Heimoii! Minä täällä taas. Tassua pystyyn kuinka moni on ollut valmis myrkyttämään iltateeni kun minusta ei ole kuulunut? (Älkää kuitenkaan, kun haluan sisustaa ensin oman kodin!) Muutama onkin jo kommenttiboksiin moittinut hurjan postaustahtini laantumista, mutta sille on ihan oikeasti Hyvä Syy. Nimittäin elämä. Viime maaliskuusta lähtien olen lähinnä öllöttänyt ja tehnyt ihan mitä on vaan sattunut huvittamaan, koska kirjoitusten jälkeen mulla ei ole ollut yhtikäs mitään. Ei opiskelua (siis pääsykokeiden lisäksi), eikä pahemmin niitä töitäkään. Nyt kun olen sen työn onnistunut vihdoin itselleni hankkimaan, niin se 24 tuntia päivässä ei olekaan enää vapaa-aikaa. Joten älkää kullat jooko minua vaatiko käyttämään kaikkea tällä hetkellä jäljellä olevaa vapaa-aikaa blogin kanssa? Pidän edelleen vanhasta säännöstäni kiinni, eli blogissa ei pitäisi olla yli kahta postauksetonta päivää.Mutta pari uutuutta! Kierrarikäyntien sekä Benettonin alehyllyhaksahduksen kotiuttamana taas vähän lisäkampetta, mutta hei liian halvalla ja "palkka"rahalla! Kuvamateriaalina käsittämätöntä venkoilua. Olen harjoittanut uuden ilmeen perusvirneen kaveriksi: Suu auki! Muut ilmeet ovat vielä työn alla.Ensinnäkin kierrarimekko (2e), joka on kuosiltaan itse täydellisyys syksylle. Ja ne uudet saappaat näyttää tykkäävän sen väristä kovasti! Tämä tosin kaipaa hieman ompelukonetta, sillä yläosa on turhan väljä kolmekutosen mekossa. Jos liikaa innostun niin tästä saattaa syntyä laskoshamesysteemi: Leikkelen yläosan ja sijoittelen sen jotenkin helmaa isontamaan (okei, kuulostaa jo suunnitteluvaiheessa tuhoontuomitulta), tai sitten tyydyn piukulahameeseen. Tai, jos joku haluaa välttämättä tämän itselleen yhtenä kappaleena, niin ilmoittautukoon, voin harkita huutamista!
Kierrari tarjoili eurolla myöskin suloisen neuleen, jonka kiskaisin pahimpaan neuleennälkääni. Väri on minulle vähän oudompi vauvapersikka, mutta katotaan josko se yhteiselo lähtisi rullaamaan vaikka terävämpään mustaan yhdisteltynä.
Tämä on nyt ihan siltä varalta, että satun seuraavassa elämässäni olemaan sihteeri! Euron luumukauluspaita. Ja Saksan ostokseni muistavat eivät sitten yhtään kuittaile siitä lähestulkoon tämän kanssa identtisestä jutusta!
Benettonilta sitten löytyi pari suloista perustrikoota pienillä puhvihihoilla ja isommalla selkäaukolla. Juuri tämmöisiä perus-muttei-kuitenkaan -paitoja tarvitsinkin liian monien alaosieni kaveriksi (päädyn kuitenkin vain siihen mustaan korkeavyötäröiseen hameeseen), eikä 60% alennuksen jälkeinen seitsemisen euron hintakaan itkettänyt.
Benettonin raitatoppi muuntui paria kokoa liian isona rentoiluminimekoksi, ja 70% alennuksen raapaisemana hintaa ei ollut kuin päälle kymppi.
Siinäpä heitä, luultavasti jotain noista sovellan huomiseen tyttöjen iltaan. Pitkästä aikaa siis vähän mietitympää asua huomenna! Mikäs ostoksista kohosi sinun lemppariksesi? Hei tiedättekö muuten, olen joka ikisen saamani kommentin huolella lukenut, mutta se vastaaminen on taas lykkääntynyt kiireellisempien tieltä! Lupaan kyllä käsi rintakehällä, että ne vastaukset sinne vielä ilmestyvät. Ihan varmasti!Ainiin ja vielä! Eteisen lattialle kellahti toissapäivänä se tuorein Trendi, ja siellä sivunlaidassahan sitä onnettomalta kymmenvuotiaalta näytettiin tyylikkäiden Hel-Looksin Liisan, Fashionweekin Johannan sekä Nelliinan vieressä. Hassua, minut oli nimetty iaksi, mutta esimerkiksi Nelliina oli ihan Niinana.. Vai tiesivätköhän ne edes, ettei se ole oikea nimeni? No joka tapauksessa, netistä löytyi jatkoa sivunlaidalle pienten haastatteluiden ja kuvan muodossa. Oman pätkäni olisin tosin halunnut kirjoittaa itse uudelleen: Se tuntui aika tönköltä "mä tykkään väreistä!" -luritukselta. Veikkaan, että moni luulee pätkän ja kuvan perusteella minua tällä hetkellä ala-asteelaiseksi.. Mutta ei se mittään, kunhan äpisen, mahtavaahan tuo oli kun pääsi ihan oikeaan Trendiin asti! (Ps. olen siis 21.9. 19-vuotias. Lahjoja saa lähettää!)Muutto maanantaina, HUUUUUUUUU!Translation:
Here's my latest shoppings! Not that I need any more clothes, but they were so damn cheap and I will soon have a whole apartment for my clothes! (Well, my boyfriend's clothes must fit to the closets as well, but how much space can a few t-shirts, jeans and hoodies take?)
The first dress cost me 2 euros at the recycling center, and the pattern is just perfect for the fall. And, the dark green seems to love my new boots! The only thing wrong with the dress is a bit too loose top. Although I'm a total sucker when it comes to sewing, I'll try to make it fit. If I fail, I'll cut the dress half and transform it to a cute skirt.
I really need warm cardigans for the fall, so I found the light peach -coloured cardy from the recycling center, for 1 euro. The colour is a bit too baby-ish for me, but I think strong black accessories can work it out.
The plum-purple blouse is also from the recycling center (what a surprise), and when it cost only 1 euro I decided to be a secretary in my next life.
The almost basic tricot shirts I bought from the United Colors of Benetton at a 60 per cent sale. I love those little puff-sleeves and the deeper backcut! (Well the hole in the back, don't really know the exact word for it but I think you know what I mean.) You always need this kind of basic shirts with little twists, they go basically with everything.
The striped mini dress, also from UCB, is really a top which is few sizes too big for me, but I would probably have bought the bigger one to wear as a dress anyway, than the fitting size to wear as a top. And the price was sliced with a -70% tag, lucky me!
What was your favourite?
Tunnisteet: uutta