Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

nonsenseä

Colour me !

perjantai 29. helmikuuta 2008

nonsenseä

Pari viime päivää, hmm. Olen tehnyt liikaa turhuuksia ja lukenut hävettävän vähän. Psykan opettajani vannoo ällän nimeen, todellisuudessa en ole avannut vielä psykan kirjojani. Hups.

Viime päivän meriitit voisin puskea pienimuotoiseksi listaksi. Listan teon aikana, puoliltaöin, voisin myös laskea sitä saatanan matikkaa tai nukkua, mutta ei, minä listaan!

1. Siistein asia vähään aikaan: Panda's Mixtape! Yleensä vaivun ahdistavaan hiljaisuuteen koneella istuessani, mutta Pandan läjäyksen ladattuani en ole muuta kuunnellutkaan. Haha, hytkytän muuten pakaroitani alitajuntaisesti musiikin tahtiin, oonkohan timmi parin viikon nörttäilyn perästä? Ladatkaa muuten tekin ja nopeaa, jakaminen katkeaa perjantaina.


2. Olen saalistanut kahden päivän ajan uusinta Trendiä ympäri kaupunkia, eikä sitä jumalauta ole vielä myynnissä. Ajattelin mennä taas huomenaamulla tönimään mummoja lähikauppaan heti kasilta, muotiblogijuttu on saatava ahmittua!


3. Ostin lähikaupasta ylläolevasta kohdasta pääteltävän pettymyksen lievittämiseksi prinsessamunan. Ei siis timanttikoristeista d.. eikun Disneyn suklaamunan! Luin Luxuriouksesta, että moisesta saa sormuksen, ja mulle tuli ihme fiksaatio kunnon muoviseen timanttirenkaaseen. Mutta mitä minä sain? No jonkun helkkarin Lumikki-kynänpään. Pah.




4. Olen hairahtanut myös pahimpaan blogivillitykseen ja lotrannut kangasmaalejani pitkin c-kassun pintaa. (No ei vesivärit tartu, enkä varrrmaan osta muuta!) Sain vaan hillittömän vision, että moinen räpellys näyttäisi siistiltä edellisen postauksen graafisen mekon kaverina! Saa luvan näyttää, tuohon on mennyt törkeästi maalia kun ei tykkää tuo sisällön ilmaiseva teksti peittyä. Bongatkaa muuten, mitä kasetti on sisältänyt!



5. Pikkuveli täyttää vuosia parin yön päästä, eikä minulla ole hyvänä isosiskona vieläkään lahjaa. Turvaudun varmaan aika varmaan tavaraan, mutten kuitenkaan spoilaa, nimittäin olen kuullut legendaa, että pikkuveljeni luokkalaiset lukisivat blogiani. Ei jösses :D

6. Ainiin, tein päivän hyvän työn ja olin lipunmyyjäneitinä lukiomme konserttiin! Matikkapääni riitti juuri ja juuri vitosen lippujen yhteenynnäämiseen, auta armias jos hinta olisi ollut jotain epätasaisempaa. Ja tosiaan, pitkällä matikalla, pitkällä matikalla...

Uh, kello on jo kamalan paljon, don't tell mama. Hyvät yöt, palaillaan jonkin fiksumman asian kanssa!

Tunnisteet:

26 kommenttia:

29. helmikuuta 2008 klo 1.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tuntuu ihan samalta, toinen abiturientti täällä siis. että kaikki epäolennaisin päällimmäisenä ja untakaan ei saa.

 
29. helmikuuta 2008 klo 8.11 , Blogger Sini kirjoitti...

Pocahontaksen menit sotkemaa sit nii! "villejä, villejä.." vai näinkö aivan väärin? Ihana leffa, täytyiskin katsoa joku päivä. Musiikista tulee kylmät väreet :D

Ai sellanen on prinsessamuna, miä ku luulin... :) huomas kyllä että teksti on tullu yöllä :D

 
29. helmikuuta 2008 klo 8.29 , Blogger MouMou kirjoitti...

Haha!:D Repesin tuolle prinsessadidlolle(<-HUOM! tahallinen typo)!;D Ihanaa, että joku muuken viljelee näitä helmiä. Myös Sallasta kirjoitettu artikkeli "Koukussa kasseihin" pisti suupielet nykimään. Lapsellinen, ai minäkö?!;D

 
29. helmikuuta 2008 klo 8.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rauhoitu ia! En ollut illalla koululla. Tarkoitin niistä kahdesta mekosta lemppariani. Ja kyllä, olemme joskus vaihtaneet muutaman sanan. Ihan mukavan tuntuinen tyttö olet.

-la (ällä näyttää hämäävästi iiltä. koita kestää!)

 
29. helmikuuta 2008 klo 9.59 , Blogger birgitta kirjoitti...

Ha, ihanaa muitakin abiturientteja pulassa! Täällä sitä vaan aina jankutetaan itselleen, että opiskelen kyllä kunhan ensin käyn kurkkaamassa blogit, tai kunhan ensin tässä nyt hieman lepäilen. Psykologia TODELLA vaiheessa ja en ole ollut siinä mikään tarpeeksi ahkera ykkös -ja kakkosvuosina. Kaduttaa. Mutta ehkä tänään se opiskeluvaihe löytyy!

Prinsessamunat ovat niin suloisia! Itse olen aina saanut sormuksen! Ja yleensä Ruususen, josta pidänkin eniten. ;) Voi kurjaa, Lumikki -kynänpää! :( Otan osaa! Mutta ehkä seuraavasta tulisi sormus!:'D

Kirjoitat aina niin elävästi ja hauskasta, povailen kyllä sinulle hyviä tuloksia äidinkielen esseekokeessa! Päivän hymyt saan viimeistään täältä, kiitti ia!

 
29. helmikuuta 2008 klo 10.02 , Blogger birgitta kirjoitti...

Hei ja pahoittelen pitkää kommenttia, jotenkin vaan venähti. :s :'D

T. Turhien kommenttien suurlähettäjä Birgitta :>

 
29. helmikuuta 2008 klo 10.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Trendi tulee muutaman päivän myöhemmin kauppaan kun tilaajille (: kai se tänään sieltä jo löytyy.

 
29. helmikuuta 2008 klo 10.38 , Blogger vippe kirjoitti...

Muistan kun viime keväänä piti lukea kauheasti, niin surffailin vaan netissä. Silloin löysin myös blogimaailman :)

Oon myös etsiny jo kaks päivää tota uusinta Trendiä, jos tänään ei löydy niin kyllä kilahtaa!!!!

 
29. helmikuuta 2008 klo 10.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Seppälästä löytyi jo eilen uusin trendi.

 
29. helmikuuta 2008 klo 11.00 , Anonymous annette kirjoitti...

Hehhee mullakin tuli toisesta prinsessasuklaamunasta vaan joku kännykkäkoru:( Noo onpahan hyvä syy ostaa lisää suklaamunia! Tänään on pakko saada uusin trendi!! Metsästin sitä jo keskiviikkona mutts eihän se tietenkään ollut vielä tullut kauppoihin. Se sormus oli muuten vaan sellanen vihreä, jossa oli kukan muotoisissa reunuksissa lumikin kuva. Ei siis mitään kunnon bling bling-krääsää :((

 
29. helmikuuta 2008 klo 11.00 , Anonymous nanna- kirjoitti...

Hei meilläkin on tuollainen Pocahontas-kasetti. Ei varmaankaan kyllä enää kuulu, kun on imaissut itseensä jo varmaan tonneittan pölyä varastossa. :)

Minäkin olen metsästänyt nyt uusinta Trendiä. Kaikki on nyt niin hehkuttanut sitä. Kunpa saisin äkkiä käsiini. :s

Hahaa, ja aamun piristys: prinsessamuna. ;DDD

 
29. helmikuuta 2008 klo 11.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

asutko kajaanissa`?

 
29. helmikuuta 2008 klo 12.58 , Blogger ia kirjoitti...

Anonyymi: No niinpä! Hirmusti tsemppiä sulle kirjoituksiin!

Sini: Joo niin menin :D Mä en ole muistaakseni koskaan nähnyt edes Pocahontasta, kamalaa! Haha, joo, pitää ehkä vähentää yökirjottelua :D

Moumou: Haha, no nyt ei ainakaan jääny kenellekään epäselväksi, mitä tarkotin :D Joo, artikkelin otsikko oli myös oikein oivallinen!

Anonyymi: Okeiokei, rauhotun :D Jäi kyllä kiinnostamaan, että kuka kumma olet. Alan salapolisoimaan tuon la:n perusteella! Mutta kiva, etten ihan täys kusipäältä ole vaikuttanut :)

Birgitta: Joo, mulla Aina alkaa tuo lukeminen päiväunien/päivittämisen/
lenkin/telkkariohjelman jälkeen! Toivotonta. Tuntuu, etten muista mitään ykkös- ja kakkosvuoden asioita! Kiitos osaanotosta, toivotaan että seuraavalla onnistuisi :D Toivotaan, että sattuu esseekokeeseen hyvät otsikot, nimittäin niistä voisi saadakin jotain aikaiseksi. Vihaan aineistopohjaisia! Ja turhaan kommenttisi pituutta pahoittelet, pitkät on aina parhaita :)

Anonyymi: Niinpä näköjään :o Onneksi sen jo tänään käsiini sain!

Vippe: Miten muuten meni surffailujen jälkeen kirjoitukset? :D Tänään on Trendi kaupoissa, noudahan omasi!

Anonyymi: Ei meidän Seppälästä :(

Annette: Joo, ostais semmosen kunnon kennon, niin ehkä jonkun munan kohdalla tärppää :D Tänään löytyi Trendi vihdoin kaupasta! Okei, ei tuo kuvallinen kuulosta enää niin hohdokkaalta, nyt ei ole pettymys enää niin suuri :D

Nanna-: Joo, tuon sai joskus ilmaiseksi Mäkkäristä :D Muista hakea Trendi tänään, kun se vihdoin on kaupoissa! Kiva kun piristin :D

Anonyymi: Kyyyyyyl.

 
29. helmikuuta 2008 klo 13.47 , Anonymous Emmii kirjoitti...

Meillä ainakin uusin trendi on tullut jo, ainakin seppälöihin hintaan 3.90€ :) Huomenna itsekkin ostan sen lehden.

 
29. helmikuuta 2008 klo 14.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

montako vuotias sun pikkuveli on? IHANA UPEA MAHTAVA blogi, lemppariblogini

 
29. helmikuuta 2008 klo 15.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan pakko kysyä, että minkälainen koulumenestys sulla on ollut yleensä? Vaikutat jotenkin kauhean fiksulta :)

+ kadehdin sun matikan laskemista... (itse en ole avannut kirjoja vielä kertaakaan, vaikka todella pitäisi, sillä olisi ihan mukavaa päästä läpi) :D

 
29. helmikuuta 2008 klo 16.36 , Blogger Herttainen kirjoitti...

Heh, onkohan toi sellainen samanlainen Pocahontas-kasetti joka mullakin on ollut (tai on ehkä edelleen), oli tyyliin Happy Meal -leluna joskus. Rakastan Disney-leffojen musiikkia ja haaveilin joskus voivani esittää suomalaisen version naispääosaa ja laulaa sitten niitä lauluja (muaha, ehkä joskus haaveilin esittäväni sitä myös alkuperäisversiossa). No, eipä noita "perinteisiä" Disney-leffoja enää tule eli pitää tyytyä hoilottamaan kotona :)

 
29. helmikuuta 2008 klo 18.46 , Blogger Panda kirjoitti...

hauskaa, että mixtape on kelvannut :D toivottavasti sen kuuntelu ei häiritse liikaa lukusessioita. Venytän kyllä tota lataus-aikaa kun linkit on jumissa ja ruuhkautuneet!

 
29. helmikuuta 2008 klo 18.59 , Anonymous Milli kirjoitti...

Hohoo, itsellänikin on tuo samainen kasetti, taisi mäkkäristä niitä saada joskus :D Olen myös väsännyt tuollaisen "korun" jonkin aikaa sitten mutta tuollahan se vielä pyörii maalaamattomana. Pocahontas se ei kuitenkaan tainnut olla ;)

Ja okei, Trendi on nyt sitten pakko käydä noutamassa.

 
29. helmikuuta 2008 klo 19.23 , Blogger nephie kirjoitti...

Pocahontas, se on ihana leffa, mutta c-kassua en oo kuullut ainakaan muistaakseni. Elokuva pitäisi minunkin taas katsoa, duppauksetkin ovat jopa hyvin onnistuneita.

Prinsessamuna, itse olen aina saanut niistä sormuksen :D näköjään ei aina saa.

Meidän kissakin ilmeisesti tykkää sun blogista kun se kattelee tota ruutua mun sylissä :D

 
29. helmikuuta 2008 klo 19.53 , Anonymous Heidi kirjoitti...

pocahontas kasetti, omistan itse saman.. :D

 
29. helmikuuta 2008 klo 20.46 , Blogger Miu kirjoitti...

Itse maalasin kasetin kynsilakalla. Peitti ja pysyy aika hyvin. Tosin kyseessä oli äidin kynsilakka, mutta sitä mitä ei tiedä niin sitä ei tarvitse tietää tai jotain sinne päin :D

 
1. maaliskuuta 2008 klo 17.10 , Blogger ia kirjoitti...

Emmi: Juu, se taitaa olla kaikkialla tarjoushintaan 3,90e!

Anonyymi: Voi kiitos :) Veljeni täyttää 14.

Anonyymi: Aijaa :D No kiitos :) Lukion kurssien keskiarvoni on muistaakseni 9.5. Onnea matikkaan! Mä olen vääntänyt sitä jo sen verran, että kyllä se läpi pitäisi päästä :D Tavoite olisi M, toivottavasti sattuu helppo koe!

Herttainen: Joo, tuo on juuri se! Sähän voisit hakea töihin johonkin dubbaustoimistoon ja totetuttaa haaveesi ;) Ps. olen unohtanut raportoida siitä wear pink -päivästä, sen vielä teen vaikkakin vähän myöhässä!

Panda: Ei se ainakaan nörttäystä häiritse :D Apua, toivottavasti mainintani ei ollut syypää ruuhautumiseen? :o

Milli: Meiltä löytyy noita jopa 2 :D Valitsin sen maalailun uhriksi, koska kassun alkuperäinen väri oli ainoana kasettina valkoinen. Nouda jo pois!

Nephie: Hävettää myöntää, en ole koskaan katsonut Pocahontasta! Enkä kyllä kuunnellut tuota kasettiakaan :D Haa, terkkuja kissalle!

Heidi: Jes :D

Miu: Mäkin kokeilin aluksi kynsilakalla, mutta kasetin tekstit eivät lähteneet peittymään! :o

 
1. maaliskuuta 2008 klo 17.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

9,5 wou :) Okei omanikin olisi kyllä 9,5, jos olisin saanut matikasta jonkun muun kuin seiskan :/ Vihaan ainetta sydämeni pohjasta ja joka ikinen koeviikko on ollut yhtä itkua koko aineen takia! ..niin leppoisa suhde mulla aineeseen. Siitä saattanee johtua myös se, että enpä niitä kirjoja ole vielä avannut. (onneksi ylioppilaaksi pääsyni ei ole riippuvainen kyseisestä aineesta)

sua varmasti kiinnosti ;)

 
4. maaliskuuta 2008 klo 0.28 , Blogger ia kirjoitti...

Anonyymi: Kiinnosti itseasiassa, mulla on hyvin samanlainen suhde matikkaan kuin sullakin :D Vihaan ko. ainetta aivan JÄRJETTÖMÄSTI, kirjaimellisesti ollut itkun kanssa vääntöä niihin kurssikokeisiin lukeminen. Luoja vaan tietää, miksi helvetissä koitan silti kirjoittaa sitä pitkänä.. Mutta vapaaehtoisena sen kirjoitan kuitenkin, että ei se mullakaan siihen kaadu :) Onnea hurjasti!

 
14. syyskuuta 2008 klo 14.10 , Anonymous Hermyli kirjoitti...

Miten kukaan uskaltaa tuhota Pocahontas kasetin tuohon tarkoitukseen! :D Ennemmin Matti & Teppo, se olisi kovinkin katu-uskottava, jos se loistaisi maalin läpi !

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu