Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

penkkarit!

Colour me !

perjantai 15. helmikuuta 2008

penkkarit!


Hoo, olipa sitten penkkarit! Möyrin sängystä ylös jo kuudelta, jotta ehtisimme ystäväni kanssa laittautua yhdeksään ja abien brunssiin mennessä. Teoriassa laittautuminen oli itse yksinkertaisuus: lankit ja ripset naamaan, peruukki päähän ja vaatteet niskaan. No, arvatkaa, oliko se toteutus sitten yhtä simppeli? Sitä helkkarin ripsiliimaa löytyi sitten ihan joka paikasta, ja ripset, joihin tarttui melkoinen satsi koirankarvoja, onnistuivat näyttämään ripsiltä vasta ehkä neljännellä liimausyrityskerralla. Asujen helmoja silitettiin suunnilleen auton tööttäillessä lähtövalmiina pihalla, mutta lopulta kaikki tuntui olevan (ainakin huterasti) kohdallaan, ja lähdimme koululle. Se brunssihan olikin sitten melkoista kuraa kasvisgratiinin muodossa, mutta Nikke-vanukas pelasti!

Koululla näkyi 5 Peppi Pitkätossua (yksi miespuolinen), ehkä saman verran keijuja, yksi massiivinen Totoro, pakolliset enkelit ja pirut, merirosvoja, Powerpuff-tyttöjä, kasarikuteita (muistatteko vielä Kiki's thingin Kikin? Hän oli mitä tyylikkäin kiiltoleggareissaan ja krepatussa tukassaan!), Mariannekarkkeja kaksi ja muuta satunnaista örkkiä Harry Potterista Darth Vaderin kautta miespuolisiin ballerinoihin tutut, peruukit ja jättimäiset tekoripset päällään.

Muutama taituri sai kotiutuksen jo ennen penkkariohjelman alkamista johtuen turhan runsaasta iloliemen litkimisestä jo aamutuimaan, mutta muuten itse ohjelmakin sujui ilman suurempia katastrofeja, puoliksi improvisoituna. En kyllä ikinä anna enää nakittaa itseäni minkään sortin vastaavaksi, kun sai kokoajan jännittää, että milloin homma leviää käsiin.

Aika odotetusti juuri penkkaripäivälle osuneeseen purevaan viimaan ja kylmyyteen varustauduin vetämällä ystäväni mummon turkin asuni päälle, eikä muuten palellut ollenkaan! Karkithan loppui lahjakkaasti jo puolessa välissä matkaa, mutta lopuille riitti tarjoiltavaa järkyttävän kovaäänisen rääkymisen ja Spice Girlssin levyn mukana huutolaulamisen muodossa.

Iltapäivällä kävimme 7 hengen porukalla lähikaupungin uudessa ravintolassa syömässä, eikä paikalla muuten ollut ketään muita naurettavannäköisiä penkkariotuksia. Muuan pappa huikkasi, että ystävänpäivää vartenko sitä laittauduttiin. Jes, juuri sitä! Otin muuten pihvin, taas. Sietäisi hävetä.

Illalla hilppasimme samat kuteet niskassa ja ripset uudelleen asennettuina baariin, jossa oli puoliviralliset jatkot. Järjettömän hauskaahan siellä oli, ja tulipa myös muuan tuttu selittämään, miten oli bongannut blogini ja lueskellut juttujani jo melkoisen ajan. Voi jösses, se on vain ajan kysymys, milloin koko muu kaupunki ja kaverini saa selville tämän paheeni. Vai tiedättekö jo? Ilmiantakaa itsenne!


Ainiin, se minun asuni! Penkkariasuni ei ollut arvailujen mukaan punatukkainen Marilyn eikä hoitsu, vaan vähän tylsästi 50-luvun typykkä. Ystävälläni oli samanlainen asu pinkkinä plus sama peruukki tummana. Tilasimme mekkoset Punanaamiosta, eikä onneksemme samanlaisia meidän penkkareissa näkynyt.

Image Hosted by ImageShack.us


Image Hosted by ImageShack.us

Ainoa koko saatavilla oli M, joten mekko oli hieman reilu. Vyötäkin täytyi vähän modifioida, mutta olin kyllä asuuni kovin tyytyväinen. Helmet Tiimarin massapalloista!


Ainiin, ystäväni oli herttaisena muistanut minua ystävänpäivänä suloisella marmeladisydänrasialla! Yhdellä namilla (hieman myöhässä) sanottuna:


Image Hosted by ImageShack.us


ps. Terveisiä Myylle! ;)

Tunnisteet: ,

62 kommenttia:

15. helmikuuta 2008 klo 17.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuten varmaan tiedätkin, näytit ihanalta!

 
15. helmikuuta 2008 klo 17.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan oot kuin pieni nätti nukke! :) Kiva penkkariasu siis. Itse en tullut livahtaneeksi töistä rekkoja katselemaan, mutta kailotus kuului toimistoon asti.. tulihan siinä hiukan muisteltua omia bileitä, joista onkin jo 8 vuotta, aika rientää!

Tsemppiä lukulomalle!

 
15. helmikuuta 2008 klo 17.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpa mukavan näköinen asu. Samalla söpö ja outo, kuten penkkariasun "pitäisikin" olla.. :D

 
15. helmikuuta 2008 klo 17.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi harmi, "nukke" on jo käytetty. Mutta suloinenn nukke olet! Ripsetkään ei mitkän liian yliampuvat vaan just sopivat :)

 
15. helmikuuta 2008 klo 18.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mahtava postaus, oli koko ajan hymy huulilla :) Ihana asu, olisin itsekin halunnut olla joku "50 -luvun typykkä", mutta en halunnu tilata pukua Punanaamiosta, vaan kävin ihan liikkeessä ja siellä ainoa suht halpa puku oli nunnan asu :'D Nimeni on Birgitta, joten esittäydyin sitten kaikille Pyhänä Birgittana, ihan hyvin toimiva naamiaisasu :)

 
15. helmikuuta 2008 klo 18.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, näyttää upealta! Et muuten sattunut ottamaan Powerpuff- tytöistä kuvia, olisi kiva nähdä miltä muut näyttävät Papuna, Pipana ja Poppanana :)

 
15. helmikuuta 2008 klo 18.24 , Blogger anna-elina kirjoitti...

Wautsi! Ihana :D

 
15. helmikuuta 2008 klo 18.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itselläki oli eilen penkkarit, mahtavin päivä pitkään aikaan! Kylmä tuli, mutta eipä haitannu :)

 
15. helmikuuta 2008 klo 18.31 , Blogger Retuliina kirjoitti...

Ihana mekko kertakaikkiaan!

 
15. helmikuuta 2008 klo 18.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ai ku on ihana asu ! ;)

 
15. helmikuuta 2008 klo 18.39 , Blogger dolce kirjoitti...

Täytyy kyllä sanoa, että aivan upea asu! Tuo peruukki on suloinen, sopii tosi hyvin sulle :)

 
15. helmikuuta 2008 klo 18.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana asu ja toi peruukki sopii sulle tosi hyvin! Ja postauskin oli tosi kiva, olin ihan hymyä koko tyttö kun luin sitä :D Pidän myös noista tekoripsistä, ne on just sopivan pituset! Joo ja kuten kommentista huomaa niin mieleen ei tuu mitään kovin järkevää asiaa, mutta mitäs pienistä! :p

 
15. helmikuuta 2008 klo 18.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ainiin, meinasi melkein unohtua; hyvää ystävänpäivää sinnekkin päin! :)

 
15. helmikuuta 2008 klo 19.03 , Blogger Tautou kirjoitti...

Oi että kun on ihana asu! :) meidän naapuri oli juuri pukeutunut marianne karkiksi :D

 
15. helmikuuta 2008 klo 19.25 , Blogger vilina kirjoitti...

voi miten söpöltä näytät <: aivan ihana asu <33 huoh, niitä peppejä ja keijuja tosiaan näkyy ihan riittävästä aina penkkareissa.

 
15. helmikuuta 2008 klo 19.52 , Blogger MouMou kirjoitti...

Ihana ihana ihana asu!:O<3 Ja juuri sopivan kokoinen.:) Itse olin penkkareissani koira ja huonon teeman takia vihasinkin koko päivää.:D Mutta meidän koulu ja meidän luokka voittikin sitten "Best Degrees" -teemallaan julistekilpailun. Go TYK!!!;)

 
15. helmikuuta 2008 klo 20.11 , Blogger reetta kirjoitti...

oot ihan ku mallinukke :D, hirveen söpö on toi asu, sopii sulle todella hyvin!

 
15. helmikuuta 2008 klo 20.35 , Blogger Jonna kirjoitti...

IHANA MEKKO! Oikeasti, voisin tilata ton juhlamekoksi:)

 
15. helmikuuta 2008 klo 21.30 , Blogger Sara kirjoitti...

Oi kun olet ollut söpönä! Jopa normaalia söpömpänä. Kunnon nukke, haluaisin juuri tuollaisen.:D

 
15. helmikuuta 2008 klo 21.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hieno blogi ja hieno penkkariasu!
Semmoista vain jäin tässä pohtimaan että mistä lähtien penkkarit on olleet naamiaiset? Minun nuoruudessani ne oli haalarihippalot.

 
15. helmikuuta 2008 klo 21.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kerta kaikkiaan ihana postaus sekä asu. :D Kunpa olisit saanut laitettua kuvan siitä ystävästäsikin, kun kerta teillä oli melkein samanlaiset asut, oli varmaan hassun näköistä. :D Mutta hyvä, että oli kiva päivä. :)

 
15. helmikuuta 2008 klo 21.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi miten söötti olet:) näin muuten unta että olin teillä ja pidettiin penkkareitten jatkoja tjtn. Ja ne olikin hurjat jatkot: katottiin leffaa koska et halunnut lähteä mihinkään:D mut olit kyllä tosi kiva siinä unessa! Ja kävi teillä jotain muitakin tyyppejä mutta ajoit ne pois koska et halunnu pitää bileitä. Juu, mulla viiraa päässä.

 
15. helmikuuta 2008 klo 21.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana mekko<3 Tota sun on käytettävä joskus kyllä ihan muutenki arkena tai juhlassa!

 
15. helmikuuta 2008 klo 22.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mahtava penkkariasu!

 
15. helmikuuta 2008 klo 22.10 , Blogger Monica kirjoitti...

Onpa sulla hieno asu! :D Kateellisena katselen, omia kun saa vielä odottaa... ;/

 
15. helmikuuta 2008 klo 22.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi kuinka suloiselta näytätkään! Ihana ia. :') Näytät aivan posliininukelta! Ja tuo peruukki kruunaa asusi loistavasti. Nappi suoritus!

Pakko vielä lisätä, että olet oikeasti suloinen. Ja pidän blogistasi hurjasti. Uusi ulkoasukin on nätti! Jatka vain samaan malliin. ;>

 
15. helmikuuta 2008 klo 22.56 , Blogger Jenna kirjoitti...

Näytätpä tosi suloselta. :)

 
15. helmikuuta 2008 klo 23.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minä taidan asua siinä samassa käpykaupungissa kuin sääkin, ja oon myöskin lukenut blogiasi jo pitkään. :D
Pakko kai se on nyt kommentoida ensimmäistä kertaa kun kerran käsket kaikkien tuttujen ja vähemmän tuttujen paljastamaan itsensä! En tosin tunne sua oikeasti ollenkaan, mitä nyt satun tunnistamaan kajaanilaiseksi. :) Vuosi sitten vielä itsekin kävin samaa lukiota ja juhlin penkkareita.
Suloinen puku!

 
16. helmikuuta 2008 klo 10.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voii miten soman näköisenä juhlit :) oliko muuten asuihin teillä panostettu paljonkin vai olivatko jotkut jättäneet asun suunnittelun ihan puolitiehen?

 
16. helmikuuta 2008 klo 10.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Upea asu, sopii sinulla törkeän hyvin! Onnitteluni nappiin menneestä postauksesta.

 
16. helmikuuta 2008 klo 11.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

meillä onki penkkarit vasta ensi vuonna! ajattelin olla peppi pitktätossu, mikä kuulostaa hiukan tavalliselta, mut aioin panostaa siihen! oisko muuten ehdotuksia penkkariasuiks?

 
16. helmikuuta 2008 klo 11.41 , Blogger Tiude kirjoitti...

Nätti puku. Oli vähän tylsää, kun meidän koulussa abeilla oli vain haalarit. Tietysti koristeltuina Teletapeiksi, Turtleseiksi, poliiseiksi... (ja karkitkin oli jotain aika pahoja :D ) Abishow sen sijaan oli ihan huippu.

Me sitten päätettiin kavereiden kanssa, että ostetaan vaan naamiaisasut, eikä tylsiä penkkarihaalareita.

 
16. helmikuuta 2008 klo 12.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

näytit aivan nukelta <3

 
16. helmikuuta 2008 klo 12.04 , Blogger emmi / NO FASHION VICTIMS kirjoitti...

Voi, olittepa panostaneet kaverisi kanssa :o
Tosiaan, näytät ihan nukelta. Hirmu nätti.
Meillä oli omissa penkkareissa vuosi sitten ihan vaan haalarit kaikilla, niin taitaa tosin olla aikapitkälti joka paikassa täällä. Tottakai ne sitten maalattiin jonkun teeman mukaan, mutta tylsää silti ;/

 
16. helmikuuta 2008 klo 12.07 , Blogger Strawberry Swing kirjoitti...

tosi hauska asu, tulee mieleen kiviset ja soraset, täällä helsingissä ei ole tapana pukeutua vaan kaikilla on haalarit, jotka on EHKÄ koristeltu jotenkin, jollain saataa olla jotain aurinkolaseja, pupukorvia, kruunuja jne.,olisi kiva jos täälläkin pukeuduttaisiin hauskasti...:G

 
16. helmikuuta 2008 klo 12.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä sä oikein esitit? nätti toi asu kummiski oli :DD

 
16. helmikuuta 2008 klo 13.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moikka ia !

Yritin kovasti tähyillä josko olisin nähnyt sinut penkkareissa. Pääsit kuitenkin livahtamaan ohitseni vaikka abien orjana paikan päällä muuten heiluinkin. (Käytännössä värisin sivummalla ja annoin muille raskaat työt) Hengessä mukana kuitenkin !

Pssst. asusi oli kerrassaan syötävä !

 
16. helmikuuta 2008 klo 13.35 , Blogger Peippo kirjoitti...

Ihana asu! Näytät ihan nukelta. :)

 
16. helmikuuta 2008 klo 13.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Suloinen ilmestys olit!
Saanen kysyä onko lukiosi menossa (mahdolliselle) abiristeilylle milloin? :)

 
16. helmikuuta 2008 klo 15.11 , Blogger ia kirjoitti...

Maria: Voi kiitos :)

Duussi: Kiitos :) Meistäkin lähti mölyä, joka varmaan saavutti myös sisätilat :D Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan!

Anonyymi: Hähä, kiitti :) Outopa hyvinkin :D

Anonyymi: Kiitos kovasti: Nuo räpsyttimet tuntuivat kyllä massiivisilta!

Bridde: Oi kiva kun tykkäsit :) Mutta pyhä Birgittahan kuulostaa loistavalta! :D

Winda: Voi kiitti :) En kyllä sattunut ottamaan kuvaa, mutta en heitä kyllä tehotytöiksi tunnistanut, ennen kuin kysäisin, että mitä he esittävät.

Amanda, Retuliina, Janna, Into the Blue, Anonyymi, Hanski, Jo: Voi että, kiitos oikein kovasti! :)

Satu: Oli kyllä superhauskaa! Harmi että sinulle hiipi kylmä, minua ei palellut kahden villapaidan, pitkän turkin, farkkujen, kaksien villasukkien ja saappaiden alla :)

Dolce Vita: Kiitos kovasti! Tekisi mieli käyttää tuota peruukkia ihan muutenkin :D

Adele: Kiitos kovasti kommentistasi :) Minäkin miellyin ripsiini! Tosin nyt mulla ei ole hajuakaan, mihin ne jätin.. :D

Tautou: Kiitos :) Mariannekarkki oli kyllä hauska idea! Minkälainen puku naapurillasi oli?

Videl: Kiitos :) Juu, tiettyjä hahmoja oli kyllä melkoisesti!

Moumou: Kiitti :) Meillä ei ollut mitään teemaa, joten pukeutumiselle oli täysin vapaat kädet. Onnittelut julistekilpailun voitosta! Meidän julisteilla ei ole kyllä pelkoa mistään voitosta :D

S: Voi kiitti :) Siitä vaan tilaamaan :D

Anonyymi: Kiitos! Enpä tiedä mistä lähtien, nimittäin en muista, että meidän koulullamme olisi haalareita ollut vielä kertaakaan. Aina ollaan menty naamiaisperiaatteella :o

Nanna: Kiitti :) Katsotaan jos tuplakuvamateriaalia löytyy, ehkä voisinkin laittaa kuvan naama sutattuna!

Runway: Kiitos kovasti :) Haha, sulla on kyllä ollut mitä epärealistisin uni, juhlat ja bileet mulle heti! :D

Niinp: Katsotaan, onnistunko muuntamaan tuon arkikäyttöön :)

Monica: Kiitos kvoasti :)

Emilia: Voi, laittoipa kommenttisi hymyilemään :) Kiitos paljon! Mukava kuulla, että tykkäilet :)

Mau: Hyvä, että "paljastit" itsesi, on hauskaa (tai pelottavaa) tietää, kuinka moni tuttu tätä seuraa! Kiitos :)

Cassie: Kiitti :) Ihmeen hyvin oli kyllä jokainen näkemäni abi asuunsa panostanut, riman alittajia ei ainakaan minun silmiini osunut lainkaan!

Anonyymi: Kiitos kovasti :)

Anonyymi: Jos et halua, että hahmoasi löytyy useampi kappale, niin ehkä Pepiksi ei kannata pukeutua. Muuten se on kyllä söpö idea! Niitähän löytyy vaikka kuinka: googlaa netistä naamiaisasuja, ole joku Disneyn hahmo, joku Muumeista, joku leffatyyppi, jokin sarjakuvasankari... Niitähän löytyy!

Tiude: Meillä tosiaan oli kyllä mukavaa, kun kukaan ei pukeutunut haalareihin, vaan sai käyttää mielikuvitusta siihen pukeutumiseen :)

Pnkd: Voi, oli joukossa kyllä tyyppejä, jotka olivat panostaneet vielä enemmän :D ( Ja mama maksoi, kun muistutin, että wanhat jäi väliin!) En kyllä ymmärrä tuota haalarijuttua, eihän niissä ole mielikuvitukselle varaa juuri lainkaan!

Waltteri: Kiitti :) Onneksi juhlissa oli jo Vilma ja Betty, niin meitä ei niihin sekoitettu! Haalarit on ankeita :(

Anonyymi: Hahmo selviää, kun luet myös kuvien yhteydessä olevan tekstin.

Anonyymi: Oi hei! Olisit vaan tunkenut kantamaan mua :D (Taino, en tiedä olisiko se ollut mukavaa, painoin varmaan tonnin kaikissa vaatteissani!) Perhana, kuka olet? :D Kiitos :)

Peippo: Kiitos kovasti :)

Anonyymi: Kiitti :) Lukioni lähtee risteilemään nyt sunnuntaina, mutta itse en osallistunut risteilylle törkeän hinnan vuoksi.

 
16. helmikuuta 2008 klo 15.23 , Blogger Salla kirjoitti...

Höh, miksei meidän penkkareissa ollut tuollaista perinnettä! :( Olit varmasti suloinen ilmestys :)

 
16. helmikuuta 2008 klo 16.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi ihana asu! Olet ollut söpönä! =) Omia penkkareita saa odottaa vielä kaksi vuotta...

 
16. helmikuuta 2008 klo 17.02 , Blogger S kirjoitti...

Pakko sanoa että ihan törkeen hieno asu! Toivottavasti oli ikimuistoinen päivä. ;)

 
16. helmikuuta 2008 klo 17.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kommentoin tänne jo aiemmin, mutta kommenttini ilmeisesti hävisi jonnekin.
Eli sitä olin sanomassa, että jotenkin ihmetyttää joidenkin lukioiden perinne, että kaikki pukeutuu vaan mihin sattuu naamiaisasuihin. Meidän lukiossa oli ainakin minun aikanani perinne (ollut ilmeisesti jo jostain 80-luvulta), että on joku selkeä teema, kuten aikakausi tai joku ajankohtainen ilmiö. kaikki pukeutuvat sitten teeman mukaan ja ohjelmakin rakennetaan teemaan liittyen. Oli niin hauskaa aina kun kaikki oli samassa juonessa mukana, eikä penkkarit olleet pelkkää päätöntä koheltamista ja mitä omituisempia asuja.

 
16. helmikuuta 2008 klo 18.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä sulla oli ihanat penkkarivaatteet. Näytit tosi söpöltä. :> Tsemppiä lukemiseen. :DD

 
16. helmikuuta 2008 klo 18.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Näytät ihan nukelta! Harvinaisen kauniilta nukelta :)

 
16. helmikuuta 2008 klo 18.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi sinulla on ihana tyyli kirjoittaa, ja kertoa asioita! Sinulla on erittäin kiva tyyli, omanlainen ja erittäin hienon näköinen. Olet onnistunut luomaan jotain aivan ihanaa ja kivaa luettavaa! ;)

 
16. helmikuuta 2008 klo 22.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kuten joku kommentoi, meilläkin tapana lukiossa missä olen, että on aina selkeä ja yhtenäinen teema. :)

 
16. helmikuuta 2008 klo 23.36 , Blogger Mirell kirjoitti...

Kiinnitän huomioni melko epäolennaisiin asioihin, mutta...

"Otin muuten pihvin, taas. Sietäisi hävetä."

MIKSI sietäisi hävetä?! Mieluummin pihvi kuin jotain perunahöttöä ^^

Aika jees penkkariasu muuten, itse olin Dr. Phil omissa penkkareissani vuosi sitten :D rekallinen tv-tohtoreita... oli aikamoinen näky! ;)

 
17. helmikuuta 2008 klo 9.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Näytit ihan söpölle pikku nukelle. ;;___;; Aaw. ~

 
17. helmikuuta 2008 klo 10.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan uskomattoman söpö ja ihana asu! Meillä oli aikoinaan penkkareissa jokin todella tyhmä teema - en enää edes muista, mikä - ja pukeuduin sitten kissaksi. Olihan se karvainen kokovartalopuku lämmin, mutta siihen ne teeman hyvät puolet sitten jäivätkin ;). Loistava idea myös nuo Tiimarin massapallot, en olisi varmaan itse keksinyt! Ja ihana peruukki ja ripset ja, ja, ja... Tykkään!:) Voisin itse fiilistellä tuollaisen mekon kanssa kesällä ihan vaikka kaupungillakin :). Pitäisiköhän hipsiä huomenna Punanaamioon...

 
17. helmikuuta 2008 klo 11.35 , Blogger Rosa kirjoitti...

Tosi suloinen asu, tollasta voisi oikeastaan pitää muutenkin. :)

 
17. helmikuuta 2008 klo 13.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oletpa söpö!^^

 
17. helmikuuta 2008 klo 15.13 , Blogger Unknown kirjoitti...

Kiva asu,oikeesti luulin koko ajan että oot tyyliin joku punapäinen MArilyn ;D
En varmaan ikinä laita tekoripsiä kun pelottaa juuri tuo niiden liimaaminen :s

 
17. helmikuuta 2008 klo 16.38 , Blogger Sarianna kirjoitti...

Voi että miten söpönnäköisenä olet ollut! tuo mekon väri on kyllä tosi suloinen ja peruukkikin näyttää kivalta.

 
17. helmikuuta 2008 klo 17.32 , Blogger Riikka Aaltonen kirjoitti...

Jotain minun riikinkukkomaisuudestani kertoo se, että tämä on mielestäni eräs kaikkien aikoijen parhaista päivän asuistasi. :)
Minulta on tosin tiedusteltu muutamaan otteeseen olenko kenties matkalla naamiaisiin, kun ylläni on mielestäni ollut ihan tavallinen arkivaatetus. Eh.

Huomasin muuten juuri, että tämä on blogilistan mukaan Suomen toiseksi suosituin muotiblogi.
Mahtavaa, Ia!

 
17. helmikuuta 2008 klo 17.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei mun on pakko kysyä tätä! Onko sun poikaystävällä ruskeat, pitkähköt kiharat? Mulla on kauhean suuri visio siitä nimittäin miltä hän näyttää. :D

Ihana penkkariasu!

 
17. helmikuuta 2008 klo 18.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen rakastunut sinuun, Ia.

 
17. helmikuuta 2008 klo 20.37 , Blogger Herttainen kirjoitti...

Todella suloinen näky kyllä olit! Meillä oli muinoin teemana Ruotsi, olin Arlan lehmä :) Sinne sai näppärästi lämmintä vaatetta alle... Voih, voispa vielä kokea uudestaan sen nuoruuden huuman kun kaikki oli vielä edessä! No, ei onneks nytkään ihan kaikki sentään takanakaan ole :D

 
19. helmikuuta 2008 klo 16.00 , Blogger ia kirjoitti...

Salla: Oltiinko teilläkin haalarimeiningillä? :O

Brilliante: Kiitos kovasti :) Ne on kyllä odotuksen arvoiset!

Nala: Ui kiitti! Olihan se :)

Anonyymi: Taisipa kyllä hävitä, en nimittäin ole yhtäkään kommenttia poistanut :O Vaikka olin meidän penkkareita järjestämässä, niin meillä ei ollut missään vaiheessa puhettakaan mistään pukeutumisteemasta, teemat ei ole olleet perinteenä minun tietääkseni täälläpäin juuri koskaan. Onhan siinä varmasti oma yhteenkuuluvuudentunteensa ja on hauskaa nähdä, mitä muut ovat aiheesta vääntäneet, mutta kyllä minä mieluummin olin tuo fiftarityttö, mitä lehmä maatilateemalla :D Veikkaan nimittäin, että yleisöäänestyksessä meillä se päättömin ja typerin teema olisi voittanut. Ei se sekapukeutuminen minusta kyllä penkkareista yhtään sen enempää koheltamista tee, mitä teema-asuillakaan.

May: Kiitos kovin :) Ja tsemppiä tosiaan tarvitaan!

anonyymi: Voi kiitos, tässähän ihan punastuu :)

Eternity: Voi miten mukavaa kuulla, kiitos kovasti kommentistasi!

anonyymi: Meillä ei ollut puhettakaan teemasta :D

Mirell: Se oli viittaus muinaiseen postaukseen, jossa paljastin tilaavani ravintolassa aina pihvin. En tehnyt siis tälläkään kertaa poikkeusta :D Oi, asusi kuulostaa mahtavalta! On tainnut olla melkoinen näky teidän rekkanne!

Anonyymi: ääää, voi kiitti :))

Lumianna: Kiitos :) No, pääasia että oli lämmin! Olisin tilannut muuten kissanaamionkin ihan huvikseni, jos niitä olisi ollut punanaamiosta saatavilla, mutta olivat loppuneet! Noita ripsiä tekisi mieli käyttää melkein arkenakin, oli niin hienonnäköset, mutten taida ihan kehdata :D

Rosa: Kiitos kovasti :) Ei mulla taitais olla pokkaa :D

Anonyymi: Kiitti! :)

Lilya: Haa, enpäs ollutkaan! :D Kannattaa kokeilla niitä ripsiä, sitten kun ne päähän saa niin ne on törkeän hienonnäköiset :D

Sarianna: Kiitos kovasti :)

Ranna: Haa, no kiitos vaan :D Mulla ei varmaan ihan riittäisi häveliäisyys noissa tamineissa ihan arkena ihmisten ilmoille, sen verran koomiselta ne näyttää. Toistaiseksi en ole kyllä sun asuissas nähnyt mitään naamiaismaisuutta, höpö höpö! Ja kiitos muuten muistutuksesta, en tajunnut moista ollenkaan! En vieläkään osaa ymmärtää, että porukkaa kiinnostaa lukea sinänsä ihan tyhjänpäiväistä läpätystä :o

Disaw: Hoo, hassu visio :D Itseasiassa hänellä oli penkkareissa kiharahko kuontalo! Mutta luonnossa se on semmoinen ruskea, paksu normipoikatukka :)

Anonyymi: Et kai :o

Herttanen: Haa, aika hyvin keksitty Ruotsista! :D Tekisi kyllä mieli livahtaa ajelulle vielä ensi vuonnakin ;) Jospa tässä elämässä vielä jotain hauskaa edessäkinpäin olisi, haha.

 
21. helmikuuta 2008 klo 18.04 , Blogger Anni kirjoitti...

tosi ihana asu! wau!

 
21. helmikuuta 2008 klo 19.53 , Blogger ia kirjoitti...

Anni: Kiitti kovin!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu