Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

sinijalan lurituksia

Colour me !

sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

sinijalan lurituksia

Gnaa, mulle iski mielettömät kateuspuuskat ja turhautumiset muiden bloggarien upeista merkinnöistä! Luxuriouksen tytöt inspaavat viimeaikoina otetuilla kuvasarjoillaan ja Salla jaksaa yllättää joka päivä uusilla aiheilla. Entä mitä ia? Ia hyppii jakkaralla ja vänisee kun ei kerta kaikkiaan muuta ehdi, helkkari soikoon! Haluaisin viskata psykan kirjat ikkunasta niin pitkälle, kuin jaksan (lue: alakerran naapurin kukkapurkkiin), kiskoa kevätvaatteet ylle, repiä poikaystävän niskavilloista valokuvaamaan ja lähteä viilettämään kevätaurinkoon. Aaaaaaa, mä odotan niin keskiviikkoa kun tuo kura on vihdoin ja viimein ohi! Koittakaa kestää, kyllä minä täältä vielä blogini kanssa tokenen.

Yksi hyvä puoli tässä abiväännössä on ollut, nimittäin se fakta, että saan unelmieni juhlamekon. (Joo, ihan sama joku lukion päättötodistus, kunhan mekko on komea!) Alushame on valmis ja yläosan vuorikin alkaa näyttää jo inhimilliseltä. Äitihän sen mekon siis väsäilee, ei näillä taidoilla tehdä niitä kukkasia kummempaa. Tuskin maltan odottaa sen valmistumista (ja teille esittelemistä)! Pitää vain pitää huoli, etten repsahda johonkin älyttömään palkitsemisahmimiseen kirjoitusten jälkeen, sillä mekon kannalta ei ole kyllä varaa pönäköityä. Testailin alushametta perushameen kanssa, ja vallan mainiosti se nostaakin.

Itse juhlamekon kangas on paljon keveämpää, eli mekon helmasta tulee ihanan kuohkea. (Toisin kuin kakkupohjani, pakollinen typerä vitsi ehe he!)


Takaisin kuitenkin tähän päivään: kävin sitten taas leffassa. Tällä kertaa kävimme katsomassa maman kanssa Sooloilua. Näihin aika nähtyihin vetimiin päädyin:

Image Hosted by ImageShack.us


Päällä:
  • rusettineule (rusetti piilossa) #Lindex
  • hame (tämä taas) #second hand
  • sukkikset #Sokos
  • vyö #Seppälä
  • kissikoru #korulaatikon pohjalta
  • kengät #second hand
Hame oli kyllä turhan keväinen valinta, lumipyry tykkäsi nostella helmaa aika ahdistavasti.. Kesä, yritä nyt edes!

Ensi sunnuntaina onkin jo sitten lähtö ystäväni kanssa kohti viikon mittaista reissua Saksaan. Sen viikon aikana en kyllä uhraa ajatustakaan päivän lounasta syvemmälle pohdinnalle! Perille pitäisi päästä käsittämättömän keveällä matkalaukulla, että paluureissulla mukaan mahtuisi mahdollisimman suuri saalis uutuuksia. Vinkkejä kahden kilon matkatavaroihin viikoksi, anyone? Kädet alkavat varmaan täristä jo lentokoneessa blogivieroitusoireista, mutta kunnolla päivittämään en pääse, ennenkuin paluuni (6.4) jälkeen.

Takas lukemaan->

Tunnisteet: ,

41 kommenttia:

23. maaliskuuta 2008 klo 15.28 , Blogger Unknown kirjoitti...

Jee,oon eka kommentoija!
Kiva asu sulla :)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 15.47 , Blogger Henna kirjoitti...

Edelliseen postaukseen nähden piti kirjoittaa kommenttia, ettei mulla ainakaan oo Marimekon paidat ikinä pienentynyt. (terv. se, jolla mahtuu kakkosluokalla saatu marimekon paita vieläkin päälle) Söpö asu. Varsinkin nuo sukkahousut. :)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 15.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kiva asu. :)
huuu, oot blogilistan luetuimpien blogien ykkönen! :)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 15.55 , Blogger Aija kirjoitti...

kannattais laittaa tuo hame lukkojen taakse, jos haluat sen pitää. joku yö vedän spiderman naamion päähän ja käyn salakavalasti ryöväämässä sen! >;)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 16.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

huisia, sä lähet saksaan ilmeisesti 30. päivä ja mä lähen 3.4, eli samaan aikaan heilutaan siellä.
Mihkäs päin Saksaa olet matkalla?

 
23. maaliskuuta 2008 klo 16.34 , Blogger Marika kirjoitti...

Suosittelen ottamaan mukaan vain pari ala- ja yläosaa, jotka sopivat kaikki yhteen. Tällä tavoin saat erilaisia asuja joka päivä (etkä tarvitse niitä ensimmäisen päivän jälkeen, sillä silloin sinulla on jo kassit täynnä uusia vaatteita) ja mukaan otettavia vaatteita mahdollisimman vähän. Siellä kukaan ei katso, vaikka sinulla olisi joka päivä samat vaatteet. Kenkiä riittää vallan hyvin mukaan yhdet, joilla on hyvä kävellä. Tsemppiä pakkailuun. :) Ja matkalaukkuun kannattaa pakata vanha tyyny mukaan, mikäli tyhjää tilaa jää. Näin tavarat eivät pääse hajoamaan. :D Oma laukkuni on siitä kätevä, että sen saa pienemmäksi ja paluumatkalle siitä voi aukaista lisäosan minkä turvin olen mennyt ennenkin. :)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 16.54 , Blogger Salla kirjoitti...

Mulle iskee pikkuhiljaa paniikki yo-mekon suhteen! Tiiän vaan haluavani lyhyen. Kysyin äitiltä josko lähdettäisiin johonkin kattelemaan mulle mekkoa, ni vastaus oli vaan että ensin ootellaan kirjotusten tuloksia, hah! Joku muukin haluaisi matkustamaan.

 
23. maaliskuuta 2008 klo 17.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi odotan jo innolla että pääsen näkemään mekkosi :-D
ihana asu jälleen, suloiset sukkikset ja nami tuo hame ! pidä hauskaa saksassa ja osta paljon uusia vaatteita sekä muuta kivaa :-)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 17.04 , Blogger Unknown kirjoitti...

Oi miten söpö asu:)
Ja mäkin kävin hiihtolomalla kattoon ton Sooloilua, ihana! ♥

 
23. maaliskuuta 2008 klo 17.14 , Blogger nana kirjoitti...

Sinulle sopii hyvin nuo värilliset sukkahousut, mulle taas ei ollenkaan :<

 
23. maaliskuuta 2008 klo 17.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heip, olen jo jonkin aikaa lueskellut blogiasi vaikken vielä ole ehtinyt kommentoimaan. Kuullostaa ehkä tyhmältä, mutta olet just sen tuntunen "nuori" kuin itsekin olin sillon aikoinaan, kiva kun semmosia omantyylisiä fiksuja tyttöjä vielä löytyy! Hauskaa saksanmatkaa, olen shoppailu-kade!

 
23. maaliskuuta 2008 klo 17.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Anna mennä vaan, koita miten pitkälle ne psykan kirjat lentää! terv. itsekin kouluun niin kyllästynyt ja laiskistunut opiskelija.

Oliko hyvä leffa, siis tuo Sooloilua? Meidänkin mamma haluaisi nähdä sen ja yritän nyt tonkia mahdollisimman paljon mielipiteitä eri henkilöiltä, että onko leffa katsomisen arvoinen.

Kissikorun paluuta olenkin odotellut, ihana! Jotenkin tulee niin mieleen ala-aste ja kesä tuosta korusta. :)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 18.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kokeilkaa käydä sivulla http://vastustanilmastonmuutosta.webs.com

 
23. maaliskuuta 2008 klo 18.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tiedätkö, mitä blogillasi on ja muilta puuttuu? Jumalattoman herkullinen kieli ja kirjoitustapa.

Noista matkatavaravinkeistä - kuten sanottu, kannattaa kaapata matkaan yhteensopivia vaatteita. Ei mitään erikoista, vaan pari perusneuletta ja niiden alla käytettäväksi armeija toppeja. Jos ajattelit ottaa farkkupöksyjä mukaan, kannattaa ne vetää päälle lentomatkan ajaksi. Etköhän pärjää, yllättävän paljon kuitenkin mahtuu tavaraa siihen sallittuun pariinkymmeneen kiloon plus muutaman kilon käsimatkatavaroihin :)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 18.39 , Blogger Heta kirjoitti...

Ihana hamonen ekessa kuvassa :) Joo, tokassa kans.

 
23. maaliskuuta 2008 klo 18.53 , Blogger ia kirjoitti...

Vastaan kyllä jokaiseen kommenttiin, mutta anonyymi, joka floodaat tuota linkkiä aika useaan postaukseeni: kommenttilaatikkoni ei ole mainospaikka! Käyn kuitenkin vinkkaamallasi sivustolla.

 
23. maaliskuuta 2008 klo 18.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voivoi ia pieni, villahousutkin on keksitty! Voin vaan kuvitella mikä viima tuolla helmoissa pöllyää!!! Ettet vaan ehdi saada kylmetys- tai muuta tautia nyt viimemetreillä... ja että selviäisit terveenä sinne reissuun!!! Nätti oot mutta muista villa - jos ei ole housuja niin kätevästihän vetäiset v-puseronkin pepun lämmikkeeksi!

 
23. maaliskuuta 2008 klo 19.43 , Blogger Leena Hämäläinen kirjoitti...

Haa! Mitä tekee Lumianna palatessaan muutaman päivän mökkilomalta? Napsauttaa tietysti koneen päälle ja surffaa ekana kurkkaamaan Ian uudet kuulumiset :D. Joo'o, blogisi on koukuttava ;).

Mullakin Marimekon paidat kutistuvat aina, tai siis ne hihat. Ärsyttävää, kun pitkähihaisista tuleekin 3/4-hihaisia... Tosi kiva vaikutus tuolla alushameella, ennestään ihana hame näyttää sen kanssa vielä paremmalta! :) Tsemppiä viime rutistuksiin, olet kyllä loman ansainnut! :)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 19.55 , Blogger Tiukunen kirjoitti...

Tuo yläkuvan hamonen on kerrassaan ihastuttava.. Tykkään!

 
23. maaliskuuta 2008 klo 20.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tuo kukkahame on aian ihana!! juuri tuollaisen haluaisin itsellenikin:)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 21.03 , Blogger Lolly kirjoitti...

Oi miten söpö hame! Varo vaan, kohta hiippailen sinne ja varastan sen sinulta(;

 
23. maaliskuuta 2008 klo 21.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo testailuhamonen on ihana :) Näyttää superhyvältä pullealla helmalla :)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 23.25 , Blogger ia kirjoitti...

Lilya: No niin olit :D Kiitti!

Hinska: Oho, sinä olet tainnut noudattaa niitä pesuohjeita! :D Kiitos kovasti :)

Anonyymi: Kiitti! Joo, johtunee siitä Hesarijutusta, en ole varmaan kauaa :D

Aija: Aaaaaa, munalukot käyttöön!

Maijä: Hui, moikkaa jos törmätään! Me majailemme pienessä kylässä Saksan pohjoispuolella.

Marika: Kiitos neuvoista! Pitää tosiaankin karaistua, ja lähteä oikeasti minisatsilla vaatteita. Sitä tyynynmentävää tilaa ei kyllä tule jäämään! :D

Dee: Jaiks, tuloksethan tulevat juhlaviikolla! Koitas marssittaa se äitisi kanssasi kaupoille! Ja toivottavasti unelmien mekko löytyy :)

Anonyymi: Kiitti! :) Ostelen sen verran, mitä raaskin :D

Logotees: Kiitti! Leffa oli kyllä ihana :)

anonymous: Ja minä kun kuvaa katsellessani ajattelin, että pitänee pysytellä mustissa :O Heh, kiitos paljon :)

Muija: Kiitos piristävästä kommentistasi! Huomaan kyllä pukeutumistyylissäsi muuten samankaltaisia sävyjä, mitä omassani :) Kiitti!

Nanna-: Joo, keskiviikkona voisi kokeilla, miten pitkälle lentää! Käy ihmeessä katsomassa leffa, minä tykkäsin siitä kovasti. Yleensä en genrestä "romanttinen komedia" niin välitä, mutta Sooloilua oli kyllä erittäin piristävä ja herttainen! Hehe, ala-asteajoilta se koru onkin :D

dixillisoions (oletko entinen dixillusions?): Oi, kiitos kovasti! :) Joo, yhdet farkut ajattelin mukaan ottaa, ja pari perusneuletta. Kiitos vinkeistä, tulivat tarpeeseen!

Mitruz: Kiitti :)

Anonyymi: Hehe, kiitos huolenpidosta! Oli nuo sukkikset kyllä aivan liian vilpoisat, mutta onneksi leffateatteriin ei ole, kuin alle viiden minuutin matka. Että toivottavasti en ihan ehtinyt lisäsairastua!

Lumianna: Voi, olen otettu, kiitti! :) Joo, Marimekko on kyllä tuossa suhteessa raivostuttava. Kiitos kovasti, jospa tästä selvitään :)

Tiukunen: Kiitos paljon! Koulun verhokankaistakin saa joskus jotain hyötyä irti :D

Anonyymi: Kiitos paljon! Toivottavasti löydät vastaavanlaisen :)

Lolly: Kiitti! Mäpä lukitsen vaatekaappini sun varalle :D

Winda: Kiittipaljon! Nyt kun testailin sitä alushameella, niin en malta pitää sitä ilman :D

 
24. maaliskuuta 2008 klo 7.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihastuttava asu , taas kerran :)
En malta odottaa , että nään lopullisen mekkon, siitä tulee varmasti ihana ! =) <3

 
24. maaliskuuta 2008 klo 12.06 , Blogger Tiukunen kirjoitti...

Heh.. Mie voisin tulla hieman karsimaan teidän koulun verhokangasvarastoa.. :D

 
24. maaliskuuta 2008 klo 12.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hmm, kyllä siis kommentoin tuon, mitenköhän onnistuin sotkemaan nimimerkkini kirjaimet noin kätevästi :D

 
24. maaliskuuta 2008 klo 13.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hitto nyt mä sen keksin miksi ne "sun" muffinssikortit näyttää niin tutulta! Sä oot matkinut niitä cakesniffereitä! mä tiesin että oon nähnyt on tyyppisiä piirrustuksia sun muuta krääsää. Hah! Ja sit sä siin yhes postaukses selität että SUN pitäis alkaa tekee muffinssi kortteja. Hiton matkija. Ja joo pikkuteiniXit tulkaa nyt nopee kehuu Juulia-raukkaa. Ja älä edes viiti alottaa sitä "En tiedä mistä sä puhut . en oo edes kuullut mistään cakesniffereistä.?"

 
24. maaliskuuta 2008 klo 14.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Yäks, edellinen anonyymi - mitäs sitten vaikka matkiskin... itse tehdyt hienot muffinssikortit joka tapauksessa omassa arvossaan hienoja! Kade ja nega olet. Sitäpaitsi pilaat meidän positiivistenkin anonyymien maineen myrkyllisyydelläsi. Plääh!

 
24. maaliskuuta 2008 klo 14.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ps. Voisin kyllä olla rehellisesti nimimerkilläkin jos osaisin - mutta kun toi anonyymiys on niin helppo, en halua sen varjossa heitellä ilkeyksiä.

 
24. maaliskuuta 2008 klo 14.59 , Blogger cara kirjoitti...

Ai vitsit haluun nähdä sen sun mekon!! Onks sul jotain luonnosta? Mä kans ite suunnittelen (ja toteutan mamin avustuksella) mekkoa siskon päättäjäisiin (:
Esimakuia yhteisblogissani.

 
24. maaliskuuta 2008 klo 16.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hauskaa, rentouttavaa & ennen kaikkea shoppailuntäytteistä matkaa! :> oletko ennen käynyt saksassa?

 
24. maaliskuuta 2008 klo 16.19 , Blogger Herttainen kirjoitti...

Tällä hetkellä ainakin täällä pohjoisemmassa Saksassa sataa lunta, eikä lämpötilat ole huimaavia, joten kannattaa varautua lämpimillä vaatteilla... Heh, ja vaatteita tulee kuitenkin ostettua reissusta, itellä jää usein käyttämättä mukaan ottamat vaatteet kun pitää heti päästä käyttään uusia :)

 
24. maaliskuuta 2008 klo 16.40 , Blogger Sanna kirjoitti...

Ihana hame & asu sulla on.<3
Onnea muuten kirjoituksiin (;

 
24. maaliskuuta 2008 klo 16.59 , Blogger ia kirjoitti...

Kiia: Voi kiitos! Itsekin toivon, että mekko onnistuu :D

Tiukunen: Itsekin tekisi mieli murtautua vanhaan kouluun noiden kankaiden toivossa!

Dixillusions: Hehe :D Mä ensin ajattelin, että onko tuo joku ranskankielinen väännös nickistäsi! Toim. huom. en ole lukenut ranskaa :D

Anonyymi: Hahaa, got your point vaikka olisit asiasi asiallisemminkin ilmaissut :D Mutta kyllä, ehdottomasti olen tietoinen Cakesnifferseistä! Tutustuin niihin joskus vuosi takaperin. Tietoista matkimista en ole piirtelyissäni kuitenkaan suorittanut, sillä jos olisin, niin tietenkin olisin maininnut alkuperäisen lähteen. Kuvagooglaappa huviksesi cupcake, löytyy niitä naamoja aika monelta kakkuselta, että tiedä sitten kuka matkii ja ketä ;)

anonyymi: Jep, kyllä sen asian ainakin voisi koittaa ilmaista asiallisemminkin ilman turhaa provosointia. Se onkin sitten toinen asia, että osaako asiaansa niin ilmaista :D

Titta: On luonnos, mutta paljastan sitten luonnoksen valmiin mekon yhteydessä :) Käynpä kurkkaamassa bloginne!

Minna: Kiitos kovasti! En ole ennen vieraillut Saksassa, jos Luxemburgin reissun yhteydessä tapahtunutta rajanylitystä ei lasketa.


Herttainen: Eikääää! Minä kun luotin ihanaan kevätaurinkoon ja suliin katuihin.. Pidä mut ajantasalla Saksan säästä, että en tosiaan lähde hellemekoilla matkaan :D

Sanna: Kiitos kovasti!

 
24. maaliskuuta 2008 klo 17.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi helkkari soikoon sinua Ia! hyi sinua. Ei sinun tarvitse verrata itseäsi muihin. mulle riittää nuo jakkaraposetukset, ei valittamista. Sulla on hienoin blogi ikinä! =)

 
24. maaliskuuta 2008 klo 17.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Apua, mä en voi uskoa että mä kirjoitin ton. Täytyy kyllä myöntää että oli hirvee angsti taas päällä. Nolottaa -.- Sori Ia mutta se nyt vain purkautui jotenkin suhun. sorge vielä kerran

 
24. maaliskuuta 2008 klo 18.26 , Blogger MouMou kirjoitti...

Ihanainen hame! Ja alushameen kanssa vielä 10 % ihanampi.;)

 
26. maaliskuuta 2008 klo 20.05 , Blogger ia kirjoitti...

miauu: Hehe :) Mukava kuulla, että tyksit!

Se ilkeä anonyymi: Mukavaa, että tulit pahoittelemaan, saat anteeksi :)

Moumou: Kiiitti!

 
1. huhtikuuta 2008 klo 11.40 , Blogger puukkohupparitytöt kirjoitti...

vitsi mä tykkään sun hiuksista ! ne on ihanan väriset ja näyttää aina hyvältä. vau:-)

-ida

 
1. huhtikuuta 2008 klo 15.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minkälainen alushame on noin ihana? vannetta vai tylliä? tahtoo samanlaisen... <3

 
11. huhtikuuta 2008 klo 17.01 , Blogger ia kirjoitti...

Ida: Voi kiitos kovasti! Itse asiassa mä oon aina ihastellut sun kutrejasi :D

Noora: Tylliähän se :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu