Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Sweeney Pallopaita

Colour me !

perjantai 21. maaliskuuta 2008

Sweeney Pallopaita

Terveisiä petaamattomasta sängystä liian monen kirjan vierestä! Viimeinen vääntö psykologiaa varten pitäisi olla menossa, mutta mä taidan ottaa vähän liian usein nokosia ja välipalataukoja.. Ehtiiehtii!

Eilisen kohokohta oli, kun sain vihdoin ja viimein itseni irti sängynpohjalta ja kirjasta ja riipaisin juoksulenkin kautta suihkuun. Veivasin suihkun jälkeen jopa mehevän suklaanaamion kasvoilleni (jonka voitin Suklaa Mansikan arvonnasta, jei!) ja kikattelin kuin pahainen pikkuipana saadessani jokaisen perheenjäseneni hätkähtämään näyttämällä tummanpuhuvaa naamionaamaani. Laittauduin oikein ajan kanssa Sweeney Toddia varten, jota oli minun ja poikaystäväni lisäksi tsekkaamassa kuusi muuta. Mutta leffa oli ihmeen hyvä, vaikka verisimmät menikin sormien väleistä tirkistellessä!

Päälle halusin ehdottomasti uuden hameeni, jonka kanssa kokeilin auttamattomasti liian lyhyeksi kutistunutta parin vuoden takaista synttärilahjapallopaitaa. (Miksi Marimekon peruspaidat kutistuu aina?) Liian lyhyt paidanhelma kätkeytyi näppärästi hameen alle, ja vadelmainen silkkinauhakin pääsi ensi kertaa käyttöön.

Image Hosted by ImageShack.us
Tukka ei näköjään oikein asettunut valokuvattavaksi, toruin sitä kyllä myöhemmin kamman kanssa

Päällä:
  • pallopaita #Marimekko
  • hame #second hand
  • kengät #second hand
  • vyö #Seppälä
  • silkkinauha #nappikauppa
Ulkona päälle vedin nahkatakin, joka on edelleenkin aivan liian ohut muutamalle pakkasasteelle. Höh.


Nyt painun takaisin peiton alle seuranani Mielen Maailma ja Countrykeksit. Muistakaa löhöillä!


Tunnisteet:

47 kommenttia:

21. maaliskuuta 2008 klo 13.54 , Blogger kermakakkumekko kirjoitti...

OI mikä asu! :D Sinulla on aina jotenkin niin hienot ja persoonalliset asut, että omat viritelmät tuntuvat väistämättäkin tylsiltä! :)

 
21. maaliskuuta 2008 klo 13.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Piristävä ja suloinen asu, nuo pinkit pallot tekivät asusta mukavan "raikkaan". Miten sen sanoisi. :D Hieno asu kumminkin! Selasin muuten aamulla Vuodatuksen blogisi lähes kokonaan ja luin postaukset, oli mukavaa. ;)

 
21. maaliskuuta 2008 klo 14.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Erityisen ihana tuo hame. Tuollaiset kengät saavat yhä niskavillani pystyyn.. Hrrrr!
Ja tukkasihan näyttää tuossa oikein kivalta, vaikka jokainen suortuva ei olekaan asettunut nättiin riviin.

 
21. maaliskuuta 2008 klo 14.17 , Blogger Rita kirjoitti...

Oi kun söpö asu jälleenkerran ja tuo vadelman värinen nauha on ihana!

 
21. maaliskuuta 2008 klo 14.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vitsit oon vieläki kateellinen tosta hameesta :< Se on niin ihana! Ja pallopaita sopii sen kanssa hyvin yhteen, tosi hauska kokonaisuus :) Pinkki piristää aina :D

 
21. maaliskuuta 2008 klo 14.22 , Blogger Salla kirjoitti...

Voi juku, tuo asu on ihan täydellinen! Ihanaihanaihana! :) Ja coutrykeksit on parhaita! Niissä on vaan joku outo sivumaku nykyään. Vanhoina hyvinä aikoina ne maistuivat vieläkin paremmilta!

 
21. maaliskuuta 2008 klo 14.31 , Blogger E kirjoitti...

Ihana pallopaita, ja sopii hyvin tuon mustan hameen kanssa. ;)

 
21. maaliskuuta 2008 klo 14.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo asu on kyllä ihana. Vaikka asu onkin yksinkertainen, tuon paidan pallot toimivat piristäjinä.

Ja itsekin olen tuota löhöilyä ihan liiaksikin harrastanut. Monet koulutyöt rästissä, hups.. :D

 
21. maaliskuuta 2008 klo 14.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nätskä asu : )

 
21. maaliskuuta 2008 klo 15.00 , Blogger ann kirjoitti...

Sopii tosin hyvin tuo pallopaita ja hame yhteen, suloinen yhdistelmä. (:

Mutta hei, mitä ihmeen countrykeksejä pääsiäisenä? Suklaamunia! :D

 
21. maaliskuuta 2008 klo 15.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Yksinkertaisesti aivan tajuttoman ihana asu! :D Muttahei, oli mulla jotain muutakin asiaa kuin toistontoistoa. Voisitko tehdä niin, että näitä postauksia näkyisi vaikkapa 3 kerrallaan. Kuitenkin niin ettei aina kun tänne tulee niin tartte odottaa puolta päivää, kun kuvat lataa... :) Siellä bloggerissa on jossakin se määriteltävissä, joten en pyydä mahdottomuuksia :D

 
21. maaliskuuta 2008 klo 15.46 , Blogger Sanna kirjoitti...

Söpö asu. (: Minullakin kutistui marimekon peruspaita jo kolmannesta pesusta !

 
21. maaliskuuta 2008 klo 15.46 , Blogger eve kirjoitti...

nätti asu ja tsemppiä viimeiseen puristukseen! :D

 
21. maaliskuuta 2008 klo 15.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ompa ihana hame, tosi suloinen ! :-)

 
21. maaliskuuta 2008 klo 15.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

söpö asu :)

ja hei, kirjotan kans muuten keskiviikkona psykologian ja viä suurin osa kirjoista lukematta :P
että lukemista täälläkin pitäisi harrastaa!

 
21. maaliskuuta 2008 klo 16.35 , Blogger satc kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
21. maaliskuuta 2008 klo 16.36 , Blogger satc kirjoitti...

Joudun poistamaan tuon kommentin typerän kirjoitusvirheen vuoksi.
Mahtava asu, aloin jostain syystä heti hymyilemään aivan
järjettömästi. Tämäkin neiti ahertaa psykan parissa, tuntuu vain siltä, että vaikka kuinka luen niin mitään ei jää päähän. Toivottavasti koetilanteessa osaan vuodattaa kaiken tiedon konseptille että se tavoitteena oleva E tulisi. Onnea kirjoituksiin! =)

 
21. maaliskuuta 2008 klo 17.14 , Blogger sonja kirjoitti...

Vallan ihana tuo hameesi ja muutenkin upea asu ;)

 
21. maaliskuuta 2008 klo 17.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakko kertoa että meillä oli noita samoja keksejä vielä eilen, ennen kuin söin ne.

Ja jostain ihmeen syystä aloin hihittelemaan kun luin "vadelman värisestä nauhasta" kuulosti niin herkullisen suloiselta<3

 
21. maaliskuuta 2008 klo 17.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tuo hame on ihana. :)
enkä tajua, että miten pystyt lukemaan sängyssä, ite aina nukahan viimeistään parinkymmenen sivun jälkeen! :D

 
21. maaliskuuta 2008 klo 17.53 , Blogger Bren kirjoitti...

Voi miten söpö asu! Olet kyllä ihan oikeassa tuossa marimekkojen kutistumisasiassa! Vaikkakin itse olen surkea pyykinpesijä - onnistun kutistamaan ja värjäämään minkä tahansa vaatteen :>

Sweeney Todd oli aivan huippu! Verinen, mutta huippu.

 
21. maaliskuuta 2008 klo 18.20 , Blogger Unknown kirjoitti...

söpis asu! HAluisn kans kattoa ton sweeney toddin,mutta jotenkin elokuviin menoni aina kummallisella tavalla katoaa,olisi pitänyt käydä katsomassa junokin,mutta senkin näytökset ovat varmaan jo loppu:/

 
21. maaliskuuta 2008 klo 18.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täydellisen ihana asu! Raikas ja tyttömäinen, tykkään paljon^^

 
21. maaliskuuta 2008 klo 19.18 , Blogger Henna kirjoitti...

Söpö asu. :)

 
21. maaliskuuta 2008 klo 19.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tämä on upein asu aikoihin! Oikeasti ihan täydellinen! Ja tukkahan on aivan hurmaava ilman kamman käsittelyäkin! :D (Heh, tulipa aika hehkutusviesti, mutta pitihän minun kertoa mitä mieltä olen tästä asusta.. :)

 
21. maaliskuuta 2008 klo 19.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Taas niin onnistunut ja mahtava asu!

Voisitko kinuta poikaystävältäsi luvan hänen kuvansa julkaisemiseen täällä? :D muutama muu mielibloggaajani on jo saanut poikkiksensa taivuteltua ja olisin myös kauhean utelias näkemään sinun poikakamusi! :D

 
21. maaliskuuta 2008 klo 20.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pirteä asu, ja herkullisen värinen silkkinauha hiuksissa <3 Olisi kysymys; kuinka monta eriväristä tuollaista nauhaa sulla on?

 
21. maaliskuuta 2008 klo 21.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

On parasta että päälläsi näkee niin usein hameita! Pidän tyylistäsi:>

 
21. maaliskuuta 2008 klo 23.50 , Blogger Anna-Maria K kirjoitti...

aivan ihana asu! tahdon tuollaisen pallopaidan myöskin:D Hame näyttää paidan kanssa tosi hyvältä.

 
22. maaliskuuta 2008 klo 0.54 , Blogger Christina kirjoitti...

oi kuinka suloinen asu! tuollaisen pallopaidan minäkin tahdon!

 
22. maaliskuuta 2008 klo 14.18 , Blogger Mia kirjoitti...

Arvaapas kuka just äsken popsi noita samoja keksejä :D Ah, ne on taivaallisia!
Asusi on kanssa aivan mahtava! Pallopaita sopii asuun täydellisesti.
Sydämeni itkee täällä aina verta kun luen blogeista kuinka kaikki täysi-ikäiset ovat käyneet katsomassa tuon ihanalta vaikuttavan sweeneyn ja mä joudun kärsiin täällä siihen asti kun se tulee kauppoihin, ei kiva :D

 
22. maaliskuuta 2008 klo 16.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itselläni on todella reilusti kokemusta noista kutistuvista marimekoista! Vastaus taitaa piillä niissä hoito-ohjeissa, jotka tulevat jokaisen puseron mukana. Pitäisi varmaan alkaa itse pestä vaatteensa, kun ei meillä ne paidat mitään erityiskohtelua saa. Mutta todella söpösti olet yhdistellyt omasi, hyvältä näyttää!

 
22. maaliskuuta 2008 klo 19.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

söpö ja keväinen asu :)
Ja tämän postauksen myötä on pakko kysyä tällästakin, kun tuli tässä mieleen,
että oletko koskaan miettinyt että olet 'voittanut' jossain arvonnassa palkinnon vain sen takia, että arvonnan järjestäjä toivoo tulevansa mainituksi, ja sitä kautta mainostetuksi blogissasi?

 
22. maaliskuuta 2008 klo 21.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pirtsakka MINNI-look vadelmaisine hiusnauhoineen! Tehoa on! Oli kiva nähdä ettei se nuhainen olo päässyt sitten pahemmin päälle vaan töpöttelet siellä reippaasti... Ittekin jo selvisin kuumeesta mikä on kivaa. Tsemppiä psykanlukuun ja Hyvää PÄÄSIÄISTÄ!

 
22. maaliskuuta 2008 klo 21.45 , Blogger anna-elina kirjoitti...

Tajuttoman söpö asu!

 
23. maaliskuuta 2008 klo 1.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

http://www.vastustanilmastonmuutosta.webs.com/

 
23. maaliskuuta 2008 klo 8.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mielen maailma :P Meillä oli kyseinen kirja neloskurssissa, koska normaalisti käyttämämme Persoona-sarjan neloskirja ei ollut ilmestynyt. Ja huh huh, onneksi ostin myöhemmin sen Persoona 4-kirjan, koska se Mielen maailma oli aikas... mielenkiintoinen.

Itse luin kaikki psykan kirjat lukuloman alussa, eli noin kuukausi sitten, ja kun eilen luin kakkoskurssia, olin välillä vähän että "Mitä, oinko täällä tällaistakin?" Välillä taas käy mielesä, että keskiviikkona jäisin vain kotiin, en halua psykologiasta B:tä tai A:ta :D

Onnea itsellesi psykologiaan, vaikka onnea tuskin tarvitset :)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 10.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ikuinen ykkösfanisi piipahtaa vain ilmoittamassa rakastavansa edelleen asujasi, kirpparilöytöjäsi ja ylipäätänsä ällistyttävää tyyliäsi! Jos ikinä kyllästyt yhteenkään vaatekappaleeseesi, täällä olisi yksi ensku enemmän kuin valmiina tarjoamaan sille uuden, arkastavan kodin! :)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 12.53 , Blogger g kirjoitti...

Oi kuinka suloinen asu, sopii sinulle mainiosti! Jos totta puhutaan, olen aina vihannut pallopaitoja, mutta tämä asusi sai minut toisiin aatoksiin.

 
23. maaliskuuta 2008 klo 13.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi kuinka ihana asu ! Rakastuin tuohon pallopaitaan :)
Ja tuo hame pukee sinua todella hyvin. =)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 14.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Demi.fi:ssä kyseltiin hyviä muotiblogeja ja joku siellä mainitsi sun blogis. Oon nyt selaillut tätä ja vaikuttaa tosi hyvältä. :) Tuun kyllä jatkossakin lukeen. Itellänikin on blogi. Kertoilen siellä tekemistäni käsitöistä, meidän lemmikeistä, lukemisesta ja kaikesta mitä mieleen tulee. :P Blogini osote on http://sans-ku.vuodatus.net/, jos haluat käydä kattomassa. :)

 
23. maaliskuuta 2008 klo 23.02 , Blogger ia kirjoitti...

Kermakakkumekko: No voi kiitoksia :)

Julle: Kiitti! Hullua, miten sä ne jaksoit selata :D

Anonyymi: Kiitti :) Heeeei, mä rakastan noita kenkiä :D Tukkakin kiittää!

Ritta: Kiitos!

Adele: Kiitti hurjasti! En myönnä vieläkään että käytän pinkkiä, jotenkin se väri kuulostaa niin kammottavalta :D Vadelmanpunaista!

Salla: Kiitti! Mä en huomaa mitään makueroa, mätän huoletta naamariin vaan :D

Nallekarkki: Kiitos kovasti :)

Nanna-: Kiitos :) No kyllä sitä pitää välillä ottaa lunkisti! :D

Ronya: Kiits :)

Ann: Kiitti :) Joo tosiaan, väärä valinta :D

H&M: Voi kiitos! Joo, laitoin rajoituksen seitsemään, kiitos huomautuksesta! En tajunnut itse ongelmaa ollenkaan.

Sanna: Kiitti :) Joo, mikä niillä paidoilla on ongelmana!

eew: Kiittikiiitti, tsemppiä tarvitaan!

Anonyymi: Kiitos kovasti :)

Lovebird: Kiitti :) Ja hurjana tsemppiä psykaan! Kyllä me jotenkin selvitään!

SATC: Kiitos! Minunkin tavoitteeni olisi E, mutta enpä tiedä onnistuuko näillä lukemisilla.. Hirvittää! Onnea sulle kokeeseen :)

Ninjasonja: Kiitos!

Johanna: Minä taas aloin hihittelemään kommentillesi, "...ennen kuin söin ne." :D Syötäväksi ne on tarkoitettukin! Kiitos :)

Anonyymi: Kiitos :) Tiedätkö, varmaan juuri siksi luen sängyssä, että saan ottaa nokosia parinkymmenen sivun välein, kun alkaa väsyttää niin armottomasti :D

Bren: Marimekko saisi kyllä tehdä asialle jotain! ST oli kyllä kova, loppu ainakin yllätti täysin :o

Lilya: Kiitti :) Kipinkapin leffateatteriin, siellä on siistiä katsoa oikeastaan mitä vain sen tunnelman takia!

Moona: Oi kiitos :)

Hinska: Kiitti!

Illusia: Voi mukavaa, että kerroit mielipiteesi :) Piristit kovin, kiitos!

Anonyymi: Kiitti :) Mä koitan vielä taivuttaa, mutta hitto soikoon kun se ei vaan meinaa suostua! Yritykset jatkuu. :D

Hanna: Kiitos kovasti :) Nauhoja taitaa olla tällä hetkellä vähän reilu 10.

Puolustaja: Voi kiitos! En viihdy pöksyissä :D

Jenny: Kiitos kovasti!

Christina: Kiitti! Kipinkapin Marimekkoon :)

Mia: Kiitos paljon! Joo, ne keksit on jumalaisia :D No toisaalta et menettänyt mitään, leffateatterissa ei saanut karmivien kohtauksien ääniä pienemmälle :(

Regina: Mulla ne hoito-ohjeet lähtevät hintalapun yhteydessä veks! Pitäisiköhän niitä alkaa lueskelemaankin.. :D Kiitti!

Niiam: Kiitti :) Apua, voiko noinkin tehdä? En ole kyllä koskaan tullut moista ajatelleeksi! Mutta ei kyllä haittais mua yhtään, kaikki palkinnot tänne vaan :D

Anonyymi: Hihi, hassu vertaus tuo Minni! :) Juu, vieläkin minä täällä ahkerasti niistän, mutta ei se päässyt pahemmin hyökkäämään. Voi kiitos, ja pääsiäistä sinullekin!

Amanda: Voi kiitti!

mr_spaceman: Eikä MM:t on just parhaita! Rakastan niitä friikkejä esimerkkitapauksia :D No sulla on tuo luku hyvällä mallilla! Itse tosiaan väännän niitä nyt ekaa kertaa, köhköh.. Taitaa olla niinpäin, että sinä et sitä onnea pahemmin tarvitse :) Kiitos! Koitetaan vain tehdä rauhassa, niin eiköhän sieltä ihan hyvät arvosanat nasahda :)

enskumuisku: Hehee, kiitos kommentistasi! :) Juu, pidänpä sut mielessä!

Jenny: Kiitti! Oho, aika hyvin, jos sain vihasi muutettua siedettäväksi :D

Riikka: Kiitos kovasti!

Sansku: Voi että, mukavaa kuulla että tykkäät blogistani! :) Käynpä kurkkaamassa sinunkin.

 
28. maaliskuuta 2008 klo 16.30 , Blogger Hanna kirjoitti...

suloinen asu ja namm noi keksit n__n

 
29. maaliskuuta 2008 klo 15.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pirteä asu!

Joku Marimekon myyjä ohjeisti joskus venyttämään märkää paitaa kevyesti pituussuuntaan ennen kuivumaan ripustamista.

 
30. maaliskuuta 2008 klo 18.51 , Blogger Arrie kirjoitti...

Oi wau! Aivan ihana asu! Olen ihan rakastunut noihin kenkiin. =)Hame on kanssa varsin nätti.

 
11. huhtikuuta 2008 klo 17.02 , Blogger ia kirjoitti...

Hanna: Kiitti!

Anonyymi: Enpä olekaan kuullut moisesta :o Pitääpä kokeilla!

Arrie: Kiitos kovasti!

 
19. heinäkuuta 2008 klo 17.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

marimekon 100% puuvillatrikoo paidat kutistuu, koska loppukäsittely on jätetty tekemättä sen takia koska se säästää luontoa ja paita tuntuu mukavalta päällä heti myymälästä ostettuna. myyjän pitäisi itseasiassa yleensä kertoa asiakkaalle siitä noin 5% kutistumisesta ja samalla kehottaa asiakasta kenties ostamaan yhden koon isomman paidan. paidat pitää pestä ainakin ensimmäiset kolme kertaa jämptissä 60 asteen pesussa, jottei värit sekoitu, koska värit eivät ole kiinnittyneet kunnolla nimenomaan siksi ettei tuotetta ole käsitelty loppuun.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu