Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

vähän myöhässä

Colour me !

maanantai 19. toukokuuta 2008

vähän myöhässä


TOIMIITOIMIITOIMII! Kuvitelkaa, että nyt on sunnuntai. En millään jaksa hääriä koko tekstiä imperfektiin!

Eilen (eli eilisen eilen, lauantaina) piipahdin yo-tulosten kunniaksi vähän juhlimassa. Jalkoihini kiskaisin Francesin innoittamana joulua varten ostetut sukkikset ja aika hauskoilta nuo tykkäsi näin off-jouluaattonakin näyttää.

Image Hosted by ImageShack.us





Päällä:

  • paita #H&M
  • hame #second hand
  • kengät #Anttila
  • sukkikset #Lindex
  • rusetti #second hand
  • mansikkakoru #lahja poikaystävältä

Uu, tuo musta hame on kyllä uusi lemppari! 50 senttiä maksanut korkeavyötäröinen ihonmyötäinen kierrätyskeskuslöytö viime viikolta (lakko on pitänyt!), joka lyhennyksen jälkeen on hurjan monikäyttöinen: toimii niin pitkien paitojen pidentäjänä kuin perus-korkeavyötäröisenäkin paita sisään tungettuna.

Tänään (no siis eilen) on satanut koko päivän ja olen kyhjöttänyt sisällä. Yhdeksän tunnin yöunien ja kahden tunnin päikkäreidenkin jälkeenkin vaan väsyttää! Taidan laiskotella illan ja tsiigailla huippiksen. Loppuun vastauksia ensimmäisiin kysymyksiin:

Harrastatko muita käsityöaiheisia touhuja hama-helmien ja virkkuukukkasten lisäksi?
Humm. No yhteen aikaan olin kova virkkaamaan pipoja ja olen kaveripiirin vakio-onnittelukorttien tekijä. Tykkään myös painaa printtejä kasseihin ja vaatteisiin, kun sille päälle satun.

Minne olet hakemassa opiskelemaan?
Helsinkiin ja Kuopioon sosiaalipsykologiaa, Turkuun englannin filologiaa.

Kerros lempiuintityylis ja vaatetraumas!
Se sammakkojuttu on rennointa! Paitsi että liikunnanopettaja haukkui mun sammakkopotkun lukion uintitunneilla, en kai vieläkään osaa sitä oikein. Joskus kutosella-seiskalla pitämiäni pitkiä farkkuhameita en muistele kovin lämmöllä!

Minkä kameran omistat? Kertoisitko myös jotain sen ominaisuuksista. Miksi se on hyvä/huono?
Kamera on järjestelmädigikamera Canon EOS 350D. Sain sen 18-vuotissynttärilahjaksi, ja se on helkkarin kova! Ominaisuuksia.. No siis vakiot kameran ominaisuudet, sekä automaatti-että manuaalisäädöt. Ei ota videokuvaa. Jälki on luonnonvalossa kuvattuna mieletön, eikä salama raiskaa koko kuvaa valkoiseksi. Objektiiveilla kameraa saa kikkailtua vaikka mihin ulottuvuuksiin. Huonoja puolia on kameran koko ja iso ääni kuvaa otettaessa (eli sovituskoppikuvaus nolottaa, haha). Mutta en vaihtaisi.

Mistä 'herkusta' tykkäät eniten - suklaa, karkki, sipsi jne?
Suklaakarkit! Konvehtijutut, Mariannet, Dumlet, minttusysteemit.. En koskaan osta hedelmäkarkkeja. Turkinpippurit on nam. Myös Manhattan-sipsit dipillä on vakioherkku, muista sipseistä en välitä.

Mistä saat rahan kaikkeen shoppailuun?
No kaikkeen ja kaikkeen, ei mulla shoppailuun kovin paljoa loppujen lopuksi kulu. Opetan pianonsoittoa, askartelen noita koruja ja saan kuussa pienen summan rahaa.

Kuinka kauan sulla on ollut nykyinen tyylisi?
Blogin olemassaolon aikana kai tämä on kehittynyt, eli n. vuosi.

Onko siulla sisaruksia?
Juu, 14-vuotias pikkuveli.

Kauan olette olleet poikaystäväsi kanssa yhessä? Ja suostuiskohan toi sun poikkis kuvattavaksi tänne blogiin?
3 ja puoli vuotta ollaan yhdessä hiimailtu. Ei se suostu, kysytty on ja monesti!

Miksi se ei suostu kuvattavaksi?
Se haluaa pitää ittensä erossa koko tästä blogitouhusta, eipä tuo tätä edes jaksa lukea :D

Onko poikaystäväsikin kierrätyskeskuskansaa?
Ei tosiaankaan! Tuskastuminen on suuri, jos se kanssani joutuu jostain syystä sinne koluamaan.

Miten päädyitte poikaystäväsi kanssa yhteen?
Yhteisten kavereiden kautta eksyttiin tutustumaan, virkkasin sille pari pipoa muutamaa poltettua levyä vastaan ja sain sen houkuteltua tuhlaamaan 10euron videovuokraamolahjakortin leffamaratoniin.

Sun (ja poiggiksen)harrastuksia vuosien varrelta?
Minä olen harrastanut mm. tanssia, pianonsoittoa, koripalloa ja satunnaisesti joitain airobikkejä. Nykyään tykkään myös valokuvailla. Poikaystävä on elänyt symbioosissa skeittilautansa kanssa nyt jonkun 7 vuotta, ja pakko kai se on myöntää: olen WoW-leski. No vähän kärjistettynä ehkä! Ainiin, oli sillä ihan kova vyö judossa joskus. Kysyttiinkö tässä yhteisiäkin? No poiggggiksen kanssa yhdessä ollaan katottu ihan raivomäärä leffoja, harrastettu Simpsons-maratoneja ja tykätään kokkailla, löhöillä, ulkoiluttaa sen koiruutta ja mässäillä yhdessä noin esimerkiksi.

Onko ikinä tehnyt mieli heittää tietokone päin seinää ja poistaa koko blogi?
Kerran pahemmin.

Onks sulla tullut sellaista oloa, että sä mietit ja mietit, kuulutko sä tänne blogisfääreihin?
En minä tätä kamalasti minään erillisenä sfäärinä kelaile, tämä on mulle nettipäiväkirja ja se kuuluu aika oleellisesti elämääni. Ei minun mihinkään sen ihmeemmin tarvitse mielestäni edes kuulua, kunhan itse tykkäilen hommasta.

Oletko KOSKAAN mainostanut blogiasi missään? (kuten demi.fi:ssä, joka on nykyään melko yleinen paikka tuohon.) Vai ovatko kaikki löytäneet blogisi ihan sattumalta?
KERRAN, viime kesänä abouti heinäkuussa tein keskustelun Demiin ja pyysin mielipiteitä uunituoreesta blogistani! Pakko se on tunnustaa :D Sain siihen ehkä 20 vastausta, että ei mitenkään massiivista lukijakuntaa varmaan sieltä tullut. Lukijat ovat löytäneet blogiini varmaankin muiden blogien kautta, joihin kommentoin.

Ois kiva kuulla sun esim noloimmat tapahtumat top 10 / Noloin hetkesi?
En nyt kymmentä osaa tähän yhtäkkiä kehitellä, muttaöö. Joskus pentuna unissakävelin yökylässä ollessani kaverini porukoiden makuuhuoneeseen! Hitto, mä oon varmaan torjunut alitajuntaan kaikki mokailut. Ilmottelen lisää kunhan muistan!

Mitä kierrareita/kirppareita Kajaanissa on ?
Kajaanin ainoa kirpputori Iitukka lopetettiin juuri, mutta se jatkaa toimintaansa vissiin lähiaikoina keskustassapäin. Lisäksi on yksi tietämäni vaatteita myyvä kierrätyskeskus jossa vierailen, Entrinki Huuhkajanvaarassa. Muutamia kertoja vuodessa järjestetään myös suurkirppis paikallisessa liikuntahallissa.

Mikäs on sun varhaisin vaatemuisto lapsuudestas?
Muistan, että tätini neuloma Coca-Cola –villapaita oli ehdoton suosikkini pitkään! Jaja.. Mama ompeli mulle paljon vaatteita, ja yhdestä supervärikkäästä haalaribaskeri –kombosta lähetettiin kuva (tietenkin minä mallina) jonnekin Suuren Käsityön kilpailuun.


Miten sun mama on oppinut ompelemaan?
Hän opiskeli nuorena pukuompelijaksi. Hittolainen kun ei säästänyt mulle kaikkia itsetekemiään vaatteita!

Mitä sun iskä osaa?
Vaikka mitä! Taitava käsistään onpi hän. Korjaa aina mun rikkimenneet jutut ja osaa kiinnittää rintakorujen taustat ihan törkeän lujaan kiinni jollain poppakonstilla, johon kuuluu jotain hiomalaitteita ja superliimaa.

Veli-pojan harrastuksia?
Se on kova dataamaan, taiteilee myös kahella kepillä ja sillä tötteröllä (diabolo?) ja on myöskin taitava käsistään. Se askartelee mulle korviskiinnityksiä ja kovan kinunnan jälkeen suostuu joskus jopa kuvaamaan!

Kenelle olet viimeksi ollut kateellinen ja miksi?
Varmaankin pikkuveljelleni, koska sillä on törkeän paljon enemmän rahaa mitä mulla! Se on tienannut possupankkiinsa kolikoita ahtamalla varmaan enemmän, mitä minä koskaan työtä tekemällä, hah. (No en minä niitä karkkirahoja pentuna possulle raskinut syöttää!)

Etsi hel-looksista yksi tyyppi jonka vaatteisiin voisit pukeutua.
Vaikkapa tämä.

Minkätyylisestä musiikista pidät?
Vanhemmasta ehkä enemmän: David Bowie, Beatles, Jimi Hendrix ja Bob Dylan (jota menen kuuntelemaan kesäkuussa!) vaikka näin esimerkiksi, uudemmista esim. Jamiroquai, Fatboy Slim. (Tämä on rento miksaus!) En ole ollenkaan artistiuskollinen, vaan kuuntelen melkoista läjää biisikokoelmia vaikka keneltä.

Lempikirjasi ja -elokuvasi?
Kirjaa en kyllä osaa sanoa, Potterit on tullut luettua ja tykkäilin esim. Bridget Jonesin päiväkirjasta, mutta elokuva ehdottomasti Amelié.

Missä maissa olet matkustellut?
Englannissa, Italiassa luokkaretkellä, Saksassa ja kaksi kertaa Luxemburgissa. Ainiin, ajettiin me perheellä yksi kesä Norjaan.


Lisää tulossa, ja lisää saa kysyäkin!

Tunnisteet: ,

49 kommenttia:

19. toukokuuta 2008 klo 17.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosta sun kamerasta saa sen äänen pois asetuksista ^^

 
19. toukokuuta 2008 klo 17.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kameraan liittyen: jos kerta valokuvausta harrastat, tiedät varmaan, että kamerassa olevat putket ovat objektiiveja, ei objekteja :)

 
19. toukokuuta 2008 klo 17.48 , Blogger ia kirjoitti...

anonyymi: Ai sen räpsäisyn? Et ole tosissasi :o

anonyymi: Haha joo, typo :D Kiitos korjauksesta!

 
19. toukokuuta 2008 klo 17.57 , Blogger clumsiness kirjoitti...

Hahaa, muistan tuon t-paidan ensimmäisestä asupostauksestasi :D ihmettelinkin jo että oletko hylännyt sen... Sulla on kiva tyyli kirjoittaa. Ainiin, onnea ylioppilaaksi pääsystä!

 
19. toukokuuta 2008 klo 17.59 , Anonymous Elina kirjoitti...

Oi, tykkäilen tosta asukokonaisuudesta !

 
19. toukokuuta 2008 klo 18.08 , Blogger S kirjoitti...

Söpö asu, tykkään siitä! Minullakin oli tuo sama paita, tosin eri värisenä, mutta se on kadonnut! En tiedä missä se on, luultavasti olen jättänyt sen jonnekin kaverille tms. :D Äh, minullakin oli muuten äsken vielä joku kysymys - mutta unohdin sen jo. Ups. :D

 
19. toukokuuta 2008 klo 18.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Osaatko viheltää tai heiluttaa korvia? (:

 
19. toukokuuta 2008 klo 18.31 , Blogger Ann kirjoitti...

Tosi kiva asu. Minua harmittaa, kun punaisia sukkiksia ei saa ilmeisesti kuin joulun aikaan :D Oon etsinyt kahdesta kaupungista.

Niin, ja muuten omastakin digijärkkäristä saa räpsäysäänen pois (tosin kuvaan eri kameralla).

 
19. toukokuuta 2008 klo 18.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuosta äänestä vielä.
Mä luulin et tarkotit semmosta 'piip'
ääntä. Se räps kuuluu sulkimesta ^^
Ja hei, se kuulostaa omaan korvaan paljon kovemmalta , kun mitä se on.

Ainiin söpö tuo asu :-))
Ja kysymys! Kauan olet soitellut pianoa? ja musaopistossa vai yksityisellä? :)

 
19. toukokuuta 2008 klo 18.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana hame, oon itekki ettiny jotain täysin yksinkertasta hametta mikä kävis melkeen minkä kanssa vaan. Vielä ei oo tärpänny, et pitää varmaan sitte ite tehdä sellanen :) Täällä muuten myös toinen WoW-leski ja ihan kirjaimellisesti, tosin en kyllä oon mitenkää ilonen asiasta :)

 
19. toukokuuta 2008 klo 18.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miksi olen nähnyt tuon Coca-cola villapaita kuvan aikaisemminkin? Olen täysin varma että olen nähnyt sen aikaisemmin. Kyllä siitä näkee että se olet sinä, en minä sitä epäile, mutta mahdatkohan olla laittanut sen joskus aikasemmin jollekin muulle sivulle/foorumille?

 
19. toukokuuta 2008 klo 19.00 , Blogger rinttu kirjoitti...

ihana asu! :---) tuo paita on tosi kiva.

 
19. toukokuuta 2008 klo 19.18 , Anonymous eesku kirjoitti...

heiheihei ! vieläkö ehtii kysyä ?
:--O tuossa kun kysyttiin kuvaa poikaystävästäsi, nii entä tämä
einiinainasuostukuvaamaanuusiaasuvalintojasi -veli ?
ja sitten millainen ala-asteen päättötodistus itselläsi oli ?
siinäpä muutama:-) ja muuten, blogisi on aivan mahtava ! kirjoitustyylistä ehdotonta plussaa !

 
19. toukokuuta 2008 klo 19.32 , Blogger Sini kirjoitti...

Aih miä en tajua punaisia sukkiksia, tulee aina mielleyhtymä vereen siinä kohdalla. Ei mistään muusta punaisesta vaatekappaleesta tule.. omituista :)

 
19. toukokuuta 2008 klo 19.42 , Blogger Majayna kirjoitti...

Hyvältä näyttää nuo punaset sukkikset tuossa asussa. Mullakin oli tänään punaista päällä, vaikka ensin tuntu että onko tämä turhan jouluisen näköistä. Kamerasta (joka on kans punainen :) )oli sitten akku loppu, niin en saanutkaan kuvattua asua... ja kerrankin kun oli jotain vähemmän tylsää päällä! No, ehkä huomenna.

 
19. toukokuuta 2008 klo 19.54 , Blogger Unrealized Fish kirjoitti...

I love your style, although I can't understand what you're writing x)

 
19. toukokuuta 2008 klo 20.05 , Blogger Peippo kirjoitti...

Täältä sitten pesee niitä kysymyksiä. Varo, saatan päästä vauhtiin!

- Oletko uskovainen? (Ei pakko vastata jos liian henk. koht, mutta kun olen utelias.)
- Aiotko katsoa Sinkkuelämää-leffan kun se tulee Suomeen?
- Oikea hiusvärisi?
- Lempivärisi? :D
- Mitä tarkoittaa WoW-leski? o.O
- Millaisista leffoista tykkäät? Draama, komedia, jännitys jne.
- Tykkäätkö leppäkertuista? xD Älä kysy mistä tämä kysymys tuli!
- Miksi ihmisiä kiinnostaa niin paljon se poikaystäväsi? o.O

Lisää mahdollisesti tulee jos jaksat vastata! :D

 
19. toukokuuta 2008 klo 20.12 , Blogger Velma kirjoitti...

vähän söpö olet tossa kuvassa, missä olet viellä pikkuinen ;)

 
19. toukokuuta 2008 klo 20.44 , Anonymous annie kirjoitti...

sulla on kyllä hirmuisen ihana tyyli :> olen blogiasi jo pitempäänkin lueskellut mutta vasta nyt kommentoin jotain.

ja sinäkin olet tulossa bob dylania katsomaan, hienoo!

 
19. toukokuuta 2008 klo 21.04 , Blogger prinsessakakku kirjoitti...

ihana Gocagola- paita<3<3 :) Tosi ihana asukokonaisuus<3 Sukkikset on herkut :D

 
19. toukokuuta 2008 klo 21.12 , Anonymous lovebird kirjoitti...

sulla on kyllä kiva kirjoitustyyli :)
ja täältä yksi kysymys, jota olen mietiskellyt:
Jos sinä pääset johonkin "kauemmas" opiskelemaan esim. toiseen kaupunkiin niin muuttaako poikaystäväsi mukanasi vai miten? (anteeksi jos on liian henk.koht. :) )

 
19. toukokuuta 2008 klo 21.13 , Anonymous yarrgalaxy kirjoitti...

Vähänkö pirteän näköinen asu noiden sukkisten kanssa, jea! Unelmonin tässä juuri joku päivä että olisi paljon erivärisiä sukkiksia, minäraukka omistan vain mustat ja valkoiset.

Ja edelleen kysyn, että käytätkä kokouikkareita vai bikineitä? Tulin ykspäivä ajatelleeksi, että suututko helposti, ja jos suutut mistä, miten ja kuinka usein? On niin vaikea kuvitella iaa räyhäämään. :D

 
19. toukokuuta 2008 klo 21.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko sulla irc-galleriassa (tai jossain muussa vastaavassa) kuvia? jos on niin kerrohan toki nick :)

 
19. toukokuuta 2008 klo 22.03 , Anonymous jeppisjee kirjoitti...

Tolle yhdelle anonyymille tiedoksi, että toi coca-cola paita kuva on esiintynyt tässä blogissa aikaisemminkin, kun mietit, että missä oot sen nähnyt. :)

 
19. toukokuuta 2008 klo 22.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei Ia, kiitos ihanasta blogistasi. Harvinaisen hyvää ilmaista viihdettä tää on! :)

Voisitko tehdä joskus sellaisen ostoslakkopostauksen, jossa keksisit meille mielikuvituksettomille tallaajille uusia (hullujakin) asuviritelmiä perusvaatevarastosta? Esimerkiksi voisit nerona keksiä asusteille eri käyttötapoja yms. Sehän olisi ajankohtaistakin, kun olet kierraritauolla!

Hamahelmiviritelmillä ainakin räjäytit estetiikkatajuntani. Myös askartelutajuntani kuumeni mukavasti ja asuni saivat uutta särmää. :)

J.K. Onnea pääsykokeisiin!

 
19. toukokuuta 2008 klo 23.37 , Anonymous mandariinipöö kirjoitti...

ihana asu! just tollasista mä tykkään tosi paljon :D
heheee, aika paljon kyssiä sun poikkiksesta ;) niin ja siitä vielä kun mä en vieläkään tajua missä se kni:n kierrari on? siis missä päin.. :))

 
19. toukokuuta 2008 klo 23.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rakastan blogiasi, mutta joka kerta kun luen näin pitkiä postauksia, meinaan saada migreenin. Taustan raidat vaan kertakaikkiaan vilisevät silmissä! Ihan pieni vinkki siis blogisi ulkoasuun liittyen, kaikki näyttää hyvältä mutta ei enää sen jälkeen kun migreeni kourii aivoissa. Jatka samaan malliin mutta pyydän hartaasti että harkitset raitojen poistamista..

 
20. toukokuuta 2008 klo 0.08 , Blogger Frances kirjoitti...

hei minäkin oon wow-leski :D tosin en nyt, vaan KOELUKULESKI, mutta eiköhän tuo edellämainittukin kohta jatku...

tajuttoman suloinen asu, tykkään noista mansikkakoruista ihan hirveästi :D

 
20. toukokuuta 2008 klo 7.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei Ia,
Kajaanissa on myös Ampan alakerrassa eilen avattu City-Kirppis. Eilen oli sinne hirvee kiire kun ajattelin, että hitto vie, jos Ia on ehtinyt sinne jo ennen mua. No, ei sieltä kyllä mitään tällä kertaa löytynyt.

 
20. toukokuuta 2008 klo 8.06 , Blogger neiti Y kirjoitti...

Keskiarvosi yläasteen loputtua?? Mökkeily vai kaupunkielämä kesällä?? :)

 
20. toukokuuta 2008 klo 8.22 , Anonymous sanni kirjoitti...

vautsi, etpä kuule tiedäkkään kuinka menin ihan sekasin kun kuljin kaupungilla. didiii, näinpäs meinaan sun tekemän virkkauskukkasen liikenteessä, värinä marjapuuron punainen. ja olen erittäin ihmeissäni, jos kyseinen kukka ei ollut käsialaasi. :D
samanlainen malli, muoto, koko ja ne pienet helmetkin.

 
20. toukokuuta 2008 klo 14.15 , Anonymous kaisaleena kirjoitti...

olipas jotenkin mukavainen postaus:)
ainiin ja onnea muuten ylpparituloksista, hienosti sulle vaan "napsahti" niita eita ja allia:D
jaaaaa sitten haluisin kysya jotain mutta en keksi mitaan.. hmmm.. no kysyn vaiks etta onko mun hamamaksu paassyt perille? :D

 
20. toukokuuta 2008 klo 14.44 , Blogger Idhren kirjoitti...

Ollaan samiksii, mullakin on 350D ^^ Ja Wow-leskejä ollaan täällä päin oltu molemmat, sekä mä että poikkis, onneks sitä tuppas sit yhteistäki peliaikaa löytymään ^^

 
20. toukokuuta 2008 klo 15.08 , Anonymous babooshka kirjoitti...

Voi ei onko Kajaanin kirppari lopetettu? Nyyh. Löysin sieltä aina kaikkein ihanimmat mummovaatteet ja törkeän halvalla.

 
20. toukokuuta 2008 klo 15.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mitä sait ylppäreistä? kuin monta ällää? ;) eivaaa.:D

 
20. toukokuuta 2008 klo 18.01 , Blogger suklaamuffinssi kirjoitti...

ihana asu,mulla on muuten
samanlainen mansikkakoru! :)

 
20. toukokuuta 2008 klo 19.33 , Blogger srass & vi kirjoitti...

taaskaan blogilista ei ilmoittanut sun uudesta postauksesta =(

niin ihanat vaatteet taas kerran! en vaan ymmärrä miten löydät nuo kaikki ihanat löydöt ;)

 
20. toukokuuta 2008 klo 20.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mikä oli huonoin koenumerosi lukiossa? :p

 
20. toukokuuta 2008 klo 20.24 , Blogger titta kirjoitti...

Mansikka <3 Jami, minkäkin haluan!!!

 
20. toukokuuta 2008 klo 20.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mikä musta juttu sulla on kädessä tuossa päivän asu-kuvassa? :D

 
20. toukokuuta 2008 klo 20.41 , Blogger videl kirjoitti...

kivasti yhdistelty nuo punaiset sukkikset! minultakin löytyisi punaiset legginssit mutta en ole osannut niitä vielä oikein yhdistellä minkään kanssa :)

 
20. toukokuuta 2008 klo 21.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei! Oon tulossa Bob Dylanin konserttiin kesäkuussa kans! Olin ihan huumassa, kun kuulin että se tulee Suomeen ja oli pakko varata heti liput. Blogisi on muuten ihan huippu!

 
20. toukokuuta 2008 klo 22.07 , Anonymous dixillusions kirjoitti...

Nyt tämä lähti ostamaan punaiset sukkahousut! Ja hei onnea pääsykokeeseen :)

 
21. toukokuuta 2008 klo 0.23 , Blogger Herttainen kirjoitti...

Muakin kyllä kiinnostais tietää missä sen räpsäisyäänen saisi pois. Toisaalta se tekee kamerasta tosi ammattilaisen ;) Mutta on niitä hetkiä kun haluaisi kuvata huomaamattomasti...

Meilläkin katsellaan Simpsoneita. Poikaystävä rupesi joskus niitä kahlaamaan veljensä kanssa ja nyt minä sitten olen seurana. Tyyppi on nähnyt kaikki jaksot jo mutta silti jaksaa katsoa, vaan onhan ne hyviä ja oivaltavia.

 
21. toukokuuta 2008 klo 14.36 , Blogger noray kirjoitti...

Ihana asu, tykkäilen tosi paljon! Sukkikset on pirtsakat ja koru mätsää hyvin(:

 
23. toukokuuta 2008 klo 1.54 , Blogger Idhren kirjoitti...

"Lukijat ovat löytäneet blogiini varmaankin muiden blogien kautta, joihin kommentoin."

Demiä aktiivisesti kyttävänä voin kertoa, että blogiasi mainostetaan siellä yhtä kyytiä lukuisissa "kertokaa jotain hyvä blogeja" -threadeissa :P Sitä kautta minäkin tänne päädyin :D Meni jotenkin ihan ohi tää kohta ekalla lukukerralla :D

 
23. toukokuuta 2008 klo 14.08 , Blogger ia kirjoitti...

Clumsiness: Ha, ekassahan se tosiaan olikin :D Kiitos paljon!

Elina: Kiitos!

S: Kiitti! Tuo paita on kyllä mukava, toivottavasti löydät omasi :) Kysy kun muistat!

anonyymi: Hauska kysymys :D Lisätty!

Ann: Kiitti :) Toivottavasti löydät! En kyllä löytänyt omastani asetusta, josta sen saisi pois :o

anonyymi: Niin arvelinkin, piippausen olen minäkin tajunnut ottaa pois :D Luotan suhun ja räpsyttelen siitä huolimatta! Kysymys lisätty :)

anonyymi: Kiitti, ja toivottavasti hame löytyy! Joo, ei oo kyllä liian hauskaa. Mä en vain tajua sitä koko pelin hohtoa, en sitten ollenkaan :D

anonyymi: Kuva on näkynyt vuodatuksen blogissani, ja joskus myös irc-galleriassa. Olisitkohan jommassa kummassa siihen törmännyt?

Rinttu: Kiitos!

Eesku: Kiitti kovasti ja kysymykset lisätty!

Sini: Hui, verijalat :D

Majayna: Punaisen kanssa pitää kyllä olla varovainen, ettei tule liian joulutonttufiilis :D

Unrealized Fish: Thank you so much! Finnish is quite hard language to understand :D

Peippo: Tulihan niitä sieltä :D Lisätty!

Velma: Hee, kiitti :)

Annie: Kiitos paljon! Ehkä nähdään siellä ;)

Prinsessakakku: Kiitti!

Lovebird: Kiitos :) Kysymys lisätty!

Yarrgalaxy: Kiitti :) Siitä vaan hamstraamaan värisukkiksia! Kysymys lisätty :)

anonyymi: Lisätty!

Jeppisjee: Oikeassa olet!

anonyymi: Heh, kiitos :) Ja kiitti hyvästä ideasta, laitanpa talteen ja koitan saada toteutettua joku kaunis päivä!

Mandariinipöö: Kiitos :) Niinpä, en tajua! Tiedätkö Huuhkajanvaaran? Eli siellä ABC:n kulmilla oleva kaupunginosa. Sieltä kun löydät ruokakauppa Reissumiehen niin vastapäätä siintää rakennus, jossa lukee Nettikahvila. Kierrä sen rakennuksen toiselle puolelle!

anonyymi: Kiitos paljon kommentistasi, enpä ole moista vaihtoehtoa edes ajatellut kun en itse paljoa blogiani lue! Uusi ulkoasu on työn alla, ja koitan kehitellä siihen taustaksi jotain muuta, kuin raitoja.

Frances: Auts, osaanotot! Kiitti :)

anonyymi: Kiitti vinkkauksesta, eilen siellä tosiaan kävinkin! Ei mullakaan tarttunut vielä
mitään mukaan, mutta pitäää mennä kyllä kohta uudemman kerran koluamaan :)

Neiti Y: Lisätty!

Sanni: Niinkö? Vau, siistiä jos se tosiaan oli minun tekeleeni! Mahtavaa, että ovat oikeasti käyttöön asti päätyneet :D

Kaisaleena: Voi mukavaa kun tykkäsit :) Juu rahat on perillä, laitan korun kohta matkaan!

Idhren: Jej, samikset tosiaan! En kyllä tajua Wowia, en sitten ollenkaan :D

Babooshka: Valitettavasti on, mutta uusi kirppis on avattu Ampan alakertaan!

anonyymi: :D Vastattu!

Suklaamuffinssi: Kiitos! Hee, mansikkasamikset :)

Srass & Vi: No hittolainen, se blogilista ei kyllä oikein vielä pelitä.

anonyymi: Lisätty!

Titta: Hee, mansikka punastuu :D

anonyymi: Laitoin tämän kysymyksiin, kun tätä on kysytty useamminkin :)

Videl: Kiitti! Mustan kanssa punainen toimii ainakin varmasti :)

anonyymi: Jes, ehkä nähdään siellä! Kiitos :)

Dixillusions: Toivottavasti löytyy! Ja kiitti :)

Herttainen: Ei sitä taida saada pois :o Simpsoneiden parissa kyllä viihtyy yllättävän hyvin!

Noray: Kiitos paljon :)

Idhren: Aijaa, no minä en ole ainakaan niiden takana :D

 
24. toukokuuta 2008 klo 1.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mansikkakoru, haluan!

 
25. toukokuuta 2008 klo 14.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hihih, talvella en tiennyt blogistasi mitään, mutta muistan silloin törmänneeni tuohon Cola-neuleeseen erään vanhan Suuri Käsityölehden sivuilla :D Pieni maailma!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu