Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

asuja ja tukkaa

Colour me !

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

asuja ja tukkaa


Aloitetaan vaikka siitä haastattelusta, vaikka ei siitä nyt sen kummoisempaa kerrottavaa ole. Jenni ehtikin jo valottamaan juonikuvioita, eli aiheena oli shoppailu. Ensin kiemurtelimme ujostellen (no ainakin minä!) kameran edessä keskellä vaateliikkeitä, jonka jälkeen istahdettiin kahvittelemaan leivosten (otin hyperkokoisen valkosuklaamuffinsin värikkäillä nompparelleilla, hähä) kanssa ja pölisemään muutaman kysymyksen pohjalta. Tunnelma oli niin rento, että unohdin kyseessä olevan edes haastattelu, toivottavasti en möläyttänyt mitään ohi suuni! (Paula, kaikkea ei sitten tarvitse kirjoittaa..) Nyt sitten jänskätetään, minkälaiset monsteriotokset ne on meistä valinneet. Jutun sanottiin ilmestyvän ensi viikon keskiviikkona, mutta tarkempaa infoa lähempänä. Skannaan jutun sitten toki tänne.

Päällä minulla oli kenkiä, alushametta ja neuletta vaille täysin nähty asukokonaisuus, mutta hei, 600km vaatekaapille! Ettepä saaneet päätäni kääntymään noiden sukkien suhteen (joiden varret on edelleenkin valmiiksi rypytetty, en ole tumpannut niitä itse siskonmakkaroiksi), ja korkeampien kenkien kanssa ne näyttivät huomattavasti paremmilta mitä lättäläpysköiden kumppanina. Tietenkin mulla oli se ylikasvanut, kulahtaneen värinen vanha tukka itse haastattelussa, kuva on jälkeenpäin dramatisoitu. Loistava ajoitus kampaajalle, päivä h-hetken jälkeen..

Image Hosted by ImageShack.us

Päällä:
  • hame #second hand
  • toppi #H&M
  • neule #H&M
  • sukat #Indiska
  • vyö #second hand
  • rusetti (ei taida erottua, mutta musta) #second hand
  • rintakoru #second hand
  • kengät #Andiamo


Tänään heräilin jo puoli kahdeksan maissa henkisesti valmistautumaan kampaajaa varten. Mulla oli varattuna neljä karttaa ja tunti vartin ratikkamatkaa ja parin minsan kävelyä varten, ja uskokaa huviksenne, löysin ajoissa perille! Herttainen vanha pappa tuli vielä tarjoamaan apuakin, kun seisoin somasti lärvi karttaan haudattuna tien poskessa. Tämmöisissä suunnistin:

Image Hosted by ImageShack.us
Ah mikä poseerausvariaatio, vrt. ekaan kuvaan!

Päällä:
  • hame #H&M
  • toppi #Gina Tricot
  • kukka #H&M
  • kengät #Andiamo

En uskaltanut kurkistella peiliin koko session aikana juuri kertaakaan (tai ehkä en vaan malttanut, sillä sain uunituoreen Trendin luettavakseni). Kun nostin katseeni rentouttavan puolitoistatuntisen jälkeen, niin peilistä katseli tämännäköinen tyty.


Image Hosted by ImageShack.us
Kampaajan laittamisen jälkeen tukka tuntuu aina ihan kummalliselta! Parin päivän päästä normalisoituminen.

Enemmistö voitti, kun viimeinen oljenkorteni suoraa otsista varten paloi mustaksi käppyräksi kampaajan vankan vino otsis -mielipiteen myötä. Koska mulla on laiskiaisen energiataso mitä tukanlaittoon tulee,niin malli pysyi perus-simppelihoitoisena tapauksena, nyt loppukesäksi vähemmän hiostavalla pituudella. (Ei hätää, kyllä se siitä kasvaa!)

Väriksi tuli kunnon kuparinpunainen, jonka seassa on muutama vaaleampi raitajuttu rikkomassa väripintaa. Kuvasta ei nyt selkeintä hahmotusta saa, mennään käymään livenä leivoksilla (vielä kun Helsingissä majailen), niin näette! Kerrostaa en antanut kovin radikaalisti, latvat kuitenkin saksittiin rikki.


Vielä hypersuurennos lärvistä, oikeastaan ihan huvikseen. Otsiksen voi muuten vetää myös lähes suoraksi, sain sitten molemmat!


Äh, pisamat meikin piilossa. Voi tiedän, ainakin tässä kuvassa olen naamani perusteella (ja varsinkin uuden tukkani kanssa) korkeintaan se 14-vuotias. Mutta tiedättekö mitä? Minä tykkään nassustani just näin. Ei vastaväitteitä!


Lauantaina onkin sitten jo kotiinlähtö! Mietin hulluna, että pitäisikö se Ikeakierros kolmonen vielä vetää läpi. Saas nähdä, innnostunko. Mulla on huomiselle sata ja kolme hommaa tehtävänä, mutta koitan tälle iltaa vielä vastailla kommentteihin!


Tunnisteet: ,

77 kommenttia:

23. heinäkuuta 2008 klo 23.39 , Blogger A.K. kirjoitti...

Ihana tuo asu jossa kävit kampaajalla! Melko tumma sun yleiseen tyyliin, mutta munhun kyllä iski täysillä. :) Ja ihanat uudet hiukset, väri ja malli sopii tosi hyvin. :)

 
23. heinäkuuta 2008 klo 23.54 , Anonymous Lumps kirjoitti...

Tosi ihanat hiukset<3 sopii hyvin sulle! odotan innolla sitä lehtijuttua ((:

 
23. heinäkuuta 2008 klo 23.55 , Anonymous Cassie kirjoitti...

Voi ihanan söpö Ia! Määkin tahdon hamstrata tollasen Carrie-tyylisen ruusukkeen ittelleni!

 
24. heinäkuuta 2008 klo 0.11 , Anonymous emppu kirjoitti...

oioi ! ihan nappiin meni tuo hiusvalinta=)

joku on aika kateellinen...

milloin muuten palaat kotiin=)?

 
24. heinäkuuta 2008 klo 0.14 , Anonymous emppu kirjoitti...

voivoi ! siis korjaan tuohon äskeiseen että lauantaina se onkin
edessä
sori hupsuuteni=)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 0.22 , Anonymous nallak kirjoitti...

Voi kuinka iiihanat asut taas jälleen! Vaikea uskoa että tuon persikan alla ei ole mitään nostattajahametta. Eihän se aina noin kuohkea ole ollut?

Tuon tokan asun kyllä matkin vielä tässä joku päivä. Ekanki voisin periaatteessa matkia kun on persikkahamekin. Vielä puuttuisi vaan se persikka-asia rinnasta. Etsä millään viittis askarella mulle persikkakukkaa korvauksia vastaan? :)

Tukka on tosi kiva. Etkä näytä kyllä 14-vuotiaalta suorahkollakaan etumuksella.

 
24. heinäkuuta 2008 klo 0.36 , Blogger ia kirjoitti...

A.K.: Kiitti kovin!

Lumps: Kiitos!

Cassie: Kiitti! Ruusukkeet on pop :D

Emppu: Kiva kuulla, että onnistui :) Kuten huomasitkin, ens la.

Nallak: Kiitti! Siis tuossa nimenomaan on alushame alla. Mutta miksi matkit? Sehän on ihan tylsää :o

 
24. heinäkuuta 2008 klo 1.23 , Blogger JoJo kirjoitti...

Ihanat uudet hiukset:) Ja persikkahame näyttää tosi hyvältä, kun siellä on alushame alla!
Ja ihanat molemmat asut:)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 1.25 , Anonymous aimee kirjoitti...

Mun mielestä sun nassu on varsin freessin näkönen ja hiuksetkin on just passelit! Persikkahame on ihana!

 
24. heinäkuuta 2008 klo 1.36 , Anonymous nallak kirjoitti...

Jos matkin omalla vaatevarastolla itteni päällä, niin onhan ne asut ihan erinäköisiä. Voin matkia värimaailmat tai vaatemallien yhdistelyt :) Tuskin musta täyttä kopiota saiskaan.

Joskus on myös hauska yrittää kopioida täysin joku asu, tyyliin catwalkilta käyttöön. En oo vielä semmosta kyllä harrastanu, mutta voihan sitä kokeilla.

 
24. heinäkuuta 2008 klo 9.01 , Blogger Jenni kirjoitti...

Aivan ihastuttava tuo uusi tukkasi. :) Väri suorastaan hehkuu!

 
24. heinäkuuta 2008 klo 9.07 , Blogger MouMou kirjoitti...

Oih, tykkään molemmista asuista.:)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 9.24 , Blogger krind kirjoitti...

Oi, ihanat hiukset!:) Nätit ja tuo väri se vaan sopii sinulle niin hyvin. Odotan kyllä malttamattomasti sitä lehtijuttua. Tiedä sitten saanko sitä ns. livenä luettua, kun ei tänne Ilta-Sanomia ilmesty (jos lehti nyt oli tuo), mutta jos skannaat sen tänne näytille, niin saanpahan sen ainakin netistä luettua.

 
24. heinäkuuta 2008 klo 9.38 , Blogger Lumianna kirjoitti...

Tosi kivat hiukset tuli! :) Missä muuten kävit ja olitko tyytyväinen? Ja tietysti hintakin kiinnostaisi :).

 
24. heinäkuuta 2008 klo 9.48 , Anonymous Zanni kirjoitti...

Söpöjä asuja molemmat. Mun on pitänyt jo pitkään kysyä sulta (ja saa muutkin vastata), että mistä olet löytänyt alushameen ja millainen se on? Onko ihan sama mitä alushameeksi länttäisee?
Ja sitten vielä, mistä/mikä on tuo kaulakoru joka on sulla kaulassa? Se on söpö...

 
24. heinäkuuta 2008 klo 10.00 , Anonymous Cata kirjoitti...

Molemmat asut tosi söpöjä!
Hiuksesi ovat aivan mielettömän hienot. Värikin juuri oikea! (:
Toi ruusu on nami (8

 
24. heinäkuuta 2008 klo 10.09 , Blogger iina kirjoitti...

Hiuksista tuli tosi söpöt! Ja tuo alempi asu (meinasin kirjoittaa ampi aseu, öh?) on ihana ♥

 
24. heinäkuuta 2008 klo 10.12 , Blogger Jenna kirjoitti...

Oliko haastattelija mahdollisesti Teräväisen Paula? :)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 10.33 , Blogger apple kirjoitti...

Nuo hiukset käy sulle tosi hyvin!
Pidin myös asuistasi.(:

 
24. heinäkuuta 2008 klo 10.35 , Blogger ia kirjoitti...

Jojo: Kiitos! Mäkin tykkään paljon enemmän alushameellisesta versiosta.

Aimee: Kiitos paljon :)

Nallak: Nojaajoo, ihan miten tykkää :)

Jenni: Voi kiitos!

Moumou: Asut kiittää!

Krind: Minäkin odotan sitä kovasti,ylläri :D Mutta missäs kummassa asut, jos ei kauppoihin Ilta-Sanomia tule? :o

Lumianna: Kiitti, itsekin tykkään! Kävin tädin vakkarikampaajalla (Neos, Töölössä) kun se onnistui saamaan ajan tälle viikolle. En tiedä paljonko maksoi, kun sovittiin sen menevän mun palkasta eli en maksanut sitä suoraan itse.
Olin kyllä tosi tyytyväinen, hirmu rento paikka ja kampaaja ymmärsi heti, mitä hain!

Zanni: Kiitti! Mun alushame on äitini tekemä, alunperin sitä ylppärimekkoa varten, että en tiedä kyllä ollenkaan mistä semmoisia saa ostettua valmiina. Tyllinen nostaa parhaiten. Kaulassa on sydänkaulakoru, poikaystävältä 18-vuotislahjaksi saatu :)

Cata: Kiitos paljon!

Iina: Kiitos! Hienosti kirjoitettu :D

Jenna: Ei itseasiassa ollut :o

 
24. heinäkuuta 2008 klo 10.40 , Blogger ia kirjoitti...

Apple: Kiitti!

 
24. heinäkuuta 2008 klo 11.26 , Anonymous Mari kirjoitti...

Kivat hiukset! :) Ja onnittelut, että pääsit paikanpäälle ajoissa. Minulta se ei välttämättä onnistuisi!

Ja täällä olisi yksi, joka kamppailee kysymyksen "suora- vai vino otsis" välillä. Kampaajalla kun pitäisi ehtiä käymään ennen koulun alkua. Olisiko nokkelalla Ia:lla ideoita, miten tällaisen tasapitkän, melko pitkän tukan,voisi leikkuuttaa? :)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 11.50 , Anonymous enskumuisku kirjoitti...

Valkosuklaamuffinssi värikkäillä nonparelleilla. NIIIN Iamaista ja söpöä! :) Mä olisin analysoinut sut valkosuklaa-VADELMA muffinssiks värikkäillä, rusetinmuotoisilla nonparelleilla, mutta njääh, close enough. ;)

Sukat näyttää paljon paremmalta lähempää.

Mä olen neljätoista, ja voin sanoa että et sä nyt NIIN nuorelta näytä.. Hyvä vai paha juttu? :)

Yhyy, nyt en ehdi etsimään Iaa. Höh. Mutta hei, (olen stalkkerien stalkkeri, kohta joudut anomaan lähestymiskieltoa buahahahaa) joskus sun ylppärien jälkeen ilmoittaudun mukaan mehukesteille (hahahaha ilman mehua, muistatko? tyhmä minä, tuskinpa muistaa..), onko kutsu voimassa..? :)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 11.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi pirteät hiukset:) ja samahan se on minkä ikäiseltä näytät, mielummin nuorelta kuin vanhalta=D

 
24. heinäkuuta 2008 klo 12.07 , Blogger melinda kirjoitti...

Uusi tukka on söpö ja nassusi just täykkäri, muista se! (;

 
24. heinäkuuta 2008 klo 12.19 , Blogger Jenna kirjoitti...

Okej, siellä toimituksessa on sitten kaksi blogeista kiinnostunutta Paula-nimistä :)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 12.35 , Blogger Sara kirjoitti...

Tykkään tuosta kampaaja-asusta ihan hulluna! Samoin uudet hiukset on oikein kivat :)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 12.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, ainavaan nätimpi - onnistui näköjään täydellisesti tuo kampaajareissu;) Eikäpä ihme että herttainen pappa kiiruhti apua tajoamaan; tommonen prinsessa ruusu rinnassa nenä kartassa saisi kenet tahansa avuliaisuuskohtauksen valtaan:D

Ja toi kuvasarja "tukka tuntuu ihan kummalliselta" - oli taas ihan paras!!! Varsinkin tuo keskimmäinen kuva ;D;D
Naama,- se on maailman parhain ja söpöin ian nassu.

Pönkkäalushame ja sen kohotettaviksi sopivat hamoset ja mekot ovat kyllä (rusetin lisäksi) NIIN sinua! Kerrassaan valloittavan ihastuttavia;)
v

 
24. heinäkuuta 2008 klo 12.54 , Blogger cherrie kirjoitti...

Ihan mielettömän kivat nuo kaksi asua ja hiuksista tuli tosi söpöt, mahtavaa! :)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 12.54 , Blogger Irene kirjoitti...

toi lohenpunainen hame on kyllä ihan supersöpö!

 
24. heinäkuuta 2008 klo 13.02 , Anonymous ruu kirjoitti...

hullun söpöi asui! :>

 
24. heinäkuuta 2008 klo 13.02 , Blogger Amanda kirjoitti...

Uus tukka meni nappiin! Samaten asut :)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 13.15 , Blogger Jena kirjoitti...

Iiihanat uudet hiukset ja söpöt asut! Oot ihan mahottoman sulonen (=

 
24. heinäkuuta 2008 klo 13.34 , Blogger Maria kirjoitti...

kampaaja-asu on ihan mahtava :D pieni vinkki helsinki-suunnistamisessa: reittiopas.fi. Ei tarvitse aina lähteä montaa tuntia aikaisemmin :D

 
24. heinäkuuta 2008 klo 13.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi nätit hiukset :) Ja viimenen päivän asu on kuolettavan upea!

 
24. heinäkuuta 2008 klo 14.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pidätkö hameen alla alushametta, kun se pysyy kumminkin ihan kasassa, vai ootko ommellu jonkun kovikekankaan? :O :> Ja muuten, olet tosi sulonen tyttö :)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 14.12 , Blogger Roosa kirjoitti...

Upeet hiukset tuli! :) Ja pitää laittaa ylös tuon lehden ilmestymispäivä että varmasti muistan sen käydä lukaisemassa ;)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 14.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo huomasinkin että olit jo kertonut käyttäväs alushametta, niin millanen se hame on?

 
24. heinäkuuta 2008 klo 14.48 , Blogger Enn kirjoitti...

Ihana kampaamoasu ja noi 2 vikaa kuvaa on niin sulosia :))

 
24. heinäkuuta 2008 klo 15.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan vinkkinä antaisin niin Glitterissä myydään (ainakin täällä Rovaniemellä) tuollaisia sateenvarjokorviksia, ajattelin että voisi kiinnostaa :D

 
24. heinäkuuta 2008 klo 15.47 , Anonymous kirsu kirjoitti...

Olisin kysynyt että mikä väri sulla tossa tukassas on? Kuinka pidät sitä "asiallisena", eli värjäiletkö kotona vai käytkö vaan kampaajalla?:)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 15.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tukkasi on todella ihana! Näyttää erityisen kivalta tuossa vikassa kuvassa, jossa lähes suora otsis. :)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 16.22 , Blogger iiba kirjoitti...

muffinssi kuulostaa samallaiselta herkulta jonka itse söin pari viikkoa sitten, kävittekö kenties cafe lasipalatsissa? :D haha hölmö kysymys mutta pakko se on silti esittää.

 
24. heinäkuuta 2008 klo 16.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Niin onko siitä vielä mitään hajua että millon se ilmestyy? Kyllä ketuttaa jos unohan itelleni sen lehden hankkia... Niin ja asut oli ihanii, ne makkarasukat on just ihanat! Ja voih alushame on unelmissani. Kun saisikin nin kuohkeita asuja...

 
24. heinäkuuta 2008 klo 17.03 , Anonymous winnie kirjoitti...

Voi ei, noi hiukset sopii sulle ihan älyttömän hyvin! Vau =) Ja asutkin oli ihan superihania! miten sä osaat...
Mut tosta haastattelusta siis; missä sen on määrä ilmestyä ja millon?

 
24. heinäkuuta 2008 klo 17.20 , Blogger Marika kirjoitti...

Nättejä asuja jälleen. :) Sinulle sopii hurjan hyvin kaikki söpöstelyt ja ehdottomasti muhkeat korkeavyötäröiset hameet. Mistä olet muuten alushameesi löytänyt? Haluaisin nimittäin itsekin kunnon helmat, mutten ole sattunut pahki alushameisiin.

Kivalta näyttävät kyllä hiuksetkin. :) Itselläni oli joskus muutaman viikon suora otsis ja näytin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni omanikäiseltä (silloin 15). Nuorensi ja näytti oudolta. Toisaalta se kyllä sopii joillekin, mutta itselleni ei ollut ehkä se paras mahdollinen.

 
24. heinäkuuta 2008 klo 17.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyselisin vaan sitä, että minne on kadonnut se älysöpö laukku, joka nähtiin mm. tässä postauksessa: http://sadekaari.vuodatus.net/blog/683345?

 
24. heinäkuuta 2008 klo 18.10 , Blogger krind kirjoitti...

Siis meinaan, että kotiin ei tuota lehteä ilmesty, kauppoihin kyllä tulee:) Tiedä sitten pääsenkö sitä kaupassa lukemaan.

 
24. heinäkuuta 2008 klo 18.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihanat uudet hiukset IA <3 ;D voisitko olla niin ihana ja tehdä juttua mihin kaikkeen tuota ruusukorua vóis käyttää? sain itsekin hankittua Carrie-tyylin lemppariasusteen tuossa eilen ja mietin eri käyttötarkotuksia...

- Ellie

 
24. heinäkuuta 2008 klo 18.46 , Blogger Mirell kirjoitti...

Nuorelta näyttäminen roks! Pääsee puoleen hintaan junalla ilman opiskelijakorttiakin, kun konduktööri ei erehdy luulemaan yli-ikäiseksi :D (Täysi-ikäisyyden tuomat edut hoituvatkin henkkareita vilauttamalla...)

Uusi tukkasi on ihana, väri on oikeasti VÄRI, eikä mikään aneeminen vetyperoksidiblondi tai musta :)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 19.19 , Blogger emma kirjoitti...

Hihi, näin sinut tänään Ginassa :> itse haahuilin niiden jättineuletakki -asioiden luona, menit siitä ohi liikkeen perälle. Jos siis olit sinä :--D

 
24. heinäkuuta 2008 klo 19.47 , Blogger anskusiili kirjoitti...

Voi miten ihana ja tuuhea tukka!

Minä olen aina aivan otettu, kun minua sanotaan nuoremman näköiseksi. Koko loppuelämä on aikaa näyttää vanhalta ja ryppyiseltä. : )

 
24. heinäkuuta 2008 klo 19.51 , Blogger Ssu- kirjoitti...

Supersuloisia molemmat asut ja tuo tukka myös :) Hehee, pääsette otsikoihin ja saa nekin jotain muuta siihen lehteen kuin sen puukottajan juttujen puimista...

 
24. heinäkuuta 2008 klo 19.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

rakastan niiin paljon tota paikkaa missä kuvaat päivänasut! :D se puhelin on vaan niin söpö!<3 :) ihanat hiukset :)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 20.10 , Blogger sgt kirjoitti...

Tumma asusi on tosi kiva, varsinkin kukka. Kampaamotarinoinnista tuli taas hinku päästä itsekin saksittavaksi (olisi kyllä tarkoitus suorittaa kahden viikon päästä).
Sun blogistasi on tullut mulle ihan tyttöilyhenkireikä, kun itse vain äijäilen maastokuvioissa (löysin sut noin kuukausi sitten, kun oli aikaa surffailla). Kiitos siitä.

 
24. heinäkuuta 2008 klo 20.18 , Anonymous luuruu kirjoitti...

ihana tuCCa!

 
24. heinäkuuta 2008 klo 20.26 , Blogger Molly kirjoitti...

Ihana karkkihame tuo eka!

 
24. heinäkuuta 2008 klo 20.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei vaan ole reilua että sinulla näyttää vyötärökorkuiset hameet noin hyviltä :( ja punaiset hiukset. Molempia himoaisin mutta kummatkaan ei sovi.

 
24. heinäkuuta 2008 klo 21.22 , Blogger Mju kirjoitti...

Leuka pystyyn (ei sentäs nokka pystyyn asti) ja nätti nassu esiin. :) No joo, taitaa olla tavaramerkki asukuvissa tuo alaspäin katsominen. Asujahan siinä tapitetaan, mutta, mutta.. :)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 21.51 , Blogger bohemian kirjoitti...

oi miten ihanat ovat uudet hiuksesi! Asut myös jälleen kerran upeita (:

 
24. heinäkuuta 2008 klo 22.25 , Anonymous taru kirjoitti...

Kiva tukka ja ootan lehtijuttua innolla :) itsekin kävin kampaajalla ja samalla sivuotsis tyylillä tulin sieltä takaisin :D

 
24. heinäkuuta 2008 klo 22.44 , Anonymous Fenii kirjoitti...

Hellou! Minulla on vähän omituinen pyyntö nyt :D

Yliopistolla on kurssi "johdatus tieteelliseen tutkimukseen" ja suoritan sitä nyt näin kesällä. Yhtenä tehtävänä on tutkia joko elämänkerta-kirjaa tai blogia (ja en jaksa mitään elämäkertaa etsiä) niin ajattelin kysyä, että sallitko minun tutkia blogiasi ja tehdä siitä "johtopäätöksiä" tai paremminkin kerätä siitä "tutkimusaineistoa" tutkimukseen, jota ei koskaan tehdä? :D

Eli siis se on vain ihan vaan pikkutehtävä, mutta ajattelin kysäistä luvan ennenkuin alan miettiä miten lähtisin tutkimaan blogin pohjalta sitä, miten muotiblogit vaikuttavat nuorten minäkäsitykseen tjsp :P

 
24. heinäkuuta 2008 klo 22.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakko myöntää että nuo sukat näyttää paljon paremmilta noiden kenkien kanssa! Ihanat hiukset. :)

 
25. heinäkuuta 2008 klo 0.46 , Blogger ia kirjoitti...

Mari: Kiitti! Hmm, no mä tykkään pitkä tukka+graafisen suora / rikottu ylipitkä otsis -kombosta. Miten olisi semmoinen? Ja kun kasvaa yli, niin rohkeasti vaan ite saksit sitä, tulee vaan rouheannäköinen :D

Enskumuisku: Hehe :D No kyllä mä olisin ennemmin sen vadelmavalkosuklaan rusettinompilla valinnut, jos moisia olisi ollut saatavilla! Voi kyllähän mä ne kestit muistan, ja tietenkin kutsu on voimassa :D Ois vaan jo oma koti, missä vois kestittää!

anonyymi: Kiitos paljon! Samaa mieltä, vanhalta ehtii näyttää sitten oikeasti vanhana :D

Melinda: Kiitti!

Jenna: :)

Sara: Kiitti!

V: Mäkin olin kyllä hurjan tyytyväinen lopputulokseen! Vai että ihan prinsessa :D Mulle pari hovipalvelijaa, kiitos! Mä olen hurahtanut nyt täysin noihin pulleisiin helmoihin :)

Cherrie, Irene, Ruu, Amanda, Jena: Kiitti!

Maria: Kiitos! Oi, kiitos vinkistä, taisit juuri pidentää elämääni todella usealla tunnilla :D

anonyymi: Kiitos!

anonyymi: Alla on alushame :) Kiitti hirmuna!

Roosa: Kiitos! Jos se nyt on tuo päivämäärä, ei ole ihan satavarma vielä.

anonyymi: Se on semmoinen tyllistä ja ohkaisesta kankaasta tehty, napakalla vyötäröllä.

Enn: Kiitos!

anonyymi: Oi, kiitos vinkistä! Pitääpä tsekata huomenna kun Glitterin ohi pyyhällän :)

Kirsu: Yleensä värjäilen kotona, mutta nyt on sattunut hyvä tuuri kun olen päässyt kampaajalle värjäyttämään kaksi viime kertaa. Kampaamoväri kyllä pysyy kotiväriä paremmin, mutta ei se kotivärikään ihan ruskeaksi koskaan ole kulahtanut, kun mulla on luonnostaan jonkin verran punapigmenttiä. Jos se nyt asiaan vaikuttaa :D

anonyymi: Kiitos paljon!

Iiba: Hehee,se on juuri se sama!

anonyymi: Se lukee merkinnässä.

Winnie: Kiitos! Vastaukset kysymyksiisi lukee merkinnässä, ne tekstitkin on ihan jees lukea joskus läpi.

Marika: Kiitos! Mäkään en ole onnistunut vielä kaupan hyllyillä alushameeseen törmäämään, omani on maman tekemä. Mullekaan se suora otsis ei ole paras mahdollinen, mutta joillekin semmoinen lähes ylipitkä, paksu otsis sopii mielettömän hyvin!

anonyymi: Yäk, pitikin kaivaa noin karsean vanha merkintä esiin :D Muttasiis tuo laukku! Sitä ei ole tullut kyllä hirveästi käytettyä, saattaapi päätyä kauppaan :)

Krind: Aaaajoo. No ei hätää, skannaan jutun tänne :)

Ellie: Kiitti! No en mä sitä nyt muualla tule pitämään, kuin rinnuksissa? :D Jos sulla on pitkä tukka, niin vois näyttää varmaan aika tyylikkäältä myös sivuponnarissa. Kaikkiin muuten tylsiin asuihin kukka mukaan vaan!

Mirell: Kiitti! Se vaan, etten uskalla kyllä ottaa riskiä ja matkustaa lastenlipulla :D Hermoilisin niin hulluna että konduktööri pyytäis nähdä paperit, ja siinä sitä maksettas yli-ikäsenä sakkoja!

Emma: Hee, taisin se minä olla :D

Anskusiili: Voi kiitos! Hyvä pointti, on sitä tosiaan enemmän aikaa näyttää vanhalta, mitä nuorelta, joten sama ottaa tästä nyt kaikki ilo irti.

Ssu-: Kiitti! Veikkaan, että se puukottaja vetää edelle kuitenkin, kuitenkin siitä selviää jotain omg-uutta ja juttu lykkääntyy :o

anonyymi: Minäkin :D Kiitos!

Sgt: Kiitos! Kivaa kampaajareissua, tämän odotteluajan vois vaikka käyttää unelmatukkamallien etsiskelyyn? Hehe, hurjan kiva kuulla, että tykkäilet :)

Luuruu: Ciitos!

Molly: Hame kiittää!

anonyymi: No kiitos :) Sulle sopii kuitenkin ihana ylipitkä suora otsis ja tumma tukka, mitä itse himoitsen!

Mju: Nassu alas on vaan niin helppo vaateposeeraus! Lärvikuvissa leuka on ylhäällä ja ilmeetkin näkyy aika tehokkaasti :D

Bohemian: Kiitos!

Taru: Kiitti! Sivuotsiksesta on kyllä mullekin tullut vakkari :D

 
25. heinäkuuta 2008 klo 0.58 , Blogger Idhren kirjoitti...

Uudet hiuksesi näyttävät upeilta! Ja ekstrakätevää sekin, että otsiksesta saa myös halutessaan suoran (sekin minusta edelleen sopii sulle oikein hyvin :P) ja otsaa peittävän ^^ Taidan kasvattaa omani takasin :D

 
25. heinäkuuta 2008 klo 12.18 , Blogger Peippo kirjoitti...

Ihanat hiukset! Tollanen hiustyyli kyllä sopii sulle just hyvin. ^^

Ja sitä lehtijuttua odotellessa. :)

 
25. heinäkuuta 2008 klo 14.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

14-vuotiaalta, pah, näytät ihanalta ! <3 Sul on ihana asenne, toi että tykkäät nassustasi juuri tuollaisena. Et ei väliä muilla. Alan kouluttaa itsestänikin tollasta :)

 
25. heinäkuuta 2008 klo 18.13 , Anonymous Mari kirjoitti...

Kiitoksia vinkistä ia. :) Pitää tässä vielä vähän harkita, millaiseksi leikkuuttaisi. Kampaaja varattu keskiviikoksi. :)

 
25. heinäkuuta 2008 klo 22.59 , Blogger ia kirjoitti...

Idhren: Kiitti! Otsis takasin hep, otsikset rokkaa :D

Peippo: Kiitos!

anonyymi: Hehe, kiitti :) Kouluta ihmeessä, säästyy monelta mielipahalta tämmöisellä asenteella!

Mari: Kerrohan sitten mihin päädyit!

 
27. heinäkuuta 2008 klo 19.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

joku tossa polvisukka jutussa vähän mättää. yleensä oon tykänny kaikista sun asuista mutta tuo harmaapolvisukka + hame ei oikein toimi. mutta ihana jos itse tykkäät.
noi sukat kerta menee niin rullalle. ne voisi olla hieman polven alle tai yläpuolelle että olisi paremman näköinen. jalat näyttää tuplasti lyhyemmältä noin. terveisin töppöjalka.
ps. älä kuuntele tällaista huppari + farkut tyyppiä :D

pisti vain silmään.

ihana blogi <3

 
27. heinäkuuta 2008 klo 20.55 , Anonymous viu kirjoitti...

pärr joka kerta kun luen tätä blogiasi joudun tappelemaan etten rupea kadehtimaan ja etsimään huonoja piirteitä. :s aina käy näin. Ensin tulee hyvä mieli ja sit pilaan sen kadehtimalla. Mutta tämä on vaan niin täydellinen. Ja haluan ihan perhanasti tuommosen naaman johon käy punaset hiukset

 
28. heinäkuuta 2008 klo 19.13 , Anonymous I kirjoitti...

Voi nuo sun hiukset, tuo yksi viimeinen nassukuva on ihan sydän. Olen niin pirun kateellinen noista pisamista!

Olet niin supersöötti että hui ♥

 
29. heinäkuuta 2008 klo 1.31 , Blogger ia kirjoitti...

anonyymi: Jepjep, no itse tykkään :) Blogi kiittää!

Viu: Höh, älä kaiva musta huonoja piirteitä, kun niitä oikeesti alkaa löytymään roppakaupalla kun kaivelemaan alkaa :o Että ihan suotta kadehdit, höpsö! Kiitos kuitenkin :)

i: Hei, täällähän ihan punastuu! Kiitos ihanasta kommentista :)

 
2. elokuuta 2008 klo 14.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi kuule, minunki nassuni näyttää nyt melkein 5 vuotta nuoremmalta kuin olen. Mutta ajattele sitten kun me ollaan 50 - kymppisiä, niin sitte me näytetään 30siltä! ;DD

Kiva blogi!
Ann

 
2. elokuuta 2008 klo 18.52 , Anonymous ironica kirjoitti...

vaikka sä näyttäisitki naamaltas 14 vuotiaalta, sun puketumises kompensoi vaikutelmaa aikusempaan suuntaan .)

 
8. elokuuta 2008 klo 19.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

:(((

 
22. elokuuta 2008 klo 21.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

;(

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu