Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Colour me ! Yksi vuosi !

Colour me !

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Colour me ! Yksi vuosi !


Viides päivä heinäkuuta kesällä nollaseiska näpyttelin aivan täpinöissäni sitä samaa mantraa, jonka jollain variaatiolla on aloitettu sadat blogit ennen ja jälkeen omaani. Kun leikkasin ja liimasin elämäni ensimmäisiä, säälittäviä blogikollaasikötöstyksiä, ajattelin, että blogini tuskin saa vahinkoklikkauksia kummempia kävijöitä, jos nyt sen ylläpidosta jaksan kuukautta pidemmäksi aikaa innostua.

Siitä sitten tuli ihan yllättäen tapa. Teksti alkoi vuotaa aivan automaattisesti sormilta ruudulle sisältäen järjettömän tylsää elämääni, ja sitä samaa minä jauhan edelleen. Kumma kyllä, tästä jauhannasta ja oheisesta valokuvailusta on muodostunut ainoa harrastukseni, jota olen vilpittömästi rakastanut. Vihdoinkin mulla oli jotain, jonka kanssa vierähtää tunti ja sen poikaset ihan huomaamatta. Ja niitä tunteja tosiaan on kulunut - en edes halua tietää, kuinka kauan olen yhteensä tihrustanut merkintöjeni kimpussa.

Monesti on tehnyt mieli vetää tuo vuodatuksen puoli blogista täysin ulottumattomiin ihan vaan puhtaan nolostelun vuoksi: Se alkupään kuvien järkyttävä saksiminen valkoista taustaa vasten ja kuvataidottoman natiaisen onnettomat otokset oikeasti hävettävät nyt. No, ehkä ne jää sinne haamuilemaan muistoksi siitä, että jonkin niin onnettoman loan väännöllä voi oikeasti kehittyä ja jopa jollain tasolla saavuttaa jotain. Veikkaanpa, että vuoden kestäneellä lähes jokapäiväisellä kirjoittelulla oli jokin vaikutus siihen äikän maagiseen älläänkin. (Ehkä paras tapa harjoitella kokeeseen!)

Nyt, tasan vuoden kuluttua, (ehkä laadultaan hieman parantuneet) räpellykseni keräävät päivittäin lähes 2500 uniikkia tirkistelijää. Blogilistan tilaajaviisari osoittaa käsittämätöntä vajaata tuhatta, eikä tämä tappi kyllä osaa tiedostaa koko asiaa, eikä varmaan koskaan edes uskallakaan.

Joten aivan järjettömänkokoinen kiitos jokaiselle lukijalleni, ja onneksi olkoon, Colour me ! -kultani!

Lentosydän kaikille! Patterit eivät taida kiitää mukana, mutta tein sen lämmöllä.


Muut tunnolliset bloggaajat ovat emännöineet arvontoja lähes joka kuukausi, mutta minä pihiydessäni olen nakannut vain yhden piiperoisen koko vuoden aikana. Eiköhän yksivuotissynttärit ole jo riittävän painava tekosyy moisten heittämiselle. Joten kiinnostaisiko.. rumpujen pärinää.. Hamakoru tai rintakukka iadesign! Yleisö kohahtaa hämmennyksestä! Jos mielit korun itseäsi tai lahjomisen arvoista tuttavaasi koristamaan, niin vastaapa näihin:

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?

Viisi satunnaista kysymyksiin vastaajaa saa valita tämän merkinnän pohjalta itselleen haluamansa kukan, hamarintakorun tai -korvakorun, mallia ja väriä myöten. Jos vitoskohtaan keksitte jotain kivan erityistä, niin saatanpa nakata vielä bonuspalkinnonkin! (Palkinnot teen ja lähetän vasta kuun lopussa, kun olen taas kotona ja materiaalien ulottuvissa.) Arvonnassa ei ole tuplausmahdollisuutta.

Arvonta päättyy viikon kuluttua 12.7, jolloin arvon voittajatkin!


Kuva Livejournalin foto decadentista


Tunnisteet:

302 kommenttia:

5. heinäkuuta 2008 klo 15.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No synttärionnittelut nyt sitten :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.08 , Blogger Riikka. kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen tämmöinen tyttö ja olen seurannut blogia noin 2kk
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Sinä! Ja kaikki ihanat kuvat ym.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Hmm... ei ole mitään sellaista.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Sun elämästä yleensä.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Sinun ihanat hameet. :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen pian 15-vuotias. Blogiasi olen seuraillut himen yli 6 kuukautta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Persoonallinen ja ihana vaatetyylisi.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
päiväni kuvina -postauksista.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
päivän asuja & uusia vaateostoksiasi.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen
blogiini?
Ihanat kierrarilöydöt (:

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 16v. tyttö ja olen seurannut lähes vuodatus.net -aikojen alusta alkaen eli n. vuoden :)

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Mielestäni tyylisi on ihana ja sitä on kiva seurata. Lisäksi kirjoitusasu on kiva ja tykkään kuvista!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Pitkistä mielipideteksteistä, ne jää usein lukematta, vaikka yleensä niiden takia kommenttilaatikossa tuleekin aikamoinen sota:D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Elämääsi ylipäätään ja tietenkin ostoksia ja kierrarilöytöjä...samaa linjaa kuin tähänkin asti :)

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Sun clark kent-lasit :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?

-Olen 17-vuotias tyttö, ja löysin blogisi viime kesänä kun aloin blogeja seuraamaan. Colour me! oli yksi niistä ensimmäisistä vakituisista mitä aloin seuraamaan:)

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?

-Tyylisi on todella suloinen, mutta ei mistään tietystä muotista. En itse pukeudu ihan samallalailla, mutta silti olet hyvä inspiraation lähde.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?

-Olen todella kömpelö käsistäni, eikä askarteluistani vaatteiden kanssa tule yhtikäs mitään. Blogisi tuunausosiot ovat silti mukavaa luettavaa myös, ei niitäkään voi huonoiksi sanoa! Teet minut korkeintaan kateelliseksi:D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?

- Minua ei haittaisi, vaikka aiheet pysyttelisivät samoina kuin nytkin, niin monipuolisesti päivittelet kuitenkin:)

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?

-Lueskelin aikaisemmin blogiasi vuodatuksessa, ja huomasin kehityksesi sekä tyylissä ja kirjoittamisessa. Tekstiäsi on mukava lukea, toisin kuten monet anonyymit valittavat. Olet varmasti saanut myös lisää "rohkeutta" pukeutumiseen blogin suosion myötä, vai olenko väärässä? ;)

toivottavasti tulevaisuudessa voi osallistua myös 2v synttäriarvontaan:D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.24 , Blogger C kirjoitti...

hähää bongasin sinut kampin nelosesta ja femmasta :D Huomasin aluksi vain laukkusi ja sitten tajusin että voihan kukkanen, sehän on ia. Itse en ollut lähtenyt erityisen muodikkaissa kuteissa kaupungille, ehkä olisi pitänyt :D

En tiedä huomasitko minua, mutta kun nousit ylimpän kerrokseen portaista, niin menit heti ekana galleryyn :D Siellä olin minäkin :D Minulla oli päällä ruskeat shortsit, harmaa paita, jossa luki pinkillä, vihreällä ja keltaisella new york city :D ainiin plus herkulliset donitsikorvikseni. Meikällä on sitten ruskeat hiukset, blogistani löydät paremman kuvan kasvoista, kerro sitten tunnistitko? :D

1.Olen ruskeatukkainen tyttö espoosta, olen seurannut blogiasi pian jo puolisen vuotta :D
2.Sinun ihana kirjoitustapa ja kiva tyylisi
3.Oikeastaan ei ole mitään sellaista :D
4.Kameruus-postaukset ovat erityisen hauskoja, mutta onneksi postaat niitä ihan kivaan tahtiin :D
5. Oranssit hiuksesi ja pirteä olemuksesi :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut? Olen 17v ja blogiasi olen seurannut n.4kk siitä hesarin jutusta lähtien..
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen? Tykkään kirjoitustyylistäsi ja kuvat ovat aivan ihania!
3. Mistä et niin jaksa perustaa? Kaikki postaukset ovat kiinnostavia!
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa? Päivä kuvina -postaukset olisivat kivoja.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini? Persoonallinen tyyli.
-Lilje

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Olen 16 vuotias ja olen lukenut blogiasi suunnilleen vuoden 2008 alusta lähtien.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Kiva tyyli, todella hyvä kirjoitustaito (tekstejäsi on aina niin mukava lukea) ja se, ettet ole minkään muotin mukainen vaan ihan oma itsesi.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Öm, itseasiassa nyt ei kyllä tule mitään mieleen.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Ei minulla ole oikeastaan mitään erikoista mielessä, joten jatka samaan malliin!

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-öö, :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.39 , Blogger KIIA kirjoitti...

ONNEKSI OLKOON!! :) Sunhan täytyy viettää kunnon kekkerit :)

-KIIA

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oot kyllä muuttunu tosi paljon vuoden aikana.. kun katsoo tätä sun lähettämää viestiä tuohon yhteen vuoden vanhaan postaukseen:

"Rialle vielä: Ja voitko väittää, ettei tämä ole originaalimpaa kuin juttu jostain saatanan printtipaidoista? Et sinä voi kirjoittaa yhtään mistään olettaen, ettei siitä olisi kirjoitettu jo aikaisemmin, jollei kyseessä ole joku oman elämän juttu, jollaisista kukaan ei ole kiinnostunut. että eat my shorts. "

pelottavan aggressiivista, etenkin kun tuo Ria oli vain kertonut nähneensä samanlaisen postauksen ruotsalaisessa blogisssa.....

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.42 , Blogger Meininkäinen kirjoitti...

Onneksi olokohon!

Arvontaan:

1. Olen 27 (ikivanha siis), seurannut blogiasi suunnilleen helmikuusta lähtien.
2. Kirjoitat hyvin ja kuvasi miellyttävät silmää. Pidän myös siitä, että sinulla on oma tyylisi etkä tuhlaa vaatteisiin hulluja määriä rahaa.
3. Kasarityylistä, mutta sehän ei kovinkaan paljoa blogiasi määrääkään. :)
4. Odotan sitä, että pian saa lukea opintojesi alkamisesta ja oman kodin hankkimisesta sekä sisustamisesta.
5. No Kajaanin kierrätyskeskus, tietenkin!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen jo aika vanha :) Olen seurannut blogiasi alusta alkaen. :)

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Sinä!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Kaikki OK.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Tykkään että on paljon kuvia, "päivä kuvina-jutut", sisustusasiaa, opiskeluasiaa, kierrarijutut, päivän kuvat, puuhastelut, herkkureseptit, ym. mutta ehdottomasti siis KUVAT on tämän blogin parhautta ja niitä jatkossakin toivon!

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Sun punaiset hiukset! :)

Onnea blogille!
-Kate

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.51 , Blogger Maria kirjoitti...

Synttärionnittelut! Vuodessa on aikaa tehdä ja kehittyä, ajattele miten taitava olet taas vuoden kuluttua ;)

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 21-vuotias opiskelijalikka Treelta, blogia on tullut seurattua aktiivisesti parisen kuukautta, eli suunnilleen yhtä kauan, kuin olen omaa blogiani värkännyt. Aikaisemmin blogien lueskelu ylipäätään oli aika randomia.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Huoliteltu ulko- ja kirjoitusasu, hauskat kuvat, herttainen persoonasi ja tietysti inspiraatio, jonka asuistasi saa ^^

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Kaikenlaiset hampaidenpesukuvat ja muut kuriositeetit eivät jaksa kamalasti kiinnostaa, mutta kun niiden ympärille rakentaa hauskan jutun, niin kyllä nekin siinä sivussa menee. Eikun hei, leipomisjutut sittenkin. Olen hirvipeukalo keittiössä, eikä ruuanlaitto ja leipoilu voisi vähempää kiinnostaa :D Onneksi niitä juttuja ei paljoa olekaan ;)

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Asujasi! Tuunauksia, kirppislöytöjä, kaikkea sellaista. Tietysti olisi välillä mukava myös päästä syvimpien fiilistesi lähteille, välillä kun on tuntunut siltä, että avoimuudesta huolimatta jonkinlainen muuri on edessä. En tietenkään odota, että kaikki sielunmaisemat reposteltaisiin ihmisten ilmoille, mutta jotakin "vakavaa" olisi välillä kiva lukea, joko sinusta itsestäsi tai pohdinnoistasi maailman menoa koskien. Tyyliblogit ovat niin suurimmaksi osaksi kevyttä hömppäviihdettä, ja maailman syntyjä syviä käsittelevät blogit taas muuten tylsiä tai totaaliangsteja, ettei oikein nämä kaksi aina kohtaa, vaikka ne voisivat kohdata, ja kohdatessaan minun silmissäni olisi syntynyt Täydellinen Blogi. Viikon meditaatio -osio?

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Askartelemasi korut ^^ Jotenkin kai niiden kautta tänne alunperin päädyinkin - mahdottoman suloista ^^

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. 18 vuotta kohta 19 ja ainakin tuolta edellisen blogin puolivälistä asti:--)
2. värikkyys, persoonallisuus, ja myös se että ettei sorruta ihan täysin orjallisesti pelkästään sen muodin saralle
3. perustan kaikesta, se on se koko kokonaisuus joka tekee tästä ihanan luettavan
4. lisää kaikkea !
5. ne ihanat täydelliset laukus joita kiskot joka paikasta ! :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon, Colour me! :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
No olen tällainen 16-vuotias tyttö joka löysi sun blogin luettuaan siitä eräästä hyvinkin tärkeästä Hesarin numerosta! Blogiasi olen siis lueskellut siitä lähtien.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Pidän itsekin LiveJournalissa blogia, joten ehkä eniten sun blogissa mielenkiintoa herättää hauska kirjoitustyyli ja tietenkin kaikki vaatteet ja kuvat!
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Itseasiassa en ole löytänyt mitään itseäni nyppivää.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Henkilökohtaisesti tykkään eniten noista "Ia neuvoo"-osioista! Niitä siis toivoisin lisää jos joskus sille päälle satut. :---)
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Siis se ihana Amélie-taulu! Sellaisen minäkin tahtoisin joskus itselleni väsätä.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 15.59 , Blogger Peippo kirjoitti...

Synttärionnittelut! :)

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Täytän 16 nyt kesällä. Ööm... kuinka kauan olen tätä seuraillut? Vuodatuksesta asti ainakin. Varmaan jostain tammikuusta.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Hehe, joskus taannoin kirjoitin kilometrikommentin kaikista blogisi ihanuuksista, kun sitä kerran kysyit. :D Tiivistettynä persoonallinen kirjoittaja, hauska tyyli, hienot kuvat ja kirjoitusvirheettömyys.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Hömm... näistä tällaisista kysymyksistä en tykkää, koska en ikinä keksi näihin mitään hyvää vastausta. Kaikki tuntuu menevän ja jos ei mene, niin pidän kuitenkin mölyt mahassani. :D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Jatka kuule ihan samalla linjalla vaan. ;)

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Se postaus Vuodatuksen puolella, missä ohjeistit kuvien avulla miten tupeeraat hiuksesi. Kuulostanee oudolta, mutta se toinen kuva ("Föönaa tukka !pää alaspäin! harjan avulla.") on jäänyt ikuisesti mieleeni aika villinhauskana kuvana. xD

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Pian viisitoistavuotias tyttö, joka on mahdoton stalkkeri ja rakastaa lukea muiden elämästä ja vaatekaapin sisällöstä.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Sinä! Oot ihan mahdottoman ihastuttava ja tekstiäsi on kiva lukea, kertoi se sitten mistä tahansa. Kuvat ovat hyvälaatuisia ja iloa silmälle :-) Ja tietenkin tykkään sun tyylistäsi (vaikka se onkin ihan erilainen kuin minun).
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Mulle ei tule ainakaan nyt mieleen yhtään juttua, joka ei olisi kiinnostanut. :-o
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Se päivä kuvina-juttu oli ainakin tosi kiva, joten sellaisia olisi kiva saada jatkossakin. Ihan löpinää vain elämästäsi ja päivän asuja tietenkin!
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Ainakin vanhasta blogistasi ne mainitsemasi valkotaustaiset kuvat, joita itse inhosin.. :-D Ja sitten ne Punanaamion Kent-lasit, jotka suunnilleen kaikki tilasi sun postauksen jälkeen !

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Äh, nimimerkki unohtui edellisestä. Hyvä minä!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen tämmönen 14 vuotias tyttö.Ja blogiasi olen seurannut ihan alkuajoista asti. :>
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen? Sun persoonallinen ja ihana vaatetyyli,ja se että sä oot niin ihanan luonnollinen,etkä yritä olla mitään muuta kuin oma itsesi. (:

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
hmm.. ei tuu mtn mieleen . :D Sä kirjotat jutut niin persoonallisesti että kaikkia juttuja on kiva lukea.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Ostoksia ja kierrarilöytöjä. :> ja sitten sun elämästä ja kaikesta mitä teet iha tavallisina päivinä.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini? Sun ihanat kierrarilöydöt :D NII ! ja sit ne ihan ensimmäiset videot,jotka kesti jtn 20 min ja sä kuiskit ku sä olit vissii rikkonu teidän kameran ? :DD se oli ihana ! :')

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen juuri kesällä 16 vuotta täyttänyt Nanna ja olen seurannut blogiasi ihan ensimmäisesistä postauksesta lähtien! Alussa en kommentoinut melkein ollenkaan, mutta sitten kommentoinkin blogiasi aina nimimerkillä Jenna. :) Joka muuttui sitten Nannaksi, jossain vaiheessa.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Ihan kuule sinä itte. Persoonalliset tekstit ja kuvat ovat ihania. Enkä ole tavannut missään blogissa niin miellyttävää ilmapiiriä rivien välissä kuin täällä.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Hmm. En tiedä onko edes mitään sellaista. Joskus lyhyet postauksesi harmittavat, koska tykkään lukea pitkiä tekstejäsi. :D
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Ihan kaikkea tätä samaa mitä olet kirjoitellut tähänkin mennessä. Omia päivän asujasi, kuvia kaikesta sekä ihan sun elämästäsi.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Erityisesti mieleen on jäänyt kaikkea typerän hassua. :D Siis ihan nippelitietoa susta. Esimerkiksi se, että et pysty tekemään koetta tiukoissa housuissa ja otat kengät pois aina kun sitä koetta teet, jotta voit mennä käpertyä johonkin hassuun jalat suussa -asentoon. :D Mieleen on jäänyt myös, että sait neljä tikkiä sormeesi, kun tyhjensit tiskikonetta onnistuneesti muutama vuosi taaksepäin. Ja että sun ajo-opettajasi kertoi sinulle mitä osti itselleen joululahjaksi.
Ja paljon kaikkea muuta. Eli siis muistan melkein jokaisen postauksesi ulkoa. Heh, hassua tiedän. :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 15 v, helmikuusta lähtien vakituisesti ja sitä ennen syksyllä satunnaisia vilkaisuja :)
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Persoonallinen tyyli, hyvä postaustahti, kierrarilöydöt.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Apua, vaikea kysymys... Ei oo mitään sellasta!
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Itse tekemiäsi juttuja, tietoa itsestäsi, kuvia ja kuvia...
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Ensimmäinen päivänasusi vanhassa blogissa (on koluttu läpi!) ja se kun painatit pulp fiction -tekstin poiggiksesi paitaan :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

äh nimimerkki unohtui ;s ^^ ylempi on siis mun.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.10 , Blogger Mirell kirjoitti...

1. Olen 20-vuotias ja seuraillut blogiasi viime kesästä :) eli vuodatuksen ajoilta asti, muista kyllä ne alkupään postaukset :D

2. Persoonallinen ja rento ote. Olet oma itsesi!

3. No jaa, en nyt keksi mitään erityistä tähän.

4. Jatkossa kannattaa jatkaa samaan malliin, hyvä linja tällaisenaan!

5. Mieleen erityisesti jäänyttä? Öäää... Jakkaran päälle kipuaminen? :D Emt, laadukkaat jutut...

Onnittelut yksivuotiaalle ^^

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.11 , Blogger Alisa kirjoitti...

Blogillasi on samaan aikaan synttärit kuin minun mamilla ja dadyllä :D <3 Ehdottomasti hyvänä ajankohtana siis aloitit blogisi

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 14-vuotias ja blogiasi olen seuraillut muutamia kuukausia <3
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Kirjoitat todella hauskasti ja sinulla on aina kivoja kuvia :D
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Tätä oli oikeasti aika vaikea keksiä :D No sellasten ns. ei muotiin ja tyyliisi liittyvät tavarat ei kauheasit kiinnosta..
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Lisää ruokaa! Ruoanlaitto postauksessa on jotain niin ykköstä.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Hmm.. :D Olet ihana niin ja blogisi myööös <3

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.11 , Blogger Sara kirjoitti...

1. Olen 14 ja olen seurannut tätä sieltä viime kesästä asti. :)
2. Ihana ja suloinen tyylisi sekä hauska kirjoitustapasi.
3. Hmmm... Kai jotain sellaista on, mutta en osaa nyt mainita mitään :D
4. Enpä oikein osaa mitään erikoista sanoa tähänkään, jatka vaan samaan malliin! ;>
5. Hih, no lempparipostaukseni ikinä on ehkä se, minkä teit joskus viime syksynä (?) Simpsoneista. Se, missä oli ne kuvat siitä Simpsonit goes Fashion -hommasta. Tajuatkohan mitä tarkoitan...? :D

Ja synttärionnittelut myös! ;)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. 15-vuotias, ja olen seuraillut blogiasi puolisen vuotta :D
2. Mukavat kirjoitukset ja hieno tyyli :D
3.Jaa-a ei taida olla mitään sellaista josta en pitäisi..
4.Ihan samoja asioita
5.Blogisi kuvat on ihania :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea yksivuotiaalle!

Vastailenpa vielä kyssäreihin, jos vaikka onni suosisi.

1. Oon 21v. ja seurannut blogiasi kutakuinkin ekoista merkinnöistä lähtien.

2. Arkisuus, tavallisuus ja kotikutoisuus. Oma tyylini on aika kaukana sinun tyylistäsi, mutta tykkään seurata tätä silti.

3. Täytyy myöntää, että mitään superärsyttävää ei ole tullut vuoden aikana vastaan. Ehkä kummalliset sanaväännökset tuntuvat välillä vähän hölmöiltä. Ihan oikeasti kehittääkö sinun pääsi uusia sanoja tosta vain vai joudutko pähkäilemään pitkäänkin sanavalintojasi?

4. Tulevaisuuden suunnitelmista

5. Bloggasin joskus ennen kuin aloitit tämän blogin, mutta lopetin sen silloin. Olin varma, että jos joskus vielä alan bloggaamaan, niin blogista tulee vähän niin kuin tyylipäiväkirja, mikä tämäkin alkuun ja vieläkin kai aika pitkälti on. Siis että kuvailisin lähinnä vain päivän asuja. Vähän toisenlaiseksi se oma blogi sitten kuitenkin muotoutui, päivän asuja esimerkiksi nähdään melko vähän.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 15 vuotias ja olen seurannut blogiasi lähes sen koko olemassaolon ajan, muistaakseni siinä alkusyksystä eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Mielestäni olet todella persoonallinen ja sulta saa hyviä ideoita omaan pukeutumiseenkin.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Ei taida olla yhtäkään sellaista asiaa :D
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Päivänasuja lisää! Ja videoita myös!
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Ne sun kierrarilöydöt ;o Tekis mieli lähtee Kajaaniin asti käväisemään siellä kierrarilla : D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.20 , Blogger anna-elina kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Melkein kuustoista vee ja blogiasi olen seurannut...ööö...Lähes alusta asti.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Mielettömän söpöt asut ja tekstisi saavat minut usein räkättämään ääneen :)
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Apua...Kovin pohtivat tekstit eivät ole ihan minua varten.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Saman linjan toivoisin jatkuvan! :) Eli paljon asuja ja päivän tapahtumia ja jne
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Eka(muistaakseni) video, jossa kuiskit "Arvatkaa mitä! Mä LÖIN meidän rikkinäistä kameraa ja alko toimimaan" :DD

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.24 , Blogger Esmi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
mie oon 20v ja oon seurannu hmmh hmmh nelisen kuukautta oon seuraillu nytte.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
sie.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
hmm, ei tuu kyllä mieleen mitään. :o aina mielenkiinnolla luen.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
tykkään kaikista kyselyjutuista mis paljastelet itestäs juttuja ja sitte just esim noita kuva tunnissa juttuja ois kiva lukeeuseemmin.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
no ainaki se et vaikutat semmoselt ihanalta hassuttelijalta ja teet ihania hamahelmijuttuja. :>

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.24 , Blogger Annukka kirjoitti...

Onneksi olkoon aivan älyttömän paljon! :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Tällänen 15-vuotias muodista mitään tietämätön tyttönen joka tykkää lueskella hyvin pukeutuvien ihmisten elämästä :) Blogia olen seurannut muutaman kuukauden se tarkempaa en osaa sanoa, kuin että täällä blogspotissa vaan.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Juttujen aiheet on niin vaihtelevia, muffinssiresepteistä kierrarilöytöihin. Lisäksi sun tapa kirjottaa on äärimmäisen hauska ja kuvat täydentää ja elävöittää sun maailmaa.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Oikeastaan ahmin innolla jokaisen kirjoittamasi teksin, mikään ei ole tuntunut ikävältä :)

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Kunhan jatkat samalla linjalla niin ainakin tämä lukija on tyytyväinen!

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Varmaan noi hamahelmitsydeemit, koska täältä (ja pikkusiskon tekeleistä) sain kipinän ostaa hamoja ja sählätä niillä. Kiitos siitä! :D

Onnea paljon yksvuotiaalle blogillesi! :D
Toivottavasti edessä on vielä montamonta vuotta jolloin saan lukea sun kirjoituksia! :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen kohta 15-vuotias tyttönen ja olen kohta seurannut blogiasi kolme kuukautta!
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Persoonallisuus, tyylisi ja ihan sinä itse olet kiinnostava persoona.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Sellaista ei taidakaan olla ! :)
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Itsetekemistäsi vaatteista :)
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Sun tyylis !

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.32 , Blogger tttuula kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-olen tälläinen 16-vuotias tyttö,joka ei osaa pukeutua kuin mustaan vaikka kuinka tahtoisi. olen seurannut blogia muutaman kuukauden (:

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-kokonaisuus, kuvat, tekstit. kaikki

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-hmm. kaikki juttu tulee luettua, ja kaikista olen tykännyt (: osaat kirjoittaa niin sujuvasti :D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-hm. mä ite tykkään paljon kuvista, ois kiva jos olis päiväni kuvina taijoku vastaava (:

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-ainakin se että et meinaa saada ketään kuvaamaan itseäsi ja mietit hankkisitko jonkun töihin sinulle :D (: sekä iloiset ja pirtsakat tekstit ja kuvat (: ja sun ihanat vaatteet aw<3

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.33 , Blogger H kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
14-vuotias olen, blogia olen seurannut jostain joulukuusta asti.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
En tiedä :D Jotenkin oot niin mielenkiintoinen, vaikka oma tyylini ei oikeastaan olekaan samanlainen sinun tyylisi kanssa. Tykkään lukea tekstejäsi!
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Ei tuu nyt mitään mieleen.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Sun elämästä ylipäätään ja sitten noita ton tyylisiä kun toi yks postaus oli, missä teit jonkun kasvonaamion tms.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Sun videopostaukset on kivoja :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-olen kohta 16-vuotias tyttö (nohei enää n.4kk:D)punatukkainen. ja seurannut blogiasi ihan alkuajoista asti.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-se, miten kirjoitat ja mitä kirjoitat. Et yritä ahtautua mihinkään tiettyyn muottiin. Ja tietenkin se, että sun asuista saa ihan mielettömästi inspiraatiota ja iloa:-)

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Ei oo mitään tiettyä juttua, lähinnä omien fiiliksien ja päivän mukaan ei jotain tiettyä jaksa lukea.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-kaikkia kivoja askartelu ja muita juttuja. Ja yleisesti tietysti sun elämää:-)

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Se, kun kerran koulussa luin sun blogia, ja kaverini kysyi, että oonko mä tossa (hän siis luuli mua sinuks) myös äitini on huomannut yhdennäköisyytemme:D kaikista oudointa jutussa on se, että kuva joka oli sun pikkuveljestä (se jossa oli silmä ja kasvoja jne.) näytti ihan mun pikkuveljeltä:D

Ja iloiset synttäri onnittelut Blogille!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.37 , Blogger Unknown kirjoitti...

Aluksi onnittelut jo isolle tytölle, Colour me!:lle!

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?

1.14-vuotias tyyppi täällä ja blogiasi olen seurannut melkein alusta asti, ihan Vuodatuksen puolelta. :)
2. Sun kirjotustyylis, elämäntapas, vaattees, hiukset ja KAIKKI! :)
3. Tää on ihan tyhmä kysymys, perustan kaikesta!
4. Olisi ihan kiva kuulla omia mielipiteitäsi muodin tuulista tai muista sinua hämmennyttävistä asioista.
5. Paljon iloisuutta, pirteyttä, söpöjä asuja, kivoja tekstejä, hellyyttäviä ilmeitä, ultraihanat hameet, kukkasesi, hamahelmi juttusi, kierrari löytösi, Clark Kent lasit ja paljon muuta! :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Synttärionnea!
1. Oon tämmönen tavallinen taapertaja, seurannut olen jostain viimesyksystä asti.
2. Tyylisi, ihanat kuvasi... Sulta saa paljon inspiraatiota. Ai joo, kirjoitat myös tosi hyvin ja kiinnostavasti.
3. Öömm... en keksi yhtään mitään, sori.
4. Asuihin en kyllästy koskaan. Myös päiväni kuvina -jutut on kivoja, kunhan niitä ei tule liian usein.
5. Olet juuri omanlaisesi ja erotut massasta, esimerkkinä se, ettet laittanut arvontaan nyt tuplausmahdollisuutta, toisin kuin suunnilleen kaikki muut bloggaajat ja se on hyvä juttu, jos ei vielä selväksi tullut :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 19 vuotias tyttö ja blogiasi olen lueskellut viime syksystä.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Pidän tyylistäsi, niin pukeutumis- kuin kirjoitustyylistä. Tietenkin pieni tirkistelyn halu on, nimittäin olemme samasta kaupungista, tosin olen nähnyt sinut vain kerran. (Ja sillonkin olin autossa - sinä liikennevaloissa)

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Eihän tässä mitään semmoista ole!

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Hmm jatka vaan samaan malliin.=)

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Tämä menee nyt tuonne vuodatuksen puolelle, mutta pidin kovasti siitä entrystä jossa opastit kankaanpainantaan. Kaikki "opastus"jutut on kivoja.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen paljon paljon muodista tykkäävä typykkä etelä-suomesta, ja olen seurannut blogiasi reilut puoli vuotta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Kirjoitat ihanasti, näytät ihanalta, olet ihana ! Siinä yksinkertaisesti syyt, miksi jaksan monta kertaa päivässä kurkkia blogiasi, oletko päivittänyt.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- hmmhmm ! tähän en keksi mitään. Siis jos blogiasi ajatellaan . Mielestäni sinulla ei ole turhia postauksia, kaikki on aina yhtä mielenkiintoisia.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Paljon päivänasuja ja kuvapostauksia . Ihan vaan randomit kuvat elämästäsi on kivoja.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Mulla on useinkin mielessä sun aika perus ilmeesi mikä sulla on useissa kuvissa :D semmonen muikistus hymy ja se on vallan suloinen . Myös hameesi ja kierrari löytösi herättää ihailua.

!ja hyvää synttäriä colour me <3

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkä ikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 15-vuotias ja olen seurannut blogiasi noin tämän vuoden alusta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Sulla on upeita vaatteita ja kirjoitustyylisi on useimmiten tosi piristävä.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Välillä niitä "sanaleikkejä" sun muita on vähän liikaa.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Kivoja kuvia.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Massasta erottuva tyylisi.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.56 , Blogger Tiija kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen parikymppinen ja seurannut blogiasi vasta maaliskuun lopulta lähtien.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Sinä. Ei siihen muuta tarvita! Tyyli kirjoittaa, kuvat, kaikki. :)
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Tässä blogissa ei mitään sellaista ole.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Kaikkea mikä sun elämään milloinkin liittyy. Oli se mitä tahansa, ni eiköhän se mua kiinnosta. :D Kuvat on aina kivoja!
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- No siis sinä! :D Sun tyyli pukeutua, söpö virnehymy, kierrarilöydöt, hamakorut sun muut kivat ja ihanat jutut. :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 16.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. 19, alusta alkaen!
2. vaatteesi. toisten 2nd-löydöt kiinnostavat myös toista kirppari-ihmistä
3. kirjoitustyylistä välillä
4. en osaa vastata tähän! hitsi kun blogisi on jo nyt niin monipuolinen ja tämä vain positiivinen asia
5.hauskat ja persoonalliset kuvat

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.01 , Blogger Katri kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 20 v-tyttö, ja löysin blogisi melkein heti perustamisen jälkeen. Eli aika lailla vuosi kohta täynnä :) Nappipostaus tais olla eka jonka luin silloin aikoinaan.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Täällä on niin rento tunnelma ja osaat kirjoittaa jotenkin "vangitsevasti". Jossakin vaiheessa ihastuin sun rusetteihin ja ainaiseen hameiluun, mikä oli mulle silloin vielä harvinaisempi juttu.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Hmm. Empäs nyt kuule keksi mitään erityistä. Törkeee-sanan käyttö vaan ärsyttää yleisesti ihan törkeesti! >:D
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Luulen, että jos jatkat samaan malliin niin se olis ihan paras juttu.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Kuten sanoin niin silkkirusetit tukassa :) Ne on söpöjä, enkä tajua miten saat ne pysymään paikoillaan. Mulla on ainakin niin liukas tukka että ei auta ees kokeilla semmosten käyttöä.

Onneee!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.03 , Blogger Katri kirjoitti...

Pakko vielä lisätä:

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Sun videopostaus. "Löin meijän kamerraa ni se alko toimimmaan!" :-------D Tuosta on kuule tullut aika legendaarinen insideläppä täälläpäin.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
~ Täytän 15 joulukuussa ja olen seurannut blogia marraskuusta 2007 lähtien.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
~ kirjoitustyylisi ja ihanat kuvat. tyylisi muutenkin on ihana .)


3. Mistä et niin jaksa perustaa?
~ oikeastaan tästä blogista ei sellaista löydy

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
~ tuo kuva per tunti juttu oliaika hauska!

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
~ ihanat hameet ja mekot .)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen 19v, blogiasi olen seurannut noin 4kk. Kaikki vanhatkin postaukset olen kyllä lukenut!

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Omaperäinen tyylisi ja luovuutesi. Täältä saa hauskoja ideoita (esim. hamahelmikorut). Osaat kirjoittaa hyvin ja olet ihana persoona <3

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Kirppishameista en oikein innostu (itselläni), mutta sinulle ne sopivat!

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Päivänasuja, ostoksia, turinaa sun elämästä ja mielipiteitäsi tyylistä/muodista/bloggailusta/jne, uusia ideoita.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini? Hamahelmikorut :D Purnukat. Punaiset hiukset. Kirppislöydöt. Kirjoitukset ja opiskelupaikan haku. Sinapinkeltainen :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.05 , Blogger SophieEllis kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen 23-vuotias ja blogiasi olen seurannut n. puolisen vuotta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Blogisi on mielestäni todella uniikki ja oman näköisesi. Pidän myös kirjoitustyylistäsi ja rempseästä otteestasi!
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Paha! Tuntuu, että sulla on aina jotain mielenkiintoista kerrottavaa!
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Kaikki kuvat on mielestäni mahtavia ja oikeastaan kaikki eli ei voi muuta sanoa kuin että jatka samaan malliin! ;)
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Mahtavat löytösi ja tyylisi yleensä! Samoin tekemäsi korut, ihania! :)

Oikein mahtavaa synttäriä blogillesi!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Ihan alusta asti, muistan kuinka bongasin sut vuodatuksen etusivulta ku yritän jotain blogia itsekkin alkaa säätämään..
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
No sinä ja sun puhe/kirjoitustaito.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
ÖÖ. ei ooikee oo sellasta, paitsi jotkut kauheen pitkät tekstit joita en jaksa lukea. en tunnetusti ole mitään lukija tyyppiä.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Päivän asuja, vaateostoksia, etenkin kirpparilöytöjä! sun elämää, muffisien tekoa, kaikkea!
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
no ainaki se yks video jossa kuiskaat ja olit hakannu kameraa että se toimii? :-D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.13 , Blogger hay kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Oon 15-vuotias tyttö, ja olen seurannut blogiasi viime syyskuusta
asti miltei joka päivä :D

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Kirjotat tosi sujuvasti, sulla on ihania vaatteita ja osaat yhdistellä niitä tosi kivasti :>

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Joistain pitkistä mielipidekirjotuksista, vaikka kyllä nekin tulee luettua :D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Hmm. Iha samoista asioista ku tähänki mennessä, eli sun elämästä ja vaatteista :D

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- No sun kaikki itte tekemät jutut; hamakorut, ne kukkaset, ja ite tuunaamas vaatteet. :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 20 ja seurannut blogiasi tammikuusta lähtien.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Sinä ja sinun ihanan pirtsakka olemuksesi :)

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Ei ole sellaista :D Luen kaikki romaanin mittaiset kuvattomat vuodatuksetkin samalla mielenkiinnolla kuin kaikki muutkin postaukset.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Kaikkea mitä tähänkin asti. Tyyliäsi, ostoksiasi, sisustusta, juttuja päivästäki, leipomisesta ym.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Hamakorut tuli ensimmäisenä mieleen. Sitten se sun yks ihan mielettömän söpö pöllöriipus, josta olen äärettömän kateellinen :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.18 , Blogger Anni kirjoitti...

1. Minulla on vieläkin joku outo pakkomielle siitä, että kaikki kävisivät mielettömän ennakkoluuloisiksi jos ikäni lätkäisisin tänne... Olen seuraillut tätä... öö... suunnilleen viime syksystä.

2. Teksti on niin vetävää, soljuvaa ja hauskoilla sanoilla varustettua, että eipä paremmasta puutetta. Olet niin... aito ja mukavan oloinen, ja poseeraat tosi söpösti. ;)

3. No tota.. Haluaisin vastata, että pidän kaikesta, mutta se olisi a bit tylsää. Tämä on siis välttelevä vastaus.

4. Oudot kuvaideat ovat kaikkein parhaita, joten pupunkorvia odotellessa...
Jaah, no, ei sun postauksissa yleensä valittamista ole, joten mistä ikinä sinun tekeekään mieli postata. ;D

5. Monenlaista. Jostain syystä tykkään nenustasi tosi paljon, joten kuvahaaste, jossa piti maalata musta nenänpää ja jotain kissanviiksiä, oli aivan erityisen suloinen! :) Ja sitten jossain ihan ekoissa postauksissa vastasit anonyymin "krhm..." -kommentille niin ihanasti: "kurku?" :DD

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
= Tavallinen tyttö, en nyt niin ole koskaan hirveästi perustanut muodista tai muotiblogeista, mutta jotenkin tämä nappasi heti kun ystäväni tästä ohimennen mainitsi kerran. Siitä on varmaankin n. puoli vuotta kun tänne eksyin.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
= Kykysi kuvata tavallista elämää hauskasti ja mielenkiintoisesti, herttaisestikin.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
= Kaikki kyllä käy pieninä annoksina!

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
= Videopostauksesi ovat äärettömän sympaattisia.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
= Kaikkein hauskimpia ja kiinnostavimpia olivat ehkä ne vuodatuksen postaukset, joissa esittelit mm. hopparikauttasi.

-Memmi

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen aivan tavallinen 12 vuotias tyttö Etelä-Suomesta, joka on seurannut blogiasi Bloggerin blogistasi saakka. (

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Kirjoituksiasi on todella mieleskiintoisa lukea koska ne on tehty niin huolella ja ajatuksella. Ja kuvat ovat todella selkeitä ja kivoja!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
No... Öö... En oikeen tiiä onko sellasta asiaa ollenkaan..!! :)
No ehkä sellainen olisi vaikka, että liian vähän video postauksia... :)
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
No olisi kiva jos vaikka taas myisit vanhoja vaatteitasi, joita et siis enää itse käytä ja sitten vaikka ... jatkat vaan samanlaisesti!!! 8)

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Söpöt hamat ja iloinen punapää ruudun toisella puolella!!! 8)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.23 , Blogger Unknown kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Ikää löytyy maagiset 15 ja blogiasi olen seuraillut noin puolen vuoden ajan:>
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Persoonallisuus ehdottomasi!
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Hmmmm?En kyllä tiiä ,tykkään kaikesta:)
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Vähän enemmän yleisiä mutoijuttuja esim catwalk juttuja!
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Se persoonallisuus kun se erottaa blogisi muista blogeista totaalisesti!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.31 , Blogger M kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
= 13 vuotta. Blogiasi olen seurannut viimevuoden heinäkuun lopusta asti.Oho !

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
=Tyylisi kirjoittaa ja pukeutumisesi. Iloisuutesi ja tunnustat TODELLAKIN tutustumisen arvoiselta ihmiseltä :-)

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
= hei en minä tuommosia keksi !

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
= Vaikkapa turhimmista vaatteistasi, Ekasta kierrari/kirppari löydöstäsi jonka muistat ja lempiherkuistasi ja muista lemppareistasi.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
= No ekan kerran kun luin blogiasi niin se lappuhame jäi mieleen ja sinun punaiset hiukset ja sitten lisäsin blogisi suosikkeihin ja siitä asti olen kyylinyt blogiasi.

Onnea Colour me ! 1 vuotta ♥

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Synttärionnittelut! :)

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- olen -89 tyttö kaakkois-suomesta ja seurannut blogiasi reilusti yli puoli vuotta.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- eläväinen ja mukaansatempaava kirjoitustyyli (en siis ihmettele äikän ällää! ;) sekä selkeät kuvat, jotka eivät ole yliampuvia mutta eivät myöskään tylsiä.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- toisinaan kirjoitat sanaväänteillä joita en meinaa ymmärtää :D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- luulen, että sinulta eivät ideat koskaan lopu, mutta olisi hauska lukea että millainen poikaystäväsi tyyli on :D oletteko, anteeksi sanavalinta, "samantyylisiä" :D myös nämä päivä kuvina- haasteet ovat mukavaa luettavaa.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- se on jäänyt mieleen että pidät hameista joten en enää ylläty uusista hameistasi :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.33 , Blogger Asta kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-21 täytän vielä tänä vuonna. Olen seurannut blogiasi viime syksystä
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-mahtavat kuvat ja sinun mielenkiintoinen tyyli kirjoittaa. blogisi ei ole niin massakamaa, vaan se on jotain omaperäistä
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-kokonaisuutena tosi onnistunut blogi, mutta jos jotain täytyy sanoa, niin niistä kysykää minusta -jutuista en hirveästi välitä
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-kuvia kuvia ja kuvia. asuja ja ostoksia
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-tuun varmaan aina muistamaan sinut tyttönä, joka aina tupeeraa hiuksiaan :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.34 , Blogger Unknown kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 19-vuotias tyttönen Espoosta joka on seuraillut aktiivisesti Blogiasi siitä asti kun siitä oli juttu Helsingin Sanomissa, sen jutun takia löysin muotiblogien ihmeellisen maailman!

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Kokonaisuus. Teksi on monipuolista ja rikasta(sanavalinnat jne..) ja siitä tulee aina hyvä mieli kun lukee tätä sun blogia! Niin ja kuvat, ne täydentävät kokonaisuuden ollen omalaatuisia ja esitellen loistavasti vaatteet ja kertoen jotain muutakin. :)

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Siitä mistä mikäkin vaate/vastaava on hankittu, tiedän kuitenkin että se voi jotain kiinnostaa mutta itselleni sillä ei ole niinkään väliä.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Kuvia! Ja omintakeisia tekstejäsi.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Muotiblogeja on tällä hetkellä aika monta. On kullekin ominaista suosien esim. tietynlaisia vaatteita jne. Sun blogisi on aina ollut se jossa on ollut ne hauskimmin kirjoitetut oman pään ajatukset, ne jotka hymyilyttää vaikka olisi kuinka huono päivä itsellä takana! Varsinkin jos itse kokee sun kokeman tilanteen samalla tavalla niin ensimmäinen ajatus on: iallekin on käynyt näin! Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta niin se vain on. :)

Ai niin onneksi olkoon, leivotettakoon blogillesi pellillinen cupcakeja ja laitetaan päähän voikukkaseppele!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen 14-vuotias ja seuraillut blogiasi lähes alusta asti, mutta vain muutaman kerran kommentoinut
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Kirjoitat mielenkiintoista tekstiä ja ylipäätänsä kaikki
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
eipä tule mieleen juuri nyt
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Päivän asuja ja hameita
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Hamahelmet (:

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.38 , Blogger Unknown kirjoitti...

synttärionnittelut!!

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- olen tyttö, 14v ja olen seurannut blogiasi joulusta asti?

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- tyylisi, sinä itse. myös kirjoitustapasi ja monipuoliset postaukset. ja tottakai se, että asut kajaanissa, kuten minäkin. ;)

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- ei ole tullut vastaan mitään, mistä en jaksaisi perustaa. :D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- meikkien ns. arvioimista + ja - ym. tottakai lisää päivänasuja! en osaa kertoa nyt mitään muuta erikoista. =)

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- varmaankin upeat kierrarilapsoset, joilla olet laajentanut vaatekokoelmaasi. myös vielä edellisen osoitteen videonpätkät ovat jääneet mieleen! :DD niitä oli kyllä kiva katsella! heh.

mutta vielä kerran, hyvät synttärit blogille! ja eikun samaa rataa. ;))

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Olen piakkoin 12-vuotias tyttö.
Blogiasi olen seuraillut varmaankin jo 4-6kk

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Tykkään tavastasi kirjoittaa ja tehdä postauksia.
Kuvat ovat kivoja ja tyylisi löytää helposti ja halvalla ja kustomoida kaikkea on mielestäni mahtava.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Hmm.. pistitpä pahan, koska mielestäni ei oikein ole mitään mistä en jaksaisi oikein perustaa, mutta kaippa se on nuo sinun pitkät mielipidekirjoitukset.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Vaatteiden tuunausta, päivän asuja ja kierrarilöytöjä. ^^

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?

Se kuinka olet monesti sanonut että et osaa leipoa, muistan hyvinkin sen postauksen, edellisessä blogissasi, kun teit mokkapaloja ja kommentoit että teidän perheellänne on hyvinkin outoja mielihalua, raa'an taikinan
syönnin kohdalla. ;)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.38 , Blogger Sussu kirjoitti...

Paljon onnea ian blogille! <3

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 22-vuotias tyyppi, ja olen seuraillut blogiasi muutaman kuukauden (kun katselin vanhoja tekstejäsi, niin ehkä huhtikuusta asti olen ollut lukijasi, vaikka kyllä olen sitäkin aiemmat postaukset lukenut läpi).

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Sulla on käsittämättömän ihana ja pirteä ote kirjoittamisessa, vaikutat kivalta ihmiseltä :) Arvostan blogissasi myös sitä, että käyt siellä kierrarilla ja että sulla on oma vahva tyyli. Ja multa saat vielä Pohjois-Suomi-pisteet, koska olen itsekin suunnilleen samoilta korkeuksilta kotoisin (vaikka nyt asunkin täällä etelässä).

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Liian lyhyistä päivityksistä ;)

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Kaikki ia näpertää -jutut on kivoja, joten niistä on kiva lukea jatkossakin.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Ihan viimeisimpänä muffinssijenleivontajuttu on ollut ehdoton päivän piristäjä. Ja se lapsuuskuva, missä sulla on kokispaita päällä, on aivan ehdoton! :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
28 v. ja olen seurannut blogiasi jokusen kuukauden.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Kauniit kuvat, idearikkaus, vaatteiden tuunaus ja se miten sinä saat ideoitua kirpparivaatteista ihan oman tyylisesi. Sinulla on kaunis ja viehättävä tyyli.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Ei sellaista olekaan :)

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Lisää vaatteiden tuunauksia, kuvia vaatteistasi ja asuyhdistelmistäsi

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Hamahelmikorut ja kaunis yo-mekko.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 16v ja olen seurannut vuodatuksen keskivaiheilta asti. tosin kun olin lukenut pari uusinta postausta niin ahmein sen koko vuodatuksen puoleisen blogin postaukset samaan syssyyn =)
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- ihana ja täydellinen kirjoitustyyli ! haluaa osata samalla tavalla.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- ei ole sellaista. mietein tätä aika kauan :D
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- kaikkea samaa kuin nytkin :) päivän asuista tykkään erityisesti kaikissa blogeissa.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- kaikki namit hameesi ja laukkusi <3_<3

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.42 , Blogger KIIA kirjoitti...

hyvää syntymäpäivää :)

(-Ly)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.43 , Blogger Joa kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 16-vuotias tytön tyllerö ja blogisi seurailun aloitin 28. toukokuuta ^___^

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Kirjoitat niin ihastuttavan iloisella asenteella ja vaatemakusi on kerta kaikkisen kadehdittava!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Hmm. Ehkä kuvattomista postauksista, mutta niitä ei kyllä taida ollakaan?

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Jatka samaan malliin! Blogisi on jo aika täydellinen paketti enkä keksi mitään valitettavaa.. .__.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Ylppärimekko ehdottomasti! Nimittäin sen takia aloin blogia toukokuussa seurata. Se oli vaan niin ihanaaa, minulle kans.. Näytin sen heti äidillenikin :D Ja kuten aiemminkin mainitsin, niin asuvalinnat on niin kutkuttavan söpiksiä, että niihin olen jäänyt koukkuun.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Olen 14-vuotias tyttö ja blogilistalta taisin tänne putkahtaa n. 3 kk sitten. Sen jälkeen on kyllä päivittäin lueskeltu. :)
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Sun persoonallinen kirjoitustapa, upea kuvaustaito, VAATTEET!
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Pitkistä kuvattomista teksteistä.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Tätä samaa iaa.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
No ei sillein, mut muistan sut aina ruseteista :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Jo 30+ v! Aikas alusta asti olen blogissasi keikkunut
2. kuvat, vaatteet...
3. kosmetiikka (joskin sitä ei onneksi ole kovin ollutkaan)
4. samanlaisia postauksia kuin nytkin
5. hyvä kirjoitustaito ja "aikuismaisuus"

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen lukenut blogiasi n.puoli vuotta. (: Asun helsingissä ja täytän pian 16. (hurraa!)

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Tyylisi on sellainen jota ei näe niin monella. Oma tyylini on jotain aivan eri luokkaa, mutta ehkä juuri siksi on kiva katsella sinun tyyliäsi. Omaat myös erittäin hyvät kirjoittamisen lahjat!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
hmm, en kauheasti ole mieltynyt tälläisiin mielipide-teksteihin. You know? Tarkoitan näitä kantaanottavia tekstejä.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Erityisen hauskoja ja mukavaa luettavaa on nämä kuva postaukset! Siis ne jossa päivän tapahtumia käydään kuvien muodossa läpi (:

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Jotenkin vain oma tyylisi on jäänyt painavasti mieleen. Hameet erityisesti! Myös nämä korut joita olet tehnyt ja annat nyt myös palkinnoksi. Ne on mukavia (:

Kiitokset blogistasi!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oikein paljon onnea yksivuotiaalle!

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 18 vuotta lasissa tällä lukijalla! Blogiasi olen seuraillut jo jonkin aikaa, muistaakseni tämän vuoden alkupuolelta..

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Osaat vallan loistavasti ajoittaa blogiupdeittauksesi juuri semmoisiin aikoihin kun minä pääsen perheen ainoalle koneelle (heh), vaatekaappisi sisältö on erittäin ihana ja kirjoitustyylisi on mukavan värikästä!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- What's not to like? Tykkään blogistasi kokonaisuudessaan, ei siis ole mitään valittamista :D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Päivän asuja :>

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Jostain syystä rusetit ovat voimakkaimpina mielessä... Itselle on kehittynyt kova mieltymys kyseisiin asusteisiin vaikutuksestasi :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
olen nuori tyttönen ja olen seurannut blogia noin. 3kk
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
kuvat on mukavia ja tykkään kun käytät hameita
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
empä keksi tuohon mitään:D
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
haasteita tykkään lukea ja päivän asut on mukavia:)
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
hameet ja punaset hiukset:D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.57 , Blogger kameramies. kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen 14, ja seuraillut jtn 4-5kk?
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Kaikki kivat kuvat :)
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Ei kai sellaista asiaa ole?
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Sitä samaa mitä ennenkin!
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Nuo ihanat sinun tekemäsi kukkaset. :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 17.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Noh elokuussa tulee huimat 16vuotta täyteen (Oonko mä oikeesti niin "vanha"?) ja blogia oon seurannut varmaan viime vuoden syyskuusta alkaen

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Noh elmäsi yleensä, joo kyllä mä sen hienomminkin osaan sanoa.. Siis mä vaan tykkään sun jutuista ja tyylistäsi ja punaisista hiuksistasi. Noh yleisesti olet mielenkiintoinen ihminen ja osaat kirjoittaa hyvin. Oikeeesti!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Yleensä en keksi änihin mitään, mutta se että tekstissä ei ole kvuia ei aina jaksa kovinkaan kiinnosataa. Ei sillä etteikö teksti olisi hyvää mutta aina ei vain jaksa. Onneksi laitat usein kuitenkin paljon kuvia :) Toinen mainitsemisen arvoinen asia on nuo hianot (äitisi) väkerrykset ompelukoneen ääressä ja hianot (sinun) väkettykset virkkuukoukun ja hamahlemien kanssa. Juttuja on hauska lukea mutta kateus iskee ilkeästi kun omaa laiskuus on niin suuri :)

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Eirtyista? eikö sun jutu yleensäkkin ole erityisiä? Noh empä tiedä.. Päivä kuvina ovat kivoja ja myös videoita olisi kiva saaha, oikeesti! Vaikka silloin varmasti iskeekin hirveä itsekritiikki niin pöh ja pah. Tähänastiset on ollut kivoja. Ja mä voin tulla ruokapalkalla kuvaamaan jos et saa kuvaajaa. Mutta aika samaa linjaa olisi kiva lukea, monipuolisesi ja tyylillä niinkuin tähänkin asti :)

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Apuva, älä edes harkite kysyväsi mitään tälläistä.. Noh sanotaanko nyt vaikka että kun näen söpöjä purnukoita minulle tulee mieleen ia, Ruseteista minuelle tulee mieleen ia. Yksi asia mitä en voi unohtaa oli kun kerroit hiustenlaitosta. "Voit leikkiä leijonaa kun odottelet lakajn kuivuimista" tai jotain sinneppäin ja siinä oli kuva, pienestä suuresta ia leijjonasta <3

Hyvää Kesän jatkoa Ia
terv. Nipsutius :DD

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Olen 16-vuotias. Puoli vuotta sitten ei kaverin kansa jaksettu atk-tunnilla tehdä tehtäviä, vaan katseltiin blogeja, ja bongattiin sinun kirjotukset. Siitä lähtien olen joka päivä käyny lukemassa!

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Oikeastaan sinun blogisi on ainoa jota luen joka päivä. Se on niin aito ja sinun tyylisi on niin ihana!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-No ne kaupustelupostaukset, kun en halua ostaa mitään, niin ne jää aina vähän vähemmälle huomiolle.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Askartelu, ompelu ja tuunausjuttuja.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Penkkariasusi jäi tosi hyvin mieleen! Olit upea!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Olen 26 v, mitä en itsekään suostu uskomaan, ja taidan olla melko alusta asti blogiasi säännöllisesti lukenut.

2. Sinä, oma kirjoitustyylisi, monipuoliset jutut ja hyvät&hauskat kuvat. Eikä pidä unohtaa tiivistä päivitystahtia, joka ei silti huononna postausten sisältöä.

3. Ei sellaista ole.

4. Samaa hyväksihavaittua linjaa toivon täältä löytäväni jatkossakin - oman elämäsi käänteistä on myös kiva lukea.

5. Se tukanlaittopostaus. :) Ja hamahelmet ja kierrätyskeskus, jollaisia, kiitos sinulle, pidän nyt ihan vierailemisen arvoisina paikkoina.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.04 , Blogger Berenike kirjoitti...

1. Olen 16-vuotias tyttö ja olen seurannut blogiasi ehkä puoli vuotta.
2. Hauska kirjoitustapa, kaunis tyyli, pirtsakat kuvat, kiva asenne ja persoona ja samanhenkisyys ihmisenä. Ja myös sillä on merkitystä, että näytät kasvosi, etkä leikkaa sitä pois, kuten monet tekevät.
3. Öö. Oikeastaan sä et ikinä kirjoita sellaisista asioista, mitkä ei kiinnosta mua (esim. catwalk-puiminen, julkkistyylit ymym)
4. Päivän asuja lisää :)
5. Vino hymysi ;)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

01 minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- oon reilut 15 ja puoli vuotta, ja siitä ajasta oon seuraillut blogiasi sen viimeisimmän puolisen vuotta

02 mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- oot ihana pirteä kaikissa kirjoituksissasi, ja kirjoitat hyvin. tykkään kans mielettömästi sun tyylistäsi!

03 mistä et niin jaksa perustaa?
- siis kaikki hokee tätä ja munkin täytyy: musta sun blogissasi ei ole sellaista, josta en perusta. ainoa juttu on ehkä noi miljoonat kysymykset, joihin vastailit. ne luin vaan toisella silmällä.

04 mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- sun kuvat on tosi kivoja, joten tykkäsin esim. päivä kuvina -postauksesta :--)

05 onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- sun videosi! :---D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Parin päivän kuluttua 16 vuotta. Blogia olen seuraillut n. puoli vuotta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Hauskoja merkintöjä ilmestyy melkein joka päivä ja vaatteet ovat nättejä.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Enpä tähän hätään keksi mitään!
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Koiruleista voisi olla taas lisää kuvia<33
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Pidän vaatteistasi, erityisesti niistä alkuaikojen, joita löytyy vanhasta blogistasi. Väriyhdistelmäsi ovat nameja<3

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.12 , Blogger Marika kirjoitti...

Hihhi, aika hyvin ollaan perustettu nää blogit. Omani täyttää nimittäin huomenna yksi vuotta. :D

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 17v, en ole aivan satavarma, mutta luulenpa, että kaikki postaukset on luettu.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Söpöt kuvat ja ihanan persoonalliset tekstit

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- En osaa näin äkkiseltään sanoa.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Blogistasi tykkään nimenomaan päivän asujen takia, joten niitä siis.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Näin joskus sellaista unta, että sinä olit menossa naimisiin ja myö oltiin jossain kolmistaan Sallan kanssa. :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.16 , Blogger anna-elina kirjoitti...

Ainiiin! Miten ihmeessä unohdin :D Hurjasti onnea, Colour me :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea siis sinulle, ja tässä tämä:

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 14-vuotias tyttö, ja blogia olen seuraillut melkeinpä alkuajoilta asti, tosin kommentteja ei ole eksynyt kuin pari tänne.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Yhdellä sanalla: sinä. Pukeutumisesi on kaunista, kirjoitat todella hyvin ja kuvat sopivat tekstiin kuin nyrkki silmään.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Itseasiassa pidän kaikesta. Huutokauppa vähän harmittaa, kun itse en siihen voi ottaa osaa, mutta kuvia on ihana kyyläillä ja katsella hintojen nousua.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- (Poikkis, poikkis!!) No joo mutta siis päivä kuvina, ehkä useampiakin päiviä voisi olla ja esmes vaatekaapin näyttämistä meille kyylille. Jotain kierrarivinkkejä + uudistusideoita vaatteille olisi mukava myös saada.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Ensimmäisenä tuli mieleen Clark Kent-lasit ♥ Oi ne oli ihanat. (Ja on vieläkin!) Ja sitten se ihana persikkahamonen, jossa on edessä napitus. Jotain tosi söpöä päälläsi! Muistan myös, kun ensimmäiseksi selasin muotiblogiasi, mietin, että miten helkkarissa jollakin voi olla noin söpö nassu.. :DD

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.22 , Blogger Salla kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- '89, olen seurannut puolisen vuotta ehkä? En tiiä!
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Kuvat, sujuva ja mielenkiintoinen teksti, sinä.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Hmmm. No ei tässä blogissa kyllä ole semmosta mikä ei mua kiinnostaisi!
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Tätä ihan samaa. En kaipaa tältä blogilta ollenkaan mitään muotireportaaseja, tää on kiinnostava tälläsenään.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- En mä tiiä, susta tulee mieleen kukat, hamahelmet, muffinssit ja se lempiharrastukseni irkkaus. :-D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.26 , Blogger vilina kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- olen 15v. ja olen seuraillut vajaan puoli vuotta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- kivat kuvat, kierrarilöytösi, selkeä kirjoitustyyli..
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- kuvattomista teksteistä, vaikkei niitä täältä juuri löydykkään.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- videopostaukset oli hauskoja :) niitä olisi kiva vielä joskus katsella.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- silkkinauhat, se ihana pinkki hame, sekä muut mahtavat kierrarilöydöt.

ja onnea muuten blogille :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.32 , Blogger Inka kirjoitti...

1.Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen tyyppi 12v. Blogiasi olen seurannut aina Hesarin jutusta lähtien.
2.Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Ia, ian persoona, ian kuvat ja ian tekstit.
3.Mistä et niin jaksa perustaa?
Kuvattomista postauksista.
4.Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Kaikkea iamaista.
5.Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Sinä!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. 18vee, ja maaliskuusta alkaen jokaikisen postauksen lukenut niin tästä, kuin vuodatuksenkin blogista.

2. No sinä, persoonasi ja valloittava kirjoitustyylisi. plussaa myös abiudesta, samoja onkelmia käytiin läpi. ;<

3. Hmm, yleisestikään en perusta pelkistä muotivalokuvista blogeissa mutta sinulla ei niitä ole ollut... Sovitaan että kerron kun löydän joskus jotakin ei-kivaa.

4. Kaikki entinen tyyli, tyylimokat, hitit ja hudit, kaikki sellainen itseesi liittyvä.

5. Ekaks susta kohistiin demissä, kun myit niitä kukkasia. Joten se ehkä!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.35 , Blogger Salla kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.36 , Blogger Nelliina kirjoitti...

Onnea 1-vuotiaalle!

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-27v ja viime syksystä

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-konstailematon ja vilpittömän kivan oloinen tyttö naputtelee hauskoja tekstejä :) ja söpöt mekot tietysti!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-eipä ole oikein sellaista.. kun juttu luistaa jouhevasti eteenpäin niin mun puolesta voit kirjoittaa vaikka television kokoamisohjeita.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-päivän asut. päivän asut ja päivän asut. Ja kivat arkielämästä kertovat tekstit.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-on.. muistan sellaisen postauksen missä sinulla oli punaiset lapaset ja istuit jollain aidalla, tai ainakin kuva oli syksyisesti ulkona otettu, siitä kuvasta lähtien olin vakilukija :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.37 , Blogger Salla kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?

Salla täällä moi, seurailtu on ihan alkuajoista lähtien ja täällä viihdyn yhä edelleenkin :)

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?

Sinä itse ja ihanat sananväännöksesi saavat minut palaamaan.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?

-

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?

Samaa settiä vaan jatkossakin, niin pysyttelen kanavalla. En mitään päivän asuja ja kuulumisiasi kummempaa kaipaile. :)

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?

Hmm.. No sellaisen muistan, että alkuaikoina blogisi ei oikein jaksanut inspata, mutta sen Simpsonit postauksen jälkeen tykästyin täysin! :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.38 , Blogger Salla kirjoitti...

Niin ja siis 19 vee, luin ensin, että minkälainen :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Täytän 18 kuukauden päästä ja puolisen vuotta olen tänne itseni klikkaillut
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Kirjoitustyylisi on todella hauska ja tyyliä jaksaa seurata
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Inspiraatiokuvista, tosin niitä sinulla ei erityisemmin ole ollutkaan
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Jatka vain samaan malliin ja olen tyytyväinen :D
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-ONNEA SYNTTÄREISTÄ!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.44 , Blogger Hanna kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut? Ikää löytyy 13 ja blogiasi olen seuraillut tammi-helmikuusta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen? Tekstisi ovat kiinnostavia eivätkä turhaa löpinää ja tietenkin tykkään ihanista asuistasi ja valokuvistasi.
3. Mistä et niin jaksa perustaa? Ääk, ei tule oikein mieleen.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa? Ihan vain tavalliset postauksesi päivästäsi, löydöistäsi ja asuistasi ovat kivoja, mitään erikoista ei tule mieleen.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini? Esimerkiksi mahtava kierrätyskeskus ja ihanat hiuksesi (:

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.46 , Blogger Lotta kirjoitti...

1. Neiti-pian-viistoista, seuraillut olen helmikuulta.

2. Kirjoitustyylisi, söpöt asut, kuvat, huumori.

3. Mnjaa, no, catwalkjutuista, mutta niitä ei täällä enemmästi olekaan ollut...

4. Minne katosi Vero Modan musta hamonen? ;) Asuja, inspiraatiota, päivä kuvina -postauksetkin ovat jees.

5. Se paljettitoppimekko feat 'Hermione-look-a-like -tukka'. En ymmärrä miksi se on jäänyt niin vahvasti mieleen, ehkä olen vaan niin superkateellinen siitä mekosta!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen 24-vuotias AMK-insinööriopiskelija (melko epäseksikästä, eikö?) Helsingistä, ylläpidän ruokablogia, olen äiti kahdelle liian lihavalle kissaneidille, ostan vaatteeni lähinnä kirppiksiltä ja kuuntelen punkkia ja elektonista musiikkia. Rupesin seuraamaan blogiasi oliko-se-nyt-maaliskuussa kaverin vihjeen navigoimana.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Kierrätysmeininki ja elämäniloinen asenne, oma persoonallinen söpöytesi ja tarinankerrontataitosi. Sekin, että et keskity mihinkään rumiin Olseneihin tai uusiin meikkeihin, vaan elämääsi.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Onko muka sellaista? No ei! Eikä tämä ole edes mitään persuksen nuolentaa. Olen aika vaativa blogien lukija siinä mielessä, että mikäli joku pienikin asia ärsyttää, blogi tippuu aika pian pois blogilistani suosikeista.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Meinasin kirjoittaa, että kannanottoja ja mielipiteitä vaatteita tärkeämpiin asioihin, kuten ympäristönsuojeluun tai mitä-ikinä-tärkeänä-pidätkin, mutta ehkä se ei kuulu tämän blogin tyyliin. Mut nuo päivä kuvin -hommat on aika viihdyttäviä.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Purnukat, purnukat, ihanat purnukat! Ja paikallista kierrätyskeskustanne olen aina hieman kadehtinut, koska itse tosiaan asun Helsingissä, jossa ainoat hyvät kirppikset, joilta löydän mitään, ovat Hietsun sekä Vallilan makasiinien Valtteri-kirppis. Muistan myös, kun olit pääsykokeiden aikohin käymässä Helsingissä, enkä ollut oikein sisäistänyt asiaa. Istuin vaan jossain ja kattelin, että kylläpä tuolla viilettää ihan sen yhden söpön blogaajan näköinen tyttö :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.47 , Blogger embooo kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
>Olen kohta 14-vuotias tyttö, blogiasi olen seurannut n. 3-4 kk
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
>Hyvä kirjoitustyylisi, monipuoliset jutut, kuvat ym.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
>Ei tule mitään mieleen
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
>Kaikkea samaa, mitä nykyäänkin kirjoitat.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
>Kaikki, mutta varsinkin muffinssinteko-juttusi ja ihana pikselihirviö-paitasi :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 18.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1.Oon tällanen 14-vee tytönrääpäle ja oon sun blogia seuraillu ehkäpä puolisen vuotta kun päädyin tänne blogien ihmeelliseen maailmaan 8))

2. Sun kirjotustyyli ja ihanat kuvat ja kaikki. Oot aika omalaatunen ihminen :D

3.Emmätiä, ei kai tässä mitään kamalaa oo. Ehkä kateellinen jos jotai :D

4.Emmä ainakaan haluais muuttaa mitää. Että jatkas samaan malliin vaan :)))

5. Sinä lähinnä. Vaikka mä hiippailisin kaupungissa ilman piilareita puolisokeena ihmisvilinän keskellä ni en silti varmaan vois olla tunnistamatta sua 8D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
.. 17-vuotias neiti olen, ja blogiasi tiiraillut puolisen vuotta
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
.. tykkään katsella kauniita ihmisiä, ja sinä kuulut heihin. :) kuviasi on ilo katsoa ja tekstejäsi ilo lukea - piristät päivääni postauksillasi
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
.. uskotko, jos sanon etten keksi tähän mitään?
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
.. videopostaukset ovat mukavia, samoin kaikki näin-askartelet-sitä-ja-tätä -systeemit.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
.. kaikki ihanat sanaviljelmäsi (hiimailut ja muut), leipomispostaukset(!) ja näin-painat-paitaan-kuvan-postaus.

Hauskaa blogisynttäriä!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-syksyllä 19.v ja olen seurannut blogiasi viime syksystä asti
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-hauska kirjoitustyyli,hyvät kuvat ja muutenkin kokonaisuus on vaan niin hyvä :)
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-ei tule mieleen mitään sellaista...
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-samoilla linjoilla mistä olet tähänkin asti kirjoitellut. Varsinkin ne kuvahaasteet on kivoja :>
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-videopostaukset on olleet todella hauskoja,varsinkin se jossa esittelit omaa huonettasi :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen mukava tyttö keksi-suomseta ja olen saurannut tätä n. 9 kuukautta

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-kirjoitat tosi hyviä ja kiinnostavia juttuja ja kirjoitus tapa jolla kirjoitat on mahtava!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-hmm.. tähän en osaa sanoa mitään

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- minusta sinun kierrari/päivän asu postaukset on niin ihania ja myös videoita kehiin!

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-ihanat kierrari löydöt ja ihan mahtavimmat ilmeet, sinulla on uskallusta esittäytyä netissä tuhansien ihmisten edessä, joka on upea asia. Ja myös tuo teksti on mielenkiintoista luettavaa, se on omaperäistä ja kivaa luettavaa :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.11 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 13, mutta hei: ei se ikä kaikkea sano;D
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- No sinä tietenkin!:D Vaikutat mahtavalta persoonalta ja sun kirjoitustyyli on ihanan humoristinen, kuvat hyviä, ihana tyyli...
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Haha, jotkut viestisi ovat vähän liiankin pitkiä ettei niitä jaksa lukea, mutta se on pieni ongelma.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- No eipä ole mitään erikois ideoita, sillä kaikki on ollu aika nappi ideoita mitä oot tänne väsännyt. Mutta jos jotain tulee mulla mielene niin taatusti ilmoittelen.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- No tietty esim. se kun vaihdoit tän blogspotin puolelle. Siitä seurasi mun mielestä pelkkää hyvää: kuvien laatu parani, ulkoasu ja öö, vaikka mitä. Sitten se sun ex-hopparikauden esittely (:D) ja sellainen postaus jossa teit niitä mokkaruutuja. Ne kuvat oli ihania ja hellyttäviä ja kirjoitus oli mahtava. Jaja... kyllähän tähän vuoden sisälle mahtuu vaikka mitä. Paljon enemmän kuin tähän pieneen ja ahdistavaan kommentti lootaan :(

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.11 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi ei, unohdin sanoa että olen seurannut blogia elokuusta lähtien.:)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen 20, ja olen seurannut vasta lyhyen aikaa, ehkä noin kuukauden.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Kauniit ja inspiroivat asut, ja lisäksi vaikutat sympaattiselta ja huumorintajuiselta.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Luen vaateblogeja ensisijaisesti vaatekuvien takia, joten pitkiä tekstejä ei useinkaan tule kovin tarkkaan luettua... paitsi jos ne käsittelevät jotain tosi kiinnostavaa aihetta. Mutta tuntuisi vähän kummalta seurata kovin tarkkaan sellaisen tyypin elämää, jota ei yhtään tunne.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Kuten äskeisestä voi päätellä, asukuvat kiinnostavat eniten. Mutta ihan tällaisenaankin kyllä jatkan lukemista. :)

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Ne monen muunkin mainitsemat Pacman-korut ovat jääneet mieleen (olen kova Pacman-fani!). Yleisesti mielikuvani blogistasi on söpösti pukeutuva tyttö, joka kirjoittelee rennolla ja humoristisella asenteella.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
18 vuotta. Siitä miten kauan olen tätä lueskellut ei ole ihan tarkkaa havaintoa.. jostain aika kaukaa vuodatuksen ajoilta kuitenkin.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Persoonasi! Olet pirteä juuri sellaisella oikealla tavalla ja osaat iloita elämän pienistäkin asioista (ainakin blogisi perusteella!). Tietysti lisäksi se että kirjoitat ja kuvaat hyvin. Vaikka tyylisi ei ihan kohtaakaan omani kanssa, niin saan kuitenkin napattua vaikutteita aina sieltä täältä :>.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Jotkut sanaväännelmäsi menevät ehkä vähän liiallisuuksiin! :--D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Mitä nyt vain keksit! Eniten ehkä nautin päivän asu -osioista.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Ihan eka juttu mikä muistuu mieleen on vuodatuksen ajoilta sellainen kuva jossa olet ulkona ja päälläsi on viininpunaiset sormikkaat, varmaankin 3/4-hihainen paita ja sen päällä vyö jokseenkin korkealla (+varmaankin joku hame? Toivottavasti muistan oikein). Asu eriparisuudessaan huvitti mua kovasti! :--D ja olin kai ihan vasta alkanut aktiivisesti seuraamaan blogiasi. Postauksen nimikin taisi olla jotain tyyliin "Äiti, miks tolla tytöllä on noin hullut vaatteet?", ihanaa ettet ota itseäsi liian tosissaan : ).

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 14kesäinen tyttö ja vähän yli puoli vuotta olen seurannut
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- No oot ensinnäkin mahdottoman söpö ja tyylisi on myös söpöö ::)) tämä on myös ensimmäinen muoti/tyyliblogi, jota aloin lukemaan.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- No eipä pahemmin ole mitään
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Ylipäätään sun elämää, niinkun tähänkin asti. En tykkää lukea sellaista perinteistä muotiblogia,jossa esitellään vaan jonkunsuunnittelijanjärjestämäämuotinäytöstä, yms. Tää on siks just kiva :))
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- No just ne clark kent lasit, sun hamahelmi-innostus, penkkari peruukki, söpöt ilmeet ja se että sanot äitiäsi mamaksi! ::)

ja ps. synttärionnittelut ::)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.25 , Blogger MouMou kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- MouMou 21 vuotta ja puolen vuoden verran olen sinua vakoillut.:)

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Hmm, ainutlaatuinen persoonasi ja hullutteleva tyylisi!<3

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- No kirpputori ei ole oma juttuni, mutta kyllä muiden löytöjä on kiva katsella. Eli tämä oli ei kiinnostavin, EI huonoin piirre!:)

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Jatka vaan samaan malliin!

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- MUFFINSSIT!<3 Olet niin sielusiskoni!;)

PALJON ONNEA VAAN!<3

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
* 16 täytän syksyllä ja oon seuraillut blogia muutaman viikon.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
* Kokonaisuus on loistava, merkinnät eivät ole ikinä tyhjänpäiväistä jorinaa ja se vaan nyt on niin ihana (:

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
* En nyt keksi ainakaan näin äkkiseltään mitään.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
* Kaikkea mitä tähänkin mennessä.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
* Se, kun seisot kuvissasi tuolilla (:

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1.1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Olen 15-vuotias tyttö ja olen seurannut blogiasi jostakin huhtikuusta suunnilleen.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Hyvä kirjoitustaito, ihana tyyli ja mukavan tuntuinen ihminen siellä ruudun toisella puolella :)

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Aika kliseetä, mutta tykkään kaikesta blogissasi !

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Kaikki on loistavalla mallilla, mutta niitä päivä kuvissa juttuja voisi olla välillä vaihtelun vuoksi !

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Löysin blogisi ensimmäisen kerran silloin,kun sinulla oli se hauska video jossakin etusivun postauksessa.Siis se video jossa sanoit, että kaikki on kotona ja et kehtaa tehdä mitään. Sitten en laittanut blogiasi suosikkeihin ja se hävisi ! Löysin sen tosiaan uudestään huhtikuussa.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen yläaste ikäinen tyttö ja olen seuraillut blogiasi nyt melkein vuoden. Ehkä paria viikkoa vaille. :)
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Se, että uskallat olla oma ittesi ja kirjoitaa mistä haluat. Ja sun tyylis ja kaikki. Ja sinä tiettyki. <:
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Koulusta. Koulusta. Koulusta. Paitsi jos tällä tarkoitetaan jotain muotijuttuja niin jostain crokseista (hitto, en osaa etes kirjottaa niitä). Tosin ei myönnetä että käytin mökillä niitä salaa.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Kaikesta sun elämään liittyvästä. Ehkä jotain muotijuttuja vois olla enemmän. <;
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Mmm, no alkuajoilta se sun läpinäkyvä sateenvarjo ja jotkut ihme muokkaukset, sori. :D lisäks sun hiukset, söpö itsekriittisyys... Äääääääää. En jaksais kirjottaa kaikkea, joten riittääkö? :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen l6 vuotias tyttö ja blogiasi olen seurannut muutaman kuukauden.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Itse ia. Teksti on sujuvaa ja sitä on helppo lukea. Persoonallisuus ja värikkyys tekee blogista mielenkiintoisen ja seuraamisen arvoisen.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Ei nyt juuri tule mieleen mitään sellaista.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Kuvahaasteet on kivoja ja kuvat ylipäänsä. Myös ehkä julkkisten vaatteiden kommentointi silloin tällöin.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Ehkä juuri se värikkyys ja persoonallisuus. :D

-Törde

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.48 , Blogger Emmie kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-15-vuotias, olen seurannut tätä jotain puolisen vuotta. Taisi itseasiassa olla ensimmäinen blogi mitä aloin seuraamaan :D
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Kirjoitat niin tajuttoman ihanasti kaikki ihan tavallisetkin jutut, ja sulla on ihan sairaan söpö tyyli!
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-No ei sellaisia ole. Ei oo tullut vastaan vielä yhtäkään kovin huonoa postausta.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Jatka vaan samaan malliin, erityisesti kaikki haasteet on mielenkiintoisia, samoin kuvapostaukset.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Tykkään tosta sun kepeästä tyylistä kirjoittaa! Ei muoti/-tyyliblogissa tarvitsekaan mun mielestä pohtia mitään syvällisiä asioista, tää on niin ihanan kevyttä luettavaa :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.56 , Blogger Alice kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 19 vuotta, seurannut noin puolisen vuotta
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- blogisi on todella personaallinen ja tuot elämistäsi ja olemistasi esille mielenkiintoisella tavalla. mua ainakin kiinnostaa, että mitä "kajaanin ialle" kuuluu ;) tietysti oma lukunsa on sitten toi su vaatekaapin sisältö ja uudet hankinnat. (lisäksi sun tapasi vastata kommentteihin on yksi hyvä syy lisää lukea juuri tätä blogia)
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- kuvattomat postaukset (omia sanojasi lainaten 'vuodatukset').. tosin näitä on onneksi aika harvoin
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- toi sun uusi villitys, kokkailu, oli ainakin erittäin piristävää vaihtelua. myös vaatteiden tuunauksista voisit kertoa enempi (kun niitä vaatteita kuitenkin tuunaat). kaikenkaikkiaan sisältö on minun lukijamakuni kanssa aikas tasapainossa.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- se sun tapas vastata kommentteihin! kun joskus hermostut johonkin anonyymin päänaukomiseen, niin vasta silloin mielestäni sun kielelliset lahjat pääsee oikeuksiinsa. :D lisäksi tietty hienot hamakorut, joita olen tilannut. myös kukat ovat olleet nättejä ja käyttökelpoisia.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 19.58 , Blogger S kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 15 vuotias tytteli ja olen seurannut blogia... täällä pidetyn huutokaupan jälkeen, kun kaveri vinkkasi.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Tosi kiva kirjoitustyyli, ihanat vaatteet ja se, että päviittyy usein. Ja tietenkin itse ia. 8D

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Oikeastaan olen lukenut jokaisen postauksesi tunnollisesti. Kaikki jutut ovat siis kiinnostavia.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Postausten aiheissa ei ole nytkään mitään vikaa, kierraria taas kehiin! >D

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Hiusrusetit ja persoonallinen hymy. :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Täytän syyskuussa 19. Blogiisi tutustuin tuossa kevään kirjoitusten aikoihin, minkä jälkeen täällä on tullut vierailtua harva se päivä:)

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Käsittääkseni olemme miltei samanikäisiä (jos en ihan väärin muista niin olet itsekin syntynyt syyskuussa 1989..tjsp), ja olet kirjoittanut paljon myös itseäni koskevista aiheista
(kirjoitukset, sama aihe äikän kirjoituksissa [ällä mullakin tuosta], pääsykokeet, lakkiaiset..:)), joten blogisi seuraaminen on ollut ikään kuin vertaistuen saamista:D

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Paha sanoa, olet melko taidokkaasti säilyttänyt tasapainon blogisi sisällöllisissä aiheissa, eikä mistään ole tullut yliannostusta ainakaan minulle.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Kaikki vaatetuunauksesi ja askartelusi ovat ihastuttavan elähdyttäviä ja niitä olisi kivaa tarkata jatkossakin

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Noiden kukkasten kaava, jota olen yrittänyt jo jonkin aikaa ratkoa (nou hätä, en perusta feikki-ia-myymälää, kiinnostukseni on puhtaasti tiedollista kanssavirkkaajan uteliaisuutta;))
-Lisäksi kommenttisi tämän kevään psykologian ainereaalin kuudesta infernaalisesta tunnista (olen siteerannut tätä usein:))

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.02 , Blogger noraa kirjoitti...

1. Olen 17-vuotias ja seurannut olen ehkä n. puoli vuotta.
2. Osaat kirjoittaa kiinostavasti ja tykkään vaatteistasi.
3. Hmm en osaa sanoa :D
4. Tätä samaa kiitos! Jatka vaan samaan malliin.
5. Lindexissä on näkynyt mainos, jossa lukee "Colour me!", joten se aina tuo blogisi taaas mieleen. Okei ei ehkä ollut vastaus kysymykseen, mutta hmm.. Tekemäsi kukat ja se, kuinka osaat yhdistää värejä ja vaatteitasi on kadehdittavaa! :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.08 , Blogger Pauliina K kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Ai ihan ikää kysytään=D Pieni 14-vuotias olen ja blogiasi on tullut seurattua hmm.. Kolmisen kuukautta. Ei kauaa mutta tarpeeksi koukkuuntumiseen.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Pitkät mutta iloiset tekstit - ja iihanat mekot. Vaikkei nuo mekot ihan mun tyyliä ole niin kiva niitä on ihastella.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Öö, ei ole oikeastaan tainnut tulla mitään sellaista vastaan;---D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Paljon paljon kuvia kun ne on yleensä niin hauskoja.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Tässä ihan vasta ollut Päivä kuvia -haasteen vastaus oli kiva. Niin hienoja kuvia.
Sitten tietysti nuo kukat ja hamahelmikorut jotka on pikkuhiljaa valloittaneet koko blogimaailman..

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
17v tyttönen ja blogia olen seurannut n. puoli vuotta
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Koukuttavat tekstit, ei ihme että sait äikästä ällän. :D
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Eipä ole näkynyt mitään sellaista.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Noita sun mielettömän upeita vaatteita!
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Nätti ulkoasu ainakin.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 14-vuotias tyttö ja veikkaisin seuranneeni blogiasi n. 10kk, eli aika alkuajoista lähtien. :')

2. Mikä tekee blogistani
mielenkiintosi arvoisen?
- Ehdottamasti sinä. Rakastan kuviasi, postauksiasi, kirjoitustyyliäsi ja ihan kaikkea tässä blogissa. Ehdoton ykkönen!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Nyt kyllä pahan pistit.. Postauksista ilman kuvia en niinkään perusta, mutta kyllä nekin tulee aina luettua! Mielipide postauksia on toki joskus mukava lukea.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Samaa kaavaa noudattaen kuin aina tähänkin päivään asti. :)

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Tyylisi ehdottomasti. Tuskin tunnen ketään, joka oikeasti verhoutuisi lähes joka päivä hameeseen tai mekkoon. Se on kuitenkin hieno juttu, että uskallat erottua massasta. Se poikaystäväsi kirjoittama postaus jäi myös mieleeni aika vahvasti, mistä lie sitten johtui. :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Olen 14 ja seurannut noin 4 kuukautta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-kuvat ja vaatteet !
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-hmm tykkään melkein kaikesta :D
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-tätä samaa. ja kuviaa paljon!
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- ne kukat ja hamahelmikorut <3

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.29 , Blogger Hilla kirjoitti...

Ku kirjotit tosta häpeämästäsi vuodatuksen blogista, älä missään tapauksessa vie meiltä alottelijoilta sitä iloa että säkään et joskus mielestäsi oo osannu kuvata ja muokata jne :D Kaikki alottaa jostain.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 16-vuotias helsinkiläinen tyttö ja olen muistaakseni seurannut blogia vuoden alusta lähtien.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Tietenkin persoonallinen ja halpa vaatetyylisi. Asuistasi voi oikeasti bongata jonkun kivan budjettiin sopivan vaatekappaleen omaankin kaappiin, koska et tilaile netistä jatkuvasti kalliita merkkivaatteita (en kiellä tosin niitten ihanuutta) niin kuin jotkut bloggaajat tekevät.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Jonkun täysin kuvattoman postauksen muistan. Se oli verrattuna muihin tavallista tylsempi, mutta tykkään kyllä sun teksteistäkin.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Lisää tyylejä ja ehkä vinkkejä kierrätyskeskuksien ja kirppareiden kiertämiseen. Miksi minä en löydä mistään mitään ja toiset kiskoo hienouksia joka paikasta? Paljasta salaisuutesi, heti! :D
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- En pysty juuri nyt kirjoittamaan tähän mitään muuta järkevää kuin punaiset sukkahousut. Itselläni on kova metsästys menossa, että löytäisin samanlaiset kuin sulla. Nyt ei kyllä ole ehkä ihan sesonkiaika..

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.33 , Blogger ami kirjoitti...

(tässä arvonnassa taitaa olla suht pienet mahikset voittaa kun osallistujia on jo joku miljoona :DD mutta luotan mun pettämättömään arpaonneen. not)

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
20 vuotta ja reilun puoli vuotta olen aktiivisesti seurannut.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
punainen tukka ja värikkäät vaatteet. sekä mahtava kirjoitustyylisi ja hienot kuvat.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
odottamisesta? :o

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
päivän asuja, ne on parasta antia.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
no löysin blogisi joskus jouluun lopussa, ja muistan vieläkin elävästi muutamat postaukset mitä olet kirjoitellut jouluaaton molemmin puolin, ja olen kyllä käynyt lukemassakin ne säännölisin väliajoin aina uudestaan :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Olen pian 16-vuotias tyttö ja blogiasi olen seurannut reilut puoli vuotta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Pidän paljon tyylistäsi. Kirjoitat myös hyvin.(:
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-hmm... nyt ei kyllä tule mitään mieleen.:)
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Päivän asu-postauksia, vaatelöytöjä..
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-kierrarilöydöt(:

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 15 ja aloitin seuraamisen joskus viime vuoden lopulla (: (kaikki kirjotukset olen siltikin lukenut :D)

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- ehkäpä sen aitous (et yritä esittää mitään muotifanaatikkoa -> sinuun on helppo samastua), hauskat jutut ja persoonallinen ja hauska kirjoitustyyli.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- enpä tiedä.. perustan kaikesta :D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- asuja, kuvia ja kaikkea mitä olet tähänkin asti kertonut :) ne ihan asiasta poikkeavat jutut ovat yleensä parhaita!

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- kaikki! ömm... tykkäsin paljon siitä vanhassa blogissasi olleesta The Simpsons-jutusta.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

..niin olet jollain tavalla antanut minulle myös paljon rohkeutta pukeutua hameisiin ihan arkena, vaikkakin olen ainoa kolussamme joka niin tekee.. (:

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Ihan normaali, outo sekopää... Blogia olen varmaan reilun kuukauden seurannut, mutta vanhat (niin blogspotin kuin vuodatuksenkin) merkinnät on luettu. :D
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- En tiedä... tämä on vaan niin ihana ja paras ja hauskaa luettavaa.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Öähm.. en tiedä. :D
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Tekstejäsi ylipäätään, kuvia niin ostoksista kuin vaatteista... kaikki käy :DD
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Eähm... enpä nyt osaa eritellä mitään erityisesti mieleen jäänyttä.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. 18v tyttö olen, jonkun pari kuukautta seurannut :>
2. Sun teksti on tosi mielenkiintoista ja paljon kivoja kuvia.
3. -
4. Elämä, vaatteet...
5. OOt söpöys :>

 
5. heinäkuuta 2008 klo 20.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Olen 30 v. tyttö, olen seurannut blogia noin ½ vuotta.
2. Hauskat jutut ja söpöt kuvat.
3. -
4. Askartelua ja tuunausta.
5. Odotin malttamattomana yo-mekon esittelyä:)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 21.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

näin sut luultavasti itäkeskuksessa tänään! Olenko oikeassa? :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 21.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onnittelut colour me ja sen äiti :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 21.10 , Blogger Jaana kirjoitti...

Onnittelut vuosikkaalle! Olen 26 vee tyttö ja olen seurannut blogiasi reilun puoli vuotta. Pidän yksinkertaisesti kaikesta; on ihanaa että noin nuori tyttönen kirjoittaa vahvasti omalla tyylillään ja konstailematta. Pidän myös vaatetyylistäsi ja suhtautumisestasi elämään. Blogista välittyy sellainen ihana elämänilo ja tyytyväisyys omaan itseensä. Haluan jatkossakin seurata kaikenlaisia postauksia mitä vain keksitkin, pidä edelleen omasta tyylistäsi ja ajatuksistasi kiinni. Parhaiten mieleen on kuitenkin jäänyt noista videoista välittynyt i-h-a-n-a murre:) ja tietty kaikki ihanat hameet ja söpö tyyli!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 21.11 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- muodista ja musiikista kiinnostunut tavallinen tallaaja
joka on seurannut blogiasi joulukuusta saakka. :)

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- syötävän suloinen second
hand-tyylisi persikkahameineen ja
suloisien hamahelmikoruineen.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- varvastossut ja
leveälahkeiset housut ! hyihyihyi,
ei vaan sovi yhtään mulle.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- hmm, vaikea sanoa. kaikki postausaiheethan ovat kaikissa blogeisssa vähän semmosia että toiset tykkää ja toiset ei, mutta
nyt en osaa sanoa mistä sitten itse pitäisin.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- hamahelmikorut ja ne sinapinkeltaiset h&m:n ballerinat lastenosastolta. aww. :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 21.18 , Blogger Ladetsu kirjoitti...

1. Melkein 20-vuotias ja kuukauden verran.

2. Teksti ja kuvat. Osaat kirjoittaa niin hyvin. Nättejä vaatteita.

3. Eipä ole mitään sellaista.

4. Päivän asut. On parhaita. :)

5. Ihanat löydöt.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 21.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut!

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Kynttilöitä puhalsin tänään kakusta 16 kappaletta. Sain tänään blogiisi saapuessani huomata, että sillä on sama synttäripäivä, kuin itsellänikin. Blogia olen katsellut muutaman viikon ajan.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Persoonallisuus. Tyylisi miellyttää silmää ja aiheet ovat ihanan monipuolisia.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Kuvahaasteista.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Yhtä värikästä ja raikasta sisältöä, kuin tähänkin asti.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Hyvä kirjoitustyyli, jota on mukava lukea.

-Auringonkukka

 
5. heinäkuuta 2008 klo 21.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1.almoust 40! puoli vuotta
2.aito ja ihana sinä!
3.-
4.kirppis, kierrätys ja tuunaus osasto.
5.rusetti
-päivii-

 
5. heinäkuuta 2008 klo 21.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen tälläinen neljätoista vuotias tyttö keskisuomesta joka on seurannut blogiasi jo 9 kuukautta jatkuvalla innolla.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen? Sen omaperäiset ideat sekä pirtsakat värit taustassa ja kuvissa sekä tietysti ihanan omaperäiset asut. Lisäksi kuvien laatu on niin hyvä että se tekee blogistasi jo 50 astetta tasokkaamman.
3. Mistä et niin jaksa perustaa? Itse en noista vyötärö hameista perusta koska ne eivät pue minua mutta sinua ne pukevat aivan mahtavasti. Aiheista minulla ei ole valittamista koska niitä jaksaa aina lukea. Kiitos niistä.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Olisi todella mukava nähdä sinun laittavan joku päivä jotain TODELLA radikaalia päälle. Olisi myös kiintoisaa nähdä kuvia kotipaikkakunnastasi, vakkari shoppailupaikoista sisältä.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini? On! Varsinkin se missä ihastelet uutukaista kameran itselaukaisu kaukista ja pelleilet sen kanssa kuvissa. :D Lisäksi se kuva missä poseeraat sinapinoransseissa vetimissä tiiliseinää vasten jossain pihalla, on jäänyt mieleen.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 21.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 17- vuotias ja seuraillut blogiasi melkeinpä alkutekijöistä lähtien.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Kuvia ja juttuja sopivassa suhteessa ja näitä juttuja oikeasti jaksaa lukea!
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- enpä nyt heti huomaa mitään..
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- jatka samaa linjaa vaan!
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- ?

 
5. heinäkuuta 2008 klo 21.51 , Blogger Henna kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-14 vuotias typykkä olen ja on sun juttujas tullu luettua jo lähemmäs puoli vuotta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- SINÄ! Myös teksti on sujuvaa ja mukavaa lukea.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- vaikea kysymyss... En oikeasti osaa vastata tähän mitään.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Sinä ja sinun omat juttusi. Eli kaikkea mitä ennenkin. Myös video postaukset on ihanii, oot nii söpö niissä :>
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Noo... Sellane et oot niin aito&rehellinen ja täysillä mukana tässä blogissasi.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
linkistä näkkee vähän, että mimmonen oon.. Blogiasi oon seurannu muutaman kuukauden..
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Sulla on ihana tapa kirjottaa. Vaikka en niin itse muodista tai vaatteista välitäkään, niin tykkään susta ihmisenä hulluna.. :) Ja kuvat on ihania..
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Kaikki on jees.. :) Eikä tuo edellisen kysymyksen vastaus tarkoita, etten tykkäis sun vaatteista tai tyylistä ja asuista.. Jos jotain pitäis valita niin eipä mua oikeastaan kiinnosta mistä vaatteet on ostettu.. :D
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Lisää kuvahaasteita..
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Tykkäsin siitä jutusta jossa kerroit päivästäs tunnin välein.. :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.20 , Blogger Marianne kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-14-vuotias tyttönen olen ja olen seurannut tätä blogia n.vuoden.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Vaatteesi ja sujuvat sekä hauskat kirjoituksesi.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Semmosta ei taida olla.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Päivänasuja ja videoita olisi kiva katsella vielä lisää. :)

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Kierrarilöytösi ja hauskat tempauksesi (esim. se käärmeen metsästys) :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Näitähän tulee nyt tietty kaikilta, mutt onhan miunki pakko sannoo ONNEA Colour me !
Hyvi ja kiinnostavasti oot kirjottannu, jatka vaa sammall tavall!!!!!! :D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.20 , Blogger Annette Sinclair kirjoitti...

1. Täältä tiirailee sellainen rapiat 26 vuotta täyttävä neito. Blogiasi olen ihastellut sellaisen puolisen vuotta.

2. Kaikki vastaavat näin: sinä! Mutta erityten blogin lämmin ja hauska asenne elämään ja elämän tärkeimpiin asioihin eli muffinseihin.

3. Örrr, computer says no. Ei sellaista ole.

4. Jatka kiltti samaan malliin! :) Mutta kaikki löydöt ja näpertelyt ovat kivoja.

5. Vaikea kysymys! Asuyhdistelmät ovat jääneet (hyvällä tavalla) mieleen. Nyt tiedän: hiuspohdintasi! Itsekin kun sporttaan samanpituista punaista kuontaloa, niin samaistun hyvin kaikkiin hiusmietintöihisi.

Paljon onnea vaan! *ojentaa synttärimuffinsin kynttilällä*

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-olen 16-vuotias tyttö ja vaikka olen seurannut blogiasi vasta n. kuukauden, täytyy sanoa että olen armottomassa koukussa.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-kirjoitat hauskalla tavalla ja tyylisi on ihanan raikas ja persoonallinen. et ole myöskään mitenkään ylimielinen, ja vaikutat muutenkin mielenkiintoiselta ja mukavalta ihmiseltä.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-haluaisin niin kovasti vastata tähän jotakin, mutta ainakin tähän mennessä olen tykännyt kaikista jutuistasi.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-hmm.. uusista löydöistäsi ja päivänasuista olisi kiva saada lisää juttuja.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-päällimmäisenä sun ihanat punaiset hiukset:) olen myös rakastunut sun tekemiin hamahelmikoruihin, ne haamut on älyttömän suloisia!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 15-vuotias tyttö ja olen seurannut blogiasi nyt parin viikon ajan (tosin olen lukenut kaikki postauksesi, myös vuodatuksesta:D)

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Kirjoitat hauskasti ja elävästi ja pisimmätkin postaukset jaksaa lukea aina innolla. Rakastan tyyliäsi ja on aina mielenkiintoista katsoa asuvalintojasi:)

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- apuaa... mietin tätä tosi kauan. Mutta en osaa sanoa, pidän kaikesta!

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Pidän erityisesti kyselyistä ja listauksista, esim. Lempi/inhokkivaatteet Top 5 yms.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Sun supersöpöt Pacmankummitushamahelmihemmot:D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1.21-vuotias tyttöihminen, keväällä ehkä huhtikuussa päädyin tänne kaverini blogin kautta ja koukutuin heti.
2.Jotenki oli tosi kiva lukea sun juttuja kun ne oli jotenki tosi luontevasti ja eloisasti kirjoitettu. Sinä oot myös jotenki söpön ja myös fiksun olonen ja myös kajaanilaisuus / pienehköstä paikasta kotoisin oleminen ja ei-pääkaupunkiseutulaisuus tuntuu hirveän raikkaalta!
3.Hmm, ehkä tässä on vielä joku vastarakastumisilmiö ettei oo tullu mitään "plaah taas näitä juttuja"-reaktioita, eniten tykkään kuitenki asujutuista jotka liittyy siihen millanen sun päivä ne vaatteet päällä on myös ollu.. ehkä eniten on harmittanu ku joskus oon liian kärsimättömästi oottanu uutta tekstiä!
4. Kiinnostavaa on ihan tavalliset arkipäivän jutut yhdistettynä asujuttuihin. Kiinnostaa kovasti mihin meet opiskelemaan ja millaista on ku muutat poies!
5. Alkureaktioni jota vouhotin kavereille: "siis tää on 18-vuotias tyttö Kajaanista joka on hirmu symppis, ja vaikka se kirjottaa vaatteista niin se on jotenki niin normaali ja maanläheinen, ja aatelkaa että tämä on suosituin blogi mitä nyt on!!!"

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.32 , Blogger Iida kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 15 v, seurannut alkusyksystä.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Erityisesti mielenkiintoinen kirjoitustapa, hauska tyyli (vaikkakin se poikkeaa paljon omastani) ja sinä, koska olet mielenkiintoinen ihminen!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Itse asiassa en osaa sanoa. Ehkäpä välillä vähän turhan samantapaiset asukokonaisuudet?

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Tuunauksista on aina kivaa lukea ja löytää inspiraatiota.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Yhdet vanhat kuvat vuodatuksen blogissa, jossa sulla oli se ihana Lindexin harmaa lappumekko ja punaiset valtavat huovutetut lapaset :-D Ja mekkosi, totta kai.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.32 , Blogger ank kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
15v ja jo useampia kuukausia, ehkä 5 tai jotain?

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen? Sun jutut. Ne on oikeesti mielenkiintoisia! Ja kaikki asuyhdeistelmät, vajavainen tyylitajuni saa hieman opastusta.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Ehkäpä niistä kun kerrot, että miten tuunasit jotain vaatetta, koska en itse osaa niin vinkeillä ei ole paljoa käyttöä. Lopputulos on kuitenkin aina kiva nähdä!

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa? Kuvia, muttei liikaa (päiväni kuvina on ihan ok muutaman kerran...) ja sitten kaikkea yleistä elämästäsi mitä vain viitsit kertoa. :)


5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini? Virkatut kukat ja hamahelmimuffinssi. :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen seurannut pari kuukautta vakituisesti, sitä ennen satunnaisesti. Blogisi on aito, tuore ja hauska. Kuvat ovat kauniita. Eikä ole kirjoitusvirheitä. t.lenah

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.38 , Blogger X kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 16-vuotias ja puolisen vuotta seurailtu.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Olet niin tyylikäs ihminen, että tästä saa hyvin inspiraatiota omaan pukeutumiseen.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- No ei taida olla mitään sellaista...

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Jatka vain samaan malliin, niin hyvä on.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Kaikki sun ihanat hameet.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-18,puolisen vuotta
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- ulkoasu ja kiinnostavat jutut
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- (mietin kauan, vaan en keksinyt!)
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- päivän asuja
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-nykyinen ulkoasu on yli-ihana <3


maarianhamina(at)jippii.fi

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.40 , Blogger Annina kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- olen 15 ja seurannut blogiasi ehkä muutaman kuukauden.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- pukeudut mielestäni persoonallisesti ja kirjoitat hauskasti =)
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- postaukset missä ei ole ollenkaan kuvia
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- päivän asujasi ja uusia löytöjäsi
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- kirjoitustyylisi ja kivat kierrarilöydöt =)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.45 , Blogger Piia kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 16 ja aloitin blogisi seurailun tuossa vuodenvaihteessa.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Pidän tyylistäsi ja tavastasi katsoa maailmaa. Se pitää blogin mielenkiintoisena.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Jotenkin tyhjät löpinät, jossa ei ole juurikaan asiaa. Tuntuu siltä, että silloin blogia on päivitetty vain päivittämisen vuoksi.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Vaikkapa... Toivelistaa seuraavaa kauppa-/kirppari-/kierrarireissua odotellessa.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Pidän sinua tietynlaisena oman tiesi kulkijana(siis enhän minä sinua tunne, mutta blogin kautta tulee sellainen tuntuma) ja haluaisin oppia siitä jotain.



Onnea siis vuosipäivän johdosta, arvonta on niin mahtava syy uskaltaa kommentoida jotain.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onnittelut :)tää on ihana blogi

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
♥kuustoista vee ja puolisen vuotta...?muistaakseni.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
♥persoonallinen ja kiinnostava kirjoitustyyli ja tasokkaat kuvat:)
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
♥kuvattomista ns. välipostauksista:(
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
♥samaa rataa, vaatteita ja kuvahaasteet on aina mielenkiintoisia;D
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
epäreilun hienot kirppati- ja kierrariostokset :< miksi itse en ikinä löydä mitään?!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 22.59 , Blogger mr. charade kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Olen 16-vuotias tyttönen ja löysin blogisi Hesarin artikkelista. Siitä asti siis.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Maukkaat sanavalinnat, metkat jutut ja soma Ia!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Kaikki menee kyllä. Ei ainakaan nyt poksahda mitään risuja mieleen..

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Askartelujutut, päivän asut, kaikkea!

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Hmm hmm. Kierraririippuvuus ja purkkien keräily. Vinksotushymy ja kameran itselaukaisin. Se että päivität niin usein. ihanaa♥

 
5. heinäkuuta 2008 klo 23.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Ensi kuussa 18, olen lueskellut täällä puolisen vuotta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Tämä on ainoa blogi, jota voin sanoa täydelliseksi, ja makuni on vaativa, joten ole ylpeä. :D Rakastan eloisaa ja hauskaa kirjoitustyyliäsi ja persoonaasi. Ihania kuvia, erilaisia postauksia..
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Perustan ihan kaikesta! Tyylisi ei ole minun tyyliäni, mutta miksipä sitä muuttamaan, kun sinulla hyvältä kerran näyttää.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Päivä kuvina-jutut ovat kivoja, ja muutenkin laittamasi kuvat. Olisi ehkä kiva saada välillä jotain kauneuteen liittyviä juttujakin.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Järkyttävä kirppari-kierrarivillitys ja hamakorut / kukat rinnuksilla. :D Ylipäätäänkin tuollainen iloisen värikäs tyylini, välillä esim. jostain värikkäästä kuvioidusta kankaasta (tai kirpparilla kiertäessä) saattaa väkisin tulla ia mieleen.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 23.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Oon tämmönen tavallinen tytsy, ja ikää löytyy 15 vuotta. Blogia oon seurannu jotain puolivuotta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Persoonallisuus, sun upee tyyli ja kirjotat hauskasti.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Ööö, en keksi mitään? :D
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Sun päivän asuja.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Kaikki videoklipit on kivoja, ja mieleen oon jäänyt se jossa puhaltelit saippuakuplia parvekkeella. :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 23.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
~ Olen 13-vuotias ja itse asiassa en edes muista, koska aloitin blogisi stalkkailun :D Kuitenkin se oli vuodatusblogin aikoihin, joskus syksyllä kait..
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
~ Colour me !:ssä vain on joku ihme viehätys, kirjoitustyylisi on todella ainutlaatuinen ja rrrrakastan tyyliäsi !
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
~ Opiskelujauhanta on ollut tähän mennessä tylsintä, koska olen itse vasta menossa kasille, joten en oikein osaa samaistua tenttiurakoihin sun muihin.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
~ Kuvaushaasteet ovat tosi kivaa katseltavaa ^^ Ja päiväni kuvina oli myös tosi kiva ~
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Tähän tulee paljon asiaa, koska blogisi on kokonaisuudessaankin niin erityinen :D Mm nämä:
~ Suloinen tyylisi + kuolattavat hameesi
~ Löydöntäyteinen kierrari
~ Muffini-onnittelukortit
~ Se ihana pacmanin mörköpaita, jonka ostit Saksasta <3

 
5. heinäkuuta 2008 klo 23.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Olen 18 v vaatteisiin hullaantunut tytteli, blogiasi olen lueskellut viime vuoden puolelta lähtien.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Vaatteesi on niin ihanan massasta erottuvia. ja (etenkin video-)postauksiesi perusteella olet myös tosi suloinen persoona :)
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-ei sellasta nyt tuu mieleen.. =)
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Kaikesta mitä itse väsäilet. Omatekemäsi asusteet on niin kivoja.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-kierrätyskeskus! en oo ennen ees tajunnut että sellasista voi tehdä löytöjä.

 
5. heinäkuuta 2008 klo 23.47 , Blogger PinkChihu kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-15-vuotias olen, ja aloitin blogisi seuraamisen muistaakseni helmikuussa, kun oman bloginikin silloin tein. :)
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-hauska ja helposti luettava kirjoitustyyli, laadukkaat kuvat, pukeutumistyylisi... Kaikki! :D
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-hmm... ei tule mieleen mitään. :o
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-ostoksia ja päivänasuja kuten tähänkin mennessä, ja runsas kuvamäärä on plussaa.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-se että vaikutat aina niin pirteältä ja mukavalta ihmiseltä, aina hymy naamalla, ja lisänä vielä hyvä pukeutumistyyli. =D

 
5. heinäkuuta 2008 klo 23.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea ia ja blogi! :)

Minäkin tahdon osallistua arvontaan ;>
1. Olen syystalvella 16 vuotta täyttävä käsityönäperrystyttö (:D) ja seurannut blogia huhti-toukokuusta, jos oikein arvaan. (Isäni tosin oli bongannut sut hesarista jo sitä ennen :__D)

2. Mielenkiintoinen kirjoitustapasi, omat näperryksesi (kukat ja helmikorut <3), joista saa välillä vinkkejä omiinkin juttuihin. On myös kiva nähdä, että joku todella löytää jotain kivaa kierrätyskeskuksesta tai kirpputoreilta (mulle ei vaan ole luotu silmää siihen)! :-)

3. Hmm..? Joskus jotain pientä on pistänyt silmään, muttei niin erityisesti, että nyt mitään muistaisin. ;> Jatka samaa linjaa!

4. Samaa kuin tähänkin mennessä! :) Jos alat enemmänkin näpräilemään niin kuvia ruutuun vaan :D

5. Hyvä oikeinkirjoitus ja mielikuva siitä, että edes joku tai ainakin jonkun äiti jaksaa tapella ihanien, mutta vääränkokoisten vaatteiden kanssa niiden käyttöönottamista varten :) Omalla kohdalla nää proggikset jotenkin tuntuvat aina jäävän kesken...

 
5. heinäkuuta 2008 klo 23.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 14vee ja itseasiassa ihan alkumetreiltä asti ! :D
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- kuvat, ne on simply the best. niissä vaan on sitä jotain, tunnelmaa.. äh en mä tiedä :) ja sitten tietenkin upea tyyli ja hieman sarkastinen, mutta loistava kirjoitustyyli :D
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- tähän ei nyt oikein keksi mitään ;o
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- samaa linjaa, päivänasuja, omaa elämääsi ja niitä ihananihania kuvia ! :]
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- :DD nyt tulee hieman sekopäinen vastaus mutta... muffinssit, korkeavyötäröiset hameet ja se että toistat melko usein sanaa kombo =D (älä kysy, mulla jää vaan mieleen tollaset asiat..:DDD)ja tietenkin rusetit ! ja se että keräilet purkkeja. :D voi vitsi näitä vois laittaa vaikka kuinka paljon !

ja onnea yksvuotiaalle =)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 23.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. 16 ja puoli vuotta olen seuraillut.

2. Sinulla on aivan järkyttävän söpö tyyli.

3. No jos jotain pitää sanoa niin haaste jutut ei niin hirveästi kiinnosta mutta kyllä nekin lukee.

4. Olisi kiva jos ohjeistaisit miten teet hameita/koruja ko varmaan moni haluaisi kans tehä. :)

5. On, muffinsien teko! xD

 
6. heinäkuuta 2008 klo 0.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Toukokuussa eksyin blogilistaan ja selasin luetuimmat-listaa. Yllätyin blogisi kohdalla, kun tunnistinkin sut samankaupunkin asukiksi. Aikoinaan ain ihailin kaupungilla nähdessäni sun hiuksia!
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Sun tyyli kirjoittaa on kiva, jaksaa lukea. Ja kuvista tykkään myös ja pukeutumistyylistäsi. Oon saanut monia pieniä vinkkejä omaan tyyliinikin.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Hm.. ei tule mieleen mitään. Tykkäsin hassulla tavalla jopa niistä vuodatuksen alun kuvafiksaatioista.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- kaikkea. Sun elämää. Vaatteiden tuunausta ja Ia, ehdottomasti lisää leivontakokeiluja :)
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-tuo muffinssijuttu on kyllä ihan erityisesti mielessä.

 
6. heinäkuuta 2008 klo 0.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-17-vuotias ja olen melko alkuvaiheista saakka seuraillut, mutten tiedä tarkkaa ajankohtaa.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Persoonallisuus, ihana tyylisi ja kivat postaukset :)

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Ei nyt ainakaan tule mieleen mitään sellaista..

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Päivän asut kiinnostaa aina ja muotihömpötykset ;>

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Hmm, ainakin olen huomannut kun joskus selasin vuodatuksen vanhoja postauksiasi, että tyylisi on kehittynyt huimasti ja ehdottomasti siis paremapaan :)

 
6. heinäkuuta 2008 klo 0.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen täys-ikäinen tyttö ja kurkkinut blogiasi suunilleen pari kuukautta.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Kysytkin vielä! Se, että sulla on persoonallinen tapa kirjottaa. Osaat nauraa itsellesi, eikä blogisi ole samalainen kuin 67 ihmisellä. Tää on sellasta rentoa 'aivot narikkaan'- viihdettä. Enkä tarkottanut pahalla. :D

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Hmm.. edellisen blogin niitä catwalk- analysointeja. En osaa sitten vaikeemmin selittää, mut ehkäpä tajusit mitä tarkoitan?

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Videopostauksia, kiitos ja kivoja on nää ihan yksinkertaiset kuulumiset kuvien kera. Jatka samaanmalliin vaan.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Niitä on monia. Yks on ainakin sun veikeet kuvat, varsinkin se kauhuIa, jossa sulla oli monsteri-ilme ;D

Lopuksi vielä, hurrjat 1- vuotis onnitelut :)

 
6. heinäkuuta 2008 klo 1.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 16 vuotias tyttö. Olen nyt jo monta kuukauttta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Kuvasi ja ihanat tekstisi.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Ei tule mieleen mitään.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Enemmän kaikenlaisia asuja! Tai siis onhan niitä nytkin, mutta niitä kaipaa aina lisää. :d
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Se kun menit etsimään sinä kadonnutta käärmettä. :D

 
6. heinäkuuta 2008 klo 1.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei Ia, taisit tänään kävellä Itäkeskuksen metroasemalla noin puoli neljän aikoihin? Tai sitten sinulla on aivan samannäköinen kaksoisolento samanlaista kolttua myöten :)

-Maikki-

 
6. heinäkuuta 2008 klo 1.22 , Blogger Unknown kirjoitti...

1. Olen 15-vuotias, blogiasi olen seuraillut jostain tammikuusta vakituisesti.
2. Tyylisi tietysti, kirjoitustyylisi, persoonasi ja monipuoliset postauksesi.
3. Pitääkin vähän miettiä.. Jos pakko jotain sanoa, ne kysymyksiin vastailut ei ole mieluisia, koska en vaan jaksa lukea. :---D Mutta se on vain sivuseikka.
4. Vaatelöydöt, elämäsi yleensäkkin..
5. Kent-lasit! Aaw.<3

 
6. heinäkuuta 2008 klo 1.36 , Blogger Mari kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
* Samanikäinen kuin sinä Ia, eli tänä vuonna tulee 19 täyteen. Olen löytänyt blogisi vasta sen jälkeen, kun se oli jo muuttanut bloggeriin. Sen tarkemmin en osaa sanoa. :D Luultavasti tämän vuoden alulla.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
* Päivänasut ja muutkin kuvat ovat superlaadukkaita ihan valokuvinakin. Kiva katsella. :) Lisäksi tekstisi on hauskaa ja vaatteet ihania.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
* Itse asiassa luen mielelläni lähes kaikkea mitä blogisi tarjoaa. Ehkä niitä omia asujasi kuitenkin tahtoisi nähdä vielä entistä useammin. :)

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
* Tuossa nyt tuli sitä jo aloitettua edellisessä kohdassa. :P Mutta sitten myös sellaisia "näin teet ----tyylin" tai "miten yhdistät" tai jotain tällaisia ns. pohdinta tai opastusjuttuja olisi kiva lukea. :P

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
* Aina kun se näkyy blogilistalla päivittyneenä, on pakko lukaista. :P

 
6. heinäkuuta 2008 klo 1.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvää synttäriä!

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Olen 17-vuotias ja blogiasi on tullut seurattua syyskuusta lähtien.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Sinulla on kiva tapa kirjoittaa ja kirjoituksesi aina ilahduttavat. Tyylisikin on nätti, vaikka se poikkeaakin aika paljon omastani.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Leivontajutut eivät kauheasti kiinnosta, koska itse onnistun keittämään vedenkin pohjaan. Tuot kuitenkin kirjoituksellasi siihenkin säpinää, joten mikä ettei!

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Päivä kuvina- ja ota kuva tunnin välein-postaukset ovat kivaa luettavaa/katsottavaa. Myös videopostaukset ovat ihania!

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Yksi postaus on jäänyt mieleen erityisen hyvin. Olin juuri löytänyt blogisi ja aloin lukemaan uusinta postausta. En muista postauksesta muuta kuin sen, että istuit aidalla ja sinulla oli isot ja ihanat punaiset lapaset kädessä. Ne olivat niin suloiset, että oli pakko tulla seuraavanakin päivänä katsomaan mitä suloista blogistasi löytyy.

 
6. heinäkuuta 2008 klo 2.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Ikää mittarissa 24 1/4 vuotta. Ehkä marraskuusta asti tjsp, en muista tarkkaan. Mutta siis longtime lurker, kommentoinu oon liian vähä :(

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Mainiot jutut, hyvä kieli, mielenkiintoinen persoona, iloisuus, innostuneisuus. Moni asia!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Kertaakaan en oo pettyny sun päivityksiin, aina on hymyilyttäny, ku Blogilistalla näkyy uutta tässä blogissa. Joskus turha itsekriittisyys menee liiallisuuksiin, mutta sekin kuuluu jo vähä pakettiin ;)

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Ihan vaan eloa ja iloja :) Toki jos alat perustamaan omaa kotia, sisustus/kotiasiat ois kiintoisia kuulla ja nähdä!

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Oon tykänny kaikista sun bannereista! Joillain blogeilla on epäsopivat bannerit ja se rikkoo harmoniaa, mutta sulla on aina ollu nappivalintoja ylälaidassa.

Terkkusia Oulusta!

 
6. heinäkuuta 2008 klo 2.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?

Olen 20-vuotias (iik mikä vanhus! mut en oo ollenkaan) Al Helsingistä. :) Olen seurannut blogiasi siitä lähtien kun se Hesarin artikkeli ilmestyi ihan superaktiivisesti, olit vaan niin söpö siinä ja olet edelleen. Ei voi koskaan lopettaa! <3

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?

Söpö vinovirne. :) Eiku. Olet oikeasti tosi lahjakas kirjoittaja, ihailen sun tyyliäsi tosi paljon ja suollat vain sellaista tekstiä / kuvamateriaalia, jota on tosi ilo seurata päivästä toiseen. En tiedä miten muuten sen sanoisin. Vaikutat tosi mahtavalta tyypiltä.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?

Emmä tiiä! En mistään. :>

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?

Kaikkii kivoja kuvia. :) Ja opiskelujuttuja _KUN_ pääset johonkin tosi onnellistuttavaan paikkaan! Mulla on aina ollut heikko kohta menestyviä opiskelijoita kohtaan. Oot tosi potentiaalista materiaalia.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?

Kaikki ihanat söpövirneet. Ja muffinsit. (vaik niit ei ehkä lasketa kun on niin vähän aikaa siitä). Mut anyway, mun tulevaisuuden missio on opettaa sut leipomaan maailman onnistuneimpia muffinseja. :> <:

Kiitos näistä parista kuukaudesta! Olet piristänyt arkeani ihan ältsin paljon kirjoittelullasi.

 
6. heinäkuuta 2008 klo 2.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Niin ja Onnittelut! Unohtui. t.lenah

 
6. heinäkuuta 2008 klo 9.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
Olen seurannut blogia melkein alusta asti ja olen elänyt 31 ihanaa vuotta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
Tämä on suosikkiblogejani. Kirjoitustyyli, elämänasenne, hauska oma pukeutumistyyli, ei netistä poimittuja muotikuvapläjäyksiä.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
Pari kertaa on ollut jotain kokkaushommia, ne ehkä kuuluu ruokablogeihin.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
Toinen samanlainen, kiitos :)
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
Lämmitti mieltä, kun Trendin haastattelussa Nelliinalla oli sun tekemä kukka rinnassa

 
6. heinäkuuta 2008 klo 9.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. 22vee, blogia oon seurannu reilun puoli vuotta.
2. Hyvät ja erilaiset kuvat, teksti.
3. No tässä blogissa ei oo tullu vastaan vielä mitään :)
4. Toivon että jatkat samaan malliin!
5. Kirppari/kierrarilöydöt (voih, miksen minäkin voisi löytää jotain ihanuuksia..)

Onnea vuosikkaalle!

 
6. heinäkuuta 2008 klo 10.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?

- 13 vuotias, blogia seuraillut puolisen vuotta.


2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?

- loistavasti kirjoitetut ja hassut jutut, ihana tyyli ja koko blogin kokonaisuus.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?

- kohta näen kierrarilöydöistä uniakin! :D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?

- sitä samaa mitä tähänkin asti, päivän asut!

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?

- loistava blogikokonaisuus!

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ!(:

 
6. heinäkuuta 2008 klo 10.41 , Blogger hanska kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Olen 26 ja muutaman kuukauden ajan oon blogiasi seurannut.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Hauska kirjoitustyyli, iloinen olemus, mainiot kuvat ja pienet yksityiskohdat.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Yleisesti ottaen en perusta toisten (tyylien) arvostelemisesta blogeissa. Tämä on yksi syy miksi perustan sinun blogistasi.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Kivat löydöt ja omat näpertelyt ovat aina mieleen.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Peltipurkit, hopparityyli ja muffinien tarina :)

 
6. heinäkuuta 2008 klo 11.05 , Blogger Sanna kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
> 14 vuotta ja tosi kauan, ei sellaista voi edes enään muistaa ! :D

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
> Ihana tyylisi ja mukava luonteesi.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
> Jaa-a, ei tule mitään mieleen. :D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
> Jatka samaan malliin, kaikki keksimäni ideat olet jo toteuttanut. :D

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
> Asusi, postauksesi, ihan kaikki !

Kiitos, että olet jaksanut pitää tätä ihanaa blogiasi pystyssä ja onnea ihan sylintäydeltä!♥

 
6. heinäkuuta 2008 klo 11.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Viii, kurkkaappas blogiini!

 
6. heinäkuuta 2008 klo 11.44 , Blogger satc kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
*Ihan kohta pyöreät 18 ja aktiviinen lukija olen ollut varmaan elokuusta asti. Rakastuin blogiisi heti ja siitä asti olen sitä lukenut joka ikinen päivä. aamen.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
* Mielummin pitäisi kysyä mikä ei tee! Olet hirmu söpö ja synppiksen oloinen etkä yhtään sellainen tavallinen muotibloggaaja vaan keksit aina jotakin uutta ja erilaista. Kirjoitustyylisi on aivan mieletön ja kuvat laadukkaita. Ei sitä vaan voi tällä tavalla selittää, sun blogi vaan on yksi parhaista ellei paras.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
* En millään keksinyt tähän mitään =D

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
* No päivänasuja tietysti ja myös sun tavallista elämää niinkuin tähänkin asti. Sellaset jutut on kaikista mielenkiintoisempia kun jotenkin "tutustuu" bloggaajaan paremmin.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
* Sun ihanat tuunaamiset ja mahtavat kuvat. Musta on mahtavaa, että pystyt olemaan oma itsesi etkä yritä näyttää vain parhaita puoliasi vaan laitat rohkeasti sellaisiakin kuvia esille jossa olet esim juuri herännyt. Minusta ei olisi siihen ja siksi nostankin hattua. Musta oot vaan ihana! =) (Ja mielelläni tulisin kuvausassistentiksi jos matka olisi hieman lyhyempi..)

 
6. heinäkuuta 2008 klo 12.17 , Blogger Julia kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
*20v, olen seurannut kai muutaman kuukauden?

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
*Sinulla on niin pirteän värikäs tyyli, alkaa hymyilyttää kun katsoo kuviasi.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
*Ei ole mitään sellaista! Hassua, sinulla on paljon sellaisia tosi kivoja vaatteita, joita en voisi kuvitella itselleni, mutta sinulle ne sopii.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
*Mitä vain mistä haluat kirjoittaa :) Etenkin pitää laittaa kuvia kaikista ostoksista, löydät aina niin söpöjä juttuja.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
*Kiinnostavuus ainakin tuplaantui, kun sain tietää, että ollaan periaatteessa samannimisiä :)

 
6. heinäkuuta 2008 klo 12.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
17, noin vuoden
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
söpöt vaatteet :>
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
ylipitkistä kuvattomista postauksista :D
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
eipä tuu mitään mieleen.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
sun yo-mekko oli söpö!

 
6. heinäkuuta 2008 klo 12.26 , Blogger HannaM kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- olen 18-vuotias ja seurannut blogiasi noin kuusi kuukautta.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- oma persoonasi. :>

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- no ei semmoisia asioita oikeastaan ole o:

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- jatkat vaan samalla tavalla kuin tähänkin asti :>

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- sun punainen tukka, hamakorut ja kukkaset tietty myös!

 
6. heinäkuuta 2008 klo 13.01 , Blogger agy kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 91 vuosimallia oleva tyttönen, joka on seuraillut blogia kenties puolisen vuotta - tarkkaa aikaa on vaikea sanoa.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Blogisi eroaa monin tavoin monista muista saman linjan blogeista. Persoonasi, vaatteesi, kirjoitustyyli ja muuten vain kokonaisuus on jotakin niin kivaa! =)

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Ei ole mitään sellaista. Mielenkiinnolla katsastan jokaisen tekstisi/kuvasi/juttusi.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Samalla radalla jos pysytään, niin hyvä tulee.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- KIERRARI ;)

 
6. heinäkuuta 2008 klo 13.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Olen 36v. Teinköhän ennätyksen?! Ei ketään muuta näin vanhaa...Ikä on vain numeroita;)
Olen seurannut blogiasi 3-4 kuukautta.
2. Kuvat,tekstit,vaatteet....
3. No tässä blogissa on ollu vain kivoja juttuja.
4. Toivottavasti jatkat samalla tavalla.
5. Kirjoitat kiinnostavasti kierrättämisestä. Tuunaat hienoja löytöjä aivan upeiksi jutuiksi!
Onnea jatkoonkin!
Sirpa

 
6. heinäkuuta 2008 klo 13.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Olen 18-vuotias tyttö, seuraillut blogiasi oman bloginseurantaurani alusta elikkäs noin puoli vuotta.

2. Blogissasi mielenkiintoni herättää erityisesti ihana värikkyys niin asuissasi kuin myös koukuttavassa kirjoitustyylissäsi! Eipä tainnut äidinkielen ällä mennä väärään osoitteeseen!

3. Vaikkakin kirppis- ja kierrarilöytösi ovat mitä ihanimpia, postauksia niistä löytyy joskus hieman liiankin kanssa :D

4. Haluaisin lukea lisää valokuvapainotteisia postauksia sillä otat kauniita kuvia, ja postauksia ns. tavallisesta elämästäsi (ja ymmärrän kyllä mikäli et niitä kuitenkaan halua tehdä, meneehän tämä välillä vähän yksityiselämän sörkkimisen puolelle :P).

5. Veikeät ilmeilysi ja sitäkin veikeämmät asustuksesi! Kiitos blogistasi ja onnittelut! :)

 
6. heinäkuuta 2008 klo 13.38 , Blogger Rosa kirjoitti...

HYVÄÄ SYNTTÄRIÄ COLOUR ME! :)

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Olen 14 ja tätä ollaan seurailtu syksystä lähtien.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Aivan ihana kirjoitustyyli, suloiset asukokonaisuudet, sinä ja ilmeesi muutenkin! :D Niin ja kuvasi ovat aina ihan käsittämättömän herkullisia ja värikkäitä, ne vois vaikka syödä. :D
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Hmm, aika vaikea kysymys. :o Ei tähän voi vastata mitään, koska blogistasi ei vaan yksinkertaisesti vois jättää mitään pois.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Musiikkimakuasi ois kiva nähdä enemmän. Myös asukokonaisuuksia sais räpsiä vähän useemmin! Mutta ei liikaa, muuten menee liian teiniksi. 8) Ainiin, ja jotain vinkkejä lukijoille, esim. siitä miten osaat yhdistellä asukokonaisuuksiasi noin hyvin.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Blogisi on kokenut tosi suuren parannuksen viime vuodesta. Tosin ei se silloin alussakaan huono ollut, meinaan vaikka se olisi jäänyt "sille tasolle", lukisin sitä silti. :D Hah. Tää vastaus nyt ei varsinaisesti sopinut tähän kysymykseen, mut menkööt, ku en nyt parempaakaan keksi.

 
6. heinäkuuta 2008 klo 13.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- Olen 16 vuotias ja blogiasi seuraillut lähes alusta asti, eli n. vuoden.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Kauniit kuvat ja hauskasti kirjoitetut jutut, päivityksiä tulee usein ja vaikutat tyypiltä, joka kirjoittaa omana itsenään eikä ole paljoa mitään "rakastan teitä lukijat, en ehdi päivitellä mutta tulin kirjottamaan paskaa, love you <33" - kirjotuksia :D

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Vaikea kysymys. No, jos on pakko jotain sanoa niin joskus harmittaa, kun on lyhyt postaus :D Ja talvella välillä ärsytti, kun aina jakkaran päällää. Mutta, vaikka joskus olisi joku juttu, mistä en tykkää niin ei ne näköjään jää mieleen, kun kokonaisuus on niin ihana.

4. Mitä erityisesti haluaisit
lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Samanlaisia juttuja kun tähänkin mennessä, asuja, kierrarilöytöjä. Lisäksi odotan innolla mahdollista muuttoasi ja oman kämpän sisustamisjuttja yms.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- suloinen kirjoitustyyli ja upeat kierrätyslöydöt. Lisäksi se, että olet WoW-leski kuten minäkin. Syvimmät osaanottoni (oisiko vinkkejä miten pojan saisi pois WoWin äärestä?)

- Aada

 
6. heinäkuuta 2008 klo 14.42 , Blogger Sofi kirjoitti...

1. Rakastan hyvää musiikkia, kaikkea kaunista, kissoja sekä hyviä kirjoja. Lisäksi nautin kuumista hellepäivistä. En muista tarkalleen kuinka kauan olen blogiasi lukenut, mutta veikkaan että ainakin vuoden verran.
2. Persoonasi.
3. Mietin tätä usean minuutin ajan, mutten keksinyt mitään negatiivista asiaa tähän hätään.
4. Jatka vain samaan malliin.
5. Arvostan itse kovasti sitä, ettet missään vaiheessa pyytänyt lukijoitasi äänestämään blogiasi Trendin äänestyksessä. Et muutenkaan mainosta blogiasi, mikä näkyy tämän kilpailunkin kohdalla siinä, ettei arvontaa mainostamalla voi tuplata mahdollisuuksia voittaa. Olet menestyksesi saavuttanut ihan ilman mainostusta, ja siitä pisteet sinulle :)
Lisäksi iso kiitos siitä, ettet tee typeriä postauksia aiheesta "Ilkeät anonyymit, jotka aina kiusaa". Osoitat omaavasi terveen itsetunnon.

 
6. heinäkuuta 2008 klo 14.56 , Blogger saara kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Pian 14 vuotta.. ja blogiasi olen seuraillut siitä asti kun siirryit bloggeriin, muistaakseni.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Persoonallinen ja mukava tyylisi, pitkät, kivasti kirjoitetut ja mielenkiintoiset postaukset joita lueskellessa ei tarvitse käyttää hirveästi aivokapasiteettia, eli siis aika helppolukuisia :D

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Tää on vaikee... en keksi mitään!

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Se päivä kuvina(vai mikä se nyt olikaan) -postaus oli tosi kiva, tykkäsin etenkin siitä, joten samantyyppisiä juttuja olisi kiva lukea jatkossakin.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Se kuinka uskallat julkaista omia kasvokuvia lähes jokaisessa postauksessa, vaikka ilme olisi jotain aivan outoa! :)

 
6. heinäkuuta 2008 klo 15.19 , Blogger Steffi kirjoitti...

Ennenkuin myös minä käyn noiden kysymysten kimppuun täytyy sanoa, että älä missään nimessä hävitä tuota vuodatuksen puolta blogistasi, se ei nimittäin todellakaan ole mitään ihan hirveän kamalaa tai järkyttävää. Tietysti postaukset ja kuvat ovat parantuneet huimasti, mutta ainakin minä, enkä usko olevani ainoa, nauttii hirmuisesti mahdollisuudesta palata tuonne aikojen alkuun ja lukea koko vuosi alusta loppuun :) Erinomaista ajanvietettä, yhä uudestaan ja uudestaan.

 
6. heinäkuuta 2008 klo 15.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. 14 vuotta olen ja blogiasi olen seurannut vasta hyvin vähän aikaa. Olisikohan kuukausi edes lähelle?
2.Sinun vallaton persoonasi ja supersmahtavaa on nimenomaan se, ettei tämä blogi ole teennäinen (niinkuin useat valitettavasti ovat). Pitää ihan nostaa hattua, kun pystyt olemaan noin oma itsesi. :)
3. Ihan tosi, etten ainakaan näin äkkiseltään mitään keksi. Tai no, helposti kateelliseksi tulee kun tätä lueskelee.
4. Tykkään aina päivän asuja katella ja uusista löydöistäkin on mukava lueskella.
5. No ömh, jos pitäisi sanoa, mitä tulee mieleen blogistasi, niin ainaskin värikkyys, suloinen pikkuinen (elä hermostu:D) tyttö ja aivan mahtavat kierrarilöydöt!

 
6. heinäkuuta 2008 klo 15.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

heippa!

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-olen vielä 14 mutta syksyllä tulee 15 vuotta täyteen. Blogiasi olen seurannut reilut puoli vuotta. Kyllä kävin jo vuodatuksessa.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-tekstisi on pirteää ja piristävää, tyylisi on ihana! En itse asiassa muuten osaa sanoa mikä tässä on niin hienoa. Kaikki!

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-onko tähänkin pakko vastata? no ehkä kuvattomat tekstit, (onkohan niitä edes??) en oikein osaa sanoa.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-päivän asuja, ne on ihania! Ja kaikkea sen semmoista.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-esmes hiustyylit ja jotkut yksittäiset ihanat vaatteet ja purnukat. (: ne on söpöjä.

 
6. heinäkuuta 2008 klo 16.03 , Blogger Satu kirjoitti...

1. Olen 13-vuotias ja oon seurannu blogiasi siitä lähtien kun mainostit sitä demissä :D
2. Söpö tyyli ja loistava kirjoitustyyli.
3. Nyt tuli hankala.. En kyllä keksi. Kaikki kelpaa mulle, en oo kranttu. :)
4. No asuja ja elämääsi yms.
5. Söpöt hamahelmikorusi.

Onnea! :)

 
6. heinäkuuta 2008 klo 16.14 , Blogger sarakissa kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-olen 24 ja seuraillut blogia viime talvesta asti suunnilleen.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-sinä :) ei tähän oikein muuta voi vastata. Tykkään tavastasi kirjoittaa, kuvistasi ja tottakai tyylistäsi.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Hmm, en tiedä. Ei tule mieleen :)

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-valokuvia, ihania mekkosiasi. Ihan mistä itse haluat kirjoittaa, eihän siitä muuten mitään tule.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-No ne hameet. Aargh olen ehkä hamehullu. Ja suloisuus myöskin tulee päällimmäisenä mieleen, sellainen yleinen.

 
6. heinäkuuta 2008 klo 16.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Jonku pari kuukautta VASTA, mutta tottakai oon lukenu jo kaikki jutut.

2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Ia itse! on mukava seurata toisen elämää, vähän sama kuin lukis päiväkirjaa.

3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-öö. kaikki on mennyt.

4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-galluppeja! kuvia,paljon.

5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Ia on sö-pö.

 
6. heinäkuuta 2008 klo 16.15 , Blogger johanna kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
- 15-kesäinen Johanna tyttö, noin parisen kuukautta.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
- Tapa jolla kirjoitat, ei varmasti löydy muilta samanlaista! Myös kuvat piristävät päivää. Blogisi saa aina hyvälle mielelle :)
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
- Lyhyistä bloggauksista!
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
- Vaatekuvat on kivoja, ja haluaisin myös nähdä jotain käsityöjuttuja.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
- Se aivan ihana Marilyn Monroe taulu teidän seinältä, jonka kuvasit.

 
6. heinäkuuta 2008 klo 16.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Päivänmyöhäiset synttärionnittelut COLOUR ME ja ia!

Kurkkasin vieraalta koneelta tänne enkä ehdi muuta kuin pienesti;
1. Arvaa!!! Seurannut KAUAN, elokuusta -07...
2. Raikkaus, aitous, hauskuus, positiivisuus - tuunaukset, kaikki!
3. Eipä ole vielä tullut eteen.
4. Jatka samaan malliin ;)
5. Ilo. Hassuus. Intomieli. Suloiset ia-videot. Vivahteikkuus.
v

 
6. heinäkuuta 2008 klo 16.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1. Minkäikäinen tyyppi olet ja kauanko olet blogiani seurannut?
-Tämmönen 16-vuotias tyttö, ja blogia oon seurannu jo n.10kk.
2. Mikä tekee blogistani mielenkiintosi arvoisen?
-Erilainen ku muut blogit, aina jaksaa lukee jutut vaikka kuvia olis vähän.
3. Mistä et niin jaksa perustaa?
-Ei löydy semmosta.
4. Mitä erityisesti haluaisit lukea/tiirata blogistani jatkossa?
-Kaikkia tuunaus juttuja, ja ihan juttuja sun elämästä.
5. Onko mieleesi jäänyt erityisesti jotain liittyen blogiini?
-Ei kai mitään erityisesti. Sen muistan hyvin, ku kaikki yritti arvailla sun nimee.. Taisin itekki jtn käyä arvaamassa sillon. :)

 

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu