Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

täällä taas

Colour me !

lauantai 19. heinäkuuta 2008

täällä taas


Eilen oli vuorossa Ikeakierros vol.2, ja yhtäkkiä tunsin velvollisuudekseni olla oikea kodinhengetär, ja haalia talteen pikkuvälttämättömyyksiä tulevaa kämppää varten. Selvisin taaskin kympillä, whoa!



No taikinakaapija, ei sitä ilman voi leipoa! Juustohöyläkin on hyvä olla olemassa. Löysin vihdoin tussisetin fläppitaululle, ja vielä noin kattavalla väriskaalalla, ehdottomasti mukaan! Seivästin myös puolen euron hiirimaton, kun oman jyrsimen alusta majailee kotona.




Mun kiero mieli punoo jotain juonta Ikeakierros vol kolmosesta, nimittäin kuviollisia jääpalamuotteja on saatava lisää. Mielessä ensisijaisesti luonnon säästäminen kun ei tarvitse ostaa irtopusseja, mahtavimmanmuotoiset jääpalat on luonnollisesti vain puhdas sivuseikka!


Jalustalainasta kiitos Samulle! (No luet kuitenkin)

Eilen illalla kierrettiin myös muutamat pikkupubit, pelasin ekaa kertaa ikinä flipperiä (kun musta tulee miljoonääritär, niin ensimmmäisten hankintojen joukossa on oma masiina!) ja illan päätteeksi ihailimme auton takapenkiltä täysikuuta. Hiipi muuten ihokarvat pystyyn nostattavat kylmät väreet pitkin selkää, kun ajelimme aavemaisen, hohkavan usvan peitossa olevan pellon ohi, ja taustalla mollotti se jumalattoman kokoinen kuu. Oon ihan varma, että siellä oli vähintäänkin ihmissusia!

Tänään sitten lähti tuo puolikkaani kohti Kajaania, ja minä majoituin tädilleni nyt viikoksi eteenpäin töitä jatkaakseni. (Valokuvaajan puuttuessa kunnolliset asuotokset vähenevät hetkeksi, mutta eipä se taida ainakaan haitata, haha.) Tämänpäiväisen matonpesun jälkeen kiskottiin verkkokalvoille viikon Serranot putkeen, ja nyt ajattelin koittaa vihdoin tarrata kiinni kommentteihinne!

Menkäähän ajoissa nukkumaan!
-ia


Psst. Eivät ole tainneet saada muutamat pikkuneidit tarpeeksi rakkautta kotona, kun ei ala loppua tuo kuran purkaminen sinne kommenttiboksiin, joten kommenttivalvonta on ja pysyy. Kyllä tuo meikän murrosikä alkaa tässä kahtakymppiä lähestyessä olla jo ohi, että turha vaiva, kun ei tämä mun itsetunto tästä oikein enää jaksa hievahtaakaan. Joten istutaan vaikka niiden käsien päällä jos ei muuten osata olla asiattomuuksia vuodattamatta, tai sitten leikataan blogista kommentointimahdollisuus pois kokonaan. Aitt?

Tunnisteet:

63 kommenttia:

20. heinäkuuta 2008 klo 0.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jee olisinkohan eka!
mutts siis ikean noi jääpalajutut on tosi kätsyjä, meilläkin on noita, tosin yhden kerran leikkasin halki... nolo moka. toi palapelijääpalahomma on söpö!

 
20. heinäkuuta 2008 klo 0.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kääk kun nyt tekis mieli Ikeaan, hitto kun on niin kaukana :(

Pitäisi munkin opetella ottamaan jalustan kanssa kuvia, nyt kun aletaan taas pimeitä iltojakin saada. Syksykuvia, nam!

Pakko muuten sanoa kun tänään katsoin noita vanhoja videoita vuodatuksen blogista, että ne oli ihan ylisöpöjä ja tuli niin kotoisa olo sun juttuja kuunnellessa, ite kun oon Itä-Suomesta kotoisin, savon murretta vääntelen ja kovin samalta kuulostaa :)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 0.43 , Blogger hay kirjoitti...

Joko oot värjänny tukkas?:) Ikea on kyl iha paras paikka, onneks ei itellä oo pitkä matka toho Vantaan Ikeaan :D

 
20. heinäkuuta 2008 klo 0.48 , Blogger Jonna kirjoitti...

Ihana tuo kuva kuusta!
Jääpalat yli söpiksii :)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 0.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia osaat ottaa! :)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 1.36 , Blogger eimie kirjoitti...

noi jääpalamuotit on tosi kivat (joo täält löytyy noi samat). ja ite kävin kans tänää ikeas. ei kyl avon kaa pärjätty ihan kympillä vaik suuremmat ostokset jäi odottaa autoa. ikeas meen vaa aina vähä hulluks ja keksin et haluun sitä ja tätä ja..

 
20. heinäkuuta 2008 klo 1.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mäkin haluan Ikeaan. Me ei olla käyty siellä varmaan yli neljään vuoteen ja pikku-ia on käynyt nyt viikon aikana jo kaksi kertaa. Oisko niin kun vähän epäreilua.. :D

Nuo palapelijääpalat (mikä sana!) on ihania! En ymmärrä, meillä kotona kaikki on niin laiskoja tekemään jääpaloja, niin ei meillä koskaan ole niitä. Ei ole tainnut olla kuin pari kertaa elämäni aikana. Outoa.

Ja heeei, mä haluan päivän asuja! :D Älä ia yhtään hahattele siellä. :D Perkule, niitä ipanoita jos eivät lopeta sitä turhaa naljailua sulle, niin voiettä.
Niin ja jos et saa edes otettua kunnolla kuvia päivän asuistasi kun miko ei oo siellä, niin laita paljon muita kuvia. :D Tuo kuukuva on hieno.

 
20. heinäkuuta 2008 klo 1.46 , Blogger gg'S kirjoitti...

Multa on kuules mennyt ihan ohi, että missäs se Ia asuu tällähetkellä? (:

Ja hei, tältäkin suunnalta toivotaan päivänasuja !

 
20. heinäkuuta 2008 klo 2.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hih, odotan innolla seuraavaa sellaista postausta, missä kerrotaan koko päivästä pikakuvina joka tunnin välein. Ne ovat niin mahtavia (;

 
20. heinäkuuta 2008 klo 2.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olenko minä taaskin jonkinlainen poikkeus, koska itsetunto ei koskaan ole heilahtanut. En ole ikinä piitannut paskaakaan jos joku on aukonut päätään. Itse asiassa olen tainnut pistää vielä pahemmaksikin. Minäkin haluan tuollaisia palapelijääpalamuotteja!Olisi leuhkaa hörppiä kokista jossa olisi palapelijääpaloja seassa. Tai sitten noita tähtiä. Mutta älä nyt päivän asuja lopeta, ne ovat kivoja. Ensi viikonloppuna on muuten ahvenlammen rompetori saarijärvellä, sieltä löytyy aina kaikkea kivaa koruihin ja asusteisiin. Itse meinasin etsiä joitakin kivoja avaimia, koska avaimia sieltä löytyy aina. Ihan vaan vinks vinks, jos matkustuskärpänen iskee. Äläkä välitä niistä jotka puhuvat täyttä paskaa, joku on vain kateellinen ja yrittää pönkittää omaa itsetuntoaan haukkumalla muita.

 
20. heinäkuuta 2008 klo 2.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi, anteeksi, anteeksi, olen kamala ihminen, mutta minun pitää silti huomauttaa, että jyrsin on työkalu, varsin iso sellainen, ja sillä revitään nurmikko auki. Anteeksi että olen tälläinen pilkunviilaaja, jäi vain häiritsemään. Mutta älä välitä, minäkin puhun kuulottimista... Mutta minä olen varsin kova tyttö keksimään uusia sanoja.

 
20. heinäkuuta 2008 klo 8.47 , Blogger Christina kirjoitti...

Kivoja pikku-ostoksia. Ikea onkin niille kyllä ihan paras ostospaikka. :)

Ja minunkin tekisi kovasti mieli erilaisia jääpalamuotteja. On ne kuviolliset jäät aina lasissa kivempia kuin ne isot epämääräiset möykyt, joita tavallisista jääpalamuoteista irtoaa.

 
20. heinäkuuta 2008 klo 9.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä itsetunto kyllä kestää kommentit painosta jne. Kysymyshän on juuri itsensä hyväksymisestä riippumatta muiden mielipiteistä.

Mutta: ei ne kommentit varmaan mukavalta tunnu!!

 
20. heinäkuuta 2008 klo 9.20 , Blogger Sini kirjoitti...

=D, hehee, mun kolme ensimmäistä Ikea-reissua tuotti joka kerta vaan erilaisia jääpalamuotteja, hyvä huomata etten oo ainoo joka koukkuuntuu niihin.

 
20. heinäkuuta 2008 klo 9.30 , Blogger JMT kirjoitti...

Kaverilla on ollut noita jääpalajuttuja mm. sydämen muotoisena. Olen aina ihmetellyt, että mistä niitä saa, mutta nytpä sekin taisi paljastua:) (Tajusin kyllä juuri, että ainakin noissa sun muoteissasi jopa lukee Ikea)

Tuo kuukuva on kyllä aika mieletön. Tosi hyvä otos!

 
20. heinäkuuta 2008 klo 9.46 , Blogger iina kirjoitti...

Vauh, nuo jääpalamuotit on hauskoja! ;)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 11.03 , Blogger MouMou kirjoitti...

Nuo jääpalamuotit ovat ihania! Olen aikeissa ostaa niitä lisää elokuussa.:) Minulla menee Ikeaan yleensä lähemmäs 100€ kuin 10€.:/ *nolo*

 
20. heinäkuuta 2008 klo 11.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onko tuo jääpala -palapelin muotoiset palat yhteen sopivia? Siis että saako niistä koottua palapeliä? =)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 11.27 , Blogger Anna kirjoitti...

Oi, kun noi jääpalat näyttää kivoilta :)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 11.31 , Blogger Ann kirjoitti...

Nuo ikean jääpala muotit on kyllä ihania! ittelläni on keltaiset ja ruskeat tähdet <:

 
20. heinäkuuta 2008 klo 11.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi ei, mäkin ostin ton juustohöylän ja se ei oikeastaa parin kerran jälkeen enää leikannu kunnolla:(

 
20. heinäkuuta 2008 klo 11.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihania jääpalamuotteja ! :3 Meikä ei edes tiedä, missä ikea on, mutta vaikuttaa aika jeessiltä kaupalta \o/

 
20. heinäkuuta 2008 klo 11.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

siis muutatko helsinkiin vai häh? :o

 
20. heinäkuuta 2008 klo 11.51 , Blogger carry kirjoitti...

Kiva postaus, jääpälamuotit oli kylä söpöjä (ja oikeestikkin ympäristöystävällisiä!) :)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 11.52 , Blogger Unknown kirjoitti...

Oii, minäkin haluan nuo jääpalajutut! Ääh, toivottavasti ne murrosikäiset neitokaiset lopettavat tuon tyhmän haukkumisesi. Inhottavaa tuollainen.

 
20. heinäkuuta 2008 klo 11.55 , Blogger Roosa kirjoitti...

Tekee mieli palata takaisin Ikeaan myöskin kierrokselle numero 2, ei meinaan sattunut viime reissulla silmääni ollenkaan noita ylisuloisia jääpalamuotteja!

Ensi reissua odotellessa.. :)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 12.39 , Blogger Jenni kirjoitti...

Vau, mitä jääpalamuotteja! Varsinkin nuo palapelin muotoiset on siistejä. Kannattaa muuten kokeilla laittaa mehua veden sijasta noihin muotteihin, niin saa aika herkullisen näköisiä jääpaloja. ;) Pienenä tehtiin niin äidin kanssa, mutta en muista oltaisiinko vähän lantrattu vedellä ensin sitä mehua... Kokeilemalla varmaan näkee, mikä toimii parhaiten! :D

 
20. heinäkuuta 2008 klo 12.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mäkin tahdon tollaset jääpalasysteemit! varmaan tosi nättejä jossain boolimaljassa tms.. :D

ja sit mua kiinnostais sellanen että kuin paljon muokkaat aina kuvia ennen kuin laitat ne tänne blogiin (valotus ym. korjaukset) vai onko sun kamera vaan niin hyvä? :)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 12.50 , Blogger ia kirjoitti...

Andalusia: Olit, jej! Okei, pitää varoa saksien kanssa, en halua omaani kahtia :D

Sophia: Tilaa netistä! :D Jalusta on kyllä ehdoton, kun ulkona pimenee. Mähän en suostu myöntämään että jotain murretta puhun, mutta ehkä siinä joku nuotti on :D

Hay: En vielä, mulla ei oo ketään joka värjäis!

Jojo, anonyymi: Kiitos!

Eimie: Ehkä se on vaan hyvä ettei meillä vielä sitä omaa asuntoa ole, veikkaan että muuten kävis samallalailla teidän kans :D

Nanna-: Teehän kunnon lomamatka Ikeaan! :D Mä kyllä lupaan pitää aina jääpaloja pakastimessa, kun saa noin kivan muotosiakin. Koitan räpsiä paljon muita kuvia!

GG's: Ia on tällä hetkellä töissä Helsingissä, palailee Kajaaniin viikon päästä :)

C: Kiitti muistutuksesta, semmoisen voisinkin tehdä tällä viikolla!

King of Marionettes: Olet kyllä säästynyt paljolta, kun muiden mielipiteet ei ole hetkauttaneet! Hehe, mä just eilen tein ensitöikseni nuo palapelijäät, ja laitoin niitä isoon kolalasiin :D Hmm, missäpäin on Saarijärvi? Tuo tori kuulostaa nimittäin houkuttelevalta. Sama fiilis mullakin on noista kommentoijista. Ja joo, jyrsijää mä tarkoitin :D Pitääpä korjata!

Christina: Niinpä, Ikean pikku heräteostokset kun saa niin halvalla! Osta toki ensikerralla muotit pakkaseen, säästää luontoakin :)

anonyymi: Kyllä minä ne kestän, tietenkin, mutta en halua, että kommentit painostani on useantuhannen tyypin luettavissa blogissani. Se, että ne kommentit kestän, ei tarkoita sitä, että minä haluaisin niitä lukea. Ja ei hirveästi hotsita ne läskikommentit, kun tiedä varsin hyvin olevani tismalleen normaali, eikä muutamat vain tunnu sitä tajuavan vaan suoltavat samaa kokoajan :D

Sini: Samoin olisi käynyt mulla, jos olisin ekalla kerralla huomannut nuo muotit :D

Krind: Jep, oli siellä sydämiäkin! Pitääpä semmoisetkin vielä hankkia. Kiitti!

Iina: Niinpä!

Moumou: Nuo on vaan niin syötävän suloisia! No sisustusjuttuja tarvitsee aina, ihan oikeutettua tuhlaamista.. :D

anonyymi: Ovat kaikki semmoisia ihan perus-palan muotoisia, mutta ainakin teoriassa ne saa liitettyä yhteen!

Behaviour, Ann: Kiitti!

Normal Girl: Voi ei, taisi olla huono ostos :(

Yarrgalaxy: Kiitti! Sulla on kyllä nyt aukko sivistyksessä, äkkiä Vantaalle tai Espooseen :D (On ikea vielä jossain muuallakin, mutta taitaa olla Ruotsin puolella)

M: En, vaan Kajaanissa omaan asuntoon.

Carry: Kiitti!

Boom: Kiitti! Samaa toivon minäkin.

Roosa: Kirjoitahan ylös, että muistat sitten ensi reissulla! :)

Jennu: Jep, kiitti vinkistä! Toimii jossain värittömässä juomassa varmaan aika kivasti :)

Mandariinipöö: Boolissa voisi tosiaankin toimia, jos booli olisi kirkkaanväristä ja nuo palat olisi värikkäitä! Muokkaan värejä ja valoisuutta kuvista oikeastaan aina ennen julkaisua. Kamera ottaa tietenkin aivan loistavanlaatuisia kuvia, mutta löydän aina jotain parannettavaa.

 
20. heinäkuuta 2008 klo 13.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Alkoi tehdä mieli päästä Ikeaan vaikken oikeen mitään tarvitsekaan. Jääpalamuotit on tosi söpöjä ja varmasti myös käytännöllisiä!

 
20. heinäkuuta 2008 klo 13.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen ihan sanaton tuon kuukuvan ansiosta!
Hyviä ja tarpeellisia löytöjä sinä sieltä Ikeasta sitten "seivästit" ;) Itselläni on tuollainen tähti-kuvioinen jääpalahommeli. Nyt voisi taas alkaa käyttää sitä, kun muistui mieleen! Tuntuu kyllä ihan erilaiselta juoda juomaa, jossa on tähden muotoisia jääpaloja ;'D
Niinkuin joku muukin jo on kommentoinut, minäkin tykkäisin nähdä taas sellaisen koosteen kuvina päivästäsi!
Ja hei, pyydä vaikka tätiäsi kuvaamaan päivän asusi!

Ja hei...pakko nyt sanoa, että jos asuisin siellä Kajaanissa niin haluaisin todellakin tutustua sinuun...:) Tämä on sitäpaitsi ainoa blogi jota luen (:

 
20. heinäkuuta 2008 klo 13.26 , Blogger Maria kirjoitti...

Ou mai gaad, siis mä oon kotosin Saarijärveltä :DD Aika sattumaa, että täältä löyty joku, joka paikan tietää :D

Ite en ole Rompetoreilla tai "Suomen suurimmassa pihakirppiksesä" käynyt, joskin yhden kesän seurasin töissä vieressä, kun ihmiset kävi ilmottelemassa pihojaan. Kätevä idea sinänsä, jos vaan löytyy auto, jolla kierrellä kaupunkia ja ihmisten pihoja :P

Ja noista kommenteista vielä: vaikka ne kommentit kestäisikin, niin ei se tee niistä kommenteista niin arvokkaita tai asiapainoista sisältöä, että olisi mikään pakko niitä julkaista. Ainoa kostuke, jonka haukuista ehkä saa, on se, että ulkopuoliset voivat naureskella toisten ihmisten typeryydelle, mutta siihenkin tarkoitukseen on toisaalta olemssa jo sivustoja ja blogeja. Sitä huvia ei tarvitse Ian tarjota. Ei paskaa tarvitse pöydällä pitää vain todistaakseen jotain ;o

 
20. heinäkuuta 2008 klo 13.42 , Blogger nana kirjoitti...

Kivoja ostoksia! :)
Noi jääpalamuotit, ich liebe <3

 
20. heinäkuuta 2008 klo 14.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sä sitten löydät aina kaikkea ihanaa *kuolaa jääpalamuotteja* Pakko päästä Ikeaan!
Tuo kuutamokuva on muuten ihan uskomattoman hieno, hienosti tuo kuu piirtyy tuohon veteen:)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 14.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

IKEA löytyy myös Raisiosta, Turun ympäristöstä, ja huhujen mukaan sellaista ollaan rakentamassa myös Tampereen seudulle.

 
20. heinäkuuta 2008 klo 15.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kävin tässä lähipäivinä Helsingin Stokkalla ja siellä myytiin myös noita jääpalamuotteja, mut niitä oli vaan tähden- ja kissanmuotoisina.. :)

(Mun muistaakseni myös Raisiossa on joku Ikea.. Siellä Myllyn lähellä)

Millä muuten muokkaat noita kuvia? Ku mä en osaa käyttää edes kameraa, saati tietokonetta.. Saati muokata kuvia tai tehdä videoita..

Mäkin toivon lisää kuvia, eikä haittaa vaikkei olis aina päivän asuja.. :)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 15.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

noi jääpalat on ihania! :) tykkään muutenkin sun blogista :>

 
20. heinäkuuta 2008 klo 16.02 , Blogger Johanna kirjoitti...

Ihanat noi jääpalan jäädyttimet. ( mistäköhän tonkin sanan keksin..?) Mutta hienoja ovat! :)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 16.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meiltä löytyy ikeasta sydänjääpalamuottijuttu : ) Niitä voisi kyllä haalia lisääkin!
Nohei, onhan se nyt paljon luksuksempaa laittaa juoman sekaan söpöt kuviopalat kuin tylsät suorakulmiot, right? ;)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 16.44 , Blogger Tessatuulia kirjoitti...

Mäkin haluun tollasen jääpalajutun! 8D

 
20. heinäkuuta 2008 klo 17.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Söpöjä noi jääpalajutskut! Tuli hirviä tarve päästä ikeaan ripinrapin!

Löysin sun blogin muuten ihan vasta nyt tässä, ja tää on ihan loistava! Oon seurannut vaikka mitä blogeja, mutta tää on ehdottomasti hauskin ja PARAS! jeeeee! =D

 
20. heinäkuuta 2008 klo 17.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Varmaan sadannen kerran: ihan hitsin söpöjä jääpaloja noi palapelit, meilläkin on tähtiä ja nuolia ja jotakin puikkoja :)
Ja sadannen kerran tämäkin, mutta kuukuvasi oli ihan törkeän upea. Osaisinpa valokuvata noin. Nyyyh :D
Ja oikeesti voi helvetti, onko niiden murrosikäisten pikkuneitien sitten tosiaan niin vaikea ymmärtää, ettei ketään kiinnosta..? Alkaa vähän ärsyttämään tuollainen, sinun puolestasi ja muutenkin :D Varmasti rasittavaa.

Ja sitten lopuksi pitää vielä sanoa (tulikohan ihan ylipitkä kommentti), että vaikutat aivan superihanalta ja jättimukavalta persoonalta ja olisi ihan mieletöntä voida tutustua sinuun! Niinkuin joku jo aiemmin sanoi, että jos asuisin Kajaanissa niin tekisinkin sen varmasti! Tämä on paras blogi mitä olen ikinä seurannut ja tulen hyvälle tuulelle aina kun luen sun juttujas, ne piristää päivää niin kamalasti :) Aurinkoista jatkoa sulle, olet ihan sairaan ihana!

 
20. heinäkuuta 2008 klo 17.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Unohtui vielä kysyä että mistäkohti suurensuurta Ikeaa löysit nuo tussit? Olis sellasille nimittäin käyttöä =)

terveisin tussintarpeessaolija.

 
20. heinäkuuta 2008 klo 17.53 , Blogger Marika kirjoitti...

Pahoin pelkään, että kyseiset anonyymit vain yltyvät, kun heihin kiinnittää huomiota. Jos jotain opin niiltä ajoilta, kun minua kiusattiin, on se, ettei kiusaajiin pidä kiinnittää mitään huomiota. Muuten homma vain jatkuu ja jatkuu. Ikäväähän tuollainen on ja erityisen ikävää olisi se, että koko kommentointimahdollisuus poistuisi joidenkin idioottien vuoksi. Tsemppiä ja jaksamista kuitenkin sinulle ja söpöille koivillesi. :)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 18.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mullakin on samanlaiset jääpalajutut kun sulla, hassua.

Kannattaa aina ottaa negatiivisetkin kommentit kohteliaisuutena, koska silloin on ilmeisesti kateellisuuden kohteena. Minusta aina tehdessä jotain alkaa saada haukkuja perään, koska monille on liian vaikea avoimesti ihailla, tai vaieta.

Rakkaudesta ne tyhmätkin kommentit jätetään!

 
20. heinäkuuta 2008 klo 18.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vau, tykkään tuosta kuukuvasta paljon! voisit julkaista joitakin taidekuvia Harhakuva.org:issa.
itselläni on siellä tunnus. :)
sinä se sitten aina löydät kaikkea kivaa. yhyy. :D

 
20. heinäkuuta 2008 klo 19.27 , Blogger Jenni kirjoitti...

Moi viel! Ihan sitä vaan, että mikä blogimalli sulla tässä on, kun olen ihan kiipelissä bloggerin kanssa. :( Kun ei mistään löydy tällä tavalla selkeää ja tuntuu, että noista kaikista malleista tulee jotain kauhean näköistä mössöä...

 
20. heinäkuuta 2008 klo 19.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noi jääpalamuotit on kivoja, kävin viikolla kanssa ikeassa ja piti ettiä noita, mutta en loppujen lopuks jaksanutkaan. Kyllä meillä niitä jo on kotonakin, en vaan tiiä missä, ehkä on parempikin kyllä että etin ne kun että oisin ostanu uusia. :)

 
20. heinäkuuta 2008 klo 20.16 , Blogger suklaamuffinssi kirjoitti...

oi,nuo palapelijääpalamuotit on kivat :>

 
20. heinäkuuta 2008 klo 20.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanat jääpalamuotit, mulle kans tollaset!<3

 
20. heinäkuuta 2008 klo 20.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nyt ajattelin itse paljastaa mitä huomasin kun itse vielä bloggailin; useimmiten näillä "ilkeillä" anonyymeillä on oma blogi mutta eivät uskalla haukkua nimellään vaan ns.piilossa anonyymiteetin takana! sain kommentteja yhdeltä anonyymiltä,joka vahingossa sitten unohti ottaa oman tunnuksensa pois jatkokommentistaan! kyseinen bloggaaja on vielä melko suosittu,eikä mikään "sunnuntaibloggari"! tottakai hän poisti kommenttinsa heti,mutta kerkesin sen silti lukemaan. rajua, mutta totta!

ps. ia,ruletat!

 
20. heinäkuuta 2008 klo 21.26 , Blogger Ladetsu kirjoitti...

Ihanat jääpalamuotit. :)

Pitääpä itsekin käydä Ikeassa jahka suuntaan takaisin Ouluun.

 
20. heinäkuuta 2008 klo 22.46 , Blogger Mollie kirjoitti...

Meillähän käy ihan yksiin nuo Ikea ostokset. Multa nimittäin löytyy samanlainen juustohöylä :)
Pakko tehdä uusi reissu kyllä, kun haluan myös tuollaisia jääpaloja.

 
20. heinäkuuta 2008 klo 23.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olet suosikkini Ia, rakastan postauksiasi ja ihanaa tyyliäsi!

Toivottavasti asumme ja opiskelemme tulevaisuudessa samalla paikkakunnalla että voisin vaklata tyyliäsi livenä ;> Fanaattista? No ainakin olen hulluna juttuihisi. T: ikäisesi "teini"

 
20. heinäkuuta 2008 klo 23.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakko kommentoida, että blogisi on kyllä aivan älyttömän ihana piristysruiske aina mun päivään:) Olet vaan niin vastustamattoman söpö ja kirjoitat niin hauskasti että saan aina nauraa jutuillesi, positiivisessa mielessä siis:D

Pitää vielä kysyä, että missäpäin Helsinkiä majailet?

 
21. heinäkuuta 2008 klo 0.36 , Blogger Maria kirjoitti...

Aasii, ihanko totta? Olenkin joskus keilaillut, että onkohan kukaan blogaaja piiloutunut koskaan anonyymiuden taakse voidakseen nimettömästi haukkua kanssabloggaajiaan ;o Eihän sitä koskaan tiedä, mutta aika vainoharhainen fiilishän sitä tulee tuommoisia kelatessa :D

 
21. heinäkuuta 2008 klo 10.04 , Blogger miss kirjoitti...

Hmm aika jännää. Asun ihan Ikean vieressä ja silti (tai ehkä juuri siksi) siellä tulee tosi harvoin käytyä... Olisinkohan viime syksynä käynyt viimeksi. (8

 
21. heinäkuuta 2008 klo 13.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ei liity varsinaisesti tähän postaukseen mutta silti sanon :) ia, luen siksi sinun blogiasi koska olet aito ja jotenkin luotettava, voi uskoa että jos nyt menee kattoo sun blogia, tietää ettei sieltä tule mitään tekoherkistelypaskaa vaan juuri tällaista iamaista postausta! Munki pitäis varmaan ostaa tollasia jääpalajuttuja, ihan näkösiä :)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 18.58 , Blogger Jenni kirjoitti...

Hei pakko laittaa vihdoin kommentti, ekaa kertaa! Oon ollut lukija kyllä jo viime syksystä asti :)

Mutta siis, meillä on avomiehen kanssa ollut toi Ikean juustohöylä nyt pari vuotta ja hyvin toimii vieläkin!

 
21. heinäkuuta 2008 klo 19.01 , Blogger Laura kirjoitti...

mäkin oon tällä viikolla suuntaamassa ikeaan ja palapelimuotti on varmaan pakko ostaa! ja ainiin, mites olet saanut tuon sateenvarjon tuonne osoitekenttään? mä en vaan osaa :(

 
22. heinäkuuta 2008 klo 1.01 , Blogger ia kirjoitti...

Ssu-: Ikeasta löytyy kyllä vaikka mitä, vaikkei mitään tarvitsisikaan :D

Cata: Kiitti! Jjep, on paljon hienompaa juoda kolaa palapelijäillä, kuin kolaa perusjäillä :D Ilmoittele ihmeessä jos joskus Kajaanissapäin pyörit, käydään kahvitteleen :)

Idhren: Hehe, se kuulostaa aika kaukaiselta ja pieneltä paikalta, sorivaan :D Tuo viimeisin kappaleesi oli ihan käsittämättömän hyvä! Jos vielä tulee kysymyksiä koskien tuota, niin lainaan kyllä täysin sinua. Mielettömän hyvin sanottu.

Nana, Hoo, anonyymi, Chichi, Suklaamuffinssi, Nami, Emmanuelle: Kiitti!

Sanna: Jep, Raisiota hainkin. Huu, Ikeat valtaa Suomen!

Sonrisa: Oi, kissajääpalat ois hauskoja! Muokkaan kuvani Photoshopilla, mutta kaikki tarvittavat perustoiminnot löytyy esim. netistä (laillisesti, khrm..) ladattavasta Gimpistä.

anonyymi: No niinpä, heti maistuu vaikka vesikin hohdokkaammalta, kun on jotain tähtijääpaloja seassa! :D

Tessatuulia: Hophop Ikeaan!

anonyymi: Nyt heti Ikeaan! Hehe, mukava kuulla että tykkäilet :)

Winnie: Kiitti! Ilmeisesti alkavat kyllästyä pikkuhiljaa kun en reagoi niihin mitenkään, ovat vähentyneet huomattavasti :D Ja hirmu paljon kiitoksia ihanasta kommentistasi! Jos joskus pyöritä Kajaanissapäin niin ilmoittele, käydään leivoksilla :) Piristit iltani! Tussit löysin Vantaan Ikean varastopuolelta, siinä reitin varrella hyllyllä majailivat.

Marika: Jep, itse huomasin tässä parin päivän aikana saman. Kommentit ovat vähentyneet huomattavasti, kun en ole niitä julkaissut. Kiitti!

Ida: Hehe, niin kai se on. Kiitti!

Allim: Kiitos! No en mä nyt niin taitava kuvaaja kuitenkaan ole :D

Jennu: Mulla taitaa olla alunperin se joku denim? Washed denimillä ovat monet saaneet ulkoasun fiksailtua nätiksi.

-un: Hehe, toivottavasti kotonaoleskelijamuotit löytyvät!

Aasiii: Ohhoh, enpä kyllä olisi uskonut! Joskus olen pyöritellyt moista ajatusta päässäni, mutten ole kyllä koskaan kuvitellut, että joku tuommoista oikeasti harrastaa. Mua alkoi kiinnostamaan mielettömästi nyt tuo sun juttu, että olisin kovin mielissäni, jos tarinoisit sen sähköpostiini! :D

Mollie: Hehe, Ikeasamikset :) Onnea uudelle reissulle!

Kassu: Hehee, kiitos ihan älyttömän piristävästä kommentistasi! Katsotaan, minne päädyn opiskelemaan :)

Ink: Voi että miten mukava kuulla, kiitos! Tämän viikon hengailen Hakaniemessä.

Idhren: NO NIINPÄ!

Jannis: Hehe, ehkä se on vaan hyvä, ettei koti täyty heräte-Ikeasälällä :D

anonyymi: Kiitos aivan ihanasta kommentistasi :) Juuri tämmöisten kanssa tämä homma pysyy aitona ja minunnäköisenäni. Mahtavaa, ettei tarvitse esittää mitään!

Tyttö tahtoo siivet: Heei mukava kun päädyit kommentoimaan, tee se toki useamminkin! Toivottavasti oma juustohöyläkin toimii yhtä tehokkaasti.

Panda: Palapelimuotti varmaan paras ostos ikinä :D Se on suht simppeliä, googlaa "favicon blogger" niin löytyy ohjeita. Muista nakata sen koodin loppuun (urlin lainausmerkkien perään ja > merkin väliin) / niin homma toimii. Täällä voi tehdä faviconin helposti http://www.favicon.cc/ ja täällä voit surrata valmiin kuvan faviconiksi http://www.html-kit.com/favicon/ .

 
24. heinäkuuta 2008 klo 23.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itselläni ihan sama hiirimatto ollut jo vuoden. Kangas irtoaa päältä, mikä on korjattavissa liimatipalla.
Kaverilla on jääpalamuotti ja tuttava saivarteli palapelijääpaloja muotista ulos nyhtäessään, että on suunnittelija omistautunut etsimään muotoilun ettei vaan olisi liian helppoa saada palaa irti lateksista...

 
26. heinäkuuta 2008 klo 12.39 , Blogger ia kirjoitti...

Tiu: Kiitti vinkistä! Musta ne on ihan helppoja irrottaa, ronskisti voimalla kun pullauttaa niin lähtee iisisti :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu