Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

viimeiset asukuvat violeteilla seinillä

Colour me !

sunnuntai 31. elokuuta 2008

viimeiset asukuvat violeteilla seinillä


Eilisilta kuluikin yhdistelmään hyvä seura, kanatortillat ja karaoke. Meinasin ensin päätyä napakkavyötäröiseen hameeseen, mutta onneksi mieleeni hiipi tarpeeksi ajoissa fakta siitä, etten ole mikään hyvän itsehillinnän omaava pieniruokainen, mitä herkkusapuskoihin tulee. Valintani osui sitten näihin:


Photobucket


Päällä:
  • mekko (huom. resori ylettyy puoleen reiteen!) #Benetton
  • t-paita #Benetton
  • kengät #Andiamo
  • kaulakoru #Bijou Brigitte
  • rusetti (sittenkin tummansininen!) #lukijalta

Photobucket

Eikä muuten kiristänyt mistään kolmannenkaan tortillan kohdalla. Siinä myös ihan tahalleen jalat tyrkyllä oikein kahtena kuvana sille anonyymille kommentoijalle, jonka mielestä jalkani voisi alkaa rajata kuvista pois sillä ne eivät sovi kuviini, hehooo!

Voi että mulla jää ikävä noita violetteja seiniä kuvien taustana! Enpä usko, että uudessa kämpässä tulee olemaan ainoatakaan pirteää väripintaa, joten pitää alkaa vähän improvisoimaan noiden kuvien kanssa tulevaisuudessa. (Ja pikkuveli, joka muuttaa huoneeseeni, aikoo maalata seinäni valkoiseksi! JULMAA.)

Huomennahan se muutto sitten vihdoin on, jännittää ihan pirusti että kuinka omannäköiseksi me se saadaan. Haluaisin saada koko asunnon täydelliseen kuntoon sisustuksineen ja verhoineen heti huomenna, mutta se ei taida olla mitenkään mahdollista (enhän mä edes omista esimerkiksi mitään verhoja vielä..). Ensi viikko tulee siis kulumaan melko intensiivisesti pahvilaatikoiden ja sisustusongelmien kanssa seurustellessa, joten älkää läpsikö, jos blogin tahti ja laatu hetkeksi vähän tahmaantuu! Kuvia asunnosta ja muuttopostausta tulee sitten ihan varmasti jossain vaiheessa.


Translation:

Yesterday me and my friends made some chicken tortillas and sang karaoke. I was wise enough to wear my new, loose dress: The waist didn't complain even with the third tortilla! So the dress and the shirt were new, from United Colors of Benetton, the shoes from Andiamo, the necklace from Bijou Brigitte and the bow was a gift from a lovely reader.

We're moving tomorrow, and I'm so excited! I'm really going to miss my cute purple walls, which my littlebrother threatened to paint WHITE, noooooo! Well, I'll just have to learn to improvise a bit with the pictures (and with the decorations of my new walls since I cant paint them).

Tunnisteet:

72 kommenttia:

31. elokuuta 2008 klo 13.10 , Blogger Muoviankka kirjoitti...

Ihana mekko! <3

 
31. elokuuta 2008 klo 13.13 , Blogger iida kirjoitti...

Ihana tuo mekko! Ja toivottavasti muutto sujuu hyvin. :))

 
31. elokuuta 2008 klo 13.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No hyvin jalat sopii kuviisi! :D Ja täytyy vielä huomauttaa että sun sääret näyttää noissa kuvissa toosi pitkiltä!

 
31. elokuuta 2008 klo 13.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi, uuteen kotiin muuttaminen on aina tosi jännittävää. Ja se sisustaminen on pitkäaikainen juttu, ei simsalabim-meininkiä.

Näin sinut muuten eräänä päivänä sattumalta vilaukselta työpaikallasi (ei huolta, en aio tulla typeränä kyttäämään sinua tai levitellä tarkempia tietoja sijainnistasi).:)

<3: Siru

 
31. elokuuta 2008 klo 13.45 , Blogger Maaria kirjoitti...

Voi ei, oon ihan rakastunu musta-valko-keltaiseen yhdistelmään eikä tämä asu yhtään ainakaan vähennä sitä! Ja vitsi tarvisin tuollaset kengät, tosi nätit. Yhet samantyyliset löytyy kyllä, mutta isovarpaani litistyvät niissä erittäin pahasti. :(

 
31. elokuuta 2008 klo 13.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aaaaivan ihana mekko! kivaa piristystä kun raidat on tollee pystysuuntaan, eikä aina tylsästi vaakaa. muutenkin oikeen nätti asu.
Muuttopostausta odotellessa :)

 
31. elokuuta 2008 klo 14.12 , Blogger Roosa kirjoitti...

Valkoiset seinät on kyllä munkin mielestä kamalan tylsiä :/ Meillä ei täällä vuokrakämpässä luultavasti edes saa maalata seiniä (tai vaikka saisi niin ei kannattaisi koska en tiedä kauanko täällä tulee edes asuttua). Seinävaatteita olen miettinyt mutta ei ole vielä osunut silmiin mieleistä.

Ja kyllä on IHANAIHANA tuo mekko! :)

 
31. elokuuta 2008 klo 14.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Todella ihana mekko <33, tuo koru sopii todella hyvin siihen. Älä rajaa jalkojasi kuvista pois, sillä ne sopivat kuvaann. :D

 
31. elokuuta 2008 klo 14.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana asu! Mullakin on huomenna muutto :D

 
31. elokuuta 2008 klo 14.47 , Blogger KIIA kirjoitti...

Kivan näköinen asu :)

 
31. elokuuta 2008 klo 14.53 , Blogger faddistgirl kirjoitti...

No, onnea nyt sitten omaan kotiin, ikävä jää minullakin noita seiniä kohtaan !:D

 
31. elokuuta 2008 klo 15.01 , Blogger cha kirjoitti...

Pirtsakka asu :) Entisessä huoneessani on tainnut olla juuri saman väriset seinät kuin sinullakin, mutta minun tapauksessani pikkusiskon muutettua siihen vaihtoivat ne värin vaaleaan roosaan. Vieoletti kun oli pikkuneidin mielestä kamala! Ettäs kehtaakin sanoa niin ;) Ei ne pikkuiset osaa ollenkaan kunnioittaa isosiskojen värivalintoja!

 
31. elokuuta 2008 klo 15.39 , Blogger Kaisa kirjoitti...

Tuo mekko on kyllä aivan hurmaava! :)

Niin ja onnea muuttoon :)

 
31. elokuuta 2008 klo 15.41 , Blogger MouMou kirjoitti...

Oi miten suloinen raitamekko!<3

 
31. elokuuta 2008 klo 15.54 , Blogger Katja kirjoitti...

Oot aivan Pikku Myy, kenkiä myäten, paitsi ettet näytä yhtä(än) pahansisuiselta. Muista sitten kuvata ja esitellä uusi asunto, kun saatte sen jonkinlaiseen kuntoon :)

 
31. elokuuta 2008 klo 15.56 , Blogger jakubowa kirjoitti...

I adore your outfit. And I really want to get gifts from readers, like You. ;)

 
31. elokuuta 2008 klo 16.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onnea muuttoon! mullakin on muutto huomenna edessä :D

 
31. elokuuta 2008 klo 16.05 , Blogger tipitii kirjoitti...

Nätti asu. Voi kun kaikki postailevat omaan asuntoon muuttamisesta. Mä täällä vaan haaveilen tuosta ajasta, joka toivottavasti koittaa alle vuoden kuluttua.

 
31. elokuuta 2008 klo 16.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiva asu taas! :) Toivottavasti muutto sujuu hyvin ja saat sisutettua kämpän sellaiseksi, että tykkäät siitä :)

 
31. elokuuta 2008 klo 16.59 , Blogger mape kirjoitti...

rakastan tuota asukokonaisuutta! ihanaihanaihana! :)
äläkä ala rajaamaan jalkoja pois, haluun nähä sun kengät :DD

 
31. elokuuta 2008 klo 17.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon ihan ylitäydellisen ihastunu tohon mekkkoon ! 8) HALUISIN SAMALLAISEN. Ongelma pieni, meidän lähistöllä ei taida olla kauppaa mistä ostaa, joten kipaseppas hakemassa minullekki tuommonen ja postita se mulle. (; hhi. Ja mun mielestä nuo sun jalat sopii kuviin ihan hyvin. :)

 
31. elokuuta 2008 klo 17.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nätti asu :) Onnea muuttoon!<3

 
31. elokuuta 2008 klo 17.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

muuten, jos et oo vielä hankkinu puhelinta niin kannattaa ostaa nokia, koska muut alkaa sitten olla aika paskoja (esim samsung)
:)
ja ihana mekko&asu ja puren, jos rajaat jalat pois.

 
31. elokuuta 2008 klo 17.29 , Blogger iory kirjoitti...

Mielestäni sun jalkasi ovat juuri sopivat sinulle. Ne näyttävät mukavan sopusuhtaisilta, eivät lainkaan liian lyhyiltä. Innolla odottelen uusia postauksia muuttopuuhistasi. =)

 
31. elokuuta 2008 klo 17.33 , Blogger habi kirjoitti...

ahahahah oon ostanu kans benettonista alennuksesta samanlaisen paidan mut en tykänny niistä puhveista ni ompelin ne piiloo :'DDD ihana asu ja mekko varsinki, onnea muuttoon :)

 
31. elokuuta 2008 klo 17.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

va söt du e :)

tur för dej att du ser framemot flytten. vi har spenderat den senaste veckan med att försöka kombinera flytt o jobb. inte lätt! nu e vi iallafall på plats o jag vill ALDRIG FLYTTA IGEN!

 
31. elokuuta 2008 klo 17.51 , Blogger M kirjoitti...

Ihana asu =)

 
31. elokuuta 2008 klo 18.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Muutatko sä sun poikkiksen kanssa yhteen?:)

 
31. elokuuta 2008 klo 18.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpas pirteä asu! Ja sääresi näyttää hurrrjan pitkiltä noissa kuvissa.

Jos pikkuveljeni nyt muuttaa sitten sinun huoneeseesi, niin mikä huone pikkuveljesi entisestä huoneesta tulee? Kirjasto? Punttisali? Ompeluhuone? Vierashuone? :DDD

Ja innolla odotan sitten kuvia uudesta asunnostanne! Aikooko Miko jättää huoletta sisustuksen ym. sinun tehtäväksesi, vai haluaako hänkin (yrittää) vaikuttaa uuden asunnon lookkiin? :)))

 
31. elokuuta 2008 klo 18.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Söpö mekko, ja rupesi tekemään tonnikalatortilloita jos siis ihan välttämättä kiinnostaa.

Hihii tuskin jaksan odottaa postauksia uudesta kodista! On aina niin mielenkiintoista seurata muiden muuttovaiheita ja uusia pieniä kämppätavaroita.

 
31. elokuuta 2008 klo 18.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

SYVÄ HUOKAUS sinun puolestasi, tuo anonyymin "rajaa jalkasi pois kuvista" oli aika mielenkiintoinen idea...Kyllä sinun huumorintajuasi koetellaan:)

 
31. elokuuta 2008 klo 19.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vvo:n vuora-asunnoissa saa maalata ensiasukaskin seinät..saa sellaisen ilmaisen muuttoetu jutun..tms...en oo itte ottanu sitä nii en muista. ;D

Onnea muuttoon.

t: Teppanasta terkkuja ;D

 
31. elokuuta 2008 klo 19.57 , Blogger Anni kirjoitti...

Todella suloinen asu :)

 
31. elokuuta 2008 klo 20.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eiii..ethän sinä vielä oo muutamassa? huomenna vasta...ethän?
mille kadulle/tielle muutat?

 
31. elokuuta 2008 klo 20.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi, oi, oi! RAKASTAN TOTA MEKKOA!

 
31. elokuuta 2008 klo 21.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitöääää sulle on tapahtunut, oot ihan laihtunut silmissä :o Ihana postaus anyway, sai tosi hyvälle tuulelle kuten juttusi aina. :)

 
31. elokuuta 2008 klo 21.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Huhu kun kysellään jo teitä ja katujakin

 
31. elokuuta 2008 klo 21.17 , Blogger MK kirjoitti...

todella suloinen asu!(: himoitsen noita kenkiäsi.

 
31. elokuuta 2008 klo 21.39 , Blogger kaneli kirjoitti...

aivan ihanan pirtsakka asu ! (=

 
31. elokuuta 2008 klo 22.04 , Blogger Juuli Linnea kirjoitti...

tuo päivän asu aivan ältsin ihana<3 sinulta ei tyylitajuu puutu!

 
31. elokuuta 2008 klo 22.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kivaa, touhukasta ja onnekasta muuttoa teille - siihen ihka ekaan omaan/yhteiseen kotiin!
v

 
31. elokuuta 2008 klo 22.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana asu :)

 
1. syyskuuta 2008 klo 10.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiva mekko ja ihanat värit!! <:

 
1. syyskuuta 2008 klo 12.54 , Blogger Hilla kirjoitti...

Haha hyvä just noin noiden jalkojen kaa :D

 
1. syyskuuta 2008 klo 13.14 , Blogger Mirka kirjoitti...

Tosi kaunis mekko!

 
1. syyskuuta 2008 klo 13.36 , Blogger Laura kirjoitti...

Mekko on nätti ja kengät aivan ihanat! Mulle samanlaiset! (ja hei, kivathan nuo sun jalat on, älä turhaan rajaile! :D)

 
1. syyskuuta 2008 klo 14.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin<3=)

 
1. syyskuuta 2008 klo 17.14 , Blogger etta kirjoitti...

Oi, onnea uuteen asuntoon! Toivottavasti laitat tänne sitten paljon ihania, inspiroivia sisustuskuvia! Mä vain kärvistelen täällä omassa huoneessani sitten ja haaveilen omasta kämpästä, jonka pääsisi sisustamaan... :D

 
1. syyskuuta 2008 klo 17.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea muuttoon! Varmasti menee hyvin. :)

 
1. syyskuuta 2008 klo 18.20 , Blogger Annamari kirjoitti...

Jee!, en malta odottaa, ett tulee uusia postauksia uusilta seiniltä! Vaikka oli noi vanhatkin kivat :) Miten muutto on ny sujunu?

 
1. syyskuuta 2008 klo 19.38 , Blogger petraa kirjoitti...

Tuo asu on kyllä superihana, tässä nyt samalla edelliseenkin postaukseen (kun kone vaihteeks herjas ja yhteys meni just kun kommentti yritti lähtee) että tuo mekko/toppi oli kyllä mun lemppari :> Jännä miten erinäkösiä vaatteista saa kun ostaa pari kokoo isompana, tuokin näyttää ihan kun se olis tarkotettukin mekoks! :) Muutenkin ihan extraihania löytöjä olit tehny!

 
1. syyskuuta 2008 klo 19.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpas ihan sairaaaaan ihana uusi ulkoasu!!! :))<3 söpöliini-Ia. hih.

 
1. syyskuuta 2008 klo 20.42 , Blogger Taru kirjoitti...

teet kyllä aivan upeita löytöjä kirpparilta!
tänään minäkin tein ensimmäiseni, nimittäin ostin ihanat punaiset korko-avokkaat! löysin myös ihanat nilkkurit, mutta niiden hankintaa mietin vielä...

 
1. syyskuuta 2008 klo 20.43 , Blogger K ja B kirjoitti...

Ihana mekko! Toivottavasti muutto sujuu hyvin :)

 
1. syyskuuta 2008 klo 21.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Upeat värit ja jännät raidat, ei tosta sun vaatekappaleiden yhdistelemistaidosta pääse mihinkään!

 
1. syyskuuta 2008 klo 22.22 , Blogger Steffi kirjoitti...

tuo mekko on ylisöpö!

 
1. syyskuuta 2008 klo 22.54 , Blogger noora kirjoitti...

Voivoi, nuo seinät on tavallaan osa blogi-ian persoonaa :< julmaa todellakin.

 
2. syyskuuta 2008 klo 9.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko poikaystäväsi armeijassa, tai millon menee vai meneekö ollenkaan?

 
2. syyskuuta 2008 klo 17.19 , Blogger iinä kirjoitti...

mä oon nyt tota mekkoo kattonut joka kertakun ollaan oltu sotkamossa 8 eli ne 2 kertaa kun oltiin kk:Ss) kun siel sotkamos on ainakin benetton . :D mut en oon ikinä ostanut

 
2. syyskuuta 2008 klo 18.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ia tänään bongattu ahkerana työntouhussa! :------)

 
2. syyskuuta 2008 klo 18.45 , Blogger eerika kirjoitti...

älä luulekaan rajaavasi jalkojasi pois kuvista tai tuun kutittaan sut kuoliaaks !
ihana asukokonaisuus ja koita jättää yksi seinä tyhjäksi uudessa kämpässä!

 
2. syyskuuta 2008 klo 19.07 , Blogger Daniel kirjoitti...

Mä diggaan sun STYLE! Mahtavaa!

 
2. syyskuuta 2008 klo 19.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiva asu jälleen ^^
huh muutot on ihana ja jalkasi ovat juuri sopivat asuihisi! >:B

huomautettavaa ainoastaan on sinun ilmeistäsi kuvissa, joskus onnistut vaihtamaan sen mutta yleensä se on tuo sama kuin ensimmäisessä kuvassa "pää vinostija suu myös"

Erotu viel vähän enemmän muista bloggaajista ja vaihtele ilmettäsi - olet niin söpö että uskon sen luonnistuvan sinulta ^^

 
2. syyskuuta 2008 klo 20.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sun säärethän on joka kuvassa aivan upeat! :o Miten joku voi muka sanoa niistä jotain muuta? Ihan ärsyttää tää nykymaailma, kun heti jos ei ole mikään anorektikko, niin ruvetaan "hyyi sä oot niinhn niinq läskkk painat varmaan yli 45 kilooo hyyyi oikeest omggg sun jalkasss ei sovi sulleeehhh omgg oikeest omgomgogmo".

 
2. syyskuuta 2008 klo 21.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sinut bongattu töistäsi täälläkin :)
Olit kyllä kovin epä-Iamainen, totisena ja tukka kiinni vaatteita laittelemassa. :P

 
2. syyskuuta 2008 klo 22.36 , Blogger anna-elina kirjoitti...

heihei violetit seinät *vilkutus*

 
3. syyskuuta 2008 klo 14.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mua kiinnostais tietää et mikä blogipohja sulla on täs sun blogis. :D jos tiiät mitä tarkotan. :D Onks tää joku nistä perus pohjista vai ootko hakenu tän jostain? :D

 
3. syyskuuta 2008 klo 16.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En osaa muuta sanoa, kuin että odotan innolla kuviasi uudesta asunnosta! Olisiko mahdollista, että esittelisit kämppää blogissasi, ainakin joitakin ihania huoneita tai esineitä, mistä pidät?

- L

 
3. syyskuuta 2008 klo 17.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mä en saa tota tekstiosiota keskelle sivua enkä jäämään ylä- että alalaitaan rakoa, jossa näkyisi taustakuvaa. miten sinä olet saanut ne noin ? pakko kysyä, kun nyt on taisteltu monet päivät ja apua ongelmiin on etsitty kaikkialta tuloksitta. mistä pohjakoodisi on vai oletko muokannut ulkoasusi valmiista pohjasta ? anteeksi tämä tämmöinen, mutta alan olla jo epätoivoinen.

 
3. syyskuuta 2008 klo 19.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

iihana mekko ja paita!!:).vai ei kahta postauksetonta päivää..

 
4. syyskuuta 2008 klo 18.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi, bolgisi hipoo täydellisyyttä! :3 olet ulkonäöltäsi kuin joku huippumalli, tulee vähäsen mieleen lily cole. ;o lisäksi pukeudut ja kirjoitat tosi somasti, rrakastan asujasi!

 
7. syyskuuta 2008 klo 21.41 , Blogger ia kirjoitti...

KIITOS yhteisesti kaikille! En nyt vastaa kiitosta erikseen jokaiseen kommenttiin, joten tässä yhteisesti kaikille, ja loppuihin vastaukset alla:

Viivi: Hehe, en kyllä tajua että miten ne ei sopisi :D Kiitti!

Siru: Hitsi, mä odotin kyllä simsalabim-meininkiä, mutta olen joutunut kyllä toteamaan toisin :D Hehe, siellähän mä viikkailen, moikkaa ens kerralla!

Majayna: Hei hanki ihmeessä kunnolliset tuontyyppiset kengät, ovat nimittäin erittäin monikäyttöiset!

Roosa: No niinpä, pitää varmaan heittää just jotain lakanoita seinille!

Iina: Toivottavasti muutto sujui hyvin!

Cha: Pikkusisarukset on julmia :D Mutta hei, roosa paljon parempi kuin VALKOINEN!

Katja: Hehe, ei puutu kuin nuttura päälaelta! Oon mä välillä kyllä pahansisuinenkin :D

Jakuwoba: Thanks! I'd like to get more presents, too :D

Meri: Muuten kyllä, mutta nappasin viimeisen!

anonyymi: Jep, mun edellinen puhelin oli Samsung ja todellakin vaihdan takaisin Nokiaan!

Habi: Eeeeeiiii, ei niitä saa ommella piiloon! Höö :(

Camilla: Jag vet vad du menar! Det är hemskt när du måste vakna upp tidigt för att städa up osv och sen gå till jobbet, och efter jobbet fortsätta flytt igen... Jag vill leva i den här lägenhet för en evighet, jag hatar att flytta! Okei, mun ruotsi on hirveetä :D

anonyymi: Jep :)

Nanna-: Äippä haluaisi ompeluhuoneen, joten semmoinen ompeluhuone yhdistettynä vierashuoneeseen siitä kai tulee :) Se on niin laiska ettei se jaksa edes yrittää vaikuttaa! Kyllä mä sen mielipiteen kuitenkin aina yritän muistaa kysyä :D

Teppanasta terkkuja: Oi, olis kyllä ollut kiva päästä maalaamaan, mutta toisaalta ei me olla tässä kuin vuosi :(

Uitontie: Muutin jo :D En mä kyllä tietä ala kertomaan, mutta en samalle nimimerkkisi kanssa!

anonyymi: Vai että laihtunut, oletko ihan tosissasi! Itse nimittäin epäilen kovasti :D

Etta: Todellakin tulee sisustuskuvia kunhan täällä edes pääsee siihen sisustusvaiheeseen näiltä laatikoiden purkamiselta :D

Am: Muutto on kyllä sujunut yllättävän hyvin, kaikki raskaat on raahattu tänne kolmanteen kerrokseen! Vielä täällä kyllä on muutama epämääräinen tavarakasa, mutta eiköhän nekin paikoilleen eksy.

Gloss: Hei ne nilkkurit mulle, jos et itse osta!

Noray: No niinpä :( Mutta mä koitan korvata sen jollain!

Bah: Ei ole vielä armeijassa, mutta menossa on.

anonyymi: Jep, oon niin ahkera :D

Eerika: En rajaa en rajaa, EI SAA KUTITTAA! Miksi pitää jättää tyhjäksi? :o

Mero: Jep, naama on kyllä aika sama kaikissa, mutta pakko huomauttaa että vino suu on mun luonnollinen hymy! En siis väännä sitä tahallani kieroon, se vaan on.

ärsyyntynyt: No kyllä totta puhuen mäkin tuosta hämmästyin! Mielestäni on vaan huippua, että joku jaksaa kiinnostua blogista, jonka pitäjän vartalo ei lähentelekään täydellisyyttä.

Jep jep: Hehe, no siinä ittekseen puuhaillessa ei hirveesti hymyilytä :D

anonyymi: Alunperin tää taitaa olla joku Denim-pohja, mutta olen muokannut HTML-koodia aika rankalla kädellä.

Luna: Todellakin tulee asunnon esittely :)

anonyymi: Ohjeet löysin muistaakseni osoitteesta http://blogiterapiaa.blogspot.com , kaivappa sieltä!

No yks Jenna: No hui mikä kohteliaisuus, ei mussa kyllä ihan oikeasti mitään mallia ole mutta kiitos kamalasti :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu