Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

yleisön pyynnöstä tukka kiinni

Colour me !

torstai 14. elokuuta 2008

yleisön pyynnöstä tukka kiinni


Heii! Olen säntäillyt pari päivää toimistosta toiseen järkkäillen asioita, ja nyt se on sitten varmaa: Ensimmäinen päivä syyskuuta alkaen meillä on ihan oma osoite. Mielessä pyörii jo tusinat purnukkaryhmittymät eri puolille omaa kotia! Minulle on tullut useita kysymyksiä koskien tämän vuoden suunnitelmia (en siis päässyt tänä syksynä opiskelemaan hakemiini yliopistoihin), mutta koska suunnitelmat tämän syksyn/vuoden kannalta ovat itsellenikin vielä hieman hämäriä enkä halua tänne ihan henkilökohtaisuuksiani vuodattaa, niin en toistaiseksi käsittele/pura asiasta mitään sen tarkempaa.


Pari asua olen kuitenkin onnistunut taltioimaan kaiken hössötyksen keskellä (lykäten viattomasti äitini iloksi kaaosmaisen huoneeni järjestelyä ja laatikoihin pakkaamista). Eilen koin erittäin tärkeäksi päästä tarkastamaan uuden tavarakirppiksen sisustusjuttujen toivossa, vaikka taivas puski vihaisella temmolla vettä niskaan. Mitäs pienistä: Vadelmarusetti mätsäämään vadelmasateenvarjoon ja menoksi.


Image Hosted by ImageShack.us
Arvostan suuresti tuota neiti minitöyhtöä, joka päätti tunkea ulos nutturasta kuvaan.

Päällä:
  • jättineule #Lindex
  • polvisukat #Indiska
  • helmet #Gina Tricot
  • kengät #Anttila
  • sateenvarjo #eurolla Saksasta
Kun piipersin kirpparia kohti ja pysähdyin suojatien eteen, niin herra Minä Olen Autoilija Eli Saan Mennä Lujaa pyyhkäisi mielettömän kuralätäkön päälleni. Siinä ensimmäinen refleksi sitten oli käden ylösnostaminen autoa kohti ja... Peukun näyttäminen. Siis hei, olisi siinä nyt voinut aggressiivisenoloisesti vaikka nyrkkiä heilauttaa jos ei ihan keskisormilinjalle olisi uskallettu, mutta että PEUKUN NÄYTTÄMINEN?! Haloo.


Tänään sitten ravattiin yllättävässä kahdenkymmenen asteen lämmössä ympäri kylää paperiasioita hoidellen. Päälleni nakkasin nopsaan tämmöistä:

Image Hosted by ImageShack.us

Päällä:
  • paita #Zara
  • hame #secondhand
  • sukkikset #Gina Tricot
  • kengät #second hand

Kohta lähden kuluttamaan viimeisen ilmaispäivän LadyLinelle, ja sen jälkeen olisi vuorossa huoneen sijoilleennaksauttaminen, jos mielin säilyttää tärykalvoni. Mama pistää nimittäin muuten melkoista huutoa.. Ahh, kohtapa se talon motkottaja olen meikä! Jos nimittäin joku tässä universumissa on minua sotkuisempi eläjä, niin se on Miko. (Huom. iso alkukirjain!)

Tiedän tuhannetkahdettoista rästikommentit, ja vannon niihin vastaavani! Muistutan, että akuutit kysymykset ynnä muut voi nakata osoitteeseen colourme_ia@hotmail.com, sieltä selviää vastaus aika nopeaa.

Laitetaanpa taas loppuun, että kumpi asu miellytti sinua enemmän?


Muistakaahan huutokauppa, tämänhetkisiä tuotteita voi huutaa vielä sunnuntaihin asti!


Translation:

Yesterday was a rainy day. Despite the water-spitting-sky I wanted to visit a new second hand shop, where I found two pairs of shoes and a cute little pot for cute little things. I was wearing an oversize pullover from Lindex, a necklace from Gina tricot, overknees from Indiska and shoes from Anttila. I bought the umbrella for one euro when me and my friend were visiting Germany last spring and the rain surprised us.

Today's weather was the opposite of yesterday's, when the sun decided to shine and bring a piece of summer back. I chose to wear a t-shirt from Zara, tights from Gina Tricot, a second hand skirt and second hand shoes. The clothes must have had some magic dust in them, because me and my boyfriend managed finally to ensure our first, own (well, rented) apartment!

Which of the outfits do you prefer?

Tunnisteet: ,

59 kommenttia:

14. elokuuta 2008 klo 17.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onks noi pantoja vai nauhoja? ne on ihania! näytä kuva takaa, haluun tietää miten tollein saa hiukset!

 
14. elokuuta 2008 klo 17.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meidän autokoulun opettaja opetti näyttämään peukkua kaikille törttökuskeille, kun sillon ne hämmentyy enemmän ja oikeesti miettii, mistä se peukku johtu (tai jotain sellasta, en muista enää).

Tuo ekan kuvan syysasu oli ihana.

 
14. elokuuta 2008 klo 17.19 , Blogger KIIA kirjoitti...

Kiva nähdä sinuakin hiukset kiinni :) Ensimmäinen asu oli todella ihana, love it!

(-Ly)

 
14. elokuuta 2008 klo 17.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmat asut ovat ihania, mutta jälkimmäinen oli ehkä ihan vähän kivempi :) Minulla on muuten melkein samanlaiset kengät kuin sinulla tokassa asussa ! :D

 
14. elokuuta 2008 klo 17.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti saat kaikki haluamasi purnukkaryhmittymät mahtumaan näytille!

Mulla on se ongelma, että en saa kaikkia ihania kippoja ja kynttilöitä mahtumaan mihinkään esille. Pakko tyytyä vaihtuvaan asetelmaan pöydänkulmalla. :)

Eka asu oli kivempi, se kaulakoru sen teki.

 
14. elokuuta 2008 klo 17.36 , Blogger petraa kirjoitti...

Vaikeee, molemmat on söpöjä mut ehkä kallistun ekan puoleen. Tuo neulemekko tai paita on ihana ja polvisukat kans ;) Ja sateenvarjonki oot laittanu mätsäämää, ei mulla koskaa ajatus riitä nii pitkälle :D

Mul on samat sukkikset ku tokas, tosin en oo keksiny niille vielä mitää sopivia vaatteita pariks :D :o

 
14. elokuuta 2008 klo 17.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

toka asu miellytti enemmän, mutta ekakin oli nätti. mutta tuossa toisessa nyt vaan rusetti (?) ja sukkikset mätsää niin nätisti. onnea tulevasta asunnosta ! ;)

 
14. elokuuta 2008 klo 17.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eka asu on toodella söpö :)

 
14. elokuuta 2008 klo 17.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mikä sulla on käessä noissa parissa kuvassa? :) joku musta hommeli.

 
14. elokuuta 2008 klo 17.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi muutatte yhteen, onnea. :D

 
14. elokuuta 2008 klo 17.56 , Blogger Sofia kirjoitti...

aaah ensimmäinen asu sateenvarjoineen kaikkineen on ihana, mutta toinen asu vieläkin ihanempi!Kivat on hiuksesi kiinnikin :)

 
14. elokuuta 2008 klo 17.57 , Blogger faddistgirl kirjoitti...

hmm.. eka asu oli kuitenkin enemmän mieleeni : D

 
14. elokuuta 2008 klo 18.08 , Blogger Johanna kirjoitti...

Ylempi oli kai parempi.. Mutta kyllä ne molemmat on ihanii! :) Laitatko muuten koska lisää kohteita tonne sun toiseen blogiin missä myyt niitä?

 
14. elokuuta 2008 klo 18.13 , Blogger eerika kirjoitti...

tarviitte varmaan kämppäänne ison vaatekaapin !

 
14. elokuuta 2008 klo 19.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo eka asu on ihanan rento, jotenkin tollanen "en mä jaksanut tänä aamuna miettiä mitä puen päälle, mutta silti näytän ihan hemmetin hyvältä". :D

Ja tuossa toisessa asussa eritoten tykkään tuosta violetista väristä.

Hienoo, et nyt teillä on oma (okei, vuokrattu) asunto. Kunpa olisi minullakin oma huusholli... ): Mutta vielä pari vuotta ja vapaus koittaa kun lukio loppuu, hahaa. :D

Ja muistakin laitella niitä kuvia sitten sieltä asunnolta. :D

Ja Miko! Isolla! Heh! :D

 
14. elokuuta 2008 klo 19.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oih, kinni olevat hiukset sopii sulle kans! Ja tykkäsin ekasta asusta kyllä enemmän, ihanan rento ja nätti ja varmasti käyttäisin itsekin jos vain löytäisin jättivillapaidan jostain...:D
Niin ja polvisukat on aww. Sekä värikkäät sukkahousut. Sekä nauha hiuksissa. Niin ja sateenvarjoon sopiva hiusnauha on kyllä mahtava idea, ihanan näköistä! Kunpa pukeutuisin joskus samalla tavalla(nimim. kerran kaverin kanssa kaupassa myrkynvihreällä leopardikuvioisella sateenvarjolla(joka kuului kaverille eikä muita löytynyt siihen hätään. Jostain syystä kaveri sai sen mustan asiallisen :D).

 
14. elokuuta 2008 klo 19.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä tykkään kyllä enemmän tosta tokasta asusta! se on tooosi kiva!Mut ekan asun sukat on ihanat..!

 
14. elokuuta 2008 klo 19.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molemmat asut on niin söpöjä, mutta itse tykkään enemmän toisesta. sitten kuvia teidän kämpästä! ja poikkiksesta! :)

 
14. elokuuta 2008 klo 19.35 , Blogger Peippo kirjoitti...

Hih, nauroin tolle peukun näyttämiselle. :D It made my day!

Ihania asuja, ja tukka on tosi hienosti kiinni!

 
14. elokuuta 2008 klo 19.50 , Blogger Maisaaa kirjoitti...

Alempi kivempi :)

 
14. elokuuta 2008 klo 19.59 , Blogger Greencha kirjoitti...

I choose the second..

You are going to live with your boyfriend? It's very nice!

Kisses

 
14. elokuuta 2008 klo 20.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nythän on niin että sun täytyy tehdä postaus aiheesta 'Unelmakotini sisustus' ja sitä tehdessäsi sinä et saa uhrata ajatustakaan sille mitä Miko mahdollisesti tuumaa suunnitelmistasi (ja MINUN täytyy lakata komentelemasta muita ;)). Eiks joo?

Minitöyhtö on sympaattinen (ja taas osoitan ilmiömäistä kykyäni käyttää surutta fiinejä sanoja joiden todellisesta merkityksestä minulla ei ole aavistustakaan) ja pääsisi mieluusti komppaamaan mun vadelmafarkkuja ja -tennareita :) Mutta äiti lupas että saan hienon läpinäkyvän sateenpitimen synttärilahjaksi syyskuussa, joten jätän tällä erää murtokeikan väliin hähähähääää... :)

Peukun näyttäminen on minusta oikein sopivaa.. AAAAAAAAAhahahahahahahahaha sori ;)

En oikein tiedä kumpi asu on hienompi kun molemmat on kivoja.. Ykkönen ihanan rentopehmolämpöinen (kunnes kastui hihihihi) kun taas kakkoselle pointsit tyttömäisyydestä ja hyvästä väriyhdistelystä. Eli taidan kallistua kakkoseen, vaikka ykkönenkin on kiva.. Ykkönen 40% Kakkonen 60% :)

 
14. elokuuta 2008 klo 20.04 , Blogger Sarianna V kirjoitti...

Tykkään kyllä molemmista asuista, mutta ehkä kallistun nyt tuon ensimmäisen suuntaan, sillä se näyttää niiin mukavalta :3

En muuten jaksa odottaa että pääset muuttamaan ja täällä blogissa saa nähdä millaiseksi sen sisustat : D

 
14. elokuuta 2008 klo 20.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakkohan minunki tänne on vihdoin kommentoida jotain. On kyllä jännä, että vielä aikasemmin tyrmäsin kaikki muotiblogit tyystin, koska en koskaan törmännyt mihinkään oikeasti hyvään blogiin. MUTTA SITTEN! Osuin sattumalta tänne ja jäin heti koukkuun! :D Siulla on niin mahottoman sulosia asukokonaisuuksia ja sulonen oot itekkin punasine hiuksines, että eihän tässä voi mitään ku seurailla sivustoo säännöllisesti ja ootella aina uusia päivityksiä :) Ihan huippu blogi kyllä, ja onneks olkoon Suomen parhaan muotiblogin tittelistä! Oot kyllä sen ansainnutkin :)

 
14. elokuuta 2008 klo 20.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Saitteko asunnon Pietarilta vai mistä? :)niin, ja hurjasti onnea tietysti uuden kodin johdosta, vaikkette vielä olekaan päässeet muuttamaan :)
t. Pietarin opiskelija-asunnossa asuva :)

 
14. elokuuta 2008 klo 20.07 , Blogger emilia kirjoitti...

= ) tykkään kummastakin ! enemmän ehkä tuosta ylimmästä .

sinulle sopii muuten tosi hyvin hiukset-kiinni tyyli !:)

 
14. elokuuta 2008 klo 20.14 , Blogger Helituuli kirjoitti...

Ylimmäisen kuvan asu oli mieleisempi. Tuli heti syksy mieleen. Täällä toinen, joka haluaa ehdottomasti tietää kuinka nauhan saa solmittua "hiuksiin"!:)

 
14. elokuuta 2008 klo 20.19 , Blogger Elli kirjoitti...

mitä ihmettä, onko mahdollista löytää eurolla noin kivannäköisiä sateenvarjoja ! miksen mä koskaan löydä ? viimeksi kun ostin semihalvan ja kivannäköisen varjon, sen varsi katkesi heti ekan myräkän yllättäessä.

 
14. elokuuta 2008 klo 20.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse asiassa,Ia hyvä,se autoilija olisi saanut sakot jos olisit ottanut rekkarin ylös ja tehnyt asiasta ilmoituksen.. :) Ne ei saa tehdä noin..

 
14. elokuuta 2008 klo 20.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siitä pitäisi muuten saada jotain korvausta jos auto heittää kuravedet päälle. Siis että valtio maksaa. Älytöntä, tiedetään.

Ja jos auton rekkarin olisi saanut ylös, pamahtaisi kuskille sakot.

 
14. elokuuta 2008 klo 20.22 , Blogger Boobettes kirjoitti...

apua että nauroin tuolle peukku-jutulle...:D hohoo, kylläpä ilta piristy :DD mun silmää miellyttää ehdottomasti enemmän jälkimmäinen asukokonaisuus, joten enemmän näyttää olevan sinua ;)

 
14. elokuuta 2008 klo 20.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanat asut molemmissa kuvissa!(:
Mut mun mielestä ehkä eka asu oli kuitenki parempi. :)

 
14. elokuuta 2008 klo 20.27 , Blogger miukku kirjoitti...

Mä niin repesin nauramaan tota peukku hommaaa :D aika loistavaa ...siis kauheeta siltä autoilijalta mutta sulta aika loistavaa :D

 
14. elokuuta 2008 klo 20.27 , Blogger alli kirjoitti...

mua miellytti hiukan enemmän tuo hameasu, mutta toinenkin on sinun päälläsi hyvännäköinen ! :D

 
14. elokuuta 2008 klo 20.28 , Blogger MouMou kirjoitti...

En osaa päättää noista!:D Ehkä ensimmäinen on 2 % söpömpi.:)

 
14. elokuuta 2008 klo 20.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea uuden asunnon johdosta!

 
14. elokuuta 2008 klo 20.35 , Blogger Ocean kirjoitti...

Ihastuin varsinkin tuohon ekaan asuun ja sulle muuten sopii hiukset todella hyvin kiinni (minitöyhtöstä huolimatta :D)!

 
14. elokuuta 2008 klo 20.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

JEEEEEEE, ihanaa Miko isolla!<3 :D Ja tykkään jälkimmäisestä asusta enemmän :)

 
14. elokuuta 2008 klo 20.58 , Blogger pinia kirjoitti...

:D olihan se isoalkukirjain siellä. :DD <3

Toka on kivempi, mutta ekan polvisukat on sun päällä todella herttaiset ! <3 Ja hei mä oon oikeasti niin kateellinen, että sä pääset muuttaan ja mä en. äh.

 
14. elokuuta 2008 klo 21.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

HYI IA! Sateenvarjon avaaminen sisällä tuottaa huonoa onnea! :o :D

 
14. elokuuta 2008 klo 21.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea yhteenmuuton johdosta!

Noi Ginan jättihelmet vaan jaksaa ihastuttaa! Itse kuitenkin kallistun ehkä enemmän jälkimmäisen asun kannalle :)

 
14. elokuuta 2008 klo 21.43 , Blogger jenna kirjoitti...

Molemmat asut olivat kivoja mutta jälkimmäinen miellytti minua ehkä enemmän. Kiva nähdä sinulla hiukset kiinni =)

 
14. elokuuta 2008 klo 22.35 , Blogger noora kirjoitti...

Molemmat on ihania, mutta eka ehkä pikkuriikkisen ihanampi. Onnea vaan teille sitten uuteen kotiin, on varmaan jännää! Kajaanissahan kämppä on...?

 
14. elokuuta 2008 klo 22.49 , Blogger tipitii kirjoitti...

Alempi asu on enemmän mun makuun. Varsinkin ton t-paidan kuviointi on aivan jumalaisen kaunis. Mulle samanlainen! ;)

 
15. elokuuta 2008 klo 1.19 , Blogger cha kirjoitti...

kakkonen on oikein suloinen asuviritelmä! Lisää värillisiä sukkiksia mullekkin, ne vaan näyttää niin kivan pirteiltä :]

 
15. elokuuta 2008 klo 7.11 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tämä tahtoo tietää, että löytyikös sieltä tavara-kirpparilta mitään?

 
15. elokuuta 2008 klo 8.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eka asu oli mustakin parempi, jotenkin sopiva tähän säähän. Se ehkä inspiroi minunkin pukeutumistani tänään... Ja se on blogeissa parasta.

 
15. elokuuta 2008 klo 14.54 , Blogger Hely kirjoitti...

Sulla on kyllä niin ihania vaatteita!
Mutta mua miellytti noista kahesta enemmän toi alimmainen(:

 
15. elokuuta 2008 klo 15.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

etkö käytä ollenkaan noita kahta mekkoa jotka näkyvät tuolla ylhäällä (valkoinen ja vihreä)?

 
15. elokuuta 2008 klo 16.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tykkään enemmän alemmasta, noi sukkahousut on ihanan väriset! :)

 
15. elokuuta 2008 klo 16.32 , Blogger pina kirjoitti...

ihania vaatteita sulla ;))

 
15. elokuuta 2008 klo 17.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tykkään ekasta, nuo helmet on niin söpöt!

 
15. elokuuta 2008 klo 17.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ykkös asu oli enemmän mun mieleen. <3

 
15. elokuuta 2008 klo 21.52 , Blogger ia kirjoitti...

Äänet menivät kyllä käsittämättömän tasan, vau!

anonyymi: Nauhoja ovat :) Kiitti! Ne on ihan vaan ponnarilla josta ne on vetäisty nutturalle :D

Slania: Oho, tein siis erittäin oikein! Kiitos piristävästä kommentista :D

Ly: Hehe, kiitti!

Emmisusanna: Kiitti :) Nuo kengät on ihanat!

Greta: Sitä minäkin toivon! Apua, ei pidä hankkia niin paljoa pikkusälää ettei mahdu kaikki näytille :D Mun koti tulee varmaan olemaan aika krääsäpesä tuolla periaatteella..

Petraa: Kiitti! Nauha sattui silmiin niin laitoin mätsäämään :D Jos et keksi käyttöä niin lähetä mulle varasukkiksiks!

Maandi ja Maiju: Kiitos paljon!

anonyymi: Kameran kaukolaukaisin!

Bamsy: Kiitos!

Sofia ja Faddistgirl: Kiitti!

Chichi: Kiitos! Jep, ens sunnuntaina tulee.

Eerika: TOTTA :D

nanna-: Haha, ihana kuvaus asulle :D Koitahan jaksaa odotella! Ja varmasti laitan :)

anonyymi: Siinäpä tuli käytyä koko asut läpi :D Kiitos! Hööh, sun vuokrasateenvarjo kuulostaa mitä loistavimmalta :D

Riri: Kiitos!

anonyymi: Kiitti! Kämpästä tulee kuvia, poikkiksesta ei niin varmasti :D

Peippo: Haha :D Kiitos!

Maisaaa: Kiitos!

Sam: Thanks for your opinion! Yes, I'm so excited :)

Enskumuisku: Haha, katsotaan jos saan syntymään! Ihan liikaa sympatiaa nyt töyhtölle, se on ruma :D Etukäteisonnea sateenvarjosta, mullakin on läpinäkyvä (pikkukakkos)sateenvarjo!

Sarkku: Kiitos! En minäkään :D

Meeri: Voi kiitos paljon kommentistasi, se piristi hurjasti! Tervetuloa seurailemaan :)

Ellu: Pietariltapa hyvinkin :) Kiitos!

Emilia: Kiitos!

Hetuu: Kiitti! Ihan tavallisella rusetilla se vaan on :)

Kira: Saksasta näköjään voi :D Sinne siis! Mä olen kyllä ollut hellävarainen tuon kanssa, veikkaan että napsahtaa aika herkästi poikki sekin.

Sadster ja anonyymi: Olisin voinut vaatia pesulalaskua, sen tiedän, mutta että ihan sakot? :o Uusi juttu mulle!

Calin: Haha :D Kiitti!

Umbrella: Kiitos!

Miukku: Haha :D No outo refleksi!

Alexandra, Moumou, Tiina Ocean: Kiitos!

Anna: Pitihän se :D

May: Ihan sun painostuksesta! Kiitos :) Pääset vielä säkin!

anonyymi: Auuuu, unohdin täysin!

anonyymi: Kiitos! Nuo helmet on kyllä suosikkini :)

Jenna: Kiitti!

Noray: Kiitos! Kajaanissahan se :)

Tipitii, Cha, Zanni, -h, : Kiitti!

anonyymi: Kahdet kengät ja pikkupurkki :)

anonyymi: Toki käytän, mutta lähinnä simppeleinä hellemekkoina, eli asut eivät ole olleet kovin kuvaamisen arvoisia.

Nami, Pina, anonyymit: Kiitos!

 
15. elokuuta 2008 klo 23.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmat asut kivoja, ykkönen ihanan rento! Ja ahh, en vieläkään voi ruveta olemaan ihastelematta noita helmiäsi, vaikken edes koruihmisiä olekkaan, voih, niin ihanat! :)

 
16. elokuuta 2008 klo 19.46 , Blogger Unknown kirjoitti...

Tuo alempi asu on ehkä enemmän mun makuuni joten vastaan että se on kivempi :) Voi vitsi on varmaan vähän siistiä muuttaa omaan kämppään ja ei tartte sietää toisten motkotuksia kämpän siivoukista ja tiskivuoroista!

 
16. elokuuta 2008 klo 22.25 , Blogger ia kirjoitti...

Pinja: Kiitos! Miten joku ei voi olla koruihminen, koruthan on ihania :o

Lilya: Kiitti! Niinpä, paitsi että mä luulen saavani motkotusta noista poikaystävältäni aika kivasti :D

 
17. elokuuta 2008 klo 14.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana kampaus noissa kuvissa! =)

 
20. elokuuta 2008 klo 20.09 , Blogger ia kirjoitti...

Jjohanna: Ne on vaan mytyssä :D Kiitti!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu