Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

sähköisku

Colour me !

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

sähköisku


Jos hiuslaatuni pitäisi määritellä, niin se kuuluu ehdottomasti kastiin ääriradikalisti. (Siis karhea, ääriradikalisti, hento... Mainiosti se termi muiden sekaan sukeltaa!) Päätänpä koittaa muokata kuontaloani mihin suuntaan tahansa, niin tukkani valitsee aina sen äärivaihtoehdon. Jos haluan kutrini tuuheiksi, niin karvat valitsevat joko hillittömänkokoisen pallokkeen tai kevätpurolirun päätä myöten. Jos haluan tukkaani kiharat, niin karvat kokevat erittäin hyväksi ratkaisuksi kääntyä joko latvoista parin asteen verran epämääräisiin ilmansuuntiin ja luovuttaa lattiaa kohti ennen kuin ehdin lakkapulloa korkata, tai sitten kutrit hyppää niin sitkeälle sikkuralle, että vain ihonväri erottaa minut ja
Mel B:n. Hohhoi.

Ihan vaan tuon teorian todistaakseni filmatisoin jälkimmäisen esimerkkitapauksen.

Tiistai-iltana suihkun jäljiltä dataillessani koitin kalastella ideoita sitä tulevaa kampaajaa varten. UKhairdressers sai kuitenkin minut himoitsemaan tukkaani uusia juttuja jo samana iltana alla olevien kuvien inspiroimana:

unelmakiharat

Auaa, tommosia hippikiehkuroita sulosti kasvoja kehystämään! Ei kait siinä sitten, Jekylliä katsellessa kiharrinmötikät yöksi tukkaan vaan.


Asioita, joita ei tässä vaiheessa koskaan tiedosteta, on tukan liian lyhyt pituus sekä välineiden täysi epäsopivuus. On siis jo teoriassa täysin mahdotonta loihtia näihin karvoihin moinen lopputulos, mutta miten vaarattomat pastellinsävyiset kukkapatukat voisivat muka tehdä jotain muuta, kuin hippikiehkuroita?

kihara1

Niinpäniin, kuinkas sitten kävikään.


kihara4



kihara2



kihara3

Iskä neuvoi, että ensi kerralla kannattaa säästää aikaa, kastaa sormenpäät suussa ja tuikata ne sähkörasiaan.



Translation

My hair has a will of it's own: Yesterday I wanted to create sweet hippie curls such in the photos from UKhairdressers, but my hair decided to make me look more like Mel B. Well, I kinda liked them anyway!


Tunnisteet:

127 kommenttia:

5. maaliskuuta 2009 klo 0.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hahaha:''DD ihana!!!<3

 
5. maaliskuuta 2009 klo 0.27 , Blogger puff kirjoitti...

HAHAHA mikä fleda :DD blogis on muuten hitusen paras :)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 0.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Häh mä haluun just tollaset pöpykät täks yöks mun tukkaan et se näyttäs tollasetlta! Siis toihan on ihan uskomatontaaaaaaa ja must ihan megamakee et älkää viittikö ja Ia toi ois upee tollanen ::D:D:D: en tiedä mitä mut joo

 
5. maaliskuuta 2009 klo 0.31 , Blogger Christina kirjoitti...

Hah, minusta tuo tukka on hirmu suloinen. :) Ja mulle meinaa käydä myös aina niin, että teki mitä tahansa niin kiharasta tulee aina liian pientä. Mutta nyt ostin niin jättimäisen kihartimen, että sillä ei kyllä saa pientä kiharaa tekemälläkään. ;)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 0.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hah, täällä myös yksi radikalistihiuksinen :D Hienon termin muuten keksit :D Mut ei noi hiukset edes pahalta näytä noinkaan.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 0.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kikkaratukkahan on ennen kaikkea suloinen ja boheemi! Voisin laittaa tilaukseen tännekin päin...

 
5. maaliskuuta 2009 klo 0.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana tukka! :D:D <3

 
5. maaliskuuta 2009 klo 0.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Isommat patukat ja harjaa sitä tukkaa enemmän patukoiden pois ottamisen jälkeen. (-:

 
5. maaliskuuta 2009 klo 1.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

iskän kommentti :----------D luv

 
5. maaliskuuta 2009 klo 1.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Khihihii... Mutta aika karhee toi iskä =( Arvaa kuka sai koulussa lempinimen; "Sähköiskun saanut poni" ? Sattu oleen tukka ponnarilla. Mun tukka on siis saanut sähkökäsittelyn jo ennen syntymää, oikaseminen sitten ollut homman nimi.... Kauhiata vääntöä sekin ;D
v

 
5. maaliskuuta 2009 klo 1.36 , Blogger Eyeliah kirjoitti...

That is some ridiculously adorable hair!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 2.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jep, mulle on käynyt sama hiusmoka :D Vieläpä tollasilla samanlaisilla jutuilla. Niillä ei vissiin saa edes muunlaisia kuin afrokiharoita? Mutta ei se mitään, kivalta tuokin näyttää :>

 
5. maaliskuuta 2009 klo 2.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihan ku pelle:DD hauska:DD

 
5. maaliskuuta 2009 klo 2.18 , Blogger ----- kirjoitti...

hei tää piristi! oot söpö kikkarapäänäkin :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 2.19 , Blogger jella kirjoitti...

aivan mielettömän törkeän makee tukka!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 2.19 , Blogger jella kirjoitti...

aivan mielettömän törkeän makee tukka!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 3.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hehee =D itekin onnistunu vaantamaan tollasta afrokiharaa, tosin pitkiin hiuksiin.. mm. rippijuhlia edeltavana iltana paatin etta kiharat on saatava - ja kiharat saatiin, ei ihan sellasia kylla mitka oisin halunnut.. serkku tuli onneks pelastamaan jonkinlaisella kampauksella mun afron, mutta ei kylla kuulunut hehkeimpaan edustukseeni kys. juhla. =))

 
5. maaliskuuta 2009 klo 7.27 , Blogger ewerty_ kirjoitti...

Siistit hiukset!

Sormet pistoriasiaan meiningillä sais varmaan aika samanlaisen tuloksen, mut toi näyttää tosi kivalta iha oikeesti! :D

Kiharat on vaikee ala, iteki haluisin osaa mut enpä onnistu...

Sun tukka on kivan värinen :)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 8.11 , Blogger Lena kirjoitti...

oi että noista tuli ihanat! mistä tollasia pötkylöitä voi muuten ostaa :)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 8.41 , Blogger petite puce kirjoitti...

Mun tukassa noi patukat toimii vähän lievemmin, ku laittaa kuivaan tukkaan ja enemmän hiuksia per patukka eikä pidä ihan noin kauaa! :) Sun kannattanee kokeilla rullilla :D Teiän isän ohje on kyllä mainio!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 8.47 , Blogger Herttainen kirjoitti...

Jee, ihana mummonpimppakarvakampaus!! ;D Tullut kokeiltua muutamia kertoja itsekin. Ei oo auttanut muu kuin kastella hiukset, koska itse en ainakaan viihtynyt kähärissäni kovin hyvin. Seuraavana yönä teinkin kiekuroita isommista hiussatseista ja seuraavana aamuna hiukset oli lähempänä noiden inspiraatiokuviesi mallien hiuksia. Mä olen aina pyöritellyt kosteisiin hiuksiin sykeröitä ja kivat on tullut, hieman ehkä hankala nukkua mutta kauneudesta pitää kärsiä ;) Nyt en tosin ole aikoihin kokeillut kun on ollut pidemmät hiukset mutta semmosiin max. olkapäämittaisiin oon saanut tosi viehkot kiharat, niin, että jopa mietin permistä, mutta säästin sitten hiuksiani ja loihdin kiharoita vain silloin tällöin.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 8.54 , Blogger Terhi kirjoitti...

Hahaa! Mulle käy aina noin kun äiti päättää kokeilla uusia rulliaan minun päähän!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 9.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oii, ihana:)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 10.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

HAhahaha :'D Sulonen oot :')

 
5. maaliskuuta 2009 klo 10.06 , Blogger kramox kirjoitti...

maltoin lukea tekstin ja kuvat ihan järjestyksessä ja osasin jo oottaa jotain mut ihana tukka! :D
aivan ihana! tuohon vaan värikkäät vaatteet ja kumpparit niin nans <3

 
5. maaliskuuta 2009 klo 10.13 , Blogger Hanni kirjoitti...

naurattaa toi isäs loppukommentti :D
musta toi tukka on oikeinoikein hieno, oo onnellinen että se taipuu noinkin "räjähtävästi!"

 
5. maaliskuuta 2009 klo 10.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heh, yritin kanssa ylppäreihini loihtia sellaista kaunista suurta kiharaa ja tulos oli tuollainen:D No onneksi kokeilin ensin, niin olin sitten suosiolla suoratukkainen ylppäripäivänä:D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 10.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihanaa ku oot taas ruvennu postailemaan useemmin! :)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 10.36 , Blogger Pauliina K kirjoitti...

Apua mikä pehko(; mutta hei onhan tuossaki puolensa, ainaki mun mielestä ku omaan hiukseen ei saa millään kiharaa joka pysys puolta tuntia pidempään.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 10.47 , Blogger Mirre kirjoitti...

haha, voi miten ihana pieni afro :DD Sun isäs on reilu.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 10.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Intosi blogia kohtaan on jo pitkään tuntunut olevan hukassa, kaikki postaukset aivan kuin väkipakolla väännettyjä. Mutta tämä oli pitkästä aikaa vanhaa kunnon iaa! Toivottavasti löydät taas iloa tästä! :)
ps. tukka on kyllä söpö :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 10.53 , Blogger mad-sanna kirjoitti...

IHANA :D !!! eiks nuo ees vedellä ja harjalla mitenkää tasoitu?

 
5. maaliskuuta 2009 klo 10.59 , Blogger Laura M. kirjoitti...

Oijoi, ihana kirjoitus! :) Ja hyvähän siitä tuli, vaikkei mennytkään ihan niin kuin piti!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 11.01 , Blogger Ladetsu kirjoitti...

Ihana. :)
Mullon täsmälleen samanlainen tukka. Joskus halusin hulmuavat kauniit hippikiharat ja tuloksena oli kunnon afrotukka. Ei sitä auttanut muu kuin vetää tukka poninhännälle ja kouluun. :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 11.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan loistavaa et päivität nykyään näin useesti! :) tykkään sun blogista kovin.
Ja ei jume haluun ton vasemman alakulman tukannn! voi luoja ihana

 
5. maaliskuuta 2009 klo 11.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aww, jollain tapaa toi kuitenkin sopii sulle. Tollanen täysin ylimenevät kiekkurat. Olitko noilla hiuksilla töissä tai jotain? Tuliko kommenttia siltä suunnalta? Iskäs kommentti oli hyvä. :D Hassu se.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 11.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hahaha :D Mutta oikeastaan näyttävät oikein suloisilta!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 11.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mulla on samanlaisia kukka patukoita. Loivemmat saat, ku laitat niitä patukoita päähän vaikka 4 ja vaan ihan vähä kosteisiin hiuksiin yöksi.. :D T: Saman sähkärin kokenut joskus :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 11.35 , Blogger Unknown kirjoitti...

ihanat hiukset! ihan loistot! :D sopii muuten sulle kanssa onin :)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 11.41 , Blogger Joa kirjoitti...

Ei ehkä haluttu tulos, mutta übersöpö look kuitenkin. (Pakko myöntää että nauroin itseni melkein lattialle.) 8-D

Nuo inspiraatiokuvat ovat kyllä ihan muikeita. Nami, saispa tollaset hiukset joskus 100 vuoden kasvattelun jälkeen. Kiharat kun on omasta takaa! :)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 11.50 , Blogger camomilla kirjoitti...

Hahaahahaaa kiitos nauruista! Varsinkin toi sun isän kommenti oli aivan mahtava! =D Söpö tukka! Mutta joo tiedän tuntee, aina ei lopputulos omissa hiuksissa ole se mitä itse luuli =)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 11.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi ei, kauheen söpöt noi kiharat on, mutta kyllä varmaan leteillä tai jollain saisi paremmat. :D

Jotenkin ihan hullun hellyyttävän näkönen olet!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 12.01 , Blogger jei! kirjoitti...

hahaha, koita ens kerralla niin, että kierrät hiukset KAHDEN pötkylän ympärille (laitat siis 2 pötkylää päällekkäin), saat loivemmat kiharat.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 12.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos aamun piristämisesti, koska lie nauranut näin makeasti jollekin blogitekstille. :''''D Kampauksen lopputulos ei ollut ollenkaan hassumpi noinkaan, mutta luoja sinulle on sitten hauska kirjoitustyyli, kadehdin miten hauskaa tekstia saat aikaiseksi. :)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 12.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ensiksikin, ihanaa saada tämmöinen "iamainen" postaus pitkästä aikaa. Ja toiseksi, oli mukavaa lukea, etten ole ainut, jolla on ongelmia kiharan saamisessa. Kiharrin-/suoristusraudalla saa ihan kaunista jälkeä, mutta aikaa koko pehkon käkkärälle saantiin menee yli tunti. Patukat ovat kätevät, mutta joskus lopputulos on täälläkin ollut melko odottamaton. Yleensä erilaisilla tököteillä ja runsaalla harjaamisella on wannabe-afrostakin saatu kauniit laineet aikaiseksi.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 13.07 , Blogger Mikaela kirjoitti...

Enemmän hiuksia / patukka ja pidemmät hiukset niin saattaisi saada paremmat hippikiharat aikaan. ;D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 13.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Laita seuraavalla kerralla enemmän hiuksia per patukka, ja jaottele hiukset niin että patukoita tulee kymmenen tai alle. Äläkä vaan ikinä missään tapauksessa edes ajattelekkaan niiden harjaamista! korkeintaan voit haroa sormilla kiharoita auki, mutta harjaa et niille näytä! =D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 13.47 , Blogger Johanna kirjoitti...

Aivan älyttömän söpö kampaus, voi että :D Mulle tuli ihan samanlainen kerran kun kokeilin, sen jälkeen sitten meninkin huppu päässä kouluun ja päätin, että noihin patukoihin en enää koske.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 14.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hah, tulipa suloiset kiharat :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 14.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

:''d sain tästä kyllä päivän parhaat naurut=D ihana<3

 
5. maaliskuuta 2009 klo 14.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Postaustahti <3___<3

Sää oot ihana kiharoines!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 14.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos vielä haluat kokeilla noita patukoita, niin suosittelen kokeilemaan isommilla osioilla :D Eli enemmän vaan tukkaa per patukka. Mulla kun on jo pitempi tukka, niin laitan kerralla aina vaan n.10 patukkaa päähän, siitä voit päätellä miten isoilla osioilla teen :)
Alle muotovaahtoa, muotoilunestettä tms. reilusti, ja älä missään nimessä näytä harjaa niille sen jälkeen kun avaat patukat. Otat vähän kerrallaan sormiin esim. vahaa tms. ja "availet" kiharat sormineen, tarpeeks kun venyttelet ja silottelet vahalla, niin ei oo enää tommonen säkkäräpehko :)
Noita kuvien kiharoita saa kyllä helpoiten varmaan tehtyä raudalla, ja vähän pitempään hiukseen. Ite tykkään tehdä sillä, saa paljon nopeempaa, eikä tarvi tosiaan pelätä noita säkkäröitä kun voi ite säädellä sitä rautaa, miten paljon kiertää ja minkäkokosia kiharoita haluaa.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 14.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanan pirteä postaus :D Valitettavan tuttua tuo kukkapatukoiden uhriksi joutuminen, mullekin käy niin aina noin.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 14.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hahaha mahtavathan noi on:D! ja täälläkin yksi ääriradikalistihiuksinen hymähteli tekstillesi

 
5. maaliskuuta 2009 klo 14.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toihan on omalla tavallaan tosi lutunen kuontalo! :D On muuten jotain häikkää vissiin, blogi vaikuttaa tyhjältä ja löysin tämän uusimman kirjoituksen vasta tagien läpikäymisen tuloksena.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 14.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hah, oijj mitkä kiharat! :D Sun tekstiä on hirmu kiva lukea, ihana humoristinen pilke ja sujuvaa kirjoitusta. :-)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 15.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi miten tämä pelastikaan päivän :D ihana tukka!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 15.06 , Blogger mape kirjoitti...

tosta saa tosi tuuheen pörrönutturan 8D<3 OIKEESTI :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 15.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aaaahahah, voi sua :'DD

 
5. maaliskuuta 2009 klo 15.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hahah, älä tao nyrkillä ilmaa mutta mä hajosin ihan hirveesti:D näytät hassulta. ehkäpä ne suorat sopii sulle paremmin;)
t.san

 
5. maaliskuuta 2009 klo 15.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aivan ihana tukka ei voi muuta sanoa :D olkoon miten vahinko tahaan niin nuo on upeat. minäkin haluan! mulla on jotkut semmoset rullat tuolla laatikossa mutta ne on ehkä käyny hitusin lyhyiksi minun pitkille hiuksille niin eipä niillä sitten tee mitään. (tai sitten en osaa vaan käyttää niitä) äh :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 15.50 , Blogger 0 kirjoitti...

hahaa, ihanat hiukset :--D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 16.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ois kiva jos joskus esittelisit asuntonne? 8)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 16.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mul on noin kiharat hiukset luonnostaan :(((((((((

oot söpö!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 16.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Epaa, mun hiuksiin ei koskaan tuu kunnon kiharoita:(

 
5. maaliskuuta 2009 klo 16.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi, ihana<3 oikeesti tosi söpö!
ja on muuten tosi kivaa, kun postailet nykyään vähän useammin kuin ennen... :)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 16.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hahhhaaahaaaa, kuolen nauruun!!!:D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 16.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nuo kiharat käy sulle tosi hyvin :) Vaikkei ne hippikiehkurat olekaan.
Tuo tosiaan vois toimia että laittaa vähän enemmän hiuksia yhteen patukkaan tai sitten teet ne kihartimella ns. piipparilla. Myös nää uudet minisuoristajat vois toimia tuollaisten kiehkuroiden teossa.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 16.24 , Blogger petraa kirjoitti...

Jjep, vaikka mun hiukset on aivan äärettömän liukkaat ja itsepäiset ja niissä kestää raudalla tehdyt kiharat lakkavuodella ja hyvällä tsägällä ehkä pari tuntia, kävi mulle kerran ihan samalla tavalla: Yhtenä iltana vaan ajattelin kokeilla vähän järeämpiä aseita (=foliorullat) ja seuraavana aamuna heräsin jotakuinkin sun kanssa samannäköinen letti päässäni. :D

Eipä sillä, toi on ihan veikee kampaus! ;)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 16.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

näytät pelleltä :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 16.58 , Blogger Jonna kirjoitti...

Melko kikkara! :D Mutta hauska.

Minä olen pyöritellyt foliosta sellaisia paksumpia patukoita ja käännellyt niitä hiuksiin. Folion rakenne kyllä menee tosi äkkiä rikki, joten hiukset ei kauheasti varmaan tykkää sellaisesta käsittelystä. Mut kauneuden vuoksi on kärsittävä ;)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 17.05 , Blogger ELISA kirjoitti...

: D ihana. toi isin kommentti irrotti kyllä päivän naurut ! mutta siis oli mulla asiaakin: ei mee ehkä niin käkkäräksi, jos noi patukat olis isompia ja sitten sen kihramisen jälkeen harois vaan sormilla. tai en tiiä, miten oot nyt tehnyt, mutta kuitenkin : D söpöö.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 17.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Enpäs tiedä onko jo sanottu, mutta isompaa kiharaa saa myös pistämällä noita patukoita aina muutaman nippuun ja sitten vasta rullataan.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 17.38 , Blogger Julle kirjoitti...

Ittekin joskus mokasin samanlaisesti, mutta sulla noi hiukset näyttää kyllä aika hauskoilta! (-:

 
5. maaliskuuta 2009 klo 18.14 , Blogger nelly kirjoitti...

aaaawww eikää, suloa :'''---D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 18.17 , Blogger Riina kirjoitti...

Mulla pääsi nauru, anteeksi! Kirjoitit niin hauskasti ja näytit niin epätoivoiselta :D. Mullä on kiharoista samanlaisia muistoja. Näytin parturin jälkeen ihan lampaalta... :) Kiharasi on kumminkin oikeastaan varsin söpöt!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 18.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

HAHAHAH, sun hiukses :`DDD mun hiukset teki tota ihan samaa sillon kun ne oli ton mittaset, mut nyt kun on kasvanut pitkiksi niin menee ihan mukavasti kiharoille (:

 
5. maaliskuuta 2009 klo 18.19 , Blogger Minka kirjoitti...

Ahhahaaha. Mä tääl ääneen nauran. Mut en missään tapauksessa pahalla, just söpöt :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 18.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

näinpäs sinut eilen livenä työntouhussa noissa hurmaavissa viehkuroissa! ;D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 18.37 , Blogger Erika kirjoitti...

ihana postaus, kirjotat niin hauskasti :D ja kiharista tuli oikein söpöt 8)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 18.43 , Blogger Peippo kirjoitti...

Vitsit oot söpö ekassa kuvassa. :D Ja tukka on mahtava!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 18.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

HAH ! mulle on tehty 3 vuottasi tollasilla enkelin kiharat mut oli vähä pidemmät hiukset :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 18.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Höpönassulle vinkiksi että laita seuraavalla kerralla vajaa kolmasosa patukoista vaan päähän niin jo toimii. Itse laitan kiharani kosteaan tukkaan muutamalla nutturalla ja nukkumalla yön yli. Paras tapa muotoilla ääriradikaalia hiuslaatua joka vihaa lämpökäsittelyjä!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 18.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos päivän piristyksestä! : )

Olitko muuten noilla hiuksilla töissä?

 
5. maaliskuuta 2009 klo 19.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla on sellaset keltaset paksummat pötkylät, joilla tulee ihan hyvät kiharat ainakin pitkiin hiuksiin. Lyhyistä en menisi vannomaan, kun kokemusta ei ole..

 
5. maaliskuuta 2009 klo 19.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hahaa :D Mutta toi on ihan hieno kampaus.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 20.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Senkin söpöys! ♥

 
5. maaliskuuta 2009 klo 20.24 , Blogger meri kirjoitti...

mun tukka käyttäytyy vähän samoin - kannattais varmaan harkita kiharrinta ! :-----)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 20.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kivathan ne on ! :O Sopii sulle musta :))

ps. ja ihan oikeesti sopii.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 20.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tommone pelle hermanni-kihara :D!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 20.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mwahahaha! Aivan loistava tukka, sai ainakin minut repeämään täydellisesti. Onhan se ihan söpö, mutta täytyy myöntää että hiukan liian... afro. :D

Kannattaa ensi kerralla kokeilla isompia pötkylöitä. ;)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 20.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hahah loistava huumoripostaus :D
joskus muuten vinkkasit et mielelläsi kuulet bongauksia sun blogistasi, elikkä nyt TAMMIKUUN "MEIDÄN PERHE" lehdestä löytyi sivun artikkeli "mitä muuta lapsi voi netissä tehdä kuin pelata ja surffata" ja "blogin kirjoittamisen" kohdalla esimerkiksi oli nostettu colour me ! <:
ja jotain siinä oli kirjoitettu sun taidosta hurmata ihmisiä jne (:
kato ite paremmin :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 21.00 , Blogger Helituuli kirjoitti...

hahaha isäsi on huippu! :-D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 21.02 , Blogger Iina kirjoitti...

.... :DDD:DD voi ia, sä olet ihan älyttömän söpö! :D <3 olitko ihan töissä noilla kikkaroilla? sun kantsuu varmaan noiden pastellipuikkojen jälkeen hommata kiharrinrauta (tai suoristus, silläkin saa kyllä jonkinlaisia kiharoita kun laittaa ne sinne myttyyn sinne raudan sisään), se on aika muksa laite. :D onnea yrityksiin, kyllä se varmaan joskus helpottaa.... (;

 
5. maaliskuuta 2009 klo 21.31 , Blogger Outi kirjoitti...

Aivan ihana!! oikein tollanen afrokihara <3 Sopii hyvin punaseen hiukseen ja sulle varsinki!

 
5. maaliskuuta 2009 klo 21.44 , Blogger Marjo kirjoitti...

Hehe, ei ihan tainnu onnistua nu kiharat, mut noi sopii sulle (: Eikä ne hiukset oo kaikilla muillakaan ihan sitä tottelevaisinta sorttia.. :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 21.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi eeeei, illan naurut tuli tästä! (Ihan empatiafiiliksissä kyllä, eikä ole edes niin pahan näköinen kuontalo)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 21.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haha lol, sikahyvä! Repesin! Ei sattunu.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 22.35 , Blogger eve kirjoitti...

Hahah repesin ihan totaalisesti tolle vikalle kommentille :D:D
Mulla on sama juttu oman pehkoni kanssa :D Se on aina sitä, mitä EI haluaisi. :D
Mutta kyllähän noi sun hiukset oli ihan söpöt, vaikka ei ollukkaan(ihan :D) sitä mitä halusin :P
ps. Kiva kun oot alkanu taas postailemaan useammin :) Älä turhaan jätä postaamatta korkeiden ennakko-odotusten takii :D

 
5. maaliskuuta 2009 klo 22.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hauska tukka:) Tuli muuten friikki fiilis, kun lueskelin tänään uusimman me naisten jatkokertomusta. Kirjoittajaa en muista eikä tarinakaan ole kovin kummoinen. Se kertoo miehestä ja naisesta, joilla on yhteinen ravintola ja tää nainen on rakastunut mieheen. Friikkikohta tulee tässä: mies esitteli naiselle tyttöystävänsä, joka on pienikokoinen, punatukkainen tyttö, jonka nimi on Ia. Tulit heti tästä mieleen.

 
5. maaliskuuta 2009 klo 23.25 , Blogger Ambe kirjoitti...

ihana tukka! mutta saat kyllä tuollaiset kuvien osoittamat kiehkurat aikaiseksi, mikäli kierrät nuiden patukoiden ympärille aika leveitä hiusosioita, etkä laita niitä kovin tiukalle, vaan aika löysälle vaan! Kiharat vaatii toden totta harjoittelua. Ja lyhyt tukka on kaikkein haastavin kihartaa.. kuitenkin kaikkein varmimman tuloksen saat lämpörullia tai piippausrautaa käyttämällä, lämpörullillakin saa sitten sitä volyymiä eikä hiukset ole ainakaan päänahkaan liiskatut (:

 
6. maaliskuuta 2009 klo 0.56 , Blogger Rilla, kirjoitti...

Hah, näyttää pahasti hääkampaukseltani! :D (Virhe, jota kadun lopun elämääni)

 
6. maaliskuuta 2009 klo 9.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

olet varmaan saanu jo miljoona ihmettelyä postaustahdistasi viime päivinä ja tässä vielä yksi lisää. :3 olen suorastaan häkeltynyt kun on joka kerta jotain uutta ollut kun olen tänne eksynyt. yleensä vain tyydyin stalkkailemaan vanhoja juttuja uusia odotellessa, mutta nyt on pasmat menneet ihan sekaisin kun oletkin usein "vaivautunut" ilahduttamaan meitä lukijoita uusilla postailuilla. :>

(..nyt tekee mieli pyytää anteeksi niiden nurisijoiden puolesta, joilla oli ylitsepääsemättömiä vaikeuksia sopeutua juuri sinun tahtiisi postailla tänne. :D)

ps. "oow shiet.."-ilme ja tuo tukka = nappisuoritus. :---D

 
6. maaliskuuta 2009 klo 13.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noi hiukset on tosi suloset! =)

mä kommentoin varmaan about ekaa kertaa, koska aattelen aina, että saat ihan kamalasti kommentteja muutenkin eikä yhdestä ihkutuskommentista (tai ehkä multa välillä jotain asiallistakin tulee!?) oo väliä, sä pärjäät muutenki :D

mut nyt oli ihan pakko, ihanan höpöt hiukset :D tota höpöä en tarkota rumana vaan just söpönä ;)

 
6. maaliskuuta 2009 klo 14.36 , Blogger Astrid kirjoitti...

Haha, hemaisevan seksikäs pörröpää -look! Minullekin on tapahtunut sähköiskutukka, ja silloin haluaisi kysyä miksi pahoja asioita tapahtuu hyville ihmisille.

 
6. maaliskuuta 2009 klo 15.06 , Blogger Arez kirjoitti...

Hahahah nauran niin paljon. Näytät niin pirun kärsivältä noissa kuvissa, varsinki ensimmäisessä. :D
Ihana tosiaankin <3

 
6. maaliskuuta 2009 klo 15.25 , Blogger Lotta kirjoitti...

Hih, täällä toinen ääriradikalistitukkainen... Mun fledalla on vieläpä otsaa muuttaa mielipidettään useastikin päivän aikana, mites sun? 8D

Niiin, ja jos vielä rekki kiinnostaa eikä kukaan vinkannut, minä löysin omani Jyskistä hintaan 24,90 saman miks-ikea-on-niin-kaukana-isi-lähdetäänkö-Haaparantaan? -ahdistuksen alaisena.

 
6. maaliskuuta 2009 klo 15.56 , Blogger Maija kirjoitti...

söpöt kikkarat, sopii sulle!

 
6. maaliskuuta 2009 klo 18.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

:---------------D ei menny tukkakokeilu ihan putkeen, mut ei kyl sinäänsä noissakaan mitään vikaa

 
6. maaliskuuta 2009 klo 19.27 , Blogger kalinka kirjoitti...

nuo on hirmusen söpöt nuo sinun kikkaras ! :D

Hei missä pacman paita kun ei oo pitkään aikaan näkyny? se on maailman sulosin, ethän ole hylännyt sitä? :o

 
6. maaliskuuta 2009 klo 19.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heh et arvaa miten monesti MULLE käy noin :) Noo, nyt oon oppinu ja jättäny foliot ja pikkulettinutturat pois laskuista, nykyään laitan illalla kosteisiin hiuksiin jotain tököttiä, yöksi kolme/kaksi mediumnutturaa päähän niin aamulla saa Elnettin kanssa kamppaillen semmoset isot kiehkuraiset. Joskus yksikin nuttura riittää. Mutta eipä tuokaan aina onnistu..

 
6. maaliskuuta 2009 klo 21.02 , Blogger miina kirjoitti...

Hahah suloset kikkurat :DD
Mulle ei tuu kiharoita millään! Hiukset on niin liukkaat ettei patukat pysy päässä ja sama jos kihartimella tekee ni laimenee hetkessä kiharat.

 
6. maaliskuuta 2009 klo 22.30 , Blogger Sanna kirjoitti...

Haha sain ihan kunnon naurut ainakin !

Onhan nuo ihan hemmetin söpöt, vaikkakin nyt vähän worst case scenario- tyylillä c,

 
6. maaliskuuta 2009 klo 23.43 , Blogger opiskelija kirjoitti...

Ui! Ihan mielettömän kivat nuo kiharat noinkin! (: Mun hiuksissa ei kiharat kauheen helposti tuppaa pysymään ja en mä niistä ainakaan ikinä tuollaisia saisi!

Olen muuten sitten edelleen kova blogisi fani, vaikka aika harvoin nykyään kommentoin - tai edes käyn lukemassa :/

 
7. maaliskuuta 2009 klo 0.05 , Blogger puurosukka kirjoitti...

Minusta tuo käkkyrätukkasi on kerrassaan soma, älä turhaan dissaa sitä. :) Eikä tuommoisia kauniita "hippi"-kiharoita saa kuin paplareilla, valitettasti. Ne päässä on kyllä ikävä nukkua, mutta jos on menoa vasta illan puolella, niin aamulla vaan suihkun jälkeen märkään tukkaan reilusti muotovaahtoa ja paplarit päähän. Sitten vaan antaa kuivua ja kun paplarit ottaa pois, tulee kestävät mahtavat kiharat. Minullakin on vähän hankala, liukas tukka ja olen pitkään etsiskellyt toimivaa kikkaa. Tuo toimii ainakin minulle.

 
7. maaliskuuta 2009 klo 0.10 , Blogger Fia Kilbourn kirjoitti...

Your hair looks great this way! But it always looks great. I love the color.

 
7. maaliskuuta 2009 klo 18.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi että ku repesin, en siis sun ulkonäölle noitten hiusten kanssa, oot ylisöpön näkönen, mutta sille kuinka aina ei saa mitä haluaa ja vielä iskän kommentti perään! :'DD oot niin hyvä kirjottaan!

 
8. maaliskuuta 2009 klo 20.31 , Blogger Empty kirjoitti...

Oi, suloiseltahan nuo hiuksesi näyttävät. :>

 
9. maaliskuuta 2009 klo 12.25 , Blogger hqnna kirjoitti...

Ihana:D mulle käy kans yleensä näin! mutta ei noi kiharat ole mikään mahdottomuus. Sormikiharoilla onnistuu; elikkäs pyörität sopivan löysälle rullalle sormien ympärille hiukset ja sitten pinnillä päätämyöten se kiehkura kiinni.

 
11. maaliskuuta 2009 klo 13.28 , Blogger Jenni kirjoitti...

Hahahahahah, aivan mahtava tukka! :D

 
12. maaliskuuta 2009 klo 23.10 , Blogger ia kirjoitti...

Kiitos kaikille ihanista kommenteista! :))

Ja kiitti kaikille ohjeita kertoneille, ehkä mä jo ens kerralla onnistun :D

Ja yläfemmat kaikille tukkakohtalotovereille! ;)

V: No vau, jos ois luonnostaan tommonen pehko! Aika hurjaa :D

Marissa: Hahaa, pelle :DD

anonyymi: No auts, rippijuhliin noi on jo aika julmat! :D

Rva Herttainen: No mummonpimppakarvakampaus oli jo aika karusti sanottu :DD

Sinttu: Harvemmin kyllä väkipakolla kirjoitan :)

Minkki: Ois ne varmaan vähän, mutten kokeillut :D

Nanna--: Olin noilla hiuksilla töissä! :D Eikä ihme kyllä tullut sen kummempaa kommenttia.

anonyymi: Joo, tuota on tapahtunut muutamissa blogeissa mutta ongelma on mennyt itsestään ohi. Toivottavasti nyt toimii jo normaalisti :)

anonyymi: Voi ei, toivottavasti et järkyttynyt :D

Anna: Olin noissa töissä!

Jenny: Oho, enpä tiennytkään! Kiitos kun kerroit :)

Iina: Olin olin! :D

Senni: Haa, vähänkö jännä sattumaksi! Mä selasin yhden Me Naiset -jatkiksen, enkä löytänyt :( Kannessa oli tyttö punaisessa kerrosmekossa, liekkö ollut sama?

Rilla: Seriously, oliko sun hääkampaus tuollainen? :D

Hemuli: hehee, kiva vähän yllättää välillä :D Kyllä tämän tahdin pyrin pitämään!

Abbey: Hii, kiva kun kommentoit, kyllä mä kaikki kommentit aina luen :)

Lotta: No välillä joo :D Sen saman taidan käydä hakemassa minäkin!

Inker: En toki ole sitä hylännyt, säästelen sitä vain!

 
15. maaliskuuta 2009 klo 15.49 , Blogger jonsku kirjoitti...

ihana iskä sulla!:)

 
20. maaliskuuta 2009 klo 8.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aikamoiset Carrie Bradshaw -hiukset :D

 
22. maaliskuuta 2009 klo 12.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mulla on lähinnä sama ongelma noiden pötkylä papilijottien kanssa kun on kerrostettu tukka... itse kesytän sen muotoiluvaahdolla.. muotoiluvaahtoa hirmusti käteen ja haro tukkaan.. sama toimii vedelläkin. sit se on jotenki siedettävä :D

 
25. maaliskuuta 2009 klo 20.48 , Blogger ia kirjoitti...

anonyymi: Paitsi että Carriella on paaaaaaljon hienommat! :D

Tainn: Vois kokeilla!

 
5. huhtikuuta 2009 klo 16.08 , Blogger Laura kirjoitti...

Hei kokeilepa laittaa isompia osioita hiuksia noihin kukkakepukoihin(ai oho joku sanokin tän tuolla alempana joo, mutta siis kokeile vaikka puolet vähemmän) ja älä nuku ne päässä vaan pidä pari kolme tuntia ja föönaa jos ne jää liian märiks. Jotenkin niin mä onnistun saamaan kiharoista ei niin säkkärät... Mä oon kyllä kans jossain vaiheessa onnistunu tuolla viissiin afrottamaan hiukseni, ennen juhlia, totta kai!

Varmaan muutkin on vinkanneet mutta mä en jaksanu lukea kaikkia 160 kommenttia.

 
5. elokuuta 2009 klo 0.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakko kommentoida näinkin vanhaan merkintään (ja vieläpä anonyyminä, vaikka tunnukset tänne omistankin), mutta itse omistan juuri noita samoja kukkajuttuja ja ekalla kerralla lopputulos oli todellakin järkyttävä! :D Harjaamisen jälkeen ei näyttänyt enää niin pahalta, ja mitä enemmän hiuksia saa yhteen laitettua niin sitä loivemmat niistä tulee, ainakin minulla.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu