Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

triplana

Colour me !

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

triplana


Hu, tämä on oikeasti ensimmäinen hetki nyt kolmeen päivään, kun mulla on aikaa päivittää! Ajattelin pitkästyttää teidät perusteellisella selonteolla viikonlopusta. Ah, kaikki tykkää! No on mukana onneksi pari kuvaakin.


Perjantaiaamuna hyökkäsin jo ysiltä kampaajan penkkiin, ja parempien visioiden puutteessa annoin kampaajalle vapaat kädet. Havahduin tunnin kuluttua sisustuslehden ihmeellisestä maailmasta lähes samanlaiseen polkantapaiseen kuontaloon, minkä kanssa poistuttiin viime kerrankin jälkeen, mutta tämä on perushelppo malli, joten tyytyväisiä ollaan. Perjantaiaamun ohjelmaan kuului myös säntäily pitkin kylää metsästäen boolitarpeita illan hippailua varten (onnea vielä, meidän 19-vuotias, luet kuitenkin!), ja obsessio vaaterekki täytyi hoitaa vihdoinkin päätökseen.

viikonloppu3

Jyskistä ~25e, jee je jee! Ja erittäin iso huomio: Kokosin rekin
aivan itse. Rekin, jossa oli monta osaa, ja jonka kokoamiseen tarvittiin TYÖKALU. Kolmen purkamisen jälkeen kaikki loksahti vihdoinkin kohdilleen ja latasin puomin lempparirytkyillä. Sitten pitikin jo puolijuosta töihin. (Megahox, Asoksen tilauksenihan siinä killuu, ja meikäläinen on aivan täpinöissään! Koltut ovat kuin sokerisimmat päiväuneni, mutta niistä raporttia luvassa vasta huomenna/ylihuomenna.)

Töiden jälkeen tytskyt tulikin meille, mansikkavadelmaboolista tuli aivan pirhanan hyvää ja seepralla jatkettiin meiltä kaupunkiin. (Niin, siis mulla oli seepra päällä, oliskin saatu seeprakyyti :D)

viikonloppu1

  • mekko #itse tehty
  • kiiltonahkavyö #Benetton
  • kengät #Ellos



Lauantaiaamuna karistin aamu-unet kierrarivisiitillä (ei löytynyt mitään) ja noukkasin pikkuveljen mukaan tanssimattoilemaan meille pariksi tunniksi. Iltapäivällä menimme mikon ja muutaman kaverin kanssa syömään Amarilloon (kanatacot ja browniejälkkäri, gaaaa). Päälle tietenkin se optimaalisin mättömekko:

viikonloppu5

  • mekko #itse tehty
  • neule #Gina Tricot
  • sukkikset #Lindex..?
  • saappaat #second hand



Sunnuntaina olikin vuorossa mikon ihanan pikkusiskon rippijuhlat, ja kirkossa napotettiin jo aamukympiltä. Mättää sai taas varmaan viikon edestä, ja
suunnittelin vakaasti, että tankatulla safkamäärällä eletäänkin se viikko.


viikonloppu2


Kirkossa toimittiin mikon kans pahimpina paparazzeina, että ihan oikeasti anteeksi vielä kerran häiriöinti, takapenkin seniorit!

viikonloppu6


Päälle piti saada karnevaalikissat!

viikonloppu4
Ylpeänä vaaterekin kanssa muikistellen!
  • mekko (alla t-paita) #Asos
  • ruusu #H&M
  • kengät (jotka olisi olleet jalassa, jos en olisi kaapannut mukaan vääriä) #second hand


Eli yhteenvetona: Tänä viikonloppuna olen syönyt, syönyt ja syönyt. Kesäkunto, täältä meikä vyöryn! t. nimim. nyt katsomaan leffaa ja syömään piirakoita ja munavoita. Uh.

Heitetäänpä loppuun taas perinteikäs kysymysporkkana:
Mikä (jos mikään) oli lemppariasusi?


Translation

My weekend:

On Friday I finally bought the clothing rack (??) I have dreamt of for a long time! In the evening we celebrated my friend's birthday and I was wearing a self made dress, a belt from Benetton and shoes from Ellos.

On Saturday me and a bunch of friends went to a restaurant, and I chose naturally to wear my loosest dress (self made). The tights are from Lindex I guess, the cardigan from Gina Tricot and the boots are second hand.

On Sunday my boyfriend's little sister had her confirmation, and we were in the church at 10 a.m.! The food was delicious, and I was wearing a dress from Asos, a flower brooch from H&M and second hand shoes.

Now we're going to watch Rebel Without a Cause ! Hope you had a lovely weekend!

Tunnisteet: ,

94 kommenttia:

15. maaliskuuta 2009 klo 21.22 , Blogger Bisquits kirjoitti...

Lempparini oli ehdottomasti viimeinen, mutta seepramekkokin on tosi hieno!

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

O_o onko kajaanissa muka amarillo? O_o whaaat?

t.kajaanilainen

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.29 , Blogger Lyra kirjoitti...

Rakastuin tuohon kisumekkoon. :o Tahtoo myös! :)

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.32 , Blogger anna-elina kirjoitti...

Rakastan tuota alinta asua! Tuo mekko on niin suloinen :)

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.33 , Blogger Joy kirjoitti...

Karnevaalikisut ja punaiset korkkarit ja tukka, ihan mahtavan pirtsikka kokonaisuus :)

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.34 , Blogger Sara kirjoitti...

Lempparini oli seepra-asu, tuo mekko on niin hieno!

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.41 , Blogger LOVEBIRD kirjoitti...

Karnevaalikissamekko on kyllä aivan valloittavan ihana! Eli viimeinen asu iski kuin nyrkki silmään (mutta hyvällä tavalla).
Paljon maksoit mekosta muuten? :)
Pitäisiköhän itsekin koittaa sitä Asokselta tilaamista tässä joskus..

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Seepramekko on PARAS! Viehkoja ova kyllä nuo muutkin ;)
v

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.44 , Blogger Nanna kirjoitti...

ihania nuo kaikki asut!

sillonku mä ostin tollasen rekin niin kutsuin kauheessa epätoivossa mun silloisen poikaystävän paikalle kokoamaan sen, koska olin itte ihan hukassa sen kanssa. :D

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.44 , Blogger Milja kirjoitti...

Mun piti tehdä ensin kauhee ylistyskommentti noille karnevaalikissoille, mutta sitten toi loppukysymys sekoitti mun pään, kun piti mennä arvioimaan muitakin. Hö, kaikki kolme mekkoa ovat ihan törkeän upeita!

Tehäänkö diili, että mä saan noi, jos leivon sulle vaikka pellillisen pullia... Mä veikkaan et oot ihan mukana ;)

Ja aijoo, hyvä kun muistutit kesäkunnosta :D Mä olen syönyt pelkästään ylppäreissä varmaan nyt enemmän suklaata, kun ehkä viiteen vuoteen yhteensä?!

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun suosikki on karnevaalikissamekko, vaikka kaikki asut oli ihania! :----)

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.51 , Blogger Amppu kirjoitti...

Mun lemppari on varmaan toi lauantain mekko, mutta muutkin oli tosi kivoja :)

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

lämpesin kaikille! ;)

ja onnitteluni kokoamistaistelun voitosta, sen verran mitä ite oon jyskin (olihan se rekki jyskistä?!) tavaroita kokoillut niin ne vaatisi insinöörin paperit! ;DD (ei millään pahalla niinku insinöörejä kohtaan...paitsi vähän..=P)

ja oi, mikä mikä ihana ihana on tuo pallokuvioinen mekkonen tuolla rekissä!? luuuuv.

ps niin ja ihanaa että oot alkanu postailee taas useemmin

olipas hypetystä =D

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.54 , Blogger sannero kirjoitti...

karnevaalikisut on söpöimmät!

et oo ainut joka on vaan syöny, viikonlopun ohjelmana oli valvomista ja mässäilyä. Mutta onhan siihen kesään vielä aikaa :D

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.56 , Blogger piupali kirjoitti...

Sulla on ilmeisesti aivan röyhkeän upea maku mitä sisustamiseen tulee! Rekin lisäksi hurraa-huutoja saavat sohvasi sekä nuo lp:t seinällä.

Ja seepramekkokin korjaa potin, onnea onnistuneesta ompeluksesta :)

 
15. maaliskuuta 2009 klo 21.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Naurahdin ääneen seeprakyydille. Normaalisti mua ärsyttää kaikki 'nauroin tolle ja tolle' kommentit, mut toi oli ihan huippu, varsinkin näin väsyneenä se oli järisyttävän hulvaton. :D

Lempparina tuo viimeinen karnevaalikissa, oijoi noita värejä!

 
15. maaliskuuta 2009 klo 22.04 , Blogger pinia kirjoitti...

Viimeinen oli ehdoton ykkönen! aivan yli nami ! :)

 
15. maaliskuuta 2009 klo 22.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko Kajaaniin tullut amarillo vai kävittkö jossain muualla.. eikös ainakin vuokatissa ole amarillo?

 
15. maaliskuuta 2009 klo 22.15 , Blogger PinkChihu kirjoitti...

Aww noi karnevaalikisut on niin symppiksiä. :D

 
15. maaliskuuta 2009 klo 22.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Karnevaalikissamekko asu ehdottomasti! <3

 
15. maaliskuuta 2009 klo 22.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mitä aineksia laitoit booliin? haluun kans mansikkavattuboolii mun juhliin!

 
15. maaliskuuta 2009 klo 22.20 , Blogger Reetta kirjoitti...

Voi mun on pakko saada tuollainen rekki. Laitan sen sit vaikka sinne olohuoneeseen keskelle lattiaa ;)

Ihania asuja sulla ollut taas päällä.

 
15. maaliskuuta 2009 klo 22.21 , Blogger NooranElämää kirjoitti...

Toi kissamekko on kyllä ihana <3 Pitäis kyllä kanssa ostaa vaaterekki. Ehkä lauantaina ehtii Anttilasta hakemaan kun siellä on tarjouksessa, luultavasti ne on kuitenkin loppu :(

 
15. maaliskuuta 2009 klo 22.26 , Blogger Iina-Maria kirjoitti...

Mun henkilökohtanensuosikki on kyllä toi seepra(kyyti). Se on vaan ihan tajuttoman upea!

 
15. maaliskuuta 2009 klo 22.29 , Blogger Szataniołek kirjoitti...

Dress on the last photo is gorgeus

 
15. maaliskuuta 2009 klo 22.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

varoitus: aion nyt kyllä hypettää! ihana postaus!

-sun tukkas on ihanan näkönen, jotenki vielä kivempi kun ennen.

-OMFG nuo asosmekot, luv.

-karnevaalikissat!!!!!!! sydän!

-ja sun kirjotustyyli on ihana.

 
15. maaliskuuta 2009 klo 22.38 , Blogger Christina kirjoitti...

Tuo kisumekko on vaan niin ihana! Olin tekemässä jo tilausta Asokselle, mutta jostain syystä Asos ei huolinut mun korttia ja seuraavalla kerralla mekko oli jo mennyt. :< Ketuttaa vieläkin ihan liian paljon.

 
15. maaliskuuta 2009 klo 22.48 , Blogger aliish kirjoitti...

Omatekemät on parhaita! Niin seepramekon kuin purnukatkin voisin haluta myös itselle.

Sullä on kiva, oma tyyli, jota juuri aloin seuraamaan. :)

Ainiin, ja noi älpyt seinällä näyttää hurjan kivoilta. Hyvä idee!

 
15. maaliskuuta 2009 klo 23.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kaikki mekot on ihan mahtavat!

 
15. maaliskuuta 2009 klo 23.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oih, toi rekki on aivan mahtava, ittekkin haluisin semmosen mutta mun huoneeseeni ei semmosta kyllä mahdu :(
Ihania asukokonaisuuksia, kuten aina!

 
15. maaliskuuta 2009 klo 23.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Seeproilla on muuten niin heikot selät, ettei niillä voi ratsastaa :( Surku. Seepramekko on kuitenkin ihana.

 
15. maaliskuuta 2009 klo 23.59 , Blogger Rosa kirjoitti...

Hitsi, minäkin oon harkinnu Jyskistä tota rekkiä, mutta en ole saanut aikaiseksi hommata. Nyt tosin sain pientä rohkaisua tästä, jos sen kokoaminen onnistuu naispuoliskoltakin :)

Ja karnevaalikissat on ihania!

 
16. maaliskuuta 2009 klo 0.23 , Blogger Maiju kirjoitti...

Olen kateellinen jokaisesta mekosta!! Ihania!

 
16. maaliskuuta 2009 klo 0.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ah,tuo kissamekko on ylisöpö :) Tuollaista rekkiä olen miettinyt myös itselleni, taidanpas seuraavan kerran Ikeasta napata sellaisen mukaani jos sopiva löytyy!

 
16. maaliskuuta 2009 klo 9.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mahtava toi karnevaalikissakangas!

 
16. maaliskuuta 2009 klo 9.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Viinavattujen syytä että uskalsin myöntää lukevani blogiasi joka päivä! :D <3 t. A, 19v!

 
16. maaliskuuta 2009 klo 10.15 , Blogger Pauliina kirjoitti...

Toi sun seepramekkos on kyllä parhautta, eli ehdottomasti suosikkini. :) Ihania ovat kyllä kaikki ja odotan Asos-postausta innolla! ;)

 
16. maaliskuuta 2009 klo 10.49 , Blogger nana kirjoitti...

Ihana sunnuntaiasu, tosi söpö mekko :o mun on myös pakko ostaa tuommoinen rekki kunhan saan tehtyä muuton!

 
16. maaliskuuta 2009 klo 10.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Näistä pitäisi valita lemppari? Oh no. Kaikki on upeannäköisiä. Seepramekko on ehkä coolein, mutta mun lemppari on kyl tuo marimekon (?) purnukkakankaasta tehty hamonen. Tuollaisen haluaisin itsekkin kovasti. Värit ja kaikki niin kivat.

 
16. maaliskuuta 2009 klo 11.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vielä vahvistaakseni seepramekon asemaa noiden muiden ihanuuksien joukossa; mun silmissäni se on saanut KLASSIKON nimeyksen =) Semmonen se on. Liitää ihan omassa sarjassaan...

Hienoa, sait sitten sen rekin hommattua - ja KOOTTUA! UROnainen! .... Nyt jännitän minkälaisen kenkä/säilytys-systeemin loihdit =P
v

 
16. maaliskuuta 2009 klo 11.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot varmaan kuullut tän satakertaa mutta sun hiukset on ihanat ja toi seepramekkokin on täydellinen!

 
16. maaliskuuta 2009 klo 13.59 , Blogger 0 kirjoitti...

ihania vaatteita ja toi vaaterekki<3 ;--))

 
16. maaliskuuta 2009 klo 14.28 , Blogger elisa kirjoitti...

Kissamekko oli ehdottomasti ihanin!

Voisitko muuten joskus tehdä mekkopostauksen jossa sitten esittelisit kaikki sun lukuisat mekot?
Odotellen...

 
16. maaliskuuta 2009 klo 14.37 , Blogger Arrie kirjoitti...

tommonen vaaterekki olis kyllä kiva. :---) en tosin varmaan ikinä osaisi koota semmoista, enkä tiedä mihin ihmeeseen semmoinen mahtuisi. mutta aina voi haaveilla, hiii.

toi kissamekko on hirmu suloinen, aww!

 
16. maaliskuuta 2009 klo 14.46 , Blogger Elephant kirjoitti...

tidii oot näköjään aivan ihana isosisko ! Teet pikkuveljesi kanssa aina jotain kivaa :3 !

 
16. maaliskuuta 2009 klo 15.28 , Blogger kullanmuru kirjoitti...

Ihanan näköisiä nuo kakut!! Tulee ihan vesikielelle :D

 
16. maaliskuuta 2009 klo 15.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania nuo ovat kaikki,sun tyylis on niin ihana!mutta lemppari oli varmaan se purnukkamekko:)<3

 
16. maaliskuuta 2009 klo 15.52 , Blogger Lotta kirjoitti...

Karnevaalikissatpa hyvinkin :)


Pst. Minäkin kasasin. Tuon samaisen rekin helmikuussa. Käsittämätöntä. Luulin jo ylittäneeni kykyni Ikean palikkahyllyn (ei palikkahyllyn varsinaisessa merkityksessään, vaan palikoiden ilahduttamiseen kokoamisen helppoudella tarkoitettu) kasaamisessa. Ja siitä ei puhuta, että kaikki hyllyt repsottaa...

 
16. maaliskuuta 2009 klo 15.56 , Blogger Satu Liitiäinen kirjoitti...

kissa karnevaali mekko on tosi sulokas,
mahtaakohan noita rekkejä löytyä myös muiden onnekkaiden kotipaikkakuntien jyskeistä, pitänee mennä tarkistamaan =))

 
16. maaliskuuta 2009 klo 16.09 , Blogger Erika kirjoitti...

seepramekko on ihana :>

 
16. maaliskuuta 2009 klo 16.09 , Blogger Hanni kirjoitti...

Seepra-mekko on kiva, mutta toi viimeinen vie voiton kaikista! Aivan tosi ihana! :)

 
16. maaliskuuta 2009 klo 16.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

<3__________<3 nuo mekot ovat yksi painava syy, miksi patistan vanhempiani ompelukoneen ostoon.

 
16. maaliskuuta 2009 klo 16.50 , Blogger Nora kirjoitti...

Tuo karnevaalikissa mekko on niin ihana:) Mutta lempparini oli kyllä se Marimekon purnukkamekko. Ootko ihan tosi tehny sen ite? Värit on ihanat!

 
16. maaliskuuta 2009 klo 17.53 , Blogger Berenike kirjoitti...

Musta sä oot niin ihana, kun oot niin tommonen muodikas ja muodokas :) lol, aika riimikästä! Mutta siis ihan tosissaan, mua aina sapettaa kattoa niitä lookbookin skinny biatcheja. Sä oot sentään ihmisen näköinen, naisen näköinen. Siis en missään nimessä halua loukata sua vaan ihan vilpittömästi oon sitä mieltä, että oot just täydellisen kokonen ja näkönen! Ja vaikka kuinka aina sanot, että syöt liikaa jne niin et sä kyllä näytä ollenkaan lihovan vaikka kuinka mättäisit! Joten mätähän ihan hyvällä omalla tunnolla, sulla ei oo mitään huolta painosta :)

 
16. maaliskuuta 2009 klo 18.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Wou, oletpa ollut joka päivä oikein supernättinä! Kaikki asut kolahti muhun ihan täysin! Ei voi muuta kuin huokaista kateudesta. =)
-Maija

 
16. maaliskuuta 2009 klo 18.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Löytyisikö mahdollisesti marimekon kankaasta tehdyn purnukkamekon kaavoja jostain netissä?

 
16. maaliskuuta 2009 klo 18.25 , Blogger maria kirjoitti...

Mahtavia asuja ja itsekin tullut 7 rippijuhlissa kierreltyä, eli syömistä on kyllä riittänyt !
Asuista lempparini on kyllä luultavasti viimeinen ! Se on niin monikäyttöinen ym :) ps. Ihanat hiukset !

 
16. maaliskuuta 2009 klo 18.40 , Blogger eliisas kirjoitti...

Söpöjä asuja! ja huomioni kiinnittyi tuohon rekin päässä roikkuvaan laukkuun, sillä minulla on täsmälleen samanlainen valkoisena :) Tuo punainen on kyllä ehkis söpömpi :/

 
16. maaliskuuta 2009 klo 18.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllä ne karnevaalikissat vie voiton. :)

 
16. maaliskuuta 2009 klo 18.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

^ Vähän nauratti tuo Bereniikken kommentti. Jos jollakin on ylilaihat koivet, ei muotoja ollenkaan ja tikku muutenkin, niin miksi siitä pitäisi ärsyyntyä?

Jos joku kommentoisi vähän laihemman blogiin "ihanaa kun olet noin laiha, sapettaa kattoa niitä läskejä bitchejä lookbookissa", siitä otettaisiin suuri haloo :D C'MON, ei ihminen omalle vartalolleen mittään voi! Yhtähyvin pullerot ovat bitchejä kuin laihatkin, ei herranjumala...

 
16. maaliskuuta 2009 klo 19.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tykkään ihan hulluna noista karnevaalikissoista! (--: Ja huh kokosin itse pari vuotta sitten itselleni kokonaisen kirjotuspöydän! Näin jälkikäteen en voi kuin hämmästellä suoritustani. :D

 
16. maaliskuuta 2009 klo 19.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kaikki noi mekot on ihania mut kyl toi vika on ehkä paras...

 
16. maaliskuuta 2009 klo 19.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ouuu mullekin vaaterekki !

 
16. maaliskuuta 2009 klo 19.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mä tykkäilen eniten tosta viimeisestä kisumekosta,erittäin kivat värit ja kuviointi:) mutta kyllä noi muutkin kelpais mun vaatekaappiin!
t.san

 
16. maaliskuuta 2009 klo 19.39 , Blogger Peippo kirjoitti...

Sun hiukses on kyllä ihanan väriset, varsinkin kolmannessa kuvassa. :) Viimonen mekko vei mun sydämen!

 
16. maaliskuuta 2009 klo 20.28 , Blogger meri kirjoitti...

Kyllä toi asos-mekko vei lempparikuteet-palkinon !

 
16. maaliskuuta 2009 klo 20.50 , Blogger Nella kirjoitti...

Apua mikä valinta. Ihania nuo kaikki kolme. hmh. taidan valua massaan ja antaa ääneni myös viimeiselle, upea mekko ja ehkä eniten myös tosiaan upein kokonaisuus :)
Oivoi, teki kummasti taas mieli kaivaa ompelukone esille!

 
16. maaliskuuta 2009 klo 20.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jee postaus<3 viimeinen asu on ihana!
itse teen tänään ekan tilaukseni asokselle poikaystävän kanssa, saas nähdä miten käy ja onnistuuko :D

 
16. maaliskuuta 2009 klo 21.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi ihana ia ! rupes kyllä tekee tosipaljon mieli juhliin syömään kakkua...... rakastan sun kirjotustyyliä ja kuvia :) jatka samaanmalliin, pus

 
16. maaliskuuta 2009 klo 21.50 , Blogger miina kirjoitti...

Karnevaalikissat on ihana asu ja seeprastakin tykkäilin kovasti. On tuo tokakin kiva. :D Haluaisin ton kissamekon itellekkin<3

 
16. maaliskuuta 2009 klo 21.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo itse väkerretty värikäs mekkosi on kyllä aivan paras (:

 
16. maaliskuuta 2009 klo 23.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäisessä kuvassa oleva keskimmäinen pallomekko näytti IHANALTA! Aah.

 
16. maaliskuuta 2009 klo 23.59 , Blogger emmi / NO FASHION VICTIMS kirjoitti...

Gah, ihanan näköinen toi tummanharmaa kermakakku-unelma jossa noita palleroita! Loooove it! Haluun nähä sun päällä hetinyteimitäähuomenna!

 
17. maaliskuuta 2009 klo 0.31 , Blogger ia kirjoitti...

Hii, kiitos kommenteista! Karnevaalikatit johdossa :D Rekin pallokuvioinen peipi on siis Asokselta, raporttia luvassa! // Thanks for the comments!

Kajaanilainen: Ei ole, käytiin Vuokatin Amarillossa! :D

Lovebird: Mekolle jäi hintaa alle kolmekymppiä, mikä on imo oikein kohtuullinen hinta!

Linda Sofia: Haa, niin meinasin minäkin, mutten malttanut vaan millään odottaa sen pääsemistä töistä niin pakko oli kokeilla itse :D

Vendeta: No itseasiassa, pulla kyllä maistuisi.. Minkälaisella täytteellä sulla olis tarjolla? :D Hei, ei ylppärikeväänä kyllä mietitä mitään kesäkuntoja, kun luku- , stressaus- ja lohdutussuklaat ovat oikeasti ihan vakiokalusteita niissä kisoissa!

Laura: No toi taitaa olla Jyskin poikkeus, nimittäin meillä on samasta puljusta sohvapöytä ja tv-taso, ja niiden kokoamiseen kului useampi tunti sekä mittava arsenaali kirosanoja! :D

Sannero: No on on, ei oikeasti mitään kiirettä vielä! ;)

Johanna: Oho, röyhkeän upea kuulostaa jo aika hyvältä :D Onneksi et tiedä, miltä muu talo näyttää! ;)

anonyymi: Haha, väsyneenä nauroin sille itsekin :D

anonyymi: Vuokatin Amarillossa käytiin!

anonyymi: Oletan, että olet 18vee tai enemmän: Booliin tuli väkevää mansikkaviiniä, spriteä ja mansikkamehua, ja pinnalle ripottelin pakastevadelmia!

Ellie: Siis rekin optimaalisin paikka olis just nimen omaan keskellä olohuonetta! :D

Noora: No toivottavasti niitä on vielä jäljellä!

hypetysanonyymi: Hehe, oot hassu :D Kiitos kommentista! Tottakai tukka on koreempi kun se on just leikattu ja värjätty ;)

Christina: No voi perhana! Ne tunnukset pitäis kyllä onnistua luomaan ihan electronillakin, jos on nettimaksut mahdollistettu?

Kirp: Olohuoneeseen vaan! :D

Dixillusions: Voi ei! Äh, olipa masentava tieto :(

Åsa: Onnistuu onnistuu, käyhän kipaisemassa omasi!

A, 19v: Voi että sun kanssas :D Huippua, että myönsit! Nähdään taas pian :)

V: Oho, vai että ihan klassikko! No se on jo korkea titteli :) Hei, tästä mä suuntaan vaan tv-tasoihin ja kirjahyllyihin!

ELIIS: Katsotaan, jos kärsivällisyyteni riittää! :D

Arrie: Osaat osaat kun minäkin osasin, ja olohuoneeseen vaan! :D

Elephant: No toivottavasti oon edes siedettävä isosisko :o Kyllä mä sitä kiusaankin säännöllisin väliajoin!

Lotta: Oi, sittenhän meitä on kaksi varsinaista neiti kätevää! Mä en kyllä uskalla vähään aikaan kokeilla mitään haastavampaa :D

Nora: On itse tehty :)

Bereniikke: Voi kiitos :) Kyllä mä lihon, mä osaan vaan kätkeä sen hyvin! :D

anonyymi: Ei valitettavasti löydy :o

Myrsy: Oho, noin monet talvirippijuhlat! Mä luulin, että ne on melko harvinaisia :o

Suna: Minäkin tyksin tuosta punalaukusta, se itseasiassa kuului tuohon kissa-asuun :) Huolisin kyllä valkoisenkin!

anonyymi: Jepjep, nää on näitä niin monipiippuisia juttuja. Mutta se on kyllä fakta, ettei omalle vartalotyypilleen kovin kummoisia voi, ja muidenkin täytyy vain elää sen kanssa.

anonyymi: Kirjoituspöydän?! Oot ihan hullu! :D

anonyymi: Hei kerro mullekin, miten poikaystävä saadaan mukaan Asoksen tilaukseen? :D

 
17. maaliskuuta 2009 klo 0.32 , Blogger ia kirjoitti...

Pnkd: Ihan sun takias koitan saada sen ruudulle huomenaamuna! :D

 
17. maaliskuuta 2009 klo 8.17 , Blogger poster kirjoitti...

Ihania kaikki! Alimmainen on ehkä kaikkein ihanin, vaikka teitkin valinnan tositositosi vaikeaksi ;) Todella suloinen karnevaalikisumekko!

 
17. maaliskuuta 2009 klo 10.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi ihana ia! Millä muokkat kuvasi :))
Seepramekko hurjan hieno, voisitko neuvoa kaavassa ynnä muussa toteutuksessa? Luv u.

 
17. maaliskuuta 2009 klo 10.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania asuja kaikki! Ja söpöt hiukset, sopii sulle _niin_ hyvin. Oot mielettömän hyvä kyllä ompeleen, ei yhtään uskois käsitehdyksi tuota seepra-mekkoa. On niin kaunis.

Pakko vielä sanoa, että kiitos kaunis näistä päivityksistä- oot lemppari bloggaajani ja ootan aina innolla uusia postauksia. :)

 
17. maaliskuuta 2009 klo 10.58 , Blogger Red de rOuge kirjoitti...

I Love your dresses, you've got a lot of talent!
Fabrics and cuts are super!

 
17. maaliskuuta 2009 klo 11.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Seepra oli paras!

 
17. maaliskuuta 2009 klo 12.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minäkin kävin lauantaiaamuna kierraroimassa mutta eipäs törmätty! 8D

 
17. maaliskuuta 2009 klo 14.23 , Blogger Irinja kirjoitti...

toi harmaapilkkumekko näyttää unelmalliselta!

 
17. maaliskuuta 2009 klo 16.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania vaatteita, oot joku maailman suloisin! =) Pakko vaan tälleen ohi aiheen kysyä,että mitä teidän booliin tuli kun koetan omille 19wee jeejee synttäreille metsästää hyvää booliohjetta!:D
-Sarppa

 
17. maaliskuuta 2009 klo 18.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana nähdä noita "mekko: itse tehty" -kohtia tuolla :]

 
17. maaliskuuta 2009 klo 18.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Marimekon kangas on niin ihana, että se jäi suosikiksi. Hyvinä kakkosina tulivat karnevaalikissat ja seepra. Ihania kaikki !

 
18. maaliskuuta 2009 klo 0.05 , Blogger Ayesha kirjoitti...

oh you give me so much inspiration! honestly especially because your shorter hair looks so wonderful, makes me not dream aout having long hair again so much!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 15.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi sun itse tehty - Marimekon kankaasta eikös? - lilaturkoosipinkki-värinen mekko on ihana :)) Mulla on tota kuosia se marimekon kahvipurkki, en oo ees tajunnut että sitä sais myös kankaana! AWWWWWWW. Kunpa mäkin osaisin tehdä siitä jonkun tunikan itelleni...

 
18. maaliskuuta 2009 klo 16.58 , Blogger M kirjoitti...

Aivan käsittämättömän ihana tuo mustavalkoinen mekko!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 18.54 , Blogger mape kirjoitti...

voit koska vaan lähettää mulle sun kaikki vaattees! :----D<3

 
19. maaliskuuta 2009 klo 18.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei ihan pakko kysyä että mitä tykkäsit nuori kapinallinen leffasta? ite oon blogissani jamesia ihkutellut ! :)

 
25. maaliskuuta 2009 klo 21.22 , Blogger ia kirjoitti...

Kiitos lopuillekin! // Thanks!!

anonyymi: Photoshopilla muokkaan! En taida laiskuuttani julkaista tuon mekon yksityiskohtaisempia ohjeita, sorry :/

anonyymi: Höö, mentiin ristiin!

Sarppa: Booliin tuli väkevää mansikkaviiniä, spriteä, mansikkamehua ja pakastevadelmia! Kannattaa kokeilla, hyvvää tuli :)

Rosalie: Itseasiassa tykkäsin enemmän, mitä odotin! Tosin nukahdin ennen loppuratkaisua.. :D

 
3. huhtikuuta 2009 klo 18.20 , Anonymous cupcake kirjoitti...

Molemmat mekot näyttää paljo ihanemmilta sun päällä ku Asoksen kuvissa! ♥

 
17. huhtikuuta 2009 klo 19.40 , Blogger Gabi K. kirjoitti...

I love your style!! Dress with cats is so sweet!!

 
17. toukokuuta 2009 klo 15.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

wonderful dresses! I love them :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu