Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Where's my hair at ?!

Colour me !

maanantai 18. helmikuuta 2008

Where's my hair at ?!


Tänään kävin varovasti kysymässä alustavia äidinkielen tekstitaidon pisteitä, ja loksautin leukani lähestulkoon sijoiltaan. Kukakohan lepsukka ne räpellykseni on oikein lukenut? Tekstit lähtivät hurjan hyvillä pisteillä eteenpäin! Toivotaan, että sensorit on tällä kertaa yhtä mieltä, viime syksyn ruotsiani tiputtivat nimittäin n.20 pistettä alaspäin, ne perkeleet.

Olin niin innoissani moisesta yllätyksestä, että päätin tällä kertaa ihan oikeasti räväyttää kampaajalla. Tuoliin istahdettuani näytin nolosti oman kuvani (vein edellisen postauksen naamakollaasista sen keskimmäisen alhaalta), ja päätin, etten nosta katsetta Me naisista peiliin ennen kuin tukka on valmis. Hieman säikähdin, kun hapsut tipahtelivat syliini, mutta pidin pintani. Lopputuloksen näette oikealla.

Hui_helkkari, tämä yltää hädin tuskin olkapäille! Eiköhän tähän parin pesukerran ja omakätisen föönauksen jälkeen totu. Miltäs näyttää?

Nyt matikan kimppuun->
  • t-paitamekko paitana #H&M
  • mansikkakaulakoru #lahja
  • silkkirusetti #nappikauppa

Ainiin, muotiblogimiitti-idea elää yhä! Logatkaapa osoitteeseen http://blogimiitti2008.lifeme.net/

Tunnisteet:

47 kommenttia:

18. helmikuuta 2008 klo 17.25 , Anonymous Adele kirjoitti...

Ohoh, lyhenipä tosiaan! :o Mutta hyvältä näyttää, sopii ainakin ton kuvan perusteella paremmin kuin hyvin sulle! :D

 
18. helmikuuta 2008 klo 17.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eipä tosiaan hullumman näköinen. :)

 
18. helmikuuta 2008 klo 17.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihanat hiukset on!! paremmat kuin entiset mielestäni...

 
18. helmikuuta 2008 klo 17.36 , Blogger S kirjoitti...

Tosi nätit uudet hiuksesi! Vaikka muutos ei ole hirveän suuri, kivaa vaihtelua. :) Raikkaan näköinen.

 
18. helmikuuta 2008 klo 17.37 , Anonymous nami kirjoitti...

Oi kuinka nätit, sopii sulle tosi hyvin! Nyt huomaa kyllä muutoksenkin ihan kunnolla :)
Olitko muuten abiristeilyllä? :>

 
18. helmikuuta 2008 klo 17.48 , Anonymous Elly kirjoitti...

Kyllähän tuossa huomaa, että jotain on hiuksille sentään tehty. :) Oikein kivan näkönen on <:

 
18. helmikuuta 2008 klo 18.02 , Blogger Suna kirjoitti...

Todella kaunis kampaus. Itsekin hieman haaveilen polkasta, mutta en tiedä olenko valmis niin radikaaliin muutokseen... hiljattain jo lyhensin 15cm, joten askel kerrallaan :) Onnea myös hyvistä pisteistä!

 
18. helmikuuta 2008 klo 18.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivat hiukset. Sellaset ihanan tyttömäiset ja sirot;)

 
18. helmikuuta 2008 klo 18.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanat hiukset, sopii ihan valtavan hyvin sulle! :)

 
18. helmikuuta 2008 klo 18.09 , Anonymous Nanna kirjoitti...

En osaa tuosta kuvasta paljonkaan mitään sanoa, kun olet tuollailla kumarassa :D mutta hieman lyhyempinäkin hiuksesi näyttävät hyvältä.

Nam, mikä mansikkakoru. Eikös se ollutkin poikaystäväsi ostama?

 
18. helmikuuta 2008 klo 18.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onpa mahtavan kivannäköiset hiukset! Täällä tykätään ainakin kovasti. :)

 
18. helmikuuta 2008 klo 18.17 , Blogger Jonna kirjoitti...

Äsh! nuo sensorit ovat ihan kamalia ilkimyksiä. Omaa ruotsiani ne menivät aikoinaan tipauttamaan myös 12 pisteellä ja kyllähän siinä silloin itku tuli.

Aivan mielettömät hiukset! (toisaalta olen polkkahiuksien ehdoton kannattaja:D )

 
18. helmikuuta 2008 klo 18.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, tosi kivat hiukset! Sopii sinulle tosi hyvin. :) (Kuva on tosin vähän huono, hiuksia ei näy kunnolla...)

 
18. helmikuuta 2008 klo 18.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitkä pisteet sait äidinkielestä!! Haluan tietää, ihan näin vertailukohteena ;)

 
18. helmikuuta 2008 klo 18.56 , Blogger Vilma kirjoitti...

Kivat hiukset, sopii sulle! Itsellänikin on polkkatukka (on kyllä ollut jo pari vuotta) mutta tänään käydessäni kampaajalla siitä putosi TODELLA paljon pois... Olen nyt pari tuntia kerennyt itkeä sitä että näytän ihan 80-luvun lapsitähdeltä. No, kyllä se joskus kasvaa...

 
18. helmikuuta 2008 klo 19.05 , Anonymous Siirp kirjoitti...

ihanat hiukset :)

 
18. helmikuuta 2008 klo 19.07 , Blogger MouMou kirjoitti...

Upeat!:D Hyvin tehty.

 
18. helmikuuta 2008 klo 19.21 , Anonymous Regina kirjoitti...

Iih, näyttää todella hyvältä, malli sopii sinulle hyvin. Kiva, että joku osaa leikkauttaa kohtuudella. Itselläni on pakkomielle radikaaleihin mallinmuutoksiin, joskus melko mielenkiintoisilla lopputuloksilla. Viimeksi oli jonkin verran pidemmät hiukset kuin sinulla nyt, leikkauksen jälkeen pisimmät haituvat olivat n. 2cm. Onneksi hiukseni kasvavat nopeasti :'D

 
18. helmikuuta 2008 klo 19.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

millä pistetuloksilla äikkä lähti ytl:ään ?:D

 
18. helmikuuta 2008 klo 19.31 , Anonymous mandariinipöö kirjoitti...

upeat kutrit! eikö sun tosiaan tearvinnut tehdä muuta kuin ojentaa kuva kampaajalle? :)

 
18. helmikuuta 2008 klo 19.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Todella hyvän näköiset, istuvat sinun "päähän" todella hyvin.=D

 
18. helmikuuta 2008 klo 19.42 , Blogger ia kirjoitti...

Adele: No niin teki! Kiitos kovasti :)

anonyymi: Kiitti, ei minustakaan :)

anonyymi: Kiitti! Vähän vaihtelua :)

S: Takaa lähti varmaan yli 10senttiä, mutta ei se tosiaan kovin radikaalilta näytä. Kiitti :)

nami: Kiitos kovasti :) En raskinut maksaa itseäni abiristeilylle :D

Elly: No onneksi huomaa :) Kiitos!

Suna: Hui kamala, voidaanko tämä laskea polkaksi? Kaipa tätä voi, se on vaan niin pelottavan lyhyt :D Mullakin tais lähteä se 15senttiä, onhan se aika radikaalia!

anonyymi: Voi kiitos kovasti :) Itse tykkään rusettien kanssa tuosta mallista kovasti!

anonyymi: Kiitos kovin :)

Nanna: Kiitos :) Kuva ei tosiaankaan ole paras mahdollinen, mutta eiköhän parempaa materiaalia ole tulossa! Jep, poikkiksen ostamahan se oli.

anonyymi: Oi kiitos paljon!

Jonna: No arvaa pääsikö mulla, kun tippui vielä se L pisteiden mukana E:hen! Kiitos kovasti :)

anonyymi: Kiitos! Parempaa kuvaa tulossa :)

anonyymi ja hieman alempi anonyymi: 5/6, 5/6 ja 6/6, en vetänyt prelistäkään tommosia!

Vilma: Kiitos :) Naurahdin ääneen tuolle sun vertauksellesi :D Mutta se tukka kasvaa ihan tajutonta vauhtia, hyvä se on välillä pätkästä kunnolla!

Siirp: Kiitos :)

Moumou: Kiitos kovasti!

Regina: Kiitti :) Hui, olisipa minullakin edes joskus rohkeutta leikata oikeasti ihan radikaalisti erilainen malli! Mun tukkajännitykset rajoittuu kotivärjäyksiin, kun siinä väriä huuhdellessa jänskää, että minkävärinen tuli lopputuloksesta tällä kertaa :D

Mandariinipöö: Kiitos! Kuvaa näytin ja sanoin että vahvannäköiset latvat ja vahva otsis + olkapäille täytyy ylettyä, muuta ei tarvinnut :)

 
18. helmikuuta 2008 klo 19.55 , Anonymous _ainoo kirjoitti...

ihanat hiukset! haluaisin itsekkin tuon pituiset, mutta hiukseni ovat luonnonkiharat joten ei se taida oikein onnistua..

 
18. helmikuuta 2008 klo 19.58 , Blogger veerra kirjoitti...

Ihana tukka! :) ei voi muuta sanoa. Sopii sulle hyvin :)

 
18. helmikuuta 2008 klo 20.01 , Blogger Amanda kirjoitti...

Näytät ihan Lumikilta :) Ihanat

 
18. helmikuuta 2008 klo 20.41 , Anonymous Rainbow fun. kirjoitti...

Todella upeat kutrit olet saanut, sopii sinulle todella hyvin! :) Penkkariasusi oli muuten todella hieno, jos puoti on pystyssä vielä minun lukioaikana, voisin harkita samaa. :D

Onnea ylppäreihin!

 
18. helmikuuta 2008 klo 21.18 , Anonymous winda kirjoitti...

Ihana tukka <3 Joskus täytyy vaan uskaltaa räväyttää :)

 
18. helmikuuta 2008 klo 21.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen jonkin aikaa lueskellut blogiasi ja jäänyt nähtävästi ihan koukkuun :) Tulee paljo muistoja mieleen näistä yo-kirjoituksista ja penkkareista, pääasiassa onneksi hyviä muistoja. Tosin, ei niistä mulla nyt oo aikaakaan ku huimat kolme vuotta.
Itse vähän "säikähdin" kun pohdit hiusten lyhentämistä (vannoutunut pitkien hiusten kannattaja kun olen), mutta nuohan näyttää tosi hyviltä, sopii sulle ku nappi otsaan! (mitähän tuokin sanonta sitten tarkoittaa...) Ja muuten, taannoisen hiustutorialisi innoittamana taidan hankkia tupeerauskamman ja testata sitä omaan lettiini.

 
18. helmikuuta 2008 klo 22.16 , Blogger Rosa kirjoitti...

Hui! Toi on aivan ihana! Sopii tosiaan sun kasvoin piirteille kun nakutettu! Ja niin kuin edellinenkin sanoi, koukussa minäkin! :)

 
18. helmikuuta 2008 klo 22.36 , Blogger mungabombo kirjoitti...

tosi söpöt hiukset, aivan ihanat :)) ja rakastan tuota mansikkakorua yli kaiken, nam <3

 
18. helmikuuta 2008 klo 22.51 , Blogger stefanie kirjoitti...

kauniithan noista hiukista tuli! sulle sopii lyhyemmät hirmuhyvin. itsekin tykkäisin kyllä jostain tuollaisista <:

 
18. helmikuuta 2008 klo 23.12 , Blogger pnkd kirjoitti...

Rohkeaa kyllä lyhentää noin paljon, itse en varmaan uskaltaisi.
Näyttää sopivan sulle oikeen hyvin :>

 
19. helmikuuta 2008 klo 10.01 , Anonymous miau kirjoitti...

Tosi kivat uudet hiuksesi, sopii sulle tosi hyvin. =)

 
19. helmikuuta 2008 klo 10.49 , Blogger Rosa kirjoitti...

Ihanat! :o Sopivat sulle tosi hyvin. Itse oon menossa huomenna kampaajalle, mutta en vielä ole saanut päätettyä mitenkä niitä hiuksia uudistaisi. (:

 
19. helmikuuta 2008 klo 12.18 , Blogger nephie kirjoitti...

Oi ihanat! Siis aivan ihanat hiuksen. :D Oi.

 
19. helmikuuta 2008 klo 12.18 , Blogger nephie kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
19. helmikuuta 2008 klo 13.58 , Anonymous Saoka kirjoitti...

No kiva, nyt soi päässä Basement Jaxxia :-)

Haastoin sut meemiin, kurkkaa blogiini tuosta linkistä.

 
19. helmikuuta 2008 klo 14.18 , Anonymous hanna kirjoitti...

Näytät aina niin nuorelta ja pirteältä. Ja tukka on hyvä!

 
19. helmikuuta 2008 klo 16.07 , Anonymous May kirjoitti...

Tosi nätit hiukset. Sopii sulle. <:

 
19. helmikuuta 2008 klo 18.28 , Anonymous Milli kirjoitti...

Suloiset :) Itsekkin olen hiihtolomalla menossa parturiin. Saa nähdä miten käy, ajattelin myös lyhentää hiuksiani ainakin 20 cm. Tuo sopii sinulle todella hyvin!

 
19. helmikuuta 2008 klo 18.30 , Blogger Elise kirjoitti...

You're so pretty :]

 
19. helmikuuta 2008 klo 19.07 , Anonymous Hinska kirjoitti...

Voi, aivan ihanat. Ja kiva piristävä muutos. :)

Tätä blogia ei vielä tunnista "omakseksi", jotenkin vuodatuksen blogisi näytti enemmän sinulta. Tähän sitten tottuu ajan myötä.

Muah, olen päättänyt selvittää asuinpaikkasi. :D (Kyylään, kyllä tiedän)

 
19. helmikuuta 2008 klo 19.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

HHEEI ! Oletko nimeltäsi Ria ?;)
Ja kirjoitatko Cottonin blogia ?=)

 
19. helmikuuta 2008 klo 20.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kivalta näyttää, ainakin vaihtelua. Itse olen pyhästi luvannut olla leikkaamatta ainakaan enne kahta viimeistä viikkoa vaikka nämä minun kasvatuyritykseni ovatkin usein tuhoontuomittuja :P

 
19. helmikuuta 2008 klo 20.13 , Blogger birgitta kirjoitti...

Jättekivat noi uudet hiukset! :) Muuten mitä ton matikan lisäksi sulla kirjotettavana keväällä? Mua jotenkin aina kiinnostaa, että minkä aineiden parissa muut ahertaa. :)

Itellä ihan tajuton paniikki, nimittäin uusin englannin, sitte ruotsi ja saksa vielä päälle, psyka ja äikkä. Toivottavasti selvitään hengissä! :)

+Toivotan onnea tekstitaidon kokeen alustaville pisteille, älkää pudotko! :'D

 
19. helmikuuta 2008 klo 20.56 , Anonymous Cata kirjoitti...

Kylläpäs sitä mittaa lähtikin :) Ihanat ovat! Oijoiii! 8) Sopii.
Todella kivasti sopii tuossa kuvassasi nuo punaiset yksityiskohdat toisiinsa, tuo sellasen kivan pirteen tunnelman toi mansikka!

 
23. helmikuuta 2008 klo 22.43 , Blogger ia kirjoitti...

_ainoo: Oi, itse haluaisin vaihtaa piikkisuoran tukkani ihaniin luonnonkiharoihin!

Veerra: Kiitos kovasti :)

Amanda: Kiitti :) Itseasiassa mullekin tuli Lumikki mieleen tuosta pituudesta yhdistettynä punaiseen rusettiin :D

Rainbow fun: Voi kiitos kovasti :) Ja kiitos onnesta!

Winda: Kiitti :) Ja niinpä! Kerrankin ei tarvinnut nurista siitä, ettei taaskaan kukaan huomaa, että on käynyt kampaajalla :D

Anonyymi: Voi miten mukavaa kuulla, että tykkäilet! Nämä ylppäripaineet ja penkkaritkin jää varmasti mieleeni varmasti mullakin :D En kyllä todellakaan tiedä mistä tuo sanonta tulee, mutta kiitos kovasti :) Ja hanki ihmeessä se kampa!

Rosa: Voi kiitos kovasti! :)

Mungabombo: Kiitos kovin :) Itsekin olen rakastunut mansikkaani, mutta siitä napsahti ketju poikki pari päivää sitten, nyyh!

Stefanie: Kiitos kovin :) Leikkaa ihmeessä, jos mieli tekee!

Pnkd: Sai sitä rohkeutta kerätä vähän itsekin :D Kiitti!

Miau: Kiitos kovasti :)

Rosa: Kiitos! Räväytä säkin ;)

Nephie: kiitos kovin!

Saoka: Haa, ensimmäinen, joka tajusi otsikon, tai ainakin mainitsi siitä :D Kurkkaanpa haasteen!

Hanna: Voikiitos :) No, nuorihan minä vielä olenkin, tai ainakin kuvittelen olevani :D

May: Voi kiitti :)

Milli: Kiitos :) Rohkaistu ihmeessä pätkäisemään välillä ihan reilusti!

Elise: Thanks a lot! :)

Hinska: Kiitos :) Kyllä sä tähän totut! Apua, älä liian kyyläksi ala :D

Anonyymi: Hee, tätä on kysytty joskus aikaisemminkin pariin otteeseen. Nimeni ei ole Ria, enkä kirjoittele Cottoniin.

Anonyymi: Kiitos :) Ja onnea kasvatukseen! Kyllä sä onnistut :D

Birgitta: Kiitti :) Painin nyt keväällä pitkän matikan, äidinkielen, englannin ja psykologian kanssa, ja meinaa hermot mennä! Sullakin on melkoinen satsi kirjoitettavana, onnea kamalasti kokeisiin! Älä ota kamalia paineita :) Ja toivotaan tosiaan, että ne pisteet miellyttää YTLlääkin :D

Cata: Voi kiitos kovasti :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu