Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kelle voi osoittaa adressin kesän aikaistamisesta?

Colour me !

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Kelle voi osoittaa adressin kesän aikaistamisesta?

Aaaa, pieni hengähdystauko! Perjantain käytin kuuden tunnin englannin väännön jälkeen hyvällä omatunnolla armottomaan mässäilyyn ja typerännäköiseen tanssimiseen. Oli muuten oikea valinta syödä päivän ensimmäisenä ateriana illalla kahdeksan aikaan megalomaaninen synttäripöydällinen ja ahtaa napa niin täyteen, että puoli tuntia meni nätisti kaksin kerroin melkoisissa tuskissa. Hyvä minä, hyvä! (Niin siitä enkusta: Kirjoittelin sitten englannin ylioppilasaineeni vesi-ilmapallosodasta. En ole vielä oikein sisäistänyt tekoani.)

Tänään huijasin itselleni vielä yhden palautumispäivän ennen armotonta psykologian lukemista. Pieniä paineita, kuulema porukka on kirjakasassa jo toisella kierroksella, kun minä alottelen sitä ykköskirjaa vasta nyt. Lallattelen "kylläminäehdin"iä ja kuvittelen kaiken järjestyvän reilussa viikossakin. Sunnuntaina aloitan, varmasti!

Ainiin, esiteltävänä on vielä yksi ostos ja yksi "no oot sinä ollut ahkera"-lahja. Kierrarista mukaan änkesi sen turkoosin kaverin mukana myös musta hame, joka tulee olemaan kovassa kulutuksessa. Se tuntuu jopa paremmalta mitä se VM:n kultani, mikä on jo hälyyttävää.. Musta on tulossa kävelevä kirppari! Mamma toi kaupungista tuliaisena kirkkaankeltaisen patellan, joka alkoi välittömästi heittää huulta keltaisten balleriinojeni kanssa. Veikkaanpa, että noita tullaan näkemään ensi kesänä. Niin, missä helvetissä se kesä oikein kuppaa?! On tässä tuota loskaa kateltu jo ihan tarpeeksi.

Image Hosted by ImageShack.us

Päällä:
  • paita #Zara
  • hame #kierrätyskeskus (0,70e)
  • ballerinat #H&M lastenosasto
  • vyö #Vero Moda
Nyt kiirehdin lepyttelemään poikaystävääni, jota olen odotuttanut toista tuntia ihan vaan vaatesovittelun takia. Pitäisiköhän sille viedä vaikka suklaata..?

ps. Ainiin, muistakaa Mintun arvonta!

Tunnisteet: ,

74 kommenttia:

15. maaliskuuta 2008 klo 16.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana toi musta hame, laskeutuu nätisti! Ja mikä hinta! :o :D Keltaiset balleriinat ja patellavyö tuovat kivan piristysruiskeen muuten tummaan asuun :)

 
15. maaliskuuta 2008 klo 16.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Niin mitä, oliko SINULLA se syntymäpäivä? Jos ymmärsin oikein niin - LÄMPÖISET ONNENTOIVOTUKSET! (Jos synttäripöytä oli jonkun toisen niin onnittelut sitten sinne..)

 
15. maaliskuuta 2008 klo 16.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi mikä hame, ja millä hinnalla sen saitkaan! Ja vyö ja kengät ovat namit :)
Ei oo reilua, ite en ikinä löydä kirppiksiltä yms. mitään kivoja vaatteita! :o
Ja joo, kesä ois todellakin ihan kiva. Eilen oli täällä ihanan keväinen sää, ja rupesin panikoimaan että apua mulla ei oo kevättakkia! Ja tänään täällä on tullut lunta melkein koko päivän, fiilis vähän alhaalla.

 
15. maaliskuuta 2008 klo 17.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hmph, pitäisi varmaan alkaa käymään samoilla kirppareilla kuin teikä, ei täältä löydy mitään noin halpaa. Torstaina kun käväisin kirpparilla niin löysin vain kasari-bling bling-neonväritakkeja?! hintaan 16 euroa kipale. Että sillä lailla.

 
15. maaliskuuta 2008 klo 17.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana hame. :) Vyö ja kengät tuo kivan säväyksen asuun. ;)

 
15. maaliskuuta 2008 klo 17.57 , Blogger etta kirjoitti...

Ihana hame! Vyö ja balleriinat ovat loistoyhdistelmä! :)

 
15. maaliskuuta 2008 klo 18.11 , Blogger mz kirjoitti...

Mä ainakin allekirjoitan ton adressin :D. Juuri kun luulee, että kesä on tulossa, alkaa sataa loskaa. Buuhuu :/
Ja vyö on ihana :)

 
15. maaliskuuta 2008 klo 18.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

olipa aurinkoinen vyö tähän tähän loskaan verrattuna. ihana asu muutenkin. odotan huomista lehti juttua innolla(oliko se huomenna?) no kuitenkin mukavaa lauantai iltaa!! lähden tästä lukemaan Maatiedonkokeisiin. Plääh.
P.S miten aina onnistut noissa asu valinnoissa itse en ainankaan jaksa ja vedän vaan farkut ja t-paidan ja hupparin päälle.

 
15. maaliskuuta 2008 klo 18.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

P.Ps toi edellinen teksti oli minun unohdin vaan pistää nimimerkin!

 
15. maaliskuuta 2008 klo 18.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mikä on poikaystäväsi nimi ?:) olisi kiva saada hänestä ehkä kuvaa? jos hän siis suostuisi siihen :)

iiihana tuo hame!

ja videopostauksia olisi taas kiva saada, jos olisi joku mielenkiintoinen aihe, ne piristävät aina päivää.
voisit vaikka esitellä jotain "näitä häpeän" vaatteitasi! tai joku ihanan keväinen video ulkona voisi olla myös hieno !

 
15. maaliskuuta 2008 klo 18.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi pirteän värinen patella, ja koko asu on (jälleen kerran) onnistunut! Jos löydät kesän aikaistamista koskevan adressin, ilmoitathan minullekin? ;)

 
15. maaliskuuta 2008 klo 18.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana paita ja hame, kiva blogi muutenkin, palaan tänne ;>

 
15. maaliskuuta 2008 klo 19.19 , Blogger Laura kirjoitti...

Lohdutuksen sana: minä olen psykassa edennyt kahden kirjan verran (ekaa kierrosta, tietty, en ymmärrä käsitettä "kakkoskierros"...), kutoskurssia en ole ikinä käynyt ja edellisen kerran istuin psykankurssilla kakkosvuoden nelosjaksossa. :) Mitä olen muutamien merkintöjesi perusteella koulumenestyksestäsi ja siihen panostamisesta ymmärtänyt, ei sulla ole hätäpäivää.

 
15. maaliskuuta 2008 klo 19.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

olisiko oikea nimesi riia/ria?
asutko muuten kajaanissa, siellähän on h&m ja se on pohjois-suomessa ja suht. pieni paikka!

 
15. maaliskuuta 2008 klo 19.41 , Blogger MK kirjoitti...

Oi vau miten ihana tuo kirpparihameesi! Ja hurjan halvallakin sait :) Miksen minä ole pitkään aikaan tehnyt noin hienoja löytöjä :D Niin, ja tuo vyösikin on nätti!

 
15. maaliskuuta 2008 klo 20.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mainio yhdistelmä taas, tuli mieleen ne keväiset sitruunaperhoset... Nyt jänskätetään sitä huomista Hesaria; laitathan sitten heti sen tänne blogiin - kun mie oon kuumeessa enkä selvii kiskalle ostamaan. Toivottavasti sinä - ja muut kirjoittavat - säästytte tältä taudilta. Oli kauhia ponnistus avata kone ja edes kirjoittaa tämä. Takaisin pehkuun.

 
15. maaliskuuta 2008 klo 20.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä mitä? Kenen synttärit oli? Milloska ne sun synttärit nyt olikaan, ei kai ne nyt vielä..?

Mutta hame on kyllä tosi nätti. VM-rakkaasi kova kilpailija. :)

Patella ja kengät mukava lisä asuun.

 
15. maaliskuuta 2008 klo 20.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa eksyin blogillesi, ja ilokseni huomasin, että tää on mielettömän hyvä sellainen :) Sulla on tosi ihania vaatteita ja olet itsekin kaunis :) Rohkeasti erilainen! :> Hienoa. Jatka samaa rataa :)

 
15. maaliskuuta 2008 klo 20.49 , Blogger Salla kirjoitti...

Hurjan suloinen hame! Täällä kans yks allekirjoittaja adressille. \o

 
15. maaliskuuta 2008 klo 20.54 , Blogger Kasper ja Hanna kirjoitti...

Oi kiva hame ja ihana keltainen!
Toivottavasti saat sen huomisen hesarin tänne, koska en nää sitä muuten mistään :(

Miten sä sait kirjoitettua sellaisesta? Kyselee hän joka kirjoitti lähes ilmaisista imaginary jäätelöfestareista, jonka työntekijät työskentelevät jätski ja karkkipalkalla.

 
15. maaliskuuta 2008 klo 21.42 , Blogger -SL kirjoitti...

Ihana vyö!:)

 
15. maaliskuuta 2008 klo 21.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä sun kädessä on (tai lukee) tossa kuvassa? :))

 
15. maaliskuuta 2008 klo 21.53 , Blogger Jacqueline kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
15. maaliskuuta 2008 klo 21.53 , Blogger Jacqueline kirjoitti...

Upea hame! Ja muutenkin asukokonaisuus toimii :D

 
15. maaliskuuta 2008 klo 22.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

älä ahdistu normaalia enempää siitä psykasta, mullakin vasta kaksi kirjaa luettuna :( ja saan alettua vasta maanantaina lukemaan, nyt pitää panostaa ussaan (joo ylihuomenna se, jee). ja kiva asu. ja aika hyvät rahat sait huutokaupastasi!

 
15. maaliskuuta 2008 klo 22.56 , Blogger veera kirjoitti...

Mikä hame! :o Ja vyö.. Tahtoo shoppailemaan ;)

 
15. maaliskuuta 2008 klo 23.04 , Blogger Lana kirjoitti...

Äh tekee mieli muuttaa jonnekkin Monacoon ku katon just nyt tätä meidän Suomen säätä.. mut joo.. Mä tykkään ihan sikana tost paidasta ja vyöstä, se sopisi 100% mun keltaiseen laukkuun! ääää tulispa jo aurinkoooooo....

 
15. maaliskuuta 2008 klo 23.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon ihan samaa mieltä, että kevät ja kesä saisi tulla jo. Täällä oli eilen illalla vielä ihan keväinen ilma, mutta aamulla herättiin räntäsateeseen. En jaksa enää yhtään räntäsadepäivää.

Paikkakuntasi kierrätyskeskus taitaa olla aikamoinen aarreaitta noiden hameiden suhteen. Vieläkin muistelen haikeudella sitä violettia hamelöytöäsi, vaikka ei ole tuoreinkaan löytösi yhtään hassumpi.

 
16. maaliskuuta 2008 klo 9.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana asu ja upeita löytöjä! Eipä meidän kirppareilta vain tuollaisilla hinnoilla löydy noin ihania juttuja. Myös kulttuurisivujen kuvat olivat todella söpöjä ja onnistuneita! :)

Mistä muuten olet ostanut tuon kaukosäätimen? Tuollainen helpottaisi munkin kuvailuja huomattavasti :). Itselaukaisimessa kun on niin lyhyt se aika, milloin pitää ehtiä kameran eteen...

 
16. maaliskuuta 2008 klo 9.15 , Blogger M kirjoitti...

Anteeksi kun vainoan sinua minun kysymyksillä.
Mutta minä tein tunnukset sinne blogilistaan ja sitten et miten saan sen tuohon reunaan että tilaa blogi jne .. ?

 
16. maaliskuuta 2008 klo 9.30 , Blogger saara kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
16. maaliskuuta 2008 klo 9.34 , Blogger saara kirjoitti...

Ihana asu, nätti hame! :)

Vai että Hesariin päässy.. no ei hyvä juttuhan se oli!! :DD

 
16. maaliskuuta 2008 klo 9.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ai sun nimi olikin juulia :D

 
16. maaliskuuta 2008 klo 10.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Neidistähän oli ihan kunnon kuva lätkäisty heti Hesarin sisäkanteen :D Mutta joo, olit suloinen ja puhuit fiksuja. Selvisi Ia-nimenkin mysteeri!

 
16. maaliskuuta 2008 klo 10.15 , Blogger Strawberry Swing kirjoitti...

nimesi oli yllätys minulle (tänään kun hesarista luin)ajattelin jotain mariaa, nii siis ihana hame, löydät vaikka mitä ihanaa sieltä teidän kirpparilta
minna

 
16. maaliskuuta 2008 klo 10.19 , Blogger Strawberry Swing kirjoitti...

nimesi oli yllätys minulle (tänään kun hesarista luin)ajattelin jotain mariaa, nii siis ihana hame, löydät vaikka mitä ihanaa sieltä teidän kirpparilta
minna

 
16. maaliskuuta 2008 klo 10.19 , Blogger Strawberry Swing kirjoitti...

nimesi oli yllätys minulle (tänään kun hesarista luin)ajattelin jotain mariaa, nii siis ihana hame, löydät vaikka mitä ihanaa sieltä teidän kirpparilta
minna

 
16. maaliskuuta 2008 klo 10.19 , Blogger Strawberry Swing kirjoitti...

nimesi oli yllätys minulle (tänään kun hesarista luin)ajattelin jotain mariaa, nii siis ihana hame, löydät vaikka mitä ihanaa sieltä teidän kirpparilta
minna

 
16. maaliskuuta 2008 klo 10.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hesarin juttu oli oikein hyvä! Itse olin aamun aikana melkein unohtanut koko jutun, vaikka vielä illalla ajatellin, että aamulla heti ensimmäisenä haalin sen lehden käsiini. Isä sitten tuli katsomaan sombailuani blogilistalla ja sanoi, että Hesarissa oli juttu yhden Kajaanilaistytön blogista, että jokos sinulla on oma blogi. Ja sitten vaan viiletin pää kolmantena jalkana alakertaan hakemaan kulttuuri-osion ja takaisin koneen ääreen lukemaan. Erityisen paljon tykkäsin kuvasta, en osannut odottaa sellaista ja se yllätti todella positiivisesti.

ps. vuhuu! olin arvannut etunimesi oikein ;)

 
16. maaliskuuta 2008 klo 10.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mahtavia asukokonaisuuksia! :) Olen itsellenikin haalinut jo kaapin täyteen hameita yms. kesäkamaa, mutten vielä näin kylmällä raaski laittaa päälleni....

Ootko muuten koskaan eksynyt sellaiselle sivustolle kun tyylitaivas.fi
Se vois olla just sun paikka :)

 
16. maaliskuuta 2008 klo 10.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei juulia, kiva asu.

 
16. maaliskuuta 2008 klo 10.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

todella hyvä juttu sinusta lehdessä! missä muuten käyt h&m :ässä, vero modassa ym kun ei kai kajaanin keskustasta näitä kaikkia löydy?

 
16. maaliskuuta 2008 klo 11.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heii, hesarin juttu oli tosi hyvä! Olin minäkin veikkaillut nimeksesi Juuliaa/Juliaa, mutta ehkä kuitenkin jäät iaksi? :)

 
16. maaliskuuta 2008 klo 11.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Iiks, lapsenuskoni siihen, ettei sun nimi ikinä paljastu on mennyttä :(. Ihan mukava juttu kuitenkin :). Järkytys oli suuri kun en ollut blogia lukenut vähäään aikaan ja sitten kun avasin Hesarin niin siinä, missä normaalisti on jonkun poliitikon kuiva naam,a olikin minun muoti-idolini tutusti omalla jakkarallaan...

 
16. maaliskuuta 2008 klo 11.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kääk, et näytä yhtään Juulialta! Oot vaan _niiiin_ Marian näköinen, mutta minkäs sille voi ;) haluan nähdä sen jutuuuuun!

 
16. maaliskuuta 2008 klo 11.45 , Blogger iiris kirjoitti...

Vautsi, millaseen juttuun pääsit Hesarissa! Ja niin iso kuvakin... Onnea vaan! Ja ihana asu muuten. Vyö on aika hieno.

 
16. maaliskuuta 2008 klo 11.56 , Blogger Salla kirjoitti...

Olit varsin söpö hesarin jutussa! Ja sisäkannessakin ihan jättimäinen kuva! :) On tää vaan niin epäreilua, että joistakin julkaistaan tuollaisia nättejä kuvia, kun toisista taas vahanukke/munapää versioita! :D

 
16. maaliskuuta 2008 klo 12.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea paljon Hesarin jutusta ja hienosta kuvasta. :> Tahtoisin kysyä, että odotitko bloggailua aloittaessasi tälläistä suosiota tai julkisuutta? Aiotko tehdä blogista kaupallisen mainospaikan vai pitää blogin aivan tälläisenä?

 
16. maaliskuuta 2008 klo 12.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Huu bongasin sinut Hesarista, ihana juttu! ;)

 
16. maaliskuuta 2008 klo 12.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei nyt siitä hesarin jutusta tänne kuva ja kaikkee muuta tietoa ja vaikka mitä !! haluun nähä !

 
16. maaliskuuta 2008 klo 12.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ia, skannaile äkkiä juttu tänne! :D

 
16. maaliskuuta 2008 klo 12.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aamulla luin ensimmäisenä Hesarin, ihan vain sen takia, jotta pääsisin lukemaan sinun haastattelusi :)) Samalla aukesi myös minulle nimimysteerisi... :(

 
16. maaliskuuta 2008 klo 13.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ää unohdin ihan jo ton Hesarin jutun, luin täällä kommentteja ja ihmettelin miten kaikki höpisee Juuliasta :D Oli pakko sitten rynnätä yläkertaan, missä äiti parhaillaan luki Hesaria ja katsoi meikää kuin mielipuolta kun kahmin kulttuurisivut itselleni.. Kiva juttu oli, tosin aluksi jotenkin harhauduin ja aloin lukemaan vain sivun alakulmassa olevaa politiikkablogi-juttua, enkä tajunnut miten se liittyy olenkaan vieressä olevaan kuvaasi :D Äiti sitten valaisi, että ylempänä on sitä kiinnostavampaa matskua..

 
16. maaliskuuta 2008 klo 13.26 , Blogger anna-elina kirjoitti...

Pysythän nimipaljastuksesta huolimatta blogimaailmassa Iana? Siihen on totuttu ja siitä pidetään :)
Se lehtijuttu oli muutenkin kiva :D

 
16. maaliskuuta 2008 klo 13.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

söpö IA hesarissa posetti :)

kiva juttu!!

 
16. maaliskuuta 2008 klo 13.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rohkaistuin nyt vimmein kommentoimaan.. oli niin ihanat kuvat hesarissa! :) Ja jotenkin olen aina ajatellut sua Juuliana, en ymmärrä miks :D Ja pitkään olen jo blogias seurannu.. Älä siis vaan ikinä lopeta tätä blogia, tämä on ihana henkireikä arjesta - varmasti monelle! :)

 
16. maaliskuuta 2008 klo 14.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi haha hiukan innostuin kun bongasin sun naaman gallerian äsken sisäänkirjautuneista! :D !

:DD

 
16. maaliskuuta 2008 klo 14.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys. Nyt vasta löysin blogisi, vaikka vastaavia olenkin seuraillut, lähinnä ulkomaisia tosin. Helsingin sanomat siis hieman ohjasi selaintani. Täytyy myöntää, että olipas varsin pirteä blogi. Ja varsin ihastuttava tyttö. Tämä singahti suoraan kirjanmerkkeihin, seuraamaan jään.

 
16. maaliskuuta 2008 klo 14.38 , Blogger Tiude kirjoitti...

Olin ihan unohtanut, että juttusi olisi tämän päivän lehdessä.. Avasin Hesarin ihan muuta asiaa varten ja kas siinähän Ia seisoskelee Hesarin "etusivulla".

Hypin sitten sujuvasti muiden asioiden yli suoraan kulttuuriosastolle lueskelemaan, mitä itse tekstissä lukee. Olen muuten monet kerrat miettinyt nimeäsi ja päätynyt ihan oikeaan lopputulokseen :)

 
16. maaliskuuta 2008 klo 14.39 , Blogger Sara kirjoitti...

Äh JUULIA skannaa se juttu nopeasti tänne, en malta odottaa ! Meille ei tule hesaria, iiks

 
16. maaliskuuta 2008 klo 14.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

taas upea löytö ! :D

 
16. maaliskuuta 2008 klo 14.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Surkee kuume-pöhkö täällä yrittää rapsuttaa koneesta sitä Hesarin artikkelia/kuvaa ym. mutta ei... Koita ia saada se tänne -please. Meen taas lepotilaan mutta tuun uudestaan odottavaisin mielin.

Jokatapauksessa onnittelut ilmeisen kivasta jutusta. Ja kuvasihan ovat aina hyviä, kivoja ja mainioita, oikeesti.

 
16. maaliskuuta 2008 klo 15.15 , Blogger Hanna kirjoitti...

Juttuun en ole päässyt käsiksi, mutta kommentien perusteella sain kuitenkin nimesi tietoon, nätti nimi n__n Toivottavasti saisit jutun pian skannattua.

Asut siis Kajaanissa? En ois voinu kuvitellakkaan, vaikka onhan se Pohjois-Suomessa. Joku anonyymi kyseli vaatekaupoista, kyllä Kajaanin keskustassa on H&M.
Juu, itse olen Kajaanista kotoisin ja viikon päästä taas sinne menossa mummin ja ukin luokse. Toivottavasti bongaan sinut vielä joskus kaupungilta ! :D

 
16. maaliskuuta 2008 klo 15.21 , Blogger Hanna kirjoitti...

Ja vielä noista kirpparilöydöistäsi, löydätkö niitä Kajaanista? Tsih, viikonloppuna Kajaanissa pinkaisen suoraan kirpparille jos minäkin tuollaisia löytöjä bongaisin :D

 
16. maaliskuuta 2008 klo 15.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onneks olkoon hesarin artikkelista! Tosin vähän pahoitin mieleni kun kuulin, että saatat myydä blogisi rahan toivossa iltalehden sivuille... :// Varsinkin kun kyseessä on roskalehti joka mässäilee kaikella mahdollisella paskalla..

Tykkään kosvasti muuten tosta herkullisesta hameesta!! <3 Itse ostin jonkun GinaTricot 15e korkeavyötäröisen hameen ja nyt harmittaa kun se ei ole yhtä nätti.. Alkuunkaan..

 
16. maaliskuuta 2008 klo 15.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan hame ja ihana vyö. =) Mullaki on noi keltaset balleriinat.

 
16. maaliskuuta 2008 klo 15.49 , Blogger Riikka Aaltonen kirjoitti...

Olipas mukavaa nähdä suloinen kuvasi heti pääkirjoituksen katveessa. Sait aamukahvini maistumaan aavistuksen paremmalta. :)

Isot onnittelut, Ia!

 
16. maaliskuuta 2008 klo 16.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea tuon lehtijutun puolesta ! Oli kiva kerrankin lukea edes suhteellisen ei tuomitsevaa tekstiä blogeista.

Harmi vaan, kun asuinpaikkasi ja nimesi selvisi tuon jutun kautta. Jotenki se vain vei osan tästä blogista mukanaan, kun mulle olet aina ollut vain ia - ja toisaalta tulet toivottavasti olemaan vielä jatkossakin. :D

 
16. maaliskuuta 2008 klo 16.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onnea Hesarin jutusta! Arvaisin kyllä että asut Kajaanissa, mutta oikeaksi nimeksesi olisin veikannut Sofiaa. Toivottavasti pidät blogisi riippumattomana, etkä suostu iltalehden sätkynukeksi.

 
16. maaliskuuta 2008 klo 17.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hienot vaatteet! :D

 
16. maaliskuuta 2008 klo 18.12 , Blogger Peippo kirjoitti...

Ihana vyö ja ihanat kengät! :)

 
16. maaliskuuta 2008 klo 20.47 , Blogger tipitii kirjoitti...

Tosi hyvännäköinen hame! Myös noi kengät on suloiset, mahtuiskohan mulle vielä jotkut lastenosastojen kengät; ne kun tuntuu aina olevan nii ihanan värikkäitä ja halpojakin...

 
17. maaliskuuta 2008 klo 6.51 , Blogger MouMou kirjoitti...

Onpa söpö asu!:D Keltainen kyllä sopii sinulle...

 
18. maaliskuuta 2008 klo 13.46 , Blogger ia kirjoitti...

Adele: Kiitti kovasti!

anonyymi: Ei, vaan kaverillani oli :D

Gred: Kiitti! Täälläkin puskee vielä lunta, masentaa :(

alfie: Hei, oisit vaan ostanut neonväritakin ja ollut edelläkävijä! :D

Hinska, Etta, Jasmiina, moon, Dee, SL, Jaqueline, Neiti Y, Suklaamansikka, Hihi, Tuuli, kolme anonyymiä, Peippo, Tipitii, Moumou: Kiittikiitti! :)

Mz: No niinpä, tulee tommosia huijausminikesiä :( Tympeetä! Kiitti :)

Sandra: Kiitos kovasti :) Onnea kokeeseen!

Pöpsi: Poikaystäväni nimeä tai kasvoja en hänen pyynnöstään paljasta, mutta nimi on ainakin jokseenkin erikoinen. Kiitos videopostausideasta, katsotaan jos kehittelen jotain!

Julle: Kiitti! Joo, mä ilmotan :D

Laura: Okei, hyvä ettei muutkaan harrasta kakkoskierroksia :D Ehkä me kummatkin selvitään ihan kunnialla!

anonyymi: Kysymyksiin taisi jo vastaukset selvitä :)

anonyymi: Oi, sitruunaperhoset on suloisia! Kiitti :) Ja paranemisia!

Nanna-: Kaverin synttärit oli :) Kiitti!

Anonyymi: Voi miten mukavaa kuulla, tervetuloa seurailemaan! :)

Nititi: Kiitti! Hyvin mä sain väännettyä, toivottavasti tykkäävät mun selostuksista :D Sun ideas kuulostaa hauskalta!

Anonyymi: Siinä on sisäänpääsyleima.

Piu: Oi, onnea kovasti kirjoituksiin, hyvin ne menee! Postimaksut söi aika ison osan :(

lana: Hei, mäkin tahdon Monacoon!

Pinja2: Joo, mullakin menee hermot tähän keliin! Kyllä sieltä kierrarista aika makoisia löytöjä tekee, pitääpä muuten hyödyntää sitä violettia hametta!

Lumianna: Kiitti! Kaukosäädin on nettikaupasta, en muista nyt tarkkaan että mistä, mutta mene mbnet.fi ja hintaseuranta ja hakusanaksi kaukolaukaisin!

Mintty: Mene blogilista.fi, rekisteröidy ja noudata sieltä löytyviä ohjeita niin saat blogisi listalle. Linkin sivupalkkiin saat ulkoasuasetuksista, tekemällä uuden sivulaatikon ja kirjoittamalla vaikka sen "tilaa tästä" ja luomalla tekstiin linkin blogilistalle.

Anonyymi: Niin oli :D

Dixillusions: Joo, arvaa hätkähdinkö!:D

Waltteri:Kiiitti :)

Regina: Hehe, no hyvä että sait luettua :D Kai myönsit, että sulla on blogi? ;)

Anonyymi: Kiitti! Juu olen minä siellä joskus käynyt tiirailemassa, mutta eipä ole tullut liittyttyä. Pitääpä harkita :)

Anonyymi: Kiitti :) Kyllä ne Kajaanista löytyy.

Anonyymi: Juu, ia olen :)

V: Joo, nyt kävi näin :D

Anonyymi: Aijaa :D

Salla: HÖpö höpö, hyviä ne sun kuvasi on olleet!

Avie: Kiitos :) En itseasiassa odottanut blogilleni edes lukijoita. Blogi pysyy tällaisena :)

Alfie: Hehe :D

Amanda: Pysyn :)

leppis: Kiitti :) Vaikutat tutulta :D

Himmu: No en tiedä ikinästä, mutta ei tälle nyt lähiaikoina ole loppua näkymässä!

Vaahtokarg: :D

Hanna: Juu, Kajaanistahan minä :D Täältä teen löytöni, jos ei muuta erikseen mainita.

Saippuakupla: Et tainnut lukea juttua kunnolla. Mulle on tarjottu moista mahdollisuutta, en suinkaan ole sitä harkinnut. Kiitti :)

Ranna: Hehe, kiitos paljon :)

Svea: Kiitti! Pyh se mitään vienyt :)

Puolustaja: Vaikka mulle hommaa on tarjottu, niin en siihen ole suostunut. Kiitti!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu