Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Minä olen ia, ja minä olen kierraririippuvainen.

Colour me !

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Minä olen ia, ja minä olen kierraririippuvainen.

Ensimmäinen askel kohti vieroitusta on myöntäminen, eh? Kävin siellä taas, tulin taas kotiin läjä uuttavanhaa mukanani. Ei tästä tule enää mitään.

Mutta siis, täällä minä vielä olen, ihan hengissä! Olen fiilistellyt jo tankin puolilleen, ja se kertoo jo paljon viime päivieni aktiviteeteista. (Jos kiinnostaa enemmän, lue micracutsista jonka päivitän kohta.) Muuten olen tuhissut kirjekuorikasan keskellä lokeroittaen koruja. Ensi viikolla olisi sitten ensimmäiset pääsykokeet, ja rehellisesti sanottuna olen kauhuissani. Ei siitä tule yhtään mitään.

Mutta ahdistus taka-alalle ja vähän kevyempää höttöä eli löytöjä tilalle, jälleen kerran. Joko kyllästyttää?

Image Hosted by ImageShack.us

Löysä pitsipaita oli taas näitä "voi kuka sut on hylännyt yksin rekkiin, söpöläinen?" -löytöjä, ja harkitsen vakaasti tämän myymistä eteenpäin. Kaikesta huolimatta se taitaa olla päälläni hieman liian granny? Hintaa oli 80snt, oikeutettu ostos ajattelemalla "tällä hinnalla oisin kuitenki ostanu suklaapatukan".

En malta olla näyttämättä myös näitä väkräystä vaativia!


Image Hosted by ImageShack.us
Needs to be pimped, älkää välittäkö vyötärökummallisuudesta

Printtihame, oh lala! Kuminauhavyötäröitän tämän 50sentin XL-hameen, ja siitä tulee vallan soma. Jotenkin vähän elegantimmannäköinen, saattaisi mennä uskottavasti jopa juhlakäytössä mustaan yhdistettynä?



Image Hosted by ImageShack.us
Näyttääpä nuo sukat irvokkailta. Ensi kerralla sukkikset alle, luppaan!

Ihanat nuo "rullasin pitkän helman piiloon" -muhkurat.. Mutta musta nappimekko eurolla! Täydellisyys peruskäyttöön, kameleontti muuntautumaan ja nappirivistö mitä tyylikkäin yksityiskohta. Värijalat ja hiuskrääsä messiin ja voilá.

Mikä kolmesta on sinun suosikkisi? Joko perustan oman blogin kierrätyskeskuslöydöille?

Ainiin, vastaus usein kysyttyyn: Kaikki täällä esittelemäni second hand -löytöni olen tehnyt kotikaupungistani Kajaanista, ja sen ainoasta kierrätyskeskuksesta (vanhemmista merkinnöistä varsinkin vuodatuksen puolelta saattaa löytyä jotain kirppariltakin. Se muuten purettiin eilen maan tasalle). En siis ole koskaan harrastanut näitä UFFeja ja Fidoja, kun meiltä ei vaan niitä löydy!

Tunnisteet:

66 kommenttia:

14. toukokuuta 2008 klo 19.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vautsi mitä löytöjä taas ja noin edullisesti! Kaikki ostamasi vaatekappaleet sopivat sinulle täydellisesti. 8)

 
14. toukokuuta 2008 klo 19.16 , Blogger Hanna kirjoitti...

toi hame taitaa olla noista suosikkini, tosin viimeinen mekkokin taistelee ykkös-sijasta... että sä vaan bongaat aina näin mahtavia löytöjä, sulla taitaa olla jokin erikoinen kirpparibongausvaisto?

 
14. toukokuuta 2008 klo 19.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hui kamala, miten sä oikein ehdit edes käyttämään kaikkia löytöjäsi? :D

 
14. toukokuuta 2008 klo 19.19 , Blogger ia kirjoitti...

Brilliante: Voi kiitos!

Hanna: Hee :) En tiedä, joku vaisto yhdistettynä tuuriin!

anonyymi: NO NIINPÄ! Siks mun pitäisikin vähän rajoittaa :D

 
14. toukokuuta 2008 klo 19.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aww, ihana tuo viimeinen mekko.

 
14. toukokuuta 2008 klo 19.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana tuo printtihame! Ja mustaan yhdistettynä se oikein loistaa! =)

 
14. toukokuuta 2008 klo 19.35 , Blogger Steffi kirjoitti...

Tuo musta nappimekko vain on ihan liian suloinen <: sopii sulle kuin nappi silmään !

 
14. toukokuuta 2008 klo 19.44 , Blogger Sini kirjoitti...

Joo kannattaa vaan pysyä poissa kirppiksiltä sun muista, sitä kamaa tulee haalittua turhaan todella paljon. Tai sitten on täysin rahaton, kuten minä, ja oppii vähän valikoimaan juttuja :) Tosin noilla hinnoilla millä sinä löydät niin rekkiin jättäminen on vaikeaa! :D

 
14. toukokuuta 2008 klo 19.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hame on aivan ihana, sopii sulle täydellisesti!

 
14. toukokuuta 2008 klo 19.57 , Blogger eeva kirjoitti...

Alan vakavasti harkitsemaan turistimatkaa Kajaanin kierrätyskeskukseen..

 
14. toukokuuta 2008 klo 20.07 , Blogger krista camilla kirjoitti...

Oi että, tuollainen musta mekko minullekin! <3

Muttahei, taisin mainita sut mun blogissa (inspiroit :3). Haittanneeko?

 
14. toukokuuta 2008 klo 20.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana tuo musta mekko! Mitä, Mitä?!
Onko Iitukka maan tasalla? :o
Vaikka kajaanilainen olenkin, ni missä on kierrätyskeskus kajaanissa?
Onko se siellä hartikaisella päin? :O

 
14. toukokuuta 2008 klo 20.16 , Blogger Peippo kirjoitti...

Eihän tuo paita ole yhtään granny vaan tosi hieno! Sen kun yhdistät korkeavyötäröiseen hameeseen niin voilá! Hamekin on tosi hieno, mutta mekossa jokin mättää. Ehkä se on se malli. Nappirivistö on kuitenkin kiva. :D

 
14. toukokuuta 2008 klo 20.19 , Blogger J kirjoitti...

tarjoudun ostamaan tuon ekan paidan:D!Ihana<3

 
14. toukokuuta 2008 klo 20.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

miksi lyhennät_kaikki_sun hameet puoleen reiteen? se on mautonta + ysäri meni jo.

 
14. toukokuuta 2008 klo 20.27 , Blogger Wendy kirjoitti...

Eka paita ja viimenen mekko on ihania! Toi hame on myös kiva, mut silti noi kaks yltää taistelemaan ykkössijasta:) Miksei meillä oo tollasia aarteita täällä? Tän pikkupaikan ainoolta kirpparilta löytyy pelkkiä kammotuksia, jotka todennäköisesti koostuu n. 3 perheen vaatteista. Ei siis kauheasti houkuttele ostaa puolituttujen vanhoja vaatteita:D Jotenki kivempi jos ei tiedä, kenellä vaate on voinut olla ennen itteä.

 
14. toukokuuta 2008 klo 20.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo vika mekko, nam! Tosi käytännöllisen näköinen! Ja toi hame on tosi hieno, oh my! :D Mulla ei oo ees mekkoa ja kaapin hameetkin on jotain rättiminihameita!

 
14. toukokuuta 2008 klo 20.40 , Blogger saara kirjoitti...

Hame on niin magee! Nappimekko on myös kiva, varmaan tosi käytännöllinen! :)

 
14. toukokuuta 2008 klo 20.44 , Blogger Styledrop kirjoitti...

Tuo nappimekko on aivan täydellinen ja varsinkin kun lyhennät sen! Ylipolvensukat vain viimeistelevät asun. Pitsipaitakin on ihastus:)
Ilmoita täällä stten, jos aiot myydä vaatteitasi vaikkapa huuto.netissä!

 
14. toukokuuta 2008 klo 20.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei hitto, pakko sinne kierrätyskeskukseen on joku päivä lähteä käppäilemään (olen itsekin Kajaanista). Kuolailen täällä noita sinun löytöjäsi joka kerta! Mahtavia :)

 
14. toukokuuta 2008 klo 20.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En tällä kertaa oikein välittänyt löydöistäsi. Tai siis jokainen oli "aika hieno", mutta mikään ei ollut "vau!". :) Mutta miten ihmeessä löydät tuollaisia vaatteita aina joka kerran kun käyt siellä. Huhuh. Täältä kierrätyskeskuksesta löytyy ehkä juuri juuri joku kiva pikku juttu vuodessa, vaikka siellä usein pyörähdänkin. Turhaan...

Näytät kuvissa muuten söpöltä. Oon kade. <:

 
14. toukokuuta 2008 klo 20.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, tuo paita on i-h-a-n-a! Ei tosiaankaan ole liian granny, mutta siinä on kyllä hyvällä tavalla vanhanaikaista henkeä.

Muutkin löydöt ovat kivoja. Ei ihme että olet koukussa kierrätyskeskukseen, jos saaliit ovat noin hyviä.

 
14. toukokuuta 2008 klo 21.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vaihtaisit välillä ilmettä, alkaa tympiä tuo kamala toiselle puolelle -virnistys jokaisessa kuvassa.

 
14. toukokuuta 2008 klo 21.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En yhtään enää muista miten päädyin sivuillesi, mutta nyt on pari viikkoa tullut seurailtua blogiasi ja olen tykännyt ^_^

 
14. toukokuuta 2008 klo 21.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vautsi vau mitä löytöjä taas!

Eikä tuo ensimmäinen paita ole lainkaan liian granny vaan todella suloinen!
Lemppariksi taitaa kuitenkin kohota tuo nappimekko, sillä tuollaista olen itsekin yrittänyt metsästellä. ;)

 
14. toukokuuta 2008 klo 22.02 , Blogger Unknown kirjoitti...

Ia rakas, miten luulet meidän pystyvän sanomaan noista kaikista kolmesta ihanuudesta YKSI ainoa lempparimme?
Ensimmäinen on ehkä suosikkini. Tai toinen. Ja kolmas myös!

 
14. toukokuuta 2008 klo 22.10 , Blogger Sara kirjoitti...

Jos et tykkää tuosta pitsipaidasta, ota yhteyttä, täällä on yksi potentiaalinen ostaja! :D Voin tarjota ainakin euron, heh. Ehkä enemmänkin. ;) Jälleen kerran olet tehnyt upeita löytöjä, olen niin kateellinen siitä Kajaanin kierrarista! Miksei täällä ole tuollaisia? :D Jos joku päivä eksyn sinne pohjoisempaan, visiittaan ehdottomasti sen. Tai sitten käsken veljeäni, joka on siellä Kainuun prikaatissa intissä, käymään siellä minun puolestani ;D

 
14. toukokuuta 2008 klo 22.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vooieiijj! ET kai ala vierottautua,- mitäs me sitten ihmeteltäisiin jos kierrarilöydöt hupenisivat blogista??? Ne ja muokkausideasi ovat niin piristäviä verrattuna tommosiin H&M:n ym yleisemmin blogeissa pyöriviin kamppeisiin verrattuna:)

Pitsipusero on sulonen (voisi mahtua kyllä vähän sua kookkaammallekkin... (Mulle?)

 
14. toukokuuta 2008 klo 22.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo alin mekko ihanainen :)

 
14. toukokuuta 2008 klo 23.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuosta printtihameesta tulee hieno kun saat sen tuunailtua;)

Mekko on myös "nappi", ja kun saat ne punkerrukset lyhennettyä/ toimii varmasti monessa menossa. Mä ehkä lisäisin tuohon kuvaan mallattuun pituuteen 1-2 cm, ;) kesällä kun ei tule kuitenkaan niitä mustia sukkiksia käytettyä niinku kylmemmil...

Ja noista "mauttomuuksista" voidaan olla montaa mieltä; minun
(-kin) mielestäin sinulle/mittasuhteillesi oikeesti sopivat nuo lyhyet hameet /mekot. Eivät siis ole mauttomii vaan kivan näköisiä, persoonallisia ja vielä muodikkaitakin! Tuo sun tyttömäinen tyylisi on viehättävä!!!

Niin, noista ilmeistä vielä - onkohan toi slakjh jättänyt muutaman postauksen tsekkaamatta =O,ian ilmerepertuaari kun taitaa olla laajimmasta päästä näis blogeis ;Z Hihiii ;)
v

 
14. toukokuuta 2008 klo 23.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ootko menny kihloihin? :)

 
15. toukokuuta 2008 klo 7.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nappimekko ja pitsipaita ovat lemppareitani. Jos myyt pitsipaidan, niin voisin olla kiinnostunut ostamaan sen.

 
15. toukokuuta 2008 klo 9.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Printtihame on ihanin ja sopii sinulle todella nätisti! :)

 
15. toukokuuta 2008 klo 10.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei! Missä tuo kierrätyskeskus kaupungissasi sijaitsee, lähellä keskustaa kenties? Ja minkä niminen? Kesällä majailen Kajaanissa ja olisin kiinnostunut! :)

 
15. toukokuuta 2008 klo 12.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ei kyllastyta:> ja jatka vaan kaymista tuolla kierrarilla koska sehan on oikee aarreaitta! eika sun kannata potea huonoa omatuntoa koska monet ostaa saman verran vaatteita tavallisista kaupoista, sun ostoksethan kierratysta;)

ps.rahat pitais olla tana illalla sun tililla.

 
15. toukokuuta 2008 klo 14.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minuakin kyllä hieman ärsyttää tuo aina sama ilmeesi. Olet söpö, kuten videoilta on nähty, joten voisit oikein hyvin vaikka hymyillä niin, että hampaat näkyy, tai olla vääntämättä naamaasi ollenkaan.

Minusta on rohkeutta olla aina irvistämättä kuvissa. Omia vanhoja kuviaan katsoessa olen itsekin tajunnut, kuinka paljon paremmalta aidot ilmeet näyttävät irvistyksiin verrattuna. Ymmärrän toki, että itselaukaisimella kuvaa ottaessa on vaikea olla luonnollinen. Etkä sinä ole ainoa samaa ilmettä harrastava. Jokaisella on oma käsityksensä siitä, mistä vinkkelistä näyttää parhaimmalta, ja moni sortuu kuvaamaan itseään samassa naama-asennossa kerta toisensa jälkeen. Mutta kokeilisit! :)

 
15. toukokuuta 2008 klo 14.54 , Blogger iina kirjoitti...

Ihania löytöjä!

Sekä hame että mekko ovat upeita! En osaa sanoa suosikkia ;(

Ja perusta ihmeessä! x) Nehän ovat juuri lempilukemistani!

 
15. toukokuuta 2008 klo 15.18 , Blogger ia kirjoitti...

Anonyymi, Janina, Ninni: Voi kiitos!

Sini: Niinpä :D Pakko varmaan köyttää itteni kohta tuoliin, että pysyn sieltä poissa!

Ssu-: Voi kiitos!

Kirsikka: Hahaa :D Tervetuloa!

Kri.: Heh :) Ei haittaa tietenkään!

anonyymi: Joo, se on nyt purettu! Mutta kuulema uusi kirppis ilmestyy keskustaan lähiaikoina. Kierrätyskeskus on Huuhkajanvaarassa, juurikin sen autoliikkeen lähellä.

Peippo: Kiitti! Mä testailinkin sitä korkeavyötäröiseen :)

Runway: Pidetään mielessä! :D

anonyymi: Siis mitä hittoa, mä olin ihan ysiviis ja Suomen MM-voitto! :o Siksi, koska näytän pidemmissä hameissa 120-senttiseltä, kirjaimellisesti. Mielestäni on ahdasmielistä jos pukeutumisen pitää rajoittua johonkin vuosikymmeneen/muotiin/"mauttomuuteen"/mihinkään, koita elää sen kanssa tai laita silmät kii.

Wendy: Kiitti! Okei, teidän kirppari kuulostaa vähän pelottavalta :D Ehkä se on tosiaan parempi olla tietämättä, kenen päällä vaatteet ovat hengailleet!

Yarrgalaxy: Kiitti! Mutta rättiminithän ovat ruotsalaiset blogitkin pullollaan, siitä vaan käyttämään :D

Neiti Y: Kiitos !

Styledrop: Voi kiitos! Varmasti ilmoittelen :)

Ellu: Käy ihmeessä!

Nanna-: En itsekään tajua, mun pitäisi vaan lopettaa sieltä käyminen kun joka kerta riivin jotain mukaan :D Kiitti :)

L-M: Kiitos! Ehkä sitä sitten voisi käyttääkin. Hyvä, että joku ymmärtää riippuvuuteni :D

Slakjh: Nyt oli vähän offensive. Nimittäin kun minä koitan hymyillä, niin vaan toinen suupielistäni kaartuu, enkä voi sille mitään. Minun tavallinen hymyni on toispuoleinen kamala virnistys, enkä saa jumalauta kumpaakin suupieltä kaartumaan inhimillisesti yhtäaikaa. Toinen ilmevaihtoehto on sitten sitruunanniellyt hapanmyrkkylook, kumpi laitetaan? :o (tsekkaa muuten myös sulle vastaillut anonyymi)

Pete: Jos olet tosiaankin miespuolinen, niin siistiä saada edes yksi male lukijaksi! :D Ja vaikket olisikaan, niin yhtälailla tervetuloa seurailemaan :)

anonyymi: Kiitti paljon!

Rosa: Aijaa :D No kiitos!

S: Hee, kiitti :) Ehdottaisin kyllä sinua pistäytymään täällä ihan itse jos vain mahdollista, sillä miehet/veljet eivät kyllä osaa metsästää tuommoisista paikoista mitään :D

anonyymi: Hehee, kiitos :) Mukava kuulla, että tykkäilet! Paita on tosiaankin kokoa 38 ja minulle hieman liian iso, pitää kyllä harkita myymistä!

Winda: Kiitos!

anonyymi: Kiitti! Tuo oli tosiaan hätäpäinen rullaus, kyllä mä siitä vähän pidemmän teen :) Ja kiitos loppukommentistasi, aivan loistava :D

Nea: En ole, se on peilikuva :D

Pinja2: Kiitos! Pidetään mielessä.

Milla (: : Voi kiitos paljon!

Suvi: Se sijaitsee Huuhkajanvaarassa (muutama kilometri keskustasta), Syväojankadulla ja nimi on Entrinki. Toivottavasti löytyy!

Kaisaleena: Kiitti! Joo, pitää miettiä, että huonomminkin voisin toimia :D

Pooppa: Vähän särähti korvaan tämä "Minusta on rohkeutta olla aina irvistämättä kuvissa". Nimittäin, kun minä en irvistä! Kuten tuolla ylempänä jo totesinkin, niin tuo ilme ei ole mitään tahallista vääntelyä/irvistelyä, vaan se on minun hymyni. Kun hymyilen, niin toinen suupielistäni kaartuu enemmän ihan luonnostaan, mitään yrittämättä. Harmi, jos se näyttää ulkopuolisen silmin ikävältä irvistelyltä, nimittäin muuhun en hymyillessäni pysty! (Ja tuo hymy on kyllä nimenomaan luonnollisuutta, koska en kykene missään muussakaan tilanteessa muuntamaan hymyäni toisenlaiseksi.)

Ei ole minuntyylistäni olla kuvissa myöskään haudanvakavana, enkä koe hammasvirnettäkään omakseni. Ja niin kauan, kun kuvissa on pointtina esitellä päälläni olevat vaatteet eikä naamakerrointani, niin en kyllä lähde vääntämällä vääntämään mitään ihmeellisyyksiä. (Satunnaisesti esiintyneet naamakerroinkuvat ovat asia erikseen.) Mutta kai minä sitten voisin kokeilla työntää kieltäni ulos ja vakavoittaa ilmeeni, jos monotonisuus häiritsee..? :D

Kiitos rakentavasta kommentistasi, eikä tämän vastauksen ole tarkoitus olla mitenkään ilkeämielinen! :)

 
15. toukokuuta 2008 klo 15.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pystyks olla ees viikkoo ilman kierrarii? :DDD

 
15. toukokuuta 2008 klo 15.48 , Blogger Iida kirjoitti...

Ihania löytöjä, etenkin tuo nappimekko! Näyttää ihanalta ja sopii sulle käsittämättömän hyvin.

Miten sieltä löytyy aina vaikka mitä ihanaa? En löydä ikinä mitään noin hyvännäköistä kirppareilta vaikka käyn melkein joka viikko.

 
15. toukokuuta 2008 klo 16.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Joko kyllästyttää?"

itseasiassa vähän joo. :D mutta printtihame on oikein hieno. :)

 
15. toukokuuta 2008 klo 16.40 , Blogger anna-elina kirjoitti...

itken... pitsipaita on aivan iiiihana, et muistuta laisinkaan mitään mummua 8)

 
15. toukokuuta 2008 klo 16.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

maanantaina muute aukee uus iitukka. :P jossen nimi ees on sen muuton jälkeen iitukka ku vissii omistajat vaihtu :D

 
15. toukokuuta 2008 klo 17.01 , Blogger Poff kirjoitti...

Tosi kiva toi nappimekko! :)

 
15. toukokuuta 2008 klo 17.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ah ihania, nappimekko nam! Hei oon känyn sillä Kajaanin kirpparilla, isovanhemmat asuu siellä pohjolassa nimittäin :D

 
15. toukokuuta 2008 klo 17.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Joko kyllästyttää?"
Pakko sanoa että kyllä. Älä ota pahalla, olen lukenut tätä blogia melkein alusta asti, mutta en vaan oikeasti jaksaisi lukea pelkkiä kierrarijuttuja. Postaa välillä vaikka päivänasuja tai kuulumisia tai ihan mitä vaan vaan. Tuollainen shoppailu alkaa olla jo maanista:D (tämä oli sitten henkisen satavuotiaan kommentti, ite shoppailen tosi harvoin, eikä edes haittaa). Muuten kiva blogi ja mukavan oloinen tyttö.

 
15. toukokuuta 2008 klo 17.41 , Blogger Emma kirjoitti...

Pakko kysyä; miten saat hameesi pönköttämään noin hienosti? :--D Nimimerkki liruhame.

 
15. toukokuuta 2008 klo 18.54 , Blogger Monica kirjoitti...

Hahhah, olet ihana kaikkine kierraririippuvuuksinesi! :D Ja suosikikseni nousi tuo hame, usko tai älä, se on täydellinen :D Ja pitsipaita on hieeeno, äläpäs epäröi siellä. Ja musta mekko on varmaan tosi kätevä korujen ja asusteiden kanssa yhdisteltäväksi! :D Yhyy, ei meidän kierrarilla mitään tuollaisia ihanuuksia näe, eikä varsinkaan noilla hinnoilla. Epistä.

 
15. toukokuuta 2008 klo 19.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

löysä pitsipaita on täydellisyys juuri sinun päälläsi :) tuleehan se joskus päivänasuihin? ;)

 
15. toukokuuta 2008 klo 19.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

uuh, mekko on namu! hamekin kiva, paidasta en niiin perusta.

 
15. toukokuuta 2008 klo 21.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ia, olet ihana kun vastaat jokaikisen kommentteihin:) Yleensä muut bloggaajat vain kuittaavat kiitos kommenteista ja vastaavat vain kysymyksiin.

Haluaisin jotain juttua esim. laukkusi sisällöstä tai 10syytä miten selviät arjesta, tai jotain tämmöistä, jos siis vaan saa toivoa :-D

 
15. toukokuuta 2008 klo 22.28 , Blogger Urban Looks kirjoitti...

Osallistuhan arvontaan blogissamme :)

Lis

 
15. toukokuuta 2008 klo 22.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

susta tulee mieleen pikku myy :)
varsinkin tuossa mustassa mekossa.

 
15. toukokuuta 2008 klo 23.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ohhoo ja voi, rankahkoo jos alkaa tulla vaateita naamanilmevivahteistakin =) Jos me saatais määräillä ia olis varmaan kohta mutkilla(siellä jakkarallaan)ja naamarivarastokin sais olla aikamoinen :D ;l :( =S
Ja sittenkin joku aina välillä olisi tyytymätön! Vaikka olisit kuinka söpö on se ihan mahdotonta miellyttää ihan kaikkia samalla kertaa/joka postauksessa - ja tää kai on ihan yleiskuvio täällä ihmisten keskuudessa... Paitsi meidän anonyymein joilla ei oo naamaa ollenkaan =(

Minusta ialla on kiva naama ja ihanan aidot ja eläväiset ilmeet joissa ei oo mitään vikaa!!!
Niihin väsyvät voivat sitten kurkkailla välillä toisiin blogeihin ja - vaikka peiliinkin... XD

 
15. toukokuuta 2008 klo 23.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ai mut sinähän voisit ia tekaista meille semmosen naama-ilme-repertuaari-VIDEON - josta me saataisiin valita mielemme mukaiset/ hyväksytyt ilmeet - vaikka ihan eri viikonpäivillekin -ettei vaan ketään ehdi alkaa "tympiä"... ;D;D;D

 
16. toukokuuta 2008 klo 2.12 , Blogger Katja kirjoitti...

Jännä sana toi "kierrari" (oliko se noin?) olenhan ymmärtänyt oikein, että tarkoitat sillä kirpputoria? :D Meillä päin se on ihan vaan kirppari, mutta ehkäpä kokeilen joskus ujuttaa johonkin lauseyhteyteen kierrarinkin ;D

 
16. toukokuuta 2008 klo 6.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tohon otsikkoon ei kuulu kieliopillisesti pilkkua. Nyt se pilkku rytmittää koko virkkeen hassusti. Joka tapauksessa tosi hienoja löytöjä, nappimekko on ihan nappi! Saitko yo-kirjoitusten tulokset jo?

 
16. toukokuuta 2008 klo 8.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo no kyllä ehkä vähän jo kyllästyttää, kun postauksissa ei oikeastaan muuta ookkaa ku kierrätyskeskus, kierrätyskeskus ja kierrätyskeskus. Tottakai siis sun pitää edelleen esitellä sun ostokset, mutta jotain muutakin, vaihtelu virkistää! :)

Niin, pakko kysyä mullaki, saitko jo yo-tulokset? <:

 
16. toukokuuta 2008 klo 8.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Jännä sana toi "kierrari" (oliko se noin?) olenhan ymmärtänyt oikein, että tarkoitat sillä kirpputoria?"

Kierrari = kierrätyskeskus

 
16. toukokuuta 2008 klo 12.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kävin äänestämässä sun blogia Trendin blogiäänestyksessä. Toivottavasti sijoitut ja saat huikeat palkinnot :)

 
16. toukokuuta 2008 klo 14.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sinä se aina teet noita ihania löytöjä! :) Haittaako muuten, jos linkitän blogisi omaani? :)

 
16. toukokuuta 2008 klo 14.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tää sun blogi on kyllä hassua ja piristävää luettavaa! Mietin saisiko näitä kommentteja näkymään silleen, että uusimmat kommentit olisi ensin, kun jos haluaa lukea niitä, niin jotenkin olisi kivempi nähdä uusimmat ensin?

 
16. toukokuuta 2008 klo 15.00 , Blogger Annis kirjoitti...

Minulla sijaitsevat kirpputorit vähän tympeästi sijoitettuina, pitää aina lähtemällä lähteä sinne, eikä voi vaivihkaa piipahtaa muiden puuhien lomassa. Ehkä toisaalta hyvä. Viime keikan piti olla "katselua" ja tulin kotiin mattojen, kirjojen ja savipadan kanssa...

Ihana mekko ja hame :) Minäkin voisin lähteä taas vaateshoppailemaan kirpputorille joku kerta, kesähameita/mekkoja omistan aivan liian vähän (Eikös niitä aina?)

 
16. toukokuuta 2008 klo 16.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minä olen anonyymi ja minä olen Colour me!-riippuvainen.
<3

 
23. toukokuuta 2008 klo 12.36 , Blogger ia kirjoitti...

anonyymi: Sinun inspaamana ryhdyin viikon lakkoon :D

Iidaelina: Kiitos! En tiedä, ehkä tyypit ei vaan tajua käydä tuolla kierrarilla :o

Biubu: Jes, kerrankin rehellinen vastaus :D Kiitti!

Amanda: Kiitti! Älä nyt itke sentään :D

anonyymi: Joo, kävinkin siellä eilen! City-kirpparin nimellä kulkee.

Poff: Kiitti!

anonyymi: Kiitos! Kirpparilta löydän harvoin kyllä mitään :o Moikkaa jos törmätään!

Nessi: En tietenkään ota pahalla :D Mutta viikon lakko taitaa tehdä sitten hyvää!

Emma: Avainsana on alushame!

Monica: Voi kiitos! Olipa kommenttisi jotenkin suloinen :)

Maiiisa: Kiitti! Ainakin yritän käyttää sitä että päätyisi asun asti :D

anonyymi: Kiitos! En minäkään :D

Cassie: Vähän kyllä nolottaa, olen ollut kauhia kommentteihinvastauslaiminlyöjä :D Laukun sisältö tulikin, arki-idea oli hyvä! Nappaan talteen.

Urban Looks: Taisin myöhästyä :D

anonyymi: Hehee, otan sen kohteliaisuutena :D

anonyymi: Hehe, kiitti hauskan piristävästä kommentistasi! Mukavaa että löytyy niitäkin, joita ei moinen seikka häiritse :)

anonyymi: Loistava idea, otan ehdottomasti ylös!

Katju: Kirpputori on meilläkin kirppari, kierrari tarkoittaa kierrätyskeskusta :)

anonyymi: Olen surkein pilkutuksessa! Kiitti korjauksesta. Ja kiitos muutenkin :) Tulihan ne tulokset jo, taisivatkin jo tulla ilmi!

Pinkkeli: Totta puhut :D Lakko on ja pitää!

anonyymi: Juuri näin, kiitos korjauksesta!

Tiina: Voi kiitos hirmuna äänestäsi!

-t: Hee, mulla käy tuuri :) Ei tietenkään haittaa!

anonyymi: Kiitti! En kyllä usko että saa, mutta tutkailen asetuksia.

Annis: Erittäin hyvä pointti, nimittäin silloin kun kirpparivierailu on liian helppoa, niin sieltä sitten rahtaa hirveät satsit tavaraa kotiin! Kiitti :) Onnea kierrokselle!

anonyymi: Ihana sinä <3

 
30. syyskuuta 2008 klo 20.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluan kajaaniin, täällä päin kirppisvaatteetkin on ihan ylihinnoiteltuja (mm. 25e käytetyt randomfarkut, khee?).

Nappimekko oli suloisin!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu