Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

kuvatiistai

Colour me !

tiistai 17. kesäkuuta 2008

kuvatiistai


Tämä päivä on mennyt tuon koiruusparan kanssa stressaillessa, rassukka kun ei suostu syömään ruokaa ja on heittänyt oksennukset lattialle varmaan useamman kerran, mitä sormia riittää laskemaan. Googlailun tuloksena päädyttiin tyhjän mahan oksenteluun, juoksuihin ja ikävään, ja tämä ilta hellitään poigggiksen kanssa pikkasta ja katsotaan huomenna uudelleen. Jos karvapallo ei tokene, niin soittoa eläinlääkäriin. Nyt se kaveri kyllä pötköttelee ihan rauhassa jalkopäässä, jospa se ei olisi mitään sen vakavempaa.


Koska tältä päivältä ei ole mitään farkuthuppariläjää kummallisempaa esiteltävää, niin päätin purra kiinni kuvahaasteisiin! Ideoita tuli aivan käsittämätön määrä, ja muutama oli niin loistavia, että niistä tulee aivan omat postaukset. Mistä te oikeasti revitte ne kaikki?! Lisää saa laittaa tulemaan, täältä kyllä löytyy (ainakin toistaiseksi) energiaa vääntää jos jonkinlaista.

Lähdetäänpä liikkeelle. Koitin ryhmitellä samankaltaisia ideoita saman otsikon alle. Noniin, änyyteenyt! Eli tehtävänä oli kuvata...

huoneita + jokaisesta talon huoneesta joku hauska esine + hammasmuki.


Oikealla pilkottaa huoneeni, joka näyttää olevan pyörremyrskyn jäljiltä. Pitänee siivota.. Muttasiis, kuvassa asuntomme "käytävän" pää ja Marilyn.


Kävellään käytävä, ja käännytään eteisestä vasemmalle. Tämän reitin päästä löytyy luotettava yöpalalähteeni, keittiö. Olen onnistuneesti jättänyt näköjään hupparini keittiön tuolille.. Siisteys ei ole muuten lavastettua, meillä on tavarat pelottavan usein järjestyksessä.


Keittiön esineeksi valitsin käsipyyhekoukun, söpön herkkukassin tuliaisena maman Ranskan reissulta.


Kätevästi suoraan keittiön (ja näin ollen myös jääkaapin) yhteydessä on pikkuveljeni huone. Eiköhän tuo datanurkkaus pulloineen ja purkkeineen ole yksi iso hauska esine..


Takapakki keittiön ja eteisen kautta olohuoneeseen. Itseasiassa tykkään tuosta punaruskeasta sisustuksesta kovasti. Huomaa pikkupöydällä mustikanvarpuja, joita kävin noukkimassa maman kanssa metsästä nutturat päässä (joista myöhemmin tuli ylppärikuvan kiharat), ah. Toivottavasti ei törmätty!


Takan reunalta löytyy liuta muistokapistuksia, ja kuvaan pääsi ihanan realististen mittasuhteiden vuoksi Eiffel ja sarvielukka.


Sitten peruutellaan takaisin sinne eteiseen ja "käytävään", jonka varrelta löytyy kylppäri. Hammasmukinani on toiminut oma kourani niin kauan kuin muistan, joten kuvaan pääsi hammasharjaklubi, ja olen aivan varma, että ne harrastavat yöllä pokeria tai jotain tuossa piirissä. Älähtävä kaveri on minun.


Sitten peruutetaan takaisin Marilynille. Vastapäätä huonettani sijaitsee vanhempieni makkari, josta napsin kuviksi pari yksityiskohtaa. Puhelinkoppipurnukka minun on varmaan pakko pihistää mukaani, järjettömän söpö tapaus!


Samaiselta ikkunalaudalta löytyy myös mm. iskän Volkkari.

Done!



pikkuveli

Koko kuvaa en veljestäni tänne laita, mutta pikkuotos kuitenkin. Nappula kävi tänään silmälääkärillä, jonka silmätippojen jäljiltä veikan pupillit laajenivat usean tunnin ajaksi aivan hervottomiksi! Kultaisena isosiskona tietenkin naureskelin veljelleni, joka näytti nuolaisseen myrkkysammakkoa (Simpsonia tiirailleet muistanevat), ja hekotellessani räpsin sitten moisista kuvan. Aivan hullunkokoiset, ainakin normaaleihin verrattuna!



Maalaa itsellesi kasvoväreillä kissan naama ja kuvaa se.

Tämä idea taisi tulla siitä glassbil -blogista? Kissan naaman anatomiasta minulla ei ole nenä ja viikset -komboa tarkempaa tietoa, joten ne saavat riittää, vesiväreillä sutattuna kasvovärien puuttuessa. Että kurnau ja pur vaan teillekki! Kävin muuten tällä nassulla lenkittämässä pikaisesti ennen ukkoskuuroa koiraa, toivottavasti ei törmätty myöskään sillä reissulla.


Tässäpä tämmöinen satsi, ja vaikka kuinka paljon vielä luvassa! Toivottavasti jaksoitte loppuun asti, näitä nimittäin riittää..

Nyt pelaamaan pasianssia, t. kahden päivän aikana 50 pelattua ja 5 voitettua peliä! Aah, kesäloma.

Tunnisteet:

67 kommenttia:

18. kesäkuuta 2008 klo 0.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hihiii meil on tommoin samanlain volkkari ;)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 0.07 , Blogger LOVEBIRD kirjoitti...

Voi miten kaunis koti teillä! Ihana sisustus!
Veljesi näyttää olevan myös söpö punapää, aww :)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 0.09 , Blogger faddistgirl kirjoitti...

Ihana koti sinulla ! Ei mun tarviikkaan kuulla sun ääntä kun kuuntelin vanhanssa colour me ! :ssä sun videopostauksia :) Tee toki uusi !

 
18. kesäkuuta 2008 klo 0.09 , Blogger LOVEBIRD kirjoitti...

Pakko muuten vielä kysyä, että mistä veljesi on nuo erikoiset (kuten pyöreät) colapullot hommannut? :o

 
18. kesäkuuta 2008 klo 0.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oikun olet söpö tuossa kissa kuvassa!=) näytät siinä muuten ihan eräältä ruotsalaiselta muotibloggarilta nimeltään filippa (http://gillofilippa.blogg.se)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 0.12 , Blogger faddistgirl kirjoitti...

Minkä rotuinen mahtaa olla hoitokoirasi ? :D

 
18. kesäkuuta 2008 klo 0.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Samanlainen keittiö ku meillä kotona porukoiden luona. Nuo kaapit, laatat ja vielä kahvinkeitin :D Ja aaw kun olet söpö viiksillä :>

 
18. kesäkuuta 2008 klo 0.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuvauksen perusteella koiralla saattas olla suolisolmu joka hoitamattomana johtaa kuolemaan aika nopeesti, meiän koiralle kävi niin..

 
18. kesäkuuta 2008 klo 0.51 , Blogger noora kirjoitti...

Namskis puhelinkoppi ja Marilyntaulu.

 
18. kesäkuuta 2008 klo 0.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kivoja kuvia :). pakko sanoa vielä, että mulla on lähes aina noin isot pupillit :D

 
18. kesäkuuta 2008 klo 1.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olipa kiva ja vivahteikas postaus! Ja kyllä sinusta kissaksikin näyttää olevan ;) - mut en kyllä ihmettele sitä koiruusparkaa ja sen outoa oloa, kaikenmuun kaihon ja sekavuuden lisäksi KISSA vie häntä ulos asioitsemaan!!!
Toivottavasti hän virkistyy yön aikana ja syö jo aamulla reippaasti. (Toi suolisolmujuttu oli kamala, toivottavasti sellaisesta ei nyt kuitenkaan tämän turrin kohdalla ole kyse.)

Huisit noi pikkuveljen silmät =/
Sulosia kesakoita hällä;)

Kiitos kun saatiin käydä kurkkausvisiitillä teillä, kivoja juttuja olit napannut kuvattavaksi. Ne hammasharjat kyllä VARMASTI tekevät jotain jotain kummia öisin "siinä piirissä" ;D

Toi puhelinkoppikuva oli joteskin hämmentävä ensteks mutta kun tajusin että siinä oli ikkunalaudasta jne kyse, helpotti vähän... Mutta mikä kumma hökötys siellä ikkunan takana luuraa???
v

 
18. kesäkuuta 2008 klo 3.08 , Blogger Milja kirjoitti...

Voi itkut, mikä sattuma! Mulla on tollanen poroeiffel-kombo lipaston päällä myös! Tuli hetkellinen deja vu-efekti, (jätän nyt suosiolla oikeaoppisen kirjoitusasullasaivartelun jollekin järjelliselle kellonajalle...) kun valokuva oli suora snapshotti meikäpojan näkymästä noin metrin päässä 8)

Ja nyt tällaisista kuvahaastepostauksista iskee järejetön himo takaisin bloggailuun. Apua :D

 
18. kesäkuuta 2008 klo 3.10 , Blogger Greencha kirjoitti...

Hi!!!

tomorrow on my blog i write about you...about your style

Kissed!!!

Bye... :)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 6.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tämä tahtoo nähdä millaisissa kamppeissa käyt lenkillä. :D

 
18. kesäkuuta 2008 klo 8.27 , Blogger Johanna kirjoitti...

Hypernätti koti, ia.mainen! :D

 
18. kesäkuuta 2008 klo 8.32 , Blogger Tes kirjoitti...

Ihana Marilyn taulu! :) Muutenkin tosi kiva postaus, me likes! ;)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 8.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi vitsit tuo viimenen kuva on söpö :)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 9.02 , Blogger jenna kirjoitti...

aivan ihana tuo marilyn taulu ja se puhelinkoppi !:> muutenkin kiva lukea postauksiasi ! p.s viimeinen kuva on söpö <:

 
18. kesäkuuta 2008 klo 9.05 , Blogger saara kirjoitti...

Hei tuli muuten mieleen, että en ole IKINÄ nähnyt sua farkuissa! Olisko mahdollista nähdä joskus sellanen perusfarkkuasu?? :D

P.S Nätti koti :)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 9.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko koira muuten sattumoisin syönyt paljon ruohoa..? Omalla koirallani ainakin on tapana keväisin/kesäisin välillä paastota useampikin päivä ja samalla se herkuttelee tienvarsien ruohoilla, jotka tietenkin sitten jossain vaiheessa tulevat oksennuksena ulos.. Ainakin kissathan käyttävät tuota keinoa puhdistautumiseen, veikkaan että koirakin yrittää samaa :)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 9.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haha, ihania kuvia :D Minunkin pikkuveljeni käy joskus silmälääkärissä ja saa noita pelottavia tippoja. Kyllä saa aina nauraa koko päivän :D Ja et ole ainoa pasianssifriikki, paitsi minulla se voitettujen pelien määrä on jäänyt nollaan...

Kipeät koirat eivät ole kivoja :( Meidän haukku on ollut viimeiset kolme päivää vatsataudissa. Onneksi se nyt alkaa jo hellittää. Koskaan ei ole onneksi olo mennyt niin huonoksi, että olisi tarvinnut eläinlääkäriin mennä. Jaksamista, tiedän kuinka inhottavaa on kökkiä kotona sairaan elukan luona, eikä tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä.

 
18. kesäkuuta 2008 klo 9.44 , Blogger Ocean kirjoitti...

Marilyn Marilyn<3 hauska postaus :)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 10.27 , Blogger Lotta kirjoitti...

Oi, mikä puhelinkoppi ^^

Mullakin oli joskus pikkuveli, jolle laitettiin noita samoja silmätippoja. Scary!

Niin joo, onhan mulla se sama veli vieläkin, mutta varustettuna vähän pienemmillä pupilleilla... ;D

 
18. kesäkuuta 2008 klo 11.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sulla on nätti koti :) Vika kuva on tosi sulonen!

 
18. kesäkuuta 2008 klo 11.10 , Blogger krista camilla kirjoitti...

yhyy ei saa spoilata. D: Kaikki muut taitavat katsoa GG:ia nopeammalla tahdilla kuin allekirjoittanut.. ;>

 
18. kesäkuuta 2008 klo 11.46 , Blogger ia kirjoitti...

anonyymi: Se volkkari on söpö!

Lovebird: Voi kitos! Ärsyttää kun veljellä on enemmän punapigmenttiä ja pisamia :( Erikoiset colapullot on tätini tuliaisia Luxemburgista!

Faddistgirl: Kiitti! Jo, sieltähän niitä videoita löytyy. Mulla ei ole nyt ääntä ja kuvaa nauhoittavaa kameraa, harmi!

anonyymi: Voi kiitos! En ole ennen tuohon Filippaan törmännytkään, mutta voi luoja hän on kaunis, joten kiitos jättimäisestä kohteliausuudesta!

Faddistgirl: Se on sekarotuinen, musta ja kiharakarvainen, kuva tulossa :)

Anni: Aijaa! Hehe. Kiitos :)

anonyymi: Auts! Onneksi sen ruokahalu palautu tänä aamuna ja on eri pirteä kaveri muutenkin, säikähdyksellä selvittiin. Mutta on kyllä hyvä tietää tuommoisenkin taudin olemassaolosta.

Noray: :)

anonyymi: Kiitti! Hullua :D

anonyymi/V: Kiitti! Kiva kuulla että tykkäsit :) Hehe, tuota en tullutkaan ajatelleeksi, onneksi kissanaama lähti pois illalla :D Ja koiruus on jo eri pirteänä! Ja arvaa vaan, olenko kateellinen veljen pisamista, sillä on niitä hurjan paljon enemmän mitä mulla. Ikkunan takana on parveke ja kuvassa mollottaa parveketuolin selkämys!

Vendeta: Sinä!! Onpa hauska että visiteerasit :) Haha, aika hauska sattuma, muutkin ovat tajunneet mukahauskan jutun noissa mittasuhteissa (tai sitten Eiffeleitä ja pentikhirviä löytyy kaikilta). Kesäblogi pystyyn, hophop!

Sam: Oh, that's so nice to hear! I'll check it out :) xoxo !

anonyymi: Juu, tulossa on!

Adora: Voi kiitos!

Fabuleux: Kiva kuulla että tykkäsit! :)

Nomppa: Hee, ehkä vähän ylisöpöilyä :D

Jenna: Kiitti! Ja mukava kuulla,että tykkäsit :)

Neiti Y: Itseasiassa tämänkin blogin asuista löytyy ainakin yksi perusfarkkuasu! Kiitti :)

Jossu: Ruohoa mekin epäiltiin (sitä se tosiaan nassutti lenkillä), mutta oksenteli niin paljon että epäiltiin jo johtuvaksi muusta. Mutta saattoipa hyvin olla kyseessä paastontapainen, nimittäin tänään ruoka taas maistuu!

Mr_Spaceman: Ha, pikkuveljemme on kohtalotovereita tai jotain :D Kun sitä pasianssia tarpeeksi kauan hakkaa (siis tietokoneella) ja käyttää vihjeitä, niin pakosta se joskus läpi menee! Voi, onneksi teidänkin elukka on paranemaan päin. Tuo hoidokki näyttää nimittäin nyt jo terveemmältä, onneksi!

Ocean: Hee :) Kiva kun tykkäsit!

Lotta: Ha :D Aika monelle pikkuveljelle noita on näköjään laitettu, hassua!

 
18. kesäkuuta 2008 klo 11.47 , Blogger ia kirjoitti...

Ssu-: Kiitti!

Kri: Joo en spoilaa :D Lueskelin muuten blogiasi, käytät hassun usein tuota allekirjoittanut -ilmaisua! Teki vaan mieli sanoa :)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 11.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aa, tuo volkkari on ihana! Ja päinvastoin, tämä oli paras postaus aikoihin - ihana päästä vähän kurkistelemaan bloggaajan elämäänkin ja näin asuntoon.

Videopostausta toivon minäkin kyllä Ia... :DD

(ja psst, Vendeta, tule takaisin blogosfääreihin, olit ihan omanlainen tyyppisi ja nyt sillä kohdalla blogimaailmassa on aukko, johon kukaan muu ei sovi. vaadin comebackia!)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 11.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heh, tuli noista pikkuveljesi silmistä mieleen, että minun silmäni näytttävät aina tuollaisilta... Aivan luonnostaan, enkä käytä mitään aineita... xD

 
18. kesäkuuta 2008 klo 12.06 , Blogger srass&vi kirjoitti...

oi ihana talo sulla! :)

haha, nyt voin huokaista helpotuksesta, on muitakin veljeni kaltaisia "otuksia" :D
juu näitä lisää vaan, oli ihana taas kerran lukea!

-vi

 
18. kesäkuuta 2008 klo 12.11 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hah, olin luullut että sun pikkuveli on joku älyttömän pieni nappula, mutta jostain muusta postauksesta sain joskus tässä selville, että se onkin saman ikäinen kuin mä ja ei tuo nyt niin pikkupojalta näytä.. Älä mollaa veljeäsi, tästähän se nuoruus vasta alkaa meillä;>

 
18. kesäkuuta 2008 klo 12.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

haha, muistan ku mulle laitettiin noita silmätippoja 8)
ihana toi puhelinkoppi <3

 
18. kesäkuuta 2008 klo 12.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihanaa ihanaa, erilaista ! (: Meillä on jossain (ehkä vaarilla) samanlainen puhelinkoppimeininkikoristejuttu, mutta itse en ole siihen ainakaan vielä kiinnittänyt sen kummemmin huomiota - se on toiminut pienten lelujen säilytyspaikkana ties kuinka kauan :D mutta jee, pitkästä aikaa postaus joka sai hymyn kasvoille ja mielenkiinnon taas nousemaan (sanottuna siis ihan kannustavassa mielessä!)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 12.29 , Blogger Mari kirjoitti...

Veli on ainakin pelottava :D Ja kadehdin tuota teidän olohuoneen isoa kirjahyllysysteemiä :) t. yksi joka ei myöskään käytä mukia hampaidenpesussa ;)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 12.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heh, pikkuveljesi silmät tuovat mieleen ihan isoveljeni simmut kun hän on käynyt silmälääkärillä ja sen jälkeen kaupungille käppäilemään ne pupillit laajentuneina. :D Äiti häpes ja käski isoveljeä katsoa vain maahan, ettei kuukaan luule, että isoveli käyttää aineita. :D

Mutta hienolt näyttää teiän kotona. Olisin halunnut nähdä millainen telkkari teillä on olohuoneessa. :(

Ja toivottavasti hoitokoira paranee! Vie äkkiä lääkäriin, jo ihan varmuuden vuoksi.

 
18. kesäkuuta 2008 klo 12.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ja itse datailen tällä hetkellä keittiössä ja kun olin lukenut tuon sinun kommentin, että siisteys ei ole lavastettua, katsoin meidän keittiöön. Öh, meillä pitäisi sanoa juuri toisinpäin, sotkuisuus ei ole lavastettua, sillä jotkut perheet vain nyt ovat ilmiselvä possuperhe. :D Niin paljon astioita joka paikassa, ettei pyötätasoja enää erota alta.

Kukakohan meillä jaksaisi siivota...

 
18. kesäkuuta 2008 klo 12.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mullakin on tuollanen puhelinkoppi,niitä saa ainakin Briteistä lentokentiltä :))

 
18. kesäkuuta 2008 klo 12.53 , Blogger Peippo kirjoitti...

Ihania pikkutavaroita. :)

Hihittelin muuten aika paljon tätä lukiessa, varsinkin tuossa hammasharjaklubi-kohdassa. Pokeria, hih. xD

Pikkuveljelle ei muuten pidä nauraa vaikka sillä onkin pupillit noin julmetun kokoiset. Ite olen käynyt monesti silmälääkärillä (kaukonäkö huono) ja on se sitten kiva kun niiden tippojen takia ei näe kunnolla lähelle eikä kauas. :D

 
18. kesäkuuta 2008 klo 13.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan vaan tuota koiruli-asiaa piti kommentoida. Me lähettiin lomalle pitkäksi viikonlopuksi (4 kokonaista päivää) ja meidän koira jäi tätin hoitoon. Se ei ollut syönyt mitään, eikä kylläkään oksennellut, koko aikana kun oltiin poissa. Ei ollut suostunut lenkkillekään - tavallisesti se vaatii pitkän iltakävelylenkin... Ikävä on katala tauti, joka laittaa koiraparan oksentamaankin.

 
18. kesäkuuta 2008 klo 13.22 , Blogger Sara kirjoitti...

Sinulle on haaste blogissani :)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 13.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Apua, toivottavasti mulla ei ollut samoja silmätippoja syksyllä kuin sun pikkuveikallas nyt, koska jouduin heilumaan koulussa niiden kanssa ja laittamaan neljä kertaa päivässä... (ja arvaa vaan muistinko? no en :D). Ei kukaan ainakaan sanonut mitään, joten eipä sitten kait. Sun kotis on muuten ihana! Meidän porukoilla on sama siivousfetissi kuin vissiin teidän, koska keittiönne näyttää pelottavan paljon meidän keittiöltä.. :o

ja kiva tällänen postaus jossa näytit vähän teiän kotia! öö... kuvaappa ensimmäistä asiaa jonka näet aamulla (jos vielä jaksat, haha) :D

 
18. kesäkuuta 2008 klo 13.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sulla on älyttömän ihana blogi! :)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 14.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko teillä tallessa vielä lapsuuden aikaisia leluja? Kuvaile niitä, jos on. :) Tai vanhoja piirustuksia tms.

 
18. kesäkuuta 2008 klo 15.20 , Blogger Hanna kirjoitti...

Jahas, olenko vähän traumatisoitunut tai jotain. Siinä vaiheessa kun pääsin tekstissä kohtaan "mustikanvarvut" tapahtui sellainen hengenhaukkomisreaktio että vot, kun tuli niin elävästi mieleen tokan luokan "luontoretki" läheiseen metsään. Opettaja sai kohtauksen ja haukkui yhden poikaparan koska se oli erehtynyt nappaamaan mukaan pienen mustikanvarvun. "Etkö sinä kamala lapsi tiedä että mustikka on rauhoitettu kasvi?! Niitä ei ikinä, ikinä, missään tapauksessa saa kiskoa maasta, kuuletko?!" Hyvin on jäänyt mieleen. tämä kun tapahtui vuonna 1992 ;)

Joo, jos ens kerralla vaikka jotain postaukseen liittyvää kommenttia 8)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 15.57 , Blogger Sanna kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
18. kesäkuuta 2008 klo 16.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ia! mulla on samanlainen hammasharja! :D


kuvaa itsesi tekemässä
kuperkeikkaa :))

 
18. kesäkuuta 2008 klo 16.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin ehdottomasti nähdä kuva, jossa olet pukenut taannoisen Lindex-rakkautesi (eli sen harmaan mammamekon, joka makso ~35e) kesäisesti! Minulla on nääs samanlainen, napeilla tosin, ja ois kiva saada inspiraatiota sen käyttöön sulta. :)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 17.10 , Blogger laura kirjoitti...

Ihana tuo puhelinkoppi ! Meillä muuten kanssa tollanen hopee poro.

Tosiaan mitä tuossa alussa ainakin yksi sano, niin kattelin kerran vanhassa blogissasi videopostauksia ! Laitahan niitä toki tännekkin, olivat kivoja. <;

 
18. kesäkuuta 2008 klo 18.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia :D

 
18. kesäkuuta 2008 klo 18.35 , Blogger Marika kirjoitti...

Kiva postaus. Minä haluan kyllä ehdottomasti tuollaisen puhelinkopin, ihana. :D <3

 
18. kesäkuuta 2008 klo 18.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ah, mullakin on tolanen puhelinkoppipurkki ! ihania kuvia : > olispa meilläkin noin siistiä.

 
18. kesäkuuta 2008 klo 19.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ota kuvia sun kierrätyskeskuksesta! Ja alapa taas käymään siellä! :)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 19.43 , Blogger Empty kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
18. kesäkuuta 2008 klo 20.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Piirrä sormenpäähäsi hymynaama ja ota siitä kuva! : )

 
18. kesäkuuta 2008 klo 20.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana kämppä ja ah niin kiva marilyn-kuva :-)ja puhelinkoppi..<3

 
18. kesäkuuta 2008 klo 20.32 , Blogger Steffi kirjoitti...

Nätskä tuo Marilyn -taulu. Ja ihanat pisamat veljelläsi! (;

 
18. kesäkuuta 2008 klo 20.43 , Blogger Niina kirjoitti...

ihana tuo volkkari ! meikä tahtoo samanlaisen 8)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 20.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Saako esittää vielä kuvatoiveita vai hukutko jo niihin? No jos hukut, niin ei tarvitse näistä välittää, mutta jos on tylsää, niin ei muuta kuin kuvailemaan. :D

Kuvaa lempikirjasi.

Kuvaa aamupalasi (onko joku jo sanonut tämän, ihan kuin olisi... Nojoo, kuitenkin.)

Pyydä jotain perheenjäsentäsi tai sitten poikaystävää ottamaan sinusta niin paljon kuvia kuin mahdollista yhden päivän aikana kuvaten näin koko päivän. En nyt tarkoita että joka askeleesta kuva, mutta pääpiirteittäin. :D

Kuvaa lempihajuvetesi.

Ja joku sanoikin sen, että kuvaa vanhoja piirustuksiasi! :)

Sitten kuvaa vaikkaa... itsesi poikaystäväsi tai pikkuveljesi vaatteissa, heh. :D

Kuvaa joku kortti minkä olet saanut.

Okei joo, siinähän niitä taas oli. :)

 
18. kesäkuuta 2008 klo 22.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi ia RAKAS noita sun kynsiäs!!!
Muuten hyvä katti mutta nuo kynsiparat...
v

 
18. kesäkuuta 2008 klo 22.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun ei kyllä pitäisi yöllä kurkkia koneelle, varsinkaan ILMAN silmälaseja! Ihan ilman silmätippoja ja pienin pupillein näin puhelinkoppikuvan näin: Jonkun ison aulan nurkassa pikkutyttö soittaa hätäpuhelua koska ikkunan takana lähestyy joku hirmuinen "kone" - taustalla näkyy joku suurkaupungin kerrostalo =0 Onneksi ensisäikähdyksen jälkeen tajusin että kyse oli ikkunalaudalla olevasta purkista jne. - vain tuo hirmuinen kone jäi epäselväksi=( Saatuani nyt sinun selvityksesi,- että se onkin viaton ja suht vaaraton parveketuoli ;D katsoin uusin silmin ja huokasin helpotuksesta :I

Elämäni on muutenkin osoittautunut jännittävämmäksi ilman silmälaseja harhaillessani; yhtenä päivänä näin erään talon seinään jonkun taiteileman jumalaisen kauniin "pitsikuvion", päätin sitten ylittää kadun ihan vaan mennäkseni tarkkailemaan millä tekniikalla se oli saatu aikaiseksi; lähempää tarkasteltuna seinä näytti kyllä edelleen taiteelliselta, hienot pitsikuviot vain osoittautuivat murentuneeksi rappaukseksi...
v

 
18. kesäkuuta 2008 klo 23.43 , Blogger Riikka Aaltonen kirjoitti...

Haluaisin itse asiassa heittää sinua kuvahaasteella, jonka ainakin Niotillfemin Sandra on toteuttanut muutamaan kertaan.
(Mallia voi vilkaista vaikkapa täältä:
http://www.niotillfem.devote.se/blogs/317018/ett-foto-i-timmen--soendag-.htm)

Nappaa yhden päivän aikana yksi kuva tuntia kohden kahdentoista tunnin ajan ihan mistä tahansa ja laita päivän lopuksi otokset tänne.

 
19. kesäkuuta 2008 klo 14.43 , Blogger ia kirjoitti...

Frogge: Voi mukava kuulla että tykkäsit! Mulla ei ole kameraa jolla voisi videoita tehdä.

anonyymi: Joo, yhdellä mun kaverillakin on noin isot pupillit luonnostaan! Pikkuveljellä ei :D

Vi: Kiitti! Joo, aika otus se on, mutta niin ne pikkuveljet yleensä :)

Elly: Juu, onhan tuo 14 vuotta. Pikkuveljiä saa kyllä aina mollata :D

anonyymi: Ei varmaan ollut kivaa :D Kiitti!

Maura: Voi mukava kuulla että tykkäsit! Tuli vissiin ihan hyvään saumaan, kuulosti että olisit menettänyt mielenkiintosi tähän :D

Mari: Niin onkin :D Minäkin rakastan tuota meidän kirjahyllyä! Muki on ihan turha.

Nanna-: Haha :D Meidän tapauksessa se oli pikkuveli, jota hävetti kulkea kaupungilla aineissa olevan näköisenä! Jospa se telkkarikin joskus kuvaan eksyisi. Onneksi dogi parani! Pitää sitä välillä olla sotkuistakin siisteyden tasapainoksi ;)

anonyymi: Aijaa, lentokentälle siis! Haluan kans oman.

Peippo: Kyllä nyt pikkuveljelle aina saa hihitellä :D Paitsi että ei varmaan liian kiva tuo hetkellinen näön heikkeneminen!

anonyymi: Voi raukkaa! Eihän sitä kärsi jättää ollenkaan yksin :O Kuulostaa siltä, että ikävää se tuollakin koiruudella oli. Ilmeisesti se kuitenkin tottui meihin ja alkoi taas syömään ja on muutenkin nyt ihan pirteänä.

Sara: Käynpä kurkkaamassa!

Iina: Ei ne varmaan samoja ollut,nuo nimittäin heikentävät näköä hetkellisesti. Olisi sulle nyt varmaan joku huomauttanut :D Mäpä kuvaan!

anonyymi: Voi miten mukava kuulla että tykkäilet :)

Mju: Lelut taitaa olla kaikki jossain kellarin syövereissä, mutta katotaan, jos piirrustuksia löytyisi!

Hanna: Apua, onko oikeasti näin? Eihän meillä moisesta mitään tietoa :D Voisi vinkata vaikka mamalle. Pelottavan kuuloinen kyllä tuo teidän opettajanne!

Jenni: Jej, hammasharjasamikset :D

anonyymi: Mäpä laitan sen joku kaunis hellepäivä päälleni!

Lada: En taida samoja jaksaa tänne siirtää, mutta katsotaan, jos saisin toimivan kameran ja uusia videoita :)

Yarrgalaxy: Kiitti!

Marika: Kiitti! Mistähän me löydettäis omat puhelinkoppipurnukat?

Zalma: Kiitti :) Mars siivoamaan!

anonyymi: Katotaan jos kehtaan! En ole kyllä pitkään aikaan tehnyt löytöjä sieltä :o

anonyymi: Oukei!

JJohanna: Kiitti :)

Ninni: Kiitti! Minäkin haluan noin paljon pisamia :o

Niina: Kiitti! Mäkin, oikeana autona :D

Nanna-: Kiitti ideoista! Kukaan ei suostu kuvaamaan mua, joten tuo yksi pitää skipata :D

anonyymi/V: Juu, pitäis lakata. Haha, aika hyvin visioitu! Pitääpä kokeilla katsoa kuvaa uudella tavalla :D Totuus on fiktiota tylsempi. Harmillinen pitsijuttu!

Ranna: Toteutetaan!

 
19. kesäkuuta 2008 klo 16.36 , Blogger Unknown kirjoitti...

Kivaa! :) Mun huoneestani löytyy myös just tollanen puhelinkoppipurnukka, juuri samanlainen, Lontoosta:D

 
20. kesäkuuta 2008 klo 0.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meillä on samanlainen puhelinkoppipurkki :)

 
23. kesäkuuta 2008 klo 16.25 , Blogger ia kirjoitti...

Logotees ja Narksu: Hehe, vissiin aika monella tuo sama purkki :D

 
21. heinäkuuta 2008 klo 16.32 , Blogger Camilla kirjoitti...

Ihana Marilyn-taulu! :DD

 
12. huhtikuuta 2009 klo 12.22 , Blogger - kirjoitti...

aaaaaaa mulla on samanlainen tollanen puhelinkoppi! dyykkasin huonekaluliikkeen (?) roskiksesta aikoinaan :D löysin tän sun blogin muuten ihan vasta, ja ihastuin ! Ja nyt kun olen koko tuotannon läpi käynyt, niin täytyy ihan ilmoitusluontoisena asiana myös sanoa, että minäkin olen albiino sävya a4 !! ja johonkin kommenttiin laitoinkin että myös punapigmentti löytyy hiuksista, ei tosin tällä hetkellä. ei oo muuten mitään tietoa että näetkö näin vanhoihin postauksiin laitettuja kommentteja ? varmaan:D

aaaa metrikommentaattori kuittaa :D

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu