tunari

Edellinen postaus sai kumman hyvän vastaanoton. Itse asiassa niin hyvän, että ajattelin toteuttaa tuon 12h -kuvaläjän aina silloin tällöin uudestaan. Että kiitti vaan Ranna haasteesta!

Tänään, hmm. Ainakin etsin tunnin ajan mehevää muffinireseptiä koluten netin ja talouden reseptiopukset, mutta yksikään lupaavankuuloinen ei sisältänyt kuorrutusta! Ja minähän haluan kuorrutuksen, kuorrutukselliset asiat on paljon fotogeenisempiä. Kokkipuolella olen totaalisen tunari (meriitteinä mm. valmiin pakastetun kastikkeen pohjaankeittäminen sekä kermavaahdon vaahdottamisen feilaaminen), joten leikkaa ja liimaa -resepti ei tullut kyseeseenkään. Jäivät sitten nekin tekemättä, äiti toi lohdutukseksi mulle raaka-aineiden sijaan valmispullan. Perhana. Saa toki muuten linkata tai kertoilla jonkun edustavan superohjeen, testaisin enemmän kuin mielelläni ja laittaisin vaikka kamerankin räpsymään!

Masentuneena ryhdyin sitten johonkin tuottoisampaan hieman suuremmalla onnistumisprosentilla, ja kirjekuoritin sekä postimerkkasin kiitoskortit.

Mielestäni tuosta kiitoskuvasta tuli hurjan hyvä, mutta mun photoshoppaus, joka poisti seinästä pari sotkua, näytti sitten valmiissa kuvassa huomaamattomuuden sijaan suttuiselta sormenjäljeltä yläreunassa. Ärsyttääää, mutta saavat luvan kelvata. Siihen ylänurkkaan voivat sitten kaikki halukkaat vaikka liimata jonkin ihanan ala-asteen tarrakuvani (joka varmaan on aikoinaan lähetetty öö kaikille) ja voidaan kätevästi sitten vertailla, että voi kun se ia on kasvanut ja voi kun sen vauvanpyöreys ei sitten kadonnut koskaan noista poskista.

Illalla sitten ajattelin jatkaa syyshameprojektia, ja hurautin helmat valmiiksi (lue: äiti hurautti, minä opettelin laittamaan koneeseen langat). Okraisesta yksilöstä tuli mielestäni oikein soma!

Hieman haasteellinen yhdisteltävä, en nimittäin keksi näin äkkiseltään kovin montaa väriä rimmaamaan tuon oranssin sävyn kanssa.

Mutta sitten se punainen, se perkeleen punainen. Etukäteisriemuitsin mahtavaa löytöäni supersöpöjen laskosten ja herkullisen värin takia, mutta mitä onnistuu tekemään ia? Juuri, kun pääsin ironisesti hehkuttamasta mahtavia kankaanleikkaustaitojani, tajuan helman ompelun jälkeen notta ei. Siitähän tuli roiskeläppä, aivan liian lyhyt. Missä ihmeen vaiheessa onnistuin tuonkin tunaroimaan, hommana oli yksinkertaisesti leikata kangasta?! Käsittämätöntä.

Ette usko, miten paljon harmittaa! Voidaanko vaan sanoa, että yliminit ovat kuuminta hottia, ja kehtaan käyttää omaani? Onneksi saumavaraa on 3cm, joten helmaa saa vielä hikisesti sen pari senttiä lisää. Saas nähdä, toivottavasti hame pelastautuu tarpeeksi siveellisiin mittoihin edes megapaksujen sukkisten kaverina pidettäväksi.

Tälle iltaa ei mitään muuta mainittavaa olettaen, että katsoin nuo yllämainitut hirviän mainittaviksi asioiksi. Mutta tiuku repii taas jo yhtä, että eiköhän se olisi nukkuaika ja huomenna mahdollisesti hammaskeiju soisi mulle vähän paremman päivän!

Nukkukaa tiukasti!
-ia

ps. Kiitos hurrjasti kaikille äänestäneille siinä Trendin hommassa, iso ja lälly teletappihali! En maininnut arvontaa sanallakaan blogissani, joten silmäni laajenivat vähintään rantapalloiksi, kun sain tiedon hyvästä sijoituksesta (en tiedä tarkempaan) ja kutsun pippaloihin. Tai oikeastaan, olikohan tuo sittenkään niin hyvä juttu, nimittäin MITÄ IHMETTÄ MÄ LAITAN PÄÄLLE?!