Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

juttuja

Colour me !

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

juttuja


Huu, onpas ollut pitkän tuntuinen blogihiljaiselo! Mistähän sitä alottaisi.

Toissapäivänä hellelukemat tökkivät meidät läheisen lammen rantaan, jossa ehdimme kelliä vajaan tunnin, ennen kuin aurinko päätti näytöksensä ja vetäytyi mehutauolle pilveen. Pääsin myös testaamaan uusia bikineitä in action, ja ne pysyi päällä vedessä noustessa!



Seurana oli Bridget Jonesia. Älyttömän omituista lukea kevyttä kirjallisuutta! Viimeksi uppouduin romaaniin varmaan kolme vuotta sitten. Oikeastaan toivon, etten vielä pääsisi yliopistoon, saisinpahan vuoden käydä töissä ja ahmia aukkoni kirjasivistyksessä täyteen (mieleisillä opuksilla).


Auringonpisara tuli näköjään tökkimään naaman päälle.


Pisamia! On!


Illalla päädyin pitkän pohdinnan jälkeen ostamaan vihdoinkin pois kaverin kaupitteleman mp3 -soittimen, nimittäin omani alkaa sanoa pikkuhiljaa sopimustaan irti. Silti pikkuveli ottaa vanhan haltuunsa enemmän, kuin mielellään!


Hittoon iPodit. Creative Vision M, 30gt, aivan liian halvalla. Thx, Antti! Tunnistatteko muuten taustakuvan?


Lataan tänään soittimeen vielä muutamat Sinkkuelämää -jaksot, onpahan matkalla muutakin katseltavaa, kuin pyörryttävän nopeasti ohi hölkkäävät maisemat.


Eilisiltana taas vähän grillailtiin, ja vedin ylleni ihan erään lukijan toiveesta vihdoin tuon lappumekon.

Image Hosted by ImageShack.us

Päällä:

  • mekko #Lindex
  • t-paita #Gina Tricot
  • koru #itse tehty
  • kengät #H&M
  • rusetti #second hand

Kuva otettu tänä aamuna, olin näköjään osannut laittaa yöksi mekon niin pieneen ruttukasaan, kuin mahdollista. Eilen se oli siis sileä, oikkeesti.

Tänään olen ollut superkiireinen, ja tehnyt miljuunaa asiaa samanaikaisesti päätyen hyvin usein pyörimään ympyrää keskelle huonetta, kun yritän yhtä aikaa pakata, tyhjentää vanhaa konetta, siivota, viedä tavaraa kierrarille, hankkia nimpparilahjaa, ottaa haastekuvia..
Kaupungissa piipahdin tilaamassa lisäkiitoskortteja ja ostamassa nimpparilahjaleivoksen. Kauppakadullemme oli näköjään ilmestynyt tiesulut ja tuhat pikku kojua, ja silmäilin ne pikaisesti läpi. On se kumma, kun ei enää ole minkäänlaista mielitekoa hamstrata niitä omituisia helmikaulakoruja ja rihkamasormuksia törkeään ylihintaan! (Näin siis meikä muutama vuosi sitten.)

Koska tajusin, ettei ole mitään järkeä taistella koko vaatekaappia mukaan reissuun, niin päätin käyttää sitten Kajaanin päässä jotain käyttämätöntä kivaa.


Image Hosted by ImageShack.us

Päällä:

  • perhosmekko #second hand
  • kengät #Seppälä
  • vyö #second hand
  • laukku #second hand
Mitähän tuo helma touhuaa? On se oikeasti ihan tasamittainen. Tästä oli luontokuvakin, mutta siinä minut sekoitti erehdyttävästi tankkiin.

Nyt koitan saada kaikki tuhannet asiat loppuun, ja tupsauttaa tälle iltaa/yötä vielä niitä haastekuvia. Ainakin vaatepelleilyt ym. aikaavievät joudun siirtämään reissun toiseen päähän, mutta onpahan jotain odotettavaa!

////EDIT Laitan kuvapostauksen ajastuksella huomiselle, ettei tämä merkintä jää huomaamatta. Kun tää on kuiteski hienompi.

Tunnisteet: , ,

40 kommenttia:

2. heinäkuuta 2008 klo 20.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

EKA!!!!111 8--------------)

 
2. heinäkuuta 2008 klo 20.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mun on nyt ihan pakko kommentoida sulle.
Tuo perhosmekko on ihana, mutta kerran blogissas esittelit semmosen värikkään mekon hm:ltä mutta sitä ei oo näkyny kertaakaan sun päällä ?

 
2. heinäkuuta 2008 klo 20.30 , Blogger eliisas kirjoitti...

Aivan uskomattoman ihana tuo perhosmekko ja koko asukokonaisuus! :)

 
2. heinäkuuta 2008 klo 20.33 , Blogger ia kirjoitti...

anonyymi: HIP HEI!1

anonyymi: Kiitti! Hmm, mitä mekkoa tarkoitat? Sitä violettipohjaistako? Olen pitänyt sitä ihan järkyttävän paljon :D Sitä ei vaan voi yhdistää kovin monella tapaa, niin en ole katsonut aiheelliseksi ottaa tänne siitä kuvia. On se kuitenkin näkynyt Vuodatuksen puolella kahdesti, ja blogspotissa kerran. Otanpa ensi kerralla taas kuvaa!

Suna: Voi kiitos!

 
2. heinäkuuta 2008 klo 20.48 , Blogger Lotta kirjoitti...

Katsos, viides! (kai, olen toivottoman hidas kommentoija...)

Minäkin olen jo kaipaillut tuota lappumekkoa, joka on suoraansanottuna syötävän söpö. (lisää s-alkuisia sanoja?) Mulle kans !!

Minäkin suuntaan Helsinkiin, mutta vasta puolentoista viikon päästä. Valtakunta rahaläjästä!

 
2. heinäkuuta 2008 klo 21.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

löysin blogisi vasta nytten ja pakko sanoa, että se on ihan törkeän kiva, sulonen ja sokerisen ihana :) pukeudut kivasti ja kirjoitustyylisi on mukavan leikkisä! kauanko olet pitänyt blogia ja mitä pyrit opiskelemaan?

 
2. heinäkuuta 2008 klo 21.30 , Blogger Alisa kirjoitti...

Ääää :D Haluuksä lahjottaa mulle punaset hiukset ja pisamia? Tosi mukava postaus, kuten aina <3

 
2. heinäkuuta 2008 klo 21.37 , Blogger mooncake kirjoitti...

hihi, kiva postaus. :> Tulispa tännekin päin noita lämpimiä päiviä! Nättejä asuja, aattelinkin joku päivä koska näytät meille taas tuota perhosmekkoa. 83

 
2. heinäkuuta 2008 klo 21.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo perhosmekko vaan on niin ihana! :)

 
2. heinäkuuta 2008 klo 21.48 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania molemmat asut! Hm, blogilista ei oo ainakaan mulle näyttänyt kahta tätä edeltävää päivitystä, murrh.

 
2. heinäkuuta 2008 klo 21.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus!

Mulla on sulle jotakin blogissani!
Tule katsomaan osoitteeseen:
chichi11.vuodatus.net

t. chichi

 
2. heinäkuuta 2008 klo 21.56 , Blogger seireeni kirjoitti...

Miten kaunis tuo perhosmekko...aaaaahh...

 
2. heinäkuuta 2008 klo 22.05 , Blogger Marika kirjoitti...

Todella ihana tuo perhosmekko. :) Aivan täydellisen mittainen, mallinen ja kuosinen. Yksinkertaisesti täydellinen.

 
2. heinäkuuta 2008 klo 22.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei mietinkin tässä yks päivä, että oletko unohtanut ihan kokonaan kunnon tutun lappumekon, muttet näköjään. :D Kiva nähdä sitä taas.

Tuo perhosmekko on söpö! Näytät ihan joltain metsänkeijulta kun sulla on se, siis ihan positiivisessa mielessä tarkoitin. :D

Paljonko maksoit tosta mp3-soittimesta kaverilles?

 
2. heinäkuuta 2008 klo 22.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei! näin tänään kaupungilla tytön, jolla oli sinun tekemä hamahelmi-pinssi rinnassaan! ;D se sellainen pyöreä jossa on joku ilmeisesti joku kuvio? mitä se muuten esittää? jos tiedät mitä meinaan ;DDD

 
2. heinäkuuta 2008 klo 23.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olet varmasti tämän jo mensti kuullut ja tulet kuulemaan, muta tuo perhosmekko on ihana <3

Olen myös kovin kaattelinen sinulle tuosta soittimesta, Se vaan on ihana <3 Etenkin kun se on kuvattu söpö Ia:n kanssa.. Muutenkin tykkään kun on muunkinlaisia kuvia kuin niitä perinteitiä näkyy koko vaatetus ja yritetään näyttää edesjotenkuten järkevältä :) Ei sillä että et näyttäisi, mutta kuitenkin... EHkä ymmärsit mitä tarkoitin :)

Hjuvaa matkaa :)

 
2. heinäkuuta 2008 klo 23.39 , Blogger A.K. kirjoitti...

Aivan ihana perhosmekko! :) Monet muutkin on näemmä kehunu sitä. :)

 
2. heinäkuuta 2008 klo 23.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana toi perhosmekko! :D Awwwie.

 
2. heinäkuuta 2008 klo 23.45 , Blogger Mari kirjoitti...

Voooooooi että olen kade tuosta perhosmekosta! Mitä jos nyppäisisit siitä muutaman langan ja yrittäisit niiden avulla kloonata sen? :):):)

 
3. heinäkuuta 2008 klo 0.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onhan se vaan niin söötti tuo perhosmekko;) - ja sopuisat kengät & vyön siihen olit asustanut, täyteläistä!

Oikein hyvää Helsinkimatkaa ja työrupeamaa - (mitäköhän lie menet työstämään)...

 
3. heinäkuuta 2008 klo 0.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No hööööh, ootin jo kuvapostausta. :D

 
3. heinäkuuta 2008 klo 0.43 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi, rakastan tota pisamakuvaa. Incredible sweet! <123456789

 
3. heinäkuuta 2008 klo 7.16 , Blogger Jonnaponna. kirjoitti...

Heippa ia! :>
Ihana postaus taas kerran. Tuo perhomekko on syötävän suloinen. Me wants too! :)
Mistä hei oot ostanu nuo kaikki rusetit? Täältä Keski-Suomesta ei löydy mistään. ;<<

 
3. heinäkuuta 2008 klo 9.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vihdoinki rupesit taas kirjottamaan.. i9hana blogi sulla<33

 
3. heinäkuuta 2008 klo 10.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakko kommentoida edes johonkin postaukseen, kun se niin usein tulee mieleen. Olet aivan TÖRKEÄN hyvä kirjoittamaan. Kielioppifriikkinä tykkään kun teksti on virheetöntä ja sujuvaa. Sulla on ihania omanlaisiasi ilmaisuja, vaikka jonkun verran toistat myös muiden tyylibloggaajien sanastoa ("yksilö", "ihanuus"). Kysymys kuuluukin, kirjoitatko tekstin ja julkaiset sen sellaisenaan, vai hiotko sitä ja mietit ilmaisuja huolella? Jos meinaan kirjoitat ihan suorilta noin hyvää tekstiä, niin mieti ihmeessä myös sitä vaihtoehtoa, että susta voisi tulla toimittaja tms. Haluaisin lukea kirjoittamiasi juttuja lehdistäkin ;)

 
3. heinäkuuta 2008 klo 10.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kurkkaa viel ia tuon "asiallista" tekstin kommenttiboksiin - siel on yks täkee kymysys johon ei oo viel vastausta... Kiinnostaa :)

 
3. heinäkuuta 2008 klo 11.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ia, käytkö ollenkaan töissä nyt kesällä? et ole ainakaan mitään puhunut.

 
3. heinäkuuta 2008 klo 12.09 , Blogger sarakissa kirjoitti...

Tuo perhosmekko on NIIN kadehdittavan upea! ja suloisia rantsukuvia, tuli mieleen etten ole itse edes päässyt rannalle koko kesän aikana..

 
3. heinäkuuta 2008 klo 12.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

 
3. heinäkuuta 2008 klo 13.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jes, edes joku on mun kanssa samaa mieltä, että iPodit perseeseen ja creativet esiin! :D iPodit on paljon rumempia, ittelläni on creative ZEN ja oon siihen täysin in love. <3

 
3. heinäkuuta 2008 klo 14.46 , Blogger Rosa kirjoitti...

Kiva postaus. 8)
Miten sä muuten saat AINA noin onnistuneita kuvia? :o

 
3. heinäkuuta 2008 klo 14.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mullakin OLI Creative, mut sit joku meni ja pölli sen koulupäivän aikana, ku oli unohtunu reppuun. :< Nyt sitä mennään sit sellasella viissataavuotta vanhalla mp3:lla, jonka merkkiäkään en muista. :D

 
4. heinäkuuta 2008 klo 0.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei mistä toi ekan kuva nihana laukku on ? :o

 
4. heinäkuuta 2008 klo 16.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla oli toi sama mp3 zen vision -soitin, mutta meni n 6 kk jälkeen ihan kököksi. Alkoi tilttailla ja lopulta ei enää käynnistynyt.
Kandee kattella miten toimii!

 
5. heinäkuuta 2008 klo 14.49 , Blogger Steffi kirjoitti...

että oon tosta mekosta niin kade :)

 
5. heinäkuuta 2008 klo 14.49 , Blogger Steffi kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
6. heinäkuuta 2008 klo 22.41 , Blogger ia kirjoitti...

Lotta: Viides on ihan hyvä sijoitus! Juu, mulle tais tulla viime syksynä/talvena lappumekkoyliannostus. Ehkä törmätään Helsingissä!

Ninni: Voi kun kiva kuulla että tykkäilet, kiitos! Blogille tuli nyt vuosi täyteen, ja jatkan varmaankin yliopistomaailmassa psykologiaa tai kieliä.

Alisa: Sorkke, taidan pitää ne itse :D Kiitos!

Rose: Kiitti :) Toivottavasti kesä pääsi jo teillekin asti!

Sitruuna: Mekko kiittää!

Ssu-: Kiitti! Juu, blogilista vähän temppuilee.

Chichi: Kiitti! Käynpä kurkkaamassa.

Seireeni: Mekko kiittää!

Marika: Voi kiitos! Se oli kyllä hyvä löytö.

Nanna-: Hee, lappumekko oli vähän aikaa tauolla! Vai että keijulta, kiitos :) Maksoin siitä neljäkymppiä.

anonyymi: Voi että kiva, jos se todellakin oli minun tekemäni! Supermariosientä se taitaa yrittää esittää.

Nipsu: Kiitos! Joo, pitää välillä vähän saada vaihtelua noihin kuviin, kiva jos tykkäilet :)

A.K., anonyymi: Kiitos!

Mari: Kiitti! Aika hyvä idea, vois kokeilla :D

anonyymi: Kiitos paljon! Siivoushommia minä.

Hanipöö: Hehe, kiva kuulla :D

Tutto: No terppa ja kiitti! Kaikki rusettini on kirppareilta.

anonyymi: No ei se tauko nyt niin pitkä ollut! Kiva kuulla kun tykkäät :)

anonyymi: Voi kiitos todella piristävästä kommentistasi! Olen itsekin kielioppifriikki, joten kyllä se teksti tulee kertaalleen läpiluettua ennen julkaisua, mutta harvoin minä typoja kummempaa enää korjaan. Teksti syntyy siis aikalailla kertakirjoittamalla sellaisenaan, kun sen julkaisen. Kirjoittaminen ammatiksi (tai edes puoliksi) olisi kyllä ihan törkeän siistiä! Pitääpä harkita jatkokoulutusta vielä uudemman kerran, jos nyt ei yliopistojen ovet aukea.

anonyymi: Taisin vastata jo!

anonyymi: Juu n. kuukauden teen töitä nyt kesällä.

Sarakissa: Kiitti! Hophop nyt rannalle, ennenkuin syksy tulee :D

Kid: Creativet kyllä rokkaa! iPodeihin tarvitsee kaikki omat iTunesinsa ja muut, liian monimutkaista koko touhu.

Rosa: Kiitti! Enmätiedä, valokuvaillessa on oppinut näkemään, mikä toimii :)

anonyymi: Auts, typerä varas! Jospa sille iskisi hirveät omantunnontuskat ja se palauttaisi sen :o

anonyymi: Anttilan alekorista viime kesänä :D

anonyymi: Oho! Tuo omani on siis jo pari vuotta vanha, pitääpä tosiaan toivoa ettei hajoa.

N: Hee, se oli kyllä hyvä löytö :)

 
9. heinäkuuta 2008 klo 21.17 , Blogger Johanna kirjoitti...

Moikka! Kävitkö jo kurkkaamassa..? 8)

Se on sitten vanhassa osoitteessani! Tässä sinne linkki:

http://chichi11.vuodatus.net/blog/1401884#comments

 
10. heinäkuuta 2008 klo 8.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluan, haluan oi haluan tuon perhosmekon! Mä haluuuun, kuten pienet lapset karkkia kaupassa!
Huokaus.
Rakastan sun blogia, kaikkea siinä! Kiitos siis kun jaksat, jaksathan vielä kauan!

 
10. heinäkuuta 2008 klo 13.56 , Blogger anskusiili kirjoitti...

Ehkä täydellisin näkemäni mekko pitkään (PITKÄÄN) aikaan!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu