Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

laiska sunnuntai

Colour me !

maanantai 21. heinäkuuta 2008

laiska sunnuntai


Tänään oli kyllä kunnon stereotypiasunnuntai. Sunnuntai, jolloin nukutaan pitkään, syödään aamiainen sängyssä, pukeudutaan päivävaatteisiin iltapäiväkahden maissa ja tehdään pari tuntia jotain tehokasta, jonka varjolla voi viettää loppuillan tyytyväisenä yhtä raukeasti, kuin aamunkin. Minun tehokkuustunnit kohdistuivat tänään Itäkeskukseen.


Minun tarvitsisi saada aikaan täydellisyysasu: Asu jossa viihdyn, jossa tunnen itseni nätiksi ja joka on täysin minua. Tietenkin, kun tuommoinen pitää kehittää, niin olen optimaalisesti kuudensadan kilometrin päässä vaatekaapistani. Sohailin siis pari tuntia etsien muutamia puuttuvia paloja asupalapeliini, josta lisää ensi viikolla. En ole koskaan shopannut niin tehokkaasti, nimittäin kaikki puuttuvat palaset löytyi siihen kahteen tuntiin! Ehdoton huippu kiteytyi viimeiseen seitsemään minuuttiin, joiden aikana astuin kenkäkauppaan, kiikaroin -50% -tagilla varustetun unelmakenkäparin tähtäimeeni ja poistuin kassan kautta metroon. Älytöntä!

Tiedän, mulla on jo lähestulkoon tämmöiset. Ne viime syksyn synttärilahjaksi ostetut Anttilabongaukseni muistuttavat kyllä erehdyttävästi uusia pikkuisiani, mutta se on hintelä lohtu siellä puolikkaan Suomen päässä, kun tarvitsen söpöyskengät NYT. Hintaa oli vain 20e Andiamon alekorista. Ja sitäpaitsi toisesta Anttilakengästä on irronnut korkolappu kokonaan, ties milloin ne räjähtävät atomeiksi jaloissani!

Ja voi kyllä, mulla on korolliset kengät loppureissulle. Miellyttänee teitä vähintäänkin yhtä paljon, mitä minua! Ostin myös vihdoinkin sukkikset (perusmustat 15 denierin, kolmet kolmella eurolla Seppälästä), joten eiköhän sitä huomenna voisi kehitellä jo jonkin julkaisukelpoisen asun.


Sunnuntai-iltapäivä oli sitten vähintäänkin ansaittu. Läheisen ravintolan tarjoaman lounaspäivälliskombon jälkeen tsiigailimme tädin kanssa Morsea ja Linnunradan Käsikirja Liftareille -leffan. (Jos joku muukin sattui sen katsomaan, niin oliko sen maanisdepressiivisen robotin ääninäyttelijä sama, joka veti Potterissa Kalkaroksen ja Sweeney Toddissa sen pahiksen roolin?)

Huomenna voisin koittaa tutustuttaa toisiinsa muutamaa potentiaalista kierraritapausta ja tädin ultrasöpöä Singeriä.


Ompelukone näyttää vaaleanpunainen+minttu -kuorrutteessaan sen verran herttaiselta, ettei se mulle henno alkaa ryppyilemään. Eihän?

Tunnisteet: ,

56 kommenttia:

21. heinäkuuta 2008 klo 0.55 , Anonymous mjau kirjoitti...

Ihanat noi kengät<3 :)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 0.57 , Blogger Meininkäinen kirjoitti...

Kyllä se oli Alan Rickman. Suosittelen muuten luettavaksi noita Douglas Adamsin kirjoja nimenomaan alkuperäiskielellä, ovat aivan loistavia!

 
21. heinäkuuta 2008 klo 1.04 , Blogger JoJo kirjoitti...

Ihanat kengät! Miten sä aina törmäät kaikkiin nättimyksiin ja niin halvalla :)
Ompelukoneen värit näyttää ihanilta!
Ei se sulle uskalla ruveta temppuilemaan kun noin söpö on! :D

 
21. heinäkuuta 2008 klo 2.16 , Anonymous Marvin kirjoitti...

Alan Rickman on kyllä loistava. Koko päivän yökkäreissä hilluttuani ja vietettyäni sunnuntain vain syöden, nukkuen ja dataten tunsin niin samaistuvani siihen ihanaan robottiin. Jonka nimi taisi muuten olla Marvin.

 
21. heinäkuuta 2008 klo 2.38 , Anonymous Cassie kirjoitti...

Voihan sanonko mitä, miten hurmaavan ja vastustamattoman värinen ompelukone! :D Meidän vanha, valkoinen temppuileva vekotin ei edes kovalla flirtillä saa ompelijaa ihastumaan.

(Nuo värit sai mielen toivomaan berliinimunkkia tai minttusuklaata, erh.)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 5.57 , Blogger Sini kirjoitti...

Huh, käsikirja liftareille oli leffana niin nopeatempoinen että ihan hirvitti. Jos et ole lukenut kirjaa, tee se heti. Leffa oli jotain aivan kamalaa verrattuna kirjaan..

Hah, ja minä kun väittäisin että ne söpöt ompelukoneet ryppyilee siinä missä muutkin :D Vanhat Singerit on julmia.. Mut näytä sille!!

-puolikas-

 
21. heinäkuuta 2008 klo 6.09 , Anonymous modern day hippie kirjoitti...

taitaapi olla söpöin ompelukone mitä oon ikinä nähnyt!
Kiitti tästä päivityksestä, jouduin heräämään ennen kuutta (kesälomalla) vahtiakseni yhden unelman sulkeutumista ebayssa, joten nyt sain jotain tekemistä tähän jännityksen täyteiseen aamuun.

 
21. heinäkuuta 2008 klo 7.20 , Anonymous Hannele kirjoitti...

Tehokasta tosiaan! Ja kuin söpön kuvan sait otettua kengistä, tosin otat ihastuttavia kuvia ihan mistä vaan. Voisin lyödä vetoa että sun ottamissa kuvissa ötökät ja räkäpallotkin näyttäisi haluttavilta ja sulosilta. Kuvien perusteella ostaisin sulta mitä vaan. Vaikka sut. No sut nyt ainakin. Ekana. Hmm. Hymyi!

 
21. heinäkuuta 2008 klo 8.30 , Blogger MouMou kirjoitti...

Oi, kaikilla pitäisi olla täydelisyysasu!:) Ja sen kuva pitäisi teipata vaatekaapin oveen, jotta muistaa aina, mitkä vaatteet kannattaa pukea huonona päivänä.;)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 8.40 , Anonymous Samu kirjoitti...

Tehokas maanantaityömoraali aiheutti taas tasan viikon tauon jälkeen tänne hairahtamisen. Mutta ia soita jos pitää ottaa jotain fotoja. Melko mälsää tämä elo kun Simppakin on spurgulaivalla.

 
21. heinäkuuta 2008 klo 8.48 , Blogger Katri kirjoitti...

kivat kengät, singer on söötti :)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 9.35 , Blogger iina kirjoitti...

Haha, tuo ompelukone ei ole verrattavissa äipyn ah-niin-upeaan (surkean romuun, joka väriltäänkin tylsän harmaa) ompelukoneeseen... ;)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 10.09 , Anonymous nanna- kirjoitti...

No totta kai nyt 20 euron uskomattoman nätit kengät kannattaa ostaa!

Ja ompelukone on söpö, meilläkin taitaa olla samanlainen, mutta ihan tylsällä tumman vihreällä taitaa kaikki siinä lukea. Höh.

 
21. heinäkuuta 2008 klo 10.34 , Blogger Nicole kirjoitti...

Tää nyt on varmaan ihan täydellisen turha ja tyhmä kysymys mut miks ihmeessä et oo käyny laittamassa korkolappuja niihin vanhoihin kenkiin. siis vaihtamassa. eivät mee pilalle. *huolissaan*
kenkiä ei koskaan ole liikaa, joten olisi varmaan omaankin ostoskoriin siirtyneet nuo kenkulit :)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 10.38 , Blogger Möbs kirjoitti...

Ainakin leffan IMDB sivun mukaan Marvinia näytteli Warwic Davis, joka myös tuttu Harry Potter -leffoista!

Tässä on se sivu! Marvinin ääni oli kyllä ihan Alan Rickmanin, mutta näköjään eri näyttelijä sitten teki sen ruumiillisen työn. Tai sitten en tiedä.

 
21. heinäkuuta 2008 klo 10.53 , Blogger Marika kirjoitti...

Oi vitsi miten suloiset kengät. <3 Itsellänikin löytyy tuon mallisia kenkiä parit kappaleet, mutta olen sitä mieltä, että sen malliset kengät ovat melkeinpä ihaninta maailmassa, joten ei niitä koskaan voi olla liikaa. Ja niillä on niin helppo kävelläkin, sopivat sekä kesään että talveen, joten eiköhän siinä ole riittävästi syitä niiden hamstraukseen. Hinnasta vielä plussaa. :D

 
21. heinäkuuta 2008 klo 10.54 , Blogger futaaja1 kirjoitti...

Jep hienot kengät. Löydät hienosti aina sopivat!! On kyllä hieno blogi tämä.

 
21. heinäkuuta 2008 klo 11.00 , Blogger Amanda kirjoitti...

Söpö vekotin ja vielä söpömmät kengät :)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 11.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voihan vitsi kun mietin pääni ihan puhki, että kuka se ääni oli.!
mutta joo potterista ainakin ja sit mulle tuli jotenkin mieleen love actually ja siitä yks hemmo. hmmh. :-)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 11.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

: D Hah bongasin ekasta kenkä kuvasta hyllystä antero vipusen. xD Oli pakko mainita.

Mutta varo vain. Söpöt ompelukoneet voivat olla juuri niitä pahimpia. Susi lampaan vaatteissa. xD

-Tuuksi

 
21. heinäkuuta 2008 klo 12.02 , Anonymous enskumuisku kirjoitti...

Aaah, aamiaista sänkyyn.. mulle se on lähinnä synttäripäiväluksusta.

Täydellisyysasu. Onkohan niitä edes olemassa? Hmm.. Sun täydellisyysasussa pitää sitten olla rusetti, sehän on sun tavaramerkki. Ja siinä pitää olla jotain muutakin söpöä, nappeja, koru, anything! :)

Jestas (ei hitsi miten tuli mummovibat :)) miten södet kengät! Perusteltu hankinta jos kerran vanhat räjähtää kohta käsiin. Ia kiltti, postaa nyt se asu, tarviin inspiraatiota.

Ompelukone on niin sulo.

Ja sitten minäminä. Iiik arvaas kuka on iloinen onnellinen vaikka mitä? Ensku! Mä sain eilen mamin kustantamaan itselleni suloisimmat Pikku Myy-kengät piiitkään aikaan!! Ne on niin täydelliset, aitoa nahkaa, korkoa nelisen senttiä, tukevat, ihanat.. Hihiiii että olen pähkinöissäni!!
(no eihän sua varmaan kauheasti kiinnosta, mutta mua kiinnostaa liikaa välittääkseni siitä kiinnostaako muita) :)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 12.19 , Blogger carry kirjoitti...

kivat kengät ! oi olisipa mullakin ompelukone kotona (mummo on ominut sen!) , tekisi niiin mieli väserrellä ja muokkailla ja tuunailla kaikkia vaatteita, kun näin sateinenkin päivä iski :s

 
21. heinäkuuta 2008 klo 12.25 , Blogger patilda kirjoitti...

Oho, oikeesti Kalkaros äänenä?:--D En ollut huomannutkaan! Marvin on kyllä ihanin hahmo - tosin kirjassa paljon paremmin esillä ku leffassa.

 
21. heinäkuuta 2008 klo 12.26 , Anonymous Minna kirjoitti...

Oijoi, ihanat kengät! Pitäisi itsekin lähteä käymään noihin alennuksiin. :)

Hei, hyvä kun kysyit sen maanisdepressiivisen robotin ääntä, mä en tajunnutkaan että se oli Kalkaros! Btw, mitä tykkäsit leffasta? Musta se oli ihan hyvä, pitäisi tutustua myös niihin kirjoihin.

T: Minna (En tiedä muistatko minua, mutta omaan yhtä kalpean ihon kuin sinulla, pisamia plus punertavat hiukset ja kyselin kerran vanhojentanssimekostasi. :D)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 12.27 , Anonymous riaq kirjoitti...

oi vitsit, ihanat kengät ! itsekin katselin tuontyyppisiä, mutta ne eivät vielä kuitenkaan päätyneet kenkävarastooni. ja vanhat singerit ne vasta oikutteleekin, mutta vilautat sille hieman neulaa ja lankaa, niin johan alkaa tottelemaan :)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 12.30 , Blogger nana kirjoitti...

Ihanat kengät! Sä sitten löydät aina jotakin tosi ihanaa :)
Ompelukonekin näyttää ihanalta :)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 12.48 , Anonymous tinna kirjoitti...

Todella hassua, että just kun aloin lukemaan sun blogia, niin bongaan sut kakas kertaa iha mun huudeilta :D Näin sut nimittäin vilaukselta eilen itiksen h&m:ssä, jossa oon töissä! Vähäks stalkkausta ;)

Sä kyllä löysit ihanat kengät!! Mun on pakko syksyks saada noitakengät, oon monta vuotta halunnu mutten oo löytäny täydellisiä. Viimeksikin hietsun kirpparilla yks tyttö vei sellaset ihan nenän edestä. Ja ompelukone on todella pretty!

 
21. heinäkuuta 2008 klo 13.13 , Anonymous Phiips kirjoitti...

Hyvin harvat tuntemani ihmiset pitävät Linnunradan käsikirja liftareille -leffasta.. olen yllättynyt :D Itse olen siis muunkin scifin ystävä. ;> Tosin kirjat ovat kyllä parempia. Mutta Marvin on vaaaan niin ihana. :D

I-h-a-n-a-t kengät! Vähän sekotus Pikku Myytä ja 1800-lukua.. <3 Oon aina haaveillu tuollaisista ja ratsannut kenkä-alejakin niiden toivossa ja sitten SINÄ löydät ne?! No way ;___; Ehkä kuitenkin selviän tästä tragediasta. :_D

 
21. heinäkuuta 2008 klo 13.32 , Anonymous Borealis kirjoitti...

Hei ia,
Olen seurannut kirjoitteluasi nyt vuoden verran, blogisi alkuajoista lähtien. Olen viime päivinä selaillut paljon tuoreita muotiblogeja, mutta en kyllä ole löytänyt yhtään uutta suosikkilistalleni vanhojen hyvien lisäksi. Tuoreempia blogeja selatessa kopiointi-ilmiö on pompanut silmille aika vahvasti. Kymmenet nuoret tytöt kopioivat räikeimmin juuri sinun tyyliäsi ja kirjoitustapaasi, juttuaiheista nyt puhumattakaan aika härskisti. Julkisessa blogissa esittelemäänsä tyyliä ei toki voi omakseen patentoida tai muuten suojata, mutta harmittaa silti sun puolesta. Onneksi et kuitenkaan ole hukkunut massaan vaan toteutat tyylisi edelleen omalla, rennolla otteellasi.

Kuitenkin harmittaa tyly kopiointi, kun melko pyyteettömän oloisesti tätä hommaa teet. Oma muotiblogini siirtyi juuri blogien taivaaseen enimmäkseen juuri siksi, että haluan sitten kuitenkin pitää omat juttuni enemmän ominani ja säästää itseni julkiselta arvostelulta. Kiitos sinulle siitä, että jaksat kirjoittaa aidon tuntuista ja persoonallista blogia. Jätät kyllä monet säälittävät kopiokyhäelmät varjoosi.

 
21. heinäkuuta 2008 klo 13.41 , Blogger Idhren kirjoitti...

Adamsin kirjat on kyllä loistavia, suosittelen lämpimästi minäkin ^^ Ja Alan Rickman on ihan pop <3 Ainoa hyvä asia Potter-leffoissa :D

 
21. heinäkuuta 2008 klo 13.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ian täydellisyysasuun kuuluu kiva mekko, rusettipanta ja punainen tukka :> onko muuten joku erityinenkin tapahtuma se mihin asua tarvitset?

 
21. heinäkuuta 2008 klo 13.59 , Blogger Lotta kirjoitti...

Pretty Woman, aww, miten nätti kone.:) Varo vaan, se saattaa pursuta ilkeää naisenergiaa...

 
21. heinäkuuta 2008 klo 14.34 , Blogger sgt kirjoitti...

Täydellisyysasu... voisi olla harkitsemisen arvoinen. Pelkät skinny jeansit masentaa. :)

Tosi sööttiläine kone kyllä. Mikäköhän universumin vakio se muuten on, että ompelukoneet aina ryppyilee? Tosin mun omani ei enää ryppyile, kun se sanoi viime talvena sopimuksen kokonaan irti. :(

 
21. heinäkuuta 2008 klo 14.46 , Blogger Diina kirjoitti...

Heippa! Blogisi jutut ovat olleet niin ihanan kesäisiä, että ansaitset ''summer blog''-kunniamerkin! Luovutan sen sinulle blogissani. :>

 
21. heinäkuuta 2008 klo 16.15 , Blogger SnowWhite kirjoitti...

Ehkä söpöin ompelukone IKINÄ! Tahtoo tuollaisen..<3

 
21. heinäkuuta 2008 klo 16.33 , Blogger Cammie kirjoitti...

Tuommosen ompelukoneen mieki voisin haluta. :))

 
21. heinäkuuta 2008 klo 16.37 , Anonymous Minnu kirjoitti...

Oi aivan ihanat kengät! Juuri tuon tyylisiä olen etsinyt, mutta aina törmätessäni samanlaisiin ihanuksiin, hintaa on ollut se 70e. Se on vähän liikaa omalle budjetilleni, kun ei kuitenkaan varmaan itselläni joka päivä tulisi käytettyä. Kunpa löytyisi joskus esimerkiksi 20-50e hintaan :)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 16.42 , Blogger Molly kirjoitti...

Suloinen ompelukone!

 
21. heinäkuuta 2008 klo 16.47 , Blogger Peippo kirjoitti...

Kyllä se ääninäyttelijä on Alan Rickman. Sillä on aivan jumalainen ääni, ja sitten kun se vielä siinä robottiroolissaan laukoo pessimistisyyksiä niin aww. <3"Life. Don't talk to me about life." ^^ Mahtavaa.

Nimim. Katsonut Linnunradan Käsikirjan Liftareille Ainakin Viisi Kertaa Eikä Ikinä Kyllästy Ja On Kaiken Lisäksi Vannoutunut Alan Rickman -Fani.

Kivat kengät. Mäkin tarvitsisin jotkut tollaset. Tai no, tarvitsisin ja tarvitsisin... haluaisin. :D

 
21. heinäkuuta 2008 klo 16.48 , Blogger Mari kirjoitti...

Voi miksi miksi miksi miksi täällä planeetalla ei ole Andiamoa? :'( Aivan upean täydellisen mahtavat kengät. :) Jos kokosi olisi sama kuin minun, saisit olla varuillasi. ;)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 16.53 , Blogger Pauni kirjoitti...

Ei voi mitään, koukkuun jäi tämäkin tyttö ja nyt on syötteet tilattu! Ihanaa että jaksat päivitellä blogiasi näin usein ja vielä ihanampaa on katsella omaa persoonallista tyyliäsi! Paljon mielenkiintoisempaa kuin ne "tusinatyypit" kaupungilla...

 
21. heinäkuuta 2008 klo 16.55 , Anonymous nanna- kirjoitti...

Täytyy muuten vielä sanoa, että tädilläsi on kyllä ihanan täysi kirjahylly! Oletko bongannut jotain mielenkiintoisia kirjoja jo?

 
21. heinäkuuta 2008 klo 16.58 , Blogger Roosa kirjoitti...

Ei tuollainen ylisöpö ompelukone voi alkaa temppuilemaan, ainakaan niin pahasti kuin minun tänään käyttämäni rämä :D

 
21. heinäkuuta 2008 klo 17.07 , Blogger Lyiks kirjoitti...

Mietin iteki tuota Rickman-Marvin-hommaa ja lopulta Wikipedian ja imdb:n avulla selvis et ääni on Alan Rickmanin mut robottia näyttelee Warwick Davis.

Freeze? I'm a robot. I'm not a refrigerator.

 
21. heinäkuuta 2008 klo 18.29 , Blogger Peippo kirjoitti...

Vielä vähän offtopikkia: Sulle on haaste blogissani. :)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 19.07 , Anonymous Elly kirjoitti...

nat kengät ja voisin vannoutua, että singereillä ei oo tapana ryppyillä hienoille leideille :D Itsellä on mummolta perintönä sellanen jota pitää ite polkea että se liikkuu, tyylikäs musta valkonen ja hyvin pelittää. Niitä uusia koneita tarvii vaan siksakkiin yms. turhanpäiväseen =D=D=DD

 
21. heinäkuuta 2008 klo 20.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noloo porukkaa täällä, kun ei tunne Alan Rickmania ollenkaan. Ei sen äänestä voi erehtyä.

 
21. heinäkuuta 2008 klo 20.58 , Blogger sininensaapas kirjoitti...

Katoin sen leffan mutta niin väsyneenä etten enää yhtään muista millanen ääni sillä söpöllä robotilla oli :D

Ihana ompelukone :)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 20.59 , Blogger clémentine kirjoitti...

Ihanat nuo uutukaiset kengät! Ja tuota Linnunradan käsikirja liftareille leffaa katsoessa oli pakko käydä mainoskatkolla tsiikamassa netistä, että onko se Alan Rickman joka siellä angstaa :).. Aivan loistava.. Ja pakko kommentoida myös anonyymille, Alan Rickman näytteli myös Love Actually:ssä, just sitä yhtä hemmoa :D.

 
21. heinäkuuta 2008 klo 21.00 , Blogger Antonia kirjoitti...

Olivat kylla todellinen loyto nuo kengat, kun maksoivat vain 20 e. :)

 
21. heinäkuuta 2008 klo 22.46 , Blogger Shafik kirjoitti...

Älä murehdi, kenkiä ei o koskaa liikaa

 
22. heinäkuuta 2008 klo 9.30 , Blogger Chichi kirjoitti...

Ihanat noi kengät! Ja halvalla.. Sä teet kyllä aina jyviä ostoksia!!

 
23. heinäkuuta 2008 klo 0.07 , Blogger ia kirjoitti...

Mjau: Kiitos!

Meininkäinen: Niin ajattelinkin. Kiitti suosituksesta, enpä ole ennen jostain kumman syystä niitä lukenutkaan!

Jojo: Kiitti! Joskus käy tuuri :D Parasta olis olla temppuilematta!

Marvin: Se on kyllä taitava näyttelijä. Loistavankuuloinen kyllä sinun sunnuntaisi! Ja Marvin oli symppis :D

Cassie: No eikö olekin! Aah miten olisi berliininmunkki, ja sitten toinen berliininmunkki mutta minttukuorrutteella?

Sini: Pitääpä tosiaan lukea se kirja, on varmasti leffaa parempi! Ja mä todellakin selätin sen, vaikka kovan vastuksen se antoikin :D

Okei en kyenny vastaamaan vielä enempään, aika heikkoa. Mutta kokeillaan lisää huomenna!

 
23. heinäkuuta 2008 klo 19.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hassut ihmiset kun netistä pitää kattoa ääninäyttelijät, nehän lukee heti leffan lopputeksteissä :) ja rickman on paras! (ja hyvin tunnistettava)

 
24. heinäkuuta 2008 klo 0.35 , Blogger ia kirjoitti...

Modern day hippie: Hehe, minustakin! Eipä kestä, toivottavasti sait Ebayihanuuden itsellesi :)

Hannele: Joo, piti vähän käyttää mielikuvitusta kun nukkumahuoneenani on olohuone, enkä kehdannut enää illalla lähteä muualle kolistelemaan :D Vai että mut ostasit, oisin kyllä aika huono ostos! Söisin sun kaapit tyhjiks kekseistä ja tuunailisin sun vaatteet piloille liian suurilla luuloilla ompelutaidoistani :D

Moumou: Todellakin! Pitäisi kyllä joskus kehitellä vaikka viisi täydellisyysasua joihin voi pahimpina päivinä vuoron perään turvautua.

Samu: Haha, miten se niin pääs käymään! Mulla ei oo kyllä sun numeroo :o Ja nolottaa kyllä liikaa tämä touhu ainakin sinun valokuvattavaks, haha. "Oota mulla oli tukka huonosti, no ota nyt niin että näytän laihalta" jne. Hyppäisit lähimmältä korokkeelta :D

Katri, Futaaja1, Amanda, Nana, Antonia, Chichi: Kiitti!

Iina: Tuo kone on kyllä ihan omassa luokassaan, haluan itekki tuommosen!

Nanna-: Jes, kiitti, estit huonon omantunnon :D Kaikkien ompelukoneiden pitäis olla söpöjä, kuin kermakarkki!

Nicole: Hehe, ihan hyvä kysymys! Tietenkin olen niihin korkolapun vaihtamassa (en ole vain vielä saanut aikaiseksi), mutta se oli varoittava esimerkki siitä, että saattavat hajoilla enemmänkin. Se korkolappu nimittäin irtosi ihan kokonaan, jäi vain mollottavat reiät korkoon!

Möbs: Jep, kiitti tiedosta! Haha, sillä robotilla oli sitten ihan oikeakin näyttelijä? :D Ajattelin, että se olis ollu tietokonejuttuja.

Marika: Kiitti! Rakastan itsekin hulluna juuri tuonmallisia kenkiä, ovat niin ihanan tukevia jalallekin. Ja hinta oli tosiaan nyt se viimeinen tikki :D

anonyymi: Potterissahan se! Hei, oliko se vanha mies, se planeetan tekijä, muuten Love Actuallyssa se laulajapappa?

Tuuksi: Joo, sitä kirjaa on tullut joskus tutkailtua :D Äh, en mä usko moisia noin söpöstä tapauksesta! En suostu!

Enskumuisku: Eikun synttäriluksusta on se, kun joku toinen tuo sen aamiaisen sänkyyn, mä kiikutin ihan itte tekemäni voikkarit sänkyyn murusteltaviksi :D Oikeat tuntomerkit, rusetti ja joku yksityiskohta on must! Voi, onneksi olkoon uusista kengistäsi, kuulostavat vallan suloisilta! Pidä niitä hellästi ja huolella :)

Carry: Kiitti! Ho, ota se mummolta takaisin tai vaadi se tuunaamaan sun vaatteet :D

Patilda: Olioli! Pitää kyllä lukea se kirja.

Minna: Kurkkaahan vielä loppualet! Leffa oli ihan katottava, mutta tunnosti siltä, että se kirja on parempi vaikken sitä olekaan lukenut. Pitänee etsiä opus käsiini! Ja muistan mä sut :)

Riaq: Kiitti! Tuo Singer mulle alussa oikuttelikin, mutta näytin sille kaapin paikan (tajusin vääntää yhden vivun oikeaan kohtaan) :D

Tinna: Niinkö! Missäkohti olit kassaamassa? Toivottavasti unelmien noitapopot osuu kohdalle :)

Phiips: Hehe, kyllä se leffa viihdyttävä oli! Kiitos :) Kyllä ne kengät sunkin kohdalle vielä osuu, ei tämä nyt ihan tragedia kuitenkaan ole :D

Borealis: Kiitos kommentistasi! Hurjan mukava kuulla, että olet jaksanut seurailla noin pitkään touhujani :) Hei voisitko mitenkään laittaa mulle sähköpostia (colourme_ia@hotmail.com) ja linkata noita räikeimmin kopioivia blogeja? Olen ihan ulkona noista uusimmista blogeista, että en ole itse moisiin törmännytkään. Muutamat on kyllä pistäneet vähän miettimään että muistuttaa kovasti kyllä omaani, mutta en ole uskaltanut vetää matkimisjohtopäätöstä, se kuulostaisi jotenkin itserakkaalta.

Mutta please, laita mulle sähköpostia ja linkitä!

Idhren: Kiitti suosituksesta, pitääpä tarttua kun kohdalle sattuu! Alan on vetänyt aika luotaantyöntäviä rooleja :D

anonyymi: Nappiin meni :) Ilta-Sanomien haastattelua varten se oli.

Lotta: Apua, ei kai nyt ilkeää :O

Sgt: Niinpä, olen vakaasti sitä mieltä, että ompelukoneilla on jokin salainen liitto meitä viattomia ompelijattaria vastaan!

Diina: Voi kiitos, käynpä nappaamassa!

Snowwhite, Cammie, Molly: Samaa mieltä!

Minnu: Kiitti! Tosiaan, aina kaikki ihana on liian kallista. Mutta toivottavasti osuvat kohtuuhintaiset sinunkin kohdalles :)

Peippo: Se ääni oli kyllä just oikea siihen rooliin! Kiitos :) Haluaminen ja tarvitseminen, sama asia.. :D

Mari: Ei meilläkäänpäin ole! Onneksi ei ole samankokoinen jalka, niin saan nukkua yöni rauhassa :D

Pauni: Voi että, kiitos hurjan piristävästä kommentistasi, tervetuloa seurailemaan! :)

Nanna-: Niinpä, ja oon imuroinut joka ikisen kirjan :D Yhteensä varmaan joku tuhat! Onhan tuolla vaikka mitä Kielletyt Niksit -kirjasta vaikka mihin!

Roosa: Toivotaan, ettei!

Lyiks: Näinhän se oli! Aivan ihana tuo lainaus :D

Peippo: Kiitti, käyn poimiin!

Elly: Kiitos! Oho, sun ompelukonees kuulostaa kyllä ehkä katu-uskottavimmalta ikinä :D Siksak on nössöille!

anonyymi: Noloa ja noloa, ei sitä kaikki voi leffatyyppejä olla :)

Sininensaapas: No sitä sattuu :D Kiitti!

Clementine: Kiitos! Se oli Love actuallyssä se tyyppi, joka osti sen kaulakorun sille sihteerille, eikö?

Shafik: So true!

anonyymi: Lopputekstit on aina semmosta hyttysen kakan kokoista fonttia, ettei jaksa tihrustaa :D

 
4. elokuuta 2008 klo 13.32 , Anonymous Peotra kirjoitti...

nuo kengät ovat aivan ihnat! Ja uo ompelukoneen teksti, voiko ihanempaa olla:)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu