Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

sunnuntai kuvina

Colour me !

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

sunnuntai kuvina


Voisin läjäyttää pitkästä aikaa toivotun päivä kuvina -merkinnän! Joten may I present, the erittäin kiehtova ja erikoinen sunnuntai of ia.

Image Hosted by ImageShack.us

Havahduin puoli kymmenen aikaan puhelinsoittoon, ja parin minuutin muminan jälkeen koitin kotiutua takaisin peittojen alle. Aamu-uni oli kuitenkin säikähtänyt lopullisesti, joten raahasin peiton perässäni ja uppouduin sohvalle tutkimaan lemppariblogien uusimmat merkinnät. Voisko muuten joku alkaa mun henkilökohtaiseksi herätyskelloksi? Torkutan sitä perusherätyspirinää minimissään aina sen tunnin ennen kuin saan itseni ylös, mutta puhelun jäljiltä en enää ikinä saa unta!



Image Hosted by ImageShack.us

Puhelu oli pyyntö valokuvaamaan aivan käsittämättömän aww-reaktion aiheuttavaa viisikuista Kiinan harjakoira -herraa (meniköhän merkki tällä kertaa oikein?).


Image Hosted by ImageShack.us

Kattokaa nyt sitä, äwäwäw! Haluan oman pikkuruisen tsiu hau haun. Ei kyllä ole pelkoa että oman minipiskin täällä lähiaikoina esittelisin, astuisin varmaan vahingossa sen päälle.


Image Hosted by ImageShack.us

Nakitin jäätymispisteessä hytisseen mikon vielä valokuvaamaan uuden talvitakkini! Voi että se on ihana. (Takki lähinnä, mutta on mikokin ihan kiva.) Pallomalli iski kyllä niin lujasti kun erehdyin nöpöä sovittamaan, että ensimmäiset palkkarahathan siihen piti tuhlata.



Image Hosted by ImageShack.us

Väliin jäänyt aamupala protestoi erittäin äänekkäästi, ja nälkään nuupahtamaisillani tarjouduin kokkaamaan lounaan. Wokkivihannekset+kana+riisi -hässäkkä on niin armottoman simppeli tehdä, etten minäkään onnistunut sitä munaamaan! Tosin talouden parempi kokki kehtasi huomautella ahdistavan monesti, kuinka meinasin polttaa riisejä pohjaan ja tehdä niistä puuroa, höh. Ruokalukemisena toiminut yläasteella saatu reseptikirja kyllä herätti epäilyksiä, että kehnot ruuanvalmistustaitoni on yleisemminkin tiedossa: Opuksessa on ohje mm. veden keittämiselle ja kermavaahdon vatkaamiselle. Kiitti vaan!



Image Hosted by ImageShack.us
Huomaa minä ikkunassa, jeje!

Tunnin ruokapäikkäreiden jälkeen kävimme hyödyntämässä Makuunin leffarallia vielä viimeisen kerran, ja vuokrasimme illaksi katsottavaa. Pitää varmaan tulostaa Imdb:n top 100 ja alkaa vetämään rakseja katsottujen yli, kun tuntuu nimittäin siltä, että kaikki näkemisen arvoiset pätkät on jo nähty! Se sitten johtaa leffavuokraamoissa nykyään lähes aina tilanteeseen, jossa minä vingun Bridget Jonesia ja miko vinkuu jotain länkkäreitä tai Tarantinon From Dusk Till Dawneja, joista siis kaikki mainitut on nähty.



Image Hosted by ImageShack.us

Kävimme moikkaamassa samaista koiraa vielä toistamiseen, ja lupauduin neulomaan pikkuiselle uuden villapaidan joululahjaksi. Tässä on vain pieni ongelma: En taida oikeasti osata neuloa mitään muuta, kuin lapasia ja pipoja..



Image Hosted by ImageShack.us

Ennen elokuvaistuntoa silmäilin väliin jääneen päivän lehden teetonkallisen kanssa. Muutama on kysynyt, että mitä teetä juon: Vaikka kuinka tekisi mieli latoa kaikki hienoudet haudutetuista vanilja-mango-mustikoista tiikerin iltapäivänokosiin, niin pakko myöntää, että Liptonin perusteetä hunajalla sitä lipitetään. Halpaa, hei!



Image Hosted by ImageShack.us
Huomaa hyvin jänskäävä ilme

Sitten alkoi koko loppuillan kestänyt sohvanpohjalla nökötys, ja vuokraamamme Zodiacin ekat kaksi tuntia saimme ahmittua. Hittolainen että alkaa ahdistaa nuo murhatrillerit uudessa kämpässä, kun mielikuvitus temputtaa jokaiseen talon pimeään huoneeseen outoja narahduksia ja muuta mukavaa!


Image Hosted by ImageShack.us

Välissä piti tarkastaa Idols ja puolikkaalla silmällä BB. Harkitsen kyllä vakaasti BB:n hylkäämistä, kun pistivät Nikon pihalle. Ne loput on ihan totaalisen tylsiä!



Että semmosta hurjaa tänne. Pakko hieman niellä sanoja ja myöntää, etten millään kykene vastaamaan kommentteihin enää tälle yötä! Tuo toinen nukkuu jo, ja lämmin unipaikka hohkaa tuolla ihan liian vastustamattomana. Joten pesulle ja nukkumaan, katellaan huomenna uudestaan!

Hyvät yöt teille ihanille
!


Translation:

My Sunday in pictures. I'll translate more tomorrow, now I have to get some sleep!

Tunnisteet: ,

97 kommenttia:

13. lokakuuta 2008 klo 0.28 , Anonymous tatti kirjoitti...

ihana koiruli! <3 muuten, millä värillä sie värjäät hiukses?? ne on niin kivan väriset kaikis kuvis aina ja näyttää myös väri pysyvän, ku oma rupee haalistumaan melko nopsaan :(

 
13. lokakuuta 2008 klo 0.30 , Anonymous saapas kirjoitti...

Oivoi miten söpö koira! Ja takki! Voi ihanaa! Ja kuinka suloista, kun olitkin jo postannut taas juuri sinä aikana kun kirjoitin tuota yhtä jumalattoman pitkää kiittely-kommenttia tohon edelliseen merkintään :D Mutta voi, olen niin pahoillani, tuo Kiinan harjakoira taitaakin olla kiinanharjakoira pienellä ja yhteen :) No lähelle.

 
13. lokakuuta 2008 klo 1.20 , Anonymous dana kirjoitti...

Onpa ihanan suloinen koira! :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 3.26 , Anonymous luna kirjoitti...

Ala anna idioottien ahdasmielisten kommenttien nousta paahan. Olet paras bloggaaja, jonka olen koskaan netista lotanyt! Jatka ihmeessa naita ihania teksteja, kiitos leffojen top 100 vinkista!

/ L, from Taiwan

 
13. lokakuuta 2008 klo 8.01 , Blogger Vadelma kirjoitti...

Uusi takki on super söpö. Mukava päivä näyttää sulla olleen. :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 8.49 , Blogger Liina kirjoitti...

Osta sellanen valo herätyskello. Toimii! Mulla otti pari viikkoa, ennen ku aloin oikeesti heräämään siihen. Mutta nyt siis joka aamu luonnollinen ja lempeä silmien avautuminen :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 8.50 , Anonymous 3D-Nipa kirjoitti...

ootko ikinä ajatellut työntää päätäs tohon teekuppiin ? :---D
mua ainakin houkuttelis.

 
13. lokakuuta 2008 klo 9.09 , Blogger Vendeta kirjoitti...

Pakko kommentoida taas vähän turhempaa juttua: mulle tulee ehkä sama takki! :D Sovittelin sitä varmaan tunnin ja oli ainut yksilö, johon tykästyin. Mitta sitten mama tyrmäsi, että ei toi kyllä ainakaan sun parhaita piirteitä imartele... No ehkä totta, mutta veikkaan että se palataan hakemaan, kun muuten tarjonta on niin hirveän heikko.

Ja samaa mieltä BB:n kanssa. EN ole sellaista roskaa koskaan ennen seurannut, mutta nyt päätin vilkuilla, etten olisi aina lounaskeskusteluissa ihan ulkopuolinen. Mutta jep, nyt ei jaksa edes vilkuilla, kun kaikki vähänkin säpinää tuovat tyypit on heivattu ulos. Niko oli ihan liikkis, kun oli sellanen drama queen.

 
13. lokakuuta 2008 klo 9.09 , Blogger Piaf kirjoitti...

voi ei mikä hauvauva! ihana!

 
13. lokakuuta 2008 klo 9.11 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi ihana postaus !
kiinanharjakoira myöskin kuvan arvoinen !
=)
jatka samaan malliin ! =)

 
13. lokakuuta 2008 klo 9.14 , Blogger mmoccas kirjoitti...

Hehhee multa löytyy pikkunen kiinanharjakoira(se kirjotetaan yhteen;)). Ja toinen tulossa! :D
Ja tuo takki on supersöpö (:

 
13. lokakuuta 2008 klo 9.19 , Blogger Nelliina kirjoitti...

hui saakeli toi zodiac oli kamala, katsottiin se edellisenä viikonloppuna ja vieläkin väristää! Pitäisi vaan uskoa että liian pelottavat elokuvat ei ole minua varten..

 
13. lokakuuta 2008 klo 9.24 , Anonymous kirahvilammas kirjoitti...

Tuo takki on joku ihanuus. Muutan kohta Kajjaaniin kun sieltä löytyy kaikkea huippukivaa paljon enemmän kuin Helsingistä tai Oulusta. ;)
Noei, vaan mistäs takin löysit?

 
13. lokakuuta 2008 klo 9.47 , Anonymous Ida kirjoitti...

Ihana takki, mistä se on ostettu?

 
13. lokakuuta 2008 klo 9.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan äärettömän söpö takki! Mistäs tommosia ihanuuksia voi bongata?=p

 
13. lokakuuta 2008 klo 9.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hehe, mä saan alle kolmen viikon päästä just sellasen "tsiu hau haun" 8--) nään sen hei ens torstainaaa!

 
13. lokakuuta 2008 klo 10.00 , Blogger Kk kirjoitti...

Nyt tekee mieli katsoa joku leffa :D Voisi oikeasti tulostaa imdb:n toplistan ja raksia kaikki nähdyt :D Siinä olisi oikeasti tekemistä..

Voi kun on suloinen koiranpoikanen! :) tuitui!

 
13. lokakuuta 2008 klo 10.15 , Blogger veera kirjoitti...

oivoi toi takki on i-h-a-n-a! mistä ja paljon maksoi? ;---)

 
13. lokakuuta 2008 klo 10.17 , Blogger Sara kirjoitti...

Aivan ihana tuo takki! Utelisin vain mistä se on..?

 
13. lokakuuta 2008 klo 10.24 , Anonymous khr kirjoitti...

Myönsit kyllä aiemmin, että ohjeet ovat vähän utopistisia luettavia mutta vinkkaan nyt kuitenkin, että ohjeita wuf haun villapaitaan löytyy kasakaupalla http://www.borderterrieri.net/page8.php tuolta ja ainakin tuossa http://iitu.raehalme.net/ompelu/villapaita.html on helppo ohje, jossa on vielä linkattu kuvalliset ohjeet eri vaiheille.

 
13. lokakuuta 2008 klo 10.37 , Blogger Noora kirjoitti...

Ihana tuo ekassa kuvassa oleva pussilakana :) Takkikin on erittäin nätti, näyttää lämpimältä. Niin, ja koira, oi kuinka lutunen! Minäkään en kömpelyyksissäni millekään chihulle uskaltaisi kotia antaa, joku vähän jämäkämpi yksilö olisi parempi. Mutta vasta parin vuoden päästä...

 
13. lokakuuta 2008 klo 10.49 , Anonymous millaallim kirjoitti...

suoraan sanottuna IHANA postaus.

 
13. lokakuuta 2008 klo 11.45 , Anonymous winda kirjoitti...

Suloinen postaus :)Hankkikaa vauva niin saatte ihan ilmaisen (no ei se kyllä halvaksi tule..)herätyskellon joka varmasti herättää joka aamu ennen kahdeksaa :D

Wokkivihannes+kana+riisi on muuten yks mun lemppari ruuista, lisään mausteeksi soijaa ja sweet chili kastiketta. Nam. <3

 
13. lokakuuta 2008 klo 11.54 , Anonymous Olmi kirjoitti...

Voi ia, olet maailman söpöin tuossa kuvassa, jossa pidät Zodiak-filmiä! Miten siulla voi olla noin oranssi tukka!!!?

Miulla on muuten ihan samanlaiset pussilakanat kuin ne siinä ekassa kuvassa. Ihastuin niissä siihen retrotyyliin ja julmetun kivoihin väreihin :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 11.55 , Anonymous meduusa kirjoitti...

Vautsi,olenko ensimmäinen?

Kyllä oli söpö koira ja takkiisikin rakastuin täysin. Edellisessä postauksessa esittelit punaisen mukin ja lautasen, aww, ihanat<3

Minä en ymmärrä ollenkaan nuita, jotka valittavat, kun postauksia ei joka päivä tule. Sinulla on muutakin elämää kuin blogi, voiko se olla niin vaikeaa ymmärtää!?

No juu, mutta tämä postaus oli kaikenkaikkiaan tosi kiva. Olet ihana.

 
13. lokakuuta 2008 klo 11.56 , Anonymous Elina kirjoitti...

Voiko paremmin syyslomaa alottaa? Makoilla peittojen alla, teemukin kanssa ja lukea ian uutta postausta.. Ei voi! Ja toi takki on ihana!!

 
13. lokakuuta 2008 klo 12.33 , Anonymous Sadster kirjoitti...

Netistä löytyy jonkun verran koiran neuleohjeita,löysin kohtuuhelpon ohjeen jostain ja aloin vääntää itsekin koiralleni villapaitaa... :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 12.51 , Blogger lovebird kirjoitti...

Ihana ilme Zodiac-kuvassa :) mitäs tykkäsitte leffasta? Itelle tuli jostain syystä hirveä hinku nähdä se uudestaan nyt kun muistin sen! Not bad, huh?

Ja ihana takki! Ja muutenkin koko asu :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 13.24 , Blogger nadjastrange kirjoitti...

toi sun talvitakki on ihana <3
ja sopii sulle täydellisesti :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 13.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos jostain saat ohjeen koiran villatakille , niin julkaiseppas, minäkin ajattein tehdä meidän koiralle sellaisen :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 13.36 , Blogger pnkd kirjoitti...

Oon kanssa huomannut ton saman, kun kello soi niin ei sitä mahda edes huomata ja jos herää, niin ei ole mitään ongelmaa kyllä nukahtaa uudestaan. Sitten taas kun on hetken aikaa joutunut käyttämään aivoja esimerkiksi puhumalla tai sama toimii tekstareiden lukemisen kanssa, niin uudestaan nukahtaminen on lähes mahdoton tehtävä.

 
13. lokakuuta 2008 klo 13.45 , Anonymous nami kirjoitti...

Ihana toi sun peitto tuossa ylimmässä kuvassa!

 
13. lokakuuta 2008 klo 14.01 , Blogger Caramelo kirjoitti...

Mikä takki! Ja huuhaa kiva sunnuntai sulla. Tuo koirakin oli suloinen ja niinpoispäin. VOivoi sullla on nyt entistä enemmän hommaa kommentointien kanssa, anteeksi :-D

 
13. lokakuuta 2008 klo 14.06 , Blogger Anette kirjoitti...

Vooi, suloinen koira ja erittäin suloinen takki myös! Mistäs moisen löysit?

 
13. lokakuuta 2008 klo 14.26 , Blogger Peippo kirjoitti...

Awww, ihana koira! ^^ (Rotu meni kyllä oikein, mutta se kirjoitetaan kiinanharjakoira. Pienellä ja koko roska yhteen.) Ja hieno takkikin, mistä ostit?

 
13. lokakuuta 2008 klo 14.56 , Anonymous Maura kirjoitti...

Hei, pitkästä aikaa taas kommentoin, mutta nyt ihan asialla :D Tekstiäsi lukiessa silmiini osuu aina yksi juttu, miksi kirjoitat poikaystäväsi nimen pienellä alkukirjaimella? :o

 
13. lokakuuta 2008 klo 15.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vastaa edellisii kommentteihin pliis

 
13. lokakuuta 2008 klo 15.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kiva postaus taasen :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 15.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aww, ihana dogii :) (siis koira)
olen lueskellut blogiasi jo varmaa puolivuotta ja nyt oli pakko tulla jotai sanomaan!
Color me! on suloisin ja kiinnostavin blogi mitä olen ikinä lukenut, jatka samaan malliin.
Tulen varmaan jatkossakin anonyymeilemään tänne :''D

 
13. lokakuuta 2008 klo 15.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

heips!
herätyskellon ääneks kannattaa laittaa sama ääni ku on soittoääniki. sain idean omalta poikaystävältäni ja sen jälkeen en oo hirveesti (tai yhtä paljon ku ennen :DD) käyttäny torkkua! :)
sun blogi on muuten tosi kiva.

 
13. lokakuuta 2008 klo 15.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, aivan mielettömän ihana postaus! <3

 
13. lokakuuta 2008 klo 15.57 , Anonymous Jennni kirjoitti...

Mitäs tykkäsit tosta zodiacista?
Itse oon nimittäin nähny sen ja tykkäsin kovasti. :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 15.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus ja ihana koira! Tykkään näistä 'päiväni kuvina' jutuista,näitä lisää :p

 
13. lokakuuta 2008 klo 16.04 , Anonymous Helmi kirjoitti...

Olen lukenut tätä sun blogia viime keväästä ja tykkään hurjan paljon. Sulla on ihanan elävä kirjoitustyyli ja muutenkin blogi on todella ihana.

Suututtaa tuollaiset ihmiset, jotka haukkuvat ja arvostelevat noin! Tottakai sullakin on oma elämä, ethän sä voi pelkästään blogille elää. Hankkisivat itse elämän.

Muuten nuo sun virkkaamat hatut on ihan übersöpöjä :) !!

 
13. lokakuuta 2008 klo 16.05 , Anonymous Milka kirjoitti...

Moi!
Oon lukenut sun blogia pitkään ja pakko sanoa että se oli parhaimillaan ennen muuttoa.
Sulla on tosi hyvä mielikuvitus, pakko myöntää-ja blogisi on edelleen mun listalla kärjessä:) Jaksathan kirjoitella vähän väliä, mutta ymmärrän että oikea elämä tulee joskus tielle;D

 
13. lokakuuta 2008 klo 16.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus! :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 16.07 , Anonymous Caramela kirjoitti...

Olin eka! Pakkohan sitä vähän oli leijua.
Sunnuntai sujui ainakin jonkun kotona leppoisasti toisin kuin minun ,joka homehtui sohvanpohjalla lukemassa biologaa.. :/

 
13. lokakuuta 2008 klo 16.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tämä on kivoja nämät päivä kuvina -jutskat, lisää vaan jos sattuu tollasia suht avoimia päiviä sulle!:)
tosta bb:stä piti vielä laittaa: ärsyttävää kun pistivät nikon pihalle! vaikka ei se ihan talon sääntöjen mukaisesti siellä sillon torstaina käyttäytynyt....ja se harmittaa vielä enemmän kun andreas tippui, se oli vaan ihanin. ne kaikki loput on ihan totaalisen tylsiä.
tällänen pakkollinen bb-purkaus sulle, koita kestää :D mitäs sä tykkäsit andreaksesta? jaksamista syksyyn!
t.san

 
13. lokakuuta 2008 klo 16.21 , Blogger Ansku kirjoitti...

Mistä tuo takki on?? ihana :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 16.23 , Anonymous Mariaa kirjoitti...

Ihana takki! Mistä ostettu? Koiruli suloinen. Mullapa kaks hauvaa<3

 
13. lokakuuta 2008 klo 16.47 , Blogger alli kirjoitti...

mistä takki on? :) nätti!

 
13. lokakuuta 2008 klo 16.49 , Anonymous hennaa kirjoitti...

Tykkään valtavasti näistä päivä kuvina merkinnöistä (: Mistäs noin kauniin takin bongasit?
Minäkin haaveilen jostain ihanan pienestä sylikoirasta, mutta saattais koitua mun leveä takamus sen koiran kohtaloks!

 
13. lokakuuta 2008 klo 17.00 , Blogger -H kirjoitti...

Ihana tuo takki:> Ja hei meillä taitaa olla kaksi tollasta ihan samanlaista kuppia ja lautasta täällä kotona!

 
13. lokakuuta 2008 klo 17.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, oot niin sulonen ja niin muuten on koirakin! :--)

Tapasi kirjoittaa on ehkäpä koko Suomen blogimaailman mukavinta.

Jatka samaan malliin Ia!♥

 
13. lokakuuta 2008 klo 17.39 , Anonymous mai kirjoitti...

Liptonin perustee on parasta! Kannattaa maistaa myös valkoista teetä, se on oikeasti ihanan makuista (ja terveellistä)! (:

 
13. lokakuuta 2008 klo 17.46 , Anonymous Piatta kirjoitti...

Linkitin tuohon vanhan postauksen lempielokuvistani, jos sieltä vaikka löytyisi katseluvinkkejä (:

 
13. lokakuuta 2008 klo 17.52 , Blogger Sina kirjoitti...

Sulla on ihanat lakanat! Mistä oot ostanu ne? :D Söpö koira.

 
13. lokakuuta 2008 klo 17.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Koirien rodut kirjoitetaan aina pienellä! Eli kiinanharjakoira on tämä ;-)

 
13. lokakuuta 2008 klo 17.56 , Anonymous Taru kirjoitti...

Pitkästä aikaa pääsin lueksimaan juttuloita, Ia ainakin on niin syksyihminen että! :D

hitto missasin tuon makuunin kampanjan prrr.

 
13. lokakuuta 2008 klo 18.11 , Anonymous taruu kirjoitti...

voi että toi muki on edelleen niin hieno ! ja sä todella nätti ! sulla on ihanan värinen iho ja noi hiukset korostaa stä ! tykkään sun tyylistäkin tosi paljoN!

 
13. lokakuuta 2008 klo 18.23 , Anonymous Essi kirjoitti...

ihana postaus! :) semmosta aattelin, et voisitko tehdä sellasen sun uuden asunnon esittely-postauksen?

 
13. lokakuuta 2008 klo 18.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pidä hiuksias useemmin kiinni, näyttää tosi kivalta! :>

 
13. lokakuuta 2008 klo 18.52 , Blogger sannero kirjoitti...

Apua, mistä toi takki on? Se on näet aivan käsittämättömänaivan mahtava!

 
13. lokakuuta 2008 klo 19.01 , Blogger linda kirjoitti...

sulle on ylläri mun blogissa!<3

 
13. lokakuuta 2008 klo 19.13 , Blogger maria kirjoitti...

Mistä tuommosia takkeja saa? Ihana! :)

ja ihania kuvia, ei auta koirakuumeeseen, ei. :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 19.54 , Anonymous anki kirjoitti...

kiva postaus, tykkään "kurkkailla" ihmisten elämään, luvan kanssa tietenkin :) Hei, suurena teenjuojana sun kannattais varmaan hommata sellanen siivilälusikkajuttu, ettei tarttis montaa teepussia päivässä heittää roskiin ja saa sitten paremmin säädettyä sen teen vahvuuden. Ihan ajatus vaan :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 20.01 , Anonymous ellam kirjoitti...

Roskiin joutavat kyllä turhat valittajat.
Täällä on yksi (nykyinen) vakiolukija, jonka olet lyhyessä ajassa voittanut puolelleen mahtavalla blogillasi !

 
13. lokakuuta 2008 klo 20.09 , Blogger Ella kirjoitti...

Onpa kaunis koira. Itse olet myös erityisen kaunis, varsinki tos vierailukuvassa :) Käykö sulle, et linkitän sun blogin omaan keitä seurailen? Oon ihan uutukainen täs maailmas :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 20.21 , Blogger emmisusanna kirjoitti...

Voi miten nätti koira! :) Ihanan takin olet löytänyt, sopii sulle tosi hyvin :)

 
13. lokakuuta 2008 klo 20.39 , Blogger noray kirjoitti...

Takkisi on aika samantyyppinen kuin Nompan löydös :) Sopii sulle tosi hyvin !

ps. aloitin baskerin virkkaamisen :D

 
13. lokakuuta 2008 klo 21.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ia rakastan sua !
oot niin mahtava kirjoittaja ja verbaalinen lahjakkuus että sinun blogia on kivaa lukea ihan vaan tekstien vuoksi. se että oot älyttömän tyylikäs ja vielä tosi soma on vaan plussaa ♥

 
13. lokakuuta 2008 klo 21.32 , Blogger anskusiili kirjoitti...

Takkisi on täydellisyyttä hipova! Itse pyöriskelen öisin sängyssä, kun mietin talvitakkia. Hienoa on niin vaikea löytää!

 
13. lokakuuta 2008 klo 21.58 , Anonymous emy kirjoitti...

hitsi pakko kyllä sanoa, kun tätä olen jo jonkin aikaa miettinyt, vaikka ei tähän postaukseen varsinaisesti mitenkään liitykkään. tykkään ihan kauheasti teidän asunnosta, tai siis siitä pienestä osasta jota olet näyttänyt! mua suorastaan äklöttää nykyajan kliiniset ikea-kodit, joista uupuu persoonallisuus. nykyään näyttää olevan tärkeätä ainoastaan osoittaa muille kuinka muodinmukainen ja hienouksilla varustettu ensiasunto voikaan olla. eli lähinnä että kenellä onkaan hienoin eka oma kämppä, lälläslää. teidän kämppä vaikuttaa just ihanan kodikkaalta! mä ainakin kannatan/kannatin silloin kun muutin kotoa kaikkea mitä sai halvalla, ilmaiseksi, kierrätettynä. ja sellaista se musta kuuluukin olla, luxus-elämää kuuluu tavoitella vasta kolmenkympin paikkeilla, jos nyt välttämättä haluaa. ja mikä tärkeintä, kämppä on sun näköinen!

ja apua kuulostan varmaan joltain satavuotiaalta paasaajalta joka kauhistelee nykynuorisoa! eh, oon itseasiassa sun ikäinen, et moi vaan, toivottavasti en ole mikään tantta tajuamattani.

 
13. lokakuuta 2008 klo 22.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

miko vai mikKo

 
13. lokakuuta 2008 klo 23.23 , Blogger n kirjoitti...

Samaa mieltä BB:n kanssa!

Ja himoitsen teidän oranssia kirppislöytö sohvaa :)!

 
14. lokakuuta 2008 klo 12.47 , Anonymous mittuli kirjoitti...

moi:D minkä ikäsenä aloit seurustella tuon mikosi kanssa? jos saa kysyä:P

 
14. lokakuuta 2008 klo 13.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

http://rimada08.blogspot.com/

chek us out :))

 
14. lokakuuta 2008 klo 16.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

söpö koira<3

 
14. lokakuuta 2008 klo 16.33 , Anonymous charlotte kirjoitti...

oioioioi mikä koira! <3 kiva postaus, kannatti odottaa :) !!

 
14. lokakuuta 2008 klo 16.56 , Blogger Krisse + Bea kirjoitti...

Ihana postaus :) Meille on luultavasti tulossa kiinanharjakoira parin kuukauden kuluttua, naku kylläkin =)

 
14. lokakuuta 2008 klo 18.56 , Blogger stefanie kirjoitti...

tosi kiva postaus :) oli tosi mukavaa taas lueskella päivästäsi, vaikka se ihan tavallinen olikin.

 
14. lokakuuta 2008 klo 19.45 , Blogger Johanna kirjoitti...

Mulla on sulle blogissai jotain! Käypä katsomassa!

http://aamukasteeseen.blogspot.com/2008/10/i-love-you-blog-happy-autumn.html

 
14. lokakuuta 2008 klo 20.24 , Blogger kullanmuru kirjoitti...

Olipas ihana koira, tuollaisen ja juuri tuon rotuisen minäkin haluisin!!

 
14. lokakuuta 2008 klo 20.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

miten sä teet ne hamahelmi(rinta)korut ja korvikset? ja
miten kiinnität ne takaosat?

 
14. lokakuuta 2008 klo 20.55 , Blogger gloss. kirjoitti...

heips, tsekkaatko blogistani sulle antamani tunnustuksen? :)

 
14. lokakuuta 2008 klo 21.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

VENDETA ON PALANNUT BLOGIMAAILMAAN! <3

htttp://vendetan.blogspot.com

 
15. lokakuuta 2008 klo 9.56 , Blogger Katja Cintja kirjoitti...

i dont understand something, but the pics are really cute!

 
15. lokakuuta 2008 klo 11.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi että, tulen aina niin hyvälle mielelle kun satun lukemaan blogiasi : )

-Hughes

 
15. lokakuuta 2008 klo 12.18 , Blogger Daniel kirjoitti...

Ojdå sä oot melkein yhtä nätti ku minä tänään, vaikka mun pinkki outfit on melkein hienompi ;)

Ihana koira muuten.

 
15. lokakuuta 2008 klo 12.30 , Anonymous Melli kirjoitti...

Ihana koira.

Niko heitti lasin ja heti perään juomatölkin tosita asukasta kohti, miettikää nyt vähän, miten pahaa jälkeä olisi tullut jos Niko olisi onnistunut ja oikeasti osunut. Se että Niko näyttää söpöltä, ei ole mikään lieventävä asianhaara, paitsi ehkä teini-ikäisten mielestä.

 
15. lokakuuta 2008 klo 13.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo kokkauksesi näytti niin herkulliselta! Ja oikeaoppisestihan keitetyn riisin kuuluu olla vähän puuromaista, jotta sitä saisi syötyä puikoilla! :)

 
15. lokakuuta 2008 klo 15.04 , Anonymous vila kirjoitti...

voi ku sulonen harjis, meillä on kotona kaks tollasta <3

 
15. lokakuuta 2008 klo 16.25 , Anonymous Mariaa kirjoitti...

Ostin muuten tiimarista suloisen keltaisen mukin, iso, vetää reilut 5 desii, kyllä mulle rittää. Makso vaan 1.50 e. Mutta tuo sun punanen on kivempi. :D

 
15. lokakuuta 2008 klo 16.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voitko tehdä postauksen sun sateenvarjoista....? Olipas tyhmä kysymys.
Siis millasta sateenvarjoa käytät nyt?
Millainen on unelmasateenvarjosi?
Millaisia sateenvarjoja olet omistanut?
Muistatko ensimmäistä sateenvarjoasi?

 
15. lokakuuta 2008 klo 20.22 , Anonymous Jools kirjoitti...

Aika upeat kuvat!Olisipa mullakin varaa hankkia noin södeli takki...

 
16. lokakuuta 2008 klo 23.11 , Blogger ia kirjoitti...

Kiitos yhteisesti kaikille kommenteista! Takki on S.T.I:n ja se maksoi liikaa.

Joo, ei vissiin vieläkään ole ihan täysin hallussa nuo koiramerkit :D Mutta ehkä ens kerralla sitten.

Vastaan tarkemmin muutamaan:

Tatti: Milloin milläkin, viimeksi taisi olla Nutrissen punakupari! Mulla on luonnostaan punapigmenttiä, jonka ansiosta punainen väri pysyy tukassani tavallista paremmin :)

Liina: Vouu, mistä semmosia saa!

3d-Nipa: KOKEILTU ON :D Ei se ihan mahtunut,höh.

Vendeta: No todellakin hankit jos vaan budjetti antaa myöten, se takin malli on täydellinen ja varmasti se imartelee sua! Höpöpuheita äitisi suoltaa :D Niko oli todellakin ainoa katsomisen arvoinen, ei sen lähdön jälkeen tuolla saada aikaiseksi oikeasti mitään draamaa!

Nelliina: No eikö ollutkin! Erittäin kiva oli tsiigailla sitä pimeässä olohuoneessa :D

anonyymi: Oii, ne tsiu hau haut on ihan yli-ihania, onnittelut!

Khr: Oi kiitos vinkeistä! Mulla on itseasiassa yks virkattu koirapaita mallina, mutta arvaa vaan, onko mulla tarpeeksi lahjoja sen kopioimiseen :D

Winda: Hahaa, ehkei nyt ihan vauvaa kuitenkaan vielä tähän hetkittäiseen hellyydenkipeyteen :D

Olmi: Kuvan jälkikäsittely on kyllä vetänyt tukkaa vähän luonnottoman oranssiksi, ei se ihan noin leiskuva oikeasti ole :) Oi mäkin tykkään noista pussilakanoista!

Elina: Oii, mullekin syysloma!

Lovebird: Mun mielestä sitä leffaa ois saanut kaventaa kyllä tunnilla, alkoi olla hieman epätoivoinen fiilis kahden tunnin jälkeen :D Mutta ihan katsottava pätkä!

Maura: Siks, kun isolla kirjoitettuna se kuulostaa niin kauhian viralliselta! Minäkin olen ia enkä Ia :) (Siis blogeissa, ei se mun oikea nimi ole :D)

anonyymi: Voi kiitos! Kiva kun päädyit kommentoimaan :)

anonyymi: Ei vitsi, normipirinä herätysäänenä on ihan mahtava idea! Nerokasta, pakko kokeilla :D

Jennni: Kyllä se oli hyvä varsinkin, kun ajatteli sen pohjautuvan tositapahtumiin, mutta pituutta olisi kyllä saanut pätkäistä pois!

San: No en mä Andreaksesta mitenkään hirmuna tykännyt, mutta kyllä joku Tero olisi ennemmin saanut pudota! Ade toi taloon sentään jotain pihinää, mutta nyt se lössi on ihan armottoman tylsä :(

anonyymi: Voi kiitos, ihana :)

Mai: Kiitti vinkistä, pitääpä kokeilla!

Piatta: Oi kiitti vinkistä, pitääpä tsekkailla!

Sina: Anttilan alekorista :D

Essi: Tulossa on, videona :)

Anki: Mulla on kuule kaksikin semmoista teepalloa! Pitäs vaan hommata vielä semmosta ihanaa pussiteetä.

Ella: Tietenkin käy, kiitos maininnasta!

anonyymi: hehe, mäkin rakastan sua!

Emy: Voi kiitos! Mulla on kyllä sama fiilis, ei niihin Ikea-koteihin vaan voi saada semmoista lämpöä, enkä tajua, miten joillakin on varaa hankkia ensikotiin kaikki täydet astiastot ynnä muut! Etkä kuulostanut :D

anonyymi: Miko, yhdellä koolla

Mittuli: 15-vuotiaita oltiin :)

Johanna: Kiitti, mäpä tsekkaan!

anonyymi: Hamahelmipakkausten kyljessä on ohjeet, kiinnikkeet asennan liimalla.

Gloss: Mäpä tsekkaan!

Daniel: Sä oot ihan hämy tyyppi! Nyt jotain blogia näkyviin :D

Melli: Hehe, älä nyt ihan noin tosissasi ota :D Tietenkin oikea päätös oli poistaa Niko talosta, mutta mielestäni hän oli talon värikkäin persoona ja toi siihen ohjelmaan jotain eloa.

anonyymi: Kiitos ideasta, mutta ei mulla taida olla tarpeeksi materiaalia sateenvarjoista kokonaiseen merkintään! :D Vastaan kysymyksiisi nyt tässä: Omistan kolme sateenvarjoa, vadelmanpunaisen Saksasta eurolla ostetun, jonkun Seppälän mustavalkoisen, ja Ylen nettiputiikista hankitun Pikku Kakkos -sateenvarjon. Vadelmainen kulkee useimmin mukana. Mulla ei ole mitään muistikuvaa aikaisemmista sateenvarjoista, olen varmaan kulkenut lähinnä kurapuvussa ilman mitään turhia varjostimia :D Unelmasateenvarjo olisi psykedeelisen värikäs, läpikuultava ja kuppimainen, että sen sisälle mahtuu kyykyssä kokonaan!

 
16. lokakuuta 2008 klo 23.14 , Blogger ia kirjoitti...

Daniel: Eiku olihan tuolla blogi, sokea meikkä!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu