Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

metallijalka

Colour me !

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

metallijalka


Eilen ruokatunnilla puhelimeni piippasi infotakseen uudesta viestistä. Puurolusikallinen jäi suuhun mujumaan, kun unohduin lukemaan viestin useampaan kertaan: "ELLOS-pakettisi on noudettavissa postista!" Olin jo autuaasti unohtanut eräänä unettomana yönä tehdyn seikkailuni ensimmäistä kertaa koskaan Elloksen sivuille, ja sen pikaisen klikkauksen ostoskorin kautta kassalle ennen uneen vaipumista. Mmmmitä, oliko se paketti nyt sitten jo täällä, viikon kuluttua tilauksesta?


Eksyin siis teidän vinkkaamana Elloksen sivuille, ja parin perusteellisen läpiselauksen jälkeen olin vakuuttunut siitä, että eräät kengät ansaitsevat ehdottomasti paikkansa kenkäkomerossani. Googlailin sitten ympäri kylää kyseisiä kenkiä etsien lisäinfoa, ja päädyinkin mm. Nelliinan kuolausmerkintään, jossa popot olivat edustettuna.

Päätin uhmata kauhukertomuksia, joiden mukaan maagiset kengät eivät koskaan saapuisi perille, ja nappasin kengät ostoskoriin. (Kiitti kokoavusta, Tiiti!) Toimituksessa menikin sitten ihan onnettomasti vain viikko, ja postitädin ojentama laatikko sisälsi nämä nöpökät:

Image Hosted by ImageShack.us

Aivan liian hienot, korkoa 10cm. Jonkin ihmeellisen tarjouksen ansiosta sain kengät -50% alennuksella eikä toimituskulujakaan tarvinnut maksaa, joten lunastin nämä törkeän hienot nilkkurit (sekä lisänä tulleen pyyhekasan) itselleni ~24 eurolla. Sillä hinnalla huhuttu Elloksen kenkien kehnompi laatu ei edes kirvele, eikä nämä ihan jokapäiväiseen käyttöön päädykään.

Image Hosted by ImageShack.us


Yllätyin Elloksen nopeasta toiminnasta kyllä täysin, kun lukemani perusteella Elloksen toimituspuoli on vähän tahmeaa. Kävikö mulla siis vain hyvä tuuri, vai onko se hidastelu vain satunnaista?


Image Hosted by ImageShack.us


Perhana että mua karmii tämän nettishoppailun helppous! Pientä koukkuuntumista on jo havaittavissa kun päivittäiseen surffauslistaan on päätynyt myös nettivaatepuljut. Oh noes. Hei palkka, roiku siellä tilillä niin sitkaasti kuin pystyt, kohta nimittäin saatan alkaa nyhtämään sitä aika kivuliaasti!

Image Hosted by ImageShack.us

Me so happee! Nämä kyllä päätyvät jalkojeni kanssa ensi perjantaina uutta Bondia tsekkaamaan.

Löytyykö teiltä jo olemassaolevaa tai vasta orastavaa nettishoppailuaddiktiota? Lisävinkkejä potentiaalisista putiikeista otetaan (kauhulla) vastaan!



Translation:

My brand new shoes from Ellos (another online-shop, I'm addicted!)! They cost me about 25 euros. What do you think of them?

Tunnisteet:

182 kommenttia:

5. marraskuuta 2008 klo 11.20 , Blogger Ssu- kirjoitti...

Ihanat kengät<3 Olen tilaillut Ellokselta ja Josefssonsilta suuremmatkin määrät kaikkea ja mielestäni sekä laatu että toimitusaika ovat olleet kiitettäviä muutamaa satunnaista poikkeusta lukuunottamatta.
Itsekin olen täysin koukkuuntunut nettishoppailuun, mutta tällä hetkellä yritänyritänyritän ostoslakkoa...

 
5. marraskuuta 2008 klo 11.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

TÄYDELLISET KENGÄT BOND-LEFFAILTAAN! siis oikeesti :D heti kun näin noi niin tuli joku bond girl mieleen <;

 
5. marraskuuta 2008 klo 11.58 , Anonymous Andalusia kirjoitti...

on kyllä mahdottoman upeat kengät !
itsekin shoppailen usein noissa nettipuodeissa, on sen verran helppoa!

 
5. marraskuuta 2008 klo 12.01 , Blogger Anna-Elina kirjoitti...

Oh! Upeat! Netttiputiikit on kyllä vähän liiankin ihania. Alaikäisyys rajoittaa aika paljon shoppailumahdollisuuksia, mutta onneks isit ja äitit on keksitty 8)

 
5. marraskuuta 2008 klo 12.01 , Anonymous jenni kirjoitti...

uu! Nice shoes, miks mä en osaa kävellä tollasilla?! räyh..

Tosi kiva blogi, oon seuraillu jo jonkun aikaa :) jatka samaa rataa ja ihanaa joulunodotusta!

 
5. marraskuuta 2008 klo 12.02 , Blogger Ocean kirjoitti...

I-H-A-N-A-T!!! :O :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 12.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oioioi, nyt meni kyllä pahasti piloille:< En voi sille mitään, mutta mielestäni nuo kengät ovat täysin vastaan sitä, mitä sinun tyylisi on. Sinulle sopii ns. söpöt ja suloiset vaatteet ja kengät. Nyt menit sitten ostamaan tuollaiset möhkälekengät. Varmastikin kaipaat vaihtelua kenkävarastoosi tai jotakin, mutta nyt on pakko sanoa, että huti.

 
5. marraskuuta 2008 klo 12.06 , Blogger MouMou kirjoitti...

Minulla on tappavat nettishoppailuaddiktio, ihan todella!:D Onpa muuten söpö asu sinulla.:)<3

 
5. marraskuuta 2008 klo 12.20 , Anonymous Piatta kirjoitti...

Noita kenkiä en uskaltaisi laittaa jalkaani koron ja kiillon vuoksi, mutta tuo Mikki-paita on ihan paras (:

 
5. marraskuuta 2008 klo 12.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Löytyy! ja hyvin vakavanlaatuinen :D ihanat kengät ! :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 12.40 , Blogger wikke kirjoitti...

Nuo kengät ovat yksinkertaisesti vaan uskomattoman upeat! Itse siirryin heti ellokselle tämän mainoksen jälkeen shoppailemaan, tosin en noita kenkiä, vaan kaikkea muuta :D

 
5. marraskuuta 2008 klo 13.00 , Anonymous modern day hippie kirjoitti...

mulla on todella vakava ebay-addiktio (sehän on siis ulkomaalainen "huutonet"), vietän siellä useita tunteja päivässä ja saatan herätä kesken yötä tarkistamaan että voitan jonkun ihanuuden :D

noh, ei siihen kuole, ellei kaikkia ruokarahoja tuhlaa.

Elloksen toimitus takkuilee lähinnä silloin kun uus kuvasto saapuu, suosituimmilla jutuilla on niin paljon tilaajia. Mä tilasin kesällä kun syyskuvasto tuli, yhen neuleen ellokselta. Sain sen noin viikko sitten..

 
5. marraskuuta 2008 klo 13.02 , Anonymous Kirsi kirjoitti...

Hei,

Jokusen kuukauden olen blogiasi seuraillut, muutaman kerran meinannut jättää kommentin, mutta enpä sitten ole saanut aikaan. On pitänyt kummastella ikäviä kommentteja, joita olet saanut ja sanoa ettei kannata välittää. Kaikenlaista porukkaa mahtuu maailmaan, kaikkia ei vaan voi ymmärtää.
Toiseksi sellainen miusta huvittava juttu, vaikka et ehkä ole samaa mieltä. Aina kun katselen blogiasi ja mies on tuossa viereisellä koneella, niin kuvien latautumisen takia sen musiikkijutut alkaa tökkiä ja sit se kysyy, että taasko sie katsot sitä pihtikinttua. :D Nimitys on tullut joistain hauskoista poseerauksistasi. Toivottavasti et pahastu.
Ja kolmanneksi piti suositella koukuttavaa ostostoimintaa. Rekisteröidy eBaylle! Sieltä saa ihan kaikkea mitä voit kuvitella ja sieltä löytyy kaikkea sellaista kivaa, jonka olemassaolosta et tiennyt. Nykyään maksamiseen ei kai tarvitse enää olla Visa-korttiakaan, vaan PayPaliin voit rekisteröidä myös Visa Electron-kortin. Mie oon ainakin ihan koukussa eBayhin ja oon tehnyt sieltä jos jonkinmoisia löytöjä.

 
5. marraskuuta 2008 klo 13.17 , Anonymous heppe- kirjoitti...

ihan makeet kengät, muttei niin hyvin sulle sovi :D

 
5. marraskuuta 2008 klo 13.18 , Anonymous hihitoo. kirjoitti...

mm. oon seurannu blogiasi jo pitemmän aikaa ja nyt oli ihan pakko kommentoida ku puhuit nettishoppausaddiktiosta.
olen niin addiktoitunut ahniinihanaan-halpakauppaketju H&M ettei edellinen paketti ole ehtinyt edes pudota postilaatikkoon niin olen jo tilannut lisää ja useimmiten pakettien hinnat hipovat jo 200€ nii olen alkanut ihmetellä elänkö kaksoiselämää miljardöörinä koska miten muuten tämmöinen köyhä opiskelija saa maksetuksi sellaiset summat :D

 
5. marraskuuta 2008 klo 13.33 , Anonymous Satuh83 kirjoitti...

mitä merkkiä noi sun kengät on? en elloksen sivulla törmännyt tollasiin...

 
5. marraskuuta 2008 klo 13.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse oon tilannu monta kertaa ellkoselta, ja aina on ihan hyvin tullu perille :o

 
5. marraskuuta 2008 klo 13.36 , Anonymous selma kirjoitti...

Vautsi miten kivat! Tuo mukavasti särmää tyttömäiseen tyyliin:-)

 
5. marraskuuta 2008 klo 13.38 , Blogger Nea kirjoitti...

Ihan törkeän siistit! Eikä kyllä hassumpi hinta. Äidilleni sataa noita Elloksen alejuttuja postista mutta ne menevät yhtä nopeaa roskiin aina kun tulevatkin. Ensi kerralla taidan olla nakkaamatta pois :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 13.42 , Anonymous marge kirjoitti...

Mulla on vain positiivisia kokemuksia Elloksen toimituksista: joskus menee vain pari päivää ja yllätys-yllätys ne on jo postissa:)

 
5. marraskuuta 2008 klo 13.49 , Blogger PupuLihavisto kirjoitti...

Hih, mää ostan lähestulkoon kaikki vaatteeni & kenkäni joko a)kirppareilta b)ebay/huutonet c)nettikaupat (henkkamaukka, gina tricot, ellos pääasiassa) :)

Jokos oot kokeillu tuota GT:n nettikauppaa?:)

 
5. marraskuuta 2008 klo 13.55 , Blogger Inkutti kirjoitti...

Siis aivan ihanat kengät! Tuo t-paitasi on kyllä söpö ja sinä kans. :D

 
5. marraskuuta 2008 klo 13.56 , Anonymous Vimps kirjoitti...

Erittäin vakavaa sellaista. Olen parissa viikossa onnistunut löytämään AIVAN LIIAN MONTA mielettömän ihanaa nettikauppaa (asos.com, topshop.com jne), jotka ovat pullollaan mielettömiä töppösiä ja kostyymejä...

En ole vielä tilannut mitään, vaikka lähellä on ollut. Ja sitten eilen huomasin, että tili näyttääkin huolestuttavalta, joten täytyy heittää toistaiseksi hyvästit nettishoppailulle. Pentele kun niille tulee vielä jatkuvasti uusia tuotteita ja alennuksiakin! Tämä kasvattaa itsekuria, auh.

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.01 , Anonymous Maura kirjoitti...

Oi vitsi! Ihanat kengät :o Ei tyyliisi ominaiset, mutta silti sopivat juuri sinulle.

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.01 , Blogger winda kirjoitti...

Vauvan kanssa on vaikeaa shoppailla tavallisissa kaupoissa, joten kulutan päiväni nettipuuttikeja selatessa. :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.04 , Anonymous millallim kirjoitti...

vooi, ihan täydelliset kengät !
tuollaisista voisi maksaa kyllä enemmänkin :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.05 , Blogger Möbs kirjoitti...

Itse ole ihan täysin hurahtanut DVD:n ostamiseen netistä, ja koska tietenkään haluamiani kappaleita ei löydy cdon.comista (no ei ainakaan mukiin menevään hintaan!) niin olen saanut kamalan addiktion play.comiin! Siis ihan järjetöntä. Taas sitä odotellaan kieli pitkällä perjantaina kun silloin pitäisi tulla vähintään yksi leffa ja viimeistään ensi viikolla ne loput... Niin. Leffat on halvempia play.comista, eikä sieltä tilatessa tarvitse edes maksaa postimaksuja! Vaikka siis periaatteessa tilaat ulkomailta. Hehe. Maksuvälineenkäkin käy kaikkien rakastama visa electron!

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.08 , Blogger miiasd kirjoitti...

oikun ihanat kengät! eikä todellakaan ees kalliit.

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.10 , Anonymous heini kirjoitti...

Äää, minusta on myös kovaa vauhtia tulossa nettitilaajamaanikko! :D En ehdi nykyisin juurikaan pyörimään kaupungilla, joten inspiraation hetkellä ja pimeinä yön tunteina on nettikauppoihin niin helppo mennä "shoppaamaan"... Viimeksi eilen uuden korkeavyötäröisen hameen löytämisen toivossa klikkasin itseni H&M:n nettipageille ja sieltähän niitä löytyi...ja vieläpä kaksi<3

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

On kyllä upeet kengät :) Mistä toi ihana kissa juliste on?

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.16 , Blogger m kirjoitti...

toi minni-paita on niin söpö ja ihan sun tyylinen=)

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.17 , Anonymous Andalusia kirjoitti...

Lisäänpä vielä tuohon aikaisempaan kommenttiini, että kiitos sinun kenkäostoksiesi, minun oli myös pakko mennä tsekkaamaan Ellos läpi, ja kyllä sieltä sitten mullekkin eksyi vähän tavaraa mukaan. Huoh! :D

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.17 , Anonymous miuku1 kirjoitti...

Ellokselta on tullut joka ikinen kerta tavarat reilussa viikossa, eikä mulla ainakaan ikinä siellä ole ollut sellasta hämminkiä kuten Nelliinalla. Olen kuiteski siinä mielessä ko.puljun kanta-asiakas,kun tilailen sieltä vähintään 2kk välein =D Tarjouksia Ellokselta ja Josefssonilta satelee kyllä joka toinen päivä, jos on postituslistalla, että kampetta saa kyllä ihan asiallisilla hinnoilla..että suositteluni.

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.19 , Blogger Roosa kirjoitti...

ihana asu, ja tosi rohkeat kengät! (= itse en osaisi noilla kyllä kävellä..

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.32 , Blogger pnkd kirjoitti...

Oomama en ois osannut kuvitella noita sulle, mutta mahtavat! Sopii! Ja mitähittoa, miksi mä jouduin maksamaan postikulut kun tilasin pari vk sitten saappaat Ellokselta :-D Ja eilen vasta tulivat prkeleet..epis :< Oot päässy kyllä superhalvalla!

Psst. Mua on pari päivää hihityttänyt yksi juttu. Mun paras kaveri (poika siis) on ihan ihastunut suhun ;;> Voit kertoa Mikolle, että sillä on kilpailija, meinaan toi puhu jo Pohjoseen muuttamisesta :--D Haaha.

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sähän tykkäät teestä? :)

Tuli vaan tässä mieleen että kannattaisi maistaa muunmuassa Twinings of Londonin Voyage-makuja.
Varsinkin Indian chai ja Brazilian Baía maut ovat i-h-a-n-i-a!

Chai tuoksuu vähän jolululle ja sisältääkin kanelia, kun taas Baía tuoksuu vailijalta ja maistuu vähän kookokselle. Ei mitenkään liikaa, sellainen pieni aromi vaan.

kannattaa kokeilla! (:

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oon ennnen tykännny sun tyylistä ja blogista muttta blogi on jostain syystä alkanut vaikuttaa NIIIN teennäiseltä. en tiedä miksi :ooo
ja noi kengät on ehkä liian jotenkin goottimaiset JA JÄRKYTTÄVÄT.
anteeeksi, terveisin joku random

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.47 , Blogger iina kirjoitti...

Voi eiii ;) Aivan ihanat kengät!!! Loveee. <33

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulle ainakin Elloksen tilaukset ovat aina tulleet tosi nopeasti eikä oo mitään ongelmia ollut:) Mulla on myös vakava nettishoppailu-riippuvuus, mutta se on onneksi toistaiseksi rajoittunut vaan hennesiin ja ellokseen...

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.53 , Blogger Lina kirjoitti...

oi, sinulla nuo kengät ! kuolailin niitä mm. nelliinan blogista jo aiemmin :--)

 
5. marraskuuta 2008 klo 14.56 , Blogger veerra kirjoitti...

Hitsin hienot kengät! Mulla on kamala riippuvuus nettikauppoja kohtaan, aina meen äitille silleen "tarvitko H&M:ltä mitään...?" :Dhyvä taktiikka, toimii vieläkin vaikken kotona enää asukkaan!

 
5. marraskuuta 2008 klo 15.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei vautsi mitkä kengät. Sopivat sulle kyllä tosi tosi hyvin! =))

 
5. marraskuuta 2008 klo 15.05 , Anonymous Tiia kirjoitti...

Tee postaus kaikista kivoista nettivaateliikkeistä, joista pidät. :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 15.11 , Anonymous Vilmu kirjoitti...

Voihan hemmetti, olen kastellut noita kenkiä viimeksi tänään, kun josefssonsin mainos tuli. Ja nyt sinä olet hannkinut noi puoleen hintaan! x_x Ja Nelliinallakin nuo... ei voi mittään, kai ne kohta pitää itsekin tilata. Millaiset ne on jalassa? Ja oliko koon kanssa jtn ongelmaa? Hinta ja koron korkeus hirvittää... :b

 
5. marraskuuta 2008 klo 15.14 , Blogger Minttukrokantti kirjoitti...

alkupään tekstiä lukiessani odotin innolla, että minkälaiset ihastukset sieltä kohta paljastuvat ja kuvat nähdessäni olin suorastaan järkyttyny :D nyt jo viidettä kertaa tulin sulattemaan noita kenkiä, ja alan pikkuhiljaa tykätä niistä :D ei vain ehkä ihan sopisi tämän hetkiseen tyyliini :P

 
5. marraskuuta 2008 klo 15.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kyllä vain, olen aivan addiktoitunut tilailemaan h&m:ltä ties mitä turhuuksia sieltä outletista, kun halvalla lähtee. :D tulevatkin nopeasti, 3 päivää yleensä kestää. paikkakunnallani on kyllä aika iso h&m mutta ei sieltäkään aina kaikkea löydy :< nyt kun gina tricot:kin avasi nettipuodin niin on pakko tilata jotain ja pian.

odotan itse juuri ellokselta tilaamiani kenkiä, toivottavasti saapuisivat pian! :> nuo kenkäsi on kyllä törkeän kauniit.

 
5. marraskuuta 2008 klo 15.26 , Anonymous Chinaberry kirjoitti...

Oii nuo on ihanat, mut jotenki ei yhtään sun tyyliset. Hyvältä kuitenkin näyttää! :-)

 
5. marraskuuta 2008 klo 15.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kengät :)
Mulla on aina tullut elloksen paketin 8 päivän sisällä ja oon ollut osi tyytyväinen toimintaa. Jos on postiennakolla tilannut ja joku vaate huono niin palautuksen on saanut omalle tilille yleensä kahdessa viikossa vaikka heidän ohjeissa lukee pidempi aika :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 15.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi hienot! sulle sopii muuten hiukset tosi hyvin kiinni :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 15.36 , Anonymous BÖÖ. kirjoitti...

i-h-a-n-a-t kengät!
just tollaset mitä meikäkin haluaa (;

 
5. marraskuuta 2008 klo 15.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

noissa kengissä on vähän gootti-fiilistä :D aika yllättävät sun kengiksi vaikka kenkien malli onkin aika tuttu.

 
5. marraskuuta 2008 klo 15.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ojjoijoijoi! niin upeat, niin halvalla ja niin nopeesti toimitettu! :) hei kuule, mistä oot sun myöskin niin kivan hameen hamstrannu?

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vautsi, upeet kengät! Silleen en ekana sulle olis näitä veikannu, mutta luulen että tulee ihania asuja näiden kanssa!
Ja niistä toimituskuluista, meilläkin tuli älyttömän nopeesti. Kun äitille tuli sähköpostiin yhtenä perjantaina ilmotus, että tilaus on lähtenyt ja toimitusaika n. viikko, maanantaina tilaus oli perillä.^^

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.04 , Blogger kati kirjoitti...

noi kengät o ihanat :--)
meilläkin tulee elloksen tilaukset viikossa, vaikka jotkut huhuavat niiden kestävän kauemmin !

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.06 , Blogger adriana kirjoitti...

Hitsi mitkä kengät! Itselle ei sopisi, mutta sulle kyllä :>

Mä olen saanut Elloksen paketteja odotella aina vaikka kuinka kauan, joku kuukausi menee aina.

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.10 , Blogger Cathrina kirjoitti...

Aika.. Rajut kengät, mitä nyt olen puuterityyliisi jo kangistunut. Mutta ovat kieltämättä hienot silloin tällöin - hyvä hankinta!

Etkä ole ainoa ylinopeissa paketeissa. Itseänikin on onnistanut, mutta kengät ovat todellakin heikkoa laatua. Jokaiset parit ovat kestäneet abouttiarallaa 2-4kk.

Heitä ellos hetimmiten puskaan, tai addiktoidu perusteellisesti luomalla Toiveet-listaa joka päivä lisäten tavaraa. Sitten järkytyt hintaa ja poistat 5/6 tavarasta, ja lopuille odotat alennusta. Näin tulee hyvä mieli eikä mene liikaa rahaa (:

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.11 , Anonymous Katja kirjoitti...

Gina Tricotista olitkin muistaakseni jo jotain tilannut. Täällä samoilla suunnilla asuvalle todella hyvä keksintö, koska itse puljuja ei ole :D

Ulkomaisia, mutta kuulemani mukaan silti toimivia & luotettavia on asos.com ja mangooutlet.com

Kotimaisia tietenki h&m, joseffsons..

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihanat kengät:) Minkä kokoinen jalksa sulla Ia on, vastaa pliispliis!

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

On hauska nähdä miten yhdistät nämä normityyliisi! Yksistään niistä tulee itselle mieleen erinäiset pvc:hen pukeutuvat teknogootit. Mutta hauskat ovat kyllä!

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi kun on nätit kengät, sopii sulle ihan mielettömän hyvin. :) Ja Elloksesta, mulle Ellos toimittaa ainakin tosi nopeesti kaikki tilaamat jutut. Noin viikossa tulee aina, joskus jopa alle viikossa. Että kannattaa jatkossakin tilailla sieltä :--)

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jotenki ihan eri tyylii ku sun normi vaatteet/kengät, mut tosi kivat ::))

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.26 , Blogger ee kirjoitti...

nyt pystyit poseeraamaan taulujen kanssa vaikka ne olivatkin seinällä!:--)

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.26 , Blogger the henna kirjoitti...

kivat kengät ja ihana tuo mikki paita. :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti! Kaiken lisäksi suomen nettikaupat ei enään riitä,vaan olen yhä enemmän innostunut ulkomaisista nettikaupoista. Jos siis itse uskaltaudut ulkomailta tilailemaan, niin suosittelen ehdottomasti [url=http://www.threadless.com/catalog]threadlessia[/url]. Toimitus nopeaa(tilattiin lauantaina->postiin laitettiin maanantaina-> perillä seuraavana keskiviikkona) ja halpaa (3 paitaa 2x n.5euroa ja 1x 12e) maksoi n. 30e postikuluineen kaikkineen. Kauppa on siis USAssa.

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.29 , Blogger Micci kirjoitti...

Uuh, nuo kaunokaiset kyllä kelpaisivat mullekin, mutta viivytyksistä lukeneena en ole uskaltautunut niitä tilaamaan. :<
(Tuo kissajuliste viimeisessä kuvassa on ihana! Jollain tutullani on samanlainen. :))

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.31 , Blogger Riri kirjoitti...

Noi kengät vaan on niin hienot! Olen ittekki pari kertaa niitä kuolaillu lehdistä yms....!

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.46 , Anonymous heea kirjoitti...

Äitin kaa tilataan aina ellokselta, ja yleensä tulee sillon ku pitääki eli viikon sisällä. Siinä kyl tilatessa on jo lukenu jos toimituksessa kestää :D ihanat kengät!:)

 
5. marraskuuta 2008 klo 16.47 , Anonymous khr kirjoitti...

Kyllä se on vain satunnaista tahmailua. Jos tuotetta on varastossa, se saapuu viikossa ja expressillä lähimmälle ärrälle kahdessa päivässä. Eri asia sitten on jos sattuu niin huono tuuri, että tavara on loppunut varastosta kokonaan. Aikas kivat popot, vaikken itse koskaan osaisikaan laittaa niitä jalkaani.

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Monet on tota Gina Tricotin nettikauppaa kehunut, ite en oo kyllä (vielä) sortunut tilaamaan sieltä =)

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.06 , Blogger Vadelma kirjoitti...

Vähän aikaa sitten tilasi ekaa kertaa netistä H&M:n viitan. Aika kauan toimitus jo kestänyt. :/
Mutta kengät ovat aivan ihanat. :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.11 , Blogger Ann kirjoitti...

Voih, oon jo parissakin blogissa kuolannut noiden popojen perään, aivan ihanat!

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.14 , Anonymous trpr kirjoitti...

Sun tyyli on kyllä muuttunut lukijoiden vaikutuksesta. Joku kritisoi jalkojasi, ja sen jälkeen olet ostanut aikas tiuhaan korkkareita. Kunhan totean. Olen vain huomannut muutoksen. Minusta jaloissasi ei ole mitään vikaa. En vain oikein tajua tätä trendiä, että poseerataan aina jalkaterät sisäänpäin. Se ei ole kaunista eikä ryhdikästä. Äitini aina nuhteli minua pienenä, ellen pitänyt jalkateriä suorassa. Ihminen menee kasaan, enkä näe asentoa söpöilynä, kuten niin monet muut. Ja tämäkin on vain toteamus. Jalkaterät sisäänpäin poseerataan lähes poikkeuksetta blogissa kuin blogissa.

Itse en noista Elloksen kengistä välitä, aika karmivat, sori. Ja ihan erilaiset kuin mitä sun päälläs on tottunut näkemään.

Tukkasi on kyllä kiva. :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.22 , Blogger Roosa kirjoitti...

Mitääh, viikon kuluttua tilauksesta :O Missä viipyvät minun kuukausi sitten tilaamani Uggit :(

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hienot, muttei yhtään iamaiset 8) eli hyvä ostos! välillä pitää rikkoakin rajoja

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Asos ja lookfantastic - kätevää maksaa electronilla eikä tullimaksuja mene kun paketit tulee Briteistä noin puolessatoista viikossa. Omat vakkaripaikkani, noiden lisäksi tietenkin Ellos. H&M:n olen jättänyt nyt vähemmälle käytölle. :3

Aws, sori mut järkyttävän kamalat kengät. Mut pääasia, että ite tykkäät!

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.34 , Blogger stereo speakers kirjoitti...

oho! en oikeastaan olis ikinä osannut yhdistää ton näköisiä kenkiä sun päälle, mutta oikeestaan ne näyttää hyvältä sulla, jotenkin vähän lisää särmää asuihin. mä en ole varmaan ikinä ostanut mistään nettikaupasta mitään, lähinnä sen takia et en luota siihen että ne vaatteet/kengät varmasti myös mahtuu mulle :D

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

äitini ja isäni olivat tänään katsastamssaa tuota bondia ja se on kuulema pelkkää tappamista ja lasin siruja! no toivottavasti se uppoaa sinulle!!!

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En voi uskoa tätä todeksi... Siis milloin tilasit nuo kengät??? Nimittäin itse tilasin kyseiset kengät 9.10, eli melkeinpä kuukausi sitten ja tänään soitin hiillyksissäni Elloksen asiakaspalveluun ja ilmoittivat, että ainakin viikko menee vielä!! Onneksi sinulla sentään oli tuuria! Ja aivan ihanat luomukset nuo ovatkin =) T. Anni

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.45 , Blogger anna kirjoitti...

APUA.....
nyt haluan itse samanlaiset :D:D
Ihanat!

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana merkkaus jälleen. (; milloinkas sitä talo esittelyä pukkaa? :D

 
5. marraskuuta 2008 klo 17.57 , Blogger Christina kirjoitti...

Olen koukussa. Erittäin koukussa. Tosin ulkomailta (kuten Asokselta) en ole vielä tullimaksujen pelossa uskaltautunut tilaamaan, mutta hennesin ja elloksen nettisivuilla olen vakioasiakas. :D

Kenkäsi ovat muuten tosi upeat!

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllä loksahti leuka auki kun skrollasin nuo kengät esiin (ja tätä ei tosiaan tapahdu suunnilleen koskaan). Älyttömän hienot, ja vielä noin halvalla! Iloinen olet syystäkin. :--)

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.11 , Blogger kullanmuru kirjoitti...

Todellakin olen hurahtanut! Silloin jotenki onnistuu vielä tilata enemmän kuin mitä kaupasta ostaisin, joten pitää aina välillä tosissaan hillitä itseään!! :S

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.12 , Blogger Meeri kirjoitti...

Ihan super ihanat kengät! Ja toi hame on söpö :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.17 , Blogger Anetta kirjoitti...

Moi. Myös Halensilla on ne nettishoppailu sivut vai mitkälie (: Kannattaa tsekata. Ehkä jotku vaatteet on vanhanaiksia, mutta ihanuuksiakin löytyy. Hei, paljon Gina Ticotin postimaksut oli? En löyä sitä sieltä sivuilta. (ps. Olinko muute eka. Noei.)

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.25 , Blogger tiiti kirjoitti...

hih, kiva että popot sopi, on ne kyllä vaan niin hienot :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mooikka!
katoin kaks kertaa et mitä tyttö oli mennyt ostamaan=) aika omaperäinen valinta=)

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.26 , Blogger N´n´E kirjoitti...

Mistä tuo ihana mikkihiiri paita on?! Voi, se on niin ihana!

E

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.32 , Blogger sannero kirjoitti...

Whii,miten söpöt ja just sopivan rock!

Ää, just lähetin taas H&M:lle tilauksen, on se vaan niin helppoa, kun paketti kolahtaa postiin eikä tarvitse lähicityyn busseilla :D Ja Gina Tricotiakin pitäis päästä kokeilemaan, vaan kun sitä ollaan vaan köyhä opiskelija :(

Eli vinkvinks, H&M:llä on tällä hetkellä tuolla netissä aika mukavasti alevaatteita ja sulle varmaan löytyis kokojakin kun oot noin pieni ja siro :) ( semmosta xs ja 34 oli aikalailla tarjolla)

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.35 , Anonymous Jenna kirjoitti...

Miä oon ellosta käyttäny aika ahkerasti, ja aina on tullu ajallaan paketit. Se ~10 arkipäivää mitä ne lupailee, ja usein myös nopeemmin. Tuleehan tuota kaikki maholliset nettikaupat kahlattua läpi ja napsittua ostoskoriin kaikkee kivaa..vielä kun budjetti antais periks tilailla oikeesti kaiken mitä haluis :D

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sopii kyllä Bond-tyyliin...
kk

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.50 , Blogger Ella kirjoitti...

Vautsi, ihanat kengät! Sopivasti asennetta :) Itelläni on Elloksen tilauksis menny aina joku pari kk :C Sulla oli hyvä tuuri ;)

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hahhaa kamalat : D makunsakullakin. "hiihtomonot"

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oletpa laiha!

 
5. marraskuuta 2008 klo 18.59 , Blogger m kirjoitti...

minäkään en ole vielä uskaltautunut hirveästi tilaamaan netistä, mutta nykyään tulee niin paljon ihania juttuja netissä vastaan, että tekisi ihan mielettömästi mieli tilata. no suomalaisista nettikaupoista tuntuu ihan turvalliselta tilata, mutta ulkomaalaisista, kuten forever21:ltä tai muilta ihania vaatteita omaavilta kaupoilta en kyllä heti uskaltaisi tilata,vaikka tiedän että monilla on hyviä kokemuksia niistä.. mutta itse en vaan uskalla:D

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.00 , Anonymous Zanni kirjoitti...

Minun ellospaketissani kesti yli kaksi viikkoa. Mutta, kun paketti tuli, olin ikionnellinen. <3

Luulisin, että riippuu siitä, kuinka monta tuotetta tilaa, koska minun paketissa tuotteita oli useampia.

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.11 , Blogger Emmie kirjoitti...

IHANAT, noihan on ihan täydelliset! :o

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oho, ei yhtään kommenttia! :o
no kuitenkin ihanat kengät ja vielä aika halpaan hintaan :----)

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kommenttisi on tallennettu, ja se tulee näkyviin sen jälkeen, kun blogin omistaja on hyväksynyt sen. <- oho, en älynny ettet ole ehtiny hyväksyä viestejä :D aivot jäi jonnekki muualle.

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.22 , Blogger Peippo kirjoitti...

Oh. My. God.

(Missasinko nuo kengät Nelliinan blogissa vai mikä on, kun nyt ekan kerran nuo näen?)

Upeat. Kertakaikkisen. Eikä mitään väliä vaikka hajoaisivat heti, tuommoiset kengäthän korjauttaa ilomielin vaikka viisitoista kertaa. (Kuudestoista kerta alkaa sitten jo arveluttaa. :D)

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.27 , Blogger iina kirjoitti...

Upeat kengät sulla ! :) Minkälaisia asetuksia pidät sun kamerassa, kun otat sun kuvia? Sulla on niin tarkkoja ja hyvälaatuisia kuvia sisälläkin otettuina.:) Mulla on nimittäin tuo sama kamera, kun sullakin, enkä saa noin hyviä kuvia! kyselisin vaan . :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihanat kengät :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.30 , Blogger Sara kirjoitti...

Oi aivan ihanat! Minun nettishoppailuaddiktioni on kyllä vähän turhankin addiktio, pitäisi vähän vähentää :D

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.34 , Anonymous New york doll kirjoitti...

Oii...mitkä kengät!!! Mulle kans!
Sulla on muuten tosi kivasti hiukset tossa viimisessä kuvassa. Miten oot laittanu ne?

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.34 , Blogger Kirahvilammas kirjoitti...

Ei nuo kengät näytä sulla yhtään hullummalta.

Muuten, tuli tänään mieleen että kun oot niitä sähkönsinisiä asusteita joutunut taiteilemaan, niin käväisepäs Oulun reissulla Glitterissä. (Kauppurienkadulla, vierellä on Forexia ja Dressmannia, vasta päätä Pukumies). Ainakin täällä pk-seudulla ketjun liikkeessä näkyi sähkönsinisiä rusetilla ja hopean värisellä ketjulla varustettuja pikkulaukkuja. :D

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Noi kengät ei oo yhtään sun tyyliset!

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.50 , Anonymous pikkymyy kirjoitti...

Aivan ihanat kengät hankit kyllä Ia! Sopivat todella hyvin juuri sinulle. : ) Toivottavasti ovat myös hyvät jalassa..

 
5. marraskuuta 2008 klo 19.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mistäs tuo mikki paita ja iiihana hame ovat lähtöisin? :o

 
5. marraskuuta 2008 klo 20.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Uiih miten ihanat kengät! :o

 
5. marraskuuta 2008 klo 20.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

erikoiset, mutta siistit kengät!

 
5. marraskuuta 2008 klo 20.10 , Anonymous Karo kirjoitti...

aivan ihanat kengät <3 Muutenkin kiva asu :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 20.10 , Anonymous Minna kirjoitti...

Olen tilannut Ellokselta vaatteita n. 6 vuotta ja olen aina ollut tyytyväinen kyseiseen firmaan... :D Kait on ollut tuuria.

Ihanat kengät, btw!

T:Minna

 
5. marraskuuta 2008 klo 20.18 , Blogger Jean Genie kirjoitti...

Noi samaiset kengät on mielettömän hyvännäköiset myös livenä! :) Ellokselta ei ikinä ole tullut tilattua mitään.

 
5. marraskuuta 2008 klo 20.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

UPEAT NOI!

 
5. marraskuuta 2008 klo 20.27 , Blogger Tiija kirjoitti...

Mä haluan ton sun Mikki-paidan! <3

Ihan vaan niinku btw, ei mulla muuta. :D

 
5. marraskuuta 2008 klo 20.27 , Blogger Joa kirjoitti...

Olemassa oleva nettishoppailuaddiktio on peruja jostain ala-asteelta. Eli kauan olen tuhlaillut (äidin) rahoja nettikaupoissa! ;) Inhoan eniten sovittamista, jota (yllätys) ei tarvitse netissä tehdä. Koot ovat olleet aina sopivia - voi tosin johtua siitä, että tilaan useimmiten henkalta, jolloin koot tietää valmiiksi. :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 20.44 , Blogger Jasu kirjoitti...

oii, nii ihanat! Voin khyll sanoo että itsekin rakastan nettishoppailua! :)

 
5. marraskuuta 2008 klo 20.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ompas suloinen mikki paita :--))

 
5. marraskuuta 2008 klo 21.11 , Anonymous ANNA kirjoitti...

kengät ei niin nätit mutta sinä olet söpöpö! jos oisin miko nii söisin sut!

 
5. marraskuuta 2008 klo 21.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

noi kengät on kivat mut ei sovi sulle :DD Ei yhtää sun tyylii.

 
5. marraskuuta 2008 klo 21.27 , Blogger Lilya kirjoitti...

No on sairaan reteet ja sait ne ihan älyttömän halvallakin! Ja mulla ainakin aina ellokselta tilattaessa kaikki on tullut melko nopskaa eikä oo tarttenu soitella pakettien perään!:)Tsekkaa chicy.se sielä on vähä heinoja vaatteita!

 
5. marraskuuta 2008 klo 21.28 , Blogger Lotta kirjoitti...

Kengät on hurjan hienot, eikä todellakaan sitä perinteistä iaa (ja huomaa, en sanonut mutta vaan eikä) vaan kukapa meistä ei joskus olisi tyylistään poikennut. Mätchää varmaan täydellisesti johonkin tyttömäisyyshempeysasuun, kontrastit on in ja muutenkin kivoja.

 
5. marraskuuta 2008 klo 22.14 , Blogger noray kirjoitti...

Hienot kengät mutta jotenkin epä-iamaiset ;) Bond-iltaan sopivat kyllä kuin nyrkki silmään !

 
5. marraskuuta 2008 klo 22.29 , Blogger ritu kirjoitti...

uaaa täydelliset kengät! <3

 
5. marraskuuta 2008 klo 23.23 , Blogger Majayna kirjoitti...

Äääää, nuo on niin siistit kengät! Jos niissä ois vähä matalampi korko, niin oisin jo varmaan tilannu. Mutta minkälaista niillä on kävellä, kerrohan sitten kokemusta kun olet päässyt käyttämään niitä siellä leffassa :) Mielestäni Elloksen ja Josefssonsin tilauksissa ja näin, ei ole mitään vikaa. Itselle on aina kaikki tullut ihan sopivassa ajassa, ei ole kovin kauan tarvinnut odottaa. H&M:llä saattaa joskus kestää kauan, mutta sieltäkin oon monesti tilannu, ja tässä juuri selailin sivuja ja taitaapa lähipäivinä lähteä taas pitkästä aikaa tilaus sinne.

 
6. marraskuuta 2008 klo 0.52 , Blogger Lasipalanen kirjoitti...

Anonyymi sanoi...
Oletpa laiha!

5. marraskuuta 2008 18:58


niimpä! livenä vielä laihempi! tunsin itseni norsuksi.

 
6. marraskuuta 2008 klo 1.26 , Blogger Heidi kirjoitti...

Ahhh noi on niin upeat, oli pakko kans pistää tilaukseen!

 
6. marraskuuta 2008 klo 8.31 , Blogger Krisse + Bea kirjoitti...

Jumalaisen ihanat nuo kengät !

 
6. marraskuuta 2008 klo 13.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan hirveet kengät.

 
6. marraskuuta 2008 klo 15.11 , Blogger pnkd kirjoitti...

Sulle on haaste mun blogissa :>

 
6. marraskuuta 2008 klo 15.34 , Anonymous daisy kirjoitti...

huuuuuuuuuh! Siis en tavallisesti tykkää yhtään tollasista kengistä mutta nuo on AIVAN IHANAT! Niin ihanat että tekis mieli ostaa samanlaiset :D

 
6. marraskuuta 2008 klo 16.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vau mitkä kengät!!<3 ;) En kyllä itse pienen ja hankalan jalkani (36) takia voisi tilata kenkiä netistä..

 
6. marraskuuta 2008 klo 16.46 , Blogger Nelliina kirjoitti...

siis onko reilua häh, mä tilasin noi heinäkuussa ja sain tänään :D:D tampere on taas niin puskassa että tänne ei voi millään lähettää mitään ajoissa!!!!

 
6. marraskuuta 2008 klo 16.51 , Anonymous taru kirjoitti...

oivoi, toivottavasti kestät liukkaalla tiellä pystyssä :D hienot on, vähän "rajummat" kuin mitä siulla tavallisesti :)

 
6. marraskuuta 2008 klo 17.37 , Blogger Rezzi kirjoitti...

Ohhoh! Itsekkin himoitsin noita, mutta se meni ohi ja löysin toiset yhtä rakkaat.
Pakko kyllä sanoa, että eivät ole mielestäni ehkä ihan sun tyyliset. Tottunu sun päällä kaikkeen söpöön, nii jotenki liian raffit ehkä sinulle. Mutta toisaalta taas vaihteluhan virkistää aivan pirusti.

 
6. marraskuuta 2008 klo 17.48 , Blogger NIINA kirjoitti...

täytyy sanoa että oon niin katkera että nuo samat kengät löytyy hirveän monen bloggarin toivelistalta. :D itsekin olen halunnut jo pidemmän aikaa mutta rahattomuus estää tilaamisen... :( ovat kyllä maailman ihanimmat. nuo kun saisin olisin taas onnellisempi<3

 
6. marraskuuta 2008 klo 18.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voitko laittaa videon miten solmit kauluspaidan ?

 
6. marraskuuta 2008 klo 18.14 , Anonymous Nessi kirjoitti...

Olen jalkaterät sisäänpäin poseeramisesta aivan samaa mieltä kuin käyttäjä trpr. Minä en ole siitä koskaan erityisemmin viehtynyt, ainoat jolle sen sallin ovat sweet lolitat, joille kys. poseeraustapa on vain kirsikka kermakakun huipulla. Minusta se ei ole mitään söpöilyä, vaan epämukavaa venkoilua ja salakavalaa posetusta.

Ja ne kengät: pahimman alkujärkytyksen jälkeen ne ovat alkaneet vähän jo miellyttää silmäää, mutta erityisesti ne ovat minusta tosi hyvä lisä pukeutumiseesi. Vähän särmää mekkoiluun ja söpöilyyn, ja lisäksi tuovat sitä 19-vuotiasta iaa esille. Hyvä ostos.

 
6. marraskuuta 2008 klo 18.26 , Blogger kerttu kirjoitti...

oo noi kengät♥

 
6. marraskuuta 2008 klo 18.35 , Blogger Idhren kirjoitti...

Siis oonks mä vielä läähättänyt näitä kenkiä, en enää ees muista :D Eniveis, mahtavat, kuolattavan ihanat ^^

Hei muuten, kun jotkut on sulle irvaillu siitä, että muka suosios olis laskenut - vilkasepa Oindexiä, siellä kyllä oot muotiblogiosastolla vahvasti kärjessä ja vielä tukevassa kasvussa. Uniikeissa kävijöissä johdat esim. HJ:ta tonnilla. Blogilista on ihan hämärä ja ikiomaan logiikkaansa perustuva listaus, sitä ei kannata kiveen hakattuna totuutena missään nimessä pitää ;o Sehän lopulta vain kertoo kuinka paljon ihmiset tulevat blogiisi _Blogilistan kautta_. Ei sillä, että tällä olisi mitään väliä sinänsä, mutta faktat, faktat... ;)

 
6. marraskuuta 2008 klo 18.39 , Blogger Idhren kirjoitti...

Trpr:lle muuten sellainen kiintoista huomautus, että samalla, kun tämä puhuu lukijoiden vaikutuksesta vaikkapa kenkien hankintaan, niin samalla esittää oman toiveensa jalkojen poseerausasennosta -.- Mitä tohon niinkun voi sanoa :D

 
6. marraskuuta 2008 klo 18.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi ia,oletko laihtunut?

 
6. marraskuuta 2008 klo 19.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Huhuhuh, rajut kengät :D Olispa mullakki pokkaa käyttää tollasii ;)
Oot kadehdittavan hoikka :o <3

 
6. marraskuuta 2008 klo 19.42 , Blogger veerra kirjoitti...

ihanan rouheat kengät (: eikä todellakaan paha hinta noista ((:

 
6. marraskuuta 2008 klo 20.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

itse pidän enemmän kengistä joissa ei ole kengännauhojen lisäksi juuri muita yksityiskohtia/härpäkkeitä, mutta ää olet niin siro ja suloinen!

 
6. marraskuuta 2008 klo 20.29 , Anonymous an-mi kirjoitti...

Hihii, menenkin katsomaan Bondin jo noin 3 ja puolen tunnin päästä :3

 
6. marraskuuta 2008 klo 20.34 , Blogger Marika kirjoitti...

Ooi. Nuo kengät ovat kyllä aivan älyttömän hienot! :) Eikä hinta kyllä kirvele ei sitten ollenkaan. Kelpaisivat tännekin.
Itsellenikin elloksen paketti tuli joskus kesällä alle viikon kuluttua tilauksesta, joten kaipa se hitailu on satunnaista. Itse selailen Asoksen sivuja lähes päivittäin, mutta onneksi hinnat ovat sen verran korkeat, ettei sieltä tule usein tilattua. Nyt kun olen vielä täällä kauempana, tekee vielä vähemmän mieli tilata. Forever 21 sen sijaan houkuttelisi ihan kiitettävästi, kun postikulutkaan tänne ei ole kuin muutaman euron. Saa nyt nähdä..

 
6. marraskuuta 2008 klo 23.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni nuo kengät eivät ole sinua. Muutenkaan ne eivät miellytä minun silmääni, mutta jos sinä itse tykkäät niistä niin mikäs siinä :)

Aina blogia lukiessani mietin, että missä minä olen ollut, kun tuollaisia ihania korkeavyötäröisiä hameita on myyty hennesillä?? Olen jo pitkään metsästänyt sellaista omaan vaatekaappiini ja mistään ei koskaan oikein löydy sellaista. Mutta ehkä vielä joskus.... :)

 
6. marraskuuta 2008 klo 23.11 , Blogger Aynna kirjoitti...

eikä kuin ihanat! unelmat nuo kengät, ja noin halvalle!!
on oo tilannu netinkautta mitään vaatetta.... hyvä kai silleen, niin en jää koukkuun :) rahat pysyy säästössä. Ainiin uusi Bond tulee, millonkohan ite ehin kattomaan, jääny liian monta hyvää näkemättä!

 
7. marraskuuta 2008 klo 1.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hui, mitkä Lady Dominat!

 
7. marraskuuta 2008 klo 16.29 , Anonymous annabelle kirjoitti...

Iiks, otsikon nähdessäni luulin sun kompastuneen ja murtaneen jalkas ! Nätit kengät, ehkä mulle vähän liian massiiviset. Sulle kuitenkin sopii, ja onnea mahtavasta löydöstä !

 
7. marraskuuta 2008 klo 16.59 , Anonymous sunrise kirjoitti...

Itse olen kaksi kertaa tilannut ellokselta vaatteita, ja molemmmilla kerroilla on tullut parin viikon päästä kirje, että kyseinen tuote on tilapäisesti loppu, ja saanut odotella taas parit viikot niitä vaatteita. Mutta ne vaatteet on kyllä ollut ihan hyvänlaatuisia.
Ihana blogi, tykkään. :)

 
7. marraskuuta 2008 klo 20.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nämä sopis sulle tosi hyvin:

http://www.ellos.fi/misc/ProductZoom.aspx?ImageSource=60-3707.jpg

 
7. marraskuuta 2008 klo 21.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakko kysyä, ovatko nuo kengät painavat jalassa, kun niissä näyttää melkoisen paljon metallia todella olevan :D

 
7. marraskuuta 2008 klo 21.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minunkaan mielestäni eivät kyllä ole nuo kengät ihan sinua :<
Muuten kyllä käytät hirmu sieviä vaatteita ja kuvasikin ovat kivoja, kirjoitustyylisi on ollut mukava. Kyllä ihmisellä saa kiireitäkin olla.

 
7. marraskuuta 2008 klo 22.26 , Anonymous True b. kirjoitti...

Moi, sullon kiva blogi. Luen sitä vaikken itse jaksa pukeutumiseeni mitään huomiota kiinnittääkään.

Luin myös vanhaa osoitetta, ja yksi juttu vaivaa. Mikä on se pelottavin asia ikinä? Liittyy ilmeisesti isoihin esineisiin. Linkkihän siinä syyskuun tekstissä oli, mutta kuva linkin takaa on jo hävinnyt.

Bloggaamisen iloa!

 
7. marraskuuta 2008 klo 23.28 , Anonymous modern day hippie kirjoitti...

hei, kysyn sultakin että mikä sun kengänkoko on, meinaa jos se on sama kun mulla, lähetän vihasen viestin ellokselle kun en ole vieläkään ite noita samasia kenkuloita saanut, pari kk odottanut.

Toivottavasti saat vastattua mahdpian niin tiiän että millasta palautetta laitan ellokselle:)

 
8. marraskuuta 2008 klo 10.18 , Blogger videl kirjoitti...

vau, huippuhienot kengät!

blogissani on muuten sinulle yksi juttu:)

 
8. marraskuuta 2008 klo 12.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hui, pelottavat!!

 
8. marraskuuta 2008 klo 12.33 , Blogger cookie kirjoitti...

Oih, ihanat kengät! Sopivat sulle tosi hyvin.

 
8. marraskuuta 2008 klo 12.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hassu ristiriita noiden kenkien ja mikkipaidan välillä :D

 
8. marraskuuta 2008 klo 12.58 , Anonymous Emma-Alisa kirjoitti...

Niin, siis kyselin miten teet mekosta hameen... tunnin etsin esimerkkiä ja vihdoin yksi tekemäsi mekkohame löytyi, enkä enää enempää esimerkkejä jaksa etsiä. (jos niitä edes enempää on, muistin vain että joksus olit mekosta hameen tehnyt).

Joo, mutta siis asiaan...
http://sadekaari.blogspot.com/2008/02/mekkohameilua.html
Tuossa olet tehnyt mekosta hameen, eli miten saat sen noin siististi ja pysymään päälläsi kuosissa koko päivän?

 
8. marraskuuta 2008 klo 14.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hähääää näin sut tänää hennesillä (((:::::::

 
8. marraskuuta 2008 klo 14.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

<3 upeat kengät.
Ja siihen, etteivät nuo kengät muka sopisi tyyliisi - todellakin sopivat! Ne tuovat särmää tyttömäisiin vaatteisiin, ja tuollaisten kanssa voi hyvin käyttää muuten liian imeliä, tai juhlamekkoja, arkenakin :)
Upeaa, Ia, upeaa!
- Lara

 
8. marraskuuta 2008 klo 17.33 , Blogger Kk kirjoitti...

Olen todellakin nettiputiikki riippuvainen. :D Ja olen sen tartuttanut kavereihini (not good for them). Harmi ettei yleensä ole rahaa ostella ihan vallattomasti mitä vain, päädyn siis kuolailemaan kaikkia ihania vaatteita..

 
8. marraskuuta 2008 klo 17.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi ihanat kengät! Rikkoo vähä sun söpömäistä tyyliä.

ps. Mää näin sut tännään Oulussa, olit vilassa. 8-----D

 
8. marraskuuta 2008 klo 21.49 , Anonymous enskumuisku kirjoitti...

Luin läpi vanhoja postauksia, silmiin osui harmaa mekko tuolta postauksesta http://sadekaari.blogspot.com/2008/06/kahden-koneen-vlill-temppuilu-on-ihan.html
Ajatteiln kysäistä, missä mekkonen lymyää nyt? Se on niin hieno, olisi huutava vääryys hylätä se kaapin pohjalle.. :)

 
8. marraskuuta 2008 klo 22.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oih ihanat kengät, jotenki nnii sirot mutt samall..möhkälemäiset? haluun itekki tollaset..=/
ja mikkipaidan kanns.. ite oon tilannu jonku verran vaatetusta, ja yleensä ihan kivasti ne on perille tullu=)

 
8. marraskuuta 2008 klo 22.48 , Blogger moko kirjoitti...

iihanat kengät,tulee mieleen saksikäsi-edward

 
9. marraskuuta 2008 klo 0.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse olen kova ellos-tilaaja ja varmaankin yli puolet vaatteistani ovatkin sieltä! Kyllä yleensä tulee nopeasti mulle sieltä paketitt :)
Ps , Kiva blogi

 
9. marraskuuta 2008 klo 12.49 , Anonymous Ruskin kirjoitti...

Hei, ootkos tilannut tuon ihanan vintage-julisteen Allposters-sivustolta? :) Ihan sun näköinen on!

Ulkomailta kun nuo julisteet tulee, niin tuliko mtn tulliongelmia tilauksen kanssa? Entäs käykö maksuvälineenä Op:n Visa Electron?

 
9. marraskuuta 2008 klo 20.44 , Blogger hannaliinan ihmemaa kirjoitti...

Melko päheet popot!:)

 
9. marraskuuta 2008 klo 23.48 , Blogger ia kirjoitti...

Kiitos kaikille kommentoineille! Oi, kengille positiivinen vastaanotto lukuuottamatta kourallista soraääniä :) Tiedän kyllä vallan hyvin, etteivät kengät istu tyyliini, ja se niistä just huiput tekevätkin: Liika ennalta-arvattavuus menee jo tylsäksi!

Vissiin Elloksen takkuilu on tosiaan satunnaista, kun ilmeisen monella on ko. puljusta vain positiivisia kokemuksia. Kiitos myös uusista nettiputiikkivinkeistä! Helpottavaa huomata, että on muitakin koukkuuntuneita :D

Hame on löydetty H&M:stä viime kesänä ja Mikkipaita on hankittu jotain kolme vuotta sitten Seppälästä.

Vastaan nyt tarkemmin muutamaan:

Modern day Hippie: Vitsi, mä olen miettinyt tuota Ebayta joskus, mutta tuntuu vaan niin pelottavalta koko homma! :D

Kirsi: No hei, ja kiitos piristävistä sanoistasi! Vai että pihtikinttu, hauskin nimitys vähään aikaan :D Oi vitsi, tuo eBay kyllä houkuttelisi! Vähän vaan pelottaa, että tulee kalliiksi kun tuotteet joudutaan lähettämään parhaimmassa tapauksessa maapallon toiselta puolelta: Postikulut voi nimittäin olla karseat :o

Hihitoo.: Hehe, kuulostaa hullulta :D Mutta mikäs siinä! Miten muuten H&M:ltä on postikuluja?

Satuh83: Löysin ne myös uusimmasta Josefssonin kuvastosta, joten olisivatko sitä? Eivät olleet siis mitään erityistä merkkiä.

Pupulihavisto: Juu, mekon verran kokeiltu on! Oli kyllä mutkatonta, postikulut edulliset ja paketti kolahti luukusta kolmessa päivässä :)

Vimps: Mäkään en uskalla lähteä Asokselta tai Topshopista tilaamaan, vaikka houkuttelisikin! Voipi tulla nimittäin aika kaliiksi :D

Möbs: Oho, enpä olekaan ajatellut, että leffatkin hoituvat netistä! Varmaan kätevää :) Itse en jostain syystä leffojen ostaja ole, johtuu varmaan siitä että omistan jo ainokaisen lempparileffani DVDllä :D

anonyymi: Kissajuliste on tädiltäni, se on vissiin ollut joskus kalenterinsivu!

Andalusia: Haha, eipä kestä :D

Pnkd: Eeikä, huijaat! :D Nyt lisäinfoa, on nimittäin eka tapaus laatuaan! :D Terveisiä kaverille!

anonyymi: Uu kiitti teevinkeistä, pitääpä testailla!

Tiia: Ehkäpä sitten, kun kokemukseni kasvaa :D Nimittäin tällä hetkellä raportoisin GT:stä, H&M:stä ja Elloksesta!

Vilmu: Itsekin mietin tuota kokoa koska mun pohje menee kolmekasiin jalan ollessa kolmeseiska, mutta tilaamani 37 oli just sopiva! Kenkä on oikein tukeva jalassa ja korko yllättävän helppo kävellä :)

Cathrina: Kiitti vinkistä, pitääpä testailla moista konstia! Ellokselta en kyllä tosin vielä ole löytänyt ainoatakaan tilauksen arvoista vaatekappaletta.

anonyymi: Kengänkokoni on 37!

ee: Hehe, hyvä huomio :D

anonyymi: heei Threadlessissa olen seikkaillutkin! Oli kiva kuulla omakohtainen kokemus, voisi melkein uskaltaa tilata itsekin :)

Trpr: Korkkareiden käyttö on kyllä lähtenyt ihan omasta halustani, ei lukijoiden! Mulla on paljon itsevarmempi olo ne jalassa, ja osaan vihdoinkin kävellä niillä perkeleillä kivuttomasti :D Onko tyylini muuttunut mielestäsi muilta osin lukijoiden vaikutuksesta? Jos on, niin miten?
Kuulisin mielelläni.

Mä en vaan koskaan onnistu tajuamaan, että miten joitakin ihmisiä voikin sapettaa niin käsittämättömän paljon tuo jalkaterät sisäänpäin -juttu! :D Oma perusteluni on jalkaterät suoraan -> kengät ei näy kunnolla, jalkaterät ulospäin -> Pelle Hermanni, jalkaterät pomppuasennossa ilmassa/muuten ihmeellisesti -> No en mä tommosia ymmärrä miettiä, kun koitan kuvata vaatteitani enkä jalkojani! Enkä ymmärrä näitä jalkaterien asennon yhdistelyjä johonkin itsevarmuuteen ynnä muuhun absurdiin!

Tukka sentäs kiittää :D

Stereo Speakers: Tutustupa puljujen kokotaulukoihin ja ota mittanauha käteen, niin onnistut tilaamaan just oikean kokoisia vaatteita! :)

anonyymi: Haha, nyt leimataan väkivallan ystäväksi :D Bondi on kultti, ne vaan pitää nähdä. Ymmärrät sitten ehkä joskus vanhempana :)

Anni: No mitähän ihmettä! Tilasin ne tuossa pari viikkoa takaperin.

anonyymi: Sitten kun talo on kunnossa :D Ei olla mitään innokkaimpia hommaamaan tuota makkaria kuntoon, että vaiheessa ollaan!

Anetta: 3,90e oli GTn postimaksut paketin koosta riippumatta!

anonyymi, Lasipalanen ja vielä toinen anonyymi: Vai että laiha! Olen kyllä pelkästään lihonut viime aikoina, että en tosiaankaan tiedä, mistä nuo kommentit tulivat :D Mutta kiitos, piristitte ihan hullusti!

Iina: Mä olen kamala, nimittäin käytän lähes aina sitä salamaton -asetusta ilman mitään muita kikkailuja! Käytän jalustinta ja erillistä valaisinta kuvien otossa, niistä on paljon apua. Ja photari auttaa vielä lopuksi. Mutta oikeasti säädän kameraani ihan hävettävän vähän :D

New York Doll: Tukka on yön jäljiltä harjaamattomassa sotkussa, jonka vain kiepautin ponnarille päälaelle :)

Kirahvilammas: Kävin vinkkaamanasi Glitterissä, mutta ei näkynyt! :(

Anna: Haha, bon appetit! :D

Majayna: Kengät olivat yllättävän helpot kävellä, ja tukevat jalassa! Vähän vaan sai hiipiä jäisillä tieosuuksilla, ettei lentänyt persiilleen :D Mutta kaatumisia nolla!

anonyymi: Kyllä ainakin Elloksen kengissä näytti olevan koko 36?

anonyymi: Koitan saada ohjevideon aikaiseksi!

Nessi: Tsekkaas vastaukseni Trpr:lle!

Idhren: Apua, mä olin unohtanut koko Oindexin! Tuo Blogilista tosiaan heittää ihan omiaan noiden lukujen kanssa, hassua että sitä pidetään absoluuttisena totuutena :D Todellakin, jos kerta nillitetään, niin koitattais tehdä se edes ristiriidattomasti.. :D

anonyymi: Viime kesänä niitä löytyi vieläpä kahdella kuosilla! Toivottavasti bongaat omasi jostakin :)

anonyymi: Haha, Lady Dominat, aivan mahtava nimitys :D

Annabelle: Heh, no en onneksi!

anonyymi: Oi, nuo on kyllä aika makeet!

anonyymi: Ovat yllättävän keveät ulkonäköönsä nähdet, ja jämäkät jalassa!

True B.: Sen linkin takana oli video taivaankappaleiden kokovertailusta. Yritin etsiä videota uudelleen Youtubesta, mutta mun sydän alkoi pamppailla niin helkkaristi sitä videota etsiessä, niin en uskaltanut katsoa mitään alkua pidemmälle :D Pitäis löytyä Youtubesta hakusanoilla planets size !

Modern day Hippie: Kolmeseiska!

Emma-Alisa: Tähän vastasin jo tuolla toisessa merkinnässä, mutta tuo on toteutettu niin, että nakkasin ensin päälleni mekon ihan normaalisti. Sitten mekon päälle t-paita, jonka helman taitoin vyön sisään!

anonyymi: Siellähän mä! Ahisti vaan niin pirusti se ruuhka etten kauaa viihtynyt :D

anonyymi: Hoo, Vilassa vietin varmaan kaksi tuntia :D Olisit moikannut!

Enskumuisku: Tiedätkö, mä harkitsen tuon myymistä! Selässä olevat napit pullottavat sen verran ikävästi, että olisi pitänyt ottaa S-koko :D Että ehkä huutokaupan puolella näkyy!

Ruskin: Eeh, tuo juliste on ihan jostain supermarketin julisterekistä ostettu :D Allpostersin julisteet on kyllä ihania!

 
10. marraskuuta 2008 klo 13.31 , Anonymous katriina kirjoitti...

Idhern kirjoitti oindexin tilastoista. Öh, kuinkas ko. palvelun tilastot ovat paremmat kuin blogilistan? Ei ymmärrä. Kerää tilastot ainoastaan palvelun tilanneilta ja google a:n tai snoobin sivuilleen asentaneilta. Niiku siis ei ymmärtänyt lainkaan tuota "Ei sillä, että tällä olisi mitään väliä sinänsä, mutta faktat, faktat... ;)"

 
10. marraskuuta 2008 klo 19.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihailen sua kun sulla on pokkaa käyttää noita kenkiä! Noi on upeat, mutta pelottavat kengät :D Voi juma taas näitä mun sana valintojani. Noi on niin jotenkin! mutta ihanat. Itse käyttäisin noita, jos olisi pokkaa mutta vielä ei.

 
11. marraskuuta 2008 klo 18.22 , Blogger Angelycon kirjoitti...

Toistelen täs kyl nyt kaikkii muita, mut noi kengät on aivan ihanat! Sul on muutenki kiva tyyli :)

 
11. marraskuuta 2008 klo 19.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana Mikki-hiiri paita!!

 
13. marraskuuta 2008 klo 0.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

http://glassbil.blogspot.com/2008/11/dont-hang-on-just-because-you-can.html

Samanlaiset!

 
15. marraskuuta 2008 klo 23.02 , Blogger Maria kirjoitti...

hassua, että noi vetskarit on "väärällä" puolella. oon tottunu siihen, että ne on nilkan sisäpinnalla. :D

 
23. marraskuuta 2008 klo 21.22 , Blogger ronjjja kirjoitti...

heimoi! Sulla on kyl niin ihana blogi, ja mietin ku katoin noita vaatteitas nii melkein kaikki on jostain kirppikseltä/kierrätyksestä. Kelasin aluks et vähän kallista ku on niin paljon vaatteita mut oikeesti ihailen tota ku osaat sovittaa vaatteita noin söpösti ja jopa edullisesti! itelläni menee joka kuukausi 150 euroa vain vaatteisiin mutta sillä summalla saan vain pari vaatetta. Ihailen sun tyyliä! :)

 
26. marraskuuta 2008 klo 10.52 , Blogger ia kirjoitti...

Katriina: Olen ymmärtänyt niin, että Oindex mittaa blogiin ylipäätänsä virtaavan liikenteen, tuli se sitten mitä kautta tahansa. Blogilista mittaa vain blogilistan kautta käyneet lukijat, eihän blogilistasysteemiin edes täydy liittää mitään koodipätkiä sivupohjaan tai vastaavaa. Siispä Oindex paljastaa trafiikin vähän tarkemmin :)

anonyymi: Hehe, hyvin on pokkaa, vaikka on tullutkin vähän pitkiä katseita :D

Angelycon, anonyymi: Kiitos!

anonyymi: Niinpä näyttää olevan!

Maria: Itseasiassa ne varsinaiset käyttövetskarit on sisäpinnalla! Ulkopuolella olevat vetskarit ovat vain koristeena.

Ronjjja: Hehe, kiitos! Ei ole varaa tuhlailla mielettömiä vaatteisiin niin pitää luoda vähän vähemmällä :)

 
6. joulukuuta 2008 klo 20.07 , Blogger Lumilla kirjoitti...

aivan ihastuttava hame!! mistä olet ostanut? :]
ja kengätkin on tois omaperäiset!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu