Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

uusimmat tulokkaat

Colour me !

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

uusimmat tulokkaat


Holaa! Onnekseni sain sanoa kuumeflunssalle heipat jo alkuviikosta, ja nyt hyrrätään taas energisinä. Pitää jo alkuun sanoa, ettei kannata kysellä inttileskeydestä mitään: Puolisko sai sitten temppuilevan kätensä kanssa lykkäystä parilla vuodella, joten oma leskeilykauteni kesti tällä erää tasan yhden päivän. Haha, varmaan olette ihan pettyneitä, kun en jäänytkään yksin puoleksi vuodeksi seuranani pelkkä tietokone :D Mutta nou hätä, kirjoitteluinto on tekemässä tanakkaa comebackia ja merkintöjä tulee ilmestymään tiheämmällä tahdilla kaikesta huolimatta.


Asiasta moottorisahaan, mun alennusmyyntishoppailuyritelmät tälle talvea epäonnistuivat aivan surkeasti! Tarmokkaasti kiersin jokaisen kylän puljun sovitellen jokaisen potentiaalisen riepukandidaatin, mutta ei ne rytkyt osanneet taipua kotiin asti. Shoppauskiintiö piti kuitenkin saada taltutettua, joten eksyin nettipuotien maagiseen helppouteen. Ja sehän se kohtaloksi koituikin, joten may I present, jälkijoululahja -nimikkeellä oikeutetut viimeaikaiset ostokset:


Gina Tricotiin olen sortunut seikkailemaan vähän liiankin usein viime aikoina, ja sieltä on itseasiassa pakettia puskemassa tälläkin hetkellä, mutta viimeisin erä kiisi perille varsin edullisesti.

Image Hosted by ImageShack.us

Naamaprintillisessä pitkässä topissa oli niin perhanan söpöt tytöt!

pipi8


pipi9




Heti toisen kohdalla pitää poiketa mahtipontisesta introsta, sillä rusettipaita löytyi ihan omasta armaasta henkkamaukasta.


Image Hosted by ImageShack.us

On ihan normaalia, että lähes parikymppinen ostaa pikkutytöille tarkoitetun paidan, jossa on iso strassirusetti..?

Kuten kuvista muuten näkyi, värjäsin taas tukkaa! Tuo sävy on kohoamassa ehdottomaksi lempparikseni, jo kolmas purkki menossa. Toivon todella, että sen tämänhetkinen täydellinen puuttuminen markettien hyllyiltä on vaan väliaikaista. Niin käy muuten pelottavan usein niille luotettavimmille vakkarituotteille, ne vaan katoaa!


Takaisin asiaan: Elloksella olin vaihdellut kuumia katseita jo aikaisemminkin muutaman kenkäparin kanssa, ja kun kumpainenkin lempparipari oli vielä puoleen hintaan, niin raivasin niille paikan komerostani.

Image Hosted by ImageShack.us

Nämä olen bongannut myös All My Joyn Planktonilta. Kiiltonahkaosiot tekee noihin gangsterikenkäväristyksiä!

Image Hosted by ImageShack.us

Ei tiedosteta sitä faktaa, että nyt mulla on kolmet mustat tolppakorkonilkkurit.. Mutta eipähän ollut entuudestaan ainoitakaan ruskeita!


Image Hosted by ImageShack.us

Ruskeita korollisia popoja olen metsästänyt jo kauan, ja nämä hipoo ulkomuodoltaan jo aivan toivelistani eliittiä.

Image Hosted by ImageShack.us

Saas sitten nähdä, että miten pitkä on Ellos-kenkien tarina. Edelliset ovat kestäneet kumman hyvin lumessakin tarpomista, joten jospa nämäkään eivät lahoaisi alle heti ensimmäisellä käyttökerralla.

Mitenkäs teidän aleshoppailut, löytyikö mitään? Eiku oottakaa, mä vaihan tän! Tykkäisittekö, jos alkaisin tupsauttamaan tänne aina välillä semmoisia minimerkintöjä, parilla kuvalla ja pikkulirutuksella tekstiä? Osasyy blogilusmuiluun on syntynyt siitä, että aina pitäisi vääntää kunnon novellit, joiden tekemiseen kuluu aivan tuhona aikaa. (No okei, saa tuohon alkuperäiseenkin kysymykseen vastata!)

Translation

In a nutshell: Here's my latest purchases! (I quess I misspelled the last word. Talking about bad translations, ha!)

Tunnisteet:

115 kommenttia:

14. tammikuuta 2009 klo 18.47 , Blogger Elisa kirjoitti...

oon pidättäytynyt nyt muutaman päivän pois kaupoista, etten menisi ostamaan kenkiä. mulla on kauhea vajaus kenkien ostamisesta ja sä täällä vaan näyttelet jotain ihanuuksia : D
alet on hauskat !

 
14. tammikuuta 2009 klo 18.50 , Blogger ► ei nimeä ! kirjoitti...

ihania ostoksia, paitsi nuo kengät ei oo mun makuun yhtään.. =D

 
14. tammikuuta 2009 klo 18.53 , Anonymous Cata kirjoitti...

IHANAT KENGÄT! Rakastuin noihin, varsinkin noihin ruskeisiin! Sovitin joskus Anttilassa aikaa sitten tuon tapaisia, mutta eivätkä lähteneet mukaan, koska halusin säästää hiukan rahaa :'D Huoh, täydellistä.
Paidatkin ovat varsin somat!

 
14. tammikuuta 2009 klo 18.56 , Blogger hagi kirjoitti...

Ojj ihania noi kengät ! . mutta mistäs toi musta hame on kotoisin ? :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 18.56 , Anonymous ANNI ! kirjoitti...

onnea inttileskeyden yms. puolesta !
+ tosi coolit kengät, ruskeita olen itsekin etsiskellyt. ;>

 
14. tammikuuta 2009 klo 19.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täällä ois kans yks lähes parikymppinen joka omistaa samaisen rusettipaidan d= Mut en sit tiiä että onko se miten normaalia :) lastenosastolta on myös suurin osa miun rusettipannoista<3 ;)

 
14. tammikuuta 2009 klo 19.11 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

juuu pikkupostauksia vaan kehiin ! ( ::

ja ihanat kengät ;>

 
14. tammikuuta 2009 klo 19.16 , Blogger Lumilla kirjoitti...

oishan sellaset minipostaukset aika jees, parempi kuin ei mitään !!! :D
ite oon ostellu alesta varmaan satasella kaikkea enemmän ja vähemmän turhaa, mutta ihanuuksia kuitenkin. kivoja noi sun löydöt!

 
14. tammikuuta 2009 klo 19.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tollaset pikkupostaukset olis ihan mukavia, kunhan ei koko blogi muuttuisi sellaseksi: "Tässä kuvassa näätte mun kissan ja uudet kengät, huomenna näätte koiran, moimoi!"

 
14. tammikuuta 2009 klo 19.21 , Anonymous kata kirjoitti...

oi voi, ajattelin että voisin nyt kokea jonkunlaista nostalgiaa ja lukea täältä inttileski-vuodatuksia, mutta eipä se nyt sit onnistukaan :D. yhyy!
upeita kenkiä!

 
14. tammikuuta 2009 klo 19.24 , Blogger Tikkari kirjoitti...

Kuin korkeat korot nuissa kengissä on?

Ala ihmeessä tekemään pieniä postauksia :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 19.29 , Blogger Laura kirjoitti...

hah itekkin tilasin nuo mustat kengät ellokselta muutama päivä sitten! :P

 
14. tammikuuta 2009 klo 19.30 , Anonymous Bamboo kirjoitti...

Laita vaan minimerkintöjä, mielummin minimerkintöjä useasti kuin novelleja viikon välein(: !

 
14. tammikuuta 2009 klo 19.45 , Anonymous Satu kirjoitti...

Ihania kenkiä!

Tuollaiset pikuupostaukset olisi kyllä kivoja! :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 19.49 , Blogger Sari kirjoitti...

Toi rusettipaita on niin söpö. On suurinta vääryyttä, että kaikkein suloisimmat kuosit ja kuvat löytyy aina lastenvaateosastolta. Se välittää vähän sellaista fiilistä, että aikuinen=tylsä ja iloton. Pitäkäämme siis ruseteistamme kiinni! :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 19.52 , Blogger Hennanna kirjoitti...

Alennusmyynneissä tuijottelin jos jonkinnäköistä riepua pitkään, mutta lopulta päädyin ostamaan villatakin, superhyperlapsellisen t-paidan, kaulakorun, 3 korvikset ja jotain alusvaatetta huikeaan n. 30e hintaan :) Pikkupostauksille näyttelen vihreää valoa! Mieltäni nimittäin suuresti ilahduttaa aina, kun huomaan että sulta on uusi postaus tullut.

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

wauuu, hieno paita! Joo ja tottakai pikkupostauksia, kyl sen nyt ymmärtää et joka päivä ei ihan inspiraatiot iske :D

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pikkkupostauksia juuu:))

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.12 , Blogger Riri kirjoitti...

Nuo ruskeat kengät on jotain niiin täydellistä...!

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.13 , Anonymous Beatlettes kirjoitti...

Hui sentään noita ruskeita kenkiä:D mun isukilla oli tollaset melkeenpä täysin samanlaiset popot joskus -70 luvulla...ja taitaapa ne kengät vielä olla jossain äipän ja iskän varastoissa:D

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.37 , Blogger krin kirjoitti...

Hei, mun GT:n paidassa on yksi noista tyttösistäsi yksin! Rakastan sitä. : D Ovat kyllä juu pirun söpöjä.

Ja muutenkin nyt yleisesti, tykkäilen tyylistäsi ja blogistasi, pidempään seurannut jo. (: Nyt vasta uskaltauduin kommentoimaan.

Ja kyllä pikkupostauksetkin kelpailee. ;>

Ihana blogi! (Anteeksi, sekavahko viesti ;s)

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.38 , Blogger Jenna kirjoitti...

Oon himotellu noita ruskeita popoja vaikka kuinka kauan, vaikka ei sopis mun tyyliin ollenkaan enkä varmaan osais ees käyttää. Ne on vaan niin namit! :D Ellokselta tuli tilattua takki (tai siis 2 mut toinen ei ollukkaan kiva) ja 3 ale-paitaa, muuten ei aleshoppailuja oo tullu tehtyä.

Ja juu, kyllä ne minipostauksetkin vois olla ihan kivoja. Ei sitä aina tarvii kilometrikaupalla suoltaa tekstiä jos ei vaan irtoo :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.40 , Blogger Ocean kirjoitti...

Pikkutekstit parilla kuvalla on ihan jees, parempi kun ei mitään. ;) Huippuostoksia olet tehnyt, etenkin kengät <3

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.46 , Blogger routapisara kirjoitti...

mulle ainakin kelpais sellaset pikkusetkin postaukset. :--) et tulis postauksia ja välillä sit pitempiä ym.

ooi! tykkään noista sun hiuksista ihan mielettömästi! (:

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.46 , Anonymous eva kirjoitti...

ää, liian moni taipuu lyhyisiin postauksiin. Postaa harvemmin ja panosta sillon.

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.48 , Blogger ginger kirjoitti...

ihania kenkiäää;) ja rusetti paita on ihana:) pikku postaukset on ookoo.


asiasta moottorisahaan;DD ihanaa<3

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.49 , Blogger veerra kirjoitti...

pikkumerkinnät kuulostaa hyvältä :) ja oih ja voih noita kenkiä! <3

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.49 , Blogger Ann kirjoitti...

Vitsi, mitä kenkiä. En olisi huolissani siitä, että parikymppinen vetelee rusettipaitoja lastenosastolta: kyllä minäkin tuon huolisin kaappiini lämpimän rutistuksen kera.

Ja nuo tytöntylleröt GT:n paidassa! Ah, juuri sellaiselta haluaisin näyttää tällä hetkellä.

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.50 , Blogger llaura kirjoitti...

minipostauksia kehiin vaan :> ei niist novelleista kannata ottaa stressiä, päivittelet sit sillon tällön pidemmin ja muuten laitat lyhyempiä ja kuvapainotteisempia postauksia väliin :> <3 !

 
14. tammikuuta 2009 klo 20.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tuosta otsikkobannerin seinällä olevista kuvista: oletko tulostanut nuo ameliekuvat netistä vai hankkinut esim. jotain kortteja? ne on tosi nätit :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minimerkinnät ois kyl tosi kivoja :>>

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pikkupostaukset vois olla kivoja :) Ja ihana tuo GT:n toppi.

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.09 , Anonymous Pipa kirjoitti...

mun mies sai kans terveydellisistä syistä lykkäystä ainanki puol vuotta. no ihan kiva saada poika kotiin, mut mielummi olis hoitanu tän leskeilyn kerralla himaan. :D

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.13 , Blogger Hilla kirjoitti...

Olis hauska jos välillä tulis semmosia "pikkujuttujakin"!

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onko toi hiusväri se lorealin colour booster-systeemi ja sävy pure paprika power?? näyttää meinaan siltä (itellä aina sitä..). Jos on sama töhnä kyseessä niin uskon että ilmaantuu taas pian kauppojen hyllylle mutta eri pakkauksessa (näin mainoksen jossain brittilehdessä.)

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.15 , Blogger iidaelina kirjoitti...

Ruskeat kengät on aika täydelliset, himoitsin niitä itsekin Elloksen nettikaupassa, mutta sinnepä jäivät. Millaiset ne on jalassa? Epäilyttää hiukan ostaa noin korkeita korkoja postimyynnistä, kun yleensä sellaisia hankkii vain livenä. Ovatko ne tukevat?

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.19 , Blogger N kirjoitti...

Kannatan usein ja lyhyitä :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ää mulle ei enää sovi h&m:n lastenvaatteet! ;< :D ne on kyllä aika söpöjä, varsinki toi sun rusettipaita! ;> ja molettat kengät ovat aivan ihanat! <3

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.33 , Blogger norppa kirjoitti...

Joo, lyhyitäkin merkintöjä!

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.35 , Blogger enskumuisku kirjoitti...

Hyvä kun paranit, mun piristystekstillä oli takuulla osuutta asiaan ;D Ei kun hyvä vaan kun paranit. Mä sen sijaan kipeydyin: hankin tossa maanantaina liikuntavamman(=venäytin) nilkkaani pomppimalla ja lipeämällä kolmen sentin korokkeelta.. niin tyypillistä.

Tuo toppi on hurjan hieno! Buah ja onhan se ihan normaalia, ostella väärin kategorisoituja (ensku taas fiinisanailee, saas nähä onko lauseessa mitään tolkkua :D) vaatteita, ja erityisesti harmaat jalattimet on gangsterinamakeet.
Jähää, en ole ostanut aleista kuin kaksi juttua mutta molemmat sitäkin kivampia, samettihameen ja neuletakin.

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.35 , Blogger enskumuisku kirjoitti...

ai joo, ja minipostaukset olis kivoja kans! :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

olis kiva jos sulta tulis tosiaan useemmin postausta, vaikka sitten vaan pientä "liirumlaarum" :D kunhan välillä (esim. kerran viikossa) tulis perinteistä pitkää viimosen päälle panostettua postausta! :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 21.43 , Anonymous laura kirjoitti...

Tosi ihanan värinen tukka! Oon kans liian usein huomannu, että se lempipunanen puuttuu aina sieltä kaupan hyllyltä....
Minimerkinnät (mikä sana) vois olla kyllä ihan kivoja. Ei joka kerta oo pakko kirjottaa romaania ;)

 
14. tammikuuta 2009 klo 22.28 , Anonymous tsibu kirjoitti...

Pikkupostaukset olisi tosiaan ihan kivoja joskus, niin pääsisi lukemaan blogiasi vielä vähän useammin. Kunhan silti jatkat pidempienkin postausten tekemistä. :)
Blogisi on ihana, siitä on tullut ihan mun lemppari, kiitos että jaksat pitää sitä!

 
14. tammikuuta 2009 klo 22.29 , Blogger petraa kirjoitti...

Joo lyhyemmätki postaukset on kivoja, ei sitä aina tarvii hirmusta stooria vääntää! Ja pikkupostaukset pitää ajantasalla :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 22.34 , Anonymous Aisha kirjoitti...

Haa, täällä yksi lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä oleva muka-aikuinen shoppaa vakkarasti H&M:n ja Seppälän lastenosastoilla! :D

 
14. tammikuuta 2009 klo 22.39 , Blogger eve kirjoitti...

ne pienet pikkujutut kelpaa vallan mainiosti! :) on vaan kiva lukea jotain sulta :D
ja toi gina tricotin paita on aivan ihana! piti itsellenikin ostaa ihan kaupasta tollatteella samanlaisella printillä oleva t-paita, mutta sitten aloin pihistelemään (ois maksanu 10e) enkä ostanu. nyt kaduttaa :D tai on kaduttanu siitä asti :D

 
14. tammikuuta 2009 klo 22.43 , Blogger noray kirjoitti...

Joo pikkupostaukset olisi oikein kivoja :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 22.47 , Anonymous nallak kirjoitti...

tupsautahan pois! mukava kuulla pikku kuulumisiakin :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 22.53 , Anonymous maia kirjoitti...

minipostaukset kuulostaa ihan kivalta..kunhan välillä tulee näitä pitempiäkin juttuja. ne on kuitenki bloggailun suola :)

 
14. tammikuuta 2009 klo 23.34 , Blogger kira kirjoitti...

ihan mielettömän suloinen toi GTn toppi ! oon ihan rakastunut noihin tuontyylisiin ginavaatteisiin :--D

 
14. tammikuuta 2009 klo 23.43 , Blogger Noora Katariina kirjoitti...

Kirjoittele ihmeessä lyhyempiä postauksia - ja pitempiä sitten, kun sulle sattuu sopimaan. :) Niin minäkin teen omassa blogissani. Vaihtelu virkistää.

P.S. Olen vieläkin katkera maailman parhaan meikkipuuterin valmistuksen lopettamisesta. Se oli täydellinen luottotuote. Joten: I feel your pain.

 
14. tammikuuta 2009 klo 23.56 , Blogger DD kirjoitti...

saa olla ehdottomasti ihan lyhyitäkin postauksia! on aina niin ilo lukea sun blogia että pikkiriikkinenkin kelpaa. plus GT:n paita on tosi söpö :)

 
15. tammikuuta 2009 klo 0.28 , Blogger Colouring Outside The Lines kirjoitti...

I only speak English, so can't work out... is it the skirt or the Tshirt that's from h&m kids?
xox

 
15. tammikuuta 2009 klo 1.04 , Blogger tipitii kirjoitti...

Mulla on toi Ginan naapaprintti t-paitana. Ai että mä rakastan sitä <3

 
15. tammikuuta 2009 klo 7.11 , Blogger kullanmuru kirjoitti...

Nuo kummatkin kengät oli tosi söpöt!! :D

 
15. tammikuuta 2009 klo 8.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

minipostauksiiii(=

 
15. tammikuuta 2009 klo 8.36 , Blogger Meguli kirjoitti...

Nuo kengät, ne mä haluan :O

 
15. tammikuuta 2009 klo 9.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo sun tukka, tosi pirteä näin synkkään talveen (: Aikookos miehekkeesi käydä parin vuoden päästä armeijan vai skipata kokonaan ?

 
15. tammikuuta 2009 klo 9.42 , Anonymous Shoppaile ilmaiseksi! kirjoitti...

Pikkupostauksetkin on ihan kivoja, jos et aina ehdi pidempää tekemään. Pääasia, että kuullaan sun kuulumiset :)

 
15. tammikuuta 2009 klo 10.00 , Blogger Mirette kirjoitti...

ite joskus jaksan lukea blogeja ihan silleenkin, että on lätkitty jotain mielenkiintosia kuvia ja lopussa voi lukea vaan "tänään" :D

 
15. tammikuuta 2009 klo 10.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jooo minimerkinnöille! oon todellakin niiden kannalla. :)

 
15. tammikuuta 2009 klo 11.30 , Anonymous milla kirjoitti...

Elä ressaa, tee blogistasi omannäköinen. Nuo pikkupostaukset voisivat "helpottaa omatuntoasi", mutta teethän niitä omalla tyylilläsi ja varo, ettei pikkupostaukset vie mennessään :) nojuu, olet kyllä semmoinen tarinaniskijä että tuskinpa oitkät postaukset loppuisivatkaan! Tekstejäsi on ilo lukea!

 
15. tammikuuta 2009 klo 11.58 , Blogger kirsikka kirjoitti...

Mun mielestä sun kannattaa tehdä ihan vaan just sellaisia ja sen pituisia postauksia kuin itse haluat.

Ja nuo ruskeat kengät on kyllä upeat, kerrohan sitten millaiset ovat kävellä! Olen tainnut nimittäin itsekin samaisia kenkiä joskus katsella mutta korko näyttää aika tappajalta.

 
15. tammikuuta 2009 klo 13.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

herranjumala noita jalkoja tuossa alemmassa kuvassa O___o

 
15. tammikuuta 2009 klo 14.19 , Blogger peltopontus kirjoitti...

aika yhteensattuma, oon itekki kuolannu tuota gina tricotin pitkää toppia mutta päädyin etten ostaisi sitä sillä se ei oikein sopinu minun vartaaloni o.o mutta sinun päällä se on erittäin nätti! <3
Ale myynnit ei ollu nyt mulle tarkotettu, en oo löytäny yhtää mitää kivaa o.o ja ehkä hyvä niin säästyi rahat :D

 
15. tammikuuta 2009 klo 14.27 , Blogger Meguli kirjoitti...

Haastan sinut!

Katso ohjeet: http://www.megulinblogi.blogspot.com

<3

 
15. tammikuuta 2009 klo 14.31 , Blogger lammasfarmari kirjoitti...

ihan normaalia se on varmaan :---DD! mäkin kuolailen my little ponyja vielki vaikka oon viisitoista.......:-D

kiva GT:n paita !!

 
15. tammikuuta 2009 klo 14.37 , Blogger maria kirjoitti...

Niin käy muuten pelottavan usein niille luotettavimmille vakkarituotteille, ne vaan katoaa!
Niin käy, ja se on tosi rasittavaa! Just kun on löytänyt uuden lempparin naamarasvan, dödön, puhdistusaineen, hiusvärin, huulipunan, meikkivoiteen niin taas pitää olla kokeilemassa uusia merkkejä, kun edellisen valmistus lopetetaan. Miksi oi miksi?!

Ja minimerkinnät olis just jees. :)

 
15. tammikuuta 2009 klo 14.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pikkumerkinnät sopii oikein hyvin!! :) Ei sitä aina jaksa lukea mitään pitkää kirjoitusta. :D

 
15. tammikuuta 2009 klo 15.15 , Blogger Janez-zy kirjoitti...

Anna tulla vaan niitä pikkupostauksia!

 
15. tammikuuta 2009 klo 15.19 , Blogger Mansikkahattara kirjoitti...

Toi toppi on aivan ihana~

 
15. tammikuuta 2009 klo 15.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi kivat nuo kengät :) ai hitsi kun oot tollasen topin löytäny Ginasta.. itse jouduin tyytymään t-paitaan samalla kuosilla ;( tosi kiva blogi muutenki :)

 
15. tammikuuta 2009 klo 15.48 , Anonymous rinkkku kirjoitti...

mikä väri purkki toi on mikä sulla on päässä?_:D

 
15. tammikuuta 2009 klo 15.59 , Blogger annamaria kirjoitti...

Nuo ruskeat kengät, aivan järjettömän ihanat! Pitää ehkä katsella tiettyjä nettikauppoja vähän sillä silmällä...

Mikä tuo hiusväri on? Pitäisi vaihtaa väriä ja viimeaikaiset punaiset ovat olleet ihan pettymyksiä.

Ja alennusmyynnit, niistä löytyi vain sukkahousuja. Ja polvisukkia. Harmaata, viininpunaista ja kirkkaan sinistä.

 
15. tammikuuta 2009 klo 16.01 , Anonymous pilvi kirjoitti...

Tuo pitkä toppi on ihanan näköinen, samaten sinun kengät!
Hankin itsekkin tässä vähän aika sitten GT:stä tuolla samalla printillä varustetun teepaidan.
wihän mminupostauksissa mitään vikaa, kunhann välillä saadan isompiaakin! :)

 
15. tammikuuta 2009 klo 16.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No sehän on vaan hyvä, että rahat säästyy alen heräteostoksilta :-) Terv. Mikko / paras palkka

 
15. tammikuuta 2009 klo 17.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miun mielestä lyhyetkin tekstit riittävät, koska sun blogissa kuvatkin on jo niin kertovia. Mutta olis tietenki kiva, että joskus tulis enempi tarinaa.
Ostoksista tykkäsin eniten naama paidasta:) Voisin käyttää itekin vastaavaa..
Kengistä... Tolppakorkoja vihaan, koska minusta ne on vaan jotenki rumia. Mutta eipä siinä. Onnea leskeydettömyydestä :)

 
15. tammikuuta 2009 klo 17.05 , Anonymous Mariaa kirjoitti...

Ihanat kengät ja paidat kanssa! Ois kivaa jos tekisit pikkumerkintöjäki.

 
15. tammikuuta 2009 klo 17.42 , Anonymous hheidi kirjoitti...

ihan mieletön tuo ekka t-paita. haluan itelle kans. ei haittaa vaikka tulis vähän lyhyempiäki välillä. :) tee sen pitusia ku itestä tuntuu sopivalta.

 
15. tammikuuta 2009 klo 17.55 , Blogger saaanna kirjoitti...

Ainakin mä tykkäisin noista pikkupostauksista! Ja muuten, mulla on harmaa t-paita Ginasta jossa on isona toi rillipää tytön kuva... Rakastan tuota kuvaa! :D

Ja noi ruskeet tolppakorko nilkkurit... NAMM! :))

 
15. tammikuuta 2009 klo 17.59 , Blogger anna-elina kirjoitti...

i-h-a-n-i-a kenkiä! AAAAA! Noi ruskeet varsinkin on aivan upeat :)

 
15. tammikuuta 2009 klo 18.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hui sentään noita ruskeita kenkiä:D mun isukilla oli tollaset melkeenpä täysin samanlaiset popot joskus -70 luvulla...ja taitaapa ne kengät vielä olla jossain äipän ja iskän varastoissa:D

munki isä on transu, käyttää samanlaisia nykyään.

 
15. tammikuuta 2009 klo 18.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hheeei, hienoja ostoksia! :--D Ja ne minimerkinnät ois jees.

-DYYY

 
15. tammikuuta 2009 klo 18.39 , Blogger Joa kirjoitti...

Pikkukuulumiset parilla maukkaalla kuvalla käyvät mainiosti, mutta ole pliiiiis niin kiltti, että välillä teet ihania pitkiä höpötysjuttujakin? Sun kirjotustyyli on vaan niin mahtava ja nauruhermoja kutitteleva! :-D

 
15. tammikuuta 2009 klo 18.50 , Blogger desthea kirjoitti...

Nättejä varsinkin GT:n toppi ja nuo ruskeat kengät. :)

Tiedän hyvin mitä tarkotat tolla että voi tulla stressiä pidempien postauksien teosta.. Tulee helposti postaustaukoa jos ei vaan irtoo tai jos ei ole aikaa.. ja se ketuttaa.. Ite otin kokonaan uuden suunnan ja siirryin fiilispohjaisempiin, päivittäisiin "minimerkintöihin".. melko erilaista kuin vanhassa blogissa, mutta ah niin mukavan stressitöntä vaihteeksi.. ;) Eli kyllä kannatan sinunkin ideaasi.

 
15. tammikuuta 2009 klo 18.54 , Blogger cissy kirjoitti...

Jei! Ia on takas! Oot kyllä kivoja juttuja löytänyt. Rusettipaita ei näytä yhtään lastenpaidalta sun päällä, vaan ihan just sun tyyliseltä. ^^ (älä ota loukkauksesna, sulle vaan sopii rusetit niin hyvin) Minipostaukset on tosi hyvä idea.

 
15. tammikuuta 2009 klo 19.02 , Blogger hetuu kirjoitti...

NO TOTTAKAI voit postailla sellaisia pienempiäkin rustauksia:)

 
15. tammikuuta 2009 klo 19.52 , Anonymous Manda kirjoitti...

Sulla on kivan tyttömäinen tyyli, paljon pikku hamosia! Mutta on ihan pakko udella, miten pukeudut viidentoista asteen pakkasilla? Itse olen puhdasrotuisin vilukissa, ja tuntuu siltä ettei kylmässä kelissä aina pysty näyttämään kovin tyylikkäältä. Sitten mulla on tietysti tämä käytännön aspekti; kulkuvälineenäni kun on kesät talvet joko pyörä tai jalat...

 
15. tammikuuta 2009 klo 20.08 , Blogger IDA JA JUULI kirjoitti...

pikapostauksia vaan! se on kiva kun vähän useammin tulee päivityksiä.
Teet sitten vähän harvemmin näitä sun novellejas, näitä on kiva lukea♥

-juuli

 
15. tammikuuta 2009 klo 20.56 , Blogger pnkd kirjoitti...

Voi molemmat Elloksen kenkulit on kyllä söpöjä, ja ihanaa kun oot uskaltautunu alkaa käyttämään kunnon korkkareita senkin sulosääri ;-D

Ja aa kaikki sun postaukset on enemmän, kuin tervetulleita! Vaikka sitten miniminipostaukset!

Ja asiasta porkkanaan. Ukkos joutuu sitten kuitenkin menemään parin vuoden päästä takaisin? Argh. Mahtaa olla mahtavaa :< parashan se ois vaan saada pois alta, niin ei tarvis vanhemmalla iällä mennä. Harmi varmasti.
Vai oisko mahis että sais vapautuksen kokonaan? Tai se vaihtoehto jota itse tuputan kaikille - menis sivariin?

 
15. tammikuuta 2009 klo 21.22 , Blogger Amppu kirjoitti...

ihana toi Ginan paita <3 Mäkin ostan välillä Hennesin lasten vaatteita, tosin oon "vasta" 17 :)

 
15. tammikuuta 2009 klo 21.30 , Blogger noraa kirjoitti...

Pienetkin postaukset piristäisivät hieman blogia, koska eihän sitä aina jaksa/ehdi postailla mitään romaania. :-D

 
15. tammikuuta 2009 klo 21.45 , Anonymous Maria kirjoitti...

minipostauksia? Joo! :)

 
15. tammikuuta 2009 klo 22.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"anonyymi: Toivoa kyllä saa, mutta en mä mun rakasta GT:n nappimekkoani kyllä myy mitenkään! Ennemmin sen kirppariversion :D"

MIKÄMIKÄMKÄ?

Millanen se toinen kirppari versio on? Himoitsen niiiiiiin tuota nepparimekkoa. laita joku vaikka vanha postaus missä näkyy se mekko.

 
15. tammikuuta 2009 klo 22.58 , Anonymous Ouna kirjoitti...

Oi miten kauniit ruskeat popot! Meitsille kelpaa ainaki myös lyhyet postaukset päivän asulla ja muutamalla ajatuksella vallan hyvin!

 
15. tammikuuta 2009 klo 23.51 , Blogger linda sofia kirjoitti...

ihanat noi kengät! :*

 
16. tammikuuta 2009 klo 8.16 , Anonymous sofiee kirjoitti...

Haha, joopa joo. Tiedät itsekin ettet pysty jälleenkään pitämään sanomaasi "kirjoitteluinto on tekemässä tanakkaa comebackia", joten miksi suotta sanoa tuollaista lukijoille kun kuitenkin saamme taas pettyä? :<

 
16. tammikuuta 2009 klo 10.50 , Blogger irinja kirjoitti...

hei millä värillä oikein värjäät hiuksesi? noi on aivan ihanan väriset! :--)

 
16. tammikuuta 2009 klo 13.12 , Blogger PiAE kirjoitti...

Ihailin samaa Ginan paitaa eilen, kun eksyin sille sivustolle! :>

 
16. tammikuuta 2009 klo 13.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

en jaksa lukea aikaisempi kommenteja (laiska), elikkäs, mitä hiusväriä käytät, koska toi väri on taivaallinen! =)

 
16. tammikuuta 2009 klo 14.48 , Blogger Pati kirjoitti...

The Girl on the second picture looked like you! When i saw it I thoght 'omg! thats incredible'

Oh, im suprised, thats my first Komment on this blog, although I read it a long time already.

 
16. tammikuuta 2009 klo 16.46 , Anonymous ! kirjoitti...

joo ia joo ! kyllä, ehdottomasti; paljon pikkupostauksia ! (::

juu, hyvin meni aletkin, löytyihän sieltä kaikenlaista <:

 
16. tammikuuta 2009 klo 17.19 , Blogger Jessica kirjoitti...

ooooiii... sulla on aivan ihana blogi :)

 
16. tammikuuta 2009 klo 20.11 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi, nuo uudet kenkätulokkaat saavat minut toivomaan taas sitä uutta kenkäpostausta! :) sitä odotellessa..

 
16. tammikuuta 2009 klo 23.03 , Blogger Plankton kirjoitti...

Tilasin muuten noiden mustien kenkien kanssa samaan syssyyn noi ruskeat, mutta ne ei vaan istuneet mun jalkaan sitten ollenkaan. Loistokkaat ovat kylläkin ulkonäkönsä puolesta, eli oli kova paikka pistää palautukseen. Jalkojen parasta kerrankin ajatellen!

Nim. Jalat rakoilla 24/7 :D

 
16. tammikuuta 2009 klo 23.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oon nyt blogias seuraillu jonkin aikaa ja kivoja juttuja sulla. eivät pienet postaukset ainakaan mua haittais =)

mikä on muuten toi hiusväri? tosi hieno nimittäin

 
17. tammikuuta 2009 klo 12.29 , Blogger chérie kirjoitti...

Kaupoissa (Ginatricotissa) olis vielä jotain ihania vaatteita mutta olen yrittänyt vähän hillitä itseäni, ja olla ostamatta nyt hirveesti mitään. Kivoja vaatteita, kuten aina:)

 
17. tammikuuta 2009 klo 15.13 , Blogger -L- kirjoitti...

Tosi kivoja ostoksia olet tehnyt. Tuo GT:n printtiteeppari oli täällä meillä päin (åbo) vain 4,90... Erit tuotteet aleissa! :D

 
17. tammikuuta 2009 klo 17.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mullakin on samanlainen naamaprintti t-paita...se on aivaaaaaaaan ihana...(:.

 
18. tammikuuta 2009 klo 12.57 , Blogger inker kirjoitti...

tulee tuosta naamapaidan kuvasta mieleen(se ensimmäinen lähikuva paidasta) sinä clark kent-lasit päässä ! :D en tiiä onko muut maininnut, en jaksanut lukee kaikkia kommentteja ;s :)

 
18. tammikuuta 2009 klo 23.28 , Blogger ia kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista! :)) Pikkupostauksia aletaan siis toteuttamaan aina sopivissa väleissä.

Tukkaväri on Loreal Feria Color 3D, sävy Pure Spice Power!

Elisa: Haa, sori! :D

Cata: Mulla on itseasiassa Anttilasta just tuontyyppiset nahkaiset nilkkurit! Liekkö samat? :D

Hagi: Hame H&M:ltä viime kesänä!

anonyymi: Nonni, ihan yhtä normaaleita ollaan! :)

anonyymi: :D Ei ole pelkoa!

Tikkari: Korkoa molemmissa 9,5cm!

Beatlettes: Et varmaankaan tarkoittanut korollisia versioita? :D

anonyymi: Kuvat on netistä ja valokuvaamossa kehitetyt!

Pipa: No sano älä muuta! Olis vaan alta pois :o

anonyymi: Mäkin kuulin, että olisivat pakkausuudistuksia tekemässä. Toivottavasti punaisetkin sävyt palaa hyllyille!

Iidaelina: Riippuu tietenkin että minkälaisiin korkoihin on tottunut, mutta minun on helppo kävellä noilla ja ainakin mustat ovat oikein kivat jalassa :) Ruskeat eivät ole vielä päässeet käyttöön asti!

Enskumuisku: Juu, sen ansiosta nimenomaan! :D

Eve: No mulla on itseasiassa myös se teeppariversiokin, enkä himona tykkää siitä :D Että saattaapi tulla myyntiin joskus!

Colouring outside the lines: Actually both :D The little dots are trying to point the t-shirt, so that one is from H&M kids!

anonyymi: Eihän sitä kokonaan skipata saa, joten se on uutta yritystä sitten kahden vuoden päästä. Saas nähdä, mikä on terveydentila silloin :o

Kirsikka: Mä kerron! Varmaan siirtyy kevääseen, en raski laittaa noita vielä minnekään :D Korkoihin kyllä tottuu yllättävän nopeasti, nimim. ekat 7cm tuntui aivan tappajilta sillon aikoinaan!

anonyymi: Ööö, hyvässä vai pahassa? :D

Peltopontus: No mulla on kans ton paitamallin kanssa vähän semmonen tukeva fiilis, joten saas nähdä miten totun tuohon :o

Meguli: Kiitti haasteesta, siihen tartutaan!

Maria: No niinpä!! Mä en tajua, että miten se on mahdollista :D

Manda: Hee, hyvin mä tarkenen! Ohuilla sukkiksilla ei mennä talvella muuta kuin hippaillessa, ja ulkoilmassa liikkuessa on vähintäänkin superpaksut sukkahousut, pitkä takki ja pitkävartiset saappaat. Oikeasti ulkoillessa on sitten tietenkin toppahousut, jolloin tyyli jää kyllä ihan puhtaasti kakkoseksi :D

Pnkd: Hehe, nuo korot kyllä tosiaan taikoo sääristä melkoiset :D Mä vähän veikkaan, ettei tuo oo jatkuvan myskämisensä kanssa ikinä tarpeeksi hyvässä kunnossa armeijaan: Aina on joku vamma! Joten salaa olen sitä mieltä, että se pääsee koko intistä. Sitä kyllä toivonkin, nimittäin on todella paskamaista olla siellä joidenkin nuorempien simputettavana :o Sivariakin on kyllä harkittu, etttä kattoos ny!

anonyymi: Se on semmoinen musta mekko, jossa on vaalea napitus edessä! Kuva löytyy, jos jaksaa selata vaikka Päällä-kategoriaa tarpeeksi kauas. Ei se kyllä paljoa sitä ginan mekkoa muistuta, mutta myyntiin se menee jokatapauksessa :)

Sofiee: Haha, älä Sofiee oikeasti enää jaksa! :D

Pati: Hehe, nice to hear! :D

Plankton: Oh dear! Toivotaan, että omat osottautuisivat maagisesti käyttökelpoisiksi :D

Inker: Haa, olisinkin tonnäköinen :D

 
19. tammikuuta 2009 klo 0.55 , Anonymous ti-ku kirjoitti...

Pienetkin sepustukset riittävät. Saan noista kuvista niin paljon ideoita ja uskallusta kokeilla uusia juttuja. Rahaa menee mutta onneksi kaikki on nyt alennuksessa. Kävin ensimmäistä kertaa Gina Tricotissa lauantaina Lahdessa ja mitkä hinnat ja valikoimat! Olisipa täälläkin kyseinen kauppa. Ilman blogiasi tuskin olisin kauppaan eksynyt.

Onnea vuoden kainuulainen-tittelistä :)

 
22. tammikuuta 2009 klo 7.07 , Blogger sgt kirjoitti...

Mullekin tuli mieleen siitä ekasta GT:n paidan kuvasta Ia, kuten Inkerille. Pienet merkinnät on mustakin varsin jees. Kyllähän blogaajalla on itsellään oikeus päättää, kuinka paljon nappaa kirjottaa. Ja täällä taitaa kaikki toivoa, että kirjoitat edes jotain. Mulle ainakin riittäisi pelkät kuvat kuvateksteillä, koska ne ovat blogisi ehdottomasti ihkuin osa (kun joku itse harjoittelee Canon EOS:n käyttöä...).

Ja onnittelut voittajalle. :) Onko juttu jossain päin nettiä?

 
12. helmikuuta 2009 klo 10.45 , Blogger ia kirjoitti...

Ti-Ku: No arvaa vaan, kuinka kovasti haluaisin Ginan vähän lähemmäksi tätä käpykylää :o Kiitos!

Sgt: Voi että, kiitos kehuista! Kainuun sanomien sivuilta löytyy tiivistelmää :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu