Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

laitetaan nyt vaikka että viikonloppu

Colour me !

lauantai 21. helmikuuta 2009

laitetaan nyt vaikka että viikonloppu


Tänään kotiin korvia napsivassa pakkasessa tarpoessani honasin, että miksi tämän blogin kanssa on ollut niin perhanan tahmeaa
viime aikoina viimeisen puolen vuoden ajan: Kynnys päivittää on noussut ihan törkeästi, ja entisestä normi -kylpyhuoneen kynnyksestä (johon muuten _vakiona_ iskee varpaat aamuisin!) se on hiipinyt pikkuhiljaa kerrostalon kolmannen kerroksen korkuiseksi. Jotenkin on semmoinen olo, että pitäisi sanailla jotain mahdottoman maailmaamullistavaa ja eeppisen pitkää, eikä hetkessä näppäiltyjä nysvötekstejä nysvökuvilla jotenkin edes kehtaa julkaista. Sinänsä koomista, että mun merkinnät kyllä vaikuttaa aina ennemminkin jälkimmäisiltä... Nomutta! Ajattelin koittaa ihan oikeasti nuijia sitä kynnystä alemmaksi, ja ajatella, että kyllä sitä helkkari soikoon selviää aina välillä vähemmälläkin. Että ei tätä olla ihan näin vaan lopettamassa. Tämmösenä nonsense-introna vain, nyt itse asiaan!

En ollut lauantaina siellä puhutussa blogimiitissä, sillä minut ja paraatipaikan erotti 600 kilometriä ja mulla ei ollut mistä repiä ylimääräistä reilua sataa euroa, jotka olisivat kattaneet junamatkat to begin with! Kyllähän tuo ketutti ja raskaasti (ja ketuttaa kolmea kovemmin kun muiden blogittarien fiilistelyitä eksyy lukemaan), mutta ei se nyt muu auta, kuin koittaa unohtaa koko missattu hupi.

Lauantaina karkoitin alakuloa reissaamalla pitkästä aikaa kierrätyskeskukseen, johon muuten sain sen taannoisen tittelin ansiosta lahjakortin ihan Entringin puolesta! Mielettömänkokoista kiitosta sinne vielä kerran, ja shoppasinkin korttia muutamaa euroa vähemmäksi. Kuteina toimi nämä:

missaus5

Aa, ei puhettakaan että edes yrittäisin vieroittua purnukkamekosta!


päällä:
  • nahkatakki #Lindex
  • kaulahuivi #H&M
  • mekko #itse tehty
  • saappaat #second hand
  • laukku #second hand

Ja sitten niitä löytöjä.

missaus3

Oranssi retroseinäkello!

missaus2

Tämä piti saada jo ihan fotogeenisistäkin syistä, mutta se saa luvan myös alkaa hoputtamaan keittiön seinällä.




missaus1

Pinkeistä pikkuneidin aurinkolaseista tuli kaulakoru. Ja voin muuten aivan rehellisesti sanoa, että tein korun ennen kuin vilkaisin Nadjan blogia, josta sitten löytyi identtinen sisko korulle! Meillä on Nadja joku telepaattinen askarteluyhteys :D



Lisäksi löytyi tuplasti vyötärölle kiertyvä niittinappulavyö kesälörömekkojen kaveriksi, ja pari paitaa. Harmikseni toinen paidoista, musta satiininen (?) rusettipaita on mulle aivan liian iso, kun "saavu kaikkialle juuri ennen sulkemisaikaa" -mentaliteettini ei jättänyt aikaa sovitteluun. Plääh!

missaus6


Jos joku sattui ihastumaan, niin saapi ilmoittaa kommenttiboksiin. Kooksi voisin arvioida jotain väliltä M-L.




missaus4

Sunnuntaina mulle iski joku armoton masistelu, ja muutaman turhan meikitön naama+likainen tukka -kuvan jälkeen (kuten yllä näkyy) sain itseni nyhtäistyä kunnon lenkille. Illaksi käperryin viltin sisään virkkailemaan pitästä aikaa kukkia, joita muuten ajattelin laittaa taas myyntiin! Olisiko intressejä siis näille kukkasille? Ajattelin koukutella lankavarastoni aika pitkälti tyhjäksi, ja ilmoittaa sitten valmiit kappalemäärät täällä myyntiin. Niin ei tarvitsisi odotella sitä puolta vuotta tilauksen jälkeen, mitä viimeksi :D

Mutta nyt yrttivoipatonkia ja nollakolaa iltapalaksi, ja sohvan valloitus ainakin Täykkäreiden ajaksi!



Translation

I went to the recycling center last Saturday, and found some cute things like an orange retro-clock! I also found little girl's sunglasses, they are now a necklace. The black bow -shirt was unfortunately too big for me. I was wearing a leather jacket from Lindex, a self made dress, a H&M scarf and second hand boots and -bag.

Tunnisteet: , ,

60 kommenttia:

23. helmikuuta 2009 klo 21.14 , Anonymous Kichinea kirjoitti...

Kyl me lukijat tykätään kaikista postauksista :>. Mulla on muuten käytössä kaks sellasta sun virkkaamaa kukkasta ja voin sanoa että on kyllä monikäyttösiä asusteita. Voi kiinnittää rintakoruksi, miksei vaikka kaulakoruksi tai perustylsään pipoon koristeeksi :D. Kiitos, on ollu käyttöä!

 
23. helmikuuta 2009 klo 21.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuinka pirteä kello :D

 
23. helmikuuta 2009 klo 21.54 , Blogger nodresscodes kirjoitti...

Olen kiinnostunut kyllä tuosta paidasta, sillä juuri tuollaista olen kaivannutkin vaatekaappiini :) mutta saisiko vähän tarkempaa kuvaa vielä siitä ja hintapyyntöä!

 
23. helmikuuta 2009 klo 21.55 , Anonymous hanna k kirjoitti...

nypitsä ikinä sun kulmakarvoja? näyttävät aika kaameilta.

 
23. helmikuuta 2009 klo 22.27 , Blogger pnkd kirjoitti...

Heiheihei käypä kurkkii foorumilta noita uusia miittisuunnitelmia, ois ihan huippua saadat sut ens kerralla beesiin!

Ja kaikki postaukset - niin tyngät kuin kilometrin mittaisetkin - ovat erittäin tervetulleita ja odotettuja :>

 
23. helmikuuta 2009 klo 22.27 , Blogger katja kirjoitti...

Aika hauskaa, jos ihan identtiset tuli noista sun ja Nadjan laseista! :D Toi kello on tosi ihana!
p.s. ihanaa kun postaat :)

 
23. helmikuuta 2009 klo 22.41 , Blogger Ellie kirjoitti...

Olen seurannut blogiasi vuoden mutta harvoin kommentoinut (siis varmaan en koskaan). Mun mielestä sun ei tarvitse ottaa turhia paineita siitä että tekstin pitäisi olla jotain tosi ihmeellistä. Mulle kelpaa aivan hyvin lyhyemmät postaukset. Ei haittaa vaikka joskus olisi sellainenkin postaus että on päivän asu ja muutama lause. Kirjoita sillä fiiliksellä mikä sulla on milloinkin. Uskon että me lukijat tykätään silti. Minä ainakin tykkään :)

 
23. helmikuuta 2009 klo 22.42 , Blogger Rva Herttainen kirjoitti...

Ihan mahtava toi kello! Näin tosta purnukkamekosta untakin. Olin tehnyt samanlaisen ja tultiin toisiamme jossain käytävässä vastaan ja mua hävetti kauheesti ja yritin selitellä vaan että kun joku muukin oli tehnyt etten mä oo ainoa matkija :D

 
23. helmikuuta 2009 klo 22.44 , Blogger veerra kirjoitti...

Postailet juuri niin kuin itsestäsi tuntuu, sanovat mitä sanovat :)

 
23. helmikuuta 2009 klo 23.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

älä ihmeessä lopeta bloggaamista, sitä luetaan jopa meren toiselta puolelta!

 
23. helmikuuta 2009 klo 23.03 , Blogger Christina kirjoitti...

Voi kun onkin kiva tuo oranssi kello!

 
23. helmikuuta 2009 klo 23.05 , Blogger sarakissa kirjoitti...

Kivoja löytöjä, tuo kellohommeli on suloinen :)

Ehkä sulle on (sori, nyt tulossa tämän kommentin keittiöpsykologia-osuus) tullut jonkinlainen kynnys bloggailuun vähän vähemmän mukavien kommenttien takia -ainakin kuvittelisin että itselleni tulisi, ja joitain semmoisia olen täällä huomannut. Ei kannata välittää, eikä postausten tarvitse olla Nobelin palkinnon arvoisia, minä tykkäisin ihan pelkistä kuvistakin :D ei sillä etten juttujasi tykkäisi lukea.. :)

 
23. helmikuuta 2009 klo 23.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyl kukkasia kaivattaisiin :)

 
23. helmikuuta 2009 klo 23.12 , Blogger noray kirjoitti...

Älä ota paineita niistä postauksista, mulle ainakin kelpaa kaikki :) Ja useimmat ihmiset tuntuu muutenkin arvostavan enemmän postausten tahtia kuin laatua.

 
23. helmikuuta 2009 klo 23.30 , Blogger Inga kirjoitti...

Voi nuo kukkaset ovat ihania. Olisi kiva oppia niitä tekemään. Mistä saisin ohjeen siihen. Vai voisitko sinä vähän neuvoa? : )

 
23. helmikuuta 2009 klo 23.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jos bloggaaminen tuntuu noin pahalta niin ois kyllä parempi lopettaa tai pitää pitkä tauko. kesän tuomalla pirteydellä uudestaan sitten?

 
24. helmikuuta 2009 klo 0.19 , Blogger Noora kirjoitti...

Kuten muutkin sanoi niin eiköhän kaikki postaukset riitä meistä todella monelle! :)

 
24. helmikuuta 2009 klo 0.37 , Blogger Anni kirjoitti...

Siinä kyllä tulee sellanen päivä päivältä kasvava kyynys jos ei postaile usein.

Varmasti vähempiki kelpaa :)
Uskon että sulta luetaan mielummin kaikenlaisia crappy-postauksia, kuin odotellaan jotain maailmaamullistavaa! :)

 
24. helmikuuta 2009 klo 2.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sun kirjoittaminen on niin suloista, luovaa ja herttaista että ei se haittaa vaikkei sulla olisi edes mitään sanottavaa.
silti sitä jaksaa lukea.

ihana toi kello! <3 tykkään kaikesta tommoisesta.

 
24. helmikuuta 2009 klo 3.49 , Blogger TabascoAngel kirjoitti...

moikka. piti vaan tulla sanoo et sul on aivan mahtava blogi. saa paljon inspiraatioa omiin projekteihin ja juttuihin =) Keep up the good work!

 
24. helmikuuta 2009 klo 4.18 , Blogger Ayesha kirjoitti...

Your blog is so beautifully full of colour! :D your outift looks amazing and I have said it before, but your hair is just so enviable

 
24. helmikuuta 2009 klo 7.27 , Blogger Keittiövaaka kirjoitti...

Itsetehty mekkosi on suloinen :)

 
24. helmikuuta 2009 klo 8.24 , Blogger kullanmuru kirjoitti...

Oih, niin se miitti minultakin jäi, ja harmittaa ihan hirveästi, mutta kun suunnitelmissa on jo seuraava, niin intoa tuli lisää :)

 
24. helmikuuta 2009 klo 8.50 , Blogger Lotta kirjoitti...

Hei siistiä, vois täydentää varastoa parilla paremmin nykymeininkiin sopivalla kukkasvärillä...en käsitä, mitä ajattelin viime kerralla valitessani metsänvihreän...oikeasti, mulla on ehkä nolla vihreää vaatetta!

 
24. helmikuuta 2009 klo 8.54 , Blogger Sini kirjoitti...

Madalla vaan sitä kynnystä tyttö hyvä, kuva plus muutama rivi tekstiä riittää välillä ihanasti! :)

Ja miten siä jaksat vielä virkata? Mulla lens puikot vintille heti kun tuli tammikuu eli "kevätpuoli".
-puolikas-

 
24. helmikuuta 2009 klo 9.05 , Blogger petite puce kirjoitti...

Tee väliin semmosia minipostauksia - pari kuvaa tai joku pikkunen juttu mikä päivällä kävi tms. Kun välissä on viihdettä jaksaa niitä isompiaki kirjotuksia paremmin odotella :)

 
24. helmikuuta 2009 klo 9.37 , Anonymous Allegra kirjoitti...

Ihana kuulla taas sinusta! Ja hei, pikkuskidipostauksetkin kyllä kelpaisivat ja riittäisivät. :) Älä kasaa itsellesi liikaa paineita, blogin pitämisen täytyy olla hauskaa! Vaikka se tarkoittaisi blogin muuttumista johonkin suuntaan, parempi niin, kuin että yrität miellyttää lukijoita. Olet loistava omana itsenäsi! Haleja!

 
24. helmikuuta 2009 klo 10.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hyvä ia! mahtavaa että sinulla riittää sinnikkyyttä jatkaa :-)

ps.kello on ihana! tuollainen minullekin!

 
24. helmikuuta 2009 klo 11.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minä olen myös kiinnostunut kukkasistasi! Ja sun blogia on tosi kiva lukea, kun kuvat on aina niin hienoja ja osaat kirjoittaa niin hauskalla tyylillä. En mä ainakaan odota mitään ihmeellisiä filosofointeja maailmasta, vaan on huippua lukea ihan vaan niitä kuulumisia, päivän asu -juttuja jne. :) Pienikin postaus sulta piristää aina päivää!!

 
24. helmikuuta 2009 klo 12.16 , Blogger kaleidoscope kirjoitti...

olen samoilla linjoilla ihan ekan kommentaattorin kanssa, kyllä meille lukijoille kelpaa (tai ainakin pitäisi kelvata) minkäpituiset postaukset tahansa.

ja kukkasille on aina tilausta!

 
24. helmikuuta 2009 klo 13.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei mua kiinnostaa ainakin vaikka kirjottaisit merkintääsi vaikka "pöö"! :D Tiedän kyllä, miltä nuo paineet tuntuu.. itse nimittäin kirjoittelin aikani muotiblogia, mutta nyt tuo on salasanan takana... Mietin että onko musta siihen, jos porukkaa yhtäkkiä alkaisikin kiinnostamaan ihan kunnolla ja paineita merkintöjen laadusta satelisi. Eipä sillä, itse taidan kyllä ne suurimmat paineet itselleni aiheuttaa. Ja miettisin kyllä todennäköisesti vainoharhaisuuteen saakka sitäkin, stalkkaako joku mua blogin vuoksi ja mitä musta ajateltaisiin jne. Että voin kertoa, että sulla kyllä riittää rohkeutta kun pidät näinkin henkilökohtaista ja julkista blogia! Rispektit siitä!

 
24. helmikuuta 2009 klo 14.28 , Blogger Åsa kirjoitti...

Juu sellaset pienetkin postaukset on oikein mukavia. Aina, kun kirjaudun blogilistalle, toivon että päivitettyjen joukossa olisi sinun blogi. Uudet postaukset piristää aina päivää. Meitä on varmaan kuitenin enemmistö, jotka ei vaadi mitä huippuluokan journalistiikkaa, me vaan ei muisteta kertoa sitä yhtä usein kuin nuo vastaan napisijat.

 
24. helmikuuta 2009 klo 16.37 , Blogger enskumuisku kirjoitti...

Minusta on itse asiassa tosi jännää kun postaukset tulee fiiliksen mukaan eikä joka päivä. Sitten on tosi kiva jos ei ole vähään aikaan kurkkinut ja voi löytää KAKSI postausta tai yhden tai ei yhtään :)

varmaan kaikki on sanoneet mutta tuo on aivan ihana mekko! Ja minä ainakin tahdon sellaisen kukan! En ole koskaan ehtinyt hihkua/sähköposti ei ole toiminut enkä ole saanut omaa aikaisemmin, mutta olen huono käsistäni joten ilo olisi suuri jos saisin sellaisen :)

 
24. helmikuuta 2009 klo 16.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo aurinkolaseista laulakoruksi -idea oli mahtava! Pitää kokeilla itsekkin. ;)

 
24. helmikuuta 2009 klo 17.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pah, blogisi on ihana ja kiinnostaa aina lukea vaikka posteuksia ei tulisi päivittäin.

 
24. helmikuuta 2009 klo 18.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko toi vuodatuksen blogi vielä luettavissa? Oon koittanu laittaa salasanaksi väritys, varitys, Väritys ja muut ilmiselvät väännökset, mutta ei aukene ei.

Kuten moneen kertaan on jo todettu kyllä ne lyhyemmät ja ei-niin-ihmeelliset postauksetkin kelpaa. Vaikka onhan se ihan ymmärrettävää, että kun on saanut paljon huomiota ja tunnustusta kynnys kasvaa. Tuntemattoman on helpompi sanailla mitä vaan roskaa. (ei sillä että olisin ikinä lukenu sun blogista yhtäkään huonoa postausta)

 
24. helmikuuta 2009 klo 18.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sun blogis on tosi ihana ja vaikutat itekkin tosi ihanalta ihmiseltä, älä vaan lopeta bloggailua, mitkä tahansa postaukset käy meinaan ! :))

 
24. helmikuuta 2009 klo 18.46 , Anonymous tuuliss kirjoitti...

Minäkin tykkäilen pienistäkin älähdyksistä, kunhan tietää, että henki vielä pihisee! Postaustahtisi saat määritellä inspireissönisi mukaan ja postausten pituudet: whatever! Olen niin koukkuuntunut tähän, että kaikki kelpaa xD

 
24. helmikuuta 2009 klo 19.13 , Anonymous Hanna kirjoitti...

Just niinkuin edelliset ovat sanoneet: keep it simple & have fun! Tää on sun juttu, sun ´päiväkirja´ jota me onnekkaat nyt vaan satutaan pääsemään lukemaan. Itse tuskin koskaan jaksan lukea joidenkin bloggareiden megapostauksia ja -pohdintoja jostain aivan turhanpäiväisistä asioista. Kuvia ja kuulumisia kehiin vaan, ja ilman stressiä! :DD

 
24. helmikuuta 2009 klo 20.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hitto vie! sun blogi on älyttömän inspiroiva! kattelin noita vanhoja postauksia, ja ideoita rupesi tulvimaan päähäni.. :> Joten älä missään nimessä lopeta bloggailua!

 
24. helmikuuta 2009 klo 20.37 , Blogger nadjastrange kirjoitti...

oho. ollaanpas me ajateltu samanlailla :D jee ollaan nyt korusamixii! :D

 
24. helmikuuta 2009 klo 20.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kukkasia jään odottelemaan.. Kaunis olet sinä ja kaikki ajatuksesi.

 
24. helmikuuta 2009 klo 21.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi vihdoinkin uusi ihana postaus!
Sun tyylistäs pitäis ottaa enemmänkin vaikutteita, oot aina nii näyttävä ja siihen malliin :)

 
25. helmikuuta 2009 klo 10.25 , Blogger iory kirjoitti...

Päivittele vaan sillon kun siltä tuntuu, ei jokaisen postauksen tarvitse olla kilometrin pituinen. Kyllä niitä pieniäkin on mukava lukea. Kaiken lisäksi kirjoitustyylisi on niin ihana, että nekin postaukset, joissa ei ole mitään vasinaista aihetta, ovat mahtavaa luettavaa!

 
25. helmikuuta 2009 klo 13.44 , Anonymous eva kirjoitti...

Ainakin itse luen mieluummin kivoja pikkupostauksia kuin puoliromaanejaa raskasta tekstiä. Luen blogeja lähinnä just samalla tavalla kuin muotilehtiä, selailen ja katselen kuvia ja vähän fiilistelen, että miltä tekstit tuntuvat. Hyviin teksteihin tarttuu enemmän ja ne lukee jopa sana sanalta, välillä kommentoiden. Kuitenkin runsailla kuvilla höystetyt, usein päivittyvät blogit houkuttelevat eniten.

Älä siis pelkää "nysvöiltä" tuntuvia lyhyitä moikkauksia! :) Ne on just sitä, mitä lukijat kaipaavat!

 
25. helmikuuta 2009 klo 13.58 , Anonymous Riina kirjoitti...

Aargh, koukuttavan herkulliset aurinkolasit! En varmaan ole ainut joka kelpuuttaisi tuollaiset nenälleenkin :]
Postauksistasi sen verran, että älä tosiaan turhia murehdi sen tekstin tason kanssa, se saa kyllä laskea todella, todella paljon ennen kuin sinun kirjoituksesi putoavat suomalaisten blogien kuumasta ryhmästä!

 
25. helmikuuta 2009 klo 16.18 , Blogger maiju kirjoitti...

kyllä kaikenlaiset postaukset on kivoja ja odotettuja ! :-- ))
hieno kello!

 
25. helmikuuta 2009 klo 19.13 , Blogger aanlau kirjoitti...

Mainiot nuo pinkit aurinkolasit. Nam <3 Ja Ben&Jerrys-purnukka on liian houkutteleva :-))
Hiuksesi ovat ihanat !

Laura

 
25. helmikuuta 2009 klo 19.17 , Blogger Peippo kirjoitti...

Kyllä ne postaukset saa joskus olla vähän lyhyempiäkin, ei me valiteta. :)

Pliis kerro mulle että sulla on joku neuletakintapainen tuon nahkatakin alla tai muuten masennun, jos siellä pohjoisessa pärjää nahkatakilla vaikka täällä tulee kylmä talvitakillakin. :D Riippuu tietty nahkatakistakin...

 
25. helmikuuta 2009 klo 20.43 , Anonymous mi kirjoitti...

blaah, ei kiinnosta kukat

 
25. helmikuuta 2009 klo 21.01 , Blogger desthea kirjoitti...

Tuo retrokello on IHANA. :) mullakin oli jo hallussani oranssi 70-luvun seinäkello mutta se pirulainen ei sitten toiminutkaan kunnolla.. =/

 
26. helmikuuta 2009 klo 1.29 , Blogger Susku kirjoitti...

aika rohkean värisen mekon oot tehnyt, mutta sopii sulle tosi hyvin =)

 
26. helmikuuta 2009 klo 11.31 , Anonymous heini kirjoitti...

Ymmärrän niin täysin tuon paineentunnun... Itse juuri sen takia en varmaankaan ole vielä vuodenkaan jälkeen pistänyt blogia pystyyn :--/ Lisäksi, minulla on koko ajan jotain ns. niin paljon tärkeämpää tekemistä, että saattaa mennä melkein kaksikin vkoa, ettei päälläni ole mitään järkevää ja nyhjään vaan kotona koulujuttuja tekemässä, joten muutakaan kirjoitettavaa ei oikein irtoaisi. Toivottavasti pääset irti "kahleentunnusta" ja voit pian taas nauttia tästä harrastuksesta ja naputella JUURI sitä mitä tekee mieli ja JUURI sen pituisina kuin tahdot ja JUURI silloin kuin tahdot :--)) Ehkä negatiiviset kommentitkin tekevät varautuneemmaksi? Tykkään kovasti blogistasi <3 Never stop.

 
27. helmikuuta 2009 klo 12.08 , Anonymous Täsmätuote kirjoitti...

Hei.
olen käynyt ihastelemassa blogiasi
jo moneen kertaan. enkä ole uskaltautunut jättämään minkään laista kommenttia, mutta nytpäs uskalsin.
Ajattelin vaan kysyä oetko ikinä käynyt
sellaisessa nettikaupassa kuin:
Tatty Devine Boutique?
Siellä on kaikkea hauskaa ja söpöä...
-ainakin omasta mielestäni.
siellä myydään tuollaisia kaulakorujakin jonka sinä olit itse tuossa askarrellut.
:))

 
28. helmikuuta 2009 klo 19.05 , Anonymous San kirjoitti...

hi-hi, meidän mökillä on tuon kellon identtinen sisar:

http://i44.tinypic.com/n6z2f4.jpg

 
28. helmikuuta 2009 klo 22.08 , Blogger AmoreVintage kirjoitti...

Ben&Jerry jätskit ovat ihania!...tosin ne on kyl aika hintavia:/

 
2. maaliskuuta 2009 klo 17.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei minkä hintane Lidnexin nahkatakki ?

 
2. maaliskuuta 2009 klo 17.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei minkä hintane Lindexin nahkatakki ?

 
4. maaliskuuta 2009 klo 12.50 , Anonymous Ida kirjoitti...

Ai hitto oon kade tosta laukusta ja takista.

Ihan hullun hienot!

Kiva kun päivität taas useammin, pikkujututkin on kivoja lukea!

 
12. maaliskuuta 2009 klo 19.06 , Blogger ia kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista! :)) Kiitos myös kannustuksesta tämän takkuilun suhteen! Into on lähtenyt jostain kumman syystä ihan uuteen nousuun :)

Koitan saada ne kukat tänne asti, ihan oikeasti! Hyvä kun aina tuppaa hiipumaan nämä mun lupailut, mutta nyt oon ihan oikeasti rahantarpeessa :D Kaikki halukkaat ja tämän kommentin hoksaavat saavat muuten nakata tilauksen sähköpostiin vaikka heti :)

Kichinea: Oi kiva kuulla että olet tykkäillyt! Laitahan uutta tilausta tulemaan :)

Nodresscodes: Koitan saada sen kuvattua tarkemmin! En kyllä paidasta tarvitse postikuluja ja vaikka euroa enempää :D Mutta ehkäpä huutoblogin puolelle päätynee se!

Hanna K: Joo ne on aika järkyt just nyt, sillä sain lahjakortin kulmien muotoiluun ja ripsien kestovärjäykseen, ja mua neuvottiin, etten saa nyppiä niitä itse kolmeen viikkoon :D Että koitahan kestää!

Pnkd: Todella hyvissä ajoin voin vastata ,että mäpä käyn kurkkiin :D

Ellie: Kiitti hurjasti kannustavasta kommentista, ihana kuulla ettei kaiken tarvitse aina olla niin vimosen päälle :)

Rva Herttainen: Eikä :D Pitäisköhän sun tehdä jotain tuolle purnukka-asialle kun se uniksi asti päätyy..? :D

Sarakissa: Olet kyllä ainakin osittain oikeassa, tottakai ne kommentit vaikuttavat bloggailufiilikseen! Mutta nyt ollaan taas uudessa nousussa onneksi :)

Inga: Valitettavasti juuri noille kukkasille ei ole olemassa valmista ohjetta, se on nimittäin itse kehitetty ihan näppituntumalta :D Mutta googlaamalla virkattu kukka löytyy kyllä vaikka miten ihania malleja!

Sini/Puolikas: Hee, mulla tuo virkkaus on semmosta puuskittaista kerran parissa kuussa mieletön rykäys -tyyppiä :D Ihan outoa!

anonyymi: Hehe, tiedän tuon vainoharhaisuuden tunteen hyvin :D Mutta tsemppiä sulle kans, pitää vaan muistaa että se bloggailu on pelkkä harrastus!

Nadjastrange: Mä oikeesti säikähdin kun näin sun korus :D

Riina: No arvaa toivoinko, että nuo lasit olisivat olleet omaa kokoa? :D Ois nimittäin mageeeeet!

Peippo: Alla oli 100% villaa oleva neule, että ei hätää! Eikä sillä arsenaalilla tarkene edes nyt, perhanan takatalvi :o

Desthea: He, veikkaan etten saa koskaan hankittua tuohon oikeankokoista megapatteria niin sitten meilläkin on retrokello joka ei toimi kunnolla (=ollenkaan) :D

Heini: Tuo varautuneisuus kyllä on aika fakta, koitan kovasti päästä siitä irti ja aika hyvin olen jo irtaantunutkin :) Oletpa ihana!

Täsmätuote: Voi kiva kun päädyit kommentoimaan! :) Olen tatty devinessä joskus piipahtanut, mutta pitääpä katsastaa puoti uudelleen!

San: Ui, niinpäs onkin! Törkeen tyylikäs harmaanakin :o

anonyymi: Ostin sen viime kesänä, alkuperäinen hinta oli jotain päälle yhdeksänkymppiä (aitoa nahkaa), mutta alerekissä sille jäi enää jotain kolmekymppiä!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu