Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

askeleen lähempänä kadotusta

Colour me !

tiistai 17. maaliskuuta 2009

askeleen lähempänä kadotusta


Nonni, Asos -neitsyys on sitten menetetty.
Kuten lupailinkin, niin nyt olisi luvassa se paketin ruotiminen.

Tilaus nappailtiin siis ostoskorista kassalle eräänä helmikuisena keskiviikkona, ja seuraavana sunnuntaina sähköpostilaatikon kirje kertoi, että paketti on lähtenyt matkaan. Koko seuraava viikko vahdattiin postia lähes neuroottisesti, ja jouduin noitumaan sadetansseja tasajalkaa hyppien päivä toisensa jälkeen, kun pakettia ei alkanut kuulua. Kun tilauksesta oli kulunut erittäin piinaavat kaksi ja puoli viikkoa, niin postisetä vihdoinkin kantoi nyssäkän perille asti.


Kaksi mekkoa (erittäin yllättävä valinta) siis selviytyi maaliviivalle asti. Toinen oli jo viime merkinnässä vilahtanutkin löysä tapaus, josta Asos lupaili tällaista:

asosalkup


Paketti kiepautti syliini törkeän upean kattikoltun, joka näyttää livenä vielä paremmalta, mitä Asoksen kuvassa!

asos!4.1jpg

asos!2

Alle on ommeltu silkkinen alushamesysteemi, ettei katit kiipeile sukkahousuja pitkin.


asos!1

Mekko on itseasiassa kokoa one size, joten se on juuri sopiva puristelematta yhtään mistään.




Ja sitten se toinen. Vähän liian lupaavasta previewistä huolimatta uskaltauduin tilaamaan tällaisen:

asosalkup2


Olin aivan varma, että kuvaa varten helmaa oli muhkeutettu jollain hattaralla ja olin meditoinut itseni siihen tilaan, että omani saattaisi olla kuvaa lirumpi. Vaan vielä mitä, se tuli perille miltei tuplasti tuhdimpana! En ymmärrä, miten postisetä on saanut sullottua tuon jättikuplamuhvihelman luukusta ryppyilemättä alas.


asos!3

Helman kyseenalaisen mitan vuoksi otin koon 10, vaikka yläosasta olisi varmaan riittänyt kasikin. Tämä on nimittäin taas näitä "keikistelymittaisia" mekkoja, vai miten se termi meni :D Mutta mikään ei vilku, ja minä tykkään tu-ho-na.


asos!5

Yläosassa on luut, jotka pitävät olkaimettomuuden ryhdikkäästi paikoillaan. Tulen käyttämään mekon kanssa kuitenkin vakiovarusteena kuristusvyötä yllämainitusta syystä.

asos!6

Ja tuo helma vieläpä pysyy tuommoisena kuplakekona, vaikka kuinka heiluisi!

Kumpaakaan mekkoa en muuten löytänyt enää Asokselta, joten ovat tainneet jo päästä loppumaan.


Kaksi mekkoa sekä puolet postikuluista kustansi yhteensä 58e, mikä tarkoittaa sitä, ettei tämä jäänyt viimeiseksi Asoksen tilauksekseni. Voi luoja, mihin minä vielä päädyn..


Riipaisenpa loppuun vähän selkeyttämään Asos -tilailun plussat sekä miinukset ensimmäisen kokemuksen perusteella:

+ tilaaminen on (liiankin) helppoa
+ kuva vastasi todellisuutta hämmentävän hyvin
+ toimitus (paketin koon salliessa) kotiovelle asti
+ ei tullivenkoiluja

- pitkä toimitusaika (oisikohan tähän ollut osasyynä puntina tilaaminen..?)
- kalliit hinnat (tulen suosimaan ehdottomasti jatkossakin outlettiä)
- puutteelliset tiedot tuotteista, esim. helman mittaa ei mainittu kuin muutamassa tapauksessa



Noooo, kumpi kolttu kivampi?


Translation

Here's my Asos order! Which dress do you like better?

Tunnisteet:

137 kommenttia:

17. maaliskuuta 2009 klo 20.38 , Blogger Nippi kirjoitti...

Molemmat mekot on ihania, mutta kyllähän tuo toisena kuvaamasi on aivan mielettömän ihana ;) sopii sulle, ja hyvin sopiikin!

 
17. maaliskuuta 2009 klo 20.46 , Anonymous Heidi kirjoitti...

Itsekin inspiroiduin sun tilauksesta ja tilasin kolme mekkoa. Tulivtosi nopeasti, mutta ehkä tässä on pieni pääkaupunkietu. Mutta aivan ihania ovat! Pelkään että jään vielä koukkuun, koska löysin itseni tänään taas haaveilemasta valkoisesta kesäunelmasta...

Molemmat mekkosi ovat ihania, en osaa suosia kumpaakaan.

 
17. maaliskuuta 2009 klo 20.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Varmaan oot sössiny jotain, asoksen paketeissa kestää yleensä max viikko...

 
17. maaliskuuta 2009 klo 20.59 , Blogger Anni kirjoitti...

Pidän ehkä enemmän siitä muhkeammasta, jälkimmäisestä siis. Sulla on muuten yllättävän sama tyyli kun mulla. Ei välttämättä vaatetyyli, vaan jotenkin muuten vaan. Kurkkaa mun blogiin, niin ehkä tajuat. :) Anni

 
17. maaliskuuta 2009 klo 20.59 , Anonymous erika kirjoitti...

Molemmat mekot on tosi kivoja ja ne sopii sulle hyvin (paremmin kun noille asoksen malleille :D)
mutta kyllä tuo alempi harmaamekko on kivempi varsinkin tuon vyön kanssa. taidanpa itekki tilata jossain vaiheessa asokselta!

 
17. maaliskuuta 2009 klo 20.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olet yhtä GRR kuin nuo mekossa keimailevat kissatkin! ;)

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.01 , Blogger inka kirjoitti...

oih toi toka mekko <3 <:

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.01 , Blogger satu kirjoitti...

ihania on molemmat, mutta.. toi jälkimmäinen... MAHTAVA talonkorkuisella ämmällä.

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.01 , Anonymous enina kirjoitti...

Kyllä tuo muhvijuttu vie voiton. Upea! Taitaapa tämän tytön ompelukone saada vähän lisätöitä lähipäivänä! Tuo helma kyllä pitäisi nähdä lähempää, että näkisi miten poimutus on saatu aikaan ja pysyy kasassa. Onko tuossa siis joku muhkea tylliviritys ja onko helmakangas tärkätty kovaksi, vai pysyykö se tuommoisena ihan vain tahdonvoimalla? :)

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.01 , Blogger Noora kirjoitti...

Hitto kun näyttää molemmat sun päällä tosi hyviltä :O En osaa kyllä päättää kumpi on parempi.

Mullakin kesti aika kauan asoksen paketin kanssa, mutta tuli se kuitenkin perille.

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.01 , Blogger Niina kirjoitti...

Kummatkin mekot on ihania, mutta itse tykkään enemmän kissamekosta. Siinä on ihanan leikkisä meininki :)

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.05 , Blogger Ellie kirjoitti...

Oi ja voi kun tuo sininen mekko on ihana kaikessa muhkeudessaan. Sulle se sopii niin hyvin! :)

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.06 , Anonymous iidahei kirjoitti...

Aivan ihania mekkoja molemmat, ja sopivat sulle niin älyttömän hyvin.
En osaa edes päättää kumpi on ihanampi. (:

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.09 , Blogger Sara kirjoitti...

Jälkimmäinen mekko on ihana :)
Muuten, ei voi johtua puntina tilaamisesta, että toimitusaika oli noin pitkä - mä tilaan sieltä aina puntahinnoilla, silti toimituksessa ei mene kuin se viikko ;o

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.11 , Blogger peepu kirjoitti...

Molemmat on kyllä ihania, mutta kisumekko ei istuisi omaan tyylini kovinkaan hyvin. Mutta toi alimmainen on täyttä rakkautta! Mieletön. :)

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

missä koossa tilasiit

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.12 , Anonymous Laura kirjoitti...

Mun Asoksen eka paketti ei tullu ikinä perille. Valitin sinne niin palauttivat rahat niiden tuotteitten kohdalta joita ei enää ollu ja loput toimittivat sillä kertaa perille saakka. Sillon kyllä vitutti, koska tilaamani vaatteet oli semmosia et niitä ei saa Suomesta ja vieläpä puoleen hintaan.

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

missä koossa tilasit

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nyt rohkaistun itsekin varmaan vihdoin Asokselle tilauksen klikkaamaan kun niin hyvältä kuulosti :D

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.19 , Anonymous elli! kirjoitti...

Hei paljon noi postikulut kokonaisuudessaan oli? Ja riippuuko ne paketin koosta? :)

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.22 , Blogger rrrous kirjoitti...

Toi jälkimmäinen on iiihana! Ääh, jokohan mäkin uskaltaisin tilata tuolta :)

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.23 , Anonymous noora kirjoitti...

Ihania mekkoja, voisin ottaa kumman tahansa omaan komeroon! :o Sitten kaks kysymystä kajjaanilaiselta: Tiedätkö mitään hyvääHYVÄÄ kampaajaa Kajaanissa? Semmosta nuorekasta, mikä osais leikata/värjätä hiukset asikkaan mielen mukaan? JA toiseks, onko Kajaanissa Eurokangas? Missä? :D

Kiitos, jos jaksat vastata! :)

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.25 , Blogger hay kirjoitti...

Iteki tilasin just vähä aikaa sitte punnissa ja toimitusaika oli viikko. Asun tosin pk-seudulla et jos se jotain vaikuttaa? :D Mut tuskin mitään eroa et maksaako punnissa vai euroissa.

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.27 , Blogger Sazu kirjoitti...

oih, toi toka on aivan ihanan mallinen! höh, nyt mua kiinnostais päästä hipelöimään sitä livenä, näkis vähän paremmin tuon muhkuhelmaosan rakenteen. :D

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.29 , Blogger Minea kirjoitti...

Hienoja mekkoja :). Itsekin menetin neitsyyteni juuri, tilauksen tein lauantaina ja maanantaina se postitettiin, siitä tasan viikko niin johan oli paketti kotona ;). Itselläni kaksi mekkoa, laukku ja vyö. Toinen mekko pitää kyllä vaihtaa isommaksi, uskaltauduin sitäkin nyt kokeilemaan kun postikulut (jotka tarvii maksaa itse) olivat vain 3,8e.

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.35 , Blogger Miss Medium Size kirjoitti...

Molemmat mekot ovat aivan ihania!

Ottaisin tuon kisumekon ihan koska tahansa, vaikka tuo selkäratkaisu ei olekaan ihan täysin makuuni (toisaalta taas... jos päädyn ottamaan selkään tatuoinnin, niin se vaatii tietenkin lisää avoselkäisiä vaatteita ; ).

Tuota muhkeaa mekkoa en olisi varmaan koskaan edes noteerannut, mutta saat sen kyllä näyttämään hyvältä. Valitettavasti meikäläisen rintavarustuksella olkaimettomuus on aika nono. : P

Asokselta tilailen kyllä itsekin joskus kesämmällä, kunhan saan taas luvan ostella vaatteita.

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.38 , Blogger ia kirjoitti...

Kiitos kommenteista! :)

Heidi: Uu, kiva kuulla että sait tilattua onnistuneesti! Sinne tosiaan jää koukkuun :D

anonyymi: Hmm, mitähän mä onnistuin sössimään..? :D

Anni: Hii, ainakin Hand Made -blogissasi näkyi kyllä jotain samoja piirteitä! :)

anonyymi: No hui, kiitti :D

Enina: Mä veikkaan vahvasti tahdonvoimaa, sillä mitään tyllijuttuja sisällä ei ole eikä se ole kovaksitärkättykään :D

Sara: No täh, sitten mä en kyllä tajua että missä meni vikaan :o

anonyymi: Lue teksti.

Laura: No auts! Tuo taitaa olla kyllä niin tuurista kiinni, sillä olen kuullut sekä meganopeasta viikon toimitusajasta ja muutenkin moitteettomasta toiminnasta, sekä noista tapauksista, kun paketti ei koskaan saavu perille!

Elli!: Apua, en muista ollenkaan paljonkon ne postarit oli :D 15puntaa..? Ja kyllä riippuu paketin koosta.

Noora: Itse käyn Hiusstudio Fu:ssa, se taitaa olla Kajaanin suosituimpia mestoja. Keskustassa Kauppakadulla on myös uusi kampaamo nimeltä Oasis, joka vaikuttaa lupaavalta! Kyllä täällä on Eurokangas, ihan Raatihuoneen torin kupeessa. Jos torille löydät niin löydät Eurokankaakin :D

Hay: No just näitä, aina ulkopaikkakuntalaisia sorsitaan! :D

Minea: Oi eppaa että sulla sujui noin nopsaan! Tilauksesi kuulosti muutenkin ihanalta :D

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.39 , Anonymous bra kirjoitti...

tuo muhkeampi, eli toka mekko on ylivoimaisesti ihanempi! mullekki tuollanen kiitos! (:

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.40 , Blogger ia kirjoitti...

Miss Medium Size: Minuakin epäilytti tuo selkäosa, mutta päätin sen olevan vaan positiivisella tavalla erikoinen! Oi vitsit, ethän sä muunlaisia kohta voi pitääkään, jos jonkun upean tatskan selkään hankit :D Mäkään en kyllä normaalisti suosi olkaimettomia, mutta tuon kohdalla oli pakko kokeilla!

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.44 , Blogger adriana kirjoitti...

Aivan ihania ostoksia, ei voi muuta kuin ihailla :) Toi pallomekko on erityisesti mieleen, mutta kissamekko on taas niiiiin sinua!

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En voi sanoa kumpi mekko on ihanempi, koska molemmista pidän hirveesti ja nuo sopii sulle hyvin! :)

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.53 , Blogger Airelle kirjoitti...

Both are soo pretty "."

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.56 , Blogger Maia kirjoitti...

Molemmat on aivan ihania! Kissat on tosi söpöjä :) Toinenki mekko oli tosi kiva ja muhkea :)

 
17. maaliskuuta 2009 klo 21.57 , Blogger Tiija kirjoitti...

Ihania molemmat (sun päällä)!
Itselle kelpuuttaisin jälkimmäisen, kun en kissoista niin välitä. Molemmat kyllä tosi kivoja, sun näkösiä. :)

Harmi etten itse pysty tilaamaan Asokselta mitään, muutoin olisinkin jo kiireellä kattelemassa mitä haluan. :D

 
17. maaliskuuta 2009 klo 22.05 , Blogger minkki kirjoitti...

Noi on vaa nii sun tyyliset :D vau miten hienoja!

 
17. maaliskuuta 2009 klo 22.18 , Blogger Taichi kirjoitti...

Noi molemmat mekot on hirmu kivan näkösiä! *>*

 
17. maaliskuuta 2009 klo 22.19 , Blogger Miss Medium Size kirjoitti...

Heh, pitää koittaa kuitenkin paljastella sitä selkää hyvänmaun rajoissa, ettei tule sellasta "katsokaa, minulla on tatuointi!" -fiilistä.

Pakko sitä selkää olisi kuitenkin jossain näytellä, koska siitä pitäisi aikanaan tulla H I E N O. ; )

 
17. maaliskuuta 2009 klo 22.23 , Blogger Maria kirjoitti...

Minusta tuo harmaa pallomekko on kivempi. Varmaan sen takia, koska voisin paremmin kuvitella sen itseni päälle. Ja täytyy sanoa, että se on aika kuuuuma! :D
Toki tuo kissamekkonen näyttää myös kivalta sun päällä.
Omaan tyyliini se ei tosin sopisi...

 
17. maaliskuuta 2009 klo 22.30 , Blogger Elisa kirjoitti...

molemmat hurjan ihania, mutta ehkä toi kissi voittaa tän taistelun, koska luulen, että se on vähän monikäyttösempi, kuin tuo toinen ihanuus.

ah, taidankin ehdottaa, että kaverin kanssa tilattais yhessä, niin sai vähän halvemmalla...

 
17. maaliskuuta 2009 klo 22.48 , Blogger ritu kirjoitti...

Tyhmä kysymys! Nuo molemmat ovat aivan täydellisiä, eikai niiden välillä pysty parempaa päättämään :DD

 
17. maaliskuuta 2009 klo 22.54 , Anonymous ohmygodfathers kirjoitti...

Apua! Kisumekko on ihana, ja tuo toinenkin sopii sulle todella hyvin, vaikka en ehkä itse sitä käyttäisi. :) Mutta voi, mirrimekko houkuttaisi ostaa itsellekin, mutta jos se on kerran jo kaupasta hävinnyt...

 
17. maaliskuuta 2009 klo 23.18 , Blogger MYRSY kirjoitti...

Tuo jälkimmäinen mekko on aivan upea! Varsinkin muhkean helmansa takia 8) Mutta kissamekko on jotenkin ihanan söpö ja monikäyttöisempi, että se ehkä iski paremmin ja ihan kuin tehty sinua varten ! :) Itsekin haluaisin tilailla asokselta, mutta minkä hintaiset ne postikulut on normaalikoossa?

 
17. maaliskuuta 2009 klo 23.47 , Blogger Ambe kirjoitti...

Aivan ihana tuo muhkumekko, voi itku jos ovat jo loppuneet. Ja keikistelyhamosethan on parhaita, niitä lisää :D pitäisiköhän munkin jo pikkuhiljaa menettää Asos-neitsyys..

 
18. maaliskuuta 2009 klo 0.13 , Anonymous moderndayhippie kirjoitti...

tykkään ihan sikana tosta hugesta muhkeusmekosta! Joskin käyttäisin sitä paksujen mustien sukkiksien kanssa, en oo koskaan tykästyny noihin läpinäkyvän mustiin. Jalat näyttää tyhmille, ja varsinkin lyhyemmän mekon kanssa mieluummin kunnolla peittävät :)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 7.24 , Blogger Emma kirjoitti...

Molemmat mekot ovat iiihania, mutta kyllä tuo hattaramekko enemmän minun silmääni miellyttää. Pitääkin varmaan mennä katsastamaan tuo Asoksen valikoima. ;)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 7.47 , Anonymous ANSSI kirjoitti...

tykkään kyllä molemmista, mutta itselleni ottaisin kissamekon. sinulle sen sijaan sopii paremmin se jälkimmäinen mekko - ainakin minun mielestä.

 
18. maaliskuuta 2009 klo 7.52 , Blogger Juliina kirjoitti...

Voiu että kun on ihanempia, mutta kyllä ehkä tuo alempi pistää silmään enemmän. ;-)
Karnevaalikissoja, hih blogini nimi. ;-)
Mutta siis aivan mahtavat ostokset, kelpaisi mullekkin. ;--)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 8.06 , Anonymous Helkky kirjoitti...

Aivan mielettömän ihania molemmat ja miten hyvin ne istuu päällesi!!! Pidän enemmän jälkimmäisestä, siinä on "asennetta". Loistavat ostokset olet kyllä tehnyt!!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 9.21 , Blogger sininensaapas kirjoitti...

Oi upeita mekkoja! Ja etenkin tuo muhkeampi, sulan kateudesta :(

 
18. maaliskuuta 2009 klo 9.53 , Blogger linda sofia kirjoitti...

molemmat on ihania, just sun näkösiä. :) mut toi pallomekko on aivan mahtava, kelpais mullekkin! :) <3

 
18. maaliskuuta 2009 klo 9.56 , Blogger Lina kirjoitti...

viimeinen,ehdottomasti! Vaikka tossa ekassa hurjan söpöt nuo kissat :-) mutta muhkea helma on ihan amazing.

 
18. maaliskuuta 2009 klo 9.58 , Anonymous Janika kirjoitti...

Noi molemmat mekot näyttää sun päällä 1000 kertaa paremmilta kun noiden ASOS:n mallien!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 10.40 , Blogger Elli kirjoitti...

ihania kumpikin :) Täydellinen olisi alimmainen ylimmäisen pirintillä..

 
18. maaliskuuta 2009 klo 10.40 , Anonymous Sipriina kirjoitti...

Ehdottomasti alempi harmaa pallomekko!! Mä menin etsimään sitä kyseiseltä sivulta, koska haluan ehdottomasti samanlaisen, MUTTA ei sitä sielä mistään löydy.... :(

 
18. maaliskuuta 2009 klo 10.52 , Blogger ia kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista! :) // Thanks for the comments!

Tiija: Höö, miksi et pysty? :o

Miss Medium Size: Eikun todellakin pidät avoselkäisiä aina kun tilaisuus sallii, ei kato tarvitse koskaan miettiä asusteita kun on selässä jo yksi korea ;)

Maria: Hehe, vai että kuuma :D

Elisa: Juu, suuremmalla todennäköisyydellä nuo kissat pääsevät ahkerampaan käyttöön :D Eihän tuota kuplista raski pitääkään kuin spesiaalijuhlissa, heh.

Ohmygodfathers: Kissi näytti jo parin päivän päästä tilauksestani out of stockia, valitettavasti :/

Myrsy: Mä en itseasiassa ole ihan satavarma että miten noi postikulut tulee, mutta kolmeen mekkoon tuli postareita 15puntaa!

Ambe: Hehe, eihän mulla ookkaan muita kuin keikistelymekkoja :D Tilaa ihmeessä!

moderndayhippie: Mullakin oli vähän ongelma noiden sukkisten kanssa! Nimittäin täysin peittävät näyttää tyhmiltä, kun yläosa vartalosta on niin alaston. Niiden on pakko olla läpikuultavat :o

Janika: Haha, no tuosta voi olla montaa mieltä :D

Sipriina: Jep, loppunut on :/

 
18. maaliskuuta 2009 klo 10.55 , Blogger ia kirjoitti...

Juliina: Hahah, no keksitpä bloginnimen :DD

 
18. maaliskuuta 2009 klo 11.13 , Blogger Irinja kirjoitti...

noi kyllä näyttää siun päällä tuplasti paremmalta kun noitten asos-akkojen! :D ihania on molemmat!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 11.22 , Blogger erika kirjoitti...

tuo toka mekko on aivan ihana! :)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 12.19 , Blogger Ayesha kirjoitti...

The second, but I my be biased as it looks like the one I wore to my last school dance!

but they both look so wonderful on you!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 12.29 , Blogger peltopontus kirjoitti...

ah nuo molemmat on kyllä tosi ihania, näyttää vielä paremmalta sinun päällä, varsinki kissa mekko! hmm ite pidin ehkä enemmän harmaasta kupla-mekosta (?) mutta kissa sai myös paljon plussaa, molemmat on yhtä ihania :D <3

 
18. maaliskuuta 2009 klo 12.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Paljonko asokselta postikulut? (:

 
18. maaliskuuta 2009 klo 13.54 , Blogger veerra kirjoitti...

Ihana toi jälkimmäinen! Kunnon helma se olla pitää :)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 14.27 , Blogger Rosalie kirjoitti...

IHANIA noi mekot, varsinkin toi alempi on ihan ylisöpö! :)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 14.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen täysin samaa mieltä ekan kommentoijan kanssa...

 
18. maaliskuuta 2009 klo 15.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmat mekot on IHANIA! Toi sininen sopii sulle kun nenä päähän :))
Puntina tilaamisen ei pitäisi vaikuttaa toimituskuluun...
(Ainakin itselleni on englannista tullut paketti viikon sisällä)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 15.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

uskomattoman täydellisiä. <3_<3 en voi muuta kuin hieman katkerana sanoa että onnea uusista rakkaista, ei noista oikeasti voi valita parempaa :D

 
18. maaliskuuta 2009 klo 15.45 , Anonymous Frank Zappa kirjoitti...

No nyt kun kysyit niin mun on tunnustettava, että värvään paraikaa Karhukoplaa ryöstämään ton sun kissamekon, koska Asoksesta niitä ei enää saa :0

Superihana!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 16.16 , Blogger iidaelina kirjoitti...

Hei, asos outlet? Nyt olen kyllä missannut jotakin...

 
18. maaliskuuta 2009 klo 16.21 , Blogger Rebecka kirjoitti...

Alempi on ihana, mutta kyllä tuo toinenki on ihan söpö. Kummatki sopii sulle tosi hyvin kuitenki!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 16.38 , Blogger P&M kirjoitti...

Alempi istuu paremmin, mutta kattikolttukin on ihana!!:)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 16.53 , Anonymous vesiheinikki kirjoitti...

<3____________<3

Tuo hymiö ilmaisee mielipiteeni tarpeeksi hyvin.

Tahdon tuon puhvimekon.

 
18. maaliskuuta 2009 klo 16.53 , Blogger ELIIS kirjoitti...

Jälkimmäinen mekko on ehdottomasti ihanampi ;)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 17.10 , Blogger Nella kirjoitti...

eka on kyllä ihan älyttömän suloinen :) mutta taidan silti kallistua jälkimäisen puolelle. Näyttää huolestuttavasti siltä, että olen alkanut käännyttäytymään puhvien puoleen, vaikka ennen vannoinkin että semmoistahan ei minun kaappiini koskaan tule :D .. ehkäpä sittenkin?..

 
18. maaliskuuta 2009 klo 17.24 , Blogger anette kirjoitti...

Omg niin ihanuus toi jälkimmäinen mekko!♥ Kissamekko on myös ihana vaikka ite en osaakaan tollasia löysiä käyttää, tulee jotenki liian muodoton olo, heh. :D

 
18. maaliskuuta 2009 klo 17.24 , Blogger anette kirjoitti...

Omg niin ihanuus toi jälkimmäinen mekko!♥ Kissamekko on myös ihana vaikka ite en osaakaan tollasia löysiä käyttää, tulee jotenki liian muodoton olo, heh. :D

 
18. maaliskuuta 2009 klo 17.28 , Blogger Josse kirjoitti...

must molemmat mekot on tosi kivoja,ensimmäinen ei oo kyl ihan mun tyylinen joten sanoisin et nro2. Ja nam mikä muhvihelma!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 17.28 , Blogger nana kirjoitti...

ää, toi toka mekko on ihan tajuton. täytyy ehkä itsekin katsella jospa asokselle tekisi pikkutilauksen :)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 17.52 , Anonymous hattara kirjoitti...

nyt sulin tolle hattara mekolle , ja liikaa !!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 18.02 , Blogger chérie kirjoitti...

molemmat on hienoja, jälkimmäinen oli kuitenkin jotain niin ihanaa että..

 
18. maaliskuuta 2009 klo 18.31 , Blogger emmiu kirjoitti...

Ihania mekkoja, tässähän tulee ihan kateelliseksi! :) Molemmat sopii sulle ihan älyhyvin, ihanampaa ei osaa valita (; Ehkä se kääntyy jälkimmäisen puoleen, mutta kissat tulevat hyvänä kakkosen :b

 
18. maaliskuuta 2009 klo 18.46 , Blogger Elephant kirjoitti...

oi tuo alimmainen mekko on aivan ihana ! ah tekis mieli itsekkin tilata 8------)
mutta toinenkin sopii sulle ihan älyttömän hyvin :>

 
18. maaliskuuta 2009 klo 18.55 , Blogger Kaisa kirjoitti...

Oi olen niin kateellinen tuosta kissaekosta ! :)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 19.11 , Blogger semma kirjoitti...

Toi sininen pallomekko on mieletön. Kissamekkokin tosin sopii sulle älyhyvin.. Ehkä tääkin uskaltais nyt tilata asokselta jos säkin kerta(=

 
18. maaliskuuta 2009 klo 19.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Varmaan se pitkä toimitusaika johtuu puntamääräisistä hinnoista, sillä mun eurotilaukset ovat aina tulleet noin puolessatoista viikossa. Mutta toi jälkimmäinen mekko on tosi upea, ihana helma!! :)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 19.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihan mahtava toi toka mekko!
ehkä hieman turhan lyhyt (ainaki itseäni ajatellen), mutta pidempänä ei toimisikaan.
taisin rakastua.

 
18. maaliskuuta 2009 klo 19.44 , Blogger Ella kirjoitti...

Aivan ihania nuo molemmat mekot ja sopivatkin sulle niin hyvin! :D Ah kun tuli himo saada itsekkin tuollainen mekko mistä oli toisena sulla juttua. :D

 
18. maaliskuuta 2009 klo 20.04 , Anonymous Simpukka kirjoitti...

KYSYISIN KAIKILTA ASOKSELTA TILANNEILTA:

Vastasiko kokotaulukon ohjekoot totuutta?

Olen pohtinut kauan tilaamista, mutta pelkään liikaa, että tilaanko 8 vai 10 koon. (Ostan S-kokoisia tuotteita, 36 housuissa leveämmän lantion takia mutta jopa 34 voi muuten mennä)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 20.09 , Blogger Milla kirjoitti...

Alempi mekko on ihan näköisesi! (Ja enemmän minun makuuni)

 
18. maaliskuuta 2009 klo 21.02 , Blogger Inga kirjoitti...

Musta nuo kummatkin mekot näyttävät paremmalta sun päällä entäkö nuitten mallien.

 
18. maaliskuuta 2009 klo 21.04 , Blogger Heli kirjoitti...

mun mielestä nuo mekot näyttävät vielä paremmilta sun päällä kuin noiden mallien ! tosi suloset !

 
18. maaliskuuta 2009 klo 21.10 , Blogger ffleur kirjoitti...

Oijoi, molemmat mekot on aivan ihania! mmmmm ♥

 
18. maaliskuuta 2009 klo 21.34 , Blogger Jenna kirjoitti...

molemmat on aivan ihania ja sopii sulle täydellisesti!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 21.37 , Blogger Kumiko kirjoitti...

VAU! Molemmat mekot aivan tajuttoman ihania, etenki tuo harmaa pallollinen on aivan uskomattoman upea :o!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 21.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

OHOOOOOOHOHOHOO IHANA TOI MUSTA MEKKO! upea. apua!

 
18. maaliskuuta 2009 klo 22.09 , Blogger Kumiko kirjoitti...

VAU! Uskomattoman ihanat mekot, varsinkin tuo harmaa pallollinen oli aivan järkyttävän upea :o!

-Kumiko

 
18. maaliskuuta 2009 klo 23.55 , Anonymous Ulrika kirjoitti...

Oh, I love your header!

 
19. maaliskuuta 2009 klo 8.21 , Blogger Arrie kirjoitti...

molemmat on niin hienoja, että huh!
tota kissamekkoa olen itsekin katsellut, mutta ihastuinpa tällä kertaa melkein enemmän tuohon toiseen ! :---)

 
19. maaliskuuta 2009 klo 9.02 , Blogger veerra kirjoitti...

jälkimmäinen iskee enemmän <: itse en ole koskaan asokselta tilaillut, mutta kateellisena kyyläillyt muiden ostoksia sitäkin enemmän! voisi joskus koettaa <:

 
19. maaliskuuta 2009 klo 9.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

both are gorgeous! :]

 
19. maaliskuuta 2009 klo 10.40 , Blogger kullanmuru kirjoitti...

Kummatkin mekot ovat kyllä upeita, varsinkin sinun päälläsi!! :D

 
19. maaliskuuta 2009 klo 12.02 , Blogger Girzi kirjoitti...

miten sulla on voinu kestää noin pitkään tuon paketin tulo? ite oon aina saanu asosin paketit alle viikossa..mitä lie sekoilleet siellä:P kummatkin mekot on nättejä,mutta tuo alempi mekko voittaa ehkä täpärästi:>

 
19. maaliskuuta 2009 klo 14.25 , Blogger 27 kirjoitti...

Pitkän pohdinnan jälkeen taidan kallistua kissamekon suosimiseen. Kuvio on vain niin syötävän suloinen ja sinulla on juuri sävyyn sopivat kengät. Kateellista :D
Vaikka okei mä myönnän, että jälkimmäisen kaltaisesta helmasta maksaisi mitä vain...

 
19. maaliskuuta 2009 klo 14.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ekakatoin noita mekkoi sillee hyi, mutsu ne näki sun pääl ne näytti paljon paremmilta! Tykkäsin itse tuosta ensimmäisestä eniten ~

 
19. maaliskuuta 2009 klo 14.50 , Anonymous hennaja kirjoitti...

miten sä punnilla tilasit? :o tuliko jotenkin halvemmaks ja miten onnistuu?

 
19. maaliskuuta 2009 klo 15.13 , Anonymous Johannna kirjoitti...

Itse tilailin kanssa ihan asos-neitsyenä juuri kengät kyseisestä puljusta, ihanat<3 Ja tuo sinun jälkimmäinen mekkosi, naaaam<3
Mutta hieman täytyy kommentoida tuota lausetta " pitkä toimitusaika (oisikohan tähän ollut osasyynä puntina tilaaminen..?)" ´Sillä minusta toimitus oli tavattoman nopea tuolla parilla viikolla, sillä olen nyt odottanut ellos tilaustani about 2 kuukautta. Kengät tulivat nopeammin meren toiselta puolen kuin ellokselta, outoa :D

 
19. maaliskuuta 2009 klo 15.16 , Blogger ninnananna kirjoitti...

Molemmat on ihan syötävän söpöjä! :)

 
19. maaliskuuta 2009 klo 15.37 , Blogger ewerty_ kirjoitti...

Noi mekot on tosi ihania, varsinki ensimmäinen! Se näyttää sun päällä paljon paremmalta ku tossa mallikuvassa! :D

 
19. maaliskuuta 2009 klo 17.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

noi molemmat mekot on ihania <3 en osaa päättää kumpi :D

 
19. maaliskuuta 2009 klo 17.19 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuo harmaa on mielettömän ihana mekko, ihan kadettaa ♥ tosin kivahan tuo toinenki on

 
19. maaliskuuta 2009 klo 17.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei kuinka suuri rinnan ympärys sulla on tossa sun pallohamemekossa?

 
19. maaliskuuta 2009 klo 17.59 , Anonymous inndy kirjoitti...

Wow, ihania mekkoja molemmat, jälkimmäinen varsinki sopii sulle aivan loistavasti! =)

 
19. maaliskuuta 2009 klo 19.58 , Anonymous MMK kirjoitti...

Simpukka: luulen että sulle riittää koko 8. Ite oon tilannut 10, koska mulla on D/C-kupin rinnat mut muuten oon pieni, ja koko 10 on ihan jees ollut.

 
19. maaliskuuta 2009 klo 19.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

noita 'kupla'mekkoja on vielä asoksella, huomasin tänään :> naisten clearance osastolla. mutta ovat kyllä upeat :O!

 
19. maaliskuuta 2009 klo 20.07 , Anonymous Tajua kirjoitti...

No tuo toinen on aivan uskomaton. Minullekkin kiitos. Aivan ihana.
Tuo helma varsinkin puhdasta rakkautta <3

 
20. maaliskuuta 2009 klo 7.55 , Blogger Johanna kirjoitti...

Kummatkin ihan sika söpöjä!

Ottaisin kyllä molemman vaatekaappiini! :D

 
20. maaliskuuta 2009 klo 13.23 , Blogger Jenni kirjoitti...

Molemmat mekot ovat tosi kivoja ja sinun tyylisiäsi, mutta herranjestas tuo toinen mekko on upea. Pallomekko istuu sinulle upeasti ja tsiisus tuo helma! :D

 
20. maaliskuuta 2009 klo 18.14 , Anonymous alli kirjoitti...

Mua ärsyttää ku musta tuntuu että tää kone ei ollenkaan tallenna mun kommentteja tähän?? tääkää ei varmaa tuu sit tohon mutta kirjotanpa ny kuitenki ku kiinnostais ihan hirveesti vaan tietää että onko noilla assoksen vaatteilla palautus oikeutta??

 
20. maaliskuuta 2009 klo 18.34 , Anonymous minni kirjoitti...

toi pallo mekko on iiihana,sopii sulle ihan sairaan hyvin :)

 
20. maaliskuuta 2009 klo 21.31 , Blogger agacior89 kirjoitti...

The second one.
You look fabulous! Absolutely 100x better than the model from ASOS. Seriously!

 
20. maaliskuuta 2009 klo 21.38 , Blogger wisuu kirjoitti...

Aww ihastuin tuohon jälkimmäiseen mekkoon heti ja tuli järjetön himo saada se itselleni:D Harmi vaan jos noita ei saa enää tilattua:/

 
21. maaliskuuta 2009 klo 12.52 , Blogger puukkohupparitytöt kirjoitti...

ton tokan mekon helma on kyllä kieltämättä ihan uskomaton! tosi hyvä että se pysyykin muodossaan, kerrassaan loistava ostos siis. :-)

ida

 
21. maaliskuuta 2009 klo 13.05 , OpenID Manna kirjoitti...

Molemmat tosi söpöjä, tosin itse tykkään enemmän tosta pallounelmasta

 
21. maaliskuuta 2009 klo 13.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

HeJ :D I visit your blog everyday, your pictures are so inspiring! I was thinking about ordering that puffy grey polka dress too, but I don't know if I should order the petite one or the standard sizing! I'm 160 cms, what would you suggest I should pick? // Veronica

 
21. maaliskuuta 2009 klo 14.37 , Blogger Jasmin kirjoitti...

Oot laihtunu ! Näytät ihan törkeen upeelta tossa ekassa, ja toi eka on tollane kiva rentoilumekko. :--)

 
21. maaliskuuta 2009 klo 15.06 , Blogger kynsinauha kirjoitti...

oi molemmat on aivan ihania! RAKASTAN. Saat antaa vaikka molemmat mulle synttärilahjaksi syksyllä. Ekan kissakuviointi aws ihana ja toka, siis just semmonen mitä oon ettinyt!! Paljon noi muuten maksoi?

 
22. maaliskuuta 2009 klo 13.42 , Anonymous Sarah kirjoitti...

I really love the second one! It is so beautiful!

 
22. maaliskuuta 2009 klo 19.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania molemmat ! Paljonko muuten maksoivat muo molemmat mekot :o siis erikseen ? :)

 
22. maaliskuuta 2009 klo 20.25 , Blogger iiris kirjoitti...

Tosi ihanat mekot molemmat :) Tykkään muuten sun blogista aivan mielettömästi, ja oon seuraillu sitä jo hetken aikaa. Nyt ku tein oman blogin niin lisäsin blogisi seuraamiini :)

 
25. maaliskuuta 2009 klo 21.37 , Blogger ia kirjoitti...

Kiitos kaikille kommentoineille :))

Ayesha: You must have had one hell of a dress to your prom ;)

anonyymi: Mulle tais olla 15 puntaa jos oikein muistan, mutta kannattaa tsekata asoksen sivuilta!

Frank Zappa: Hahah, ihanin kommentti vähään aikaan :D Pitää varmaan viritellä samanlaiset hyperkärpäslätkät talon katolle, niiku Roope Ankalla!

Iidaelina: Siis asoksen sivuilla oleva Outlet-osio.

Nella: Hee, ei koskaan saa mennä vannomaan mitään tommosia! :D

anonyymi: Mäkin mietin tota pituutta, mutta tulin samaan lopputulokseen, että pidempänä tuossa ei olis ideaa :)

Simpukka: Kannustaisin luottamaan siihen kokotaulukkoon!

Inga ja Heli: En tajua teitä :D

Girzi: No mä en kanskaan tajua! Kaikilla muilla tuntuu tulleen paketti ihan mieletöntä vauhtia, eppaa :o

Hennaja: Tulee hieman halvemmaksi. Käytin vain tilatessani puntia, ei mitään sen kummempaa :D

Johannna: Ai jaa :o Ehkä me sitten vaan mokailtiin jotain, kun kaikilla muilla tuntuu olleen supernopea toimitus :D

anonyymi: En jaksanut mitata :D Mutta oma rinnanympärykseni on 89cm ja mekon yläosa oli hieman väljä.

Alli: On totta kai! Mutta postarit joutuu maksamaan palauttaessa itse. Tosin jollekin yhdelle mekolle postareita tulee 3-4e että ei paha.

Veronica: My dress is petite and size 10, and I'm 162cm tall, so I think the petite is better to you, too :) Where did you find that dress in regular sizing?!

Jasmin: Et usko miten paljon tuo kommentti piristi! Vaikka en kylläkään ole päässyt laihtumaan :D

Kynsinauha ja anonyymi: No en mä ehkä ihan vielä näistä raski luopua :D Eurohinnoilla nuo oli jotain 30e kumpikin, mutta puntina tuli halvemmiksi!

 
26. maaliskuuta 2009 klo 14.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molemmat mekot on tosi nättejä, sun päällä ainakin.. mutta toi kattikolttu on söötti :3 huvittais itteäkin ehkä tilata tommonen, mutta vaikka kolusin koko asos.comin niin ei löytynyt.. osaatko sanoa missä katit lymyää vaiko eikö niitä myydä enää? :o

 
26. maaliskuuta 2009 klo 14.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hirveen krumeluurii röyhelöö..en tykkää kummastakaa :D sori:DD

 
26. maaliskuuta 2009 klo 20.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

LUOJA MITEN SOMA TUO TIVOLIMEKKO
(eli siis se alempi:D )
Nimesin sen siksi tivolimekoksi, koska se näyttää ihan siltä että sitä täytyisi pitää jossain huvipuistossa kesällä:)
Aivan syötävän suloinen<3

 
26. maaliskuuta 2009 klo 22.26 , Blogger Frii kirjoitti...

eka on kiva mut jälkimmäinen on u-pe-a!!<3

 
30. maaliskuuta 2009 klo 0.30 , Anonymous Scheharazade kirjoitti...

You're so adorable !!

bisous

 
4. huhtikuuta 2009 klo 20.04 , Blogger Hanna kirjoitti...

kummatkin hameet ihanan omalaatuisia, mut mä kyl tykkäsin tosta muhkuhameesta, se on ihan törkeen ihana! näyttää tosi hyvältä sun päälläs ja ottaisin itsekin ihan mieluusti sen.. sun blogis on aivan ihana, se saa joka kerta mut hyvälle tuulelle! :)

 
6. huhtikuuta 2009 klo 21.55 , Blogger Juliina kirjoitti...

Minulle on tullut ongelma. Mielessä pyörii kokoajan vain tuo kattikolttu, eli varmaan rakkautta on luvassa. Tekisi niin mieli tilata tuollainen, mutta ei vain ole varaa. Vitsit kun harmittaa. Et voisi lahjoittaa sitä :D no ei, vitsi vain :D
oihoih <3

 
17. toukokuuta 2009 klo 5.38 , Blogger Laura kirjoitti...

Pakkopa oli näin vanhaan postaukseen kommentoida ja kompata satoja muita, että AIVAN MAHTAVIA MEKKOJA!! Siis molemmat niin älyttömän hienoja ja kauniita!! Ja todella näyttävät paremmalta sun päällä kuin myyntikuvissa. :o Ite löysin Lontoosta tuota kissamekkoa muistuttavan taikametsäversion, oon aivan rakastunut siihen, mutta niin harmittaa etten voi pituuteni vuoksi sitä mekkona pitää, vaan tunika se on. =( Noita Asoksen juhlamekkojakin katselen vain kaiholla, kun olen ihan varma, etten pystyisi tuntemaan oloani mukavaksi niissä...huoh. Onneksi sentään hujoppina näen keikoilla esiintyjän paremmin, vaikka muilla oiskin kauniimmat asut! ;D

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu