Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

sonia

Colour me !

torstai 10. joulukuuta 2009

sonia


Kaikki kajaanilaiset ja muut kynnelle kykenevät, tuuttehan kattelemaan ja ostamaan mun tekeleitä poies Generaattorilta huomenna lauantaina 12.12. klo 10-16!

Holla! Onpa puskenut ihan hillitöntä kiirettä. Olen ravannut töiden ja koulun väliä aika intensiivisesti ja sinne lauantain myyjäisiinkin olis vielä tuhat ja kolme asiaa tekemättä Mutta hengissä ollaan vielä, vaikka nytkin pitäisi olla tekemässä vähintään kuutta juttua yhtä aikaa.

Onko hälyyttävää, jos muotibloggari ei muista, millon viimeksi on shoppaillut..? Aika noloa. Mutta kuvittelen, että shoppailuksi lasketaan uusi kangaskassi!



En ole koskaan osannut hehkuttaa näitä yhteistyöhädrellejä etukäteen ja Jimmy Chookin ylihintoineen ja hillittömine etukäteis(ja jälkikäteis-)hypetyksineen aiheutti lähinnä huvittuneisuutta. Rykielin alusvaatteet nänniruusukkeineen ei oikein napanneet myöskään, ei ennen kuin tajusin, että mallisto rantautui jopa tänne iglujen keskelle ja pääsin kattelemaan tuotteita näyttöpäätteen sijaan ihan livenä. Aloitin varovasti maailman shöpöimmällä kangaskassilla, ja sain vielä kaupan päälle hyvän omatunnon, kun kassin hinnasta 30% napsahti Unicefille!



Nyt alitajunnassa kuumottelee vielä saman malliston raidallinen yömekko. Päätin eilen, että on ihan okei ostaa itselle joululahja. Siis ostan ja paketoin mekon, jemmaan sen joululahjajemmaan ja avaan riemulla sitten aattona. Eikö ole loistava suunnitelma! Löytyikö muuten teille mittään Sonialta?

Nyt kasaan jotain syötävää ja laukkaan kaupungin kautta mamalle nikkaroimaan niitä myyjäisjuttuja, kun kotona ei saa kuitenkaan aikaiseksi. Hyvää, öö, torstai-iltapäivää! Muistakaa Muodin Huipulle!

Translation

I haven't really been excited about H&M's co-operation with well-known designers, but Sonia Rykiel's collection's cotton bag was too cute to resist! And 30 % of the price went to Unicef, so it was a good purchase indeed.

Tunnisteet:

44 kommenttia:

10. joulukuuta 2009 klo 13.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

siis mitä ootko henkkamaukalla nykyään töissä?

 
10. joulukuuta 2009 klo 14.20 , Blogger Sanna kirjoitti...

kiva toi kangaskassi :--)

 
10. joulukuuta 2009 klo 14.47 , Blogger Marni kirjoitti...

Heippa,

Mm. Nelliinaa ja muutamaa muutakin vaivannut ongelma blogien tuplaantumisesta tai jopa triplaantumisesta blogilistalla on iskenyt myös siun blogiin :) Rupesin tsekkailemaan tenttiin lukua vältellessäni oman listani blogeja, ja aattelin kertoa että colour me !:sta on olemassa kaks versiota blogilistalla :) Mikäli tämä on tarkoituksellista, ilmoitukseni olkoon aiheeton :D

 
10. joulukuuta 2009 klo 14.50 , Blogger Miętusek kirjoitti...

wow great bag :)

and great girl with excellent hair (:

 
10. joulukuuta 2009 klo 14.55 , Blogger K kirjoitti...

multa menee kans järjestelmällisesti ohi noi kaikki henkkamaukan speciaalit. Ainoa mitä venasin oli Matthew Williamson ihanine mekkoineen mutta no; yhtäkään en saanut :<

Kassi on söpö!

 
10. joulukuuta 2009 klo 15.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

toihan on mainoskassi? o_o en kyl ite pystyis kantamaan mainoskassia, näyttää hassulta :D mut toi sun rusetti on kyl ihanan piristävä kaiken talvisen pimeyden keskellä :)

 
10. joulukuuta 2009 klo 15.18 , Blogger ida kirjoitti...

shöpö kassi !

 
10. joulukuuta 2009 klo 16.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voiku noita tulis tänne rannikollekin!

 
10. joulukuuta 2009 klo 16.18 , Blogger Jenniina kirjoitti...

mun oli vaan pakko sanoo että oot ihan törkeen nätti:D

 
10. joulukuuta 2009 klo 16.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oon tosi sori, älä nyt leimaa mua ilkeeks anonyymiks mut rupesin miettii et toi ois ollu parempi, jos oisit laittanu "etu(- ja jälki)käteishypetyksineen".

:D

 
10. joulukuuta 2009 klo 16.44 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ia on Hm:llä töissä ! Tajusin eilen :D

 
10. joulukuuta 2009 klo 16.48 , Blogger AinoLinda kirjoitti...

Tosi söpön kassin iit löytänyt. Muutenkin sun blogia lukiessa tulee aina tosi hyvä fiilis :)

 
10. joulukuuta 2009 klo 17.45 , Blogger lavender summer kirjoitti...

I love your bag and headband :)

 
10. joulukuuta 2009 klo 18.28 , Blogger Unknown kirjoitti...

ia, im sending you an email :]

 
10. joulukuuta 2009 klo 18.40 , Blogger Sini kirjoitti...

Toi kangaskassi on ihana :)

 
10. joulukuuta 2009 klo 19.35 , Blogger RonjaMinea kirjoitti...

ihanaka kassi!! :) Hei joku pyysi jo aikaisemminkin, mutta viitsisitkö kun kerkiät tehdä ebay postauksen, sellainen "ebay idiootille" :D Koska en osaa käyttää sitä :D

 
10. joulukuuta 2009 klo 20.02 , Blogger Henna kirjoitti...

aha, mun piti sanoa tähän jotain yyber järkevää, mutta arvaapa vaan tuliko hitonmoinoinen black outti. :D (noni, nyt se tuli takasin.)

Eli siis. Koska mähän en vietä joulua kotona, niin sit iskälle sanoin että se saa ostaa Teneriffalta mulle joululahjan (-lahjoja!), jotka se sitten paketoi ihan mua varten. Koska olen paljon viekkaampi kuin meidän isäpappamme, sanoin ettei se käy jos ne on jossain muovikassissa vaan niiden täytyy olla ihan oikeassa joululahjapaketissa..

Ja nyt kun ajattelen tuota sinun suunnitelmaa, niin oikeastaan mähän voisin ennen ulkomaille lähtöä ostaa itselleni jonkin joululahjan, paketoida sen ja jättää sängylle ja sitten kotiin tullessani avata sen.

Vitsi mikä suunnitelma. ;)

 
10. joulukuuta 2009 klo 20.40 , Blogger Unknown kirjoitti...

minä sinut bongasin eilettäin musaluokkien kantaatista. olin se tyttö siinä eturivissä joka välillä tuijotti sua muttei uskaltanu tulla sanoo mitään.
no en oikeesti tuijottanu. välillä vilkuilin

 
10. joulukuuta 2009 klo 20.59 , Blogger Mirre kirjoitti...

toi sonia rykel on kakkaa

 
10. joulukuuta 2009 klo 21.24 , Blogger Maria kirjoitti...

isosiskolla on sonian ihana nahkalaukku, jota välillä vähän lainataan :)

 
10. joulukuuta 2009 klo 21.43 , Blogger Riikka kirjoitti...

Tosi söpö kangaskassi! Toi mallisto oli kokonaisuudessaan mun mielestä ihan ok, ei mikään erikoinen kylläkään.. Ne nänniruusut oli hassut :D

 
10. joulukuuta 2009 klo 22.15 , Anonymous Julia kirjoitti...

Olet söpö :) Etenkin sun tukka on täs jotenkin tosi ihanasti <3.

 
10. joulukuuta 2009 klo 22.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot mun päivän pelastus! Oon jalka paketissa kotona, ja nyt bongasin ilokseni sun blogin :---) ihanan söpö ja tyttömäinen tyyli, ja oot sairaaaan nätti!

 
11. joulukuuta 2009 klo 12.46 , Blogger HEIDI kirjoitti...

Mä shoppailin hei viimeksi kun ostin mun ylppärimekon toukokuussa! :D

 
11. joulukuuta 2009 klo 12.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

http://3.bp.blogspot.com/_76AjJEDeXMw/SxgTCIWAEbI/AAAAAAAAAjU/WG_gyRIJzIY/s1600-h/alone+1000000.jpg

Pakko linkittää kun tuli niin vahvasti siä mieleen täst kuvasta ! :) Tatuoinnit ovat kuin suoraan sun blogista, tytöllä samanlainen polkkatukka ja välttelee katsomasta suoraan kameraa :D
Varmaan sun kauan kadoksissa ollut sisko tai jotain :D

 
11. joulukuuta 2009 klo 14.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Musta on aivan ihanaa, että joku muotibloggaaja ei muista, milloin on viimeksi shoppaillut! Ei se kaman määrä vaan se miten niitä käyttää.

 
11. joulukuuta 2009 klo 20.20 , Blogger jessie kirjoitti...

missä on generaattori? :o t. kajaanissa usein vieraileva, mutta hyvin vähän siitä mitään tietävä..

 
11. joulukuuta 2009 klo 22.00 , Blogger milaina kirjoitti...

voisi jopa harkita, jos sinne generaattorille jaksaisi raahautua huomenna. outoa, etten ole tässä jättikaupungissa käynyt edes siellä! :---)

 
12. joulukuuta 2009 klo 13.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itekkin tota kangaskassia pyörittelin käsissäni, mutta jätin kuitenkin kauppaan. Aikamoinen pettymys oli minullekin tuo Sonian mallisto...

 
12. joulukuuta 2009 klo 16.19 , Anonymous saija kirjoitti...

ihana tuo kangaskassi. oon tainnut itekki nähä tuon h&m:llä, ja MEINASIN ottaa sen. :--D mutten sit kehdannu.

oisin halunnu tulla sinne generaattorille tänään, mutten päässyt, vaikka kajaanissa olinkin. :(

 
12. joulukuuta 2009 klo 16.39 , Blogger noona kirjoitti...

söpö kassi! oot niin kovin kaunis :)

 
12. joulukuuta 2009 klo 17.00 , Blogger Mirre kirjoitti...

Huh, sain ilkeät anonyymit niskoilleni kun erehdyin sanomaan et rykiel on kakkaa. :D Sä kyllä et varmasti loukkaantunut tästä mun edellä mainitusta kommentista. <3 Mutta joku asian niin koki x)

 
12. joulukuuta 2009 klo 17.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hitsi, miksi en asu Kajaanissa? ;D

 
12. joulukuuta 2009 klo 19.40 , Blogger milaina kirjoitti...

en jaksanut itse sittenkään raahautua generaattorille päin, mutta pikkusiskoni oli käynyt siellä. :D olit kuulemma ollut niin älyttömän mukava ja kiltinoloinen, ettei se voinut olla ostamatta kukkaa. ja olit kuulemma ollut livenäkin älyttömän nättinä - sulla taitaa olla fani! :--)

 
13. joulukuuta 2009 klo 13.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Tämä ainut blogi jota seuraan päivittäin, koska sinulla on niin ihanan tyttömäinen ja söpö tyyli.. Ja plussaa siihen lisää, että samalla paikkakunnalla asumme.. :)

 
13. joulukuuta 2009 klo 17.27 , Blogger Nanna kirjoitti...

söpö kassi! :) ite oon miettiny kans jospa ostais tollasen!

 
13. joulukuuta 2009 klo 23.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jee kävin taas lukemassa sun kuulumisia, vaikka ehkä tiedänkin ne jo... oikeestihan mun pitäis lukee tenttiin :D

ei mulla muuta heippa!

t. lelle

 
14. joulukuuta 2009 klo 21.16 , Blogger Stiina kirjoitti...

Miten oot saanut sivupalkkiin kategoriat? Ja miten oot nimennyt ne kategorioiksi? Eikö ne oo yleensä Gategoriat??? :D Mulla se ainakin näyttää gategoriat ja haluaisin vaihtaa sen kategorioiksi.

 
14. joulukuuta 2009 klo 22.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sun blogi on nykyään tosi tylsä.. yrittäisit ees

 
15. joulukuuta 2009 klo 0.17 , Blogger ia kirjoitti...

anonyymi: Olen juu :)

Sanna: Niin on!

Inna: Kiitos tiedosta, näyttää tosiaan tuplana olevan! En tajua mistä tuo johtuu, lisääkö jotkut tyypit tosiaan olemassaolevia blogeja tahallaan sinne?! Eli ei tosiaan ole tarkoituksellista, pitääpä laittaa viestiä ylläpidolle!

my California: Thanks!

xox katri: Voi höh :( Täällä Williamsoneja pyöri pitkäänkin, mutta ei tuntunut oikein mikään omalta. Kassi kiittää!

anonyymi: Se on sulo kassi! :D Rusetit on pop!

Ida: Eikö!

anonyymi: Toivon mukaan!

Jenniina: Päh, kiitos hirmuna :)

anonyymi: Haha, et sä ole ilkeetä anonyymiä nähnytkään! :D Olis joo tosiaan ollut fiksumpi, enpä osannut ajatella noin pitkälle! :D

anonyymi: No niin se on :D

Aino: Oi, kiva kuulla! :)

Lavender Summer: Thanks!

Onic: Thanks, I'll try to reply!

Sini: Eikö!

RonjaMinea: Tosi hyvä opastus ebayhin löytyy täältä http://www.zorabee.vuodatus.net/blog/1619963 !

Hinska: Noo, niitä sattuu :D Oikein hyvä suunnitelma! Onpahan ainakin yksi varmasti mieleinen lahja luvassa :)

Laura: Aijaa :D Siellähän minä olin, pakko oli tulla kattoon kun itekkin oon ollut pariin otteeseen mukana sitä esittämässä. Oisit vaan tullut sanomaan jotakin :)

Mirette: Nänniruusut ainakin!

Maria: Oho, kelpais mullekki!

Riikka: Niin on, ja vähän epäkäytännöllisetkin :D

Julia: Voi että, kiitos :)

anonyymi: Olipa ihana kommentti! Tosi kiva kuulla että onnistuin piristämään :)

HEIDI: Okei, vedit pohjat! :D

anonyymi: Niinpä kyl on! Vois kysyä että onko sillä sukujuuria suomeen :D Tuommonen tatska ois kyllä siiiisti!

anonyymi: No nimenomaan :)

Jessie: Generaattori on kun meet siitä leppäkertun ja raatihuoneen keltasen rakennuksen välistä sinne sisäpihalle, heti se ovi siinä vastapäätä!

Milaina: Toivottavasti kävit! :)

Vivad: Jeps, ei löytynyt kyllä mullekaan siitä mitään kummoista!

Saija: Höööh, harmi ettet päässy!

Noona: No voi kiitos :)

Mirette: Täh, etkä!! Mitä hittoa :D No en todellakaan loukkaannu toisten mielipiteistä, siis what :D

Emmisusanna: En tiiä, kannattais!

Milaina: Hehe, kiva kuulla että sisko pistäytyi paikalla! :) Kerro kiitos, terveisiä ja hali siskolle!

anonyymi: Kiva kuulla jos tykkäät! :)

Nanna Sofia: Se kyl on söpö!

Lelle: Sitten kyllä on jo tosiaan tenttiinvälttelyä jos tänne asti eksyy :DD

Stiina: Siis kyllä ne on suomeksi ihan kategoriat :D Nimet pystyy muuttamaan ulkoasuasetuksista, sieltä navigaattoripalkin kohdalta muistaakseni!

anonyymi: Kyllä mä ees yritän :o

 
16. joulukuuta 2009 klo 19.01 , Anonymous Linnéa & Jennifer kirjoitti...

I like the bow in your hair!

 
16. joulukuuta 2009 klo 23.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aikuisuus on sitä, että ostaa itse omat joululahjansa.

 
20. joulukuuta 2009 klo 4.05 , Blogger Sanni kirjoitti...

Oäähh! Kerro mistä olet ton ihanan pannan ostanu! *kuolaa* En millään voi elää täyttä elämää jos en saa tuollasta <3__<3

 
22. joulukuuta 2009 klo 22.27 , Blogger ia kirjoitti...

Linnea&Jennifer: Thanks!

anonyymi: Amen to that!

Sanni: H&M :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu