Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

iso punainen

Colour me !

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

iso punainen


Nyt pientä tilitystä, jälleen kerran, kun ei ole vielä näköjään oikein mennyt muutamille perille: Eilen vietin hauskan illan/yön poikaporukassa ja tänään kokkailin, juoruilin ja herkuttelin ystäväni kanssa, enkä suotta pitänyt kiirettä bloggaamaan. Ajattelin viettää rankan työviikon päätteeksi pari iltaa laatuaikaa ja päivittää blogin myöhemmin, ja oikein mielissäni räpsin tuossa kuvia merkintää varten. Ja mitäs sitten blogin kommenttiseulassa nököttääkään: Kusipääkommenttia toisensa perään, härskeimmät kunnon haukkumisella höystettynä piti hylätä. Et vastaa kommentteihin, et päivitä, on pissi noussut päähän. Miten hitossa te kuvittelette, että noiden jälkeen inspaisi nipistää vapaa-aikaa entisestään ja päivittää? Lykätä illanviettoja, tiskivuoria ja poikkiksen kanssa nyhjäilyä, jotta te ette kokisi oloanne petetyiksi kun tavaraa ei putkahdakaan yhteen tiettyyn pieneen urliin joka jemeksen päivä? Kiskoi kyllä fiiliksen ihan kiitettävästi miinuksen puolelle. Lopettakaa jo jumalauta tämän blogin lukeminen kun noin paljon ketuttaa, älkääkä äniskö siitä minulle ja tappako lopullisesti innostustani tähän hommaan. Kyllä se pissa edelleen siellä virtsarakossa majailee, kiitos huolenpidosta. Kthxbye!


Ja vaihto normaalitaajuudelle zzzzip.

Kiitos hurjasti mukiavusta ja kaurapuuroresepteistä! Kyllä noilla vedetään kevyesti se kolmas viikkokin, hehe. Lähdin mukinmetsästykseen starttipisteenä Tiimari, ja kaksi puolen litran kolpakkoa sieltä löytyikin, ja vielä alehintaan! Koeajaessani toista tuntui kuitenkin siltä, ettei sitä nestettä tullut lipitettyä juuri yhtään normaalia enempää, ja päätin siirtyä etsintäprojektin kakkosvaiheeseen ja kokeilla onneani jonkun veikkaamalla kierrarilla. Okei, kuka teistä vei unelmamukini kierrätykseen ja neuvoi sen napottamaan suoraan silmieni tasolle?

Image Hosted by ImageShack.us

Se on punainen, ja se on ihan helkkarin iso! Muki 0,50e, lautanen saman verran.

Image Hosted by ImageShack.us

Kotona tehtyjen tieteellisten kokeiden tulokset osoittavat, että muki vetää hurjat seitsemän desiä juomaa. Aaaaah, eiköhän sitä tällä pärjäillä tämä syksy ja talvi!

Image Hosted by ImageShack.us


Image Hosted by ImageShack.us

Onko mahdollista juoda yliannostusta teestä..?



Kyllä edelleen on muuten lauantai, koska en ole mennyt vielä nukkumaan. Huomenna timmi pyykinpesupäivä, ja voisin koittaa katella kasaan jotain uutta merkintääkin. Sunnuntaiyön koitan kuluttaa kommentteihin vastailulle. Nyt petiin, ennen kuin tuo takana pyörivä X-Files vie yöunet lopullisesti! Siinä on muuten pelottavin tunnusbiisi, mitä on koskaan luotu.


Translation:

I have been looking for a super-sized mug for a while, and now I finally found it from the recycling center! The mug and the plate cost me 0,50euros each. The cute red mug can contain 7dl of steaming hot tea! Is it possible to drink too much tea..?

Tunnisteet: ,

139 kommenttia:

12. lokakuuta 2008 klo 2.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ainakaan vihreää teetä ei kannata juoda noin 5 litraa päivässä, se ei ole hyväks! :D tai tossa viikko sitten join joka päivä monta litraa vihreää teetä kun oon vähän heikkona siihen, niin siitä oli sit kroppa hitusen sekasin hetken jos toisenkin. ihana toi muki kyllä! mulla on yks hullun kiva indiskan 8 desin kuppi, mut sitä ei jaksa edes nostaa, joku sitä pari desiä pienempi olis kiva, mut sit taas noi 4 desin kupit ei tunnu riittävän mihinkään.

 
12. lokakuuta 2008 klo 2.39 , Blogger Milja kirjoitti...

Eikä, mikä muki :D Niin mielettömän herttainen. Mutta huh haloo, mikä tän sun kierrarituurisi kanssa oikein on? Mä alan vähitellen ihan tosissani uskoa, että a)huijaat b) sulla on joku hyvä haltijatar nököttämässä siellä kierrarin vieressä ja se vaan naps naps taikoo kaikki haaveet sinne hyllyille...

Hohhoh, kuulostavat anonyymit niin tutuilta, että helppo eläytyä fiiliksiisi. Niitä kaikista vähitellen bloggailussa kaipaan, kohta varmaan saan taas ryntäyksen, kun olen manaillut niitä ties kenelle... :D

 
12. lokakuuta 2008 klo 2.40 , Blogger Karvakasat kirjoitti...

voi kirosana! miksi ehdit sinne ennen mua nappaamaan tuon?! mutta uskon kyllä että sunkin luona muki saa hyvän kodin :)

t. join tänään 2 litraa teetä

 
12. lokakuuta 2008 klo 2.41 , Blogger eerika kirjoitti...

kiva kun tuli postausta :---)
jotkut ei oikein tunnu tajuavan, että oot lähteny äitin hellästä huomasta työmaailmaan ja elään omaa elämää. tsemppii kuitenki jatkossa !
ps. ssöpö muki !

 
12. lokakuuta 2008 klo 2.43 , Blogger Henna kirjoitti...

Ärsyttävää, kun luullaan, että blogi on tärkeysjärjestyksessäsi etusijalla. :(

Mutta ooh, pikkuisen iso muki! Mulle kans! (Oikeestihan mä en juo yhtään paljon teetä, mutta olis siistii ottaa aina tollanen muki käyttöön! :D )

Hei, sinä kun asut siellä poikaystäväs kanssa jossain, paikkakuntaa en nyt muista, niin onko sulla sitten Kajaanissa työt? Ja miten se menee, ajat sä joka päivä Kajaaniin vai hä? (Olen epätietoinen..)

 
12. lokakuuta 2008 klo 2.59 , Blogger Maria kirjoitti...

Mä edelleen antaisin sen vinkin, että älä noteeraa (blogissa), vaikka pahalta tuntuisikin ;< Joku ihan saleena saa sairasta tyydytystä siitä, että saa manipuloitua sinut postaamaan kerta toisensa jälkeen vastauksia ja vihaisuuksia typeryyksiin, huomaa, että tällä onkin valtaa sinuun, sinun mielialaasi ja siihen mitä blogissasi näkyy. Älä anna sitä valtaa niille trolleille ja idiooteille ;< Pura pahaa oloasi niin paljon kuin sinun täytyy, mutta tee se niin, ettet anna itsestäsi mitään niille, jotka yrittävät sinusta vastareaktiota lypsää.

 
12. lokakuuta 2008 klo 3.01 , Blogger Maria kirjoitti...

P.s. Älä niinsanotusti alennu käymään minkäänlaista vuorovaikutusta niiden vittuilijoiden ja trollien kanssa. Ole reilusti yläpuolella, sinne sinä kuulut. Ole kuin yksinvaltias, joka ei käy edes keskustelua rikollisten kanssa. ;)

 
12. lokakuuta 2008 klo 4.13 , Blogger Minna kirjoitti...

Hih, tuollaista ei kannata juoda illalla, muuten joutuu hyppäämään vessassa koko yön ja unet kärsii :D

Nimim. Kokemusta on

Ja mäkin vähän funtsin,että toi sun kierrarituuri on vain sun omaa huijausta, kenelläkään EI voi käydä niin hyvä tsäkä niin usein ;)

 
12. lokakuuta 2008 klo 5.35 , Blogger setsu kirjoitti...

Mulla on jotenkin semmonen fiilis, että viime aikoina monessa blogissa on alkanut taas anonyymit vittuilla ties mistä syistä, ja tuntuu jotenkin, että kyseessä on yksi ja sama tyyppi. Tuntuu vaan oudolta että olis useampi tyyppi, joilla ei oo muuta tekemistä kuin stalkata blogeja ja niiden kirjoittajia.

Mut idhrenillä on pointti, ei kannata huomioida mitenkään noita anonyymeja, muistat vaan sen että ne on sun likijoistas ehkä sen 0,00001%, me muut kyllä luetaan ihan sitä tahtia kun kirjoitat ja itse ehtii selailla. Pitäisikö mullakin olla huono omatunto kun mulla on kans elämä ja kerkeen lukea blogiasi ehkä kerran viikossa? OLenko nyt huono lukija, onko mulla noussut pissi päähän kun on niin pitkään jo seurannut tätä blogia? Voi pee oikeesti :/

 
12. lokakuuta 2008 klo 8.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana muki :) pitäisi itsekin etsiä.

Sulla on näitä varmaan jo miljoona, mutta kun pittäähän se palkita kun kerran mahdollisuus on :D

Elikkäs! Palkitsin blogisi :) Lisätietoa löytyy blogistani.

 
12. lokakuuta 2008 klo 8.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Älä Ia pieni häiriinny hoputtajista, postaile just siihen tahtiin mikä hyvältä tuntuu. Jos joku ei sitä ymmärrä eikä jaksa odottaa, ei ansaitsekaan lukea huolella värkättyjä merkintöjä! :)

Tsemppiä jatkoon ja kiitos että jaksat kaikista kiireistäsi huolimatta päivittää näinkin paljon!

P.S. Mitä teetä juot..?

 
12. lokakuuta 2008 klo 8.57 , Blogger miukku kirjoitti...

Vinkki: pistä asetuksista niin, ettei anot kykene kommentoimaan. Toki ikävää niiden anonyymien kannalta jotka kiltisti käyttäytyvät.. Mutta armeijan linja on pitävä, jos joku töppää, kaikki kärsii :D
Mä onneksi olen säästynyt moisilta ilkkujoilta!
Tsemiä jatkoon!

 
12. lokakuuta 2008 klo 9.10 , Blogger Anna kirjoitti...

Ooi miten kiva muki! :--D

Ja hei toi anonyymejen kettuilu menee jo ihan överiksi. Eikö sulla tosiaan saisi olla muuta elämää, kuin kytätä koneella uusia kommentteja ja kirjoitella päivässä vähintään kolme postausta?!

 
12. lokakuuta 2008 klo 9.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Okei, missä se sun kierraris oikein sijaitsee? Taivaassa? Et voi löytää aina noin hyviä löytöjä!

Ilkeät anonyymit ovat pyllystä.
Vaikka siis totta kai mä oon niitten kanssa ihan samaa mieltä! Sun täytyy muuttaa pois teidän kämpästä, tai ainakin eristäytyä jonnekin komeroon tai eristää miko sinne komeroon. Sitten katkaiset kaikki yhteydet ystäviis, ethän sä niitä tarvitse! Sen jälkeen muista aina nukkua yössäkin vain se kolme tuntia ja soita töihin: "nyt minä jään kyllä bloggailemaan, koittakaa pärjätä ilman!"
Sitten olis vielä kiva juttu, jos tekisit mielenkiintoisia ja asiaa täynnä olevia postauksia joka kymmenes sekuntti! Ah, silloin olisin tyytyväinen ja elämälläni olisi viimeinkin sisältöä, kun tietäisin, ettei sinun elämässäsi sitä olisi. Kiitos.
Ps. Olen vain niin hemmetin kateellinen!

Joo, ilkeät anonyymit on pyllystä. Ne kiusaa sua siksi, koska oot tollanen keiju ja söpö mörrimöykky samassa kropassa. Ne haluis olla samanlaisia. :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 9.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heih onko se kierrätyskeskus, jossa käyt, ihan oikeasti nimellä "kierrätyskeskus"? Kun minä päätin lähteä etsimään uuden kotikaupunkini kierrätyskeskusta, sieltä paljastuikin suunnilleen joku teollisuushalli, jossa oli lähinnä vanhoja kodinkoneita... Tässä lista kierrareista. Kerropa, onko oma kierrarisi tällä listalla: http://koti.phnet.fi/oijala/kierratyskeskus.htm

Kiitoos! :)

Uskomattoman kiva muki muuten! Mullakin oli joskus iso muki, mutta luovutin sen gerbiileideni kylpyhiekkakupiksi :D

 
12. lokakuuta 2008 klo 9.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

omasta mielestäni on aikas törkeetä pakottaa ihmistä tekemään mitään kuten mm. bloggaamaan! siulla on oma elämä ja blogi tulee sit ku tulee,mielestäni sulla on oikeus ja valta olla poikaystäväs kanssa juoda litrittain teetä ja elää omaa elämää, riippumatta päänaukomisista! eihän tää oo mitään työtä, jep näinhän se on=)

 
12. lokakuuta 2008 klo 9.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

äärrgh! tosi ärsyttävää että jotku pitää tätä sun blogia itsestäänselvyytenä ja sua asiakaspalveluna. kukaan niistä ei oo maksanu sulle etukäteen tuntipalkkaa blogin pitämisestä, niin että menisivät vaan ulos kävelylle tai hankkis jonku harrastuksen.

elämässä on muitakin asioita kuin ian blogi, ihmiset!!!

kiitos että pidät tätä ihanaa, innostaavaa ja inspiroivaa blogia. muista, että me normaalit lukijat ei pahastuta mistään postaustauoista tai tylsistä postauksista (vaikka ei niitä vielä oo kyllä tullu :). kaikki, mitä täältä pikku urlista saa lukea, on vain ehdotonta plussaa meidän arkeen. <3

 
12. lokakuuta 2008 klo 9.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Näin myöhässä, näin kaupassa megaison mukin (oli kyllä kukkaruukku joo) ja tuli heti mieleen et se ois ihan mahtava teemuki :D
Ja älä välitä ikävistä anonyymeistä, vaan keskity mukaviin juttuihin (niinkun isoon teekuppiin :D) Jotkut ei vaan osaa käyttäytyä asiallisesti ja se on niiden häpeä.

 
12. lokakuuta 2008 klo 9.38 , Blogger Kaisa kirjoitti...

Aivan ihana punainen kuppi! :) Tahdon (okei, TARVITSEN) samanlaisen pelastamaan talveni. :D

 
12. lokakuuta 2008 klo 9.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana muki ! Minäkään en ymmärrä tuota sun tuuria, olen itsekkin tuolla samaisessa kierrarissa pari kertaa pyörähtäny ja tuntuu ettei mitään sieltä mukaan löydy. Kaipa se on niin että osaava etsivä löytää (:
Typerät haukkujat, semmoiset joutaa roskakoriin niiden kommentteja ei tarvitse edes lukea!
tsemppiä ia<3

 
12. lokakuuta 2008 klo 9.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, vähänkö suloinen muki!<3

En usko, että nuo kettuilut ja ilkeilyt sinulle ovat niinkään henkilökohtaisia, sillä noitahan näkyilee tällä hetkellä varmaan joka toisessa blogissa... Että älä välitä, nyt on vaan meneillään taas tällainen yleinen ilkeilykausi. Ja edelleen olen tiukasti sitä mieltä, että sinun tapauksessasi laatu korvaa määrän! Olet kyllä niin suloinen, että niitä postauksia voi ja kannattaakin aina odottaa :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 9.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tahtisi on (kuten jo edellä mainittu) loistava. :) Olisi ihan turhaa jos jokatoinen tuntikin tulisi uutta postausta toisensa perään, ei olisi enää mitään mitä odottaa. Ja tätä tosiaan kannattaa odottaa kun sinulta niin ihania postauksia joka kerta tuleekin:)

Laskinpa tänään, että reilu kolme kuukautta tähän asti olen nyt päivittäin käynyt tarkistamassa postauksien tilanteen;) (ei siis siksi että joka kerta olisi jotain pitänyt tulla vaan juuri siksi etten halua myöhästyä sen näkemisestä!):D
Jatka vain kaikkea kuten tähänkin asti äläkä välitä joistakin typeristä kateellisista teineistä jotka haluaa vaan vähän saada oloaan ylpeeks antamalla turhia kommentteja. :)

P.S. AIVAN IHANA TUO MUKI !! yhtä suloinen kuten omistajansa:)

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.04 , Blogger Elisa kirjoitti...

Voiih, ihana toi punainen kuppi, voi voi voi, se on niin punainen ja iso ja ihana!!

Niin joo ei kannata välittää noista anonyymeistä, niin kuin nanna jo hienosti ilmaisikin, ne on vaan kateellisia ja omapahan on niiden syy jos tuhlaavat energiaansa sun postaustahdin murehtimiseen!

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kiitos ia, että jaksat postata vaikka pahaa kommenttia tuleekin ja aikaa on "vähän"!
pitäs osata kaikkien arvostaa sitä, sit olisi paha mieli jos tuliskin ilmotus että blogi loppuu :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.10 , Blogger May kirjoitti...

Yhdyn mukin ihailijoihin! Työpöydälle tuo yhdistettynä ubs-kahvikupinlämmittimeen, jonka voi kytkeä tietokoneen kylkeen niin siinä se - enää edes kaffikeittiössä vierailut eivät voi vähentää työtehoa :oD

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei tsemppiä tosi paljon sulle! ihana blogi sulla! listalta löytyy paljon muitakin hienoja blogeja jotka päivittyy vähän hitaammassa tahdissa mut eiks se kerro vaan siitä että pitäjällä on omakin elämä. näillä helvetin känisijöillä sitä tuskin on...
ja villi veikkaus että nää itkijät on sellasia yläasteikäisiä joilla pyörii koko maailma tietokoneen ympärillä...
Pidä vaan oma tahtis äläkä ainakaan blogin pitämistä lopeta noiden takia. sulla varmasti ihaniakin lukijoita riittää!
ja toi muki on ihan mieletön, aivan sun oloinen!

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

höh ihan typerää tollanen haukkuminen :---(

edelleen sä olet se sama söpö kiva ia! mä ainakin olen tyytyväinen että sulta sentään heruu jotakin postauksia kun aika monet olis voinut ihan hyvin lopettaa jo tollasessa kiireisessä elämänvaiheessa kun ei oo oikeen aikaa bloggailulle. ja muutenkin, musta on ihailtavaa että jaksat edes parin päivän välein! ei sitä nyt joka hetki tarvitsekkaan puskea mitään tekstiä siksi koska olis jotenkin pakko :--( jatka vaan omaan tahtias äläkä välitä haukkujista!

muutenkin on ihan naurettavaa joiltakin luulla et blogi olisi se elämän suola ja tärkein asia koko universumissa. on elämä, on blogi, blogi on se harrastus. ja ellei sulla olisi minkäänlaista elämää ja tekemistä niin mistä sun sit mukamas pitäisi aina postailla? voivoi menee ihan yli tämä touhu nyt :--(

mulla on kutkuttava tunne että pääasiassa noi haukkujat on jotain vähän nuorempaa sakkia kun kyllä mun maalaisjärki on ainakin ihan siitä asti kun alotin blogien lukemisen tajunnut että se on vaan kiva harrastus eikä mikään jokapäiväinen pakkopulla ettei lukijat suutu. muutenkaan, ettehän te tästä saa mitään palkkaa eikä tämä ole mikään style.comin verkkosivu :---(

ihmeellistä touhua, ei voi muuta sanoa. pysy vahvana toveri, samanlainen söpöli olet kun edelleenkin :--) postaat aina sillon kun kerkeät! ei mitään hoppua :--)<3

kumpa noi typerät anonyymit vaan nyt pysyisi hiljaa :(

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa!
Sulla on aivan mahtava blogi ja olet ihan oikeassa siinä, että elämä ensin ja blogi sitten. Sanoisin, että jätä vaan kylmästi huomiotta kaikki vinkujat ja valittajat - osa varmasti vaan provosoi ja haluaaki saada sut kiukkuseks ja se osa joka on ihan tosissaan on vaan niin tyhmää, ettei sun tarvi niistä välittää. Jätä ne ihan omaan arvoonsa, sul on kuitenki monta monta innokasta ja tyytyväistä lukijaa!!!

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.25 , Blogger mape kirjoitti...

Onko mahdollista juoda yliannostusta teestä..?

on se! lisää sokeria harkitusti, jos edes käytät. :D

peeäs: ihanaihanaaihana muki<3

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Valtava muki! Ihana!Jos kahvia juot tuosta, niin tulet pysymään pirteänä. :D

Ei noista paskan jauhajista kannata välittää. Jätä ne vaan huomiotta niin eiköhän ne kyllästy. Toivottavasti. :(

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kyllä täällä sulle lukijoita riittää, vaikka et koko vapaa-aikaasi postaamiseen käyttäisikään :) se on vaan niin, että noi anonyymit on sulle hirrmu kateellisia kun pidät tätä upeaa blogia ;)
ja ahh mikä muki, mulle kans! :D

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.40 , Blogger Suvi kirjoitti...

Muki näyttää mukavan isolta. Ihana lipittää teetä, mutta en suosittele illalla täyttä mukia.

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni blogissasi osoittautuu täydellisen todeksi sanonta "laatu voittaa aina määrän". En nyt sano nimiä, mutta jotkut bloggaajat kyllä postaavat usein, vähintäänkin joka päivä, mutta sisältö onkin semmoista "Joo täs ois tää päivän asu, tänään käväsin kaupassa ostamassa vähän reissumiestä ja sit katoin BB:tä." Täällä taas kuvat ovat todella upeita, postausten sisällöt vaihtelevat yms.

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En minäkää usko että teetä voi ihan mahottomia juoda, ihan jo sen nesteenpoisto-ominaisuuden vuoksi. Pitää siis muistaa juoda vastapainoisesti myös vettä normaalia enemmän ;) Ja sitten tosiaan se, että jos illalla lipittää paljonkin niin vähintään joutuu käymään vessassa koko yön. Keho voi tietty tottua kofeiiniin sen verran että uni kuitenki tulee. Itse olen ratkaissut tämän niin, että jos juon vielä alle 2 tuntia ennen nukkumaanmenoa teetä, juon silloin kofeiinitonta vanilja-rooibos-teetä :)

Mä en kyllä edelleenkään käsitä noita inisijöitä niinku aiemminki sanoin, blogi ei ole sun elämäsi. Inisijät voisivat alkaa maksamaan sulle korkeaa tuntipalkkaa, jos niitä kerran niin paljon häiritsee päivitysten "hitaus"!! Parastahan ois jättää tommoset kommentit täysin omaan arvoonsa. Mutta tiiän ettei se oo niin helppoa :(

Tsemppiä!!

 
12. lokakuuta 2008 klo 10.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oii, ihan mahtava muki ! :--D Tykkään teestä kans ihan hirveesti, pitäis hankkia kans tuollanen jättimuki.
Ärsyttävää muuten tuommoinen, että tulee kauhea ininä ja valitus, kun ei postausta tule muutamaan päivään, pitäähän nyt muutakin elämää olla kuin bloggailu. :<
Mutta iloisia syyspäiviä, ihana blogi sulla ! (--:

 
12. lokakuuta 2008 klo 11.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mukisi saa minut awwittamaan itseni hengiltä! ihana! Ei teen juonnissa kai muita haittapuolia ole, kun että hampaan kellastuvat :<

 
12. lokakuuta 2008 klo 11.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi muki on niin ihana! Tahtoo myös tommosen ison. Tosin kahville:P Miten sä aina löydät kaikkea ihanaa ja vielä halvalla.

 
12. lokakuuta 2008 klo 11.22 , Blogger fudge kirjoitti...

Aivan ihana muki! <3 Tuollaisen tarvitsen itsekin, sillä tee ja uusin kaakao addiktio eivät täyty todellakaan puolen litran kupilla!! :D heh. Keep on going! :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 11.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voivoivoi kelpais mullekki tollanen iso muki, tosin en kyllä teetä siitä varmaankaan joisi, koska en siitä pahemmin välitä :'D

 
12. lokakuuta 2008 klo 11.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hih! Minulla oli samanlainen punainen muki. Nyt on vain asetti... tosin sille on käyttöä mansikkakulhon kanssa :)

Tuo mitä Idhren sanoi ilkeiden kommenttien huomioitta jättämisestä on varmaan se paras lääke. Kun ei saa mitään vastakaikua, muuttuu häiriköinti tylsäksi.

Tsemppiä!

 
12. lokakuuta 2008 klo 11.44 , Blogger Lumikki kirjoitti...

Musta tuntuu kans vähän siltä, että huijaat, ihan mahdottoman ihana tuo muki! kyllä tosta kelpaa hörppiä teetä, tosta vois vaikka syödä sen kaurapuuronkin! :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 11.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

raivostuttaa niin tollaset jotka koko ajan vahtii koneen vieressä millon on uutta postausta tulossa ja lähettelee minuutin välein "oot kusipää"-kommentteja...ARRGGH!

Ihanan mukin löysit!! Tosi söpö(sekä muki että mukin omistaja)

 
12. lokakuuta 2008 klo 11.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot kyllä niin oikeassa tuon päivitysten suhteen. Raivostuttavaa, että jotkut kuvittelevat koko elämän pyörivän pelkän blogin ympärillä. Kaikki me ollaan kuitenkin vain ihmisiä, ja varmasti suurin osa haluaa elää ihan normaaliakin elämää? Toivottavasti et kuitenkaan lannistu ja jaksat taota päivityksiä edelleen omaan tahtiisi, vaikka fiilis ei todellakaan voi olla positiivinen tiettyjen kommenttien jäljiltä.

Asiasta pannulappuun, miten ihmeessä sä teet aina nuo ihanat kierrarilöydöt? Tuo mukikin sopii sulle ihan kuin nenä päähän :D Haluaisitko lainata mullekin sun taikasauvaa, ehkä mäkin löytäisin sen jälkeen juuri sen, mitä olen sillä hetkellä kaipaillut?

 
12. lokakuuta 2008 klo 11.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Huomaa kyllä ettei ihmisillä ole omaa elämää, kun pitää vetää herneet siitä, että jollain muulla on :) Miten ihmeessä kusen nouseminen päähän liittyy päivitystahdin pidentymiseen. Hohhoijjaa -.-

Aivan mahdottoman mukin olet kyllä pongannut. :----D

 
12. lokakuuta 2008 klo 11.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

liiassa teen juomisessa on varmaan sama kuin liiassa veden juomisessa, eli vesiliukoisia vitamiineja sun muita huuhtoutuu liikaa elimistöstä pois. eli saattaa tulla niita vitamiinien vaje mutta siihen saa kyllä melko paljon sitä teetä juoda :D

aivan ihana muki<3 itse juon tässä poikaystävän n. 7 desin mukista minttuteetä ;D

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heips!Surku että saat lokaa niskaas, taitavat olla joko reippaasti ala-ikäisiä ja luulevat olevansa kauheankin kovia/hauskoja/eivät tajua että aikuisena ei ehdi koko ajan istua koneella tai ihmisiä joilla ei ole mitään muuta elämää...Tuo on toki hyvä idea, etteivät anonyymit voisi kirjoittaa kommentteja, miullakaan ei vaan vielä ole omaa blogia, niin en vois näitä kommentteja kirjoitella, mutta ei sen väliä, siulla olis ainakin parempi mielenrauha. Siun blogis on niin kiva, että älä vaan lopeta kirjoittamista tuollaisten taukkien takia <3 ja taukkeja nekin jotka eivät tajua, että ihmisillä on muutakin elämää, ja sinä vielä päivität ihan super-usein, en kyllä ymmärrä missä ihmeen välissä.. tai no, nuo siun postikset on päivitetty yleensä yöllä, niin... En kyllä itse selviäisi noin vähillä yö unilla.

Ihana tuo sinun muki<3 jos haluut vielä kartuttaa kokoelmaa, niin vapaavalinnassa voi käydä tuuri. Miulla on itsellä 3 isoa nalle puh mukia sieltä ja 2 puolen litran koiramukia myöskin sieltä. Pikkuveljelle löysin cittarista mega ison litran mikki hiiri-mukin.

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moi. Luen sun blogia joka pvä! =) tykkään todella todella paljon! paras blogi koskaan!

harmillista kun heti valitetaan jos et ehdi kirjottaa :S

Mut toi muki on siis aivan mahtava <3 oon kateellinen. Niin iso, niin ihana, niin punainen. Rakastan punaista =)

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanan Iamainen muki! tosi söpö.

Kiitos blogistasi, on tosi kiva että joku jaksaa nähdä vaivaa näin paljon vaikka muutakin tekemistä olisi. Et turhaan voittanut Trendin äänestystä!

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana muki! Itellä vähän sama ongelma, ettei jaksais koko ajan juosta keittiössä täyttämässä IHAN LIIAN PIENTÄ teemukia.. pitäis kai turvautua tiimarin mukeihin itekkin, sen verran veikeen näkösen löydön oot tehny :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.27 , Blogger e kirjoitti...

sä teet niin hyviä postauksia, kiitos:)

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tietty sä päivittelet blogias silloin kun on SÄ haluat/ehdit!
Ymmärtäkää ihmiset, ettei koko maailma pyöri blogin ympärillä!
Multa menisi ainakin hermot tollaisista kommenteista ja aivan kiusallani päivittelisin yhä harvemmin... :D

Ihanan mukin oot löytänyt! En tajua kuinka sä löydät kierrareilta aina kaikkea kivaa ja mä vain harvoin! Mä haluaisin sellaisen pikku-Ian mun taskuun, joka aina kierrellessäni kirppareita kertois mikä on ostamisen arvoista :P

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.30 , Blogger MouMou kirjoitti...

Seitsemän desiä!:D Voi Ia, onnea uudesta miukista.<3

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Muki on ihanan värinen ja muutenkin tosi söpö, aw! :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voitko tehdä joku päivä esittelyä kodistasi? (kunnon)

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voitko tehdä joku päivä esittelyä kodistasi? (kunnon)

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.41 , Blogger Ninna kirjoitti...

Teetä on parasta syksyllä ja talvella! Ai että sitä fiilistä kun tulee kylmästä ulkoilmasta posket punaisina ja napsauttaa teeveden kiehumaa JA sitten alkaa se paras osuus; tuoksu <3 Meillä (asun porukoitten nurkissa) on kaapista uhrattu kaksi hyllyä minun teepusseille <3 Ei noilla kanssa-asujilla ole ollut siihen mitään sananvaltaa kun likka vaan pyyhältää kaupungilta mukanaan taas pari pussillista ihanan tuoksuisia naminamiteetä ;D
Mulla on tuo sama tapa vetää teetä napaan niin himskatisti että puolen litran teemuki ei vielä edes tunnu pahalta ;) Ihanan värisen mukisen olet napannut mukaasi. Meillä majailee mintunvihreitä muka-kaakao-mukeja kaapissa.
Pakko vielä sanoa tuohon postauksesi alkuun, että piru vie ihmiset, painukaa jo sinne suolle nököttää! Kukaan ei kuole jos postauksia tippuu harvemmin. Omasta mielestäni tää on vieläkin kivempaa kun postailet "harvemmin" niin sitä saa odottaa ja kun Blogilista ilmoittaa että uutta matskuu on tullut, tekis mieli hihkua :D Hyvää ensi viikkoa siulle! :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.44 , Blogger Peippo kirjoitti...

Järkyttävän kokoinen muki! O.O Härregööd sentään. :D

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.45 , Blogger nadjastrange kirjoitti...

täydellinen muki <3

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ensiksi, toivottavasti mieltäs lämmittää, että täällä on toodella monta (minä mukaan lukien)joille ei ole merkitystä kuinka usein bloggailet tai vastailetko kaikkiin kommentteihin! Sinun blogis on silti aaaaivan mahtavaa luettavaa! Vinkiksi niille jotka kaipaa joka päivä uutta luettavaa: Lukekaa postauksia vanhimmasta päästä, niin minä teen :)
Ja nyt kun sain tilitykseni päätökseen, olis yksi kysymys :D
Missä päin Kajaania on kierrätyskeskus?, oon usein miettinyt :O

sori tuli hieman pitkä..

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.49 , Blogger K ja B kirjoitti...

Ihana tuo muki! Tuotahan voisi melkein koristeena pitää.

Naurettavaa tuo ettei sinulla joidenkin lukijoidesi mukaan muka saisi olla omaa elämää blogin ulkopuolella :D

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi pikku ia! Älä välitä nuista håmåkommenteista, vaikkei se ehkä helppoa olekkaan. :< Oot ihana nöpönen ja varmasti et lopeta bloggailua! Mun mielestä se on kivaa, kun saa odottaa uutta postausta vähän pidempään. Sen ilmestyminen ei oo enää niin itsestäänselvyys, niinpä se postaus on sitäkin arvokkaampi ja se pitää lukea monta kertaa ja tarkasti!

Ihania kuvia muuten. Ja toi muki on aivan loistava :D Hauskaa syksyä ialle<3

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.50 , Blogger emmi / NO FASHION VICTIMS kirjoitti...

En mä nyt ihan jaksa ymmärtää, mikä sun postaustahdissa on vikana. Maksaako ne anonyymit sulle jotain palkkaa tästä, tai meneekö osa niiden verorahoista (joita tuskin 13-vuotias pahemmin vielä maksaa) tän blogin ylläpitämiseen vai mitä helvettiä nyt? Eiköhän tämä ole ihan palkaton harrastus sulle. Mikä syy kenelläkään on olla millään tasolla noin ärsyyntynyt siitä, että joku blogi ei päivity PÄIVITTÄIN?
Ei pelkästään se, että sun blogi on äänestetty "maan parhaaksi" tarkoita sitä, että sen päivittämisestä pitäisi kehkeytyä sulle joku velvollisuus, tai että kenelläkään olisi varsinaista oikeutettua syytä päivitystahdin takia alkaa henkilökohtaisia loukkauksia latelemaan.

Ja kyllä joo, olet täällä kaikkia arvosteltavana ja ihan itse itsesi sille altistanut, mutta jengi jotenkin tuntuu unohtavan, ettei sitä blogia päivitä mikään automaatti, vaan hitto soikoon elävä ja tunteva ihminen. Vähän voisi miettiä, mitä suustaan laukoo, vaikka laukookin sen näppiksen välityksellä jonnekin kommenttiboksiin anonyyminä.

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.51 , Blogger Christina kirjoitti...

Oi miten herkullinen muki! Ja vielä noin kauniin punainen. :)

Syksyllä iskee kyllä aina ihan sanoinkuvaamaton himo teehen. Yliannostusta odotellessa. ;)

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei kannata jatkossa reagoida mitenkään noihin valitusviesteihin. Delete viuhumaan ja elämä jatkuu. Lukijamääräsi on sen verran suuri, että joukkoon mahtuu jos jonkinlaista tossunkuluttajaa. Sinulla on kaikki valta ja oikeus kommunikoida vain sellaisten kanssa, jotka sen ansaitsevat.

 
12. lokakuuta 2008 klo 12.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Epäreilua! 7 desin teemuki! Teehullu ilmoittautuu, mistä noita saa? Ja mukavaa, että sinulla on ollut hauskaa aikaa. Vaikka kirjoitteluasi rakastankin, ei pikku tauot haittaa. Olen ollut blogisi fani melkein alkuajoista ja jokaikisen postauksenkin olen lueskellut. Enkä koskaan kyllästy!
Hyvää jatkoa sinulle ja ihanalle blogillesi!

 
12. lokakuuta 2008 klo 13.04 , Blogger Saoka kirjoitti...

Joillain ihmisparoilla on vissiin menneet asiat vähän sekaisin. Jos maksaisi vaikka jonkin (verkko)lehden tilauksen ja se ei ilmestyisikään kirjallisessa sopimuksessa mainittuina aikoina, niin siitä olisi jo oikeus hermostuakin. Mutta jos ihminen pitää harrastuksenaan blogia, joka on ihan samanlaisella ilmaisella blogialustalla, jollaiselle kuka tahansa voi perustaa blogin ja kirjoittaa sinne tai olla kirjoittamatta, niin eipä voi vaatia päivityksiä eikä kommenttien vastauksia millään oikeudella! Ne kun ovat sen kirjoittajan oma asia.

Voisi melkein kysyä, että kellä täällä on noussut se kusi päähän, sinulla vai niillä piipittäjillä, jotka eivät tajua, että sinä olet ihan vain tavallinen ihminen ja bloggaaja, etkä mikään superjulkkis, jolle tosiaan taas kerran maksetaan siitä esiintymisestä. Lehtien toimittajat saa palkkaa, telkkariohjelmien juontajat saa palkkaa, valokuvaajat saa palkkaa, verkkosivujen ylläpitäjät saa palkkaa ja todennäköisesti myös oikeat julkkisbloggaajat saavat palkkaa janiineespäin, kun ne tekee sitä työkseen! Sinä saat tästä jutusta taas jotain muuta.

En käsitä tuota kommenttien kommentoinnin perään itkemistä. Jos joku kommentoi kirjoitustasi, että "oi kun ihana" tai "hyi kun kauhee", niin pitääkö jonkun mielestä sinun todella vastata niihin kaikkiin henkilökohtaisesti, että "eix ookki!" tai "kiitos"? Oikeasti, onko tässä taas kyse siitä, että jotkut pitävät sinua jonain jumalasta seuraavana, jolta on pakko saada vastakommentti, kun se on niin sikamageeta, "iiiiik, ia vastas mulle, nyt mäkin oon jotain, kun ia vastas mulle!!!!1!!!!!!!11!!!!!" :-D

Voi ihmisparat, antakaa nyt ihmistoverinne olla ja kirjoittaa silloin, kun huvittaa, kun se tämän bloggaamisen tarkoitus vähän niinq on :-P

 
12. lokakuuta 2008 klo 13.09 , Blogger Venla kirjoitti...

Hmm huolestuttavaa. Ia ei ole postannut pariin tuntiin. Onkohan sillä elämä? Ei kai nyt sentään.

Ärsyttää tommoset paskapäät, jotka ajattelevat, ettei sulla ole muuta tekemistä kuin bloggailu. Pistää ihan vihaksi.

Ja hei! Ihanat hiukset, ihana muki, ihana sohva.<3

 
12. lokakuuta 2008 klo 13.12 , Blogger Riina kirjoitti...

Se, että ihmiset valittavat koko ajan siitä ettet päivitä, kertoo vain ja ainoastaan siitä, että heillä itsellään ei ole muuta elämää kun sinun blogisi / internet.
Jollakin tapaa voisit jopa ottaa sen kohtaliaisuutena (olet ainut heidän elämässään joka heitä kiinnostaa!), mutta uskon että se on tosi vaikeaa noiden kommenttien jälkeen.

Olen kanssa yrittänyt etsiä tuollaista hehtaarimukia. (ostin joskus Tiimarista ison possumukin, mutta olen jo kyllästynyt siihen)
Tuo punainen on sydän.

ps. tuo neule (?) on suloinen.

 
12. lokakuuta 2008 klo 13.18 , Blogger Salla kirjoitti...

Argh, ärsyttää ihan sun puolesta, kun oot näköjään joutunut noiden ilkeilijöiden syyniin :/ Mulla yleensä käy niin, että mitä enemmän kitisen kitisevistä anonyymeitä, niin sitä enemmän tulee kommenttia "siis etkö vttu tajuu et bloggaajan täytyy kestää kritiikkii". En kyllä ole vielä tähänkään päivään menessä tajunnut, miten "olet ylimielinen, ruma, postaat liian harvoin" kommentit voivat olla rakentavaa kritiikkiä. Mua ei ainakaan rakenna paskan vertaa se, että joku inisee kommenttiboxissa huvikseen ilman konkreettisia parannusehdotuksia.

 
12. lokakuuta 2008 klo 13.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mustakin tahti on ihan hyvä, kun en kuitenkaan joka päivä pääse nettiin. Tosiaankin ihan turhia noi valittajat.

 
12. lokakuuta 2008 klo 13.18 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hassua sanoa, että on noussut päähän vain siksi, kun on muutakin elämää kuin tietokone. Vittuilevilla anonyymeilla ei sitä taida olla. On se niin helppoa kaataa paskaa niskaan ja hihitellä piruiluilleen. Hyvää kannattaa aina odottaa, ja minusta sinä postaat juuri sopivaan tahtiin (tietysti jokapäiväinen rytmi on nannaa se). Viimepostauksessa kommentoinut anonyymi sanoi, ettet 'päivitä ikinä'. Se jos mikä on todellinen epäfakta.

Kyllä, minun oli pakko sanoa mielipiteeni, ehe, vaikka moni muukin sen näyttää tehden. Go on, ia!

 
12. lokakuuta 2008 klo 13.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ei voi sanoa kuin GNAAAAHFH!

Aivan ihana jättimuki!

ja älä välitä noista hoputtajista, minä ainakin maltan odottaa hauskoja höpinöitäsi vähän pidempäänkin :)
olet yksi raikkaimmista ja kuplivimmista ikinä!

 
12. lokakuuta 2008 klo 13.52 , Blogger Frencehrna kirjoitti...

Suosituissa blogeissa on nyt oikeasti joidenkin vittulijoiden arsenaalit liikkeellää -.-'
Eikös nämä kusipääkommentoijat yleensä ole anonyymejä? Paras keino näiden typeryyksien lopettamiseen olisi varmaankin se, että estetään nämä anonyymikommentit, vaikka ihan vaan pariksi viikoksi - kuukaudeksi, ykkä se siitä sitten ;)
- Janezzy
PS. Ihana muki ;)
PPS. Ehditko jossakin välissä mahdollisesti kurkkaamaan uuden blogini, osoite löytyy blogger tunnukseni blogista ;)

 
12. lokakuuta 2008 klo 13.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mulla on miljoona muki-ihanuutta, jotka olen löytäny kirppareilta. vaalin niitä suurimpina aarteinani :> niin ja mua myös pelotti tuo x-filesin tunnari aivan julmetusti kun olin vielä pieni (ja vieläkin kyllä)

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi miten ihana muki! Tahtoo samanlaisen :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Yksi blogijuttujesi harvoista miinuspuolista on mielestäni juuri tuo, kun noin näkyvästi kiinnität huomiota niihin jotka ajankäyttösi priorisoimisesta jaksavat vinkua. Et tule koskaan miellyttämään kaikkia päivitystahtisi tai muunkaan osalta, eikä missään nimessä tarvitsekaan.
Siispä en oikein ymmärrä, miksi itse nostat nuo valittajat tuollaisen huomion kohteeksi; just ignore it! Väsyttävää lukea kerta toisensa jälkeen samoja asioita mitä olet selittänyt jo sen tuhat kertaa (on muuta elämää, poikkis, ystävät, työt jne - YLLÄRI!) - anna olla jo! Kirjoita silloin kun kirjoitat ja siinä se, mitä väliä. Niitä valittjia löytyy kyllä aina, mutta sinun ei ole mikään pakko tuollaiseen kommentointiin noin kauhean voimakkaasti reagoida. Tämän blogin teksteistä välittyvä fiilis on aika pitkälti sinun käsissäsi, ja sen että sinulle kommentoidaan vammaisesti ei ehkä tarvitsisi antaa tarkoittaa sitä, että sinä vastaat samaan sävyyn omissa kirjoituksissasi ja näin sitten vähän niin kuin myrkytät sitä positiivista meininkiä minkä sinun jutuistasi parhaimmillaan voi saada ja on joskus saanutkin.

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi kun olet maailman suloisin tuon mukin kanssa :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moi Ia,
olen lukenut ihastuksella blogiasi pitkään.

Ikävää, että idioottianonyymit kommentoivat ilkeästi blogiasi ja saavat selvästi sinut pahastumaan. Uskoisin kuitenkin, että jos jätät ilkeämieliset kommentit täysin omaan arvoonsa, eli kommentoimatta tai poistat ne, huuhtelijat lannistuvat ajan myötä. Siinä olen Ihdrenin kanssa samaa mieltä, että komentteihin reagoiminen heittää vaan näille ääliölle vettä myllyyn heidän huomatessa, että heidän sanomisillaan on vaikutusta sinuun.

Valtaosa lukijoistasi on täysin tyytyväinen blogiisi juuri sellaisena kuin se on, usko siihen!!!

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ärsyttäää noi ihmiset, jotka ei tajua että bloggareilla on muutakin elämää kuin bloggaaminen!! Huolestuttavaa jos ei ois muuta. Itse rakastan sun blogia ja toivon todella ettet lopeta!! :D On kiva odottaa sun postauksia ja toki toivon, että niitä tulis usein mutta ei tääkään tahti yhtään huono ole! :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

IHANA TOI MUKI ! <3
mut joo mä en ainekaan rupee painostamaa noissa bloggaus jutuissa , koska en usko et sun elämä keskittyy tähän ja kuitenki ku seurustelet ni siihen on paljon kivempi laittaa aikaa :) ja se on melkein kivempikin että postaa vaikka vähän harvemmin mut sitte tekee jotenki vaikka pidemmän/täyteläisemmän ja hyvän postauksen :) joten niitä on kiva sitten odotella vaikka vähän kauemminkin ! :) jatkoja , moi <3

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.22 , Blogger Muisku kirjoitti...

Oi aivan ihana muki!! Mä luulin, että mulla on kotona iso muki, mutta ei kyllä noin suuri. Hauskaa pyykki päivää :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Blogeja lueskellessa tuntuu usein siltä, että tuollaiset ilkeydet tulevat hyvin pieneltä joukolta, kenties vain muutamalta ihmiseltä, joka saa kiksejä mahdollisuudesta olla joku muu kuin oma itsensä. Heille on ihan samantekevää, mitä kirjoitat ja koska kirjoitat, tylytystä tulee kuitenkin.

Parasta olisi varmaankin ihan täydellinen ignorettaminen, vaikka se varmasti vaikeaa onkin. Jos kommentit joskus menisivät todella henkilökohtaisiksi, poliisin puoleen kääntyminenkään ei olisi minusta mitenkään liioiteltua.

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

älyttömän söpö muki !

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Typerää valitusta kyllä kaikilta. Blogin kuuluisi olla mukava harrasts eikä pakkopulla mitä pitäisi joka päivä vääntää. Aina aika ei riitä ja ketä kiinnostaa ne vähäiset vapaaajan rippeet viettää koneen ääressä tekemässä postauksia postauksen perään vain pitääkseen toiset tyytyväisenä. Mutta toisaalta äskön kirjoittamasi kommentti oli aikamoista yleistämistä, emmehän me kaikki vaadi sinulta postauksia joka päivä tai yli päätään. Ymmärrännän että puolustat itseäsi ,mutta kyllä nousi iso punainen tuosta sunkin postauksen alkuosasta. Zemppiä kuitenkin jatkoon, sulla on hieno blogi!!

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minusta on ihan typerää alkaa haukkumaan tai mollaamaan siitä jos ei ole joka päivä päivittänyt. Ihmisillä pitäisi olla muutakin elämää kuin blogien lukeminen. Onneksi ainakin ne ihmiset jotka itsekin bloggaavat ymmärtävät tämän asian päälle.

On ilo lukea sinua Ia :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.31 , Blogger Ninni kirjoitti...

Mahtava toi muki. Iso ja punanen. Mä haluisin kans. :D

On noi anonyymit kyl niin ärsyttäviä. Pitää anonyyminä vaan valittaa ja valittaa.

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tarkoittaako 2nd hand kirpputoria?

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"Vinkki: pistä asetuksista niin, ettei anot kykene kommentoimaan. Toki ikävää niiden anonyymien kannalta jotka kiltisti käyttäytyvät.. Mutta armeijan linja on pitävä, jos joku töppää, kaikki kärsii :D
Mä onneksi olen säästynyt moisilta ilkkujoilta!
Tsemiä jatkoon!"

Joo, taas sitä yleistetään, että kun yksi anonyymi käyttäytyy huonosti, niin sitten kaikki anonyymit ovat muka samanlaisia. Alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään.

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mittasin tänä aamuna kahden ison mukini vetomitat. Toinen on sydänmuki tiimarista ja se vetää 5dl niin, että jää reilu maitovara, ja toinen jättikukkamukini, jonka sisko mulle on lahjoittanut synttärinä, vetää 7dl ja jättää sen samaisen reilun maitovaran. Ah tätä onnea! Siitä isommasta juodessa tuntuu, että vähän valuu välillä suupielienkin yli, mutta kunhan suurin osa osuu suuhun niin voiton puolella ollaan.
Rupes heti tekemään mieli ihanaa sitruunateetä...

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

-.- jos susta kerran tuntuu tää homma niin vastenmieliseltä jo, niin lopeta ihmeessä.

 
12. lokakuuta 2008 klo 14.58 , Blogger L kirjoitti...

Hei nyt ihan oikeasti lakkaat stressamasta niitä ilkeitä kommentteja! Sulla on mahtava blogi, eikä sen mahtavuus huonone tai laske siitä, ettet postaa ihan joka päivä. Itsekin juuri omilleni muuttaneena tiedän, miten paljon aikaa oma koti vie (ja omalla kohdallani opiskelu myös).
Jatka kirjoittelua hyvillä mielin ja lopuksi kiitos ihanasta myssyn virkkausohjeesta. Taidanpa tietää, mitä kaverit saa joululahjaksi :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 15.05 , Blogger ambe kirjoitti...

juu minä oon pienenä pelänny x-filesin tunnaria, aina juossut sohvan taakse piiloon kun se telkkarista on pärähtänyt soimaan :c ..ja ehkäpä pelkään sitä vieläkin hieman.

 
12. lokakuuta 2008 klo 15.12 , Blogger MIIA kirjoitti...

Voi mikä muki. Tulee ihan kesän tuoreet mansikat mieleen, niin on maukkaan punainen ja suuren suuri <3

Tuosta teen yliannostuksesta sen verran, että mustaa teetä ei montaa saavillista kannata putkeen lipittää, tuohan on aikamoinen kofeiinipaukku.

Vihreässä sitten on vähän vähemmän kofeiinia kuin mustassa. Valkoisessa ei tietääkseni ole ollenkaan kofeiinia. Sen sijaan valkoinen tee sisältää älyttömästi C-vitamiinia. Yksi kupillinen sitä vastaa kymmenen appelsiinin C-vitamiini määrää ;)

 
12. lokakuuta 2008 klo 15.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakko muuten kysyä vielä, juotko teesi mustana/maidolla ja sokerilla vaiko ilman? :D

 
12. lokakuuta 2008 klo 15.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heipparallaa!

Olen seurannut blogiasi jo jonkun aikaa, mutta nyt vasta uskalsin pistää kommenttia :) ...johtunee ehkä siitä, että pisti kihisemään nuo tyypit, ketkä jaksaa valittaa kommenttiboxissasi. Omasta mielestäni kirjoittelet suhteellisen usein! Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen :) Ihmiset, jotka viettävät kaiken aikansa koneella, eivät vaan ehkä ymmärrä, että tämä on sinulle enemmänkin harrastus, kuin koko elämä. AINA löytyy valittajia ja "haukkujia". Niin se valitettavasti vain on. Mutta onhan se tietysti vaikea olla noteeraamatta näitä ilkeitä kommentteja.. Mutta toivotan sinulle kuitenkin voimia ja jaksamisia, ehkä he jossain vaiheessa kyllästyvät ;)

Hyvää syksyn jatkoa!

 
12. lokakuuta 2008 klo 15.37 , Blogger Frencehrna kirjoitti...

Anteeksi, unohda se edellinen kommentti :D Luulin, että olin kirjautunut toisella tunnuksellani x'D
Eli osoite on siis:
colourant.vuodatus.net

 
12. lokakuuta 2008 klo 16.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä pelottavin tunnusbiisi on kyllä Twin Peaksissa :/

 
12. lokakuuta 2008 klo 16.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En tajua miten joku KEHTAA tulla tänne skitsoamaan että kuinka et oo päivittäny niin ja niin pitkään aikaan. Jotain rotia sentään. Mun mielestä sun blogi on nykyään ihan yhtä ihana ku aina on ollu !

 
12. lokakuuta 2008 klo 16.12 , Blogger aino kirjoitti...

kiesus mikä muki !! tuohan on melkein sun pään kokoinen. O.o Mahdottoman söpö, nään sieluni silmin sen puolillaan kuumaa kaakaota ja loput kermavaahtoa... ah<3 Kajaanin kierrari on varmaan joku taikurinhattu, en tajua tuota löytöjesi ihanuutta.

Ja voi kiesus noita anonyymejen kusipää-kommentteja. Meinasin tuhkehtua hämmästyksestä: luuleeko joku oikeasti että blogi = elämä? Nojoo, toivottavasti osaat jättää ne omaan arvoonsa, todella vittumaista tuommoinen, ja siedät niitä vaikka sitten tuon hehtaarimukin tarjoileman teen voimalla:)

 
12. lokakuuta 2008 klo 16.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miksi mua vastaan ei koskaan kävele tommoiset mukit tai muutkaan ihanuudet. (8

 
12. lokakuuta 2008 klo 17.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sun blogi on tärkeä ja käsittääkseni kiva harrastuksesikin. Blogi myös elää tottakai sun tahdissasi! Älä turhaa ota hermoa anonyymeistä, äläkä ainakaan vaivaudu asiaa blogissasi ruotimaan. Noin iloinen tyttö tursuaa muitakin, paljon hauskempia jutunjuuria:)

 
12. lokakuuta 2008 klo 17.50 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oii aivan ihana muki:) ja tuommoinen kirkkaanpunainen vielä, nam<2

 
12. lokakuuta 2008 klo 17.51 , Blogger sini kirjoitti...

Murr... Ärsyttää tollaset haukkujat keillä ei oo elämässään mitään muuta sisältöä niin pitää tänne sitten tulla purkamaan oloaan! Luulis niiden tajuavan, että muillakin ihmisillä on elämää.Ei täällä nyt joka päivä tarvitse olla kirjoittelemassa. :)

Ja ihana muki! <3 Yli söpö! Miten sä aina löydät?!

 
12. lokakuuta 2008 klo 17.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kai se on nyt pakko kommentoida.
Olen pidemmän aikaa jo lukenut täällä piilossa blogiasi ja pakko sanoa, että se on AIVAN IHANA!
Postia ilmestyy juuri sopivaan tahtiin, ei liian usein, eikä todellakaan liian harvoin :)
Kirjoitus tyylisi on ihana. Ja etenkin pukeutumistyylisi! Olen jonkinmoista inspiraatiota siitä saanut omaan tyyliinikin (lähinnä tarkoitan sitä, että olen innoittamanasi uskaltanut alkaa käyttää enemmän värejä).
Jatka samaan malliin ja koita olla välittämättä ilkeistä ihmisistä! Äläkä missään nimessä lopeta, ole niin kiltti! :)
Hyvää syksyn jatkoa sinulle :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 18.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

no hohhoijaa, että jotkut jaksaa valittaa siitä ettet istu 24/7 koneen takana ja kokoajan bloggaile. kyllä sitä ihmisten pitäisi ymmärtää, että elämäsi ei pyöri vain täällä!
mutta paras blogi, luen aina innolla uudet jutut! :)

 
12. lokakuuta 2008 klo 18.30 , Blogger noora kirjoitti...

Ihana ihana ihana muki !

Säälittävää tollanen valitus, se on ihan sun oma asiasi, milloin kirjoitat. Mielummin mä luen sellaista blogia, jonka kirjoittajalla on elämä, kuin jonkun nolifettäjän. Ja muista, että ne ilkeät anonyymit on vain piiieni osa lukijoista. Tsemppiä ! ♥

 
12. lokakuuta 2008 klo 18.38 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olen lueskellut blogiasi jo jonkin aikaa, nyt rohkaistun ensimmäistä kertaa kommentoimaan :) Halusin vain sanoa että juttujasi on piristävää lukea, kirjoitat ihanasti. Sen lisäksi sinulla on toki ihan mahtava tyyli!

Mahtava löytö tuo muki kyllä.

 
12. lokakuuta 2008 klo 18.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi räkä noita pieniä tuskaisia kiukuttelevia anonyymejä, tosi turhauttavia otuksia! Itse ajattelen - kurkattuani blogiisi ja todettuani ettet ole ehtinyt tehdä postausta; Jee, ia ELÄÄ! Ja kuulumiset kuullaan taas sitten kun ehdit, - enkä ole huomannut "tasonkaan" laskeneen, ainavaan on kiva lukaista vaikka kauemminkin kaivattu posti...
No, tytöt ovat antaneet muuten taas niin hyviä vastineita ;) etten enää enempää (vaikka olinkin poksahtaa moisesta säälittävyydestä). Porskuta vaan ia-pieni moisten yli, kyllä sinä itse tiedät "tasosi" - kuten me muutkin (noi kitisevät anonyymit vaan haluavat kipata päässään mylläävää pskaa milloin mihinkin).

Melkoinen mukelo! Kyllä nyt lämpöä piisaa...
v

 
12. lokakuuta 2008 klo 18.51 , Blogger Rosamaria kirjoitti...

moi kuule mulla olisi kysyttävää, koska löysin tuon sun oman pienen puodin, missä myyt joitain vaatteitasi jne ja olisin vaan mielenkiinnosta kysynyt milloin sinne tulee uusia kohteita. Ü
t. uusi innokas huutaja!

 
12. lokakuuta 2008 klo 18.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itsellekkin kelpaisi toi muki se on niin ihana. :D Ja kylla teetä voi juoda yli annostuksen. Koettu on ja ei kyllä sen jälkeen kauheasti tehnyt mieli, mutta nyt menee taas. :D

 
12. lokakuuta 2008 klo 19.03 , Blogger P kirjoitti...

ei ole mitään vääärää olla päivittämättä tätä jokapäivä jos on aikaa niii itse käytän sen vain sohvalla nukkumiseen ja jos haluan lukea postauksia luen niitä vanhempia!<3<3
koita jaksaa<3<3

 
12. lokakuuta 2008 klo 19.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Älä välitä negatiivisten kommenttien kirjoittajista, siis kyllähän ihmisellä saa ja pitääkin olla muuta elämää kuin blogin pitäminen! Jatka vain samaan malliin <3

 
12. lokakuuta 2008 klo 19.05 , Blogger kynsinauha kirjoitti...

Aivan mahtava muki. Ihana, värikin on juuri niin söpö. Täytyy sanoa että se näyttää ihan sinulta. Siis hyvällä tottakai.
Ihan selkeästi se muki odotti sinua. :D

Noi anonyymit on mitä on. Koita olla välittämättä. Oot ihana vaikka menisi viikko siinä että päivität blogia. :)
Koita kestää noi pienet anonyymit. Uskon kyllä että kestät ihan näinkin!!

 
12. lokakuuta 2008 klo 19.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Blogisi on aivan ihana ja postaus tahtikin on aivan sopiva. Siis menis noi lukemaan sellasia blogei jotka postaa noin joka kymmenes minuutti koska sellasiakin on.
Ps. Tosi ihana kuppi:D

 
12. lokakuuta 2008 klo 19.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Riippuu mitä teetä juo.

Vihreää teetähän saa hauduttaa korkeintaan sen kolme minuuttia. Jos juo "ylihaudutettua", tyyliin 10 minuuttia hautunutta teetä hirveät määrät, sillä voi olla huonoja vaikutuksia, kun teestä on päässyt irtoamaan haitallisia aineita.

Kaverin isällä epäiltiin ties mitä syöpää ja malariaa Malesian-reissun jälkeen, kun nousi kauheat kuumeet. Kaikki oireilu olikin sitten johtunut siitä, että se oli juonut hirveitä määriä vihreitä teetä liikaa haudutettuna :D melkonen kauhutarina, anteeksi. Mutta pääasiassa useampi kuppi vihreetä teetä per päivä on terveellistä, ehkäisee syöpää mm.

 
12. lokakuuta 2008 klo 19.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olet nähnyt serkkusi vain kerran livenä? Montako serkkua sulla oikein on :D

Kiva kun jaksat hymyillä <3 (Vai onko se hermostunutta tekohymyä, ei kai.)

 
12. lokakuuta 2008 klo 19.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Uusimman Hyvä terveys-lehden välissä tulleessa ruokaliitteessä oli hyvä totta vai tarua-juttu teen terveysvaikutuksista ^^

 
12. lokakuuta 2008 klo 19.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

OI MITEN IHANA MUKI !
TAJUTTOMAN SULOINEN ♥

miten jotkut voivat olla sitä mieltä että SULLA on noussut kusi päähän ?
ittellänsä on, ei tää blogi kaipaa sellasia lukijoita.
painukoot sanonko minne.

mutta sun blogimerkinnät jaksaa piristää mun päivät ja on oikeastaan aika hyvä että et ole postannut päivittäin; enemmän juttuja kerrottavana ja tulee ihana olo kun 'pitkästä aikaa' on tullut uusi postaus jota innoissaan alkaa lukemaan.

♥♥♥♥♥

 
12. lokakuuta 2008 klo 19.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voei miten ärsyttävää. tämä blogi on ihastuttava arjen piristys ja oli täällä avatessa uusi kirjoitus tai ei, tuntuu aina kivalta astua sisään tähän maailmaan. tyylisi on huippu, tapa kirjoittaa ihanan lämmin ja vaikutat ihan mahdilta. minäkään en oo neste-anatomiassa huomannut mitään muutoksia! joillain vaan on selkeästi liikaa patoutumia ja henkilökohtaisia kriisejä joita purkaa kekseliäästi kommenttibokseihin.

 
12. lokakuuta 2008 klo 19.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän kyllä,että sua vituttaa anonyymit,jotka valittaa sun postaustahdista,ym.mutta mua taas alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään se että kohta jokainen postaus alkaa kamalalla raivoamisella. Jos pystyisit millään olemaan välittämättä paskakommenteista,joita pakostikin saat(olethan hei jonkin sortin julkku ainakin täällä blogimaailmassa)...? Muuten menee meiltä ei-valittajiltakin maku tähän blogiin...
Hyvää syksyn jatkoa!
:-)

 
12. lokakuuta 2008 klo 20.27 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itsekin melkoisen hiljaa luen useita blogeja, mutta tässä tapauksessa piti avata suu.

Blogeja on aivan älyttömästi. Mulle löytyy joka päivä jotain uutta luettavaa.

Onhan se toisaalta lähes sama juttu, kuin lempitelkkariohjelman kans, ettei millään malttais odottaa seuraavaan viikkoon uutta jaksoa. Mutta tässä blogimaailmassa sisällön tuottajat ei saa siitä rahaa, joten mun mielestä on epäreilua, että ihmiset, jotka näennäisesti tykkää blogista, yrittää tuhota sen ahneudellaan. Koska sitähän se on.

Ja lopuksi, nuo ilkeät blogiriippuvaiset voisivat katsoa itseään peiliin, miettiä välillä omaa tyyliään ja hankkia oman elämän.

Jaksamista sinulle Ia! Suurin osa kommenteista on kuitenkin positiivisia. ;)

 
12. lokakuuta 2008 klo 20.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi ia älä masennu taakkasi alle ja postaa ihan milloin inspistä vain riittää! Minä jaksan ainakin odottaa uusia postinkeja niin kauan kuin tarvii, vaikka olenkin jo pahasti koukkuuntunut tähän ja käyn tsekkailemassa blogin varmaan joka päivä :D
Ei se määrä vaan se laatu <3

 
12. lokakuuta 2008 klo 20.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Äää apua miten on mahdollista, että saat suorasta tilityksestäkin noin hauskaa luettavaa? Olet ihana :) JA TUO MUKI ??? missä mun samanalainen ?? Tahtoo. Missään tapauksessa et saa menettää intoa tähän hommaan. Mun mielestä sun postaustahti on sitäpaitsi ollut ihan ok? En edes ehdi lukea jos uutta matskua tulee useammin kuin kerran päivässä. Oikeesti sun postaukset on joka kerta aivan ihania ja et todellakaan saa edes harkita lopettamista tai vastaavaa. Lupaathan ;)) Jaksamisia ja kivaa syksyä!

 
12. lokakuuta 2008 klo 20.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sun blogin on kyllä ihana,älä välitä ihmisten ilkeilystä =(
by the way,ihana muki!

 
12. lokakuuta 2008 klo 21.04 , Blogger eimie kirjoitti...

aivan ihana teekuppi. jotenki sen näkeminen sai mut haaveilemaan sohvalle käpertymisestä teekupin kanssa.

huh noita anonyymejä. on se niin hauskaa ku voi kommentoida mitä haluu.. luuleekohan ne oikeesti että blogin pitämisestä saa palkkaa. oikeesti ne vois eka vaik kokeilla vkon verran omaa blogia koulun, työn ja parisuhteen ohella. ehkä ne sit tajuis..

 
12. lokakuuta 2008 klo 21.20 , Blogger meri kirjoitti...

Järkyttävää, että miten jotkut ei osaa ymmärtää, että myös blogienpitäjillä on oma ELÄMÄ. ;o Hassuja tuommoset ihmiset joilta tuommoista settiä piisa, lopettaisivat sen lukemisen, jos ei kiinnostele.

Mutta voi herran jestas miten ihana muki ! T Ä Y D E L L I N E N ! Väri ja koko ja kaikki, AH ! Onnea vaa hyvästä löydöstä. (;

 
12. lokakuuta 2008 klo 21.30 , Blogger Taru kirjoitti...

mä kerran purskahdin itkuun salattujen kansioiden tunnarista, se oikeesti pelottaa mua ihan sairaasti! :'D

 
12. lokakuuta 2008 klo 21.49 , Blogger Buse kirjoitti...

MMm, tollasista mukeista on kyllä taivaallista juoda! Kadehdin varsinkin niitä mitä Frendit käyttävät siellä kahvilassa, sellaisia söpöjä taivaan kokoisia voih.

 
12. lokakuuta 2008 klo 21.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana ia-muki! mua kyllä harmittaa noi sun piinaajat. keep on going girl!

 
12. lokakuuta 2008 klo 22.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

wau, mahtavan kokonen muki :) aika räväkkä. voisin harkita samanlaista, tai ainakin vastavaavaa;)

 
12. lokakuuta 2008 klo 22.51 , Blogger kumisaapas kirjoitti...

Nuo tuollaiset valittajat on parempi jättää omaan arvoonsa - jos ignoraat ne täysin, et tee mitään muuta kuin tyynen rauhallisena poistat niiden kommentit niin luulisi niiden lopettavan?

Ihana muki :PP

 
13. lokakuuta 2008 klo 0.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei mutta Ia, oon sulle hirveän kiitollinen, tiiäkkö. Joka kerta, kun koulussa on pitänyt kirjoittaa aine, oon ollut niin nesteessä. Nyt viime vklla mulle tuli taas järkytys: niin paljon tekstiä, niin vähän aikaa. Mutta jotenkin inspiraatiota hakiessani keksin tän blogin ja meni semmonen hirveen hauska Ia-vaihde päälle ja tekstiä (ja melko hyvää sellaista, vaikka itse sanonkin) vaan tuli ja tuli! Myöhemmin sitä lukiessani ajattelin sitten että huhhuh, kyllä tämän kaiken takana on selvästi addiktoituminen Colour me!:hen! :D Että kiitos paljon, sun blogisi ja parhaitten juttujesi lukeminen tukee mun(kin) äidinkielen opiskelua huomattavasti :D

 
13. lokakuuta 2008 klo 0.17 , Blogger Nora kirjoitti...

Olen nähnyt monen muunkin harmittelevan noita röyhkeitä kommentteja. :/ En tajua, miten ihmiset voivat olla niin itsekkäitä, että vaativat merkintöjä joka päivä ja haukkuvat, jos kommentteihin ei kuulu vastausta. Olisi hienoa nähdä samat ihmiset vastailemassa samaan määrään kommentteja kuin sinä.

Anyways, täytyy sanoa, että blogiasi on ihana lukea ja olet aivan järkyttävän suloinen!

 
13. lokakuuta 2008 klo 19.10 , Blogger mhpt kirjoitti...

Eikö noin isossa mukissa se tee ehdi jäähtyä ennen kuin sen saa lipitettyä nassuunsa? Tai siis jos tykkää kylmästä teestä(kuten minä) niin sittenhän tuo olisi unelma<3

 
14. lokakuuta 2008 klo 14.36 , Blogger GloomySunday kirjoitti...

Hmm. Ymmärtääkseni nestettä ylipäätään voi juoda liikaa päivässä. Se nimittäin huuhtoo elimistöstä mm. vesiliukoiset vitamiinit kuten c-vitamiinin. Jos tosiaan juo jotain 5 litraa päivässä. Eikös se ole suositus se 2-3 litraa? Ehkä olisi hyvä pysytellä siinä :).

Minusta on koomista, että kaikki päivityksestä valittelijat vain paljastavat itsestään sen kuinka vähän tekemistä heillä on ja kuinka riippuvaisia he joistain blogeista ovat. Minuakin toetysti joskus harmittaa, kun kukaan seuraamistani bloggareista ei ole päivittänyt, mutta minä vain sanon höh ja suljen tietokoneen ja TEEN JOTAIN MUUTA. Uskomattomuus, kuinka ihmisillä ei ole omaa elämää.

 
14. lokakuuta 2008 klo 23.55 , Blogger ia kirjoitti...

Kiitos kovasti yhteisesti nyt kaikille!

Kiitos myös kauhiasti tuestanne tuohon purkaukseeni. En aio jatkossa huomioida moisia paskansuoltajia ollenkaan, mutta ymmärrätte varmaan, ettei aina kykene ohittamaan kaikkea lokaa pelkällä olankohautuksella. Mutta moiset kuohahdukset minun puoleltani jäävät taas toistaiseksi tähän.

En juo vihreää teetä, joten tuudittaudun siihen uskoon, etten voi saada yliannostusta :D Mutta kiitti silti mm. kauhutarinasta.. :D

Vastaan nyt vain kysymyksellisiin. Jos joku kokee huutavaa vääryyttä kun jätin vastaamatta johonkin kommenttiin niin ilmottautukoon, vastailen! Jokainen kommentti on kuitenkin tietenkin luettu ja sisäistetty :)

Vendeta: No mitäs perhanaa, sähän bloggaat taas! Mahtavaa :D Kyllä mulla on itseasiassa hammaskeiju köytettynä taskussa joka taikoo mulle kaikki toiveet hyllyille :D Toivotaan, että pahimmilta hyökkäyksiltä säästyt!

Hinska: Siis Kajaanissa olen aina asunut ja asun tälläkin hetkellä!

Sensei: Eipä näytä olevan, vaikka se kierrätyskeskuks onkin! Googlaas Entrinki, niin omani löytyy.

May: Hahaa, USB-lämmitin ois kyllä aika must-hankinta!

Adora: Hehe, en kyllä tajua tuuriani :D Pitää alkaa enemmän kaipailemaan täällä kaikkea, jos ne sitten jatkossakin ilmestyisivät aina eteeni törkeän halvalla!

anonyymi: Erittäin hyvä tietää, kiitos kovasti!

anonyymi: Tulossa on!

Ninna: Hei, mullekin tommoset teevarastot!

Hennaa: Huuhkajanvaarassa!

Frencherna: Minäpä kurkkaan!

anonyymi: 2nd hand tarkoittaa käytettynä hankittua tavaraa, joka voi olla siis kirpputorilta, kierrätyskeskuksesta, pelastusarmeijalta, mummon vintiltä..

anonyymi: Sokerilla/hunajalla ja maitoa mukaan, jos vain kaapissa on!

 
17. lokakuuta 2008 klo 4.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

awws ihana tuo sun muki ! :----)

 
19. lokakuuta 2008 klo 18.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tee on kyllä parasta lääkettä kun on kurkku kipeä, nimimerkillä join tänään varmaan puolitoista litraa teetä:D Kofeiinimyrkytyksen voi varmaan saada jos oikeen urakalla rupee lipittämään...
Itelläni on samantapainen muki, mutta siinä on sinisensävysiä raitoja=)

 
5. maaliskuuta 2009 klo 20.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

MEIKÄL SAMA MUKI JA BONGATTU MYÖS KIRPPARILTA

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu