Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

You don't need a weather man to know which way the wind blows

Colour me !

torstai 11. kesäkuuta 2009

You don't need a weather man to know which way the wind blows


Aaaaaa, olen ihan tärinöissäni täällä kun olen stressannut tavalliseen tapaani ihan_liikaa tänään olevaa pääsykokeen kakkosvaihetta. Koittais nyt viedä vähän ajatuksia rauhallisempaan suuntaan hyperventiloinnin sijaan, ja purkaa vaikkapa muutamaa viimepäivää tänne asti:


Maanantai osottautui kalseaksi tapaukseksi, joten asioillaravaamista sekä kirppiskierrosta varten täytyi muurautua viimanpitäväksi.

Image and video hosting by TinyPic

mekko itsetehty, huivi h&m men, kengät dinsko, rusetti lukijalta, laukku Oulusta


Kirppistelyn kannalta ei ollut mikään antoisin keikka, enkä hamstrannut mukaani kuin kaksi Trendiä ja Olivian (raa'an kuvasilpomisen uhreiksi) yhteensä eurolla.

Image and video hosting by TinyPic


Eikunniin, sainhan mä sen kierrarilahjakorttini kulutettua muutamaa senttiä vaille loppuun! Sille oranssille retrokellolle täytyi napata kaveri, kun kerran kohdalle sattui. Toimivuudesta ei ole tietoa, mutta ei sitä söpöjen asioiden kohdalla ole ennenkään esteenä pidetty.


Image and video hosting by TinyPic

Ehkä mä alan keräilemään näitä enemmänkin ja naulaan ne sitten olohuoneen seinälle kivaksi kollaasiksi. Ja pikkuhiljaa kylä alkaa tuntea mut nimellä "se skitso kellonainen"!


Loppuilta sitten kuluikin niitä lehtiä kertaillessa ja SATCia ja huippista tsiigaillessa. Rakastuin muuten uudelleen pitkään katkolla olleeseen helppousruokaan: Nuudeleihin!

Image and video hosting by TinyPic

Oi vitsi, näillä ihan kirjaimellisesti elettiin pari kesää sitten!



Tiistai aukeni hippusen aurinkoisempana, ja minä armottomana optimistina painelin menemään kesänvärisissä kuteissa sinne paahtavaan kuudentoista asteen lämpöön. Nohei, pitihän sitä persikkahamekausi päästä korkkaamana tällekin vuotta!

Image and video hosting by TinyPic

neule kappahl, hame ja vyö second hand


Ainoastaan armoton optimisti etsii vaikka väkisin tuolla kelillä bikinit itselleen, vaikka saa luultavasti odotella vielä sen puolitoista kuukautta, ennenkuin tänne asti ehtii ne rannalle ajavat "helteet" (lue: 20 asteen lämpötilat).


Image and video hosting by TinyPic


Olen tosiaan tässä parin viime kuun aikana sovitellut kylän kaikki bikinimallit läpi kahteen kertaan tuloksetta. Kenelle ihan oikeasti sopii pienetkin maitorauhaset taitavasti näkymättömiin litistävät bandeaut? Entä sitten ne nirunarulaput, joiden niukka kangasmäärä pääsee vielä tosi kivasti liikkumaan pois paikoiltaan sitä narua pitkin, jos suunnitelmissa on itsensä paikoillaangrillaamisen lisäksi vaikka sitä uimistakin?


Image and video hosting by TinyPic

No, saatan olla myös nirso. Mutta Lindexiltä löytyi oikein napakat tapaukset kiemurakuvioinnilla ja satunnaisilla paljeteilla! Noni, miten ois nyt sitä lämmönsäädintä vähän kovemmalle?


Illalla mentiin vielä superhengaamaan ja grillaamaan.

Image and video hosting by TinyPic

paita kappahl, hame (mekko) gt, vyö h&m, kengät dinsko

Huomaa pleikan ohjain!

Image and video hosting by TinyPic



Keskiviikon urotöinä mainittakoot juoksulenkki (puolivälissä loppui soittimesta akku, voiko oikeesti olla masentavampaa kun kuunnella se loppumatka omaa hengitystä?), ja hiusten kasaaminen paplareihin, tavotteena ne taannoista hieman loivemmat kiharat.

Image and video hosting by TinyPic

Kyllä mä nuo päässä ehkä sen vartin verran sängyssä urheasti pyörin, kunnes mikokin totesi, että "voi *tun kaktus." :D


Noooo, mikä oli lemppariasusi noista kolmesta?



Nyt sinne kakkosvaiheen haastatteluun. Peukut ja isovarpaat pystyyn! Jos selviän hengissä, niin illalla luultavasti taiotaan veljen kanssa taas jotain överimakeita leivonnaisia!


Translation

On Monday it was so cold that I had to put on my biggest scarf. And it's June, how depressing is that?! I was wearing a self made dress, shoes from DinSko and a bag from Oulu when I visited some second hand stores. Didn't find anything special except three old fashion magazines for 1 euro and a lovely clock to keep company for my orange one. In the evening I ate chicken noodles, so easy, so cheap and so tasty!

On Tuesday it was a bit warmer (+16 degrees..) so I optimistically dressed up in summer colors and bought bright bikini. The skirt and the belt is second hand, the cardigan from KappAhl. In the evening we had a smal bbq-party! Mickey Mouse -shirt from KappAhl, skirt from Gina Tricot and shoes from DinSko.

Nothing special happened on Wednesday, I rolled up my hair with those pink thingies and tried to keep them overnight to get curls. I gave up after 15mins when my boyfriend said that I'm a f*cking cactus :D

Tunnisteet: , ,

96 kommenttia:

11. kesäkuuta 2009 klo 14.29 , Blogger Astrid kirjoitti...

Oon kyllä sitä mieltä, että jos juoksulenkillä loppuu akku tai paristot musasoittimesta, niin sen lenkin voi lopettaa siihen :D Oman hengityksen kuunteleminen on oikeasti masentavaa! Minulla se ainakin häiritsee suoritusta :D

 
11. kesäkuuta 2009 klo 14.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vitsit mie ootan, et millon paljastat mihin kouluun oot hakenu. Oot sie varmaan saattanu sen paljastaa sen jo jossain, mut ihan niin stalkkeri en oo ;) Onnea vaan.

 
11. kesäkuuta 2009 klo 14.37 , Blogger Ocean kirjoitti...

Tykkään vikasta eniteen! =)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 14.51 , Blogger Eve kirjoitti...

nyt alko tehdä mieli nuudeleita, en ookkaan piiitkään aikaan syönyt niitä. hmm.
ihanat bikinit! mäkin oon miettiny kenelle ne bandeaut "virallisesti" sopii, mut oon todennut että aivan sama sopiiko ne mun vartalotyypille, käytän kuitenkin. eipähän tuu dekolteelle tai hartioille mitään jänniä rusketusrajoja.

 
11. kesäkuuta 2009 klo 14.52 , Blogger Jutta kirjoitti...

Aw hullu kellonainen :D Ja ton persikkahameihanuuden puolelle kallistun vaikka kaikki on tosi kivoja.

 
11. kesäkuuta 2009 klo 14.55 , Anonymous Tiia kirjoitti...

Tykkäsin tasapuolisesti tiistain ja keskiviikon asuista, ihania molemmat! Se persikkahame iskee edelleen ja soma mikkihiiripaita yhdistettynä korkeaan hameeseen olivat nam. :) Kovasti tsemppiä pääsykokeisiin!

 
11. kesäkuuta 2009 klo 15.17 , Anonymous marjo kirjoitti...

Oijjoi, oon löytänyt täsmälleen samanlaisen kellon kirpparilta joskus reilu vuosi sitten! Sen erikoisuus on se, että se yltyy välillä mielettömään pommilta kuulostavaan tikitykseen, ja kohta se hiljenee täysin. Jätättääkin niin maan perusteellisesti... Mutta söpö se on!

 
11. kesäkuuta 2009 klo 15.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä haastatteluun! Vika asu oli suosikkini, tosin myös tuo vaaleanpunertava hame on ihana!:)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 15.24 , Anonymous lilla kirjoitti...

Ensimmäinen mekko on ihana, mutta tuo toinen asu on kyllä paras ♥

 
11. kesäkuuta 2009 klo 15.25 , Blogger A kirjoitti...

Kaikki asut oli kivoja, toi mikkipaita taivaallinen <3 Paljon maksoi? :)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 15.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Viimeinen asu oli paras, syötävän söpö :3

 
11. kesäkuuta 2009 klo 15.43 , Blogger anna-elina kirjoitti...

HAA persikkahame! Aivan yhtä ihana kuin muistelinkin 8)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 15.46 , Anonymous Zaida kirjoitti...

Vilken fin bikini!

 
11. kesäkuuta 2009 klo 15.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihan sun näköiset bikinit :)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 16.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Missä pääsykokeissa olit? :)

t. uusi lukija, joka ei jaksa ettiä tietoa aiemmista postauksista... :D

 
11. kesäkuuta 2009 klo 16.12 , Blogger Chérie kirjoitti...

tiistain asu taisi olla lemppari:)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 16.17 , Blogger http://cias-75.blogspot.com/ kirjoitti...

Terve! En puhu paljon suomea vaikka asun suomessa. Kyllä ymmärrän melkein kaikein, mutta kun yritän puhua suomea, se vain menee väärin. Löysin sun bloggi Bloglovin-ista

 
11. kesäkuuta 2009 klo 16.27 , Blogger Pikkukaupungin tyttö kirjoitti...

AA NUUDELEITA!! Meillä on niitä aina kaapinpohjalla vähintään muutama :D
Ja toi mikkiasu oli mun lemppari noista kaikista, se oli söpö :)<3
Vää, mä olen edelleen kade sun hiuksille, ne sopii sulle niin hyvin! D:<3

 
11. kesäkuuta 2009 klo 16.27 , Anonymous tiina kirjoitti...

Mulle kyllä sopii bandeaut, vaikka rinarauhaset ovat imetyksestä alkuperäistäkin pienemmät! :D Ja mun suosikki on eka kuvan asu.

Ja ala kerään kelloja. Oikein ootan jo lisempiä niitä!

 
11. kesäkuuta 2009 klo 16.30 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

haitko ookooällään?

 
11. kesäkuuta 2009 klo 16.52 , Blogger Roosa ja Aida kirjoitti...

Toi mikkihiiripaita on aivan ihana ylisöpis,ja sitten toi sun tekemä värikäs hame on ollu mun lemppari jo pitkään. äähh en osaa päättää,kaikki ihania!

 
11. kesäkuuta 2009 klo 17.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi, toi tiistain asu oli tosi kiva. Rakastan tota sun persikkahametta.

 
11. kesäkuuta 2009 klo 17.21 , Blogger elina kirjoitti...

Viiminen oli mun lemppari (: mihi kouluu olet hakenu ? :)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 17.29 , Anonymous mös kirjoitti...

hei onnea, toivottavasti sujui kokeet hyvin!

t:toinenkin tänään kokeissa ollut ja matemaattis-luonnontieteellisen kokeen tyrinyt :<

 
11. kesäkuuta 2009 klo 17.30 , Blogger Henna kirjoitti...

Sä oot ensin se kellonainen vain, mutta aikasi kuunneltuasi Sitä TIK TAK TIK TAK, muutut todellakin hulluksi :D

 
11. kesäkuuta 2009 klo 17.51 , Anonymous ilona kirjoitti...

Noi kaks vikaa asua oli ihan huippuja!:) Tää postaus oli mun mielestä ihanin ja iamaisin pitkään aikaan. Jotanki vaan kolahti muhun. Mulla on muuten nyt just menossa se kesä kun rehellisesti elän nuudeleillä:D Voisin vetää niitä aamu-, päivä- ja iltapalaks. Kai se kiintiö niihinkin jossaan vaiheessa tulee täyteen ja en syö enää ikinä pussillistakaan! Mut hei kivat kesän jatkot sulle;)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 17.52 , Anonymous Boneca kirjoitti...

Toi Mikki-asu on ihana :D Pitäis käydä kattoo, jos Ginassa ois tollasta hametta vielä, ku tarttisin sellaisen.

 
11. kesäkuuta 2009 klo 17.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aina mollataan miehiä, niin nyt on naisten vuoro päästä vastailemaan. Heitän sulle haasteen! (Tee tää blogikirjoituksena)

Vastaa ilman apuja.

Mikä on...
...paitsio (Jääkiekkotermi)? -
...moottorin kuutiotilavuus? -
...vanteiden pulttijako? -
...ylämummo? -
...lista-avain? -
...räikkä? -
...syyläri? -
...ram-muisti? -
...funktion 2X Derivaatta? -

Kuka on...
...David Beckham? -
...Antero Mertaranta? -
...Michael Schumacher? -

Mitä tapahtuu CTRL +X yhdistelmällä? -
Mistä tulee lyhennys ESC? -
Mitä eroa on 2-tahtibensalla ja normaalilla? -

Lopuksi haasta kolme tytteliä tekemään sama :)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 18.13 , Blogger Marika kirjoitti...

Minä rakastan kyllä tuota persikkahamettasi yli kaiken. Se on niin suloinen tapaus! :)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 18.21 , Blogger narsessa kirjoitti...

haha ihana bikiniraivo. :D mä oon niitä ihmisiä joille sopii vain bandeaut, oon semmonen pitkä rimpula eikä oo tissejä muutenkaan. :D mut kolmiobiksu ahistaa muakin, oon vainoharhainen pysyyks ne paikallaan vai ei!

 
11. kesäkuuta 2009 klo 18.22 , Blogger RonjaMinea kirjoitti...

Kiitos paljon kukista! tulivat tänään. Et voi kuvitellakkaan kuinka oikeaan ainaan tulivat piristämään mua! <3

 
11. kesäkuuta 2009 klo 18.37 , Anonymous iinS kirjoitti...

Oii ku ihanat biksut!

Nauroin btw melkeen ääneen tolle kaktusjutulle haha ::::D

 
11. kesäkuuta 2009 klo 18.45 , Blogger Lydia kirjoitti...

Oikein söpöt bikinit, minäkin noita muistaakseni Lindexillä taannoin ihailin. Asuista suosikkini on varmaan tuo ykkönen, mekon kangas on niin söpö purnukoineen ! Meillä on muuten tuota kangasta vahapintaversiona keittiön pöytäliinana :D

 
11. kesäkuuta 2009 klo 18.46 , Blogger NooranElämää kirjoitti...

Mikki asu on kyllä paras! :)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 19.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Keskimmäisestä tykkään eniten :) Persikkahame on ihana!

Sovittelin noita samoja bikinejä Lindexillä muutama päivä sitten ja tyhmyyttäni jätin kuitenkin ostamatta. Pitää ehkä käydä katsomassa, jos vielä olisi oikean kokoisia jäljellä :D

 
11. kesäkuuta 2009 klo 19.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mun lemppari on mikki-asu! :) aivan ihana. tokan sijan jakaa sitten kaks muuta asua, nekin ihania.

 
11. kesäkuuta 2009 klo 19.23 , Blogger Piia kirjoitti...

Ihanan pirtee toi persikan värinen hame, huippusöpö! <3

 
11. kesäkuuta 2009 klo 19.35 , Blogger Joa kirjoitti...

Tykkäsin hirmuna tuosta persikkahameasusta. ;) Mutta sitä en tajua, miten kuulokkeet pysyy korvissa juostessa? Mää kuuntelen aina omaa hengitystäni ja sen lähemmäs pilatesta en varmaan pääse.. :-D

 
11. kesäkuuta 2009 klo 19.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi itsetehtyviimanpitävämekkoasu on vaan NII-IN söötti, ton LAUKUN kanssa ;)

Minusta taas kun on ihan kiva kuunnella omaa hengitystä, - mitäs jos ei sitä ykskaks ennää kuuluiskaan =O ! ! !
No,tää saattaa olla myös vähän ikäkausikysymys - noin nuorena sitä ei vielä vissiin tuu niin kyseenalaistettua.........
v

 
11. kesäkuuta 2009 klo 19.52 , Blogger Jonna kirjoitti...

Aivan ihana tuo eka asusi! (Sääli tosin tämä arktinen alkukesä, kun ei kukaan pääse pitämään kesävaatteitaan...)

Rakastan blogiasi, kuinka hemmetissä saat noin ihania kuvia otettua? :D

 
11. kesäkuuta 2009 klo 19.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

rakkausbikinit!, ihana!
oliko kalliit?

(mäki haluun)

-annukka

 
11. kesäkuuta 2009 klo 20.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tiistain persikka-asu eeeeeeehdottomasti on kaikkein makein!
ja tsemppii haastatteluun ;)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 20.10 , Blogger Tiina kirjoitti...

Viimenen oli kivoin asu :) Ihana tuo Mikki-paita!

 
11. kesäkuuta 2009 klo 20.57 , Anonymous Kati kirjoitti...

Toi nuttura on niin sun juttu!

 
11. kesäkuuta 2009 klo 20.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kaikki asut ihania,mutta keskinmäinen on kyllä mun lemppari:D Onko siitä kauankin kun ostit tuon 3. asun mikki hiiri -paidan? Mietin vain,etten ole tuollaista nähnyt(:

 
11. kesäkuuta 2009 klo 21.45 , Blogger Rosa kirjoitti...

Hyi tuommoset kakkosvaiheet on kamalia. Itekin jouduin sellasen läpi käymään, ja vielä kahteen kertaan, kun ensimmäisenä vuonna eivät mua huolineet. Sanotaan, että riittää kun on oma itsensä, mutta aika vaikeaa se on, kun toineen kirjoittelee arvostelua kynä sauhuten ihan avoimesti siinä vieressä.

Mutta toivottavasti meni sulla se hyvin :)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 21.47 , Blogger KK kirjoitti...

Ihaaaanat bikinit, justiinsa sun näköiset!

 
11. kesäkuuta 2009 klo 22.12 , Blogger sara kirjoitti...

aaawww noi bikinit on ehkä näteimmät/söpöimmät/ihanimmat mitä oon vielä kellään nähny :D omat kastanjanruskeet tylsyydet on vaan niin tylsät :D taidan hankkia toisetkin... :D

 
11. kesäkuuta 2009 klo 22.13 , Blogger rrousku kirjoitti...

Mää tykkäsin kyllä eniten maanantain asusta. Ihanan ilonen ja lapsenmielinen. Ja toi laukku, aivan ihana!!

 
11. kesäkuuta 2009 klo 22.48 , Anonymous saara kirjoitti...

persikka-asu vie voiton:) aivan ihana. oon muuten jo jonkun aikaa miettinyt, että ootko ia koskaan raahannut kierrarilta vaatteita ajatuksella "kyllä tämä mulle vielä joskus mahtuu?":D itse harrastan tätä valitettavasti silloin tällöin, enkä edes kierrareilla tmv vaan oikeissa kaupoissa, huoh:D

kun tästä sun kirjotustyylistä on ollut paljon keskustelua, niin mun mielestä se on mielettömän ihana:) haluisin itekin osata kirjottaa noin vaivattoman ja silti hauskan kuulosesti:D aw !peeeeäs tässä näin hieman mainostelen blogiani jonka aloitin, hmm, toissapäivänä:DD tuosta linkistä vain klikkaillaan ja niin näin

 
11. kesäkuuta 2009 klo 23.02 , Blogger Anna kirjoitti...

ihanat noi persikkahame-yhdistelmä ja mikkihiiripaita-korkeavyötäröinen hame! söpöjä molemmat :)

 
11. kesäkuuta 2009 klo 23.03 , Blogger E kirjoitti...

Mikki-paita on aivan ihana! Itsekin ostan kirppiksiltä välillä lehtiä, yleensä tarkoituksena silpoa ne:-)

 
12. kesäkuuta 2009 klo 0.19 , Blogger Satu kirjoitti...

Sun kämppä tikittää kohta samanlailla, kuin Kapteeni Koukun koti siinä Hook leffassa, kun ne kellot laitetaan päälle. ;)

 
12. kesäkuuta 2009 klo 0.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oiii kakkos asu oli kyllä söpöin noista !

 
12. kesäkuuta 2009 klo 5.23 , Blogger Jenni / North and South kirjoitti...

oi mikä persikkahame! onko se luonnostaan noin muhkee vai onks siellä jotain tylliä ym. alla?

 
12. kesäkuuta 2009 klo 8.08 , Anonymous http://shootandmoove.blogspot.com/ kirjoitti...

Diggailin persikkaa (c'moon, en välitä siitä väristä yhtään mutta sait sen näyttään huipulta!), mutta kyllä mikki-teema vei voiton!

<3

 
12. kesäkuuta 2009 klo 9.22 , Anonymous minna kirjoitti...

Nätit bikinit!
Mulle kyllä sopii bandeaut hyvin, niistä pitää vaan etsiä sopiva malli. H&M:ltä löysin omani ja ne istuu tosi hyvin, eikä pahemmin litistä, mutta yhtiä toisia bandeaubiksuja kun kokeilin samassa kaupassa niin ne oli jotain niin kamalaa päällä! :P
mmmmm söin just eilen nuudeleita nami :P

 
12. kesäkuuta 2009 klo 10.42 , Blogger veerae kirjoitti...

aivan ihana toi harmaa kappahlin neule!!

 
12. kesäkuuta 2009 klo 11.50 , Blogger kyborgi kirjoitti...

Olen tunnistanut molemmat viime otsikkosi - koukussa Bob Dylanin Subterranean Homesick Bluesiin?

Fanitan btw. (Sinua ja valintaasi - eiku Dylania)

 
12. kesäkuuta 2009 klo 11.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nuudelit are the very best...ja eka asu was the best...

 
12. kesäkuuta 2009 klo 12.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuohon itsetekemääsi mekkoon rakastuin. Bikinit olivat myös kauniit. Ja ashsh persikkahametta ehdin jo ikävöidä :D Pitkästä aikaa meikäläisen silmää miellyttäviä asuja. Kuvat muotilehdistä ovat aika tylsiä, katselen mieluiten sinua itseäsi.

 
12. kesäkuuta 2009 klo 13.04 , Anonymous Rosa kirjoitti...

ÄÄÄ.. liian ihania vaatteita, ja liian ihania kirppari-löytöjä!
Tykkäsin ensimmäisestä ja viimesestä eniten.. Oon iha lovena tuohon mikkihiiri paitaan :D Onks se onlysta? Oon ainaki nähny joitaki mikkihiiri t-paitoja onlyssä/micksissä..

 
12. kesäkuuta 2009 klo 13.27 , Anonymous Rosella kirjoitti...

Tykkäsin kaikista asukokonaisuuksista :D Jotenkin eniten silti silmään pisti mukavalla tavalla tuo ensimmäinen, aivan ihana ja vielä omatekemä ♥ Kaikki näyttävät niin suloiselta päälläsi. Persikka-asuun ihastuin myös, kuten tuohon Mikki-hommeliin. ;)

Onnea haastatteluun!

 
12. kesäkuuta 2009 klo 14.40 , Anonymous Abbey kirjoitti...

skitso kellonainen:-D

 
12. kesäkuuta 2009 klo 14.46 , Anonymous mau kirjoitti...

Todella kivoja asuja, tykkään sun tavastasi pukeutua, vaikkei tyylisi menekään omani kanssa yksiin. Ja täytyy sanoa, että en ole nähnyt iamaisempia bikinejä varmaan koskaan, nappilöytö!

Kiitos mukavasta blogista, tuun aina hyvälle tuulelle tätä selaillessa. :)

 
12. kesäkuuta 2009 klo 14.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hah,
taidanpa tietää missä kävit haastattelussa, olin nimittäin samassa paikassa ;)

 
12. kesäkuuta 2009 klo 15.59 , Blogger L▲UR▲ kirjoitti...

Kaikki asut on kivoja, mutta eniten tykkään kyllä tuosta persikkahameesta. :)

 
12. kesäkuuta 2009 klo 17.34 , Anonymous Aurélie kirjoitti...

Ensimmäinen asu ihanin. Ja symppaan sua pääsykoejännityksen suhteen, itselläni oli eilen LTO-soveltavat joita ennen nukuin neljä tuntia. Toivottavasti sulla meni paremmin :)

 
12. kesäkuuta 2009 klo 17.51 , Blogger Maria kirjoitti...

En kyllä osaa päättää mikä asuista on paras :O Kaikissa on jotain hyvää. Tuo persikka hame on kyllä aivan ihana.

 
12. kesäkuuta 2009 klo 18.26 , Blogger marianne kirjoitti...

Ooo ihana hame! Oon niin rakastunu persikkaan just nyt :))

ps. käykää katsomassa blogini ;)

 
12. kesäkuuta 2009 klo 20.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voiko sun blogii seurata anonyyminä? :>

 
13. kesäkuuta 2009 klo 1.16 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

on niin väärin, kuolasin itse noita bikinejä lindexissä, mut tietenkään ei löytynyt kokoa. :<

 
13. kesäkuuta 2009 klo 10.31 , Blogger Venla kirjoitti...

Eka ja toka olivat kyllä niin pirun ihania, ettei pysty päättämään suosikkia. No okei, ehkä toi eka sitten, jos on pakko valita. :)

 
13. kesäkuuta 2009 klo 10.57 , Blogger veera s. kirjoitti...

minkä kokosina lataat kuvat tinypiciin? nää on ihanan isoja :)

 
13. kesäkuuta 2009 klo 12.43 , Anonymous Lenka kirjoitti...

persikkahamoneon on ihana!

 
13. kesäkuuta 2009 klo 12.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi persikkahame on kyl tosi ihana!!!

 
13. kesäkuuta 2009 klo 15.41 , Anonymous teputepu kirjoitti...

Höh, mä meen aina lenkille ilman mitää musaa, ku en omista vielä mtn musasoitinta! :D Mun mielestä on kivaa juosta ja kuulla luonnon ääniä...ja sitä omaa hengitystä!

Ihania nuo vaatteet, tuo itetehty mekko on aivan upea. Musta tuo kello on söpö, mitäs siitä jos alkaisitki kerää niitä? :D

 
13. kesäkuuta 2009 klo 15.54 , Blogger RonjaMinea kirjoitti...

Tuo ite tekemä mekkos on ihana! Miten sä osaat tehä kaikkee tollasta?

Hei mietin että pystyisitkö tehä postauksen paitojen painamisesta, koska muistelen, että joskus ainakin teit sitä. Mä haluaisin kauheesti painaa ittelleni hienon John Lennon paidan, mutta en tiedä yhtään miten se tehään :D

 
13. kesäkuuta 2009 klo 15.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vähä noi bikinit on ihanat! :) Mun on hirvee vaikee löytää kunnon bikinei. Kaikki kivan näköset, jotka löydän on melkei aina narubikinei eikä ne oo oikei mun mielee. Sellaset kunnon kiinnityksil olevat ois paljo mukavammat, mut en oo löytäny mitää semmossii kivan näkösii vaa kaikki sellaset on tylsii yksvärisii tai sit niis on jotai muuta vikana. :D

 
13. kesäkuuta 2009 klo 18.39 , Blogger Nanna kirjoitti...

toi viiminen on kivoin ^^

 
13. kesäkuuta 2009 klo 19.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo sinun itse tekemäsi mekko (maanantai). Mie tahon kanssa! Söpö kello :)

 
13. kesäkuuta 2009 klo 19.41 , Blogger anette kirjoitti...

Toi mikkipaita on ihana. :) Miksei muka persikkahametta voi käyttää kylmilläkin ilmoilla. :o Mä käytän ohuita hameita jopa talvella, oonkohan vähän omituinen... :l

 
14. kesäkuuta 2009 klo 11.22 , Blogger jutta kirjoitti...

Oon ihan tajuttoman hullaantunu tohon nappihameeseen/mekkoon!
Jotenki niin simppeli, mutta yhdistelemällä saa vaikka mitä aikaan :-)

 
14. kesäkuuta 2009 klo 14.12 , Anonymous neppa kirjoitti...

jännä juttu, huomasin bandeautten (taivutus..?) olevan ainoat bikinit jotka ei saa tissejä näyttämään olemattomilta. :D
eli täällä on käsi ylhäällä, mulle ne sopii paremmin kun mitkään. :D

 
14. kesäkuuta 2009 klo 22.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi, löysin vasta nyt blogisi. Ihana blogi ja ihana tyyli :)Tykkäsin kaikista asuista, mutta ekan kuvan itsetekemäsi mekko oli niin suloinen, että valitsen sen asun lempparikseni.

Taidanpa muuten käydä lindexillä katselemassa noita bikinejä, näytti kivoilta :) (ja olen kyllästyny että kaikki bikinini ovat lappubiksuja :/)

 
15. kesäkuuta 2009 klo 10.40 , Blogger Moona kirjoitti...

Kana&chili nuudelit ja
Sinkkuelämää kuuluvat vain yksinkertaisesti yhteen! Itse juhlistin kyseisellä huippucocktaililla mm. kirjoitusten loppumista.

 
15. kesäkuuta 2009 klo 15.46 , Anonymous oona kirjoitti...

Vaikka rakastanki tota sun itetekemää mekkoa tooosi paljon, niin sanosin että persikkahameasu on kivoin :D

 
15. kesäkuuta 2009 klo 21.08 , Anonymous Elle kirjoitti...

http://i41.tinypic.com/242igbo.jpg
i loooove those shoes! please, can you tell me where did you buy them?
thanks ♥

 
15. kesäkuuta 2009 klo 21.44 , Blogger su1san1na kirjoitti...

Oon seuraillu sun blogia jo jonkin aikaa, ja tykkään kyllä ihan tosi paljon. Varsinkin valokuvat on hienoja ja onnistuneita :)

 
15. kesäkuuta 2009 klo 22.45 , Blogger Elina kirjoitti...

Dress Me Lady GaGan Fashion biisist, mun suosikki<3

 
16. kesäkuuta 2009 klo 0.41 , Blogger Ruut kirjoitti...

ihana toi mikki-paita :) ootko hankkinut sen ihan tässä lähiaikoina? tai siis löytyisköhän se vielä sieltä? :-)

 
16. kesäkuuta 2009 klo 21.22 , Blogger Kirsikka kirjoitti...

Minnihiiri-asu on kyl niin sulonen et se vie ykkös paikan!

 
17. kesäkuuta 2009 klo 13.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun lemppari oli toi eka asukokonaisuus, kaikki kohdallaan! :)

 
18. kesäkuuta 2009 klo 1.47 , Blogger ia kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista! :) Kaikille asuille ropisi ääniä, mutta Mikki Hiiri taisi asuista viedä voiton. Hyödynsinkin äänestystulosta pukeutumalla samoihin seuraavanakin päivänä :D

Ja kiinnostuneille: Opettajaksi hain.

Annikki: No samaa mieltä olin minäkin, mutta sinnittelin hammasta purren sen loppumatkan :D Olis ollut niin luovuttajafiilis lopettaa just puolessavälissä!

Eve: Bandeaut on kyllä hurjan nätit! Mulle ei kyllä tuu rusketusrajoja oli millaiset bikinit tahansa, kun en rusketu :D

Marjo: Apuaaa :D Kiitti varoituksesta! En ole vielä uskaltanut laittaa patteria kelloon :D

A: Taisi olla jotain kympin :)

Cias-75: Suomi on todella vaikea kieli, hienoa että osaat sitä jo noinkin hyvin! :)

Juni: Nuudeleita pitää kyllä löytyä aina kaapista,ne on semmonen hätävararuoka! :D

Tiina: Ole onnellinen että ne sulle passaa, bandeaut on kyllä hurjan nätit malliltaan! :)

anonyymi: jjep!

Mös: Auts, toivottavasti et pahasti tyrinyt :o

Tikkari: No tätä mä just meinasin :D

Ilona: Voi kun mukava kuulla! Tämä olikin pitkään aikaan pisimpiä merkintöjä, tykkäilin itsekin :) Voi kyllä sä vielä nuudeleihin kyllästyt, odotas vaan! :D

anonyymi: Kiitti haasteesta, tulee toteutumaan!

Korppu: No kävispä vaan mullekin! Vaihdetaanko? :D

RonjaMinea: Ole hyvä vain, kiva jos tykkäsit! :)

Lydia: Mulle tulee mieleen just jotku keittiön verhot tuosta mekosta just tuosta syystä :D

Emmisusanna: Ne on kyllä yllättävän kivat päällä! :)

Joa: Napit pysyy kyllä yllättävän hyvin! Ennemminkin se poukkoileva johto tuottaa ongelmia :D

V: Hehe, ihan hyvä pointti :D No mä vaan luotan siihen, että se henki pihisee! Vois muuten olla ihan siltäkin kannalta hyvä juosta ilman musiikkia, kun mä aina alan hönkimään biisiensanojen mukaan huomaamattani :D

Zionnah: Voi kiitos :) Luonnonvalo ja photoshop on avainsanoja!

Annukka: Oli kyllä kirpaisevanhintaiset, 14,90e per osa!

Kati: Mä olen kyllä ihan hurahtanut tuohon nutturakampaukseen!

anonyymi: Ostin sen viime joulun aikoihin, että ei taida enää olla valikoimissa :(

 
18. kesäkuuta 2009 klo 1.47 , Blogger ia kirjoitti...

Åsa: Se on kyllä tosi ahdistavaa, varsinkin kun ei tunnu saavan mitään vastareaktiota omille selityksilleen, pelkkää kynän kiivasta rapisemista paperia vasten! :D

Saranau: Hanki tottakai, värikkäät biksut ne kesän tekee :)

Saara: En kyllä ihan tuolla lauseella, mutta hyyyvin moneesti ajatuksella "kyllä mä tätä vielä joskus käytän" tai "kyllä mä tän vielä sopivaks ompelen" :D Käynpäs kurkkaamassa blogisi!

Mju: Pitäsköhän ihan tämän kommentin takia katsoa ko. leffa? ;)

JennyJones: Tuo kyseinen hame on kyllä luonnostaan tosi muhkea! Alla on vaan ohkanen alushame estämässä helman takertumisen sukkiksiin :)

Minna: Haluaisin kyllä löytää itelleni sopivat bandeaut, kun tosiaan se malli miellyttää silmää kovastikin!

Kyborgi: Nappitunnistus! :) Jäi lähinnä soimaan roadtripillä kuunnellusta Dylanin levystä, mutta opettelin tosiaan aikoinani sanat ulkoa tuohon biisiin, ja aika hyvin ne menee vieläkin :D

anonyymi: No onneks tykkään läiskiä pärstäkerrointani aika reilulla kädellä blogiini :D

Rosa: Kuten tekstissä lukee, se on KappAhlista!

Mau: Mahtavaa olla hyväntuulenaiheuttaja! :)

anonyymi: Auu! Mites sulla meni?

Aurelie: Hui, toivottavasti sullakin meni riittävän hyvin!

anonyymi: Öö, no tottakai voi! :D

anonyymi: No voi harmi :( Musta taas tuntui, että noi oli suunnilleen ainoat, mihin oli niitä kokoja jäljellä!

Veerra: Mulla on aina standardileveys kuville joka vastaa parhaiten tuota mun kirjoitusosion leveyttä, minkäkokoisiksi siis muokkaan aina kuvani muiden pikkufiksausten yhteydessä :)

RonjaMinea: Itseasiassa olen tehnyt ohjeet paidanpainamiseen! Menes vanhaan blogiini sadekaari.vuodatus.net ja salasanaksi väritys . Valitse sieltä kategoria omista käsistä niin pitäis löytyä!

Taichi: No niinpä, en tajua miks ne kivoimmat kuosit tehdään niihin nirunaruversioihin!

Anette: Et toki ole omituinen! Persikkahame on vaan minusta lämpimän ilman värinen :D

Neppa: Hehe, se taitaa olla ruumiinrakenteesta kiinni :) Kävispä ne mullekin!

lamia: Tervetuloa lueskelemaan! :)

Moona: Nuudelit on kyllä yks parhaista telkkarinkatselumätöistä!

Elle: Those are from Spirit Store!

Su1San1Na: Voi kun kiva kuulla, kiitos!

Ellu: Ok!

Imagination: Se on ostettu puol vuotta sitten, ei taida löytyä enää :(

 
25. heinäkuuta 2009 klo 22.58 , Blogger Bubble kirjoitti...

Voi, miten ihana tuo itsetehty mekko. Oiih. :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu